synnytyksen

Hei! Haluaisin tietää teiltä jo synnyttäneiltä, onko synnytyksenne ja raskautenne ollut samanlainen kuin siskollanne tai äidillänne? Mun siskolla oli kauheet synnytykset ja äidillä helpot. Mun raskaus on nyt mennyt aivan kuten äidilläni. Voisiko synnytys myös mennä kuten äidilläni? Pelkään että minulle tulee myös kauheat synnytykset kuten siskollani. Olisin kiitollinen mahdollisimman monesta vastauksesta.
81139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselleni vaikein juttu on ollut kipukynnyksen mataluus. En vain kestä kipua niinkuin muut naiset perheessäni mukaan lukien äitini ja sisareni (2). Siihen on onneksi tänä päivänä hyvin saatavilla apua joten jäljelle jää edelleen kysymys, mikä on sitten kauhea synnytys.
Kivunlievitykseen en ole kertaakaan saanut epiduraalia, mutta petidiini (kohdunkaula- puudute) ja aqua-rakkulat yhdessä ovat auttaneet. Samoin se, että olen pysynyt liikkeellä ja pystyssä niin pitkään kuin mahdollista. Kolmannen synnytin jakkaralla, kun halusin jatkaa loppuun asti pystyasennossa. Suosittelen lämpimästi alatiesynnyttäjille.

Äänestä

raskaus ei ollut samanlainen,oikeastaan oli täysin erilainen.äidillä helppo ja minulla taas ei. synnytys taas oli aika samanlainen kuin äidilläni minua synnyttäessä (olen esikoinen ja minä synnytin esikoisen). synnytyksen kestokin oli sama. mutta...äitini synnytti pikkusiskoani puolet kauemmin kuin minua,saa nähä sit jos meille siunaantuu toinen,niin onko minullekin tulossa pitempi synnytys?!

Äänestä

Ensinnäkin luulisin, että suhtautuminen kipuun saattaa "periytyä". Tarkoitan, että kipukynnys SAATTAA olla samankaltainen äidillä ja tyttärillä. Näin on ainakin meidän perheessä käynyt: äitini, siskoni ja minä olemme kaikki selvinneet synnytyksestä ilman suurempia kivunlievityksiä.

Meidän tapauksessa myös jokainen raskaus on mennyt yli lasketun ajan. Äidilläni kaikki synnytykset on käynnistetty, siskollani ensimmäinen. Oma synnytykseni ja siskoni toinen synnytys käynnistyivät itsestään pari päivää ennen kuin olisi ollut aika käynnistykseen.

Raskauksissa oli eroja: äitini ja minun raskaudet olivat samanlaisia eli kumpikaan ei kärsinyt pahoinvoinnista tms, vaan olimme "elämämme kunnossa". Siskoni puolestaan oksenteli molempien alkuraskauksien aikana. (Vauvojen sukupuolella ei tässä tapauksessa ollut merkitystä pahoinvointiin, kuten monet uskovat.)

Äänestä

No meillä oli siskon ja äidin kanssa kyllä aika erilaiset raskaudet. Äisillä ja siskolla helpommat kuin mulla, ei pahoinvointia ja kamalia kolotuksia. Sisko synnytti poikaansa melki 30h ja minä omaani vain 12h, muutoin kai suht samanlaiset synnytykset meillä siskoksilla. Äidillä ihan erilailla, eli molemmat lapset syntyny sektiolla.

Äänestä

Synnytys oli alussa samanlainen, eli sekä äidilläni että minulla kohdunsuu on auennut hitaasti. Meillä oli samoja ongelmia, eli synnytys alkoi yliaikaisena (minulla 12, äidillä 10 päivää), lapsivesi oli aivan vihreää ja vauvalla oli napanuora täysin solmussa ympärillään (yliaikaisuuteen liittyvää?).

Lopputulos oli erilainen, sillä äitini synnytti lopulta alakautta kun itse jouduin kirurgin veitsen alle. Olen ainoa lapsi ja vasta yhden lapsen äiti joten kokemukset jäävät tähän.

Tietysti voi olettaa että synnytykset menevät ainakin osittain samalla tavalla jos on perinyt äitinsä ruumiinrakenteen (esim. ahdas lantio, ei supistuksia...). Vauvojen isokokoisuuskin on kai perinnöllistä. Mutta kyllähän samankin naisen synnytykset voivat mennä hyvin eri tavalla.

Äänestä

Äitini raskaudet ovat olleet helppoja ja kaikki kolme synnytystä nopeita: minä esikoinen synnyin kolmen tunnin uurastuksen jälkeen, sisareni syntyi vajaassa kahdessa tunnissa siitä, kun ensimmäinen merkki synnytyksestä tuli ja kuopus syntyi n. 15 min. eka supistuksen jälkeen. Onneksi asuimme sairaalan vieressä, äiti kuulemma juuri ehti sisään ja makuulleen.

Minulla on kaksi lasta, joiden syntymä on vienyt ajallisesti vähän kauemmin (6 tuntia ja 4 tuntia alusta), mutta kumpikin kerta on ollut täysin kivuton, kun perin isäni erittäin korkean kipukynnyksen.

Sisareni meni sairaalaan yöllä yhden maissa ja hän sai jäädä sisään vain siksi, kun oli yö; yksi ainoa supistus oli ollut ennen sairaalaan tulemista. Lapsi syntyi klo 7.30 ja synnytys oli helppo ja nopea. Muita synnytyksiä ei hänellä ole.

Suurin poikkeama äitiin oli siinä, että äiti synnytti meidät kaikki yliaikaisina, kun taas minä olen synnyttänyt ennen laskettua aikaa kummankin (hiukka yli kaksi viikkoa ja melkein 7 viikkoa) ja sisar laskettuna aikana (2 päivää etuajassa).

Äänestä
  • Tehän supersynnyttäjiä olette. Saanko kysyä minkälainen ruumiinrakenne teillä on? Minkälainen lantio? Oletteko pitkiä? Kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perinnöllisyys kirjoitti:

Hei! Haluaisin tietää teiltä jo synnyttäneiltä, onko synnytyksenne ja raskautenne ollut samanlainen kuin siskollanne tai äidillänne? Mun siskolla oli kauheet synnytykset ja äidillä helpot. Mun raskaus on nyt mennyt aivan kuten äidilläni. Voisiko synnytys myös mennä kuten äidilläni? Pelkään että minulle tulee myös kauheat synnytykset kuten siskollani. Olisin kiitollinen mahdollisimman monesta vastauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu