Maailmassa on neliöitä, ne ovat inhottavan säännöllisiä, teräviä ja pistäviä. Ja kuin kolmiot, jotka kannallaan vain hipovat, mutta pistävät lujaa terävällä kärjellään, ovat vain pilallisia muotopuolia.
En hae neliötä, en kolmiota, en monikulmioita, joista kukaan ei selkoa saa. Mikä sinä olet? Miten lasken sinut elämääni?
Kun säteesi osuu paperiin, jolle piirrän ikuisia koukeroitani, en enää tarvitse muuttujia, tuntemattomia merkkejä, x:iä ja y:itä. Etsin kokonaisia asioita, mutta kokonaisluvut eivät ole ratkaisu. Ei elämä ole ehdotonta siten, kuin luvut ovat.
Rakkaus on päättymätön, kuin ikuinen ketju ristiriitaisia numeroita, jotka eivät koskaan ole tyytyväisiä. Sytytän valon ja kun kerran löydän paperistani tyhjän kulman, heijastuu siihen valonsäde avoimesta ikkunastani: olen löytänyt vakion.
Sammutan lampun, sillä en tarvitse enää muita numeroita, hälinää ympärilläni ja mielessäni. Yksi säde on kaiken alku, sillä ymmärrän, että minä olen samanlainen säde, jonka sinä täydennät halkaisijaksi elämäni ruutupaperilla.
Se säde on peräisin kuusta, ja aivan kuin kuu kiertää radallaan, voimme mekin kiertää.
Kertokaamme halkaisijamme rakkautemme luvulla, jotta täydennymme ympyräksi, jonka alku ei ole missään, eikä loppua koskaan tule.
En hae neliötä, en kolmiota, en monikulmioita, joista kukaan ei selkoa saa. Mikä sinä olet? Miten lasken sinut elämääni?
Kun säteesi osuu paperiin, jolle piirrän ikuisia koukeroitani, en enää tarvitse muuttujia, tuntemattomia merkkejä, x:iä ja y:itä. Etsin kokonaisia asioita, mutta kokonaisluvut eivät ole ratkaisu. Ei elämä ole ehdotonta siten, kuin luvut ovat.
Rakkaus on päättymätön, kuin ikuinen ketju ristiriitaisia numeroita, jotka eivät koskaan ole tyytyväisiä. Sytytän valon ja kun kerran löydän paperistani tyhjän kulman, heijastuu siihen valonsäde avoimesta ikkunastani: olen löytänyt vakion.
Sammutan lampun, sillä en tarvitse enää muita numeroita, hälinää ympärilläni ja mielessäni. Yksi säde on kaiken alku, sillä ymmärrän, että minä olen samanlainen säde, jonka sinä täydennät halkaisijaksi elämäni ruutupaperilla.
Se säde on peräisin kuusta, ja aivan kuin kuu kiertää radallaan, voimme mekin kiertää.
Kertokaamme halkaisijamme rakkautemme luvulla, jotta täydennymme ympyräksi, jonka alku ei ole missään, eikä loppua koskaan tule.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienoja, joskin hivenen monimutkaisia, ajatuksia tässä esität.(Monimutkaisuus ehkä saa ajatuksesi vain vaikuttamaan tavallista hienommilta, en tiedä. Ihan herkkää tekstiä kuitenkin). Tosin 'elämän ruutupaperi' on melko koominen ilmaus. En tiedä, mikä pätkä oikein on. Onko se vain mietelmä matemaattisessa muodossa vai jotain muuta? Vai onko tämä peräti melkein-runo? Tämä sopisi vaikka pidemmän kertomuksen alkujohdatteluksi tai loppumietelmäksi.
..."jotta täydennymme ympyräksi, jonka alkua ei ole missään, eikä loppua koskaan tule."
Kauniisti sanottu.