punainen Satakunta

Vasemmiston ehdokas sai eniten ääniä Satakunnasta reilusti yli 50% Satakuntalaisista äänesti Halosta.

Tämä siis todistaa sitä tosiasiaa että Pori on hyvin punainen kaupunki, joka myös näkyy. Työttömiä on todella paljon. Moni näistä työttömistä ei edes halua töihin vaan haluaa elää veronmaksajien elättinä. Porin väkivalta ja huume-tilastot ovat karua luettavaa. Tähänkö tämä maa on menossa? Kohti Neuvostoliittoa..
Hävettää olla Porilainen.
7548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin, Ahvenanmaakin tuki Halosta ja tuskin siellä ollaan niin demareita että. Ehkä se vaan kertoo, että pressa on osannu hommansa hyvin. Ja Tarjalla on sydäntä duunaria kohtaan, toisin kuin jollain lipevällä juristilla.

Nytkin Tarja nosti teemakseen hyvinvointivaltion säilyttämisen. Siihen tarvitaan nimenomaan duunareita, työläisiä. Joihin sanon ylpeänä kuuluvani. Suomi on rakas maa minulle ja haluankin, että Halonen johtaa sitä lempeällä mutta päättäväisellä kädellä. En millään oksat pois-menttaliteetillä.

Äänestä
  • "Siihen tarvitaan nimenomaan duunareita, työläisiä. Joihin sanon ylpeänä kuuluvani. Suomi on rakas maa minulle"

    Itsekin olen duunari ja pidän siis osaltani tätä maata pystyssä. Ja rakas isänmaani on minulle tärkeä, juuri siksi en äänestä Halosta. Halonenhan jo 70-luvulla vaati että Suomi liitettäisiin Neuvostoliittoon rauhanomaisin keinoin. Nyt Halonen vaati parhaan puolustusaseemme kieltoa (maamiinat), mielestäni tämä osoittaa että Tarja toivottaa itänaapurillemme tervetuloa maahamme.
    Tarjaa myös epäillään perustellusti isänmaamme vakoilusta DDR:n hyväksi.
    Hän myös valmisteli vallankumousta 60-luvulla.
    Ja itse äänestän Saulia koska mielestäni vastakkainesettelun aika on ohi. En näe työnantajaani vihollisenani vaan colleganani.

    Kysyn että onko Tarja siis oikea henkilö johtamaan rakasta Suomea?

    http://mirrorium.com/tarja_halonen/
    ^^lueppas tuo sivu..

    Äänestä

  • Hyvinvointivaltion säilymiseen tarvitaan ylipäänsäkin TYÖTÄ, ei vain duunareita vaan kaikkia työntekijöitä. Juuri siksi Saulilla on työväen presidentti-teema. Mistä rahat hyvinvointipalveluihin ja sosiaaliturvaan ilman työtä? Suomen tilanne näyttää nyt huononevalta - talouskasvua tarvitaan, jotta hyvinvointiyhteiskuntaan olisi jatkossakin varaa.

    Tarjahan ei muuten ole lempeä eikä muumimamma, vaan herkästi provosoituva ja ärtsy nainen, joka on johtajana huono.

    Äänestä

  • Hyvinvointi valtiota on vaikea ylläpitää. Hyvinvointi valtio muodostuu työn mukana.

    Äänestä

Niin hyvää tulee

Äänestä

Satakunta, kuten Pori ja Rauma on aina olleet punaista aluetta, kuten isot kaupungit. Siksi Tarja sai ääniä Porissa ja Raumalla ym. isoimmissa kaupunkeissa, kun taas Sauli sai eniten Espoossa ja Kauniaisissa..ja Vanhanen taas maalaispitäjissä mitkä on muutenkin Keskustalaista seutua..esim. Honkajoki, Karvia, Siikainen, Kiikoinen ja mitä niitä nyt on. Ja varmaan Pohjanmaalla.
Eli taas nähtiin että nämä oli puoluevaalit eikä henkilövaalit.

Äänestä

onks näin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taapertaja. kirjoitti:

Vasemmiston ehdokas sai eniten ääniä Satakunnasta reilusti yli 50% Satakuntalaisista äänesti Halosta.

Tämä siis todistaa sitä tosiasiaa että Pori on hyvin punainen kaupunki, joka myös näkyy. Työttömiä on todella paljon. Moni näistä työttömistä ei edes halua töihin vaan haluaa elää veronmaksajien elättinä. Porin väkivalta ja huume-tilastot ovat karua luettavaa. Tähänkö tämä maa on menossa? Kohti Neuvostoliittoa..
Hävettää olla Porilainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu