MITEN OIREILIT,

Terve! MUlla rv39 menossa ja eilisen päivän ja myös tämän päivän on supistanut läpi päivän säännöllisesti noin 10min välein MUTTA ei kipeästi!??Siis tuntuu suoraansanottuna paskalta kun koko päivän supistelee napakasti puristae koko masu ihan kivikovaksi palloksi mutta ei vaan satu !Onko nää jotain "enteitä" et synnytys alkais pikkuhiljaa kun näitä tulee koko ajan ?Olisin jo valmista kauraa lähtemään synnyttään!Miten muilla alkanut synnytys OIREILLA??
4802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

samalta tuo kuulostaa kuin minullakin. Edellisenä päivänä ennen synnytystä tosin oli hieman kivuliaampia supistuksia koko päivän, loppui illalla klo 12 aikaan ja alkoi taas pari tuntia myöhemmin, eikä enää loppunut ennen synnytystä.

Äänestä
  • Hei. Jännätään aika lailla samaa rataa. Itselläni 39 1. Supistuksia on ollut aiemminkin, mutta nyt sunnuntaista alkaen ne ovat muuttuneet kivuliaammiksi. Jotain hormonaalisia muutoksia meneillään... ensin tuli iltasella outo olo ja syke nousi, sitten alkoi alavatsaa vihloskella ja samalla supistella. Nukahdin sohvalle kun supistukset loppuivat. Yöllä oli taas puristusta vatsassa ja vääntelehdin kunnes ne taas menivät ohi. Seuraavan yön nukuin yllättäen hyvin mutta viime yönä oli taas `kuukautiskipuja`ja supistelua. Lämmitin jyvätyynyn ja haudoin vatsaa sillä, pelkäsin että aamulla on lähdettävä sairaalaan. Supistukset loppuivat kuitenkin kuin seinään. Vatsa on ollut löysällä useamman päivän ajan ja lantiossa tuntuu painetta. Olo ei ole mukava, toisaalta haluaisi päästä jo toipumaan tästä kaikesta mutta toisaalta pelottaa ensimmäinen tuleva synnytykseni.

    Äänestä

Olin rv 38 6 Kun illalla 23 aikaan alkoi supistelemaan kolmen minuutin välein. Olin sairaalasta kotilomalla kun kärsin raskausmyrkytyksestä. Ja kotona siis synnytys käynnistyi luonnollisesti. Mulla ei ollut supistellu aiemmin, ei harjoitussuppareita ei mitään, ja koska olin vuodelevossa sairaalassa mulla otettiin kaksi kertaa päivässä käyrät ja yhden ainoa kerran näytti pientä heikkoa supistusta jota en tuntenut, muuten ei ollut supistellut.

Joka tapauksessa, olin siis kotilomalla ja iltayhdeltätoistä alkoi supparit. Tulivat kauheen tiheään. Kolmen minuutin välein. En uskonut että olisi tosi kyseessä koska ei ollut supistellu aiemmin ja synnytysvalmennuksessa oli sanottu että supistukset alkaa aluksi harvoin ja sitten tihenee. Uskoin että kyseessä on sellaset kohdunsuuta pehmittävät supparit että ei tosi kyseessä.

Yhden aikaan eli heti muutama tunti suppareiden alun jälkeen aloin oksentaan ja alkoi kauhea ripuli. Siinä kärvistelin puoli tuntia, sitten mies sanoi että kyllä hän vie mut sairaalaan, että aamulla 09.00 pitäisi kuitenkin olla osastolla takaisin (kun olin kotona lomalla siis) joten parasta mennä jo nyt. En suostunut, mutta kun siinä olo oli todella tukala ja pytyllä istuin ämpärin kanssa niin mies tilasi taksin ja lähdettiin taysiin. Taksissa ajo meni hyvin, mutta kun pääsin taksista pois oksensin muovikassiin jonka olin ottanut oksennuspussiksi.

Synnytysvastaanotossa oltiin 2.30 ´ja hiljaista oli ja multa otettiin käyrät ja heti kun kipusin pedille meni lapsivedet. Siitä sitten hoitaja soittamaan osastolle että mua ei tarvitse aamulla odotella takaisin. Sitten pääsin heti saliin jossa olinkin pöntöllä. En saanut luonnollisesti mitään peräruiskeita kun oma keho oli hoitanut tuon suolen tyhjennyspuolen.

Sain 5.35 epiduraalin. Klo 6.00 aloin ponnistaan ja 6.33 syntyi tyttö 3 380g ja 50cm. Oli siis virallisesti rv 39 0.

Että lyhyellä mutta varsin kivuliaalla synnytyksellä mentiin.

Mulla oli synnytyksessä 38.5 kuumetta, vauva sai synnytyksessä bakteeritartunnan ja oli 8pv antibioottihoidossa lastenosastolla, muutenkin olo oli kamala kun vielä synnytyksen jälkeenkin oksensin. Kivut oli j´ärkyt kun ne heti alkoi kolmen minuutin välein ja vesien menon jälkeen tuli aluksi kahden minutin ja sitten minuutin välein. Epiduraali oli todella hyvä, ja koska mulla oli toksemia niin etukäteen oli jo sovittu että epiduraalia otan että se laskisi mun verenpainetta joka huitelinkin synnytyksessä katossa. Mutta kaikinpuolin ihana kokemus, kun oli niin lyhyt. Ponnistaminen nyt oli mitä oli, kun en tuntenut supistuksia. Aina kun käyrä näytti supistusta niin ponnistin tahdonvoimalla ja kyllä se neitonen sieltä tulikin ulos oikein molskauksen kera, isä sai kauheet määrät vettä niskaansa, kuin saavista olisi kaadettu.

Äänestä
  • Olen viestin alkuperäinen kirjoittaja:Eli, kun rv 37 5 sain esikoiseni synytykseni meni TÄSMÄLLEEN samalla lailla kuin sinun!Eli, Kun synnytys alkoi rupesi supistelemaan todella tiheään aluksi, juuri kolmen minuutin välein ja sitten kohta jo kahden, ja sitten meni NE VEDET ,jonka jälkeen alkoi supistukset tulla minuutin välein ja oli yhtä helvettiä !Sitten nousi kuume salissa, joka oli JOPA 39.8 astetta ja tärisin ihan horkassa se oli kamalaa ,no kolmois-antibioottia suoneen ja homma jatkui!Mulla ei ollut myöskään aiemmin supistellut ja kyllä hoitajakin taysissa vähän ihmetteli sitä supistusten ryöppyä,huh!NO tyttö syntyi paino 3180g ja 49cm ja aluksi hällä oli lämpöä jonkun verran ,mutta kohta nousi kuume ja tyttö oli käsittelyarka ->joten siitä sitten lasten- osastolle ja hän sai viisi päivää antibioottia ja vointi parani ja päästiin kotiin !Sitä en tiennyt mikä bakteeri oli kyseessä ,sitä ei jotenkin vaan selvitelty sen koommin ,kai ,mutta ILMEISESTI jotenkin tuollainen HETI KOVIN TIHEÄÄN ALKANUT SUPISTELU ON MERKKI JOSTAIN TULEHDUKSESTA !Kakkosen kohdalla synnytys ja supistukset meni ihan normaalisti!MUTTA MEILLÄ AIKA sama tarina näköjään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennen synnytystä?? kirjoitti:

Terve! MUlla rv39 menossa ja eilisen päivän ja myös tämän päivän on supistanut läpi päivän säännöllisesti noin 10min välein MUTTA ei kipeästi!??Siis tuntuu suoraansanottuna paskalta kun koko päivän supistelee napakasti puristae koko masu ihan kivikovaksi palloksi mutta ei vaan satu !Onko nää jotain "enteitä" et synnytys alkais pikkuhiljaa kun näitä tulee koko ajan ?Olisin jo valmista kauraa lähtemään synnyttään!Miten muilla alkanut synnytys OIREILLA??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu