Näillä palstoilla ja muillakin, missä kamppailulajeista puhutaan jauhetaan kerrasta toiseen samoja juttuja. Ja hyvä, että jauhetaan, jotta porukat miettii, oppii ja harkitsee.
-En voi välttää tilannetta joutua puolustamaan itseäni, muijaani, kaveriani...
-Se ja se laji/tekniikka on paras ja ultratehokkain taltuttamaan humalaisen hyökkääjän.
-Tuo ja tuo laji on pelkkää pelleilyä ja ilmaan huitomista tai jo valmiiksi edellä kaatuvan harjoituskaverin nuriin vääntämistä.
No...itse en enää juurikaan lajeja harrasta, muilla konstein kuntoilen. Ehkä joskus taas...
Olen joutunut tappeluihin kaduilla ja baareissa, omaa tyhmyyttäni ja nuoruuden uhouttani. Nyt vanhempana en enää ikinä (knock on wood). Ei tule edes tilanteita, vaikka kaverit ja "kaverit yllyttävät tyyliin "nyt mennään vetään tota lättyyn" tai "tänään tekis mieli vähän vääntää" jne.
Oma vika se on, jos joutuu. Yleensä! Poikkeuksiakin siis varmasti on. Mutta, jos ei kulje ns. takki auki ja töni tyyppejä jonoissa yms. pärjää pitkälle.
Mielestäni kukaan täysijärkinen ei voi tuntea pelkkää voitonhuumaa, jos tässä kulttuurissa hakkaa jonkun mustaa silmää pahempaan kuntoon. Itseä pelottaisi aika lujaa vaikkapa krapulassa herätä ja muistaa, että kaveri jäi makaamaan pää veressä ravintolan eteen ja itse hipsi paikalta kymmenen ihmisen kauhistellessa vieressä.
Lajit antavat hyvän pohjan ja turhahkoa on arvailla, mikä toimii ja mikä ei, koska tilanne on aina Tosi ja Erilainen. Siksi ei kannata hakea tappeluita tai treenata vain sen takia, että voisi näyttää kykynsä, jos on "pakko" puolustautua. Oikeita pakkotilanteita tulee aika harvoin.
Kertokaa ihmeessä silti omia kokemuksia ja ajatuksia! En väitä tietäväni kaikkea. Aattelinpa vaan kirjoitella kun näitä em. juttuja tuossa lueskelin aikani kuluksi...
-En voi välttää tilannetta joutua puolustamaan itseäni, muijaani, kaveriani...
-Se ja se laji/tekniikka on paras ja ultratehokkain taltuttamaan humalaisen hyökkääjän.
-Tuo ja tuo laji on pelkkää pelleilyä ja ilmaan huitomista tai jo valmiiksi edellä kaatuvan harjoituskaverin nuriin vääntämistä.
No...itse en enää juurikaan lajeja harrasta, muilla konstein kuntoilen. Ehkä joskus taas...
Olen joutunut tappeluihin kaduilla ja baareissa, omaa tyhmyyttäni ja nuoruuden uhouttani. Nyt vanhempana en enää ikinä (knock on wood). Ei tule edes tilanteita, vaikka kaverit ja "kaverit yllyttävät tyyliin "nyt mennään vetään tota lättyyn" tai "tänään tekis mieli vähän vääntää" jne.
Oma vika se on, jos joutuu. Yleensä! Poikkeuksiakin siis varmasti on. Mutta, jos ei kulje ns. takki auki ja töni tyyppejä jonoissa yms. pärjää pitkälle.
Mielestäni kukaan täysijärkinen ei voi tuntea pelkkää voitonhuumaa, jos tässä kulttuurissa hakkaa jonkun mustaa silmää pahempaan kuntoon. Itseä pelottaisi aika lujaa vaikkapa krapulassa herätä ja muistaa, että kaveri jäi makaamaan pää veressä ravintolan eteen ja itse hipsi paikalta kymmenen ihmisen kauhistellessa vieressä.
Lajit antavat hyvän pohjan ja turhahkoa on arvailla, mikä toimii ja mikä ei, koska tilanne on aina Tosi ja Erilainen. Siksi ei kannata hakea tappeluita tai treenata vain sen takia, että voisi näyttää kykynsä, jos on "pakko" puolustautua. Oikeita pakkotilanteita tulee aika harvoin.
Kertokaa ihmeessä silti omia kokemuksia ja ajatuksia! En väitä tietäväni kaikkea. Aattelinpa vaan kirjoitella kun näitä em. juttuja tuossa lueskelin aikani kuluksi...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oma kokemukseni tappeluista on ollut aika silmiä avaava. Olen harrastanut kakeilua ja kickkaria ja täytyy sanoa että tositilanne opetti monessa suhteessa. Kerran kadulla känniääliö tuli rähisemään seurueeseemme jossa oli muutama kaveri yms. Hän haastoi riitaa ja huoritteli mukana olleita naisia, jolloin totesin John Waynena jotain tyyliin "läheppä vittuun". Jotenkin ajattelin että olen ainoa joka tässä tilanteessa osaa tapella ja minun on hoidettava tämä kaveri. Hän ei tietty lähtenyt mihinkään vaan alkoi haastamaan. Lopulta hän kävi iholle, jolloin vaistonvaraisesti vedin kyynärpääsarjan ukkelin naamaan. Tässä vaiheessa olisi luullut hänen putoavan mutta vielä mitä. Hän keräili itseään ja tuli uudelleen päälle. Tässä vaiheessa itsellä oli adrenaliinit korkealla ja rehellisesti sanottuna pelko perseessä. Kun hän tuli oikealle etäisyydelle, vetäisin suoran leukaan . Ukko tuumi jotain tyyliin "vitun hullu tuo veti mua turpaan..." Sitten hän lähti hakemaan kavereitaan jotka olivat jonkin matkan päässä. Tässä vaiheessa pakenimme paikalta.
Tilanne oli jotenkin hullu. Alussa ajattelin että minähän osaan tekniikat ja vetelin rauhallisesti ne kyynärpäät. Ne eivät kuitenkaan tehonneet, mikä oli aika järkytys. Varsinkin kun en ole mikään pikkumies enkä kukkakeppi vaan noin 90-kiloinen mies. Myöhemmin on mielessä aina miettinyt kun vetäjä sanoo treeneissä jotain tyyliin "nää kyynärpäät on sitte tosi tyrmäävää tekniikkaa". Kaverit kyllä sanoivat myöhemmin että oli sillä aika jäljet naamassa. Itse en niitä huomannut adrenaliiniltäni. Se että suora lyönti leukaan ei tehonnut, oli myös aika ylläri. Ukko vaan sössöttää paskaa vaikka on juuri saanut kunnon suoran. En tosin voi vannoa että se olisi osunut leukaan. Päähän nyt kuitenkin.
Seuraavana päivänä olin ihan paskana kun pelkäsin että saan syytteet yms. Opetus oli kuitenkin se että pyrin välttämään tappelua viimeiseen asti tästä lähin. TOdellisessa katutilanteessa ei ole taputuksia tai mitään muutakaan. Lakituvan kestävää tekniikkaa ei ole olemassakaan. Lisäksi noihin budo-opettajien juttuihin "tehokkaista tekniikoista" pitää aina suhtautua varauksella. Olenpa jopa sitä mieltä että pystytekniikat aiheuttavat paljon vaurioita naamaan mutta eivät loppujen lopuksi pysäytä sekopäätä mistä seuraa se että pääsee sitten makselemaan huonossa tapauksessa. Niin ja siinä tapauksessa että saat lyönnillä pudotettua, voikin olla sitten hengenlähtö lähellä kun katukivetykseen kaatuu tajuttomana.
Myöhemmin sain ihan endorfian kun sain pysäytettyä erään toisen kahelin, joka jostain syystä halusi hakata minut, puhumalla. Tilanne opetti todella paljon ihan oikeasta tilanteesta ja sen jälkiseurauksista. On todella hullu tunne mättää tositilanteessa kun adrenaliinia on veressä enemmän kun laki sallii. Kaikesta huolimatta jatkan kamppailulajeja mutta tappeleminen kadulla ei todellakaan kiinnosta enää. Toisaalta puolustan kyllä itseäni ja lähimmäisiäni mikäli sellainen tilanne tulee. Tuo on totta että kaikenlaiset "takapihasenseit" täällä selittelevät että tuo on turhaa ja tuo laji on ilmaan huitomista. Loppupeleissä tositilanne opettaa jos siihen jossain vaiheessa joutuu.
Tästä oon ihan samaa mieltä. Onhan täällä järkeviäkin ihmisiä. Koska tappelut on 90% mentaalisia, 30% emotionaalisia ja vaan 10% fyysisiä, voidaan sanoo että ihmiset kadulla tappelee eikä lajit. Tossa kerroit siitä kyynärpääsarjasta. Niinpä. Mitä jos se piripää tosiaan ei tunne kipua. Ei sillon toimi suurin osa tekniikoista. Ja kadullahan se adrenaliinitaso on ihan eri luokkaa, hyvä jos matsissa muistaa tekniikoita. En tietenkään sano että taistelulajit turhia on, auttaahan fyysinen kunto ja taito sen kymmenen prosenttia ja jos saa vielä itseluottamusta niin hyvä niin. Mutta ei suomessa juurikaan tappeluun joudu jos pysyttelee poissa niistä eli liikkuu ulkona vaan valosalla jne. On toki tilanteita jossa joutuu taisteleen, niille ei voi mitään. Jos haluaa kamppailulajista kunnon IP- treeniä, pitää treenata elävästi ja huomioida myös verbaalinen puoli. Vuodatin :D
Yhdyn kaikkiin puhujiin.
Olen joutnut tappelutilanteisiin ainostaan silloin kun on ollut kova känni päällä ja oma järki siellä pullonpohjalla. Oma kynnys tapella aika alhainen kovassa kännissä (siis nuoruudessa). Selvenpänä tai selvänä aina päässyt uhkaavasta tilanteesta puhumalla.
Nyt n. 40v:nä elämä aika rauhaisaa.
Sivusta seurattuna ns. nakkikiska nahinat tuntuva tosi naurettavilta. Jopa isoon nakkariöykkääjään usein miten tepsii viisas puhe.
Maalilmassa tietysti löytyy aina niitä oikeasti pahoja tyyppejä, joilla on syystä tai toisesta tarkoitus vahigoittaa ensimmäistä vastaan tulijaa tai henkilöä kenen pärstä ärsyttää.
Siinä osasyy miksi treenaan. Pärjätäkseni mahdollisesti paremmin todella pahassa tilanteessa. En siksi, että voisin Elvistellä vähieni tatojeni kanssa.
No nyt mäkin vuodatin!
Unohtui sanoa! On muuten ihme miten känniläinen kestää iskuja.
Jos vain tilaa on niin horjuttamistekniikat (väistö/tönäisy ym.) toimivat känniörveltäjään. Tosin saattavat raivostuttaa:).
Ja kun örmy on maassa voi paikalta hölkätä pois.
Eipähän tarvitse kylmä hiki otsalla miettiä sattuiko sitä pahasti.
Sepä se, mutta muistaakseni ja sivustakin seuranneena, eka ajatus on: "Nyt mä nasautan tota leuan kärkeen ja se putoo siihen". Joko menee ohi tai lyönnillä ei ole juuri vaikutusta. Varsinkin, jos räyhääjä ottaa sellaisen nyrkkeilyasennon oloisen lähestymistyylin ja siinä hypitään ees taas pitkin pihaa. Vaara on itsekin kaatua oman huitaisunsa perään, humalassa.
Mutta tuollainen tilanne on helpohko välttää ja tosiaan häipyä paikalta. Harvemmin ne kovin kauas perässä tulee. Ylpeytensä vaan voi joutua nielemään. Parempi kuitenkin se kuin nieleskellä poliisin kuulusteluissa...
Joo vaatii luonnetta juosta paikalta solvausten (nössö pelkuri, homo ym. tuu tappelee hinaaja eikö susta ole miestä!)saattelemana.
puolustautua, enkä nyt sano kehuakseni erityisesti jotain tiettyä lajia.
Mutta juurikin tuollaisten edellämainittujuen tilanteiden takia, joihin olen itsekin joutunut parikertaa, on tosiaankin nuo heitot, sidonnat, kuristukset ja nivellukot hyvä osata.
Itse ainakin arvostan lajeja jotka eivät keskity lyömiseen taikka potkimiseen, koska ne mahdollistavat vastustajan voittamisen vastustajaa satuttamatta ja ovat lisäksi paljon toimintavarmempia.
Nuorempana tietysti piti enemmän lyönti ja potkulajeista ja ajatteli että mitä enemmän touhu näytti kunnon turpaanmättämiseltä niin sitä parempi laji puolustautumisen kannalta.
Nyt onkin käsitteet muuttunut ja itsepuolustusta varten treenaan pelkästään Judo/Jujutsu/BJJ/Paini linjalla. Mättölajit on muuten ihan ok ja voin kuvitella että ihan urheilun kannalta niitä vielä joskus harrastaisinkin.
Ainakin Karate ja Taekwondo olis sellaisia "näyttäviä" lajeja joissa olis lisäksi muutakin kuin urheilun painetta ja olishan se kiva välillä harjoitella tositilanteessa niitä huonommin toimivia juttuja kavereiden kesken, ilman että tarvitsee laskelmoida että jos nyt vedän propellipotkusarjan ja kaveri väistää niin kuinka pahasti tulee osumaa itselle.
Aivan samaan lopputulokseen olen alkanut itsekin tulla. Alussa paini näytti homojen hommalta ja vauhdikkaat potkulajit olivat sitä asiallista touhua. Kuitenkin juuri tuo edellä mainitsemani tilanne ja se että pelkään joskus satuttavani jotain päällekävijää todella pahasti (nyrkeillä ja kyynärpäillä), on aiheuttanut sen että olen alkanut vakavasti harkitsemaan judoa tai bjj:tä. Muutenkin painipuolta on helpompi harjoitella sparraamalla, missä vastustaja ei anna mitään ilmaiseksi aivan niin kuin kadullakin (erona vain että harvemmin kadunmies osaa yhtään mitään). Voisi siis olla että tekniikat toimisivat tutulla tavalla. Potkimista ja lyömistä en silti jätä koska se on pirun hauskaa ja tehokasta liikuntaa.
Eli judo,paini,BJJ tekniikat on kadulla todella vaarallisia.
Sitten vähän perusteluja.
Esim:Heitän snagarilla lonkkaheiton kaveri ei osaa varautua ja tipahtaa takaraivo edellä kivetykseen.
Näin käy melko todennäköisesti. Kaveri jää siihen vertavuotavana, ja kotona sitten ihmetellään pääsikö kaveri ylös lumihangesta vai onko vielläkin siinä.
Snagarilla terävä etupootku (maegeri) pakkiin kaveri tipahtaa (kyykistyy) siihen tai potku reiteen kyllä kunnon puujalka estää pahimmat hyökkäysinnon.
KB,MT tyyppisissä lajeissa on vaarallisia tekniikoita mutta edellämainitut on taatusti tehokkaita ja MELKO vaarattomia.
Judo/BJJ on mielestäni erittäin hauskaa treenata juuri mainitsemastasi syystä. Ei oo naama sininen vaikka vähän koveempaakin sparrais. Pääsee jopa seuraavana päivänä taas painimaan :)
"Eli judo,paini,BJJ tekniikat on kadulla todella vaarallisia. Sitten vähän perusteluja.
Esim:Heitän snagarilla lonkkaheiton kaveri ei osaa varautua ja tipahtaa takaraivo edellä kivetykseen.
Näin käy melko todennäköisesti. Kaveri jää siihen vertavuotavana, ja kotona sitten ihmetellään pääsikö kaveri ylös lumihangesta vai onko vielläkin siinä."
Judo/Bjj/Paini tekniikoista SAA vaarallisia halutessaan, mutta ne ovat oikeastaan ainoita tekniikoita jotka mahdollistavat voiman säätelyn, siis niin että vastustaja ei vahingoitu.
Esimerkiksi Poliisi ja viranomaiset yleensä käyttävät mielummin verisuonikuristusta ja sidontaotteita kuin takakädensuoraa ja polvipotkuja.
Mainitsemasi heitot ja alasviennit voi varmistaa niin että ainakaan pää ei osu mihinkään, jonka lisäksi voi myös jättää vaarallisimmat heitot tekemättä ja keskittyä niihin vastustajalle turvallisempiin. Esimerkiksi lonkkaheitosta voi tarttua vastustajaa niin että pää ei osu ensimmäisenä katuun. Lisäksi erilaiset sidonnat ja nivellukot ovat tärkeitä hyökkääjää rauhoitellessa / poliisia odotellessa.
"Snagarilla terävä etupootku (maegeri) pakkiin kaveri tipahtaa (kyykistyy) siihen tai potku reiteen kyllä kunnon puujalka estää pahimmat hyökkäysinnon. KB,MT tyyppisissä lajeissa on vaarallisia tekniikoita mutta edellämainitut on taatusti tehokkaita ja MELKO vaarattomia."
Tehokkaita onnistuessaan.
Tästä juuri puhuttiin kun kirjoitettiin että mitkä tekniikat eivät ole niin toimintavarmoja. Nimittäin tyrmäävät sekä rampauttavat potkut ja lyönnit yms, ovat kilpailutilanteessakin vaikeita toteuttaa ja silloin tekniikan suorittaja on vieläpä täysin valmistautunut (lämmitellyt sparraamalla, keskittynyt jne).
Tosin olen nähnyt että voimakkaalla alapotkulla saa tiputettua uhoajan maahan, mutta vain kerran.
Sen sijaan kampitukset ovat toimineet joka kerta, vaikka tappelijat eivät osaisikaan tekniikkaa.
Siitä siis olen päätellyt eri tekniikoiden toimintavarmuutta tositilanteissa.
Kaikesta huolimatta olet aivan oikeassa siinä että myöskin alapotkuilla ja munille potkaisemalla/lyömällä saa rauhoitettua hyökkääjän mutta ainakin itselle on osoittautunut luotettavammiksi nuo judon painin ja vastaavien lajien tekniikat.
Minuakin potkaistiin laivalla reiteen ja mielestäni aika osaavalla tavalla. Ei muuta vaikutusta kuin valtava mustelma takareiteen. Olin siis hieman kumoillut juomia illan mittaan ja aamuyöstä tuli sanomista meluavien urpojen kanssa käytävällä. Ei kyllä kaverikaan tippunut vaikka löin päähän oikealla ja pitelin vasemmalla päätä kainalossa. Onneksi ei käynyt kenellekään mitään silloinkaan. Naurettavaa touhua.
Tositilanteen adrenaliinipläjäys yhdistyneenä alkoholiin on todella vinkeä yhdistelmä.
Tämä tapahtui jo kauan sitten: palailin kapakkireissulta himaan päin, kun puheille tuli kauppias jostain Gruusian tienovilta. Ilman tulkkiakin ymmärsin, että kaupan oli jotain muuta kuin puutarhavälineitä.
Ilmaisin kiinnostumattomuuteni ja tyyppi hilpaisikin ääreen. Markkinatalouden lait oivaltaneena hän kuitenkin kohdakkoin palasi tiedustelemaan, josko ostopäätös olisikin muodostunut. Kun kaupanhieronta ei vieläkään onnistunut, veijari päätti siirtyä sovellettuun suoraveloitukseen ja tunki handunsa rintataskuuni itsepalveluhengessä.
Suhtauduin varsin negatiivisesti tämänkaltaiseen kansainväliseen valuuttapolitiikkaan ja mietin hetken, annanko suorapalautetta päin pläsinderiä. Entisenä SM-tason judokana päätin kuitenkin toteuttaa pehmeää tietä, tartuin ahnaaseen käpälään ja taiten tai-otoshia tarjoillen mäiskäisin tyypin tantereeseen.
Muistan, että kaveri pomppi asfaltilla hetken kuin kumipallo - ja pongahti oitis pystyyn kuin sen kummempia ei olisi tapahtunut. Homma meni sitten pysty- ja mattopaininnaksi.
Ilmeisesti tyyppikin oli lajiin tutustunut, sillä analyyttisista yrityksistäni huolimatta en saanut kaveria hallintaan. Eräässä vaiheessa hän pääsi irti, ja tarrauduin jalkaan kiinni estääkseni karpaasin katoamisen.
Hän ei sanottavammin innostunut uudesta kinttukoristeestaan, vaan tarjoili nyrkinpohjaa kasvoihini hyvinkin reteällä kädellä. Muistan tuumineeni, että kappas, eihän tuo satu juuri pätkääkään eikä edes taju ole mihinkään karkaamassa - mutta että ei tämä välttämättä kyllä ihan tervettäkään touhua ole.
Jossain viidennen laakin kohdalla päästin irti ja yritin hamuta otetta takinliepeestä. Turhaa oli touhuni: äijä spurttasi mielettömään laukkaan kohti odottelevaa Ladaa, joka kaasuttihe välittömästi yölliselle Helsinki-sightseeingille.
Myöhemmin ynnäilin, mitä kaikkea siinä tehtiin: ilmalentoja kovalle asfaltille, monia kovia iskuja, vääntämistä, repimistä - eikä kummallakaan oikein tuntunut tuntuvan missään. En ollut edes erityisen hönössä, sivistyneessä lievässä vain.
Ole enää nykyään lyödä tappelussa, kaikenlaisia c-hepatiittinarkkeja on liikkeellä...jos on pakko rysyyn ruveta niin kannattaa hallita painiliikkeitä ruppakaupalla.