invalidi tupakoija

Meidän talossa jää hissi 1/2 kerrosta alemmaksi asuntotasosta. Minun on hankala liikkua ulos. Poltan vain 4-5 tupakkaa päivässä. En uskoisi sen häiritsevän , varsinkin kun asun ylimmässä kerroksessa ( 15 KRS Matinkylässä). Vai tuleeko mahdollissesti uuteen lakiin liennytyksiä ? Siten , että voisin tupakoida nuo 4-5 tupakkaa omalla parvekkeella. Vaimo ei salli sisällä polttamista lainkaan. Asentaako taloyhtiö mittarin , jolla valvoo montako käyntikertaa parvekkeella on päivän aikana ? Sillä voisin todistaa naapureille , että olen toiminut lain mukaan.
5363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tässä pari ideaa, jotka toimivat varmasti:

1) helppoa, lopeta rökaaminen

jos ei onnistu, niin

2) siirry nuuskaan.

--> ei hajuhaittoja. Syljet mällit sitten vaan vaikkapa vessanpyttyyn. Nuuskaa saa kaikista hyvin varustetuista kioskeista.

Äänestä
  • Kävin R-kioskilla. Sanoivat nuuskan olevan laitonta. Tallinasta kuulemma voi ostaa omaan käyttöön. En liikunta vammaisena pääse Tallinnaan. Siksi en halua uutta lakia voimaan.

    Äänestä

kieltämään myös kaikenlainen ulkona tapahtuva tupakointi. Kas, helppoa, kun on noin kuuliainen mies.

Äänestä

Mikäs sulla on ylimmässä kerroksessa "kärytellessä", niinku nämä maailman navat tapaavat sanoa. Savu voi mennä sivulle jos tuulee, tyynellä se menee ylös, mutta alaspäin se ei tasan mene kun on taivas kattona. Ylimmässä kerroksessa tupakoinnista ei pitäisi olla pahemmin haittaa muille. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, vaikken polta, että nämä jotka tästä aiheesta valittavat, voisivat katsoa kakaroineen ja hajuvesineen peiliin. Paljon enemmän se pieni paskahousu metrossa tai bussissa haisee ja ääntelee ja hajuvesi jos mikä on astmaatikoille painajainen.

Äänestä
  • Osta liimattavat viikset, afgaani-huivi ja muovinen konekivääri.

    Mene sitten ulos polttamaan valeasussa, tuskin KUKAAN lähestyy sinua. Ainiin, pyörätuoli voi paljastaa sinut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuuliainen kirjoitti:

Meidän talossa jää hissi 1/2 kerrosta alemmaksi asuntotasosta. Minun on hankala liikkua ulos. Poltan vain 4-5 tupakkaa päivässä. En uskoisi sen häiritsevän , varsinkin kun asun ylimmässä kerroksessa ( 15 KRS Matinkylässä). Vai tuleeko mahdollissesti uuteen lakiin liennytyksiä ? Siten , että voisin tupakoida nuo 4-5 tupakkaa omalla parvekkeella. Vaimo ei salli sisällä polttamista lainkaan. Asentaako taloyhtiö mittarin , jolla valvoo montako käyntikertaa parvekkeella on päivän aikana ? Sillä voisin todistaa naapureille , että olen toiminut lain mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu