miksei vauva

Tietääkö kukaan miksi vauva ei joillakin äideillä laskeudu ollenkaan? Miksi joitain ei supistele koko raskauden aikana? Onko tähän jotain lääketieteellistä selitystä?
1612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yleensä syynä laskeutumattomuudelle on joko se, että vauvalla on siellä mukavasti tilaa oleskella, eikä mikään paina häntä alaspäin tai sitten juuri päinvastoin, eli lantio on liian ahdas tai muuten sen muotoinen, ettei vauva yksinkertaisesti pääse laskeutumaan. Silloin puhutaan epäsuhdasta vauvan tarjoutuvan osan ja lantion välillä. Joskus väitetään myös, että poikkeuksellisen lyhyt napanuora estäisi laskeutumisen, mutta siitä ei ole tutkittua näyttöä.

Normaalisti säännölliset supistukset painavat vauvan viimeistään alas ja kokenut kätilö osaa arvioida tunnustelemalla tarjoutuvan osan painumista supistusten aikana, mahtuuko vauva tulemaan vai ei. Epäsuhdan voi joskus nähdä ihan silmälläkin, ja kätilö tuntee sen kädessään vatsaa häpyluun päältä kokeillessaan.

Supistuksista sen verran, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät tunne supistuksia lainkaan. Sitten on olemassa ihmisiä, joiden supistukset ovat heikkoja ja eivät riitä avaamaan kohdunsuuta. Edellämainituilla supistukset eivät tunnu kivuliailta ja jälkimmäisillä ne ovat ihan normaali kivuliaat, mutta vailla tehoa.

Kaikkia supistaa raskauden aikana, osa vain ei tunne sitä, vaikka tuntee kyllä sitten varsinaiset synnytyssupistukset. Kohtu on tahdosta riippumaton lihas ja sen toimintaa ohjaa monet tekijät mm. oksitosiinin määrä elimistössä. Ikävä kyllä kohdun supistelu on kuitenkin vielä mysteeri. Ei tiedetä tarkalleen sitä mekanismia, joka sen lopulta laukaisee, eikä ikävä kyllä sitäkään miten sen 100 prosenttisesti saisi loppumaankaan ennenaikaisen synnytyksen uhatessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laskeudu kirjoitti:

Tietääkö kukaan miksi vauva ei joillakin äideillä laskeudu ollenkaan? Miksi joitain ei supistele koko raskauden aikana? Onko tähän jotain lääketieteellistä selitystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu