Tulkitsija!

näin niin outoa untaa ja se jäi häiritsemään minua koko päiväksi.
Olin kaksoissisko (ei oikeasti olla) siskoni kanssa ja hän halusi seksiä kanssani. matkalla oli paljon miehiä ja heistä hän valitsi kahdesta kaveruksesta miehen (toisella vaimo ja lapsia ja toinen sinkku) ja siinä oltiin pääsemässä ukkomiehen kanssa täyteen vauhtii (meillä oli vielä samanllaiset kampaukset ja ehkä barokkiaikaiset samanllaiset puvut)..kunnes mies kysyi joitakin josta siskoni suuttui ja lähti pois.. jäin kahden miehen kanssa ja selvisi että mies olikin se sinkku ja kyselin olisiko hän vienyt aloitetun loppuun.. ennen sitä me käveltiin aurinkvarjojen kanssa meressä jonka vesi oli musta ja kiiltävä eikä se kastanut meitä ollenkaan.
sitten olinkin ison ruokapöydän äärellä ja paikalla oli paljon ihmisiä ja hyvää ruokaa. söin söin söin. minulla oli joku mies ja sillä oikealla omalla miehellä oli joku nainen ja me oltiin samoissa juhlissa. näin kuinka he olivat yhdessä ja kuinka hän puhui tälle naiselle kieltä jota en tienyt hänen osaavan (on halunut kyllä opiskella)..hänellä oli myöskin pidemmät hiukset kuin oikeesti ja silmälasit. kunnes muistin lupaukseni jonka tein itselleni et en koskaan ole miehen kanssa jolla on toinen nainen ja jätin hänet enkä voinut ymmärtää miksi siihen asti en nähnyt siinä mitään omituista. jossain vaiheessa oli myös tulipalo kerrostalossa, mutta en muista olinko talossa vai katsojana.
toivon et joku saa tästä selvää ja tulkitsee tämän unen minulle, koska se häiritsee jostain syystä niin paljon enkä voi olla ajattelematta sitä. kiitoksia hänelle joka sen tekee :)
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


apua! kirjoitti:

näin niin outoa untaa ja se jäi häiritsemään minua koko päiväksi.
Olin kaksoissisko (ei oikeasti olla) siskoni kanssa ja hän halusi seksiä kanssani. matkalla oli paljon miehiä ja heistä hän valitsi kahdesta kaveruksesta miehen (toisella vaimo ja lapsia ja toinen sinkku) ja siinä oltiin pääsemässä ukkomiehen kanssa täyteen vauhtii (meillä oli vielä samanllaiset kampaukset ja ehkä barokkiaikaiset samanllaiset puvut)..kunnes mies kysyi joitakin josta siskoni suuttui ja lähti pois.. jäin kahden miehen kanssa ja selvisi että mies olikin se sinkku ja kyselin olisiko hän vienyt aloitetun loppuun.. ennen sitä me käveltiin aurinkvarjojen kanssa meressä jonka vesi oli musta ja kiiltävä eikä se kastanut meitä ollenkaan.
sitten olinkin ison ruokapöydän äärellä ja paikalla oli paljon ihmisiä ja hyvää ruokaa. söin söin söin. minulla oli joku mies ja sillä oikealla omalla miehellä oli joku nainen ja me oltiin samoissa juhlissa. näin kuinka he olivat yhdessä ja kuinka hän puhui tälle naiselle kieltä jota en tienyt hänen osaavan (on halunut kyllä opiskella)..hänellä oli myöskin pidemmät hiukset kuin oikeesti ja silmälasit. kunnes muistin lupaukseni jonka tein itselleni et en koskaan ole miehen kanssa jolla on toinen nainen ja jätin hänet enkä voinut ymmärtää miksi siihen asti en nähnyt siinä mitään omituista. jossain vaiheessa oli myös tulipalo kerrostalossa, mutta en muista olinko talossa vai katsojana.
toivon et joku saa tästä selvää ja tulkitsee tämän unen minulle, koska se häiritsee jostain syystä niin paljon enkä voi olla ajattelematta sitä. kiitoksia hänelle joka sen tekee :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu