Alkoholi

Juotetteko te yksinäiset useinkin alkoholia ? Itse olen vain toisinaan yksinäinen. Tuntuu, että baariin on pakko lähteä perjantaisin, muita ihmisiä tapaamaan. Vaikka sieltä en ole koskaan löytänyt edes ystäviä- silti tulee mentyä ja aivan turhaan.
81351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minun kohdallani tässä asiassa tepsii todella tehokkaasti liikunta. Kaikki mahdollinen kestävyysliikunta auttaa todella tehokkaasti, tuottaen endorfiinia suorituksen jälkeen niin että jytisee. Toimii alkoholin suuntaisesti, mutta on saman verran terveellistä kuin alkoholi haitallista, helppo ratkaisu siis :) Vaikka liikuntaan ei tottumusta olisikaan, niin kyllä siihen äkkiä himo iskee kun vaan lähtee kävelemään lenkin (tunti-puolitoista sopiva). Pari kolme kertaa viikossa menee helposti.

Sitä paitsi; baarissa tulee veettyä körssiä joka vain korostaa haittapuolia. Ja mikä tärkeintä, sieltä en ainakaan minä ole löytänyt naisia enkä edes kavereita. Siihen puoleen on helppo ratkaisu myös; mene kansalaisopistoon kurssille, siellä on liikuntakursseja yms. Sieltä sitten vaivihkaa tuttavia ja sopivassa vaiheessa ennen varsinaista kaveruutta on oikea hetki halutessa kysäistä vaikka vastakkaista sukupuolta kahveelle miellyttävän taka-ajatuksen kanssa, siitä sitten saattaa lähteä yhteinen pidempi liikuntaharrastus, jonka tantereena voisi olla vaikka makuuhuone ilman valoja ;), ja tietysti kaikkee muuta mukavaa.

Äänestä
  • Täytyy minunkin alkaa harrastamaan liikuntaa. Lenkkeily on halpa ja hyvä harrastus verrattuna juomiseen. Kurssikin voisi olla hyvä juttu ? Työn puolesta saan jo hyvinkin liikuntaa. Olisiko hyvä juttu, jos lähtisin aina perjantaisin töiden jälkeen juoksemaan itseni hikeen ? Toisinsanoen liikkuisin tosissani, vain viikonloppuisin.

    Äänestä

Olen aika yksinäinen, lomat, pitkät pyhät ja monet vk loputkin menee 4 seinän sisällä. Ei tulisi mieleenkään että lähtisin kapakkaan tai vetäsin kotona lärvät. Siis EI, en turvaudu alkoholiin....mutaa olenkin nainen.

Äänestä

mene mielummin harrastusten pariin.

Äänestä

Näin lauantaisin tekee kyllä mieli ottaa hiukan (tai
hiukan enemmän) kaljaa ja lähteä ihmisten ilmoille yökerhoon tms.
Siellä on kuitenkin paljon ihmisiä ja joskus
tapaa ihan mukaviakin tyyppejä.

Pää siinä hajoaa jos kaikki viikonloput istuu
kotona. Ei siellä salilla tai lenkilläkään saa koko
iltaa kulumaan.

Äänestä

Ehkä kerran viikossa tulee kotona juotua, joskus ihan senkin takia että saisi ajan kulumaan. Haluaisin että olisi kavereita joiden kanssa mennä baariin, ikävää ja ehkä pelottavaakin mennä yksin täysin tuntemattomien ihmisten sekaan. En tiedä oikein voiko baarissakaan varsinaisesti tutustua ihmisiin (?).

Äänestä
  • ni silloin pitää ottaa kaljaa.. mulla se on jääny päälle ku kihlattu jätti vuosi sitte.

    En ny tieteskää joka ilta ota van sillo ku oikein alkaa...

    Äänestä

Kun muutin yksin toiselle paikkakunnalle, jossa ei juurikaan ollut kavereita olin siis silloin aika yksinäinen..Baariin ei tosin huvittanut lähteä, mutta joskus kämpillä nappailin muutaman siiderin tai oluen..ehkä parinakin iltana keskellä viikkoa...Yhtäkkiä ei tehnyt enää oikein mieli, aina kun mielessä kävi, että voisin käydä taas kaupasta yhden pari tuli mieleen se olo kun aamulla väsyttää ja joskus jopa heikottaa..se loppui kuin seinään..Koskaan mitään alkoholiongelmaa tosin ei ollut, ehkä se yksinäisyys ajoi vaan siihen että kävin ostamassa ajan kuluksi juotavaa...Yksinäinen tosin vieläkin olen, mutta pärjään kyllä nyt paremmin kehittelemällä itselle jotain tekemistä esim. kirjoitan, katson elokuvia, luen kirjoja tai surffaan netissä..Tai mitä vain kunhan en jää miettimään turhia asioita ja yksinoloa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tahtoo irti kirjoitti:

Juotetteko te yksinäiset useinkin alkoholia ? Itse olen vain toisinaan yksinäinen. Tuntuu, että baariin on pakko lähteä perjantaisin, muita ihmisiä tapaamaan. Vaikka sieltä en ole koskaan löytänyt edes ystäviä- silti tulee mentyä ja aivan turhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu