kortin vaihto "pikanäppäimellä" ++

Minulla on takakannessa kaksi korttia, vaihdan aina toiseen korttiin sammuttamisella ja uudelleenkäynnistyksellä. Näin se toimii.

Mutta. Kerran viikossa joskus kahdesti päivässäkin se on itsekseen vaihtunut.

Onkohan vaihtoon joitain pikanäppäimiä joita vahingossa painan.
Vai onko puhelimessa jotain vikaa.

puh on 3330, liittymät Jippii ja DNA
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On täysin perseestä. Kun nokia 3310:sta ei ole automaattista näppäinlukkoa niin puhelin soitti sitten työmaalle ja ne kuunteli n. 10 min meitsin höpöttelyjä. Eikä maksanu ku vaan 3,33€.. että halpaa oli.

Sittemmin nyt on koko paska hajonnut ku eihä Insmat -tuotenimi ole niin laadukas.

Eli mitään pikanäppäintä ei ole olemassa Nokia 3310:lle. Heivaa vaan koko vehe jo järveen ja hanki ison miehen lailla kakkos känny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uuno kirjoitti:

Minulla on takakannessa kaksi korttia, vaihdan aina toiseen korttiin sammuttamisella ja uudelleenkäynnistyksellä. Näin se toimii.

Mutta. Kerran viikossa joskus kahdesti päivässäkin se on itsekseen vaihtunut.

Onkohan vaihtoon joitain pikanäppäimiä joita vahingossa painan.
Vai onko puhelimessa jotain vikaa.

puh on 3330, liittymät Jippii ja DNA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu