Kapi/Syyhypunkki

kertokaa hyvät ihmiset miltä syyhypunkki näyttää. Millä sen näkee?
Mitä muita vastaavia, melkein samanlaisia tauteja on?
Koirallani on joku, vaan en tiedä mikä, eikä tiedä el.lääkärikään. Ei auttanut Advokat vaikka sitä laitettiin ne kaksi kertaa. Apua!

Jos teillä, siis koirallanne ollut jotain tällaisen tyyppistä, miten selvititte sen ja miten se hoidettiin pois?

KIIRE!
2323913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

lääkekuuri auttaa tod.näk. jos kyseessä on kapitartunta. Kapi aiheuttaa ainakin korvanlehden reunaan (kutisevaa) nyppylää ja ilm. muuallekin. En osaa sanoa, näkeekö punkkia paljaalla silmällä. Lääkäritkään eivät ilm. tee (ainakaan meidän tapauksessa) mitään luotettavaa testausta, vaan em. kuuri annettiin varmuuden vuoksi ja se kyllä vei nypyt pois.
Miten koirasi oireilee?

Äänestä
  • melkeinpä tauotta. Nukkuu kyllä aika hyvin, mutta koko velveillaoloajan raapii. Niin ja jyrsii ihoaan karvattomaksi. Monesta kohdin ihan karvaton ja punoittava. Olen ne kohdat joihin ilmestyy karstamuodostusta voidellut apteekista saatavalla voiteella joka sisältää hieman jotain antibioottia. Sillä saa hieman parannusta aikaan, muutoin olisi ihan kauhea iho. Olemme käyneet jo pari kertaa lääkärillä, mutta eivät osaa sanoa mitä on. Testejä tehty ja maksettu isot rahat käynneistä(harmittaa, se ei tosiaankaan ole halpaa lystiä). Allergiaa epäilevät nyt kun tämä ihoon laitettava lääke ei tehonnut, mutta nuo ihossa olevat mustat pilkut jotka näkyvät suurennuslasilla eivät mielestäni ole allergiaa vaan punkkeja. Miten saan muut uskomaan että pitäisi myöskin katsoa, eikä vain kauempaa arvailla mikä sairaus on kyseessä.
    Tarkoitus olisi huomenna ottaa eläinlääkäriin yhteyttä ja kovistella hieman. El-lääkäri sanoi että kun kerran lääke ei tehonnut niin kapi on sitten pois suljettu. Mutta mitä jos se lääke ei vain ollut tehokasta juuri tälle koiralle? Kyllä on ihminen yksin tällaisenkin asian kanssa jos ei saa toisia uskomaan sitä mihin itse uskoo ja minkä itse vielä omin silmin näkee.
    Jollekin puhuin aiemmin noista pilkuista, mutta vähättelevät vain ja sanovat että jospa kyseessä on jotain likaa. Mutta lika ei käyttäydy noin järjestelmällisinä pilkkuina ja eivät lähde rapsuttamalla eikä pyyhkimällä kosteallakaan. Miten ollaan tällaisia epäilijöitä tällaisessa asiassa. Ihan tuntuu ettei koiralla niin väliä kun vain voidaan todeta että minä olen väärässä siinä mitä yritän todistaa.
    Mahtoikohan kukaan edes täälläkään ymmärtää mitä haluaisin sanoa? Toivottomalle alkaa jo tuntua. Miksi minun pitää todistella tällaistakin asiaa kaikille? Menee kyllä itseluottamuskin jo pikkuhiljaa.

    Ai niin ja minullakin käsivarret kutisee ja päänahka ja ne paikat missä karvoitusta esiintyy. Kun kerroin tästä niin sanottiin että kun tarpeeksi kuvittelee niin alkaa kutisemaan.?! En uskoisi tällaista edes todeksi, ellei tämä tapahtuisi itselleni, että näin todella tapahtuu. Alan kohta tulla paranoidiseksi ellei kukaan usko minua. Mitähän koiralle tapahtuu jos sillä on tarpeeksi kauan tuo sairaus?

    Äänestä

  • maijuriina kirjoitti:

    melkeinpä tauotta. Nukkuu kyllä aika hyvin, mutta koko velveillaoloajan raapii. Niin ja jyrsii ihoaan karvattomaksi. Monesta kohdin ihan karvaton ja punoittava. Olen ne kohdat joihin ilmestyy karstamuodostusta voidellut apteekista saatavalla voiteella joka sisältää hieman jotain antibioottia. Sillä saa hieman parannusta aikaan, muutoin olisi ihan kauhea iho. Olemme käyneet jo pari kertaa lääkärillä, mutta eivät osaa sanoa mitä on. Testejä tehty ja maksettu isot rahat käynneistä(harmittaa, se ei tosiaankaan ole halpaa lystiä). Allergiaa epäilevät nyt kun tämä ihoon laitettava lääke ei tehonnut, mutta nuo ihossa olevat mustat pilkut jotka näkyvät suurennuslasilla eivät mielestäni ole allergiaa vaan punkkeja. Miten saan muut uskomaan että pitäisi myöskin katsoa, eikä vain kauempaa arvailla mikä sairaus on kyseessä.

    Oletko (tai eläinlääkärisi)varma, että kyseessä on juuri punkki? Kokemus oman koiran kohdalla:koira raapi ihonsa kaulan alueelta karvattomaksi ja verille,alue alkoi levitä alemmaksi rintakehään ja kainaloihin,rikkoontunut iho oli läheltä katsoen aivan kuin mustilla,säännöllisin välein olevilla pisteillä,johtui kuulemma raapimisesta(liittyy jotenkin ihon hiusverisuoniin).Koiran kaula sekä rintakehän alue myös hilseilivät ja olivat ärtyneen punaisia.Punkit harvemmin,jos koskaan, tekevät säännöllistä muodostelmaa.
    Melkoiselta arvuuttelulta tuntuu eläinlääkärisi koirallesi tekemä "tutkimus".Teet aivan oikein vaatimalla eläinlääkäriltäsi vastinetta rahoillesi.Aivan varmasti hoito tulee maksamaan maltaita,jos kutinan syytä haetaan poissulkemalla yksitellen eri vaihtoehtoja.

    1Äänestä

  • kallista kirjoitti:

    Koiralla todettiin ihon sieni-infektio,johon sai hoitavat lääkkeet.Hoito tehosi ja koiran turkki sekä iho paranivat.

    Äänestä

  • kirjoitukseen kirjoitti:

    Koiralla todettiin ihon sieni-infektio,johon sai hoitavat lääkkeet.Hoito tehosi ja koiran turkki sekä iho paranivat.

    todettiin? Oliko muita oireita kuin raapiminen?
    Entä millainen lääkitys tehosi?

    Äänestä

  • YlämaanKettu kirjoitti:

    todettiin? Oliko muita oireita kuin raapiminen?
    Entä millainen lääkitys tehosi?

    Eläinlääkäri totesi,teki ns.teippitestin,jonka sitten mikroskoopilla tarkastettuaan totesi olevan ihon sieni-infektion.Raapimisen lisäksi koira oli myös tuskaisen oloinen,hieroi kaulaansa mattoon tms.hereillä ollessaan, piti siitä kun tarkastellessani koiran kaulaa rapsuttelin sen kaulaa samalla.Lääkityksenä koira sai eläinten antibiootin,lisäksi jouduin pesemään koiran sieni-infektion hoitoon tarkoitetulla koirien shampoolla (MALASEB Antibacterial & Antifungal shampoo) muutaman kerran,kolmen päivän välein.Lääkitys tehosi ja sieni-infektiosta päästiin kerralla eroon.

    Äänestä

  • maijuriina kirjoitti:

    melkeinpä tauotta. Nukkuu kyllä aika hyvin, mutta koko velveillaoloajan raapii. Niin ja jyrsii ihoaan karvattomaksi. Monesta kohdin ihan karvaton ja punoittava. Olen ne kohdat joihin ilmestyy karstamuodostusta voidellut apteekista saatavalla voiteella joka sisältää hieman jotain antibioottia. Sillä saa hieman parannusta aikaan, muutoin olisi ihan kauhea iho. Olemme käyneet jo pari kertaa lääkärillä, mutta eivät osaa sanoa mitä on. Testejä tehty ja maksettu isot rahat käynneistä(harmittaa, se ei tosiaankaan ole halpaa lystiä). Allergiaa epäilevät nyt kun tämä ihoon laitettava lääke ei tehonnut, mutta nuo ihossa olevat mustat pilkut jotka näkyvät suurennuslasilla eivät mielestäni ole allergiaa vaan punkkeja. Miten saan muut uskomaan että pitäisi myöskin katsoa, eikä vain kauempaa arvailla mikä sairaus on kyseessä.
    Tarkoitus olisi huomenna ottaa eläinlääkäriin yhteyttä ja kovistella hieman. El-lääkäri sanoi että kun kerran lääke ei tehonnut niin kapi on sitten pois suljettu. Mutta mitä jos se lääke ei vain ollut tehokasta juuri tälle koiralle? Kyllä on ihminen yksin tällaisenkin asian kanssa jos ei saa toisia uskomaan sitä mihin itse uskoo ja minkä itse vielä omin silmin näkee.
    Jollekin puhuin aiemmin noista pilkuista, mutta vähättelevät vain ja sanovat että jospa kyseessä on jotain likaa. Mutta lika ei käyttäydy noin järjestelmällisinä pilkkuina ja eivät lähde rapsuttamalla eikä pyyhkimällä kosteallakaan. Miten ollaan tällaisia epäilijöitä tällaisessa asiassa. Ihan tuntuu ettei koiralla niin väliä kun vain voidaan todeta että minä olen väärässä siinä mitä yritän todistaa.
    Mahtoikohan kukaan edes täälläkään ymmärtää mitä haluaisin sanoa? Toivottomalle alkaa jo tuntua. Miksi minun pitää todistella tällaistakin asiaa kaikille? Menee kyllä itseluottamuskin jo pikkuhiljaa.

    Ai niin ja minullakin käsivarret kutisee ja päänahka ja ne paikat missä karvoitusta esiintyy. Kun kerroin tästä niin sanottiin että kun tarpeeksi kuvittelee niin alkaa kutisemaan.?! En uskoisi tällaista edes todeksi, ellei tämä tapahtuisi itselleni, että näin todella tapahtuu. Alan kohta tulla paranoidiseksi ellei kukaan usko minua. Mitähän koiralle tapahtuu jos sillä on tarpeeksi kauan tuo sairaus?

    Googleta sikaripunkki

    AINA jos eläinlääkärin diagnoosi herättää epävarmuutta tai hoito ei tepsi, vaihda HETI eläinlääkäriä. Ihan turhaan menet samalle lääkärille arvailuvastaanotolle. Eläinlääkäreiden tiedoissa ja taidoissa on valtava ero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä! Osa on täysiä puoskareita vailla mitään ammattitaitoa. Kuunnelkaa osaavampien suosituksia.
    Pahoista puheista ei pidä välittää, koska ellejä panetellaan myös turhan takia. Mutta kannattaa kuunnella suosituksia!

    Äänestä

  • Stromectol ilman reseptiä - https://tonzes.com/syyhy.htm
    Minä jouduin uusimaan 4 kertaa stromectol kuurin olivat sitkeässä sitä ennen useita turhia voidehoitoja liekö se syynä että itselläni tartunta oli raju levisi koko kehoon kun sai ensin muhia 4 kk kun edes todettiin mitään allergiaksi luulin itse ja pöljänä hoidin kortisonivoiteilla

    Äänestä

Selvisikö tämä koskaan?

Itsellä tuli heti mieleen sikaripunkki

Äänestä

Koirillani hyvin samanlaiset oireet. El.Lääkäri otti verikokeen ja nyt odotellaan vastaainetuloksia. Koirat saivat Srongholdia, mutta kutina ei tunne helpottavan yhtään. Onko tuo Malaseb reseptilääke???

Äänestä
  • Mun koiralle kans annettiin Malaseb shampoota sekä kortisonikuuri ja loppui kutina kun seinään.

    Äänestä

Sanovat ,että jos koiralla on hilsepunkki, niin se aiheuttaisi ihmisellekin kutinaa myös.Ja siihen pitäisi kyllä hoito löytyä,mutta en nyt vaan muista ,että mikä se hoito on,mutta lekuri sen varmaan kyllä tietää.Hilsepunkki on usein varsinkin nuorien koirien vaiva ja se kutiaa kuulema aika kovasti myös.

Äänestä

vaihda välittömästi eläinlääkäriä!

Äänestä
  • Ootte te kyllä hauskoja =D 7 vuotta myöhemmin kehotetaan välittömästi vaihtaa eläinlääkäriä :D Pikku vinkki kaikille, katsokaa alkuperäisen kirjoittajan päivämäärää ja etenkin sitä vuosilukua ;)

    Äänestä

  • Ai välittömästi. Katsoitko, minä vuonna viesti oli lähetetty

    Äänestä

Malaseb auttaa sieni-infektion, Stronghold auttoi meillä kapiin seropilla, rotukoirille annettiin Ivomec-injektio eläinlääkärillä (ei saa antaa collie-sukuisille, siksi seropillle Stronghold). Demodikoosi (sikaripunkki, löytynee mikroskoopilla ihonäytteestä). Onko allergia poissuljettu?

Jos kyseessä on kapi, tulee koti siivota ja koiran nukkumapaikka imuroida useaan otteeseen. Informoi koirakavereiden omistajia tartunnasta. Toivottavasti syy selviää.

Äänestä

Se voi olla yhtä taistelua sekä ihmis- että eläinlääkäreiden kanssa. Itse olen ollut useammin oikeassa kuin kummatkaan lääkärit. Lopulta on löytynyt myös lääkäri joka on kanssani samaa mieltä mutta kalliiksi tullut juosta monen paikan kautta saadakseen reseptit.
Kyllä kapi on aivan mahdollinen sekä koiralla että ihmisellä. Koiran kapi ei varsinaisesti tartu ihmiseen.

Äänestä
  • Onko lukeminen vaikeaa? :D

    Äänestä

  • "Onko elämä vaikeaa," kysyt 11 vuotta ap:n viestin jälkeen... pisteet molemmille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Onko elämä vaikeaa," kysyt 11 vuotta ap:n viestin jälkeen... pisteet molemmille

    Korjaus, 13 vuotta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

maijuriina kirjoitti:

kertokaa hyvät ihmiset miltä syyhypunkki näyttää. Millä sen näkee?
Mitä muita vastaavia, melkein samanlaisia tauteja on?
Koirallani on joku, vaan en tiedä mikä, eikä tiedä el.lääkärikään. Ei auttanut Advokat vaikka sitä laitettiin ne kaksi kertaa. Apua!

Jos teillä, siis koirallanne ollut jotain tällaisen tyyppistä, miten selvititte sen ja miten se hoidettiin pois?

KIIRE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu