minä olen

Olen onnelline siitä, että pääsin irti kyseisestä lahkosta jo nuorena. Minulla on vl-ystäviä, jotka uskaltavat puhua suoraan. He ovat nyt monet jo suurpeheen isiä ja osa on uskaltanut tunnustaa minulle, että eivät ole onnellisia. He eivät kuulemma enää pääse siitä "irti". Sosiaalinen paine on suurin syy. Kuulemma olisi liian suuri shokki suvulle, tuttaville, äidille ja isälle ja mikä pahinta; vaimolle, jos nyt "kieltäisivät uskonsa" ja alkaisivat elää normaalia ihmisarvoista elämää. Osa on ehtinyt jo aivopestä lapsiaankin, joten on parempi vain "näytellä" elokuva loppuun niinsanotusti. Minusta tämä on karmea kohtalo ja painajainen, jota en soisi pahimmalle vihamiehellenikään. Siksi säälin näitä ystäviäni, ja poden joskus huonoa omaatuntoa siitä että saan olla näin onnellinen. Itsellänikin on vaimo (ei ex vl), ja kaksi ihanaa lasta. Toivottavasti tuo hullutus joskus loppuu tästä maailmasta. Elättelen toivoa, että uusi sukupolvi on viisaampi, mutta aivopesu vaikuttaa yhä liikaa. Lahko on aika uusi (perustettu lapissa joskus alle sata vuotta sitten, jos oikein muistan) siksi toivon, että se lopahtaisi yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Mahtaa olla turha toivo. Näistä ihmisistä on tehty kuin koneita: he eivät ajattele itse. Kaikki ajattelu kielletään, ja estetään sanomalla: usko ei ole järjen asia. Kaikkeen epäilyyn löytyy aina vastaus. Asia jota ei voi käsittää ellei ole itse kokenut samaa.
Lukekaapa vl-nuoret netistä jehovan todistajista irti päässeiden kokemuksia. En nyt muista kys. palstaa mutta suosittelen lämpimästi. Kokemukset ovat monilla vielä pahempia kuin teillä, mutta tuntemukset samoja, ja muutenkin samoja piirteitä on paljon. Uskon että saatte siitäkin voimaa jättää tuo inhottava katsomus. Enkä usko että kukaan teitä hylkää sen takia, että uskotte niinkuin itse haluatte. Ainakaan omat ystäväni, eivätkä vanhempani kohtele minua nyt yhtään eri tavalla vaikka erosin tuosta lahkosta. Voin vain sanoa, että nyt olen todella onnellinen! (ja oikealla tiellä)
593176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Uskonnollisesta yhteisöstä irrottautuminen on vaativa ja huomattavasti psyykkistä voimaa vaativa prosessi.

Onnittelut sinulle, hyvä nimimerkki "Onnellinen"!
Saavutuksesi osoittaa, että vaikeistakin asioista selviytyy kun asiaan rohkenee paneutua ja sen käy kunnolla läpi.

Lisätietoa prosessista Uskontojen Uhrien Tuki ry:n sivulta:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/apostasi.html

Uskonnollisen ryhmittymän vaarallisuuden arviointimalli löytyy täältä:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/vaara.html

Kuvauksia uskonnollisten ryhmien harjoittamasta painotuksesta ja niiden aiheuttamasta ahdistuksesta sekä irrottautumisen vaatimasta psyykkisestä työstä löytyy esim. täältä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000336&subcat=921

Ja eräs Happy End:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000336&posting=22000000006955175

Tutkimuksia (asiaa on paljon tutkittu, tässä vain satunnainen otos):

Jussila, Antti; Henrik Kärkkäinen; Mikko Paakkonen. 1995. Mustat lampaat. Irtautumisprosessi ja kontrollin muutos uskonnollisesta yhteisöstä erottaessa. Helsingin yliopisto. Sosiaalipsykologian laitoksen tutkimusharjoituskurssin tutkimusraportti.

Laakso-Tirronen, Tarja. 1990. Uskonnollisesta ryhmästä irtautuminen. Seitsemän kuvausta irtautumiskriisistä ja kriisiprosessin analyysi. Uskontotieteen tutkielma, Helsingin yliopisto.

NIEMINEN, Eija Heli: Uskonnon uhrit ja uskonnollisen painostuksen kokemus. - Uskonnollinen painostus -ilmiön kartoitusta uhrin kokemukseen perustuvan tapaututkimuksen avulla. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 1990. 167 s., 9 liites.

LAIVORANTA, Henna: Uskonto elämän voimavara vai hajottaja. Hengellisestä väkivallasta Uskontojen Uhrit -tukiryhmään. Etiikan proseminaariesitelmä 1996. Turun yliopisto. 15 s.

Adamsson Ulla; Lestadiolaisuus hallitsee pohjoisen ihmisten elämää. Demari 188/27.9.1977.

Äänestä
  • kohtaan, surullista, itselleni tämä usko on parasta mitä minulle on pitkän elämäni aikana koskaan ollut. Olen saanut maailmasta parannuksen armon, ja olen kiitollinen joka hetkestä minkä saan elää Jumalan lapsena.

    Toivon sinulle anteeksi antavaa mieltä ja sitä että saisit kaikki katkeruuden sydämeltäsi pois, sillä tuo mitä kirjoitat osoittaa että olet katkera.

    "Anna meille anteeksi,niinkuin mekin annamme anteeksi niille,jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"
    Eli sinä saat anteeksi, jos itse annat anteeksi!!

    Äänestä

  • kova viha vl-ä kirjoitti:

    kohtaan, surullista, itselleni tämä usko on parasta mitä minulle on pitkän elämäni aikana koskaan ollut. Olen saanut maailmasta parannuksen armon, ja olen kiitollinen joka hetkestä minkä saan elää Jumalan lapsena.

    Toivon sinulle anteeksi antavaa mieltä ja sitä että saisit kaikki katkeruuden sydämeltäsi pois, sillä tuo mitä kirjoitat osoittaa että olet katkera.

    "Anna meille anteeksi,niinkuin mekin annamme anteeksi niille,jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"
    Eli sinä saat anteeksi, jos itse annat anteeksi!!

    Jos tarkoitit minua, niin en tunnusta olevani katkera, mutta olen hieman vihainen, se on totta. Olen vihainen siitä että yhä edelleen lapsia ja nuoria painostetaan ja houkutellaan "liittymään lahkoon", joka tuomitsee ja eriarvoistaa ihmisiä. Te olette itse sokeita tälle tosiasialle, sillä voimakas usko aatteeseenne (ei niinkään Jumalaan) on sumentanut selkeän ajattelukykynne.

    Uskon itsekin Jumalaan ja hänen oikeamielisyyteensä, mutta en tarvitse siihen kyttäävää, hyökkäävää, tuomitsevaa, selän takana juoruilevaa, ilkeämielistä lahkoa, jota te rakastavaksi Jumalan valtakunnaksi ja siioniksi virheellisesti julkeatte nimittää.

    Sinun tapauksessasi on hyvä, että löysit vanhoillislestadiolaisuuden, sillä sinulla meni varmaan todella huonosti, koska se oli parasta mitä sinulle oli tapahtunut. Parasta mitä minulle on tapahtunut on se, että olen saanut rakastavan vaimon ja kaksi lasta joita rakastan yli kaiken.

    Lisättäköön, että olen onnellinen myös siitä, että omat lapseni voin kasvattaa rakastamaan maailmaa ja sen kaikkia ihmisiä tasavertaisesti. Että niitä uskottomia ei ole olemassakaan, vaan jokainen uskoo johonkin. Eikä lasteni tarvitse oppia jo nuorena, että nuo naapurissa asuvat mukavat ihmiset joutuvat kadotukseen, vaikkei lapsi ymmärrä että miksi. Tarhan tätikin on niin kiva ja mukava, mutta tulimereen paiskataan sekin, kun ei ole parannuksen armoa omalle kohdalleen saanut. Ja voin opettaa, että musiikki on Jumalan luoma ja hyvä asia, ja kilpaurheilu on tervettä ja joukkuelajien harrastaminen kasvattaa sosiaalisia taitoja. Ne eivät ole syntiä.

    En tarvitse anteeksiantoasi, enkä muidenkaan "veljiesi/sisariesi" anteeksiantoa omalle kohdalleni, vaan toivon anteeksiantavaa mieltä koko RY:n porukalle, että opettaisitte lapsille ja nuorille hyväksymään kaikki ihmiset ja "kaveeraamaan" kaikkien kanssa elämänkatsomuksesta huolimatta. Opettakaa lapsenne etsimään itse suunta elämälleen ja tekemään niin kuin sydän sanoo. Opettakaa, että kaikki ihmiset ovat "samalla viivalla". Älkää pakottako heitä seuroihin, elleivät itse tahdo lähteä. Opetakaa heidät ottamaan elämä vastaan avoimin mielin.

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    ...joopa joo.

    Minulla on hyviä ystäviä paljon,vaikka eivät ehkä uskonasioista ajattele samalla tavalla kanssani. Usallampa sanoa että olen "avarakatseinen" sinun mainitsemiisi vl-iin. Hyvät naapuruus suhteet ja en takulla katso nenän varttani pitkin muita uskonsuuntalaisia:)

    Tuohon lasten väkisin viemiseen, voisin sanoa,että tuntemani lapset ja nuoret haluavat lähteä seuroihin monesti enemmän kuin vanhempansa. Kukaan ei halua jäädä kotiin, ja jos vanhemmat ei jaksa lähteä, nuoriso lähtee kyllä.

    Seurat ovat kaikille vapaaehtoisia,ja halulla niihin osallistutaan.

    Äänestä

...kun ihminen joutuu ulos Jumalan valtakunnasta ja pimenee, niin se kirjoittaa juuri tuollaista tekstiä.
Joutuu heitetyksi ulkoiseen pimeyteen, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys.

Ja sitten sanoo olevansa onnellinen?
Asia on juuri toisinpäin tosiasiassa.

Tiedätkö muuten sitä, että tämä maailma seisoo vain uskovaisten takia, ei muuten.
Kun viimeinen valittu tulee sisälle, sitten tulee loppu.

Varmasti on turha tuo toiveesi, että Jumalan valtakunta häviäisi maan päältä. Tai sitten kun häviäis, kaikelle tulee loppu.
Kuin aikanaan Sodomalle ja Comoralle.

Opettele jaksotus, piti viivottimella lukea tuo viestisi.

Äänestä
  • Lue sinäkin feikkiepäilijälle kirjoitettu viesti. On se kumma, että ongelmat laastaan maton alle teillä aina!

    Sitä voi olla onnellinen ilman uskonnon luomaa ahdistusta ja painettakin.

    En minäkään toivo, että Jumalan valtakunta häviäisi maanpäältä,mutta tuoteidänvl-uskosaisimuuttuaahdistamattomammaksi.millähänmahdattämäntekstinlukeaälypääjokainenkirjoittaaniinkuinhaluaaolethuonolukijakuntarvitviivainta. 8veekoululaislessu???

    P.S.Muista hoitokokoukset!

    Äänestä

  • goolibessi kirjoitti:

    Lue sinäkin feikkiepäilijälle kirjoitettu viesti. On se kumma, että ongelmat laastaan maton alle teillä aina!

    ...äsken. Oli mukava olla.

    Typerää ja mielestäni jopa syntiä kuvitella, että ihminen joutuu ikuiseen pimeyteen ja "pimenee", jos joutuu ulos jostain pienessä suomessa sijaitsevasta pienestä lahkosta. Jumalan valtakunta voi olla muuallakin kuin niissä ahdistavissa tunkkaisissa ry:n tiloissa.

    Erinäisissä hoitokokouksissa istuneena koen olevani kohtalotoverisi, mutta onneksi olemme ilmeisesti molemmat päässeet niistä yli ja löytäneet onnen.

    Äänestä

  • että opettele oikeinkirjoitus, piti tavata useampaakn kertaan tuo viestisi. ("Comora", heh)

    Äänestä

...PARASTAAN. TAITAVASTI KIRJOITETTU, KUIN KATKERA ENTINEN VL.
JOLLAKIN ON AIKAA VÄRKKÄILLÄ!

Äänestä
  • tämä ei ollut mikään feikki!!!!!!!! Ärsyttää, aina, joka hel***** kerta,kun jotain kirjoittaa lessuista, jotka eivät ole tyytyväisiä elämäänsä tai kaikki hienosti, niin heti jotkut lessukat vastaa, että FEIKKI FEIKKI!!!!!!!!!!

    Etttäkö te nyt vit** tajua, ettei teill'ä kaikilla välttämätt' mee aina kaikki hyvin. Miksi kaIKEN NEGATIIVISEN PITÄS OLLA FEIKKIÄ????? Yritättekö kieltää uskonnossa tapahtuvat teille negatiiviset asiat?

    Minäkin tunnen monta, jotka avaajan kuvatussa asemassa. Huom:Tämä EI ole FEIKKIÄ!

    Äänestä

  • HUIJLHIOFCTRTU kirjoitti:

    tämä ei ollut mikään feikki!!!!!!!! Ärsyttää, aina, joka hel***** kerta,kun jotain kirjoittaa lessuista, jotka eivät ole tyytyväisiä elämäänsä tai kaikki hienosti, niin heti jotkut lessukat vastaa, että FEIKKI FEIKKI!!!!!!!!!!

    Etttäkö te nyt vit** tajua, ettei teill'ä kaikilla välttämätt' mee aina kaikki hyvin. Miksi kaIKEN NEGATIIVISEN PITÄS OLLA FEIKKIÄ????? Yritättekö kieltää uskonnossa tapahtuvat teille negatiiviset asiat?

    Minäkin tunnen monta, jotka avaajan kuvatussa asemassa. Huom:Tämä EI ole FEIKKIÄ!

    :( :( :( Valitettavasti on feikki. Tämmöstä se on. Yritä tehdä jotain sen hyväksi, äläkä hauku mua.

    Äänestä

  • Kirjoitukseni ovat olleet täyttä totta. Olen siis entinen vl, en mikään feikki. Ja se katkeruus paistaa sinun puoleltasi läpi paljon selvemmin kuin minun kirjoituksestani. Tätä juuri on ahdasmielisyys ja ihmisten tuomitseminen ilman syytä. Muistan, kun itsekin olin nuori, niin luulin että "uskonsa kieltäneet" ovat katkeria ja vihaisia. Näin minulle opetettiin. Enhän voinut kyseenalaistaa sitä mitä uskon sisaret ja veljet, ja joskus puhujavelikin kertoi. Kun niinsanotusti "kielsin uskoni" (erosin lahkosta), silmäni avautuivat huomaamaan, että hetkinen: eihän se niin olekaan vaan ne vl:t ne vasta katkeria ovatkin.

    Äänestä

  • muuten käyttäisi hymiöitä, joten älä yritä esittää minua :):) vai miten se meni

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    Kirjoitukseni ovat olleet täyttä totta. Olen siis entinen vl, en mikään feikki. Ja se katkeruus paistaa sinun puoleltasi läpi paljon selvemmin kuin minun kirjoituksestani. Tätä juuri on ahdasmielisyys ja ihmisten tuomitseminen ilman syytä. Muistan, kun itsekin olin nuori, niin luulin että "uskonsa kieltäneet" ovat katkeria ja vihaisia. Näin minulle opetettiin. Enhän voinut kyseenalaistaa sitä mitä uskon sisaret ja veljet, ja joskus puhujavelikin kertoi. Kun niinsanotusti "kielsin uskoni" (erosin lahkosta), silmäni avautuivat huomaamaan, että hetkinen: eihän se niin olekaan vaan ne vl:t ne vasta katkeria ovatkin.

    ...aloitusviestisi uudestaan.
    Uskovaiset ja usko voisivat sun mielestä siis hävitä maan päältä ja muuta sellaista. Säälin sinua ja ajatuksiasi.
    Luuletko olevasi nyt jokin isompikin...

    Äänestä

  • Lueppa tuo... kirjoitti:

    ...aloitusviestisi uudestaan.
    Uskovaiset ja usko voisivat sun mielestä siis hävitä maan päältä ja muuta sellaista. Säälin sinua ja ajatuksiasi.
    Luuletko olevasi nyt jokin isompikin...

    En todellakaan tarkoittanut, että usko ja uskovaiset pitäisi hävittää maan päältä. Olenhan itsekin uskovainen, vaikken kuulukaan mihinkään ihmisten keksimään lahkoon.

    Tarkoitin, että olisi hyvä asia, jos myös te vl:t löytäisitte oikean uskon ja ajattelutavan, ja koko lahkoistuminen menettäisi merkityksensä. Silloin ihmiset olisivat samalla viivalla.

    Äänestä

  • :( :( kirjoitti:

    :( :( :( Valitettavasti on feikki. Tämmöstä se on. Yritä tehdä jotain sen hyväksi, äläkä hauku mua.

    :)En hauku sua, mut todista mulle jollain, miksi on muka feikki? Miksi teille kaikki negat. on melkein aina feikkiä? Rupean ottaan aina pulttia, kun feikiksi koko ajan epöilette..............

    Äänestä

On onnellista olla uskossa ilman sääntöjä. Minäkin erosin vl:stä nuorena. Uskoani Jumalaan en menettänyt, päinvastoin. Voin myös sanoa olevani rehellisesti onnellinen ja vapaa. Ja tämäkään EI ole feikki.

Äänestä
  • ...minä lähden nukkumaan.

    Äänestä

  • onnellisille, kirjoitti:

    ...minä lähden nukkumaan.

    Onnellisia unia olitpa vl, ex-vl tai sitoutumaton. Rakkautta kaikille yli puoluerajojen.

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    Onnellisia unia olitpa vl, ex-vl tai sitoutumaton. Rakkautta kaikille yli puoluerajojen.

    ...,kun sinä loukkasit mua, nyyh nyyh...

    Äänestä

Uskon että monen vl-liikkeestä irtipääseen yksi prosessin vaihe on katkerat ajatukset. Sekin vaihe on rohkeasti elettävä läpi. Sen jälkeen voi mielessään antaa anteeksi monia asioita, ja saavuttaa vapauden ja voiman elää ja rakentaa omaa elämäänsä.

Mutta ajoittain on innostavaa jutella esim. täällä tai muualla vanhoillislesstadiolaisten kanssa. Itse koen että on paljon yhteistä pohjaa jolta läheteä keskustelemaan. Maailmassa ei entiselle lestadiolaiselle ole parempaa keskustleukumppania joiden asioiden suhteen kuin toinen ent. ja nyk. lestadiolainen! (Myös jonkin muun ankaran uskonsuunnan taakseen jättänyt on innostava kokemusten jakamiskumppani.)

Lisäksi monella koulutusta hankkineella lestadiolaisella on laaja yleissivistys ja suurta älyllistä potentiaalia. Itse uskon että kun joutuu elämään lapsesta saakka ikään kuin kahdessa todellisuudessa (he / me -erottelu), se tilanne kehittää aivoja. :-)

Minulla ei ole tästä suoranaisesti tieteellistä näyttöä mutta vähän samantapaisesta on. Ajatelkaapa miten suuri osa maailman tiede- ja taidehistorian suurista nimistä kuuluu juutalaiseen vähemmistöön. Heillä on usein erittäin tiivis oma yhteisö jonka tapoja vaalitaan ja viedään eteenpäin riippumatta siitä missä kulttuurissa ja missä päin maailmaa eletään; Yhdysvalloissa, Ranskassa, Puolassa, Etelä-Afrikassa, Australiassa, Venäjällä. Heidän kulttuurissaan kouluteaan lapset ja nuoret hyvin ja opetetaan kieliä (myös hepreaa ja jiddischiä), kirjallisuutta, arvostetaan kirjoittamista ja musiikkia jne. Juutalaisillakin on monia ryhmittymiä (eivätkä ne ole suinkaan samanlaisia) mutta yhtä kaikki: taiteilijoiden ja tutkijoiden piirissä heidän saavutuksensa maailmassa ovat kiistattomat.

Oletukseni on että ajattelu saa virikkeitä kaksin verroin kun eletään ikään kuin kahdessa todellisuudessa.

Monesti mietin, onko niin että kun on lapsesta asti kasvatettu vl-ajatteluun, se jollain tapaa on osa minun persoonallisuuttani silloinkin vaikka en uskonnollisessa mielessä enää olekaan liikkeen jäsen enkä kannattaja.

Äänestä
  • Että nuo opetukset jollain tavalla ovat iskostuneet alitajuntaan ikuisiksi ajoiksi, vaikkei niitä oppeja noudattaisikaa. Olet oikeassa, että eroamisprosessi on vaativa. Omasta eroamisestani on jo vuosia aikaa, mutta yhä tunteeni vaihtelevat paljon. Välillä olen todella vihainen. Katkera en jotenkin ajattele olevani, paitsi ehkä siitä, että olin nuorena lahjakas urheilija ja uskon että minulla olisi ollut mahdollisuudet vaikka millaiseen menestykseen jos vanhempani olisivat tukeneet minua siinä.

    Vl:ien opetuksissa on kyllä paljon hyvääkin, sitä en kiellä, ja suuren sisaruslaumamme katson suureksi rikkaudeksi. Tuemme toinen toisiamme joka asiassa. Ehkä olen oppinut poimimaan sieltä menneisyydestäni ne hyvät opit. Sillä omasta mielestäni olen oikein tasapainoinen ihminen.

    Kaikkia heidän oppejaan en pysty koskaan hyväksymään, mutta heidän arvomaailmassaan on paljon hyvääkin.

    On se vaan outoa kuinka lujasti jokin elämänkatsomus tarttuu ihmiseen kun sen syöttäminen aloitetaan jo ihan lapsuudessa ja samaa toistetaan aikuiseksi asti. Tämän palstan kirjoituksistakin huomaa, että monilla vl-nuorilla ei oikeasti välttämättä ole edes ymmärrystä, eikä tietoa miksi he aatettaan puolustavat. Vihaisesti vain sylkevät suustaan niitä oppeja joita heille on jankattu tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Tiedostamattaan he ovat vihaisia kun joku kyseenalaistaa heidän oppinsa, koska näin heille on opetettu.

    Tämä voi johtua myös jonkinlaisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta ns "joukkuehengestä". Omaa aatetta on totuttu puolustamaan jo koulussa porukalla kiusaajia vastaan. Eli he eivät välttämättä puolusta uskontoaan, vaan juuri tätä "porukkaa".

    Uskon, että tämä sama pätee kaikkiin yhteisöihin.
    Ääripäänä mainittakoon kiihkomuslimit.

    Äänestä

"Siksi säälin näitä ystäviäni, ja poden joskus huonoa omaatuntoa siitä että saan olla näin onnellinen."

Ei tarvitse sääliä. Todellinen onni ei nouse tämän maailman iloista.

"Näistä ihmisistä on tehty kuin koneita: he eivät ajattele itse. Kaikki ajattelu kielletään, ja estetään sanomalla: usko ei ole järjen asia."

Ohhohh. En kyllä tunnista tuosta kuvauksesta itseäni enkä ystäväpiiriäni.

"Enkä usko että kukaan teitä hylkää sen takia, että uskotte niinkuin itse haluatte."

Luulenpa, että suurin osa vl:istä "uskoo niinkuin itse haluaa", siis siinä mielessä, että ei heitä kukaan pakota uskomaan. Eikä voikaan pakottaa.

"Voin vain sanoa, että nyt olen todella onnellinen! (ja oikealla tiellä)"

Mukava kuulla, että olet onnellinen. Jutustasi saa sellaisen käsityksen, ettei vl:nä voisi olla onnellinen, minkä hieman ajateltuasi voinet itsekin todeta hullunkuriseksi väitteeksi. Minä ainakin olen enimmäkseen ihan onnellinen eikä ystävillänikään ole jatkuvasti suru puserossa.

Niin, ja "oikea tie" on kai subjektiivinen kysymys...

Sanopa muuten rehellisesti, mikä oli motiivisi kirjoittaa tämä aloitus tänne?

Äänestä
  • Jaan nämä ajatukset kanssasi.
    Aivan kummallisen-ihmeellinen hyökkäys tuo aloitusviesti uskovaisia kohtaan.

    Pankaapa merkille tuommoinen seikka tältä palstalta, kun joku liikkeen ulkopuolinen kommentoi jotakin uskovaisista, niin se on aina negatiivista, aina.
    Ne on viallisia ja virheellisiä nuo
    Jumalan lapset.
    Ne tekee kaiken väärin maailman mielestä, ihan kaiken.
    Mutta, niin se Jumalan sanan mukaan täytyy ollakkin.

    Äänestä

  • mikä oli motiivini. Tai miksi oikestaan tarvitaan joku erityinen syy kirjoittaa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Kirjoitukseni näemmä loukkasi moni. Olen pahoillani, sillä se ei (ainakaan alunperin) ollut tarkoitus. Tunteet vain nousivat pintaan ja suututti, erityisesti se kun joku vastasi että minut on heitetty ulos jumalan valtakunnasta ja olen pimennyt.

    Tarkoitukseni oli kertoa kuinka vaikeaa on "erota" (tiedän että ette käytä tätä sanamuotoa) vl-lahkosta. Siis jos joku ajattelee, tuntee ja uskoo kuten minä tein, että vanhoillislestadiolaiset uskovat eri tavalla kuin itse. Että nuo opit tuntuvat vääriltä ja hirvittäviltä. Kuitenkin kaikki sukulaiset, tutut ja ystävät uskovat niihin. Kirjoitin sosiaalisesta paineesta, joka kuvaa tuota tilannetta mielestäni hyvin ja on varmasti (ja näin on pari ystävääni minulle sanonut) esteenä monelle lähteä vl-liikkeestä.

    Itselläni omakohtainen uskoni sekä vahva luottamus siihen että teen oikein helpotti kuitenkin tuota vaikeaa päätöstä. Siispä uskallan rehellisesti sanoa olevani onnellinen ja oikeassa uskossa. Aivan kuten sinäkin ajattelet omasta uskostasi. Meillä on ainoastaan se ero, että sinä kuulut lahkoon, minä en.

    Minua ei siis ole heitetty ikuiseen pimeyteen, eikä ole ihmisen tehtävä sanoa noin kenellekään. Kerran viimeisellä tuomiolla nämä asiat meille selviävät. Me voimme ainoastaan uskoa.

    Minua ihmetyttää myös vl:ien mielipide heidän lahkostaan eronneita kohtaan, sillä se on täysin ristiriidassa raamatun ja omien oppienne kanssa. Ette te voi syyllistää ihmistä siitä, että hän ei usko kuten te, sillä vaikka hän uskoisi mielestänne "väärin", niin eihän ihminen sille itse mitään voi. Kaikkihan lähtee jumalasta, ja usko on lahja ja jokaisen omakohtainen asia. Siihen ei voi ihminen itse vaikuttaa. Näin minulle sanoi ainakin kaikkien vl:ien tuntema puhujamies (jonka nimeä en julkisella palstalla paljasta), kun tätä mieltäni askarruttanutta kysymystä häneltä nuorena raamattuluokassa tiedustelin.

    Minulla oli muutama vuosi sitten työkaverina eräs mies, entinen vl hänkin. Hän sanoi minulle kerran juttujen kääntyessä menneisiin, että: "Vanhoillislestadiolaisilla on ihan eri jumala kuin muilla; He uskovat enemmän omaan liikkeeseensä/lahkoonsa kuin itse jumalaan."
    Jäin miettimään tätä, ja minusta se on hieman liioiteltua, mutta pitää varmasti osaltaan myös paikkansa. Ainakin muutamien tuntemieni henkilöiden suhteen. (kyseiset henkilöt ovat näitä tyyppejä joita näin juuri lähikaupassa ruokaostoksilla käydessäni. Eivät ole tuntevinaan kun yritän tervehtiä, vaikka olin osa heidän elämäänsä n. 18 vuoden ajan. Pitävät minua varmaan jonain rikollisena tai vast. koska en usko kuten he. elämä on kummallista.)

    Äänestä

  • Vl. kirjoitti:

    Jaan nämä ajatukset kanssasi.
    Aivan kummallisen-ihmeellinen hyökkäys tuo aloitusviesti uskovaisia kohtaan.

    Pankaapa merkille tuommoinen seikka tältä palstalta, kun joku liikkeen ulkopuolinen kommentoi jotakin uskovaisista, niin se on aina negatiivista, aina.
    Ne on viallisia ja virheellisiä nuo
    Jumalan lapset.
    Ne tekee kaiken väärin maailman mielestä, ihan kaiken.
    Mutta, niin se Jumalan sanan mukaan täytyy ollakkin.

    Mutta ajattelepa hiukan syvällisemmin, nimimerkki VL.

    Sanoit että: "Pankaapa merkille tuommoinen seikka tältä palstalta, kun joku liikkeen ulkopuolinen kommentoi jotakin uskovaisista, niin se on aina negatiivista, aina.
    Ne on viallisia ja virheellisiä nuo
    Jumalan lapset.
    Ne tekee kaiken väärin maailman mielestä, ihan kaiken"

    Tiedän kyllä kuinka seuroissa puhutaan tätä paljonpuhuttua "jumalan sanaa". Siinä on samat ainekset. Kohde on eri. Eli: vl-liikkeen ulkopuolella olevista ihmisistä puhutaan vain negatiivisia asioita, ja ah kuinka ne tekee kaiken väärin , ihan kaiken.

    Tätä toistetaan "uskovaisille" joka sunnuntai. Ja lapsille päiväkerhossa sekä nuorille nuortenilloissa ja raamattuluokassa.

    Mutta vanhoillislestadiolaisille oman liikkeen kriittinen tarkastelu missään määrin tuntuu olevan täysin mahdotonta, siksi he eivät huomaa että myös he "mollaavat" muita ihmisiä aivan kuten heitä mollataan.

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    mikä oli motiivini. Tai miksi oikestaan tarvitaan joku erityinen syy kirjoittaa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Kirjoitukseni näemmä loukkasi moni. Olen pahoillani, sillä se ei (ainakaan alunperin) ollut tarkoitus. Tunteet vain nousivat pintaan ja suututti, erityisesti se kun joku vastasi että minut on heitetty ulos jumalan valtakunnasta ja olen pimennyt.

    On harhaanjohtavaa, kun Vl:llät lokeroidaan, että se on semmonen kummallinen LAHKO.
    Tai vedotaan siihen, että Raamatussa ei puhuta mitään vanhoillislestadiolaisista, tai SRK:sta.
    Nehän ovatkin vain maallisia rekisteröityjä yhdistyksiä, jota kautta evankeliumin työtä tehdään.

    Mitä usko yleensä on? Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ei näkymättömistä epäile. Ainakin itse koen sydämessäni sen, että uskoa ei epäile, vaan sitä, että jaksanko minä uskoa loppuun asti.

    Monasti olen sitäkin miettinyt, että kun Jeesuksen aikanakin esimerkiksi apostoleita lähetettiin jollekkin tietylle paikkakunnalle saarnaamaan ja viemään evankeliumia, niin kertomuksista tulee esille se asia, että yleensä siellä lähes kaikki olivat epäuskoisia.
    Jos sieltä löytyi vastaanottavaista mieltä, silloin se kantoi hedelmää ja sinne saattoi syntyä uskovaisten joukko.

    Niin oli tyly kohtelu Jeesukselle maaailman taholta, että Raamatussa todetaan tuo, että Jeesus tuli omilleen, muuta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
    Se oli muuten viime viikonlopun saarnateksteissä tuo Raamatun kohta.

    En tiedä, minkälaista Jumalisuutta nyt harjoitat, mutta evankeliumin voima, jota Jumalan valtakunnassa saarnataan aivan omakohtaisesti ja äänellisenä, ilman sitä ei Jumalan lapsi pysy kauan uskomassa.

    Ilman verenvuodatusta kun ei ole yhtään syntein anteeksiantamusta. Uskovainen joutuu aina syntiin joutuessaan astumaan ne vilpittömät askeleet ja korjaamaan asiansa evankeliumilla. Ja saa siis korjata niitä evankeliumilla.

    En minä tiedä sinun tilannetta, millä tavalla sinä tällä hetkellä uskot ja mikä on sinun "historiasi."

    Sekin on vakava Jumalan sanan paikka, että usko ei ole joka miehen.
    Kerroppa mielipiteesi, mitä tuo Raamatun paikka tarkoittaa?

    "Raamatussa todetaan tuo, että Jeesus tuli omilleen, muuta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. "

    Miten puhutteleva kohta. Niin on usein ennenkin käynyt. Ei kaikki ole miltä näyttää.

    "Nöyryyttä, hiljaisuutta / Jumala rakastaa."

    Heidi

    Äänestä

  • Vl. kirjoitti:

    On harhaanjohtavaa, kun Vl:llät lokeroidaan, että se on semmonen kummallinen LAHKO.
    Tai vedotaan siihen, että Raamatussa ei puhuta mitään vanhoillislestadiolaisista, tai SRK:sta.
    Nehän ovatkin vain maallisia rekisteröityjä yhdistyksiä, jota kautta evankeliumin työtä tehdään.

    Mitä usko yleensä on? Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ei näkymättömistä epäile. Ainakin itse koen sydämessäni sen, että uskoa ei epäile, vaan sitä, että jaksanko minä uskoa loppuun asti.

    Monasti olen sitäkin miettinyt, että kun Jeesuksen aikanakin esimerkiksi apostoleita lähetettiin jollekkin tietylle paikkakunnalle saarnaamaan ja viemään evankeliumia, niin kertomuksista tulee esille se asia, että yleensä siellä lähes kaikki olivat epäuskoisia.
    Jos sieltä löytyi vastaanottavaista mieltä, silloin se kantoi hedelmää ja sinne saattoi syntyä uskovaisten joukko.

    Niin oli tyly kohtelu Jeesukselle maaailman taholta, että Raamatussa todetaan tuo, että Jeesus tuli omilleen, muuta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
    Se oli muuten viime viikonlopun saarnateksteissä tuo Raamatun kohta.

    En tiedä, minkälaista Jumalisuutta nyt harjoitat, mutta evankeliumin voima, jota Jumalan valtakunnassa saarnataan aivan omakohtaisesti ja äänellisenä, ilman sitä ei Jumalan lapsi pysy kauan uskomassa.

    Ilman verenvuodatusta kun ei ole yhtään syntein anteeksiantamusta. Uskovainen joutuu aina syntiin joutuessaan astumaan ne vilpittömät askeleet ja korjaamaan asiansa evankeliumilla. Ja saa siis korjata niitä evankeliumilla.

    En minä tiedä sinun tilannetta, millä tavalla sinä tällä hetkellä uskot ja mikä on sinun "historiasi."

    Sekin on vakava Jumalan sanan paikka, että usko ei ole joka miehen.
    Kerroppa mielipiteesi, mitä tuo Raamatun paikka tarkoittaa?

    Näytit hienosti raamatuntuntemuksesi ja kerroit kuinka itse uskot. Jos olisin uskonnonopettaja, antaisin esitelmästäsi kouluarvosanan 9 ja papukaija-tarran vihkosi reunaan.

    Usko on jokaisen ihmisen omakohtainen asia, niinkuin on tässä jo useaan otteeseen eri tahoilta mainittu. Kaksi eri tavalla uskovaa ihmistä ei voi, eikä heidän kannatakaan "riidellä" käsityksistään, eikä siitä mitä sisimmässään tuntee.

    Miksi on niin kamalan vaikea käsittää, että alunperin jutun juoni oli tämä: USKONLAHKOSTA EROAMINEN ON VAIKEAA. TIEDÄN, ETTÄ NE OVAT IHMISTEN KEKSIMIÄ JA JOPA KOROSTAN SITÄ. VAIKKA SANOTTE MITÄ: VANHOILLISLESTADIOLAISUUS ON USKONNOLLINEN LIIKE/LAHKO. TÄMÄ LIIKE/LAHKO ON TEILLE VL:ILLE TODELLA TÄRKEÄ JUTTU, VAIKKETTE SITÄ MYÖNTÄISIKÄÄN.

    JOS KERRAN TUO NIMITYS (LESTADIOLAISET) ON VAIN IHMISTEN KEKSIMÄ JA VAILLA KORKEAMPAA MERKITYSTÄ, NIIN MIKSI TÄMÄ KYSEINEN EROAMINEN SITTEN ON NIIN VAIKEAA? MIKSI USKOVAISET (VANHOILLISLESTADIOLAISET) EIVÄT OSAA SUHTAUTUA SIIHEN, ETTÄ JOKU HALUAA USKOA ERI TAVALLA, EIKÄ HALUA KOKOONTUA RAUHANYHDISTYKSELLÄ VAAN KIRKOSSA.

    ÄLKÄÄKÄ VÄITTÄKÖ ETTÄ TUO EI PIDÄ PAIKKAANSA. KYLLÄ MINÄ TIEDÄN MITÄ SE ON. ÄLKÄÄKÄ YRITTÄKÖ SELITTÄÄ TÄTÄ MINULLE RAAMATUNLAUSEILLA, SILLÄ KYSYMYS EI OLE VARSINAISESTI RAAMATULLINEN, VAAN SE ON TARKOITETTU TEILLE IHMISINÄ. KAI TEKIN OLETTE LUOJANLUOMIA IHMISIÄ VIELÄ?

    ELI SELITTÄKÄÄ MIKSI ON NIIN VAIKEA HYVÄKSYÄ IHMISENÄ JA USKOVAISENA IHMINEN, JONKA USKO ON MUUTOIN SAMANLAINEN KUIN OMANNE, MUTTA SIITÄ PUUTTUU KAIKKI IHMISEN KEKSIMÄ, KUTEN LAHKO/HERÄTYSLIIKE TAI IHMISEN KEKSIMÄT SÄÄNNÖT (JOITA TE ETTE SÄÄNNÖIKSI SANO).

    Äänestä

  • UPDATE_7478527

    Vl. kirjoitti:

    Jaan nämä ajatukset kanssasi.
    Aivan kummallisen-ihmeellinen hyökkäys tuo aloitusviesti uskovaisia kohtaan.

    Pankaapa merkille tuommoinen seikka tältä palstalta, kun joku liikkeen ulkopuolinen kommentoi jotakin uskovaisista, niin se on aina negatiivista, aina.
    Ne on viallisia ja virheellisiä nuo
    Jumalan lapset.
    Ne tekee kaiken väärin maailman mielestä, ihan kaiken.
    Mutta, niin se Jumalan sanan mukaan täytyy ollakkin.

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    mikä oli motiivini. Tai miksi oikestaan tarvitaan joku erityinen syy kirjoittaa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Kirjoitukseni näemmä loukkasi moni. Olen pahoillani, sillä se ei (ainakaan alunperin) ollut tarkoitus. Tunteet vain nousivat pintaan ja suututti, erityisesti se kun joku vastasi että minut on heitetty ulos jumalan valtakunnasta ja olen pimennyt.

    Tarkoitukseni oli kertoa kuinka vaikeaa on "erota" (tiedän että ette käytä tätä sanamuotoa) vl-lahkosta. Siis jos joku ajattelee, tuntee ja uskoo kuten minä tein, että vanhoillislestadiolaiset uskovat eri tavalla kuin itse. Että nuo opit tuntuvat vääriltä ja hirvittäviltä. Kuitenkin kaikki sukulaiset, tutut ja ystävät uskovat niihin. Kirjoitin sosiaalisesta paineesta, joka kuvaa tuota tilannetta mielestäni hyvin ja on varmasti (ja näin on pari ystävääni minulle sanonut) esteenä monelle lähteä vl-liikkeestä.

    Itselläni omakohtainen uskoni sekä vahva luottamus siihen että teen oikein helpotti kuitenkin tuota vaikeaa päätöstä. Siispä uskallan rehellisesti sanoa olevani onnellinen ja oikeassa uskossa. Aivan kuten sinäkin ajattelet omasta uskostasi. Meillä on ainoastaan se ero, että sinä kuulut lahkoon, minä en.

    Minua ei siis ole heitetty ikuiseen pimeyteen, eikä ole ihmisen tehtävä sanoa noin kenellekään. Kerran viimeisellä tuomiolla nämä asiat meille selviävät. Me voimme ainoastaan uskoa.

    Minua ihmetyttää myös vl:ien mielipide heidän lahkostaan eronneita kohtaan, sillä se on täysin ristiriidassa raamatun ja omien oppienne kanssa. Ette te voi syyllistää ihmistä siitä, että hän ei usko kuten te, sillä vaikka hän uskoisi mielestänne "väärin", niin eihän ihminen sille itse mitään voi. Kaikkihan lähtee jumalasta, ja usko on lahja ja jokaisen omakohtainen asia. Siihen ei voi ihminen itse vaikuttaa. Näin minulle sanoi ainakin kaikkien vl:ien tuntema puhujamies (jonka nimeä en julkisella palstalla paljasta), kun tätä mieltäni askarruttanutta kysymystä häneltä nuorena raamattuluokassa tiedustelin.

    Minulla oli muutama vuosi sitten työkaverina eräs mies, entinen vl hänkin. Hän sanoi minulle kerran juttujen kääntyessä menneisiin, että: "Vanhoillislestadiolaisilla on ihan eri jumala kuin muilla; He uskovat enemmän omaan liikkeeseensä/lahkoonsa kuin itse jumalaan."
    Jäin miettimään tätä, ja minusta se on hieman liioiteltua, mutta pitää varmasti osaltaan myös paikkansa. Ainakin muutamien tuntemieni henkilöiden suhteen. (kyseiset henkilöt ovat näitä tyyppejä joita näin juuri lähikaupassa ruokaostoksilla käydessäni. Eivät ole tuntevinaan kun yritän tervehtiä, vaikka olin osa heidän elämäänsä n. 18 vuoden ajan. Pitävät minua varmaan jonain rikollisena tai vast. koska en usko kuten he. elämä on kummallista.)

    huolen lapsistaan, vaikka OMAVANHURSKAAT ja VALHEOPPEIHIN aivopestyt vanhoillislestadiolaiset kääntävät selkänsä.

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    Näytit hienosti raamatuntuntemuksesi ja kerroit kuinka itse uskot. Jos olisin uskonnonopettaja, antaisin esitelmästäsi kouluarvosanan 9 ja papukaija-tarran vihkosi reunaan.

    Usko on jokaisen ihmisen omakohtainen asia, niinkuin on tässä jo useaan otteeseen eri tahoilta mainittu. Kaksi eri tavalla uskovaa ihmistä ei voi, eikä heidän kannatakaan "riidellä" käsityksistään, eikä siitä mitä sisimmässään tuntee.

    Miksi on niin kamalan vaikea käsittää, että alunperin jutun juoni oli tämä: USKONLAHKOSTA EROAMINEN ON VAIKEAA. TIEDÄN, ETTÄ NE OVAT IHMISTEN KEKSIMIÄ JA JOPA KOROSTAN SITÄ. VAIKKA SANOTTE MITÄ: VANHOILLISLESTADIOLAISUUS ON USKONNOLLINEN LIIKE/LAHKO. TÄMÄ LIIKE/LAHKO ON TEILLE VL:ILLE TODELLA TÄRKEÄ JUTTU, VAIKKETTE SITÄ MYÖNTÄISIKÄÄN.

    JOS KERRAN TUO NIMITYS (LESTADIOLAISET) ON VAIN IHMISTEN KEKSIMÄ JA VAILLA KORKEAMPAA MERKITYSTÄ, NIIN MIKSI TÄMÄ KYSEINEN EROAMINEN SITTEN ON NIIN VAIKEAA? MIKSI USKOVAISET (VANHOILLISLESTADIOLAISET) EIVÄT OSAA SUHTAUTUA SIIHEN, ETTÄ JOKU HALUAA USKOA ERI TAVALLA, EIKÄ HALUA KOKOONTUA RAUHANYHDISTYKSELLÄ VAAN KIRKOSSA.

    ÄLKÄÄKÄ VÄITTÄKÖ ETTÄ TUO EI PIDÄ PAIKKAANSA. KYLLÄ MINÄ TIEDÄN MITÄ SE ON. ÄLKÄÄKÄ YRITTÄKÖ SELITTÄÄ TÄTÄ MINULLE RAAMATUNLAUSEILLA, SILLÄ KYSYMYS EI OLE VARSINAISESTI RAAMATULLINEN, VAAN SE ON TARKOITETTU TEILLE IHMISINÄ. KAI TEKIN OLETTE LUOJANLUOMIA IHMISIÄ VIELÄ?

    ELI SELITTÄKÄÄ MIKSI ON NIIN VAIKEA HYVÄKSYÄ IHMISENÄ JA USKOVAISENA IHMINEN, JONKA USKO ON MUUTOIN SAMANLAINEN KUIN OMANNE, MUTTA SIITÄ PUUTTUU KAIKKI IHMISEN KEKSIMÄ, KUTEN LAHKO/HERÄTYSLIIKE TAI IHMISEN KEKSIMÄT SÄÄNNÖT (JOITA TE ETTE SÄÄNNÖIKSI SANO).

    Usko on tärkein. Ja kulkea uskovaisten matkasaatossa kohti kunnian taivasta.
    Erota mistä?
    En minä halua erota tästä joukosta ja tietenkin ajattelen niin, että kukaan muukaan ei lähtisi pois tästä joukosta.
    Eikö minulla ole oikeus ajatella näin, jos minusta oikeasti siltä tuntuu?

    Empä taida jaksaa enempää jauhaa tätä asiaa enää.

    Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisellekkin.

    Mutta Raamatun mukaan me haluamme uskoa.

    Mainitsit tuossa kirkossa kokoontumisesta.
    Se on hyvä asia, mutta me ajattelemme niin, että jos kirkossa saarnaa leipäpappi, joka tekee työtänsä vain viran puolesta, ei sellaisesta saarnasta Jumalan lapsi saa sellaista sielunruokaa, joka meidän kuolematonta sielua ravitsee.

    Syytät minua/ sellaisesta asiasta, johon pian itse syyllistyt. Suorastaan hyökkäät kimppuumme.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    huolen lapsistaan, vaikka OMAVANHURSKAAT ja VALHEOPPEIHIN aivopestyt vanhoillislestadiolaiset kääntävät selkänsä.

    Varmaan on Melperin kanssa helppo olla sulla samaa mieltä.?

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Melperi pistää taas tuulemaan. :)
    Taatusti tämä menee viikon suosituimpiin.

    Äänestä

  • Vl. kirjoitti:

    Usko on tärkein. Ja kulkea uskovaisten matkasaatossa kohti kunnian taivasta.
    Erota mistä?
    En minä halua erota tästä joukosta ja tietenkin ajattelen niin, että kukaan muukaan ei lähtisi pois tästä joukosta.
    Eikö minulla ole oikeus ajatella näin, jos minusta oikeasti siltä tuntuu?

    Empä taida jaksaa enempää jauhaa tätä asiaa enää.

    Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisellekkin.

    Mutta Raamatun mukaan me haluamme uskoa.

    Mainitsit tuossa kirkossa kokoontumisesta.
    Se on hyvä asia, mutta me ajattelemme niin, että jos kirkossa saarnaa leipäpappi, joka tekee työtänsä vain viran puolesta, ei sellaisesta saarnasta Jumalan lapsi saa sellaista sielunruokaa, joka meidän kuolematonta sielua ravitsee.

    Syytät minua/ sellaisesta asiasta, johon pian itse syyllistyt. Suorastaan hyökkäät kimppuumme.

    Vielä siitä kirkossa kokoontumisesta. Entä jos kirkossa saarnaa vanhoillislestadiolainen pappismies, ja kirkkoon ei olekaan eksynyt yhtään saman liikkeen edustajaa, vaan kirkko on täynnä näitä lestadiolaispapin mielestä epäuskoisia. Tuntuukojhan siitä papista turhauttavalta saarnata tuolle porukalle, kun ne kumminkin joutuvat kadotukseen. Sehän se vasta leipäpappi on.

    Kaksinaamaista hommaa saarnata eri tavalla kirkossa, kuin rauhanyhdistyksellä (jos pappi on lisäksi puhujamies).

    Kirjoituksestasi sai käsityksen, että kaikki ei-lestadiolaiset papit ovat leipäpappeja. Tämä on sitä propagandaa jota ry:llä teille syötetään.

    Hyvää päivänjatkoa sulle.
    Tuskin pääsemme yhteisymmärrykseen, niin eri linjoilla olemme. En minä ymmärrä nuita juttujas, niin kaukaa haettuja ne ovat.

    Juttele Melperin kanssa välillä, kokeile, meneekö teillä "yksiin."

    Mulla ei oikein mene juuri missään asiassa yksiin hänen kanssaan, mutta kummakos tuo...

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    Mutta ajattelepa hiukan syvällisemmin, nimimerkki VL.

    Sanoit että: "Pankaapa merkille tuommoinen seikka tältä palstalta, kun joku liikkeen ulkopuolinen kommentoi jotakin uskovaisista, niin se on aina negatiivista, aina.
    Ne on viallisia ja virheellisiä nuo
    Jumalan lapset.
    Ne tekee kaiken väärin maailman mielestä, ihan kaiken"

    Tiedän kyllä kuinka seuroissa puhutaan tätä paljonpuhuttua "jumalan sanaa". Siinä on samat ainekset. Kohde on eri. Eli: vl-liikkeen ulkopuolella olevista ihmisistä puhutaan vain negatiivisia asioita, ja ah kuinka ne tekee kaiken väärin , ihan kaiken.

    Tätä toistetaan "uskovaisille" joka sunnuntai. Ja lapsille päiväkerhossa sekä nuorille nuortenilloissa ja raamattuluokassa.

    Mutta vanhoillislestadiolaisille oman liikkeen kriittinen tarkastelu missään määrin tuntuu olevan täysin mahdotonta, siksi he eivät huomaa että myös he "mollaavat" muita ihmisiä aivan kuten heitä mollataan.

    ...nykyään olet, sano suoraan, eläkä hyökkäile mun päälle. Kerro uskostasi.?

    Äänestä

  • ...kaverin. kirjoitti:

    Varmaan on Melperin kanssa helppo olla sulla samaa mieltä.?

    pilkkaajien yhtäköyttä yhdistys, kun sait Melperin kelkkaasi.

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    Miksi ihmiset sotivat uskosta? Mitään uskoa ei
    kuitenkaan voi konkreettisesti osoittaa siksi
    ainoaksi ja oikeaksi. Kuten nimikin sen sanoo:
    USKO on jotain johon uskotaan, ja jota ei voi tai
    tarvitse osoittaa todeksi.

    Miksi jokainen ei vaan voi olla tyytyväinen omaan
    uskoonsa ja lakata tuomitsemasta muita. -tietysti
    eri liikkeet ja uskonnot kehoittavat levittämään
    sanomaansa, mutta sekään ei anna oikeutta pakottaa
    toiset uskomaan haluamallaan tavalla; jokainen voi
    kehottaa muita liittymään omaan uskontokuntaansa
    kertomalla siitä positiivisia asioita, mutta
    väittämällä oman uskontonsa olevan ainoa oikea ei
    kukaan voita mitään: siitä seuraa vain itkua ja
    hammasten kiristystä.

    Mikä onkaan enemmän aiheuttanut sotaa ja
    kärsimystä kuin uskonto, ja silti se suo meille
    pelastuksen...

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    pilkkaajien yhtäköyttä yhdistys, kun sait Melperin kelkkaasi.

    että sitä ollaan heti pilkkaajia, jos kerrotaan oma mielipide, ja sanotaan kuinka itse uskoo.

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    pilkkaajien yhtäköyttä yhdistys, kun sait Melperin kelkkaasi.

    Luuletko että Melperi lähtee kenenkään kelkkaan mukaan. Hänen vakaumuksensa ja uskonsa on hänen oma juttunsa. Niin kuin meillä muillakin! Sinunkin kelkkaasikin voisi tulla, jos se vastaisi sitä mitä uskolta odottaa. Ei tuollainen teksti houkuta. Mutta ehkä se onkin tarkoitus? Pölyt jaloista ja omien joukkoon kauhistelemaan muiden pahuutta!

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    mikä oli motiivini. Tai miksi oikestaan tarvitaan joku erityinen syy kirjoittaa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Kirjoitukseni näemmä loukkasi moni. Olen pahoillani, sillä se ei (ainakaan alunperin) ollut tarkoitus. Tunteet vain nousivat pintaan ja suututti, erityisesti se kun joku vastasi että minut on heitetty ulos jumalan valtakunnasta ja olen pimennyt.

    Tarkoitukseni oli kertoa kuinka vaikeaa on "erota" (tiedän että ette käytä tätä sanamuotoa) vl-lahkosta. Siis jos joku ajattelee, tuntee ja uskoo kuten minä tein, että vanhoillislestadiolaiset uskovat eri tavalla kuin itse. Että nuo opit tuntuvat vääriltä ja hirvittäviltä. Kuitenkin kaikki sukulaiset, tutut ja ystävät uskovat niihin. Kirjoitin sosiaalisesta paineesta, joka kuvaa tuota tilannetta mielestäni hyvin ja on varmasti (ja näin on pari ystävääni minulle sanonut) esteenä monelle lähteä vl-liikkeestä.

    Itselläni omakohtainen uskoni sekä vahva luottamus siihen että teen oikein helpotti kuitenkin tuota vaikeaa päätöstä. Siispä uskallan rehellisesti sanoa olevani onnellinen ja oikeassa uskossa. Aivan kuten sinäkin ajattelet omasta uskostasi. Meillä on ainoastaan se ero, että sinä kuulut lahkoon, minä en.

    Minua ei siis ole heitetty ikuiseen pimeyteen, eikä ole ihmisen tehtävä sanoa noin kenellekään. Kerran viimeisellä tuomiolla nämä asiat meille selviävät. Me voimme ainoastaan uskoa.

    Minua ihmetyttää myös vl:ien mielipide heidän lahkostaan eronneita kohtaan, sillä se on täysin ristiriidassa raamatun ja omien oppienne kanssa. Ette te voi syyllistää ihmistä siitä, että hän ei usko kuten te, sillä vaikka hän uskoisi mielestänne "väärin", niin eihän ihminen sille itse mitään voi. Kaikkihan lähtee jumalasta, ja usko on lahja ja jokaisen omakohtainen asia. Siihen ei voi ihminen itse vaikuttaa. Näin minulle sanoi ainakin kaikkien vl:ien tuntema puhujamies (jonka nimeä en julkisella palstalla paljasta), kun tätä mieltäni askarruttanutta kysymystä häneltä nuorena raamattuluokassa tiedustelin.

    Minulla oli muutama vuosi sitten työkaverina eräs mies, entinen vl hänkin. Hän sanoi minulle kerran juttujen kääntyessä menneisiin, että: "Vanhoillislestadiolaisilla on ihan eri jumala kuin muilla; He uskovat enemmän omaan liikkeeseensä/lahkoonsa kuin itse jumalaan."
    Jäin miettimään tätä, ja minusta se on hieman liioiteltua, mutta pitää varmasti osaltaan myös paikkansa. Ainakin muutamien tuntemieni henkilöiden suhteen. (kyseiset henkilöt ovat näitä tyyppejä joita näin juuri lähikaupassa ruokaostoksilla käydessäni. Eivät ole tuntevinaan kun yritän tervehtiä, vaikka olin osa heidän elämäänsä n. 18 vuoden ajan. Pitävät minua varmaan jonain rikollisena tai vast. koska en usko kuten he. elämä on kummallista.)

    Minäpä en ole onnistunut pääsemään irti, vaan mun on oltava tässä porukassa mukanani elämäni loppuun saakka.
    On niin monenlaista sidosryhmää, ettei voi ajatellakkaan luopuvansa.
    Moni asia kaivertaa ja hiertää, mistä ei voi olla samaa mieltä, mutta pakko olla, jotta yhteistyö ja ymmärrys säilyy.
    Samahan se on poliittisessa puolueessakin, että pakko hyväksyä ryhmän mielipiteet, jos aikoo olla ryhmässä mukana.
    Ja tämä ryhmäkuri on tuttua monissa muissakin elämän eri osa-alueilla.
    Omaa mieltään ei juurikaan voi olla, vaikka itsellä oliskin oma käsitys, tahto pitää olla muiden kans sama.
    Niin moni asia ärsyttää ja on vaan pakko niellä käärmesoppaa.
    Minun käy kateeksi Robinson Grusoa, joka sai autiolla saarella olla niiinkuin tahtoi.

    Olen vihainen itselleni, etten ole pystynyt luomaan omaa tahtoani missään, vaan aina olen ollut muiden talutusnuorassa.
    En ole saavuttanut sellaista korkeaa asemaa missään, jossa olisin voinut olla sanelijana ja muut tekisivät minun tahtoni mukaan.

    Myöskään avioliitossa en ole päässyt oman itseni herraksi, vaan kumppani on sanellut, miten kaappi seisoo. Olen aina ajatellut niin, että antamalla periksi pärjää maailmassa parhaiten.
    Tämä on sitä isältä perittyä käännä toinenkin poski mentaliteettia, jota raamattukin neuvoo tekemään.
    Jeesuskin alistui kaikkeen ja ei pannut vastaan.
    Tämmöistäkö se kristillinen elämä pitää olla, vaikka se toinen uskovainen saattaa olla hyvinkin määräilevä ja alistava.

    Silloin, kun olin vielä poikamies, kävin seuroissa vaan seuran ja tavan vuoksi.
    Omakohtaista uskoa ei ollut. Sitten kun menin naimisiin uskovaisen kanssa, loppui oma tahto ja piti alistua tarkoin uskonnon elämisen tyyliin.

    Luulin, että mennessäni naimisiin, myös uskominen tulisi onnellisemmaksi ja helpommaksi, mutta sitten alkoikin vasta ahdistaa, kun toinen näki, millainen epäaito uskovainen olinkin. Sitten alkoi painostaminen ja sopeuttaminen ja alistaminen, jotta yhteiselämä sujuisi jotenkin.

    Ja kun tuli otettua vastaan vielä rauhanyhdistyksen luottamustehtäviä, niin tulee entistä tarkemmin tanssia ryhmän pillin mukaan.

    Voi kun voisi jättää kaikki ja alkaa elämään normaalia elämää.

    Äänestä

  • minä onneton kirjoitti:

    Tuntui pahalta lukea toi tekstisi. Onko sinulla iso perhe? Eihän toki perhettä tarvi jättää, mutta en oikein ymmärrä mikset voisi jättää sitä kaikkea muuta (vl) jos kuitenkin itse haluat?

    Voin kertoa, että helppoa se ei monesti ole, mutta kaiken työn jälkeen vapaampaa hengittää! Ja vapaampaa elää!

    Äänestä

  • minä onneton kirjoitti:

    Minäpä en ole onnistunut pääsemään irti, vaan mun on oltava tässä porukassa mukanani elämäni loppuun saakka.
    On niin monenlaista sidosryhmää, ettei voi ajatellakkaan luopuvansa.
    Moni asia kaivertaa ja hiertää, mistä ei voi olla samaa mieltä, mutta pakko olla, jotta yhteistyö ja ymmärrys säilyy.
    Samahan se on poliittisessa puolueessakin, että pakko hyväksyä ryhmän mielipiteet, jos aikoo olla ryhmässä mukana.
    Ja tämä ryhmäkuri on tuttua monissa muissakin elämän eri osa-alueilla.
    Omaa mieltään ei juurikaan voi olla, vaikka itsellä oliskin oma käsitys, tahto pitää olla muiden kans sama.
    Niin moni asia ärsyttää ja on vaan pakko niellä käärmesoppaa.
    Minun käy kateeksi Robinson Grusoa, joka sai autiolla saarella olla niiinkuin tahtoi.

    Olen vihainen itselleni, etten ole pystynyt luomaan omaa tahtoani missään, vaan aina olen ollut muiden talutusnuorassa.
    En ole saavuttanut sellaista korkeaa asemaa missään, jossa olisin voinut olla sanelijana ja muut tekisivät minun tahtoni mukaan.

    Myöskään avioliitossa en ole päässyt oman itseni herraksi, vaan kumppani on sanellut, miten kaappi seisoo. Olen aina ajatellut niin, että antamalla periksi pärjää maailmassa parhaiten.
    Tämä on sitä isältä perittyä käännä toinenkin poski mentaliteettia, jota raamattukin neuvoo tekemään.
    Jeesuskin alistui kaikkeen ja ei pannut vastaan.
    Tämmöistäkö se kristillinen elämä pitää olla, vaikka se toinen uskovainen saattaa olla hyvinkin määräilevä ja alistava.

    Silloin, kun olin vielä poikamies, kävin seuroissa vaan seuran ja tavan vuoksi.
    Omakohtaista uskoa ei ollut. Sitten kun menin naimisiin uskovaisen kanssa, loppui oma tahto ja piti alistua tarkoin uskonnon elämisen tyyliin.

    Luulin, että mennessäni naimisiin, myös uskominen tulisi onnellisemmaksi ja helpommaksi, mutta sitten alkoikin vasta ahdistaa, kun toinen näki, millainen epäaito uskovainen olinkin. Sitten alkoi painostaminen ja sopeuttaminen ja alistaminen, jotta yhteiselämä sujuisi jotenkin.

    Ja kun tuli otettua vastaan vielä rauhanyhdistyksen luottamustehtäviä, niin tulee entistä tarkemmin tanssia ryhmän pillin mukaan.

    Voi kun voisi jättää kaikki ja alkaa elämään normaalia elämää.

    Minulla se on tismalleen sama tilanne, vaikka en sentään ole rauhanyhdistyksen luottamustehtävissä.

    Olen 46-vuotias perheenisä ja koko ikäni lestadiolaisessa uskossa vaeltanut. Yliopistossa opiskéllessa tuli joitakin epäilysajatuksia, mutta silloin oli tärkeämpää saada liikkua nuorten porukoissa eikä tullut erottua. Vaimoksi löytyi uskovainen, ja siitä sitä alettiin perheenä aikanaan elää. Välillä kipuilin aika lailla, ja yhäkin, sillä älyllistä eprehellisyyttähän joutuu harjoittamaan päivittäin.

    Nyt on kummankin sukulaiset, kaikki uskovaisia, ja tärkeimmät perheystävät, hekin uskovaisia. Osa harrastuskavereista samoin. Lasten kavereiden vahemmista melkein kaikki... Olen kuorommies, ja niissä ympyröissä tapaan myös niinsanottuja epäuskoisia. Olen saanut joihinkin läheisempää kontaktia ja todennut että en itse asiassa mielipiteiltäni juurikaan heistä poikkea. En yhtään usko lestadiolaisuudessa tärkeinä pidettyihin normeihin ja elämäntaparajoituksiin. Tuntuu todella kiusalliselta vaatia lapsilta niiden noudattamista. Mutta miten voi irrottautua kun pitäisi rakentaa koko ihmissuhdeverkosto uudestaan. Miten sen kestää?

    Kyllä se tiedossa on että yhteydet katkaistaan siitä päivästä kun uskon kieltää. Muusta en välitä mutta jotkut yustävistä ovat tulleet tärkeiksi.

    Tämä älyllinen epärehellisyys hiertää sielua.
    Ei kai Jeesus tätä voinut tarkoittaa.

    Äänestä

  • Elias kirjoitti:

    Meitä tohvelisankareita taitaa olla vl yhteisössä loppupelissä aika paljon. Jollakin tapaa yhtäaikaa sekä lohdullista että masentavaa lukea kohtalotovereiden kertomuksia.

    Äänestä

  • Ribelius kirjoitti:

    Meitä tohvelisankareita taitaa olla vl yhteisössä loppupelissä aika paljon. Jollakin tapaa yhtäaikaa sekä lohdullista että masentavaa lukea kohtalotovereiden kertomuksia.

    Taisa aloitusviestin kirjoittaja pistää itselle kolme tukipuheenvuoroa.
    Jos nuo ois totta, niin älkää kehatko, aikuset miehet...

    Äänestä

  • ...ootte... kirjoitti:

    Taisa aloitusviestin kirjoittaja pistää itselle kolme tukipuheenvuoroa.
    Jos nuo ois totta, niin älkää kehatko, aikuset miehet...

    Tiedän, että ei vl-piiristä olekaan aina niin helppoa irtautua vaikka haluaiski sitä niin! Ymmärrän oikein hyvin Eliasta ja oliko se Ribelius?
    Jos on jo iso perhe ja suurinpiirtein kaikki sukulaiset, ystävät ja tuttavat vl:iä, ei ole niin helppoa alkaa rakentamaan omaa elämää.
    Siinä on paljon miettimistä ja ristiriitoja tulee.

    Mutta ko. miehille vain rohkeutta toivon! Rohkeutta se vaati paljon!
    Mutta sen voit sanoa, että on se liikkeestä lähteminen, ero siitä ja sen työstäminen kuitenkin sen väärti! = Oma elämä!

    Äänestä

minun suustani. Olen "onnellisen" kanssa täysin samaa mieltä.
Ei vl ihmiset näitä asioita huomaa kun "silmät ovat kiinni".
Hyvää jatkoa sinulle "Onnellinen"!
Järkytävää vain tuo, kun mainitsit isojen perheiden vl-isistä, jotka "eivät pääse enää irti". Surullista.
On vaan niin raskasta "näytellä" elokuva loppuun. Kokemusta "näyttelemisestä" on.

Äänestä
  • ...koko ukko. Kyllä tässä ketjussa tulee niin paksua potaskaa, että hupsista.
    Voi aikoja, voi tapoja...

    Äänestä

  • ...kukkanen... kirjoitti:

    ...koko ukko. Kyllä tässä ketjussa tulee niin paksua potaskaa, että hupsista.
    Voi aikoja, voi tapoja...

    Pidätkö Sinä tosiaan haistattelua asiallisena käytöksenä ja kristillisenä tapana osallistua keskusteluun? Sellaisia tapojako itse tahdot olla vaalimassa?

    Ja sen päälle itse voivottelet:"Voi aikoja, voi tapoja"! Olisikohan aika Sinulla nyt katsahtaa peiliin... :-)

    Koomista.

    Äänestä

  • Heidi 34 v kirjoitti:

    Sellaiset on myös hedelmät. Hedelmistäänhän se puu tunnetaan.

    Äänestä

  • usko... kirjoitti:

    ...feikkejä. Mistä yhtä-äkkiä tuli monta tuollaista viestiä, mitä tuossa ylempänä on.
    Tehän hyökkäätte koko ajan minun kimppuun, kuin yleinen syyttäjä.
    Huomaatteko tällä palstalla, että ei ole minkäänlaista suojaa kyllä Vl:lilläkään, niitä saa hakata, kuin "vierasta sikaa."
    Kyllä mää voin pistää välillä näppäimistön laulamaan, jos alkaa tulla kovin paksua...

    ...Vl:llät hirveän huonoja ja puuttuvaisia ihmisiä ja tekevät aina kaikki väärin ja tekevät hirveästi virheitä ja pitävät semmosiaki aikusia miehiä jäseninä, jotka ei ehkä sitten loppupeleissä haluaiskaan jäseniä, tai muuten vaan Vl:llät ovat kertakaikkiaan maailman epäonnistuneimpia ihmisiä? Niinhän, niinhän, sitähän tarkoitit. Oletko nyt tyytyväinen?

    Äänestä

  • ...olivat... kirjoitti:

    Tiedät että he ovat feikkejä? Eivät kaikki varmaankaan ajattele asioista samallalailla kuin sinä vaikka vl-ihmisiksi itseään nimittävät ja elävät porukan mukana.

    Vaatimus tietenkin olisi, että kaikki ajattelisivat asioista samoin, mutta jokainen kuitenkin toimii omantuntonsa mukaan, ja kaikki eivät yksinkertaisesti voi allekirjoittaa kaikkia asioista mitkä vl-liikkeessä vaikuttavat.

    Sinä ehkä siksi ajattelet näiden olevan feikkejä, kun et koskaan elävässä elämässä näistä asioista kuule. Kuinka voisitkaan kun kukaan ei uskalla tuoda julki omia rehellisiä ajtuksiaan, juuri siinä pelossa että ihmiset ajttelevat samoin kuin sinä nyt. Ei ole oikein uskova jos erehtyy poikeamaan vl-linjasta.

    Äänestä

  • ...mielestä... kirjoitti:

    ...Vl:llät hirveän huonoja ja puuttuvaisia ihmisiä ja tekevät aina kaikki väärin ja tekevät hirveästi virheitä ja pitävät semmosiaki aikusia miehiä jäseninä, jotka ei ehkä sitten loppupeleissä haluaiskaan jäseniä, tai muuten vaan Vl:llät ovat kertakaikkiaan maailman epäonnistuneimpia ihmisiä? Niinhän, niinhän, sitähän tarkoitit. Oletko nyt tyytyväinen?

    Sinun mielipiteesi ei minun. Minä en ole puhunut vl-ihmisistä yhtään mitään. Totesin vain, että millainen on usko sellaiset on myös hedelmät, koskettaa kaikkia ihmisiä ei vain vl-ihmisiä. Hedelmistään sinä heidät tunnistat, sanotaan Raamatussakin, eikö?

    Äänestä

  • sinä... kirjoitti:

    Tiedät että he ovat feikkejä? Eivät kaikki varmaankaan ajattele asioista samallalailla kuin sinä vaikka vl-ihmisiksi itseään nimittävät ja elävät porukan mukana.

    Vaatimus tietenkin olisi, että kaikki ajattelisivat asioista samoin, mutta jokainen kuitenkin toimii omantuntonsa mukaan, ja kaikki eivät yksinkertaisesti voi allekirjoittaa kaikkia asioista mitkä vl-liikkeessä vaikuttavat.

    Sinä ehkä siksi ajattelet näiden olevan feikkejä, kun et koskaan elävässä elämässä näistä asioista kuule. Kuinka voisitkaan kun kukaan ei uskalla tuoda julki omia rehellisiä ajtuksiaan, juuri siinä pelossa että ihmiset ajttelevat samoin kuin sinä nyt. Ei ole oikein uskova jos erehtyy poikeamaan vl-linjasta.

    ...minäkin olen Vl. vain muiden syiden takia, kuin että itse haluaisin olla?

    Äänestä

  • ..että... kirjoitti:

    ...minäkin olen Vl. vain muiden syiden takia, kuin että itse haluaisin olla?

    Mutta et sinä voi vaatia kaikilta, että heidän täytyy olla ja toimia kuten sinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnellinen kirjoitti:

Olen onnelline siitä, että pääsin irti kyseisestä lahkosta jo nuorena. Minulla on vl-ystäviä, jotka uskaltavat puhua suoraan. He ovat nyt monet jo suurpeheen isiä ja osa on uskaltanut tunnustaa minulle, että eivät ole onnellisia. He eivät kuulemma enää pääse siitä "irti". Sosiaalinen paine on suurin syy. Kuulemma olisi liian suuri shokki suvulle, tuttaville, äidille ja isälle ja mikä pahinta; vaimolle, jos nyt "kieltäisivät uskonsa" ja alkaisivat elää normaalia ihmisarvoista elämää. Osa on ehtinyt jo aivopestä lapsiaankin, joten on parempi vain "näytellä" elokuva loppuun niinsanotusti. Minusta tämä on karmea kohtalo ja painajainen, jota en soisi pahimmalle vihamiehellenikään. Siksi säälin näitä ystäviäni, ja poden joskus huonoa omaatuntoa siitä että saan olla näin onnellinen. Itsellänikin on vaimo (ei ex vl), ja kaksi ihanaa lasta. Toivottavasti tuo hullutus joskus loppuu tästä maailmasta. Elättelen toivoa, että uusi sukupolvi on viisaampi, mutta aivopesu vaikuttaa yhä liikaa. Lahko on aika uusi (perustettu lapissa joskus alle sata vuotta sitten, jos oikein muistan) siksi toivon, että se lopahtaisi yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Mahtaa olla turha toivo. Näistä ihmisistä on tehty kuin koneita: he eivät ajattele itse. Kaikki ajattelu kielletään, ja estetään sanomalla: usko ei ole järjen asia. Kaikkeen epäilyyn löytyy aina vastaus. Asia jota ei voi käsittää ellei ole itse kokenut samaa.
Lukekaapa vl-nuoret netistä jehovan todistajista irti päässeiden kokemuksia. En nyt muista kys. palstaa mutta suosittelen lämpimästi. Kokemukset ovat monilla vielä pahempia kuin teillä, mutta tuntemukset samoja, ja muutenkin samoja piirteitä on paljon. Uskon että saatte siitäkin voimaa jättää tuo inhottava katsomus. Enkä usko että kukaan teitä hylkää sen takia, että uskotte niinkuin itse haluatte. Ainakaan omat ystäväni, eivätkä vanhempani kohtele minua nyt yhtään eri tavalla vaikka erosin tuosta lahkosta. Voin vain sanoa, että nyt olen todella onnellinen! (ja oikealla tiellä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu