sokerirasitukseen

Te joilla sokeriarvot koholla joko virtsassa tai sit rasituskokeessa niin oletteko ylipainoisia odottajia? Vai onko kohdunkasvu ollut nopeampaa? Minut määrätään rasitustestiin, koska sf-mitta ylärajoilla aina. Rakenneultrassa kuitenkin viikkoja vastaava kaveri. Vointi hyvä jne. Syön terveellisesti eikä paino ole noussut liikaa. Rv 25.
5784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eli paino ja ikä.

Äänestä

Mulla ei ole ylipainoa, ja ikääkin tulee vain lisää. Ekassa raskaudessa oli sokeria virtsassa, joten jouduin sokerirasitukseen. Paastoarvo oli koholla. Sen jälkeen olen joutunut käymään joka raskaudessa sokerirasituksessa. Toisessa ja kolmannessa oli myös paastoarvo koholla. Nyt on neljäs raskaus menossa ja ikää tullut reilu 3 vuotta lisää edellisen raskauden jälkeen, ja painoakin on enemmän kuin aikaisemmissa raskauksissa, mutta silti oli kaikki arvot kohdallaan sokerirasituksessa.

Vähän aikaa piti totutella ajatukseen, että nyt ei tarvitsekaan mittailla sokereita kotona.

Äänestä

minä jouduin sokerirasitukseen vauhdikkaan painonnousun takia.raskauden aikana kiloja tuli noin 25. ennen raskautta olin hoikka eikä pissassa ollut sokeriarvot koholla.

Äänestä

Itselläni myös sf-mitta ylärajoilla/yli. Lisäksi ylipainoa ja sukurasituksena diabetesta. Ja kiinni jäin sokerirasituksen paastoarvosta.

Äänestä

ei ollu ylipainoa ja sf-mittakin alimmalla käyrällä, mutta olipahan kerran sokerit kahella plussalla ja sain sen takia lähetteen sokerirasitukseen jossa olikin sitten paasto ja 1h arvot koholla. Jouduin vielä sairaalaan vs-vuorokausikäyrään ja siinä yksi (aamu/paasto)arvo koholla. Kahdessa seuranta ultrassa kävin ja vauvan kasvu oli normaali niille viikoille. Ruokavalion muutos kuitenkin ja neuvolakäynneillä paastoverensokerin mittaus.. Eli raskausajan diabetes todettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joutumisen syynne? kirjoitti:

Te joilla sokeriarvot koholla joko virtsassa tai sit rasituskokeessa niin oletteko ylipainoisia odottajia? Vai onko kohdunkasvu ollut nopeampaa? Minut määrätään rasitustestiin, koska sf-mitta ylärajoilla aina. Rakenneultrassa kuitenkin viikkoja vastaava kaveri. Vointi hyvä jne. Syön terveellisesti eikä paino ole noussut liikaa. Rv 25.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu