apua

ensiksi olen miespuolinen ja minä olen meillä se joka kärsin haluttomuudesta, vaimo on seksuaalisesti hyvinkin aktiivinen. haluttomuuteni johtui ties mistä enkä edes pysty sanomaan enkä yksilöimään mikä todellisuudessa siihen johti. tätä jatkui melkoisen pitkää (vuosia) ja tyydytin seksuaaliset tarpeeni masturboimalla ja esim nettiseksillä. n. puoli vuotta sitten tapahtui vahingossa muutaman kerran peräkkäin niin etten "ehtinyt" tyydyttämään itseäni loppuun jolloin laukeaminen jäi puolitiehen mutta halut ns.100%:sti tästä seurasi että asia jäi kytemään ja kun näin tapahtui muutaman kerran alkoi meikäläistä kummasti vaimo kiinnostamaan (huom. seksielämämme ei ollut loppunut vaan kuihtunut paljonkin) tämä ei siinä vaiheessa vaimossani herättänyt juurikaan kummastusta. tästä rohkaistuneena aloin kokeilemalla kokeilla tätä konstia ja tyydyttelin itseäni aivan kuten ennenkin mutta en koskaan sen jälkeen ole menny loppuun asti vaan jätän laukeamatta, mene ja tiedä onko tästä apua muille mutta mulla tämä toimi ja toimii edelleenkin. vaimoni ei tästä tiedä mitään muttei ole kyllä valittanutkaa. todettakoon vielä että suhteemme on muuten kohdallaan mutta seksi puuttui.
1498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuon tiedon välittymään miehelleni...

Saisiko sulta myös neuvoja kuinka kohdella halutonta miestä? Auttaako asiasta puhuminen vai tuottaako se vain lisäpaineita? Kuinka toivoit vaimosi käyttäytyvän? Tulisiko antaa tilaa ja jättää houkuttelematta seksiin, vai yrittää eri konsteja? Onko vaimon ulkomuodonmuutoksesta apua, vai onko ongelma loppujen lopuksi mieheni päässä ja ellei hän käsittele sitä, meillä ei toivoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluttomuuteen kirjoitti:

ensiksi olen miespuolinen ja minä olen meillä se joka kärsin haluttomuudesta, vaimo on seksuaalisesti hyvinkin aktiivinen. haluttomuuteni johtui ties mistä enkä edes pysty sanomaan enkä yksilöimään mikä todellisuudessa siihen johti. tätä jatkui melkoisen pitkää (vuosia) ja tyydytin seksuaaliset tarpeeni masturboimalla ja esim nettiseksillä. n. puoli vuotta sitten tapahtui vahingossa muutaman kerran peräkkäin niin etten "ehtinyt" tyydyttämään itseäni loppuun jolloin laukeaminen jäi puolitiehen mutta halut ns.100%:sti tästä seurasi että asia jäi kytemään ja kun näin tapahtui muutaman kerran alkoi meikäläistä kummasti vaimo kiinnostamaan (huom. seksielämämme ei ollut loppunut vaan kuihtunut paljonkin) tämä ei siinä vaiheessa vaimossani herättänyt juurikaan kummastusta. tästä rohkaistuneena aloin kokeilemalla kokeilla tätä konstia ja tyydyttelin itseäni aivan kuten ennenkin mutta en koskaan sen jälkeen ole menny loppuun asti vaan jätän laukeamatta, mene ja tiedä onko tästä apua muille mutta mulla tämä toimi ja toimii edelleenkin. vaimoni ei tästä tiedä mitään muttei ole kyllä valittanutkaa. todettakoon vielä että suhteemme on muuten kohdallaan mutta seksi puuttui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu