"Maailmankaikkeus ei ole sekava vaan käsittämättömän selkeä ja erittäin tarkan toimintajärjestyksen mukaan liikkuva. Sattumanvaraisuutta ei voida missään tasossa havaita."
erittäin tarkan
Eurturk
24591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Joonan suura
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
5. Juuri Hän saattaa auringon paistamaan ja kuun loistamaan ja on määrännyt sille asentonsa, niin että te voitte tietää vuosien kulun ja ajanlaskun. Kaiken tämän Hän on tehnyt totuudessa. Hän selittää merkkinsä ihmisille, joilla on ymmärrystä.
(Kuun suura)
49. Olemme totisesti luonut kaiken oman mittansa mukaan.
50. ja Meidän käskymme on nopea kuin silmänräpäys.
(Laupiaan Armahtajan suura)
7. Hän on asettanut taivaan korkealle ja saattanut voimaan tasapainon.
(Edelläkävijöiden suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
22. määrätyksi ajaksi.
23. ja sitten kehitimme sitä sopusuhtaisesti. Miten sopusuhtaiset ovatkaan luomistyömme!
"luonnonlain mukaan järjestyksen on täytynyt olla alussa"
"maailmankaikkeuden kokonaisenergia pysyy vakiona.
(0) Sitä ei voi vähentää eikä lisätä."
(Otsanrypistyksen suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
19. Pienestä elinidusta! Hän on luonut hänet ja kehittänyt hänet elinvoimaiseksi.
(Harhoista Havahtumisen suura)
3. Hän on luonut taivaat ja maan totuudessa; Hän on luonut myös teidät, kaunismuotoisiksi Hän on teidät muovaillut. Hänen tykönsä kaikki myös palaa.
tuo ihmistä: >kaunismuotoisiksi Hän on teidät muovaillut. <
Minut on näköjään sutaistu sitten viimetipassa ja kiireessä ;D
terv. toivoton tapaus
Jokainen on kaunis/paras.
"taasen hieman aiheen vierestä, mutta menköön; minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsella on oikeus isäänsä erotilanteessa.
Ja että miehen malli on tärkeä lapsen kehityksen kannalta.
Olen muuten hyvinkin aikuinen, itse kasvattelen omia sekä sijaislapsia, itse en kuulu kirkkoon eivätkä omat lapseni, mutta sijaislapset kuuluvat....että sellaista pikku pohtimista minulla, kuinka selitetään erilaiset uskomukset ja uskonnot lapsille....
Ja kuinka ollakkaan, ainoa vanhempi, joka on alusta asti pitänyt yhteyttä lapsiinsa säännöllisesti ja jonka kanssa tulemme erinomaisesti toimeen, on isä! "
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002562821#22000000002562821
se joka vanhoja kaivelee, sitä tikulla silmään...
Omilla lapsilla tarkoitin biologisia sellaisia.
"minulla on kiltti mies joka ei vetele turpiin"
jaaha sitä oikein urakalla luetaan vanhoja kirjoituksia.
Taidanpa vaihtaa nikkiä, tehdä katoamistempun ja palata uudessa olomuodossa ;)
Enkä rekisteröidy.
Kaikki tuo on sitten Sinun syytäsi!
Tikku silmään sulle.
voitot ovat sinun,
murhet minun,
ilo sinun,
rangastus minun,
vapaus sinun,
.
anteeksi,
oliko se "Tikku" tulitikku vai hammastikku,
narastikku vai koirastikku, oliko se idästä vai
lännestä!?
"Maailmankaikkeuden ikää tutkivat tähtitieteilijät törmäsivät ongelmaan kun he löysivät galaksin, joka näyttäisi olevan vanhempi kuin itse maailmankaikkeus."!?
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
3. Totisesti teidän Herranne on Jumala. Hän, joka loi taivaat ja maan kuudessa jaksossa ja on senjälkeen pysyttänyt valtansa lujana ja ohjaa hallitustaan. Ei ole ketään toista valtiasta (hänen rinnallaan) paitsi mikäli Hän suvaitsee. Tämä on Jumala, teidän Herranne, palvelkaa siis Häntä. Ettekö sitä muistaisi?
(Imranin perheen suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
132. ja pyrkikää kilvan saavuttamaan Herranne anteeksianto ja Paratiisi, joka on yhtä ääretön kuin taivaat ja maa, ja on valmistettu jumalaapelkääväisille.
(Lehmän suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
255. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, elävä, iankaikkinen. Häntä ei saa valtaansa uneliaisuus eikä uni; Hänelle kuuluu kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä. Kuka on se, joka astuisi välittäjäksi Hänen edessään Hänen sallimattaan? Hän tietää, mitä heille on vastedes tuleva ja mitä heillä on ollut menneisyydessä, mutta Hänen viisaudestaan he eivät käsitä muuta kuin minkä Hän tahtoo. Hänen valtaistuimensa käsittää taivaat ja maan, eikä niiden voimassapysyttäminen ole Hänelle taakka; niin, Hän on ylhäinen, valtava.
(Naisten suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
171. Te, joille on annettu Pyhä kirja, älkää menkö liiallisuuksiin uskonnossanne älkääkä sanoko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, on ainoastaan Jumalan profeetta ja Hänen Marialle lähettämänsä Sana sekä Hänestä (hänen päällensä) tullut Henki; uskokaa siis Jumalaan ja Hänen lähettiläisiinsä älkääkä sanoko: »Kolminaisuus!» Ei, lopettakaa (Kolminaisuudesta puhuminen) omaksi hyödyksenne! Jumala on yksi ainoa Jumala. Luoksepääsemätön on Hänen majesteettiutensa, jotta Hänellä soveltuisi olemaan poika. Hänelle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä; Jumala yksin riittää Suojelijaksi.
niiden välisessä avaruudessa." Siis,
Taivassa-Maassa-Avaruudessa!?
-Voiko Avaruudessa kuulla ääntä?
(Pöydan suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
17. Ne ovat todella epäuskoisia, jotka sanovat: »Katso, Jumala on Messias, Marian poika.» Sano heille: »Kuka sitten voi mitään Jumalaa vastaan, jos Hän tahtoo hukuttaa vaikkapa Messiaan, Marian pojan, ja hänen äitinsä ja ylipäänsä jok'ainoan maan päällä. Jumalan on herruus taivaassa ja maassa ja niiden välisessä avaruudessa. Hän luo mitä tahtoo, ja Jumala on kaikkivoipa.
(Karjan suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
96. Hän, joka antaa aamun sarastaa ja on määrännyt yön lepoajaksi sekä auringon ja kuun ajanlaskemista varten; tämä on Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän järjestely.
(Mehiläisten suura)
79. Eivätkö he havaitse, miten linnut noudattavat Jumalan lakeja tyhjässä avaruudessa. Kuka niitä kannattaa paitsi Jumala? Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka uskovat.
(Rivistöjen suura)
6. Me olemme koristanut lähimmän taivaan laen tähdillä.
(Imranin perheen suura)
189. Taivasten ja maan luominen sekä yön ja päivän vaihtelu ovat totisesti tunnusmerkkejä niille, joilla on ymmärrystä.
(Uskovainen)
39. Kansalaiseni, tämän maailman elämä on vain katoavaa iloa, mutta se, mikä tulee tämän jälkeen, on pysyväinen kotimme.
Miksi sensuuri ei poista noita idioottimaisia yksinpuheluja?
Hoitoa hän tarvitsee, eikä holhousta
nyt kahden ....
Käsittämätöntä, mitä islam voi tuottaa..
on koirasta ja lampaista?
Tässä on jälleen todistus siitä että koraanissa on kaikki totuus tieteen uusimmat saavutukset mukaanlukien.
Onnellinen on se joka ei paremmasta tiedä.
>"niin eikö muslimit oliskin tieteen eturintamassa, eikä jälkijunassa? Tämähän on se toinen pointti, mikä selittää islamin jälkeenjääneisyyden, ellei juurikin Koraani? "<
Jotkut lue Koraani normalisti,
jotkut ei halua lue ilman "silmäläsi" tai kiikari.
http://kuran.gen.tr/?x=s_main&y=s_middle&kid=12&sid=68
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
52. Mutta Koraani on vain muistutus koko maailmalle.
Eurturk kirjoitti:
"52. Mutta Koraani on vain muistutus koko maailmalle."
Huomio kiintyy sanaan vain.
(Roomalaisten suura)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
20. Eräs Hänen merkeistään on se, että Hän on luonut teidät tomusta, ja katso, sitten teistä on tullut kautta maan levinnyt ihmissuku.
21. Eräs Hänen merkeistään on myös se, että Hän on teistä itsestänne luonut teille puolisot, jotta löytäisitte heistä tyydytyksen, ja Hän on antanut teille keskinäistä rakkautta ja laupeutta. Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka ajattelevat.
22. Hänen merkkejään on myöskin taivaitten ja maan luominen sekä kieltenne ja ihonvärinne moninaisuus. Totisesti, tässä on merkkejä maailman kansoille.
23. Hänen merkkejään on myöskin teidän unenne sekä yöllä että päivällä ja teidän pyrkimyksenne hankkia ylläpitonne hänen yltäkylläisyydestään. Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka kuuntelevat.
24. Hänen merkkejään on edelleen se, että Hän antaa teidän nähdä salaman sekä peläten että toivoen ja että Hän lähettää sateen taivaasta maan päälle, elvyttäen siten kuolleen maan eloon. Totisesti, tässä on merkkejä niille, joilla on ymmärrystä.
25. Eräs Hänen merkeistään on se, että taivas ja maa pysyvät Hänen käskystään paikoillaan. Kun Hän viimein lähettää teille kutsunsa, teidät noudetaan maan päältä.
(Erottelemisen suura)
53. Me osoitamme heille pian merkkimme sekä kaukaisilla seuduilla että heidän oman kansansa keskuudessa, kunnes totuus kirkastuu heille kokonaan. Eikö riitä, että Herrasi on kaiken todistaja?
Montako itä on olemassa?
Koraanissa kerrotan idästä itään/kaksi itä
43 - Zuhruf
Bismillahirrahmanirrahim
38. Sonunda bize geldiğinde, şeytan, yoldaşına şöyle der: "Keşke aramızda iki doğu arası kadar uzaklık olsaydı. Ne kötü yoldaşmışsın sen!"
http://www.ptsport.net/Koris/europemap.jpg
"Kaikkihan tunnemme pääilmansuunnat Pohjoinen, Itä, Etelä, Länsi. Tiedämme että Timbuktu on jossakin etelässä ja jääkarhut pohjoisessa. Runoilijan sanoin : Aurinko laskee länteen ja idästä se nouseva on. Taivaanpallosta puhuttaessa ilmansuunnilla on kuitenkin hiukan erilainen merkitys. On tärkeää että ymmärrät sen oikein!
Taivaalla Pohjoinen on suunta kohti pohjoista taivaannapaa, joka sijaitsee lähellä tunnettua Pohjantähti-nimistä tähteä. Etelä on päinvastainen suunta, eli suunta kohti eteläistä taivaannapaa. Taivaannavat voimme ajatella Maan pyörimisakselin jatkeen ja taivaanpallon leikkauspisteiksi.
Länsi on se suunta taivaanpallolla johon taivaanpallo näennäisesti pyörii Maan pinnalta katsoen. Itä on päinvastainen suunta. Esimerkiksi Aurinko näennäisesti kulkee taivaalla jatkuvasti Länteen, eli suomalaisittain myötäpäivään (koska Maa pyörii vastapäivään).
Kun katsomme ylöspäin taivaalle, sitä kuvitteellista taivaanpalloa, täältä Suomen leveyksiltä, on Länsi taivaanpallolla oikealle ja Itä vasemmalle riippumatta siitä mikä maanpäällinen ilmansuuntaa meillä on rintamasuuntana. Eteläisellä pallonpuoliskolla asia on päinvastoin.
Kärjistääksemme ilmansuuntien tulkinnan problematiikan äärimmilleen: Olettakaamme että seisomme Suomessa kasvot kohti horisontin pohjoispistettä, eli Pohjoista kuten yleensä sanottaisiin. Horisontissa oikella kädellä meillä on silloin Itä ja vasemmalla Länsi. Kun nostamme katseemme ylös, voimme katsoa taivaanpallolle kohti pohjoista taivaannapaa. Pohjoisesta taivaannavasta poispäin on Etelän suunta - myös suoraan alaspäin, jossa sijaitsee horisontin pohjoispiste. Taivaanpallo pyörii myötäpäivään ja taivaanpallolla Länsi on oikealle (siis horisontissa olevan Idäksi nimitetyn ilmansuunnan suunnalla) ja Itä vasemmalle (siis horisontissa Länneksi nimitetyn ilmansuunnan suunnalla)."
http://66.102.9.104/search?q=cache:Sgvr5cPTK48J:personal.inet.fi/koti/vesa.petays/Java/Ekva/Astrohje.htm Maapallo 180° 360°&hl=fi&lr=lang_fi