Voisiko Jumala olla Nainen?

Mutta voishan Hän olla myös Äiti. Kuka oikeasti voi tietää, kumpi Hän on?

Kysyjätär kirjoitti:

Mutta voishan Hän olla myös Äiti. Kuka oikeasti voi tietää, kumpi Hän on?

Isä meidän...

Kysyjätär kirjoitti:

Mutta voishan Hän olla myös Äiti. Kuka oikeasti voi tietää, kumpi Hän on?

Vaimon suusta kuultua:
Seisoo peilin edessä ja mutisee
- "Jumalan täytyy olla mies, miten muuten mulla vois olla harmaita hiuksia ja finnejä samaan aikaan?"

Lasten ja imeväisten suusta...
Eli sillä logiikalla tuo ei pidäkään paikkaansa?

??? ;) :D

puutun tähän asiaan ja toivottavasti et koe turhana jaaritteluna.
Haluan vaan sanoa että olen kanssasi samaa mieltä mutta täsmennän hieman.
Olen samaa mieltä että Jumala ei ole mies eikä nainen.
Silti en ole samaa mieltä että puhe Isästä olisi vain vertauskuvallista.
Kyllä Jumala on Isä ihan kuten Raamattu sanoo, mutta tietenkään Hän ei ole isä samalla tavalla kuin maalliset isät, ensinnäkin jo ihan siitä syystä että Jumalalla ei ole sukupuolta.
Jumala on Henki.

Siteeraan tähän mamabeardia koska hän on asiasta kirjoittanut useitakin kertoja.
Laitan lainauksen perään linkkinä kirjoituksen josta katkelma on.

1.

Oma henkilökohtainen käsitykseni on että kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen Hän ikäänkuin jakoi kuvansa maan päällä kahdeksi, naiseen ja mieheen.
Yhdessä nainen ja mies, toisiinsa liittyneinä ja sitoutuneina Kristuksen alamaisuudessa ja keskinäisessä rakkaudessa, voivat uskovina tuoda esiin Jumalan hyvyydestä jotakin sellaista joka olisi mahdotonta naiselle tai miehelle erikseen.
Kun Paavali puhuu miehen ja naisen suhteesta ja "alisteisuudesta toinen toisilleen" hän sanoo yllättäen: tämä salaisuus on suuri, tarkoitan näet Kristusta ja seurakuntaa.
Avioliitto on siis tarkoitettu osaltaan ilmentämään jotakin Kristuksen ja seurakunnan suhteesta - ja oikeaa, raamatullista avio-onnea voidaan kokea vain Kristuksen yhteydessä.
Näin kaikki Raamatussa viittaa yhteyteen, ja kaikkien ongelmien alkusyy on yhteyden puute, lihallinen ylpeys ja omistamisen halu.
Jumala on yhteyden Jumala.

Jos Jumala onkin jakanut itseään (tai oikeammin: kuvaansa) maan päällä kahdeksi, siitä ei kuitenkaan voida vetää johtopäätöstä että Jumala on sekä mies että nainen.

Kristuksessa ei ole naista tai miestä.
Tällä lausunnolla Paavali (sama Paavali jota feministiteologia syyttää naisen alistamisesta) tekee melko radikaalin vedon kun ajatellaan tuon ajan kulttuuria ja erityisesti juutalaista kulttuuria.
Mitä hän itse asiassa sanoo?
Jeesuksessa Kristuksessa mies ja nainen ovat samanarvoisia - hengellisessä elämässä asemamme Jumalan edessä ei riipu sukupuolesta, se mikä ratkaisee on usko ja sydämen suhde Herraan.

Tämä ei tietenkään tee tyhjäksi sitä että sukupuolina olemme erilaisia ja tämänkin Jumala ottaa huomioon!
Erilaisuuden huomioon ottaminen, josta seuraa että perheessä ja seurakunnassa on oma järjestyksensä, ei ole syrjintää vaan oikeaa tasa-arvoa, jonka perustana on jumalallinen tasapaino: jos tasa-arvoksi luetaan yhtäläinen oikeus samoihin tehtäviin ja toimintoihin, silloin juuri häivytetään erilaisuus ja menetetään harmonia eli miehen ja naisen hyvinvointi Kristuksen alamaisuudessa.

Ei ole oikein sanoa: Jumala on mies ja nainen.
Jumala sisältää feminiinin ja maskuliinin puolen. Miksi sitten ei ole oikein sanoa että Jumala on mies ja nainen?
Jumala ilmoittaa olevansa taivaallinen Isä. Tämäkään ei tarkoita että hän olisi mies. Vain Hänen ilmoituksensa ja tuntemisensa kautta pääsemme ymmärtämään isyyden tosi merkityksen - näin Raamattu vertaa Jumalaa ja maallisia isiämme: "nämä (maalliset isämme) kasvattivat meitä OMAN YMMÄRRYKSENSÄ mukaan, mutta tämä kasvattaa - ja kurittaa! - meitä TOSI parhaaksemme".
Monella on vastenmielinen kuva Jumalasta "isänä" koska heidän kokemuksensa isästä ylipäätään on vastenmielinen, mutta siinä lähtökohtana on pidetty ihmistä ja tarkasteltu Jumalan isyyttä ihmisestä käsin, sen sijaan tulisi tarkastella ihmisen isyyttä Jumalasta käsin ja todeta: maalliset isämme ovat vajavaisia ja parhaimmillaankin vain heikko kuva siitä millainen on todellinen Isä.

Jumalasta puhuttaessa Isä ei siis millään tavalla liity "sukupuoleen". Kyse on ennemminkin asemasta ja auktoriteetista? Asiaa voitaisiin määritellä myös näin: Jumala on Isä koska Hän on se joka hallitsee. Tämä ei tietenkään ole tyhjentävä määritelmä, mutta osoittaa ainakin sen kuinka hukassa olemme lähtiessämme ajattelemaan Jumalaa sukupuolisena olentona.

Jumala tahtoo olla ihmiselle yhtä turvallinen, yhtä lohdullinen ja läheinen kuin on imettävä äiti lapselle, joka äidin rintaa vasten painautuessaan saa omistaa äidin itselleen turvaksi, lohduksi ja läheisyydeksi?
Tällainen suhde Jumalaan on mahdollinen.
Jumala kykenee ravitsemaan ja täyttämään syvimmät tarpeemme, kuten äiti rinnoillaan ravitsee pienen lapsen ja täyttää hänen tarpeensa läheisyydellään.
Haluammeko antautua olemaan riippuvaisia Jumalasta tällä tavalla, uskoen että Hän kykenee täyttämään tarpeemme?

Kristityt, valvokaa ennen kaikkea rakkaussuhdettanne Herraan. Se on elävän uskon sisältö.

Mies ja nainen on "luotu" toisilleen suureksi iloksi. Sitä ei tarvitse mitenkään mestaroida Jumalan Sanaa vääntelemällä ja kääntelemällä. Parhaiten löydämme ilon Jumalan luomistöistä alistuessamme yksinkertaisesti Sanan ilmoitukseen ja eläessämme uskoamme ja ihmissuhteitamme todeksi Kristuksen tuntemista etsien ja kunnioittaen.
Ilo ei voi toteutua Jumalan järjestystä vastaan taistelemalla.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000007302941

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000007322732

2.

Jumala on Henki. (2.Kor.3:17).
Kyseinen jae puhuu ensinnä Herrasta: "Sillä Herra on Henki...", ja sitten Herran Hengestä eli Pyhästä Hengestä: "ja missä Herran Henki on..."

Vapautunutta kristillisyyttä voi olla vain siellä missä Jeesus on Vapahtaja ja Herra. Vapahtaja vapauttaa meidät itsellemme ja Herra sitoo Häneen itseensä. Emme voi kohdata Jeesusta todellisena Vapahtajana ellemme anna Hänen tulla Herraksi, jonka omistukseen elämämme kokonaisuudessaan kuuluu, emmekä voi antaa Hänen tulla Herraksi ellei Hän ole Vapahtaja, joka sovintotyönsä kautta vapauttaa meidät Jumalan yhteyteen löytääksemme itsemme Hänessä.

Voimme tulla tuntemaan Kaikkivaltiaan Jumalan vain Hänen toimintansa välityksellä. Sekin että Hän herättää syntisessä synnintuntoa ja vetää ristin luo armahduspaikalle on toimintaa.
Jumala tekee hyvää meille, meissä ja sitten meidän kauttamme.
Hän toimii omissaan, seurakuntansa keskellä Pyhän Hengen välityksellä ja Pyhä Henki yhdistää meidät Häneen, joka itsessään on myös Henki.
Jumala kokonaisuudessaan on hengellinen.

Vain Jeesuksen Kristuksen lunastustyön kautta, armon tilassa, voimme Pyhän Hengen sinetöiminä Jumalan lapsina katsella Jumalan kirkkautta, sitä kirkkautta, joka kaikilla kolmella Jumalan persoonalla on itsessään:
"Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki."

Mooseksen keskustellessa Jumalan kanssa hän ei nähnyt tätä minkään muotoisena. Jumalaan kohdistuva näkeminen oli oikeastaan kokemista. Mutta hän pyysi nähdä Jumalan ajallisilla silmillään, että näkymätön tulisi nähtäväksi ja hän saisi hetken katsella Jumalaa ikäänkuin todellisemmin.
Jumala vastasi Moosekselle:
"Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon." 2.Moos.33:20.
Seuraavissa jakeissa (21-22) jotkut raamatunselittäjät ovat nähneet vertauskuvallisuutta. Jumala sanoo Moosekselle "tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle" ja asettaa hänet kallion rotkoon, vieläpä peittää hänet suojaavalla kädellään kulkiessaan ohi, jotta Hänen kasvojensa pyhyys ei murskaisi häntä. Kokemus oli varmasti järisyttävä.
Raamatunselittäjät näkevät tässä viittauksen Kristukseen. Jopa Mooseksen, jonka kautta annettiin laki, täytyi olla armon suojassa, koska muuten laki olisi tuominnut hänet.
Esikuva on kieltämättä kaunis ja olkoon tulkinta oikea tai väärä, joka tapauksessa on totta että voimme kohdata Jumalaa vain sovituksen turvin.

Saan turvallisesti lähestyä Jumalaa kallion suojasta joka on Kristus, minun pelastukseni kallio, elävän Jumalan Poika ja itse Jumala. Häneen asetettuna Jumalan pyhyys ei murskaa minua. Tapahtuu käsittämätön ihme. Sen sijaan että pakenisin pyhyyttä alan rakastua siihen. Maailma ilman pyhyyttä hukkuu. Herra, me tarvitsemme jälleen kokemuksen sinun pyhyydestäsi!

Mooseksen annettiin konkreettisesti nähdä silmillään Jumalan kirkkautta. Ei kuitenkaan kasvoista kasvoihin, koska silloin hän olisi murskautunut.
Mooses kyllä seurusteli Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin, mutta se oli seurustelua hengessä, näkymättömän, ei näkyvän Jumalan kanssa.

Kansa, jonka sydän oli yhä vieläkin enemmän kiinnittynyt kaikkeen hyvään jota se ajatteli ja toivoi Jumalan antavan, kuin Jumalaan itseensä, loukkaantui Häneen jota ei voinut nähdä. Muilla kansoilla sentään oli silminnähtävät Jumalat!
Mooseksen seurustellessa vuorella pyhän Jumalan kanssa ottaen Häneltä vastaan ilmoitusta koko kansaa varten, tuo kansa alhaalla laaksossa samaan aikaan lankesi kättensä töihin ja muovasi kultaisen vasikan, jonka edessä he sitten kumartuivat.

Käytännön elämässä toimin siis aina siitä käsin millainen on suhteeni Jumalaan. Tämä on väistämätöntä. Samoin se kuinka toimin vaikuttaa taas suhteeseeni Jumalaan. Jos en tunne Hänen tahtoaan saatan tehdä jumalattomia ratkaisuja, jotka vievät minua yhä kauemmas Hänestä.
Siksi Jumala on antanut meille kallisarvoisen sanansa. Jos vain tahdomme, saamme oppia Sanan kautta tuntemaan Jumalan tahtoa ja tarkoituksia. Eikä ainoastaan tahtoa ja tarkoituksia vaan Häntä itseään.
Raamattu antaa monessa kohdin ymmärtää, että mitä selvemmin koemme Jumalan persoonallisen pyhyyden, sen selkeämmin näemme Hänet sellaisena kuin Hän on. Kuitenkaan Jumala ei voi kohdata ihmistä täydessä pyhyydessään suoraan, sillä tuo pyhyys murskaisi ihmisen.

Juuri Jumalan pyhyys selkeimmin ilmaisee millainen on Jumala.
Keskustellessamme jonkun kanssa kasvoista kasvoihin näemme hänet omana olemuksenaan vastapäätä itseämme. Jumalaa emme voi nähdä tällä tavalla. Hänen kasvojensa eli persoonallisen olemuksensa näkeminen sellaisena kuin Hän todellisuudessa on, siis ylivoimaisena kirkkautena, täydellisenä valona ja valona nimenomaan moraalisessa mielessä, täydellisesti vastakkaisena synnille, olisi ihmiselle ilmeisesti liian traumaattinen, kauhistuttava kokemus. Ihmisen olemus ei kestäisi konkreettista Jumalan näkemistä pirstoutumatta.
Tuo pirstoutuminen olisi todennäköisesti sekä henkistä että fyysistä.

Kun siis puhutaan Jumalan näkemisestä tarkoitetaan kokemista. Mitä selkeämmin koemme Jumalan dialogissa ja läsnäolossa, ilman inhimillisten mielikuvien ja käsitteiden hämärtävää vaikutusta, sen selkeämmin näemme Hänet sellaisena kuin Hän on. Tästä seuraa syvempi ymmärrys ja sen myötä syvempi kunnioitus. Siksi Jumalan näkeminen on yksi suurimpia kristillisen elämän tavoitteita: tahdomme tuntea Hänet sellaisena kuin Hän todellisuudessa on.

Ihminen on täydellisesti syntinen.
Jumala on täydellisesti pyhä.
Syntinen ja pyhä on vastakkainen käsitepari, ne ovat täydellisesti erossa toisistaan eikä niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mikään ei voi olla kauempana toisesta kuin pyhyys syntisyydestä. Nämä ovat täysin yhteensovittamattomat.
Ja kuitenkin ihminen on samanaikaisesti syntinen ja pyhä. Jos hän on kristitty. Silloin meidät on nimittäin tehty pyhiksi Jumalan vanhurskauden perusteella. Tulimme uskoon armon tähden ja olemme uskossa armon tähden. Alusta loppuun saakka ihmisen kelvollisuus on Kristus.
Tämä kuitenkin vaikuttaa muuttumista. Toisin ei voi olla.
Emme voineet pyhittyä ennen uskoontuloamme, koska meillä ei voinut olla minkäänlaista elävää yhteyttä Häneen, joka on pyhä, mutta nyt kun tämä yhteys on, sen luonnollinen seuraus on prosessi jossa Jumala oman olemuksensa mukaisesti vaikuttaa meissä muuttumista: emme tule pyhiksi pyhityksemme kautta, vaan koska olemme pyhiä pelastuksemme perusteella, alamme myöskin pyhittyä.

"Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi." 1.Piet.1:14,15.

Yksi pyhyyttä koskeva seikka on mielestäni se, että on olemassa jotakin, joka on juuri sellainen meidän mielipiteistämme tai mielikuvistamme riippumatta. Jos otamme Jumalan pyhyyden tosissamme, me polvistumme Hänen eteensä, ristin juurelle, ja pyydämme että Hän ilmaisisi itsensä meille.
Tämän Hän tekee ensisijassa Raamatun kautta.

Uskon että Jumala kyllä ilmaisee itseään myös kokemuksen kautta, mutta Hän ilmaisee itseään kokemuksen kautta vain niille, jotka ottavat Hänen sanansa todesta.
Pelkkä jumalallisen kokemuksen etsiminen ilman konkreettista sanaa, jossa ilmoitus ankkuroituu aikaan ja ihmisten historiaan, on mystistä haahuilua ja perustuu kokemuksen etsimiseen sinänsä, ei niinkään kaipaukseen kohdata todellinen syntisten Vapahtaja sellaisena kuin Hän on.

Lukiessamme Raamatusta Jumalaa koskevia adjektiiveja ja attribuutteja, esimerkiksi että Hän on rakkaus, saamme jotakin käsitystä siitä millainen Jumala on oikeasti. Näin varjellumme monilta vääriltä ja vääristyneiltä käsityksiltä.
Kuitenkin oikeisiinkin käsitteisiin liittyy omia mielikuviamme ja ne saattavat värittyä hyvinkin tunteellisesti. Jos esimerkiksi annamme sisällön sanalle rakkaus. Inhimilliset ajatuksemme todellisesta rakkaudesta ja rakkauden luonteesta eivät voi olla vaikuttamatta ajatuksiimme Jumalasta, kun pohdimme mitä tarkoittaa että juuri Hän on rakkaus.
Siksi jokaisen Jumalaa koskevan ilmoituksen mitä Raamatusta on luettavissa, tulisi johtaa meitä kohtaamaan sitä mistä puhutaan. Esimerkiksi rakkaus. Emme jää ainoastaan käsitteen varaan vaan sisimpämme janoaa kohdata sen sisällön, todellisen Jumalan: Herra, ilmaise minulle mitä tarkoittaa että olet rakkaus, johda minua sinun kokemisessasi tämän asian ymmärtämiseen.

Vain dialogissa Jumalan kanssa pääsemme kohtaamaan käsitteiden takana olevan, mielikuvistamme ja mielipiteistämme riippumattoman Jumalan, ymmärtäen jotakin siitä, mitä on pyhyyden maailma todellisuudessa.
Silloin olemme ikäänkuin aavistukselta nähneet Jumalan kasvot tai ainakin jotakin niistä.

Kun Job sisäisten kamppailujensa jälkeen vihdoin näki Jumalan, koko hänen sisäinen maailmansa muuttui. Job oli aina kyllä uskonut Jumalaan, mutta vasta nyt, nähdessään Hänet, hän sai uuden ymmärryksen ja tunnusti puhuneensa taitamattomasti:
"...minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää... Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." Job 42:3,5,6.

Job siunasi väärämielisiä opettajiaan, näitä omasta mielestään hyviä ja onnistuneita uskovia, jotka sen sijaan että olisivat häntä lohduttaneet vain löivät hurskailla lauseillaan, asettuen hänen ja hänen ahdistuksensa yläpuolelle. Hän ei vaatinut heille rangaistusta vaan rukoili heidän puolestaan. Näin Job käytännöllisellä tavalla suostui Jumalan tuntemiseen ja otti todesta sen mitä oli Hänestä oppinut.

Kaiken ydin on anteeksiantamus. Uskovan elämä on elämää anteeksiantamuksessa.
Ei ole kristillistä rakkautta ilman anteeksiantamusta.
Jos olemme kokeneet Jumalan armon sen täytyy myös heijastua käyttäytymisessämme toisiin, erityisesti käyttäytymisessämme niihin jotka rikkomustensa tähden tarvitsevat rakastavaa suhtautumistamme.

Suostuessamme elämään uskon todellisuutta käytännöllisellä tavalla todeksi, luottaen Jumalan sanaan ja siihen mitä se puhuu, huomaamme että Kristus alkaa näkyä elämämme kautta, ja ennen kaikkea Hän näkyy armollisuutena toisia kohtaan. Vaikka emme itse huomaisikaan tätä muutosta, toiset kyllä huomaavat sen. Kiitos Jumalalle.
Tällä tavalla käy ilmeiseksi ettei Jumala ole vain jokin kaukainen jossakin, uskon kohde, vaan Hän on Jumala joka uskon kautta vaikuttaa tässä ja nyt, läsnäoleva.

Tämän käänteen merkiksi Jaakob (suomeksi petturi) sai uuden nimen Israel.
Hän oli tarrautunut kiinni Jumalaan huutaen sisimpäänsä konkreettista muutosta.
Oletko sinä koskaan huutanut näin:
Tarvitsen siunauksen, jossa minäelämäni murtuu ja Jumalan pyhyys alkaa hallita motiivejani ja tekojani?
Herra johtakoon meitä huutamaan tällä tavalla. Jeesus, tarvitsen siunauksen, jossa sinun olemuksesi viisaus ja hyvyys murtaa luontaisen kovuuteni!

Esitän asian näin: kun usko on meille kaikkea muuta tärkeämpi, niin että olemme valmiit pitämään siitä kiinni silloinkin kun ei ole kokemuksia tai kun kokemuksemme tuntuvat osoittavan että usko on hyödytöntä, juuri tämä usko avautuu kokemukseksi.
Alamme ymmärtää, nähdä ja kokea uskon kautta ja havaitsemme että juuri tämä näkeminen on selkeämpää kuin aikaisempi, jossa mittailimme Jumalan hyvyyttä vain lahjojen mukaan ja niiden kautta.

Kun näkyvä maailma on syntynyt näkymättömästä, kuinka voimme elää tämän näkyvän keskellä, hedelmällistä ja syvällisesti rakentavaa elämää? Miten voimme ymmärtää konkreettisia asioita joita päivittäin käsittelemme, jos emme sydämissämme tunne sitä näkymätöntä, joka kaiken takana on ja josta käsin näkyväkin saa oikean arvonsa ja järjestyksensä?
Arkipäivän kristillisyys, jossa meillä on oikea oivallus elämästä jota elämme sekä sen myötä elävä halu kohdata jokainen, vaikeinkin lähimmäisemme rakkaudessa ja rakkaudesta käsin, edellyttää siis yhteyttä Kristukseen, kiintymistä ja juurtumista Häneen, joka on todellisen elämän lähtökohta.

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." Hebr.11:1-3.

Jeesus Kristus on siis tullut kaikeksi.
Viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, 1.Kor.1:30.
Hänessä olemme siunatut taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella, Ef.1:3.
Kasvaessamme uskon kautta hengen todellisuuden tuntemisessa ymmärrämme yhä syvemmin että juuri tämä Jeesus, joka on henkilökohtainen vapahtajamme ja lunastajamme, on kaiken näkyvän perusta.
"Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät..." Kol.1:14-16.

Job ei nähnyt Jumalaa konkreettisesti. Hän näki Jumalan elämänsä kokemusten ja dialogin kautta.
Kohdatessaan Jumalan ylivoimaisen ymmärryksen hänen oma käsityskykynsä, jolla itsetietoinen ihminen asioita määrittelee ja julistaa, kutistui oikeaan kokoonsa.

On ihmeellinen Jumalan työ kun suuri oikeassaoleva ihminen myöntää ettei itsessään lopultakaan tiedä eikä osaa mitään todellisesti arvokasta. Emme voi millään tavalla ymmärtää Jumalasta yhtään mitään todellista, ellei Jumala itse ilmaise olemustaan ja avaa sanansa sisältöä meille.

Oikeastaan tällainen hengellinen näkeminen on vähintään yhtä konkreettista kuin ajallisilla silmillä näkeminen.
Ajallisilla silmillämme voimme katsella vain ajallisia asioita, mutta sisimpäämme on Jumala luonut ulottuvuuden, jossa voimme kohdata Häntä kasvoista kasvoihin, hengessämme.
Koska Jumala on Henki on luonnollista että kohtaamme, pääsemme Hänestä ymmärrykseen ja elämme Hänen kanssaan hengen tasolla, siinä uudestisyntyneessä olemuksemme syvyydessä, jossa Pyhä Henki liittää meidät koko Jumalan kolminaisuuteen, ykseyteen Jumalan kanssa.

Siksi Raamattu sanoo että ihmisen henki on Jumalan lamppu.
Hengellisen kokemuksen kautta pääsemme näkemään mitä itsessämme on. Vasta sen myötä kun Pyhä Henki erottaa meissä sielun ja hengen kyetäksemme olemaan sekoittamatta toiveitamme ja Jumalan ääntä, niin, kun tulemme elämässämme yhä enemmän hengellisiksi elääksemme kokonaisvaltaisina ihmisinä tätä uudestisyntyneen elämää, varmasti vakuuttuneina ylösnousemuksen voimasta joka on meihin asetettu, alamme todella vaeltaa Jumalan näkemisessä.
Silloin elämämme pienet tai suuretkaan vastoinkäymiset eivät peitä Hänen kasvojaan. Jumalan kasvot ovat aina lähellä ihmistä Jeesuksessa Kristuksessa. Ei murskaavana pyhyytenä vaan rakkautena. Golgatan työn kautta.

Kristittyinä meillä, sinulla ja minulla on etuoikeus seurustella Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin. Kukaan muu ei voi sitä tehdä. Se on mahdotonta maailmalle. Vain ne jotka ovat Kristuksen ansioon kätkettyinä sisällä pelastavassa armossa, veren turvissa, voivat tältä kallioperustalta lähestyä Jumalaa täysin luottavaisesti.

Vasta silloin, levätessämme Jeesuksen varassa voimme innostua rukouselämästä, koska se ei enää ole suorittamista. On ihmeellistä että Isä kuulee rukoukseni! On ihmeellistä että Hän aivan varmasti ottaa rukoukseni todesta, kunhan vain osoitan itse olevani tosissani. Millä tavalla sen osoitan? Asettaessani kaiken luottamukseni Jeesuksen varaan. Jumala haluaa vastata uskooni - tietenkin, koska tämä usko on Jeesuksen synnyttämää.

Lue uudelleen:
"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."

Siis mihin luotamme? Mikä on elävä toivo? Mikä on sellaista näkymätöntä, jonka mukaan kuitenkin ojentaudumme niin että se alkaa vaikuttaa käytännölliseen elämäämme, ja tulee vaelluksessamme näkyviin hedelmänä?
Paavali ei suinkaan käskenyt ihmisten sokeasti vain luottaa johonkin kertomatta näille ensin, mikä on se asia johon heidän tulee luottaa. Emme voi ripustaa luottamustamme ilmaan tai päätellä itseksemme mihin meidän kulloinkin tulisi luottaa. Ei, vastuullisena opettajana ja Jumalan asettamana auktoriteettina hän ensin kertoi kuulijoilleen, mikä on luottamuksen ja ojentautumisen kohde:
"Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään..."
Jeesuksen veren kautta. Se innostaa todelliseen seurusteluun Jumalan kanssa, koko elämän pituiseen matkaan, jossa saamme kasvaa Hänen tuntemisessaan. Se myös antaa anomuksille ja pyynnöille vakaan pohjan.
On pääsy!

Hebr.10:19-22 Elävän uutisen mukaan:
"Rakkaat ystävät, Jeesuksen veren tähden voimme nyt mennä vapaasti suoraan kaikkeinpyhimpään, missä Jumala on. Kristus avasi meille sinne uuden,elävän tien: antaessaan ruumiinsa ristiinnaulittavaksi hän repäisi rikki verhon, joka erotti meidät Jumalan pyhästä läsnäolosta. Meidän suuri ylipappimme hallitsee taivaan temppelissä. Siksi voimme mennä vilpittömin sydämin suoraan Jumalan luo ja uskoa varmasti, että hän ottaa meidät vastaan..."
Luja uskomme ja ojentautumisemme kristillisessä elämässä voi perustua vain tähän. On olemassa yksi ainoa perustus ja se perustus on Jumalan itsensä asettama. Jeesus Kristus. Täydellinen anteeksiantamus Hänen sovintoverensä kautta.

Kuinka siis näemme Jumalan?
Näkeminen on kokemista, jossa Jumala jonka kanssa seurustelen kasvoista kasvoihin on minua vastapäätä näkymättömänä. Näen Hänet sen läsnäolon ja samalla vastatusten eli dialogissa olon kautta joka tapahtuu seurustellessani Hänen kanssaan tässä ja nyt.
Samalla tietenkin näen Hänet sen rakkauden, totuuden ja pyhyyden kautta jota koen Hänen läsnäolossaan ja sanansa avautumisessa.

Kohtaaminen kasvoista kasvoihin edellyttää avoimuutta. Suostumista vastuulliseksi persoonaksi. Kohdatessani Jumalaa avoimesti olen juuri se joka olen, kuten Jumalakin on. Tulen siis Hänen kasvojensa valkeuteen. Suostun näkemään itsestäni asioita joita Hän minulle näyttää ja se johtaa minua parannukseen monissa asioissa. En voi nähdä Jumalaa ellen itse suostu Hänen nähtäväkseen. Vasta silloin voin sisimpäni ytimessä ja koko olemuksessani kokea Jumalan vastapäätä itseäni, todellisessa kohtaamisessa, jossa en ole tekemisissä vain mielikuvien vaan todellisen, olemassaolevan pyhyyden kanssa.

"Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden."

3.

"Ja nyt, Isä, kirkasta minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan." Joh.17:5.

Ajassa vaeltaessaan Jeesuksen pyhyys oli ikäänkuin kätkettyä - tullessaan maailmaan hän "riisuutui" kirkkaudestaan ja otti "orjan muodon" eli tuli ihmiseksi, palvelemaan ihmistä ja pelastamaan ihmissuvun - mutta astuttuaan taivaaseen hän jälleen otti kirkkautensa.

Joh.17:5 selityksessä Novum toteaa että Jeesus, mentyään takaisin Isän tykö, ei ainoastaan saanut takaisin kirkkautta joka hänellä oli Isän tykönä jo ennen maailmaan tulemistaan, vaan hän sai tämän kirkkauden nyt myös Ihmisen Poikana eli ihmissuvun lunastajana ja sovittajana, täydellisenä Vapahtajana.
Tällaisena - henkipersoonana mutta silti ihmishahmoisena Jumalana - hänet on ilmaistu jo ennalta, mm. Dan.3:25.

"Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika."
Jos Herra olisi ollut Danielin ystävien kanssa tulisessa pätsissä ainoastaan näkymättömänä Henkenä, silloin Hänen läsnäolonsa olisi tullut ilmi vain välillisesti, sen ihmeen kautta, että nämä ihmiset eivät kärventyneet. Nyt kuitenkin Jumala ilmaisi itsensä nähtävällä tavalla, kuten myöhemmin Jeesuksen tullessa ihmiseksi: hän käveli Danielin ystävien kanssa tulen keskellä.

En tiedä millainen on se mielikuva jollaisena sinä ajattelet Jeesusta? Minulla ei ole Hänestä selkeää mielikuvaa ihmishahmoisena. Mielikuvani Jeesuksesta on mielikuva äärettömästä rakkaudesta ja äärettömästä pyhyydestä. Näen hänet pyhänä rakkautena joka haluaa olla kontaktissa ihmisen kanssa. Hän haluaa aivan pohjattomalla kaipauksella osoittaa Isän pelastavaa rakkautta ja hyvyyttä ihmiselle. Sellaisena näen Jeesuksen. Johanneksen kuvaus hänen kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa ilmestyskirjan toisessa luvussa on aika lähellä sitä mielikuvaa joka minulla on. Jos kohtaisin todellisen Jeesuksen hänen omana persoonanaan, siis ei Pyhän Hengen välityksellä eikä ilmestyksen kautta vaan konkreettisena Jumalan Poikana, jolla on Isän kirkkaus, niin että Hän tuossa kirkkaudessa laskeutuisi huoneeseeni - luultavasti kuolisin Hänen pyhään hehkuunsa. Vaikka olenkin armahdettu ja sisällä sovituksessa en tiedä voisinko kestää oman syntisyyteni painoa Hänen tinkimättömässä kirkkaudessaan? Tuskin voisin.

Varmasti Jumalan Poika jollakin tavalla verhosi itseään ja pyhyyttään ilmestyessään Johannekselle. Tuskin kukaan muu on nähnyt Jeesusta kuten Johannes näki Hänet. Ehkä tuo kohtaaminen oli hyvin lähellä sitä millaista olisi kohdata Jumala kasvoista kasvoihin täydessä pyhyydessään tai ehkä se oli vain aavistus siitä, mutta joka tapauksessa Johannes vaipui maahan ja luuli kuolevansa.
Niin pyhä on Jeesus.

Ja pyhyydessään kuitenkin niin armollinen, niin täynnä rakkautta että haluaa loppuun saakka huolehtia, varjella ja siunata kaikessa totuudessa meitä, joita Jumala niin äärettömästi rakastaa.
Pyhä Jumala rakastaa syntistä ihmistä. Se on ihme. Siihen ihmeeseen olemme kutsutut, sitä elämään todeksi ja julistamaan eteenpäin:
Jeesus on Herra.

"Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut." Joh.17:22,23.

Mahdammeko ymmärtää pientä hitustakaan siitä kuinka suuren aarteen omistamme?
Jos ymmärrämme, sen tulisi Jeesuksen sanojen mukaan ilmetä ensimmäisenä siitä kuinka suhtaudumme toisiin kristittyihin ja sitten yleensäkin suhteessamme lähimmäisiin.
Äärimmäinen pyhyys on sulkenut syliinsä syntisen ja osoittaa hänelle hellittämätöntä rakkauttaan?
Minulle. Ansiottomalle.
Voinko siis sulkea sydämeni ja olla osoittamatta Hänen rakkauttaan eteenpäin?

Sanottiinko Jeesusta Jumalan Pojaksi ennenkuin Hän syntyi ihmisenä maan päälle eli tuli Jeesukseksi? Jos oletamme että sananlaskujen luku 8 puhuu Hänestä, siellä käytetään nimitystä Viisaus, personoimatta Häntä kumpaankaan sukupuoleen. Tosin, esimerkiksi käyskennellessään Danielin ystävien kanssa tulisessa pätsissä, hänen hahmonsa oli miellettävissä mieheksi. Hän oli näöltään kuin jumalan poika, tunnusti pakanakuningas.

Oma käsitykseni on että termi Poika edustaa enemmän asemaa kuin sukupuolisuutta. Juutalaisessa käytännössä vanhin poika eli esikoinen perii kaiken mitä isällä on. Tavallaan kaikki mikä isän on kuuluu pojalle jo isän eläessä.
Jeesus tuli maailmaan Isän edustajana. Hän toi maailmaan sen kirkkauden joka Isällä on ja lahjoittaa sen Häneen uskoville tullessaan asumaan heihin Pyhän Hengen kautta. Näin olemme siis osalliset Jumalan elämästä.
Hän jonka kanssa olemme kasvokkain vaikuttaa meissä.
Tämä elämä on hengellistä elämää eikä siinä ole sukupuolisuutta. Kristus joka asuu ihmisessä Pyhän Hengen kautta ei ole mies eikä nainen, hän on Henki.

Raamatun mukaan enkeleiden asema ja kirkkaus on vähäisempi kuin meidän. Jumalan enkelit ovat näkymättömiä palvelukseen lähetettyjä henkiolentoja jotka toimivat Jumalan lasten hyväksi. Enkelit ovat usein ilmestyneet, ainakin Vt:n aikana, miehen hahmossa. Siitä huolimatta ne ovat täysin sukupuolettomia. Jeesus sanoi että tulemme tässä mielessä enkeleiden kaltaisiksi taivaassa: siellä ei enää mennä naisen eikä miehen kanssa yhteen. Taivaassa olemme siis sukupuolettomia vaikka henkipersoonina meissä on tunnettavissa samat piirteet kuin täällä maailmassa, ainakin jossain määrin.

Jumala on Isä. On hyvin tärkeää pitää kiinni Jumalan ilmoituksesta. Siitä huolimatta Hän ei ole isä sillä tavalla kuin maalliset isät ovat. Hänellä ei ole sukupuolta. Itse asiassa, ilmaistessaan rakastavaa luonnettaan Jumala usein käyttää feminiinejä eli naisellisuuteen, oikeastaan äidillisyyteen liittyviä ilmauksia.

Jakaessaan ihmisen kahdeksi, naiseksi ja mieheksi, on Jumalalla ollut määrätty tarkoitus. Teko ei ollut sattumaa. Sattumaa ei myöskään ole nykyajan massiivinen hyökkäys tätä Jumalan luomistekoa kohtaan. Homoseksuaalisuus yritetään selittää Jumalan luomaksi siinä kuin heteroseksuaalisuuskin ja näin hämärretään Jumalan hyvä tarkoitus ja ne rajat jotka Hän on elämälle asettanut.

Koska mies ja nainen ovat erilaisia heillä myös on erilaisia tehtäviä. Paavali osoittaa tämän ohjeissaan aviopuolisoille. Mies on perheen pää ja tavallaan auktoriteetti. Hän tarvitsee vaimonsa tukea ja kunnioitusta. Nainen taas tarvitsee ennen kaikkea hellyyttä ja huomioimista, varjelevaa ja uhrautuvaa elämän asennetta. Kun tämä järjestys saa toteutua keskinäisessä toinen toisensa kunnioittamisessa ja turvallisessa sitoutumisessa, jossa on tilaa sitten myös kummankin yksilöllisille piirteille ja harrastuksille, parisuhde voi hyvin. Ydinsana on tasapaino. Kumpikin on yhtä arvokas mutta erilainen. Moderni tasa-arvo joka tahtoo häivyttää erilaisuuden ei oikeastaan ole tasa-arvoa ollenkaan. Todellinen arvokkuus katoaa keskinäiseen kilpailuun. Aito ja jumalallinen tasa-arvo miehen ja naisen välillä voi toteutua vain siellä missä on luomisjärjestyksen mukainen tasapaino.

Avioliitossa mies ja nainen voivat ilmentää Jumalan olemuksen rikkaudesta ja huolenpidosta jotakin sellaista, joka heille olisi mahdotonta yksistään. Niinpä esimerkiksi Paavali, puhuessaan miehen ja naisen suhteesta, siirtyy kuin luonnostaan puhumaan Kristuksen ja seurakunnan suhteesta. Jumalan tahto on että suhteemme Jeesukseen ja kuuliaisuus Häntä kohtaan tulee näkyviin suhteessa lähimmäisiin. Esimmäinen paikka jossa palvelemme Jumalaa kärsien toinen toistamme rakkaudessa ja pyrkien kunnioittavaan käytökseen silloinkin kun olemme eri mieltä, on perhe, sen jälkeen tulee seurakunta ja muut ihmissuhteet.

Jumala ei siis ole mies eikä nainen. Ei kumpaakaan. Luodessaan ihmisen omaksi kuvakseen Hän jollain tavalla jakoin tämän kuvan kuin kahdeksi: mieheksi ja naiseksi. Mies ja nainen yhdessä kuvaavat jotakin jumalallista paljon täydemmin kuin erikseen?
Voi olla, ja kuitenkaan emme voi sanoa että miehen ja naisen summa on Jumala. Jumala ei ole mies eikä nainen mutta Hän ei myöskään ole mies ja nainen. Jumala on sukupuoleton, ja sellaisiksi mekin tulemme.

Taivaassa se kirkkaus, joka meissä nyt asuu Hengen kautta ikäänkuin salattuna yhteytenä Jumalaan, läpäisee ja pukee meidät täysin. Olemme kirkastettuja henkiolentoja silloin. Korkeammalla enkeleitä.

Mitä kaikki edelläsanottu sitten merkitsee?
Kirjoitukseni idea on, että Jumala, pyhyydessään, on juuri se joka Hän on. Tärkeintä ei ole määritellä Häntä tarkalleen. Tärkeintä on että tahdomme tuntea Hänet sellaisena kuin Hän on ja että Hänen tuntemisensa saisi tulla elämässämme näkyviin hedelmänä.

Voimme keskustella tuntikausia Isän, Pojan ja Pyhän Hengen keskinäisistä suhteista, kolminaisuudesta - mutta tunnemmeko Isän, Pojan ja Pyhän Hengen todella?
Vaikuttaako Jumala elämässäni voimakkaasti?

Voimme keskustella tuntikausia Jumalan sukupuolesta ja miettiä miksi Häntä sanotaan Isäksi, ainoastaan täydellisen auktoriteetin tähden vaiko jostain muustakin syystä - mutta olemmeko antautuneet Jumalalle niin, että voimme luottavaisesti rukoillen lähestyä Häntä, ja että Hän myös vaikuttaa meidän sukupuolisuudessamme, toteuttaaksemme omaa naiseuttamme ja mieheyttämme terveesti ja Pyhän Hengen hoidossa kasvaen?

Voimme tuntikausia keskustella kärsimyksestä ja sen merkityksestä - mutta suostummeko todella rakastamaan, kiittämään ja kunnioittamaan Jumalaa kun elämässämme on kipua ja ahdistusta?

Meille on annettu armo. On annettu niin valtavan paljon.
Ihmeellinen etuoikeus tuntea Jumala läheisellä tavalla, seurustella Hänen kanssaan kasvoista kasvoihin, oppia näkemään maailma ikäänkuin Jumalan silmin, rakastamaan sillä jumalallisella rakkaudella, joka vuotaa ylhäältä avoimiin sydämiimme.
Niin. Jos vain sydämemme ovat avoimet?

On hyvä että keskustelemme.
Muistetaan kuitenkin että ikkunoiden takana odottaa maailma ja Jumalalla ei ole muita käsiä ja jalkoja kuin nämä meidän kätemme ja jalkamme.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011590214

4.

Jumalan luomisjärjestyksen tähden mies on se jolla on auktoriteetti. Ilmoittaessaan itsensä Isänä Jumala ehkä tahtoo sanoa että Hän on korkein auktoriteetti?
Lisäksi sanalla kuvataan läheistä suhdetta. Jumalan suhde ihmiseen on kuin isän suhde lapsiinsa, kuitenkin sillä erotuksella että tämä Isä toisin kuin maalliset isämme on täydellinen: maalliset isämme kurittivat meitä oman ymmärryksensä mukaan, monta kertaa ehkä väkivaltaisestikin, josta syystä sana "Isä" saattaa herättää vääränlaisia mielikuvia. Inhimillisten mielikuviemme keskellä meidän on hyvä muistaa että Hän on täydellinen Isä. Jumala siis on täydellisesti kaikkea sitä jota maallisten isiemme olisi pitänyt kyetä käyttäytymisessään heijastamaan ja ilmentämään, mutta johon he vajavaisina ihmisinä eivät kyenneet. Tämän lisäksi Jumala on vielä paljon enemmän.

Jumalan kanssa seurustellessani minun on mahdotonta ajatella Häntä taivaallisena Äitinä. Eikä minun tarvitsekaan koska se ei ole Raamatun ilmoitus. Kuitenkin Jumalassa on piirteitä joita olemme tottuneet pitämään feminiineinä - eli Hänessä on myös "äidillinen" puolensa jos näin tahdotaan ajatella. Taivaallinen Isä on paitsi pyhä ja pyhyydessään joskus ankara, samalla myöskin äärettömän lempeä. Tällaisia myös maallisten isiemme pitäisi tietysti olla. Ei yhtä ankaria kuin Jumala, koska vain Hänelle kuuluu täydellinen tuomiovalta. Mutta auktoriteettaja. Ja sen lisäksi lempeitä ja armollisia. Samoin pitäisi äitienkin olla ensinnä lempeitä ja armollisia, mutta lisäksi auktoriteetteja ja tarvittaessa ankariakin lapsiaan kohtaan. Lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja. Ei ole olemassa tervettä rakkautta ilman rajoja.
Ehkäpä Jumalan tahto on että isät käyttävät ensisijaisesti auktoriteettia, ovat lujia ja vakaita päätöksentekijöitä, mutta samalla kaikessa tuossa armollisia, lempeitä ja ymmärtäviä, ja että äidit ovat ensisijassa armollisia, lempeitä ja ymmärtäviä, mutta samalla kaikessa siinä lujia ja vakaita auktoriteetteja lapsilleen, tukien miestensä päätöksentekoa ja samalla tietenkin tehden päätöksiä myös itse?

Pelastus ei ole Jumalan isällisyydessä eikä Jumalan äidillisyydessä. Pelastus on yksin ja ainoastaan Jeesuksen veressä. Jeesus Kristus on pelastaja ja samalla Hän on pelastus itsessään. Tarvitaan syntien tunnustaminen ja Jeesuksen vastaanottaminen sydämen tasolla eli sisäiseen elämään, jolloin Jumala vuodattaa ihmishenkeen oman Henkensä liittäen meidät - sovitustyön kautta - itseensä. Tällöin Jumalan pyhyys, jota myös laki osaltaan ilmaisee kertoen meille sovituksen tarpeemme, koska kukaan ei syntisyytensä tähden kykene täyttämään universaalia lakia, ei tuhoa vaan pelastaa meidät.
Jeesuksen Kristuksen sovitustyö on pyhää rakkautta.

Suostuessamme pelastukseen eli olemaan Herran tunnettavina, asumaan Hänen kasvojensa valossa, meille kuuluu velvoitus tehdä ja käyttäytyä elämässämme Jumalan tahdon mukaan. Sitä velvoitetta ei voida kiertää vetoamalla armoon. Armo on kyllä olemassa, koska emme koskaan pelastu tekojemme kautta, mutta armo ei merkitse piittaamattomuutta Jumalan tahdosta, päinvastoin, armon turvin voimme totella Jumalaa rakkaudessa ja rakkaudesta käsin.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011598986

5.

Itselleni on tärkeää ja läheistä puhua Isälle. Tämä oli myös Jeesuksen opettama tapa.
"Isä meidän joka olet taivaassa."
On raamatullinen ilmoitus että Jumala on Isä ja on turha lähteä saivartelemaan sitä ilmoitusta vastaan, saivartelulla ja turhilla väännöillä on yleensä juurensa epäraamatullisissa käsityksissä joita tahdotaan ajaa läpi.

Oikea tapa olisi hiljentyä Isän edessä ja pyytää että Hän itse olemustaan ja tahtoaan ihmiselle kirkastaisi, ja kun Jumalaa sitten hengen kautta tunnemme, ei siinä ole mitään ristiriitaa eikä saivartelun aihetta että Hän on Isä. Koemme uskovina että kaikki on ihan kohdallaan ja hyvin luottaessamme asiamme tämän Isän käsiin ja että Hänen sylissään lepäämme armon turvin.

Pienen ihmisen järki vaan haluaisi aina ymmärtää kaiken tarkasti rajattuna, mutta jumalallisissa asioissa meidän täytyy hyväksyä että ihmiskielen käsitteet ei ole täysin riittäviä näitä asioita kuvaamaan, kuitenkin Jumala ilmoittaa asioitaan myös kielemme käsitteiden välityksellä ja se ilmoitus pitää hyväksyä, sen kautta lähestyen itse asiaa.
Siinä ydin onkin.
Että asioiden sisältö Jumalan tuntemisen kautta avautuu elettävän elämän tasolla.
Avautuu kyllä, jos olemme totuudesta kiinnostuneet ja haluamme Jeesuksen edessä nöyrtyä kaikkeen totuuteen, niinkuin totuus on Hänessä.

Yhtä lailla kuin pseudodoksia, kaikenlainen näennäinen jumaluusoppi jossa teologisille käsitteille annetaan omista uskonnollisista tarpeista ja/tai sielullisesta mystiikasta ja okkultismista nousevia usein teosofisia merkityssisältöjä, on torjuttava myös antropodoksia, jossa sinänsä oikeat teologiset käsitteet ja termit niitä toisiksi muuttamatta määritellään inhimillisen ihmisen järjestä ja tämänpuolisuudesta käsin niin että Jumalasta tulee antropomorfistinen, eli ihmisen kuva.

Humanistisessa ja antropomorfistisessa jumalakäsityksessä katsotaan Jumalan luomaa ihmistä ja lähdetään luodusta käsin sitten selittämään Luoja. Tällöin ei Raamatun käsitteitä sinänsä käännetä toisiksi mutta ne rajataan joko järjellisesti tai tunteenomaisesti ihmisen käsiteltäviksi ja hallittaviksi.
Ei enää olekaan niin että tarvitsemme Jumalaa ja Jumalan hallintavaltaa vaan hallitsemme itse Jumalaa. Seurauksena on järkeisoppeja - joissa sovitetaan ja sovelletaan asioita yhteen inhimillisen logiikan keinoin pyrkien aukottomaan uskonnolliseen järjestelmään, eläen Jumalaa (itse asiassa omaa jumalakäsitystä) todeksi opillisuuden eikä sisällisen elämän kautta.
Ehkä sanomme tarvitsevamme Jumalaa ja Hänen hallintavaltaansa, mutta Jumala jota tarvitsemme on kuitenkin hallittavissamme oppimme kautta: omaksuessamme tietyn opin mahdollisimman oikein olemme (itse määrittelemämme) Jumalan hallinnassa.
Myös tässä raamatullisille käsitteille tullaan antaneeksi uusia merkityssisältöjä, mutta uutta sisältöä ei perustella Raamatun ulkopuolisilla lähteillä, vaan nimenomaan vetoamalla (ihmislähtökohtaisesti tulkittuun) Raamattuun. Esimerkiksi Jehovan Todistajien oppi on kristillisyydestä eriytynyt harhaoppi joka perustuu ihmisen logiikkaan ja kaavamaisuuteen: pelastus on sitä oikeampi ja täydempi mitä oikeammin ajattelemme - luottamus on siis opissa, jonka ihminen kykenee hallitsemaan ja noudattamaan ajatuksillaan ja teoillaan.

Tunteenomainen antropomorfismi johtaa vaikkapa mielikuvaan Jumalasta joka on valkopartainen, miespuolinen henkiolento, olemukseltaan vanhan ankaran ukon oloinen, ja saattaa heittää pahoja lapsia kuumalla kivellä päähän - uskonnollisessa mielessä myönnetään että Jumala on Isä ja pidetään siitä kiinni, mutta ilmoituksen sisältö värittyy omasta tunteenomaisuudesta käsin.

6.

On asioita jotka ovat syntyneet Jumalan tekoina ja ikäänkuin Hänen kättensä töitä. Samalla tapaa kuin voin sanoa että tämä kirjoitus syntyi eräiden ajatusten pohjalta. Paavali synnytti seurakuntia. Erilaisia materiaaleja yhdistelemällä syntyi mielenkiintoinen taideteos. Kirjoitus ei kuitenkaan ole elimellinen osa minua, jatkan matkaani mutta kirjoitus jää, eikä Paavalin synnyttämissä seurakunnissa ole jälkeäkään hänen geeneistään, ilmaus vain kuvaa sitä henkistä ponnistelua jossa apostoli Jumalalle antautuneena työmiehenä toteutti Hänen tarkoituksiaan, myöskään taideteos ei ole erottamattomalla tavalla yhteydessä luojaansa. Luetelluissa esimerkeissä asioilla on kyllä yhteyttä tekijöihinsä, mutta yhteys ei ole syntymiseen vaan tekemiseen perustuvaa yhteyttä vaikka käytämmekin termiä "syntyä" ja "synnyttää".
Myös Jumala saa asioita syntymään eli TEKEE niitä joko suoraan tai välillisesti.

Erotuksena tekemiseen on sitten jotakin mikä on suoraan SYNTYNYT Jumalasta.
Jos ajatellaan Jumalan luomistekoja. Jeesus on syntynyt Jumalasta eli on Jumalan ainosyntyinen Poika, kaikki muu on Jumalan luomaa yhdessä Jeesuksen kanssa ja Jeesuksen kautta: ilman Poikaa ei ole syntynyt (tullut luoduksi) mitään mikä syntynyt on.

Jokainen ihminen on välillisesti syntynyt Jumalasta koska kaikki elämä on alkuperältään lähtöisin Hänestä. Kuitenkaan ihmisen henki, sisällinen olemuksemme ja se elämä joka meissä on, ei luonnostaan ole yhteydessä Jumalaan. Perisynnin katkaiseman yhteyden tähden ihminen ei luontaisesti ole Jumalan lapsi. Raamattuhan sanoo että Jumala kateuteen saakka halajaa tätä henkeä yhteyteensä. Sen sijaan uudestisyntyneinä luomuksina sitten jo olemmekin suoraan syntyisin Jumalasta, emme ole vain Hänen synnyttämiään tekoja tai välillisesti syntyisin Hänestä, olemme todella syntyisin Jumalasta.
Siksi Raamattu nimittää uskovia Hengestä syntyneiksi, koska sisimmässä hengessämme oleva Henki, jonka uudestisyntymässä saimme, todistaa että olemme Jumalan lapsia.
Tällainen lapseus ei perustu pelkästään oppiin, se ei ole organisatorista eikä kirkkokuntien hallitsemaa vaan orgaanista, alkuperäistä, se ei ainoastaan viittaa johonkin vaan jo itsessään todistaa jostakin.

Näin ollen voin sanoa että olen syntyisin Isästä. Se on raamatullinen totuus. Jeesus on syntynyt suoraan Isästä ilman välikappaleita ja jokainen Jumalan lapsi on syntynyt Isästä Jeesuksen sovintotyön kautta. Raamattu sanoo mm. että olemme Hänen poikiaan ja tyttäriään, kuninkaallista papistoa. Meidän hengessämme oleva todistus, Pyhän Hengen sinetti, saa henkemme huokaan Pyhän Hengen innoittamana: ABBA, ISÄ. Tässä Ut käyttää ilmeisesti läheisintä tuona aikana isästä käytettyä nimitystä, abba, joka voitaisiin kait kääntää jotekin: rakas, ihana oma isäni, tai jopa iskä. Siinä on sylissä olemisen tuntu, ehdoton, luottavainen turvallisuus.

Nyt, jos jumalakuvani olisi antropomorfistinen, kuinka voisin sanoa että Jumala on Isä, jos siis olen syntyisin Jumalasta? Joko Jumala on Isä ja kukaan ei voi syntyä Hänestä, koska Isä ei synnytä, tai sitten Jumala ei ole Isä vaan jotakin muuta, jolloin voin olla syntyisin Hänestä. Kyse siis on sukupuolisuudesta. Jos Jumala on miespuolinen Hän ei voi synnyttää, koska mies ei synnytä mitään. Antropomorfistinen jumalakuva juuri johtaa MAP-kirkon kaltaisiin opetuksiin Isä ja Äiti Jumalasta, jotka vetoavat ihmisen inhimilliseen järkeilyyn ja luontaiseen päättelyyn.

Minulle on täysin luonnollista ajatella että Jumala on Isä, on se taivaallinen Abba, jonka tunnen Jeesuksen kautta turvallisena ja läheisenä, oikeana Isänäni, hengessä, mutta samalla on aivan yhtä luonnollista ajatella että olen syntyisin Hänestä. Tässä ei ole mitään ristiriitaa. Jumala on kyllä Isä mutta Hän on sukupuoleton.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011607277

Sen sijaan että lähestymme taivaallista Isää ikäänkuin maallisen isän kautta, siis että lapsuudessa iskostuneet tunnekokemukset ja sitä kautta tulevat mielikuvat vaikuttaa millaisena Jumalan koemme, tulisi kääntää asia toisin päin, ja lähestyä maallista isyyttä ja sen ymmärtämistä taivaallisesta käsin.
Tarkoitan tätä:
Kun tunnustamme Raamatun ilmoituksen että Jumala on äärettömän hyvä ja oikeudenmukainen eikä Hänessä ole minkäänlaista pimeyttä, ei mitään väärää puoluemielisyyttä eikä pilkallisia tai mitätöiviä ajatuksia vaan täydellisesti rakastava sydän, ja että Hän nimenomaan iloitsee saadessaan tehdä hyvää meille, ja kun alamme Isää tuntea tällaisena, niin asenteemme maalliseen isyyteen ja mielikuvamme sitä kohtaan muuttuu positiivisemmaksi?
Ymmärrämme että juuri tuonkaltaisia kuuluisi maallistenkin isien olla. Kun siis alamme jumalallisesta näkökulmasta ymmärtää isän olemusta ja tarkoitusta yleensä, sen seurauksena asenteemme (myös maallista isyyttä kohtaan) muuttuu ja Jumalasta käsin voimme antaa anteeksi.

Mutta jos Jumala selitetään taivaalliseksi äidiksi ja kielletään Jumalan ilmoitus itsestään isänä, silloin Jumalan parantava työ, totuuden eheyttävä vaikutus tulee mahdottomaksi. Niin käy kun lähdetään uskonnon alueella hoitamaan ihmisten sieluja pelkällä psykologialla tai esoteerisilla opeilla ja kokemuksilla ja antropomorfismilla.

Jeesuksen Kristuksen sovintotyössä on parantava voima, kun Jumala ja Jumalan sana otetaan tosissaan. Silloin lähdetään oikean ilmoituksen pohjalta. Oikeasta on aina oikeita seurauksia, parantumista joka on pitkäaikaista ja pysyvää.
Tunne-elämää voidaan kyllä hoitaa mielikuvaharjoituksin ja suggeroimalla mutta sellainen hoito jää pinnalliseksi. Se ei ulotu ihmisen hengellisyyteen eikä voi läpäistä koko olemustamme ja aidoimpia tarpeitamme. Jumala voi.

Joskus tosin on myös Jumalan tahto käyttää maallista terapiaa osana hoitoa. Tämä vaan lisäyksenä, että en vastusta psykologiaa enkä terapiaa sinänsä. Psykologin ja terapeutin olisi kuitenkin syytä pysyä ammatillisessa osaamisessaan ja käsitellä psyyken ja tunne-elämän ongelmia tietämyksensä pohjalta eikä psykologisoinneillaan ryhtyä tärvelemään Jumalan sanaa.

Olennainen mitä tällä kertaa halusin sanoa, oli siis tämä:
Että maalliset isämme eivät ole kyenneet täysin toteuttamaan sitä mitä isä Jumalan asettamana rakkaudellisena auktoriteettina ja perheen päänä edustaa ei suinkaan tarkoita että "isä" itsessään olisi jotenkin vastenmielinen asia, päinvastoin isä on jotakin erittäin kaunista ja hyvää. Isyys ja isällisyys on hyvä asia. Asian vajavainen ja joskus jopa ahdistava toteutus - esimerkiksi insestitapaukset - ei johdu "isän olemuksesta" sinänsä vaan näiden yksittäisten ihmisten omasta vajavaisuudesta, syntisyydestä ja raadollisuudesta.

Taivaallinen Isä ei ole vajavainen, ei syntinen eikä raadollinen. Hänen rakkauteensa voi luottaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011612586

7.

Kun Jumala ilmoittaa itseään ihmiselle on luonnollista että Hän käyttää ihmisen tuntemia käsitteitä ja merkityksiä, eikö niin, muutenhan koko ilmoitus jäisi käsittämättömäksi siansaksaksi, jota voitaisiin tulkita vain yliluonnollisen ilmestyksen kautta?

Kun Jumala ilmaisee jotakin sellaista olemuksessaan olevaa, jota parhaiten voidaan kuvata puhumalla isällisyydestä ja äidillisyydestä, eikö ole luonnollista että Hän silloin käyttää ilmoituksessaan juuri näitä käsitteitä? Se ei kuitenkaan tarkoita että Jumalan olemus olisi täsmällisesti isällinen ja äidillinen, siis sillä tavalla kuin me nämä käsitteet inhimillisessä todellisuudessa ymmärrämme.
Ne nyt kuitenkin parhaiten soveltuvat kuvaamaan Hänen olemuksensa niitä piirteitä ja ulottuvuuksia, joista siinä on kyse eli mitä Jumala tässä yhteydessä tahtoo itsestään ja laajuudestaan ilmaista.

Kun olen tässä keskustelussa esittänyt henkilökohtaisen näkemykseni että Jumala ilmaisee kokonaisuuttaan kahdessa, miehessä ja naisessa, olen korostanut ettei se tarkoita että Jumala olisi mies ja nainen:
Mies Nainen = Jumala.

Emme siis saa Jumalasta kokonaisuutena käsitystä tarkastelemalla miestä ja/tai naista. Mutta saamme miehestä ja naisesta syvempää käsitystä tarkastelemalla Jumalaa.

Ihmisinä olemme parhaimmillaankin (myös äidillisyydessä ja isällisyydessä) kuin heikko aavistus Jumalasta (ja siitä Hänen olemuksessaan olevasta, jota näillä käsitteillä kuvataan).
Kuitenkin voimme kasvaa Jumalan tuntemisessa ja antautuneisuudessamme Hänelle, jolloin Hän pääsee myös sukupuolisuudessamme ja sukupuolten välisessä yhteydessä vaikuttamaan sellaista puhtautta ja kauneutta, jonka kautta Jumalan toteutuva tahto maailmassa ilmentää Hänen hyvyyttään ja luomisvoimaansa.

Mitä paremmin tunnemme Jumalaa ja sen kautta ihmisen maskuliinia ja feminiiniä, mieheyttä ja naiseutta, äidillisyyttä ja isällisyyttä, sen paremmin pääsemme käsittämään mitä Jumalan äidillisyys ja isällisyys merkitsee.
Olen siis sitä mieltä, ettemme voi syvällisesti ymmärtää omaa naiseuttamme/miehisyyttämme tuntematta Jumalaa ja itseämme Hänen yhteydessään.

* * *

Oho. Tulipa pitkälti. Näin siis mamabeard...
En jaksa käydä läpi tuliko kirjoitusvirheitä.
Taidanpa mennä pitkäkseni ja torkahtaa pari tuntia. :)

Mieltä, että Jumala on isä ja äiti, olemmehan Jumalan lapsia, eli Jumala on taivaalliset vanhempamme, ja maanpäällä meillä on omamme.

Isä on vertauskuvallinen, koska isä perheessä on se joka koittaa suojella perhettään kaikella mahdollisella tavoin, hän on vahvin, äiti ja lapset ovat heikompia. Isä on perheenpää, ja hänen kuuluu huolehtia perheestään, kun isä huolehtii perheestään hyvin, niin perheessä on asiat hyvin.

Raamattu ei puhu maan muodosta mitään, ei siis väitä pannukakun, ei pallon, mutta ei muunkaan muotoiseksi.

Sen sijaan paljonkin on kirjoituksia Jumalasta Isänä. Uskomme Jumalan olevan persoonallinen Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

pakkula kirjoitti:

Raamattu ei puhu maan muodosta mitään, ei siis väitä pannukakun, ei pallon, mutta ei muunkaan muotoiseksi.

Sen sijaan paljonkin on kirjoituksia Jumalasta Isänä. Uskomme Jumalan olevan persoonallinen Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Aika tavalla siis miespuolinen henki?

Jumala esitti itsensä Moosekselle palavana pensaana, sanoen: Minä olen mikä minä olen.
Miten ymmärrämme tämän arvoituksellisen määrittleyn? Tämä on niitä harvoja kohtia raamatussa jossa Jumala määrittelee itseään.

Itse olen taipuvainen sille kannalle, että Jumala on kaikessa läsnä. Jumala tuli myös ihmiseksi, kuten tiedetään. Hän astui maan päälle, syntyi jouluyönä ja kärsi ihmisen tuskat, jotta ihminen voisi nähdä itsessään armahdetun ja toisessa ihmisessä Jumalan kuvan: lähimmäisensä.

Paula E. kirjoitti:

Aika tavalla siis miespuolinen henki?

Jumala esitti itsensä Moosekselle palavana pensaana, sanoen: Minä olen mikä minä olen.
Miten ymmärrämme tämän arvoituksellisen määrittleyn? Tämä on niitä harvoja kohtia raamatussa jossa Jumala määrittelee itseään.

Itse olen taipuvainen sille kannalle, että Jumala on kaikessa läsnä. Jumala tuli myös ihmiseksi, kuten tiedetään. Hän astui maan päälle, syntyi jouluyönä ja kärsi ihmisen tuskat, jotta ihminen voisi nähdä itsessään armahdetun ja toisessa ihmisessä Jumalan kuvan: lähimmäisensä.

puhunut Moosekselle palavana pensaana, vaan palavasta pensaasta, sen kautta. Palava pensas oli Jumalan ilmestymisen välikappale mutta ei Jumala itse.

Jumala on Raamatun kautta määritellyt itseään monellakin tavalla.

Mielestäni "Minä olen se joka minä olen" menee asian ytimeen. Kaikissa määritelmissään Jumala on juuri se joka Hän on itsessään näiden määritelmien takana, ei siis se millaisia mielikuvia määritelmät meissä herättää ja millaisia merkityssisältöjä niille annamme.
Yhtä lailla kuin voimme "isälle" antaa antropomorfistisen sisällön niin että ajattelemme Jumalaa miespuolisena ehkä valkopartaisena ukkona - jollainen Jumala ei ole ilmoittanut olevansa vaikka onkin ilmoittanut olevansa Isä - voimme antaa ilmoitukselle "minä olen se joka minä olen" sisällön panteistisesta mystisismistä käsin että Jumala on jokin kaikkiallinen persoonaton olevaisuus ja maailmanhenki - jollainen Jumala ei ole ilmoittanut olevansa ja jolloin suhtaudumme Hänen ilmoitukseensa täysin nurinkurisesti.

Nimittäin.
Kun Raamattu sanoo että Jumala on Isä, niin eikö juuri "minä olen se joka minä olen" velvoita meitä laskemaan mielikuvamme ristin juurelle, ja Jumalan ilmoituksen tunnustaen nöyrästi kysymään millainen Hän on Isänä?

* *

Uskon että jokaisen Raamatussa olevan Jumalaa koskevan määritelmän on tarkoitus johtaa meitä ei kiinnittymään määritelmään sinänsä vaan sen kautta lähestymään Häntä itseään.

Jumala on persoona. Siitä ei ole epäilystäkään. Hänellä on kaikki persoonalliseen elämään liittyvät piirteet.
Jumala on oma olemuksensa, joka tiedostaa itsensä muista olemuksista erillisenä ja jolla on tahto kaikkiin muihin olentoihin nähden, joiden toiminnasta Hän tuntee joko mielihyvää tai mielipahaa ja joiden kaikkien yläpuolella Hän on Luojana, kutsuen heitä yhteyteensä ja vaikuttaen luomassaan maailmassa.
Ainoastaan persoona voi näin toimia.

Ihminen persoonana on vastuullinen ja vastuussa Jumalan edessä! Hän voi vastata Jumalan kutsuun, hyväksyä anteeksiantamuksen Jeesuksessa Kristuksessa ja näin päästä elävään suhteeseen, dialogiin, jossa Jumala osallistuu Hänen elämäänsä. Niin hän saa oppia tuntemaan sekä Jumalaa että Jumalan tuntemisessa kasvaen omaa itseään.

Ihminen voi todella syvällisesti nähdä itsensä vain Jumalan kohtaamisessa, siinä Hänen kasvojensa valkeudessa, jossa hän myöntää:

Asiat ovat juuri niinkuin Jumala niiden näkee ja sanoo olevan, minä olen kaikessa riippuvainen Hänestä mutta Jumala ei ole riippuvainen minusta - ei minun määritelmistäni eikä siitä millaisen sisällön annan Hänen määritelmilleen.

* *

Hän on juuri se joka Hän on. Ja Jeesuksessa Kristuksessa on Hän tullut tunnettavaksi, koskapa evankeliumi ilmoittaa että Jeesus on Immanuel.
Jumala meidän kanssamme.

Jeesuksessa ja vain Hänen kauttaan "Minä olen" on meidän kanssamme.
Jumala sellaisena kuin Hän on - pyhänä ja inhimillisten mielipiteidemme tavoittamattomissa - on jokaisen Jeesukseen uskovan kanssa, ja jokaiselle Jeesukseen uskovalle joka ottaa Hänet ja Hänen sanansa tosissaan ja tahtoo oppia Kristuksen totuutta tuntemaan, ilmaisee Jumala itseään ja olemustaan sisällisesti.

On ihanaa oppia tuntemaan taivaallinen Isä läheisellä tavalla. :-)

Että Raamattua olisi kukaan tarkoituksellisesti väärentänyt (tai kait vallanhaluiset sitä haluaisivat tänäkin päivänä vääristellä). Raamatustahan löytyy totuus ja myös epätotuus.

Maailmalla on varmasti siksi varmaan paljon sellaisia uskonjoukkoja jotka haluavat hallita ja saada valtaa itselleen, kun he tosiaan käsittävät sen Isän jotenkin miehenä jolla on oikeus hallita muita.

Vallanhaluistenhan on helppo saada Raamatusta itselleen tukea jos sitä vain lukee, ja vallanhaluinen tulkitsee lukemansa juuri siten kun se on kirjoitettu.

Jumala tuskin turhaan toteaa, että on mentävä siitä ahtaasta portista, monet menevät sitä laveaa tietä.

> käännetty, editoitu, muokattu <
En tiedä kuinka hyvin olet tutustunut vanhasta juutalaisesta kulttuurista ja uskonnosta säilyneisiin tietoihin, mutta siellä oli periaatteena että tekstit jäljennettiin hyvin tarkasti, pienintäkään muutosta ei saanut tehdä niin että tekstiä olisi muutettu paremmin vastaamaan jotakin vallitsevaa tulkintaa tai oppikäsitystä. Jopa se oli tarkkaan säädetty että kuka sai Raamatun tekstejä kopioida. Tehtävään valittiin vain luotettavia oppineita henkilöitä. Jos kopioinnissa tapahtui virhe kohta joko leikattiin pois ja siihen kohtaan liitos, josta jatkettiin, tai sitten yleensä aloitettiin koko kova työ aivan alusta.
1940-luvulla alettiin käydä runsasta teologista keskustelua (varsinaisesti keskustelu taisi alkaa jo joskus 1930-luvulla?) yleisestikin siitä kuinka Raamattua on muokattu ja muutettu jne.
1940-luvun puolivälin paikkeilla täsmälleen samaan aikaan kun Israelissa käytiin maan itsenäistymiskahinoita ja juutalaisia alkoi runsain joukoin muuttaa maahan löytyi Qumranista lähes vahingoittumaton Jesajan kirjan kopio. Alunperin Jesajan kirja on kirjoitettu noin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, tämä kopio ajoitettiin noin vuoteen 70 Jeesuksen syntymän jälkeen, siis temppelin hävittämisen ja hajoituksen alkamisen ajankohtaan.
Nyt kun juutalaiset olivat palaamassa hajaannuksesta löydettiin tämä kirjakäärö joka selvimmin kuin mikään muu Raamatun profeetallinen teksti kertoo jo edeltä Israelin paluusta hajaannuksesta takaisin omaan maahansa!
Ja kun liberaaliteologit olivat juuri syvällä rintaäänellä vakuuttaneet että Raamattu on vuosisatojen aikana perinpohjaisesti muuttunut, yllätys yllätys: vuonna 70 kirjoitetussa Jesajan kirjassa ei ollut olennaista eroa siihen Jesajan kirjaan jota 1940-luvulla käytettiin ja jota edelleen käytetään ja joka siis perustuu 700 eKr kirjoitettuun tekstiin.
Juutalaiset oli tarkkoja näissä. Vaikka sitten myöhemmässä vaiheessa jotain pieniä muutoksia on tullut varsinkin Vt:tä kreikankielelle käännettäessä uskon kuitenkin että Jumala on tätä asiaa valvonut niin, ettei varsinkaan keskeisin sisältö ole olennaisesti muuttunut.
Liberaaliteologian teoriat Raamatun väärennöksistä on pelkkiä teorioita kun yrittävät nämä teologit itse vääntää asiat mielensä mukaisiksi ja selittää koko Jumalan ulos Raamatusta että siitä tulisi pelkkä ihmisten uskonnollinen teos kuin mikä tahansa kirja.

> lisäksi HYVIN mieskeskeinen ja jopa sukupuolirasistinen <
Sen aikaista kulttuuria kuvatessaan osittain kyllä totta. On kuitenkin huomioitava että mikä meistä nyt tuntuu sukupuolirasismilta ei välttämättä kaikin kohdin ollut eikä ole sitä. Asia perustuu roolijakoon. Mies ja nainen ovat erilaisia jo luomistyöstä lähtien ja on realistista että tämä erilaisuus otetaan huomioon. Raamattu kyllä kuvaa miehen perheen päänä ja tämä on raamatullinen järjestys, mutta ei se anna aihetta olettaa että mies olisi jotenkin parempi, enemmän tai arvokkaampi kuin nainen. Todellinen tasa-arvo voi vallita vain siellä missä on tasapaino. Mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita omalla paikallaan järjestyksessä. Nykyaikainen kilpailuhenki ja itsekkyys ja yltiöpäinen feminismi on näitä asioita muuttamassa ja sen seurauksena ei kenelläkään ole hyvä olla perheissä, ei naisillakaan kun yrittävät ottaa roolin joka heille ei kuulu. Etsitään hyvää oloa ja tyydytystä ohi luomisjärjestyksen ja sen todellisuuden mikä on Jumalan asettama. Rikkoessaan todellisuutta vastaan ihminen turhaan repii itseään.

Raamattu asetti ja asettaa miehelle vastuun huolehtia ja vaalia ja varjella naista. Ei anneta oikeutta riistää hänen yksityisyyttään eikä hallita väkivalloin. Raamattua on tosin käytetty oikeuttamaan naisten alistamista mutta se ei ole Raamatun mukaista käytöstä eikä vastaa evankeliumin henkeä vaan on jälleen kerran uskonnollisuutta johon ihminen typeryydessään ja vallanhimossaan sortuu. Kyllähän ihminen voi käyttää uskontoa vaikka mihin tarkoituksiin ja monta kertaa historiassa juuri ne jotka ei ole koskaan ottaneet Jeesusta ja Hänen sanomaa vakavasti ovat käyttäytyneet näin. Osaltaan tämä on antanut feministeille aihetta hyökätä Raamatun ihmiskuvaa ja roolijakoa vastaan, kun on liian vähän ollut uskovia miehiä jotka olisi näyttäneet perheissään esimerkkiä evankeliumin mukaisesta puolison rakastamisesta. Raamatun malli on kuitenkin oikea ja hyvä kun sitä Raamatun hengessä toteutetaan.

Jumala on Isä koska Hän on kaiken Pää. Hän on se joka hallitsee ja jolla viime kädessä on vastuu. Samasta syystä Hän on Herra. Ei tämä ole naisen väheksymistä ja aliarvioimista. Raamattu sitä paitsi kuvaa taivaallista Isää aika lailla mielenkiintoisesti. Annetaan ymmärtää että Hänessä on sellainenkin puoli jota olemme tottuneet pitämään hyvin äidillisenä. Eikö Jeesus sanonut että Hän on tahtonut koota kansansa siipiensä suojiin kuin kanaemo varjelee poikasensa, kun Hän itkien katseli Jerusalemia ja näki jo hengessä sen tulevan hävityksen, joka sitten toteutuikin vuonna 70. Oliko se siinä yhteydessä vai muistelenko väärin? Joka tapauksessa tuon kaltaisia kohtia on paljonkin. Jossain kohtaa Vanhassa testamentissa sanotaan että Jumala "juottaa kansaansa lohdutuksensa rinnoista". Ei kovinkaan machomaista puhetta, vai mitä?

UitettuKoira kirjoitti:

> käännetty, editoitu, muokattu <
En tiedä kuinka hyvin olet tutustunut vanhasta juutalaisesta kulttuurista ja uskonnosta säilyneisiin tietoihin, mutta siellä oli periaatteena että tekstit jäljennettiin hyvin tarkasti, pienintäkään muutosta ei saanut tehdä niin että tekstiä olisi muutettu paremmin vastaamaan jotakin vallitsevaa tulkintaa tai oppikäsitystä. Jopa se oli tarkkaan säädetty että kuka sai Raamatun tekstejä kopioida. Tehtävään valittiin vain luotettavia oppineita henkilöitä. Jos kopioinnissa tapahtui virhe kohta joko leikattiin pois ja siihen kohtaan liitos, josta jatkettiin, tai sitten yleensä aloitettiin koko kova työ aivan alusta.
1940-luvulla alettiin käydä runsasta teologista keskustelua (varsinaisesti keskustelu taisi alkaa jo joskus 1930-luvulla?) yleisestikin siitä kuinka Raamattua on muokattu ja muutettu jne.
1940-luvun puolivälin paikkeilla täsmälleen samaan aikaan kun Israelissa käytiin maan itsenäistymiskahinoita ja juutalaisia alkoi runsain joukoin muuttaa maahan löytyi Qumranista lähes vahingoittumaton Jesajan kirjan kopio. Alunperin Jesajan kirja on kirjoitettu noin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, tämä kopio ajoitettiin noin vuoteen 70 Jeesuksen syntymän jälkeen, siis temppelin hävittämisen ja hajoituksen alkamisen ajankohtaan.
Nyt kun juutalaiset olivat palaamassa hajaannuksesta löydettiin tämä kirjakäärö joka selvimmin kuin mikään muu Raamatun profeetallinen teksti kertoo jo edeltä Israelin paluusta hajaannuksesta takaisin omaan maahansa!
Ja kun liberaaliteologit olivat juuri syvällä rintaäänellä vakuuttaneet että Raamattu on vuosisatojen aikana perinpohjaisesti muuttunut, yllätys yllätys: vuonna 70 kirjoitetussa Jesajan kirjassa ei ollut olennaista eroa siihen Jesajan kirjaan jota 1940-luvulla käytettiin ja jota edelleen käytetään ja joka siis perustuu 700 eKr kirjoitettuun tekstiin.
Juutalaiset oli tarkkoja näissä. Vaikka sitten myöhemmässä vaiheessa jotain pieniä muutoksia on tullut varsinkin Vt:tä kreikankielelle käännettäessä uskon kuitenkin että Jumala on tätä asiaa valvonut niin, ettei varsinkaan keskeisin sisältö ole olennaisesti muuttunut.
Liberaaliteologian teoriat Raamatun väärennöksistä on pelkkiä teorioita kun yrittävät nämä teologit itse vääntää asiat mielensä mukaisiksi ja selittää koko Jumalan ulos Raamatusta että siitä tulisi pelkkä ihmisten uskonnollinen teos kuin mikä tahansa kirja.

> lisäksi HYVIN mieskeskeinen ja jopa sukupuolirasistinen <
Sen aikaista kulttuuria kuvatessaan osittain kyllä totta. On kuitenkin huomioitava että mikä meistä nyt tuntuu sukupuolirasismilta ei välttämättä kaikin kohdin ollut eikä ole sitä. Asia perustuu roolijakoon. Mies ja nainen ovat erilaisia jo luomistyöstä lähtien ja on realistista että tämä erilaisuus otetaan huomioon. Raamattu kyllä kuvaa miehen perheen päänä ja tämä on raamatullinen järjestys, mutta ei se anna aihetta olettaa että mies olisi jotenkin parempi, enemmän tai arvokkaampi kuin nainen. Todellinen tasa-arvo voi vallita vain siellä missä on tasapaino. Mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita omalla paikallaan järjestyksessä. Nykyaikainen kilpailuhenki ja itsekkyys ja yltiöpäinen feminismi on näitä asioita muuttamassa ja sen seurauksena ei kenelläkään ole hyvä olla perheissä, ei naisillakaan kun yrittävät ottaa roolin joka heille ei kuulu. Etsitään hyvää oloa ja tyydytystä ohi luomisjärjestyksen ja sen todellisuuden mikä on Jumalan asettama. Rikkoessaan todellisuutta vastaan ihminen turhaan repii itseään.

Raamattu asetti ja asettaa miehelle vastuun huolehtia ja vaalia ja varjella naista. Ei anneta oikeutta riistää hänen yksityisyyttään eikä hallita väkivalloin. Raamattua on tosin käytetty oikeuttamaan naisten alistamista mutta se ei ole Raamatun mukaista käytöstä eikä vastaa evankeliumin henkeä vaan on jälleen kerran uskonnollisuutta johon ihminen typeryydessään ja vallanhimossaan sortuu. Kyllähän ihminen voi käyttää uskontoa vaikka mihin tarkoituksiin ja monta kertaa historiassa juuri ne jotka ei ole koskaan ottaneet Jeesusta ja Hänen sanomaa vakavasti ovat käyttäytyneet näin. Osaltaan tämä on antanut feministeille aihetta hyökätä Raamatun ihmiskuvaa ja roolijakoa vastaan, kun on liian vähän ollut uskovia miehiä jotka olisi näyttäneet perheissään esimerkkiä evankeliumin mukaisesta puolison rakastamisesta. Raamatun malli on kuitenkin oikea ja hyvä kun sitä Raamatun hengessä toteutetaan.

Jumala on Isä koska Hän on kaiken Pää. Hän on se joka hallitsee ja jolla viime kädessä on vastuu. Samasta syystä Hän on Herra. Ei tämä ole naisen väheksymistä ja aliarvioimista. Raamattu sitä paitsi kuvaa taivaallista Isää aika lailla mielenkiintoisesti. Annetaan ymmärtää että Hänessä on sellainenkin puoli jota olemme tottuneet pitämään hyvin äidillisenä. Eikö Jeesus sanonut että Hän on tahtonut koota kansansa siipiensä suojiin kuin kanaemo varjelee poikasensa, kun Hän itkien katseli Jerusalemia ja näki jo hengessä sen tulevan hävityksen, joka sitten toteutuikin vuonna 70. Oliko se siinä yhteydessä vai muistelenko väärin? Joka tapauksessa tuon kaltaisia kohtia on paljonkin. Jossain kohtaa Vanhassa testamentissa sanotaan että Jumala "juottaa kansaansa lohdutuksensa rinnoista". Ei kovinkaan machomaista puhetta, vai mitä?

Noinhan sitä on aikojen alusta Koitettu Uira!