Uusi Volvo

Homo Erectus Volvus - ihmislaji

Volvoilijathan ovat jo ihmislajina aivan eri
kehityshaaraa kuin normaali ihminen. Volvoilijan elämässä on vain kolme
kehitysvaihetta, kuten perhosella konsanaan.
Teinivolvo-jormavolvo-pappavolvo

Volvolla ajaminen on tiettävästi periytyvä
ominaisuus, kuten moni muukin haitta ja häiriö. Tuleva volvopoitsu imee
kaiketi jo äidinmaidossa taipumuksensa isiensä synkkään perintöön.
"vulva!" on monen peräkammariin syntyneen ensimmäiset sanat, ja varmasti
myös monen katkerat viimeiset. Volvistien ja itsemurhien suuri määrä
Suomessa ei voi olla vain sattumaa.

Volvomiehen elämässä on kolme huipentumaa :

- amiksen metallilinjan päättötodistuksen saaminen
- ajokortin saaminen
- oman Volvon saaminen

Muusta saamisesta ei sitten voida juuri puhua.

Volvo-Vesan loppuelämä kuluukin pääosin saamisen yrittämisessä. Kun tuo
untuvaviiksinen Vesa viimein kokee elämänsä täyttymisen -eli saa
volvon-, alkaa armoton Teinivolvovaihe. Missä tahansa on parkkipaikkoja ja
nakkikioskeja, siellä on lippalakkipäisiä finninaamoja liimailemassa
Tuning Turbo Playboy- tarroja sveduautojensa ruosteisiin takakontteihin.

Volvokuskin puberteetin tiedetään puhjenneen, jos
Volvoon ilmestyy ikkunoihin tummennuskalvot. Näkösuojilla on tietty
tarkoituksensa. Ensisijaisesti pyritään estämään naaraita näkemästä
kuinka ruma luuseri volvossa se oikein metsästääkään. Jos pakkanen ja
humalatila ovat riittävät ajamaan naaraan ansaan, niin tämän jälkeen
tummennuskalvojen tarkoitus on estää muita huomaamasta että kuinka tavattoman rumaa akkaa volvoon oikein pukkaakaan. Ruma kottarainen kun viihtyy harvemmassakin
pöntössä.

Volvoihmisen koko maailma on kovin erilainen.
Mikään muun automerkin kuin Volvon, ei tiedetä kulkevan kovempaa
pelkällä ratin ja pakoputken pään vaihtamisella. Volvoteini kutsuukin vaihdekepin
pään koristelemista "Tuningiksi" ja Bilteman 7000 W TriplaSubwoofereita
"HiFiksi" Jatkuva basson lönkytys estääkin tehokkaasti Vesan kiveksiä
laskeutumasta, mistä olkaamme kiitollisia. Volvomaailmassa kaikki on
mahdollista. Koska kaikki maapallon Volvot ovat samannäköisiä rumia
ruosteisia tölkkejä, tunnistaa Volvokansa omansa vain hajun
perusteella.
Sen takia joka ikisessä Volvossa on nippu erivärisiä ja hajuisia
"tuoksuvia" kuusia, joiden hajuyhdistelmän perusteella Vesa löytää
parkkipaikalta aina omansa. (kaikkihan ne ovat Vesoja, tai ainakin
näyttävät siltä) Kun usean vuoden onanoinnin ja ringissä syljeskelyn uuvuttamat
Vesat viimein tulevat keski-ikäisiksi, heistä tulee Jormia. Jormat eivät ole
onnistuneet elämässään missään, vähiten autonvalinnassa. Vanhat Volvot
muuttuvat vain uudempiin Volvoihin. Jormat kulkevat kivipestyissä
farkuissaan ja mokkaliiveissään katse alas painuneina vaimonsa takana,
viikset supattaen. Vaimo on aina vaan enemmän vihainen ja kakarat
muistuttavat aina vaan enemmän naapurin setää. Jormat ovat luovuttaneet,
Jormat ovat harmaata seinätapettia harmaissa Volvoissaan.

Pappavolvot ovat niitä ruskeita tai sapen vihreitä
vm. -77 autoja, jotka matelevat savuttamassa aina siellä missä on kiire.
Niiden sisällä kituu vihaisia pulisonkipappoja liikennettä ja omaa
turvallisuuttaan vaarantamassa. Volvopapat eivät näe, sen koommin kuin
ymmärräkään enää mistään mitään.
71039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

purkaus Toyota-Terolta? :)

Aika pahasti täytyy europirssien jaappanifania kaihertaa ku joka palstalle käy näitä copypasteamassa :)

Äänestä

Hyvä yritys, mutta ei mene läpi. Eihän se ole mikään uutinen, että toyota-tero kertoo katkerana elämänsä kulusta, kas kun ei se ole toisten, varsinkaan elämässä menestyneen ihmisen vika, että tero joutuu ajamaan tojolla! Eli kaikkinensa koko kirjoitushan kuvastaa täydellisesti tämän katkeran tojoteron omaa ns. elämää. Mutta älä välitä tero, kyllä sillä tojollakin pääsee paikasta a, paikkaan b, ainakin joskus!!!

Äänestä
  • vaan lankesit "vastaamaan" tohon soopaan...

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    vaan lankesit "vastaamaan" tohon soopaan...

    Oli pakko, ei kestä pelkästään lukea!!!

    Äänestä

On ihminen turhautunut,kun jaksaa noin paljon paskaa vääntää asiasta josta ei tiedä mitään.

Äänestä
  • En ymmärtänyt tosta mitään, mutta hyvin oudossa mielentilassa se on kirjoitettu. Jos tuo henkilö tulee bussipysäkillä viereen, niin menen kävellen mieluummin vilkaisematta taakseni.

    Äänestä

On tainnut jäädä lääkkeet ottamatta jo jonkin aikaa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostaako??? kirjoitti:

Homo Erectus Volvus - ihmislaji

Volvoilijathan ovat jo ihmislajina aivan eri
kehityshaaraa kuin normaali ihminen. Volvoilijan elämässä on vain kolme
kehitysvaihetta, kuten perhosella konsanaan.
Teinivolvo-jormavolvo-pappavolvo

Volvolla ajaminen on tiettävästi periytyvä
ominaisuus, kuten moni muukin haitta ja häiriö. Tuleva volvopoitsu imee
kaiketi jo äidinmaidossa taipumuksensa isiensä synkkään perintöön.
"vulva!" on monen peräkammariin syntyneen ensimmäiset sanat, ja varmasti
myös monen katkerat viimeiset. Volvistien ja itsemurhien suuri määrä
Suomessa ei voi olla vain sattumaa.

Volvomiehen elämässä on kolme huipentumaa :

- amiksen metallilinjan päättötodistuksen saaminen
- ajokortin saaminen
- oman Volvon saaminen

Muusta saamisesta ei sitten voida juuri puhua.

Volvo-Vesan loppuelämä kuluukin pääosin saamisen yrittämisessä. Kun tuo
untuvaviiksinen Vesa viimein kokee elämänsä täyttymisen -eli saa
volvon-, alkaa armoton Teinivolvovaihe. Missä tahansa on parkkipaikkoja ja
nakkikioskeja, siellä on lippalakkipäisiä finninaamoja liimailemassa
Tuning Turbo Playboy- tarroja sveduautojensa ruosteisiin takakontteihin.

Volvokuskin puberteetin tiedetään puhjenneen, jos
Volvoon ilmestyy ikkunoihin tummennuskalvot. Näkösuojilla on tietty
tarkoituksensa. Ensisijaisesti pyritään estämään naaraita näkemästä
kuinka ruma luuseri volvossa se oikein metsästääkään. Jos pakkanen ja
humalatila ovat riittävät ajamaan naaraan ansaan, niin tämän jälkeen
tummennuskalvojen tarkoitus on estää muita huomaamasta että kuinka tavattoman rumaa akkaa volvoon oikein pukkaakaan. Ruma kottarainen kun viihtyy harvemmassakin
pöntössä.

Volvoihmisen koko maailma on kovin erilainen.
Mikään muun automerkin kuin Volvon, ei tiedetä kulkevan kovempaa
pelkällä ratin ja pakoputken pään vaihtamisella. Volvoteini kutsuukin vaihdekepin
pään koristelemista "Tuningiksi" ja Bilteman 7000 W TriplaSubwoofereita
"HiFiksi" Jatkuva basson lönkytys estääkin tehokkaasti Vesan kiveksiä
laskeutumasta, mistä olkaamme kiitollisia. Volvomaailmassa kaikki on
mahdollista. Koska kaikki maapallon Volvot ovat samannäköisiä rumia
ruosteisia tölkkejä, tunnistaa Volvokansa omansa vain hajun
perusteella.
Sen takia joka ikisessä Volvossa on nippu erivärisiä ja hajuisia
"tuoksuvia" kuusia, joiden hajuyhdistelmän perusteella Vesa löytää
parkkipaikalta aina omansa. (kaikkihan ne ovat Vesoja, tai ainakin
näyttävät siltä) Kun usean vuoden onanoinnin ja ringissä syljeskelyn uuvuttamat
Vesat viimein tulevat keski-ikäisiksi, heistä tulee Jormia. Jormat eivät ole
onnistuneet elämässään missään, vähiten autonvalinnassa. Vanhat Volvot
muuttuvat vain uudempiin Volvoihin. Jormat kulkevat kivipestyissä
farkuissaan ja mokkaliiveissään katse alas painuneina vaimonsa takana,
viikset supattaen. Vaimo on aina vaan enemmän vihainen ja kakarat
muistuttavat aina vaan enemmän naapurin setää. Jormat ovat luovuttaneet,
Jormat ovat harmaata seinätapettia harmaissa Volvoissaan.

Pappavolvot ovat niitä ruskeita tai sapen vihreitä
vm. -77 autoja, jotka matelevat savuttamassa aina siellä missä on kiire.
Niiden sisällä kituu vihaisia pulisonkipappoja liikennettä ja omaa
turvallisuuttaan vaarantamassa. Volvopapat eivät näe, sen koommin kuin
ymmärräkään enää mistään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu