Kesäopintotuki

Kesäksi avoimeen?

Hei!
Onko täällä kukaan Helsingin (tai muunkin) yliopiston opiskelija tehnyt kesän aikana tutkintoaan varten sivuaineen avoimessa yliopistossa JA saanut siihen kesäopintotukea?

Olen kysynyt asiaa puhelimitse opintoneuvonnasta: vastaus oli kyllä. Tietoa olen lisäksi etsinyt mm. KELAn sivuilta, Avoimen yo:n sivuilta, opintotukineuvonnan sivuilta ja googlettamalla. Niiden perusteella "avoimen opintoihin ei saa opintotukea, koska eivät ole päätoimisia". Ei muuta. Ja normaalin kesäopintotuen hakukäytännön tiedän, mutta missään ei mainita tilannetta, jossa opiskelisi kesällä AVOIMESSA - tutkintoaan varten.

Uskon opintoneuvojaa 75-prosenttisesti, mutta haluaisin varmistua asiasta. Kelankin virkailijoilta saa usein samaan asiaan monia eri vastauksia, kuten moni tietää... Joten jos joku ystävällinen itse vastaavaa kokeillut ilmoittautuu ja kertoo, saiko, niin olisin iloinen :)

Tietysti voisi tehdä kesäopintosuunnitelman ja väittää tekevänsä opintoja varsinaisen yo:n puolelta (ilman oikeaa aikomusta siitä). Mieluiten kuitenkin ilmoittaisin suunnitelmassa sen, mitä oikeasti suunnittelen. Kun saahan avoimesta kuitenkin liittää kokonaisuuksia tutkintoon.

Näin tammikuussa on hyvä alkaa miettiä tulevaa kesää ;) Jos tänä vuonna jättäisikin työt vähemmälle.

5

847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luonnollisesti...

      Mutta kyllähän nuo avoimen opinnot voi liittää osaksi omaa tutkintoa, jos siis suoritat avoimen opinnot samassa yo:ssa kuin missä muutenkin opiskelet ja opintoviikkoja kertyy riittävästi? Ainakin tuttavani opiskeli viime kesänä viestinnän perusopinnot avoimen puolella ja nosti tietääkseni opintotukea. Ainoa vain, että avoimessa opiskelu maksaa, mutta perustutkinto-opiskelija saa ainakin Helsingissä 50% alennuksen avoimen opinnoista.

    • hihoum

      Jos kerran sinulle kertyy opintosuorituksia ja ne kirjataan siinä missä muutkin opinnot, ei kela ole kiinnostunut niiden lähteestä.
      Itse olen nostanut kesätuet kahtena vuonna ilman sen kummempia opintoja kesällä, kun talvella on kertynyt riittävästi opintoviikkoja.
      Suunnitelmalla siis ei ole käytännössä mitään merkitystä, olenpa kerran hakenut tukea jo suoritetun kurssin käymiseen :)

      • Alkuper.

        Kiitos vastauksista :)

        Juu, tulisi ihan siis sivuaineeksi tutkintooni. Ja viestinnästä itsellänikin kyse.

        Mä muuten olen käsittänyt, että kesällä HY:n opiskelijoille olisi opinnot ilmaisia, lukuvuoden aikana sen -50%.

        Opintoneuvoja näytti siis olleen oikeassa, hienoa! Katsotaan, josko vielä jollain olis omakohtaista vahvistusta asialle...


    • kesän tuesta

      Kesälle myönnetään opintotuke, mutta kannattaa muistaa pari asiaa:

      1) KELA:n kaavakkeeseen on merkittävä tenttipäivämääriä jokaiselle kuukaudelle (Kesä-, Heinä-, Elokuu) Yleisin virhe on se, että elokuulle ei makset opintotukea, koska kaavakkeessa ei ole tenttejä elokuulla. Tenttipvm:t ovat ratkaisevia.

      2) Sillä ei ole mitään väliä, osallistuuko valituille kursseille ja opiskeleeko sitten loppujen lopuksi kesällä mitään. Pääasia on se, että lukukausien kokonaisopintopisteet täyttyvät, mutta erityisesti kesän opintoja ei valvo kukaan.

      • Alkuper.

        Ahaa, hyvä pointti toi, että kesän aikaiset tentit täytyy jakaa suunnitelmassa tasaisesti joka kuulle. En olisi itse ehkä tajunnutkaan.

        Muuten tuo kesän tukikuvio on itselleni suht selvä. Ainoastaan hämäsi, että kyse on nyt avoimesta, ja joka paikassa tolkutetaan, ettei siellä opiskeluun tukea tulis. Mutta tämä tapaus siis siihen poikkeuksena, ilmeisestikin :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3302
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1829
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      677
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe