Kepulla mietiskelyn paikka

Vaaleja ei ole vielä käyty, joten kirjoitukseni voi olla hätiköity ja vääräkin. Jos niin on, tunnustan sen sitten kyllä reilusti heti maanantaina.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Kepun ehdokkaan kannatus jää neljänneksen, mahdollisesti jopa kolmanneksen alhaisemmaksi kuin Kepun kannatus viime eduskuntavaaleissa. Prosenteissa siis pudottaisiin 25 %:sta 17-20 %:iin. Jos tällainen pudotus tapahtuu, se olisi mille tahansa puolueelle rökäletappio, katastrofi. Tässä suhteessa Vanhanen on ollut yllättävän rauhallinen. Hän ei ilmeisesti usko gallup-lukujen toteutuvan. Kuka tahansa muu ehdokas voisi olla siinä tilanteessa jo täydessä paniikissa. Voi olla niinkin, että Matti ei vielä tajua oven takana väijyvän katastrofin suuruutta ja seurannaisvaikutuksia.

Matti Vanhanen on hukkaamassa hyvällä vauhdilla kaikki ne lisä-äänet ja vähän enemmänkin, mitä Anneli Jäätteenmäki edellisissä kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa puolueelleen rohmusi. Tämä on saldon tila tämän hetken valossa.

Jäätteenmäki keräsi ääniä vasemmalta laidalta. Hän moitti jatkuvasti sinipunahallitusta liian oikeistolaisesta politiikasta ja heikompiosaisten unohtamisesta. Jäätteenmäki oli tässä mielessä satraappien todellinen löytö. Hän teki suoranaisen ihmeen ja pystyi lisäämään Kepukannatusta.

Silloin annettiin kansaneläkeläisillekin lupaus 300 euron korotuksesta. Matti Vanhanen ja Liisa Hyssälä lunastivat tämän lupauksen kahdirahalla, 5 eurolla. Todellisuus on iskenyt vastoin niiden kasvoja, jotka luottivat Jäätteenmäen poliittisiin lupauksiin. On varsin kummallista, että Jäätteenmäki itse tukee Vanhasta. Eikö hän näe seurauksia vai eikö ymmärrä. Vanhanenhan on lähes tuhoamassa hänen saavutuksensa.

Vanhasen johdolla Kepun politiikka on ollut vielä pari astetta oikeistolaisempaa kuin Lipposen hallituksen. Erityisesti Kokoomus on joutunut oppositiopolitiikassaan välillä hämmennyksiin, kun sen on pitänyt rehdisti kehua punamultahallitusta teoista, joita Kepu voimakkaasti omalla oppositokaudellaan arvosteli.

Jos ja kun Vanhanen on sysäämässä vähintään neljänneksen Kepun kannattajista muille puolueille, se tulee varmasti näkymään Kepun käännöksissä hyvinkin pian. Satraapit aloittavat ensin oman räknämisensä ja kohta alkaa varmasti tapahtua. Jos nyt vaaleissa tulee esim. 17 %:n kannatus, siitä varmuudella alkaa Vanhasen lähtölaskenta. Vanhanen tullee jäämään historiaan Kepun alamäkilaskun esilaskijana. Eli siis ihan hyvä mies tämä meidän Matti.

7

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarja saa lisäkannatusta?

      Olet merkittävästi pudottanut Halosen kannatusta kaikilla kommenteillasi.

      Olet tyhmä ja yrität kirjoittaa fiksusti. Se paistaa läpi. Sorry.

      Viisaan on helppo näytellä tyhmää mutta ei päinvastoin.

      • itse.

        ovat eri asijoita. Sanompa vain kun näyttää että et ymmärrä


      • itse olla tyhmä

        Edellinen kirjoittaja pohdiskelee asioita omalla
        tavallaan ja jopa epäilee ehkä olevansa väärässäkin.
        Lue siis tarkemmin, ennenkuin hyökkäät ja alat hauk-
        kua muita tyhmiksi.


    • on tänne

      kuulemma palkattu mollaamaan Vanhasta, oletko rikastunut, maksatko veroa palkastasi vai teetkö pimeää työtä.?

    • antoi tukea äänestää Mattia, joka tarvitsee näköjään ääniä.

      Nyt on aika miettiä toisen kierroksen kysymyksiä, oli siellä sitten ketkä hyvänsä. :)

      Ei kiinnosta äänestää ay-liikkeen voimakkaasti tukemaa ehdokasta...

      Haluaisin toisella kierroksella kysyä Halosen osallisuudesta Stasi -piireihin... :)

    • kirjoitus

      sinulta Vanhasen kannalta. Heti suunutaiaamuna kirjoitamme MATTI VANHASEN nro. 7! Sitten saammekin nähdä Suomalaisen Euroopan komeimman presidentin!

    • Jaba_43

      Jäätteenmäki pyrki Ahon askelmerkkejä seuraten päätä pahkaa punamultaan ja hyväksyi auliisti SAK:ssa kirkoitetun hallitusohjelman, jossa kaikki keskustan omat tavoitteet oli joko poistettu tai siirretty "selvitettäviksi".

      Pääministerin ja puoluejohtajan viran perittyään Vanhanen ilmoitti strategiakseen "läheisen yhteistyön sosialidemokraattien kanssa, joka jatkuu myös seuraavan vaalikauden".

      Hallitus on toteuttanut sosialidemokraattista ohjelmaa, jopa niin selkeästi, että koko veropolitiikka - valtion budjetin tulopuolesta päättäminen - otettiin pois eduskunnalta, mitä ei tapahtunut koskaan Niinistön kaudella, ja alistettiin kolmikantaan, eli tupo-neuvotteluihin, ja eduskunnasta tehtiin pelkkä etujärjestökorporaatioiden kumileimasin.

      Työmarkkinahäiriöihin hallitusta johtava Vanhanen ei puuttunut sanallakaan, vaan antoi laittomuuksien jatkua, koska sosialidemokraatit eivät voi puuttua SAK:n toimiin. Seurauksena joukkoliikenteen kestämätön tila ja parin prosenttiyksikön bkt:n tappio, kiitos paperin työriidan pitkittymisen.

      Nimityspolitiikassa Vanhanen on ollut täydellinen SDP:n juoksupoika, Liikasen nimitys SP:iin nousi esiin jopa vaalikeskusteuissa ja sai Vanhasen punastelemaan.

      Jos siis keskustan kannatus sulaa 25 preosentista 7-8 prosenttiyksikköä alaspäin, niin onhan se selvä merkki siitä, että keskustalla eduskuntavaaleissa lainassa olleet äänestäjät ovat palanneet ennen eduskuntavaaleja omaksumilleen kannoille.

      Keskustalla on nyt miettimisen paikka, sillä Vanhasen äänisaalis mittaa sen kannatuksen, joka keskustalla on uskollisten kannattajien tuomana. Kaikki tämän yli menevä on liikkuvilta äänestäjiltä saatua, tilapäistä tukea, joka ei ole pysyvää, ellei politiikassa ole mitään linjaa.

      Ja juuri linjattomuushan on ollut keskustan politiikan selkein piirre. Kaikessa tehdään SDP:n tahdon mukaan ja vaalikeskusteluissa vanhasen vakiolause on "olen aivan samaa mieltä tasavallan presidentin kanssa".

      Vanhanen jää sunnuntaina kolmanneksi, ja 2007 keskusta putoaa myös kolmanneksi.

      Näin käy, sanon minä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      78
      4331
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      179
      3451
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      127
      3326
    4. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      220
      2570
    5. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      20
      2225
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      43
      2068
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2036
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1974
    9. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1933
    10. Tidjan Ba paljastaa kihlatusta, Kolmiodraaman Heidistä - Mielipahaa tästä syystä Farmilla

      Tidjân Ba on mukana uudella Farmi Suomi -kaudella. Ban kihlattu on Kolmiodraama-realitystä tuttu Heidi Kytö. Ba ja Kyt
      Suomalaiset julkkikset
      1
      1865
    Aihe