Chihun ja Venäjän toyterrierin erot?

???

Olen miettinyt pitkään pienen pennun hankkimista, ja nyt kysyisinkin, millaisia eroja on Chihuahualla ja Venäjän Toyterrierillä? Miten paljon on luonne-eroja? Kuinka haukkuherkkiä ovat? Nehän on suht saman kokoisia, pikkuisia. Olen jopa lukenut jostain, että toyterrieri olisi joskus pienempikin kuin chihu?
Toivoisin kommentteja kokemuksesta kasvattajilta/omistajilta.

28

25899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksikkö

      kannattaa lukea koirista niitten omilta rotuyhdistyksen sivuilta. Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut että mistä luette että toitsut on pienenpiä kuin chihut?

      • näin päin

        Chihut ovat kooltaan erittäin laaja skaalainen rotu, pienimmät ovat noin 500g painavia ja 15 cm korkeita aikuisena, ja siis tosi pieniä. Vaan osa on jopa 3 kg:n painoisia(painavampiakin)ja n. 23 cm korkuisia, eli aika kookkaita. Itselläni on toyvillis joka painaa vähemmän kuin isoimmat chihut ja korkeuttakin on vain pari senttiä enemmän. Siispä olen tavannut villikseni kanssa chihun, joka vaikutti isommalle, koska oli paljon tukevampi(painavampi) ja parin sentin korkeus eroa ei huomannut lainkaan. Kyllä venäjäntoyterrieri voi olla pienempi, kuin iso chihu!

      • Anonyymi
        näin päin kirjoitti:

        Venäjäntoy on chihua paljon parempi koirarotu. Chihuahuan pään koko on liian pieni sen aivoille joten se aiheuttaa monia sairauksia. Venäjäntoyllä ei tätä ongelmaa ole. Chi on myös tönkömpi ja ei välttämättä niin liikunnallinen kuin venäjäntoy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Chihuilla ihana ja suuri luonne. Ei ole ollut mitään pääsairauksia ainakaan omillani

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäntoy on chihua paljon parempi koirarotu. Chihuahuan pään koko on liian pieni sen aivoille joten se aiheuttaa monia sairauksia. Venäjäntoyllä ei tätä ongelmaa ole. Chi on myös tönkömpi ja ei välttämättä niin liikunnallinen kuin venäjäntoy

        Tämä pään kokohan ei pidä paikkaansa, että juuri se aiheuttaisi sairauksia. Venäjäntoyta on nyt tutkittu chiarin ja syringomyelian osalta ja myös niillä on todettu kyseistä vaivaa, kuten myös villakoirilla, labradorinnoutajilla, kiinan harjakoirilla jne.. Se kallon muoto ei siis ole syy sairauksiin.

    • täältä

      http://www.venajantoyt.cjb.net/
      Kyllä venajän toyterrieri voi olla pienenpi, kuin chihuahua. Ihan kiva, reipas, seurallinen, ystävällinen ja oppivainen koira on toyterrieri. Hyvä vaihtoehto pientä koiraa harkitsevalle. Chihua en tunne, kysyntä pennuille on kuitenkin kova, ja pentua joutuu jonottamaan toisinaan kauankin.

      • yksikkö

        kyllähän minä sen tiedän mutta joku ääliö väitti että toitsut ois maailman pienin koira rotu sitte ku kennel-liitto hyväksyy ne :) Muuten kyllä tajusin että jotkut chihut on isompia kun jotkut toitsut. kun chihujen minimi säkä on 15 ja toitsujen 18 sitä vain

      • hyväksytty
        yksikkö kirjoitti:

        kyllähän minä sen tiedän mutta joku ääliö väitti että toitsut ois maailman pienin koira rotu sitte ku kennel-liitto hyväksyy ne :) Muuten kyllä tajusin että jotkut chihut on isompia kun jotkut toitsut. kun chihujen minimi säkä on 15 ja toitsujen 18 sitä vain

        Siis venäjäntoyterrierihän on ihan hyväksytty rotu minun mielestäni kun se kuitenkin löytyy kennelliiton sivuilta rotumäärityksineen

    • Luuppi

      www.suvikasteenkennel.net -kennelissä on myynnissä chiuja ja yksi toyterrierin pentu. Ota tähän kasvattajaan yhteyttä, niin hän osaa varmasti kertoa mitä eroa näillä roduilla luonteessa on.. kasvattaa nimittäin näitä molempia.

    • niimpä..

      Venäjäntoyterrieri on terrieri ja chihuahua on seurakoira. Katsoppas eroja sieltä alkaen. Toitsut on hintelämpiä kuin chihut, mutta korkeampia. Luonteella on eroa kuin yöllä ja päivällä, joskin chihutkin osaa olla jääräpäitä.

      Venäjäntoyterrieri on suomen kennelliiton hyväksymä rotu, mutta ei vielä toistaiseksi FCI:n hyväksymä rotu.

    • -S-

      Molemmat rodut voivat olla haukkuherkkiä mutta omien kokemusten perusteella toyterrieri haukkuu chihua herkemmin.. siis tämä on OMA kokemukseni..

      Tosiaan kuten tuolla joku jo kirjoitti toyterrieri on terrieri ja omaa terrierin luonteen mutta varmasti voi olla valloittava tapaus :)

    • covu

      Venäjäntoy tosiaankin usein chihua pienikokoisempi, johtuu ohuista luista ja sirosta olemuksesta.
      Chihuilla on lyhyet jalat ja silmät ovat paljon pulleammat ja sijoittuvat melko alas poskille. Toy on taas erittäin pitkäjalkainen kokonsa nähden, huppii korkealle ja on erittäin herkkä haukkumaan ja vinkumaan.
      Pitkäkarvaisilla toilla on isot, karvaiset korvat ja hännässä tupsu. Väriltään ne voivat olla vaaleanruskeasta tummaan tai "black&tan" (niin kuin esim. Doobermanni)
      Chihu voi olla minkä värinen tahansa.

      • ja toitsun erosta

        http://toy-art.narod.ru/b43.JPG

        Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Koirathan voi painaa yhtä paljon mutta niillä on täysin erilainen ruumiinrakenne ja pää. Chihu on kuin pieni pullea lihapulla siron toitsun vierellä :) Söpö lihapulla.

      • Ninja08
        ja toitsun erosta kirjoitti:

        http://toy-art.narod.ru/b43.JPG

        Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Koirathan voi painaa yhtä paljon mutta niillä on täysin erilainen ruumiinrakenne ja pää. Chihu on kuin pieni pullea lihapulla siron toitsun vierellä :) Söpö lihapulla.

        Minulla on chihu- ja toyterrieri sekoitus, mutta muistuttaa enemmän toyta kaikin puolin ulkonäöllisesti ja terrierin luonteelta ja on todellakin haukkuherkkä, mutta niin on kaverini chihukin.
        Älkää loukkaantuko chihujen ystävät, mutta chihut ovat rakenteeltaan "pyöreämpiä" ja silmät ovat enemmän mulkosilmät ja ulkonevat kun taas toitsujen silmät enemmän ovaalinmuotoiset ja usein raajat pidemmät.
        Tämä on siis aivan makuasia, millaisen koiran haluaa ja mikä on itselleen sopivampi.
        Itse olen enemmän toitsujen ystävä rotua ajatellen.

    • ???

      meillä on venäjäntoyterrieri, kaksi ja puoli kuukautta vanha toy painaa 700 grammaa ja ne kasvaa vain 4 kuukkautta vanhoiksi sitten ne eivät enään kasva. Toyt elää pitkään.

      • Kukkokuu

        Onko chihuilla miellyttämishalua? Toitsuilla minun kuulemani mukaan ainakin on,ja voiko toitsuilla olla päänlaenaukile kuten chihuilla?Olen kuullut myös että toitsut ovat aika dominoivia,mutta onko chihu yhtä dominoiva? Sopisiko chihu ensimmäiseksi "omaksi" koiraksi?

      • pikkutoitsunen
        Kukkokuu kirjoitti:

        Onko chihuilla miellyttämishalua? Toitsuilla minun kuulemani mukaan ainakin on,ja voiko toitsuilla olla päänlaenaukile kuten chihuilla?Olen kuullut myös että toitsut ovat aika dominoivia,mutta onko chihu yhtä dominoiva? Sopisiko chihu ensimmäiseksi "omaksi" koiraksi?

        hei!

        mieillä on pieni venäjäntoy uros. ikää tällä hetkellä 4 kk, tuli meille ollessaan 8-viikkoinen. chihuista mulla ei ole minkäänlaista kokemusta, joten siitä en osaa sano mitään.

        toitsu on luoteeltaan ainakin melko jääräpäinen, terrieri kun on. meidän tapaus on ainakin jääräpäinen siinä mielessä, että kyllä saa ainakin kolme kertaa sanoa, kunnes uskoo. :)

        tosi läheisriippuvainen ja ihana kyll luonteeltaan on. tulee perässä huoneesta toiseen. haukkuu tosi vähän, siis ihan älyttömän vähän. välillä satunnaisesti jollekin lelulle leikkiessään, tai jos kuulee naapurista jonkun isomman äänen. yksi haukku ja se jo loppuu.

        enemmänkin pääsee sellaista vauva-vikinää. en tiedä onko tuo vikinä vain pentuaikana, vai myös myöhemmin. vikinää tapahtuu esimerkiksi, jos itse istun sohvalla ja toitsu haluaa siihen myöskin, muttei itse pääse. hyppii sohvaa vasten ja päästää pientä vikinää. :)

        huomiota halutessaan saattaan myös päästää tätä samaa vikinä-ääntä. se ei kuitenkaan ole ärsyttävää räksytystä, onneksi.

        meidän toitsu on ensimmäinen koiramme, ja usein kuulee ettei olisi mikään paras vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi, juuri terrieriluonteensa takia. itseäni tämä "jääräpäinen" luonne ei ole ainakaan mitenkään pahemmin haitannut.

        ihan mielettömän suloinen tapaus kyllä on, en vaihtaisi mihinkään! uskollinen kaveri. on se ihanaa kun kotiintullessa juoksee pieni heti jalkoihin kiinni.

        tälläkin hetkellä pikkunen nukkuu mun sylissäni. asettui jalkojen väliin omaan koloon ja siinä se tuhisee. voi että!

        suosittelen kyllä toitsua kaikille, jotka tykkää läheisyydestä :)

      • Chika1
        pikkutoitsunen kirjoitti:

        Meillä on juurikin tuollainen Chihuahua. Neiti on nyt vuoden vanha ja haukkunutkin ruhtinaalliset kaksi kertaa elämänsä aikana :)

      • -

        Kasvaa vielä 4:n kuukaudenkin jälkeen. Meidän herra kasvoi vielä 9-kuukautisenakin. Meidän toy on nyt 10kk, ei ole viimeseen pariin kuukauteen korkeutta kasvanut, mutta massaa tulee lisää kokoajan. En puhu siis pelkästään painosta vaan lähinnä lihasmassasta. Toisaalta meidän herran kanssa harrastetaan tunnin juoksulenkkejä päivittäin sitten muut ulkoilut ja leikkimiset. Loppumaton energiapakkaus.

      • Toyn omistaja

        Minullakin Venäjä toyterrieri, nyt 8 kk vanha ja kasvaa kyllä edelleen!

      • mummeli
        pikkutoitsunen kirjoitti:

        hei!

        mieillä on pieni venäjäntoy uros. ikää tällä hetkellä 4 kk, tuli meille ollessaan 8-viikkoinen. chihuista mulla ei ole minkäänlaista kokemusta, joten siitä en osaa sano mitään.

        toitsu on luoteeltaan ainakin melko jääräpäinen, terrieri kun on. meidän tapaus on ainakin jääräpäinen siinä mielessä, että kyllä saa ainakin kolme kertaa sanoa, kunnes uskoo. :)

        tosi läheisriippuvainen ja ihana kyll luonteeltaan on. tulee perässä huoneesta toiseen. haukkuu tosi vähän, siis ihan älyttömän vähän. välillä satunnaisesti jollekin lelulle leikkiessään, tai jos kuulee naapurista jonkun isomman äänen. yksi haukku ja se jo loppuu.

        enemmänkin pääsee sellaista vauva-vikinää. en tiedä onko tuo vikinä vain pentuaikana, vai myös myöhemmin. vikinää tapahtuu esimerkiksi, jos itse istun sohvalla ja toitsu haluaa siihen myöskin, muttei itse pääse. hyppii sohvaa vasten ja päästää pientä vikinää. :)

        huomiota halutessaan saattaan myös päästää tätä samaa vikinä-ääntä. se ei kuitenkaan ole ärsyttävää räksytystä, onneksi.

        meidän toitsu on ensimmäinen koiramme, ja usein kuulee ettei olisi mikään paras vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi, juuri terrieriluonteensa takia. itseäni tämä "jääräpäinen" luonne ei ole ainakaan mitenkään pahemmin haitannut.

        ihan mielettömän suloinen tapaus kyllä on, en vaihtaisi mihinkään! uskollinen kaveri. on se ihanaa kun kotiintullessa juoksee pieni heti jalkoihin kiinni.

        tälläkin hetkellä pikkunen nukkuu mun sylissäni. asettui jalkojen väliin omaan koloon ja siinä se tuhisee. voi että!

        suosittelen kyllä toitsua kaikille, jotka tykkää läheisyydestä :)

        Kokemuksesta voin sanoa että mieluimmin pidän toitsun kuin cihun.Itselläni oli 2 tyttäreni cihua hoidossa 2vuoden ajan, 3ja 2vuotiaat.Kovia haukkumaan eikä oikein kiellot auttaneet sekä aika paljon vanhempi sairasti anaalirauhasiaan.Lopuksi kastroitiin molemmat pojat.Sitten se haukkumis vimma vasta alkoi.Tyttären sai viedä koiransa kun ei naapurini enää jaksaneet kuunnella heitä.Muuten tosi ihania ja seurallisia.Sitten ostin venäjäntoyn nyt 1vuoden vanha ja haukkunut 2kertaa silloin tällöin vinkahtelee leikkiessään,että en usko toitsua kovin haukkuherkäksi 9kuukauden kokemuksella,Mikä viellä on hyväasia että tosi tottelevainen vaikka joskus itsepäinenkin.Karvanlähtö on myös tosi minimaallista,on lyhytkarvainen.Minulla on myös astma ja allergiaa eikä ole toitsun kanssa ollut siitäkään mitään ongrlmaa,chihujen kanssa oli keväisin aina nuhaa ja silmät vuosi kun muutenkin siitepöly rasitti ja chihut rasittivat myös allergiaani vaikka olivat lyhytkarvaisia.Minä ainakin olen tyytyväinen toitsu poikaani ja eläinlääkäri sanoi että toitsut ovat tosi tervettä rotua.Omani ostin Latvian kasvattajalta kun suomessa on vaikea saada ovat niin kysyttyjä.Mutta älkää ryhtykö niihin tehtailu koiriin vaatikaa paperit ja käykää katsomassa mistä koira on kotoisin.

      • mummeli
        mummeli kirjoitti:

        Niin muuten siitä koosta viellä.Ovat tosi erikokoisia omani on säkäkorkeudeltaan 30cm ja paino on 3,5kg siis jättipoika.pienin jonka olen tavannut on ollut säkäkorkeudeltaan 14cm ja paino 1,2kg.Siis täysikasvuisena eli 1vuotta vanhoja.Sanotaan että sen jälkeen ei enä kasva ja painoa ei tule lisää jos ei rukita liikaa.Minunkoirani oli jo pentuna saanut liikaa ruokaa että oli 3kk vanhana 1,9kg .Muutenkin kun olen jutellut toitsujen omistajien kanssa niin nämä mustan/ruskeat eli kääpiö pinserin näköiset toitsut ovat kookaampia kuin ne vaalean ruskeat.Suurin vaalean ruskea toitsu on ollut säkäkorkeudeltaan 18cm ja painanut 2,1kg.Lihaksisia nämä toitsut kyllä ovat ja takajalat ovat kyllä voimakkaat hyppii noin reilun metrin korkealle.Ihania seurakoiria!

    • chihu/toy & chihu

      on kyllä paljon eroja ihan vaan luonteensakin puolesta ei aina se rotu.. itselläni on chihu/toy ja chihu.. chihu/toy on jo yli vuoden vanha painaa noin 2kg ja on jäärä ja hyvin prinsessa mainen.. ei voi istua kuin matolla ja jos sataa ei voi mennä ulos.. haukku herkkä on.. ja jo se jonkin jutun haluaa pitää itsellään mikä ei ole hänen yrittää kaikin keinoin pitää sen itsellään mutta huomaa loppujen lopuksi että se ei kannata.. nukkuu sylissä ja kainalossa.. toi ainoona ollessaa usein lelun syliin että pitää heittää.. jaksaa kävellä yli 4 kilsan lenkkejä aikuis iällä..
      taas tämä chihu vielä puoli vuotias mutta menossa tämän chihu/toy ohitte kasvussa haukkuu harvoin yleensä telkalle jos siellä on eläimiä tai pelottava uutisten lukia. pirtee kun peipponen eikä laita koskaan hanttiin niinkun chihu/toy. viihtyy itsekseen ja leikkii paljon että ei oikein edes lelua tuo heitettäväksi..

      molemmat rodut ovat vahtiviettisiä mutta kaikilla se ei ole niin vahva, miellyttämisen halukin on luontainen mutta sitäkään ai kaikilla ole.. mielestäni on vaikea sanoa mitä ero näissä on.. mutta jos ensi koiraksi tämän tahtoo niinpitää olla itsekin jäärä pää :D mielestäni ei mikään mahdotommuus kellekkään ekaksi koiraksi.. mutta en suosittele pienten lasten koteihin.. mutta kannatan pieniin tottuttamista :D

      mielestäni kaikki koirat ovat niin omanlaisia persooniaan että suosittelen molempia.. :D

      • laiskakoirakko

        meinaatko tuolla, että "jaksaa kävellä yli 4km lenkkejä", että se on jotenkin erityisen hyvin? kyllä tuommoisen koiran kuuluisi jaksaa paljon paljon enemmän kuin reilut neljä kilometriä. meidän chihu kävelisi vaikka 50km jos vaan ihmiset jaksaisi. kuitenkin vähintään 10km/päivä.

      • Anonyymi
        laiskakoirakko kirjoitti:

        No en kyllä kävelyttäisi pientä tollaisia lenkkejä, jos itse haluaa kävellä noin paljon (10-50 km)parempi ottaa joku husky..

    • ....

      mun chihutoy painaa 9kg ja on ku pinseri.

    • minna

      HEI! ...minulla on chihuahua/toyterrierrimix, 9kk. Luonne on aivan "terrierrimäinen". Vanhempi papillon 3v alistuu ko nuorellle. Haluaisin saada tietoa enemmänkin ko koiran luonteesta, ja kasvatuksesta /koulutuksesta? On nimittäin aikast vaativainen ko asian suhteen...näin nätisti sanottuna.

    • Anonyymi

      Mä tunnen 12 chihua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe