MARKKINAVOIMAT LUONTOA SUOJAAMASSA
Luonnon saastuminen – oikeastaan etenevä perikato – on liian vaikea asia. Edes ympäristötuhon suhteen vaikutusvaltaiset ihmiset eivät halua tietää siitä mitään. Aihe työnnetään taka-alalle, vaikka se on kaikilla mittareilla tärkein. Puhutaanko jostain mukavammasta?
Maapallon kokoinen ekokatastrofi jätettäköön tällä kertaa etenemään rauhassa. Koska asumme Euroopassa, on parempi puhua EU:n suhteesta luontoon. Euroopan Unioni haluaa antaa itsestään ympäristöä suojelevan kuvan. Kasveja, eläimiä ja alueita rauhoitetaan.
EU:n harjoittamalle ympäristönsuojelulle tyypillisiä piirteitä ovat johdonmukainen epäjohdonmukaisuus ja byrokratia. Ihmiset, joiden tien tukoksi tulee uusi ympäristödirektiivi, vihastuvat. Syntyy ärtymystä koko halvatun luonnonsuojelua kohtaan.
Onko byrokratian takana hyväsydäminen kuningas, joka on vain kertonut aikeensa väärin? Miksi EU yrittää suojella ympäristöä?
Tuskin kukaan terve tai edes vähemmän terve komissaari haluaa maapallon hukkuvan jätteisiin ja kemikaaleihin. Saastutus – ainakaan luonnon – ei ole EU:n tavoite.
EU on olemassa ennen kaikkea taloudellisten etujen tähden. Unionin ulkoiset tavoitteet – ”kasvu ja kilpailukyky”, sekä sisäinen tavoite – kaiken yhdentyminen – tarvitsevat luonnon käyttövoimakseen. Kasvu ja kilpailukyky saavutetaan hyödyntämällä luonnonvaroja viimeiseen piskoon asti. Taloudellinen, poliittinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja muu kaikenkattava yhdentyminen kuluttaa vähintään yhtä paljon. Yhdentymisen resurssit ovat aineellisia pienimmälläkin yksilötasolla – jo täyttämämme EU-lanketit ovat ylimääräistä roskaa.
Kukaan ei voi vakavasti väittää, että talouskasvu ja ekokatastrofilta välttyminen tulisivat yhtä aikaa onnistumaan. Vaikka korkeimpina asiantuntijoina itseään pitävät puhuisivat ”modernista, luontoa säästävästä kehityksestä”, käytännössä sellainen kehitys on mahdollista vain sillä ehdolla, että luontoa saa rasittaa markkinatalouden vuoksi. Näin se ei eroa ”vanhanaikaisesta” kehityksestä lainkaan. Mitä korkeammalle jalostettu tuote on, sitä enemmän sen valmistumisen nimessä kuluu ympäristöä.
Haisee vahvasti siltä, että EU:n harjoittama ympäristönsuojelu on kompromissi markkinatalouden kasvavien vaatimusten ja ympäristönsuojelijain vähenevien vaatimusten välillä. Luonnosta huolta kantavat tahot täytyy pitää tyytyväisinä, että kasvua voitaisiin jatkaa. Useimmat Euroopan Unionin toimenpiteet luonnon suhteen viittaavat siihen, että sikäli kun ympäristöä suojellaan, se tehdään kosmeettisesti. Samalla kun hyvä EU rauhoittaa liito-oravan, se sallii jo 80-luvulla kielletyn parakvatti-kasvimyrkyn käytön.
Luultavasti EU:ssa ajatellaan, että ympäristönsuojelu ja markkinatalous ovat sama asia.
Luonnon saastuminen – oikeastaan etenevä perikato – on liian vaikea asia. Edes ympäristötuhon suhteen vaikutusvaltaiset ihmiset eivät halua tietää siitä mitään. Aihe työnnetään taka-alalle, vaikka se on kaikilla mittareilla tärkein. Puhutaanko jostain mukavammasta?
Maapallon kokoinen ekokatastrofi jätettäköön tällä kertaa etenemään rauhassa. Koska asumme Euroopassa, on parempi puhua EU:n suhteesta luontoon. Euroopan Unioni haluaa antaa itsestään ympäristöä suojelevan kuvan. Kasveja, eläimiä ja alueita rauhoitetaan.
EU:n harjoittamalle ympäristönsuojelulle tyypillisiä piirteitä ovat johdonmukainen epäjohdonmukaisuus ja byrokratia. Ihmiset, joiden tien tukoksi tulee uusi ympäristödirektiivi, vihastuvat. Syntyy ärtymystä koko halvatun luonnonsuojelua kohtaan.
Onko byrokratian takana hyväsydäminen kuningas, joka on vain kertonut aikeensa väärin? Miksi EU yrittää suojella ympäristöä?
Tuskin kukaan terve tai edes vähemmän terve komissaari haluaa maapallon hukkuvan jätteisiin ja kemikaaleihin. Saastutus – ainakaan luonnon – ei ole EU:n tavoite.
EU on olemassa ennen kaikkea taloudellisten etujen tähden. Unionin ulkoiset tavoitteet – ”kasvu ja kilpailukyky”, sekä sisäinen tavoite – kaiken yhdentyminen – tarvitsevat luonnon käyttövoimakseen. Kasvu ja kilpailukyky saavutetaan hyödyntämällä luonnonvaroja viimeiseen piskoon asti. Taloudellinen, poliittinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja muu kaikenkattava yhdentyminen kuluttaa vähintään yhtä paljon. Yhdentymisen resurssit ovat aineellisia pienimmälläkin yksilötasolla – jo täyttämämme EU-lanketit ovat ylimääräistä roskaa.
Kukaan ei voi vakavasti väittää, että talouskasvu ja ekokatastrofilta välttyminen tulisivat yhtä aikaa onnistumaan. Vaikka korkeimpina asiantuntijoina itseään pitävät puhuisivat ”modernista, luontoa säästävästä kehityksestä”, käytännössä sellainen kehitys on mahdollista vain sillä ehdolla, että luontoa saa rasittaa markkinatalouden vuoksi. Näin se ei eroa ”vanhanaikaisesta” kehityksestä lainkaan. Mitä korkeammalle jalostettu tuote on, sitä enemmän sen valmistumisen nimessä kuluu ympäristöä.
Haisee vahvasti siltä, että EU:n harjoittama ympäristönsuojelu on kompromissi markkinatalouden kasvavien vaatimusten ja ympäristönsuojelijain vähenevien vaatimusten välillä. Luonnosta huolta kantavat tahot täytyy pitää tyytyväisinä, että kasvua voitaisiin jatkaa. Useimmat Euroopan Unionin toimenpiteet luonnon suhteen viittaavat siihen, että sikäli kun ympäristöä suojellaan, se tehdään kosmeettisesti. Samalla kun hyvä EU rauhoittaa liito-oravan, se sallii jo 80-luvulla kielletyn parakvatti-kasvimyrkyn käytön.
Luultavasti EU:ssa ajatellaan, että ympäristönsuojelu ja markkinatalous ovat sama asia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuka kumma tuollaista sontaa jaksaa lukea tai saati sitten kirjoittaa?
Mene hyvä ihminen politiikkaan mukaan, jos tuollainen maailman parantaminen on sydäntä lähellä. Turha sitä on jauhaa näillä palstoilla ja murehtia, kun kukaan ei kuitenkaan välitä.
Päätöksen tekijöiksi tarvittaisiin asiaan vihkiytyneitä ihmisiä, mikäli jotain muutosta todella yritetään saada aikaan.
Ääntäni et tule saamaan, mutta jos muutosta haluaa, pitää jotain konkreettista yrittää. Tai pitää sitten mölyt mahassaan.
Jollei kansa ja poliitikot osaa hommaa hoitaa niin tulee katastrofi ja 2/3 kansasta kellistyy.
Sitten on taas tilaa ja varaa talouskasvuunkin.
Linkola julistaa.
No sopiihan se, kyllä maailmaan naputtelua mahtuu.
Siinä se jo olikin.
"Mene hyvä ihminen politiikkaan mukaan, jos tuollainen maailman parantaminen on sydäntä lähellä."
Mutta politiikassa olen.
Valitettavasti. Olen hieman miettinyt vaihtoehtoja maailman tulevaisuudelle, tässä ois:
1.Nykyinen meininki jatkuu.
Todennäköisn vaihtoehto. Luonnosta ei jatkossakaan välitetä paskan vertaa, ja jossain vaiheessa tulee iso romahdus. Jokin katastrofi (esim. jäätiköiden sulamisesta aiheutuva merenpinnan nousu) tuhoaa suurimman osan ihmiskunnasta. Toivoa sopii, että ihmiset oppivat siitä jotain.
2."Takaisin luontoon".
Äärimmäisen epätodennäköistä. Linkolan unelma, talouskasvu ym. pysäytettäisiin, ja palattaisiin vähitellen kyläyhteisökulttuuriin. Paras vaihtoehto.
3.Kestävä kehitys.
Teknologiaa hyödynnetään ympäristöongelmien ratkaisemisessa, eli poliitikkojen ja talouspamppujen unelma. Kamalin vaihtoehto, sillä saasteongelmien ratketessa luonnon riistolle ei ole enää mitään rajoitteita, ja lopulta ainoat vihreät läiskät tällä planeetalla ovat talousmetsiä, viljelmiä ja muita vastaavia tuottavia alueita. Toisin sanoen se vähä mitä biodiversiteetistä on jäljellä häviäisi, jos teknologia todella osoittautuisi ratkaisuksi.
mitä nopeammin päästään kliimaksiin sen lyhyemmäksi jää ihmisen kausi planeetalla.
Kyllä joku bakteeri aina jää muhimaan merien pohjiin ja aloittaa kaiken alusta.
Että ympäristönsuojelu ja luonnonsuojelu ovat eri asioita.
"Luultavasti EU:ssa ajatellaan, että markkinatalous ja luonnonsuojelu ovat sama asia."
Ympäristönsuojeluhan on esim. sitä, että vahditaan kaupunkien melutasoa ja lisätään viheralueita ym. pintapuolista korjailua. Pelkän ihmisen suojelua, toisinaan jopa luontoa vastaan.
Luonnonsuojelu taas koskee KOKO luontoa, koko maapallon elämää, josta ihminenkin on riippuvainen.