Kaksi profeettaa

Koraanissa on kaksi tärkeää profeettaa.
Profeetta Jeesus ja profeetta Muhammed.
Missä nämä profeetat nyt ovat ja en tiedä missä on
profeetta Muhammed?

Minä uskon ja tiedän missä Jeesus on.
Suurin todiste Jeesuksen jumaluudesta on hänen oma kuolleista nousemisensa. Ennen kuolemaansa Jeesus oli sanonut, että kolmen päivän kuluttua hänen hautaan laskemisestaan hän heräisi jälleen eloon. Kolmantena päivänä hänen teloittamisestaan puolitoistatonninen kivenjärkäle, jolla hautaluolan suu oli suljettu, kieri pois tieltä ylämäkeen.

Hautaa vartioineet sotilaat, jotka kuuluivat senaikaisen maailman supervallan Rooman rautaiseen armeijaan, näkivät valonvälähdyksen ja enkelin ja pyörtyivät. Sen jälkeen haudan huomattiin olevan tyhjä lukuunottamatta pellavaliinoja, joihin Jeesuksen ruumis oli ollut käärittynä.

Jeesuksen ylösnousemukseen on aikojen kuluessa tutkittu perin pohjin niin juridiselta, historialliselta kuin loogiseltakin kannalta, ja todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi on sittenkin jäänyt, että Jeesus todellakin nousi kuolleista.

Hyvää ja siunattua vuotta 2006 jKr (tarkoittaa jälkeen Kristuksen syntymän) jokaiselle.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Missä on nyt Muhammed ja hänen vaimonsa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- one way - kirjoitti:

Koraanissa on kaksi tärkeää profeettaa.
Profeetta Jeesus ja profeetta Muhammed.
Missä nämä profeetat nyt ovat ja en tiedä missä on
profeetta Muhammed?

Minä uskon ja tiedän missä Jeesus on.
Suurin todiste Jeesuksen jumaluudesta on hänen oma kuolleista nousemisensa. Ennen kuolemaansa Jeesus oli sanonut, että kolmen päivän kuluttua hänen hautaan laskemisestaan hän heräisi jälleen eloon. Kolmantena päivänä hänen teloittamisestaan puolitoistatonninen kivenjärkäle, jolla hautaluolan suu oli suljettu, kieri pois tieltä ylämäkeen.

Hautaa vartioineet sotilaat, jotka kuuluivat senaikaisen maailman supervallan Rooman rautaiseen armeijaan, näkivät valonvälähdyksen ja enkelin ja pyörtyivät. Sen jälkeen haudan huomattiin olevan tyhjä lukuunottamatta pellavaliinoja, joihin Jeesuksen ruumis oli ollut käärittynä.

Jeesuksen ylösnousemukseen on aikojen kuluessa tutkittu perin pohjin niin juridiselta, historialliselta kuin loogiseltakin kannalta, ja todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi on sittenkin jäänyt, että Jeesus todellakin nousi kuolleista.

Hyvää ja siunattua vuotta 2006 jKr (tarkoittaa jälkeen Kristuksen syntymän) jokaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu