Yritin tuossa lueskella viestejänne, etsiessäni apua askarruttavaan asiaan, en löytänyt ihan niitä asioita joita olen vailla, siksi laitan ihan oman aloituksen.
Olemme noin kolmekymppinen pariskunta. Olemme asuneet yhdessä nelisen vuotta, suhde on hyvä.
Viime aikoina olen kiinnittänyt huomion miehen oksentelemiseen. On syönyt aina paljon, tekee fyysisesti raskasta työtä, joten ruokahalun ymmärtää. Noin nelisen kuukautta sitten menin vessaan miehen jälkeen ja pöntössä oli oksennus, oli kuulema tullut huono olo kun oli syönyt ähkyyn. Aloin huolestuneena seuraamaan; oksentelee usein aina "iltapalan" päälle. Syö iltaisin älyttömät annokset, siis ahmii todellakin...
Kolmekymppinen mies! Teinityttöjen sairaus! Häh...
Elämme ns. normaalissa suhteessa, eli molemmilla meillä on oma elämä, molemmilla on omat salaisuutensa ja yksityisyytensä, emme esitä olevamme yksi ja sama persoona tai jotenkin yhteen hitsautuneita.
Miehellä ei ole mitään halua jutella aiheesta, vaikka olen tilaisuuksia antanut sopivissa väleissä, tuskin tulen hänelle aiheesta suoraan sanomaan.
Nyt haluaisin tietää teiltä, kuinka toivoisitte kumppaninne suhtautuvan sairauteenne? Mitä voisi tehdä? Keskustella, tiedän, mutta muita keinoja olisin vailla, kun mies ei tee aloitetta keskusteluun.
Itseasiassa, olen itse liikunnallinen ja terveet elämäntavat omaava, niin minulla ei ole edes tietoa, mitä haittaa bulimia elämään tuo. Hampaat menevät ja ruokatorvi palaa, muuta? Voiko oksentaminen olla vain tilapäinen toiminto, tilanne korjaantuu itsestään vai onko puututtava?
Luonnollisestikin en toivo kumppanilleni mitään pahaa ikinä, mutten mielestäni ole valmis loukkaamaan hänen yksityisyyttään asian takia... Asiahan on kovin vähäpätöinen, vai onko?
Olemme noin kolmekymppinen pariskunta. Olemme asuneet yhdessä nelisen vuotta, suhde on hyvä.
Viime aikoina olen kiinnittänyt huomion miehen oksentelemiseen. On syönyt aina paljon, tekee fyysisesti raskasta työtä, joten ruokahalun ymmärtää. Noin nelisen kuukautta sitten menin vessaan miehen jälkeen ja pöntössä oli oksennus, oli kuulema tullut huono olo kun oli syönyt ähkyyn. Aloin huolestuneena seuraamaan; oksentelee usein aina "iltapalan" päälle. Syö iltaisin älyttömät annokset, siis ahmii todellakin...
Kolmekymppinen mies! Teinityttöjen sairaus! Häh...
Elämme ns. normaalissa suhteessa, eli molemmilla meillä on oma elämä, molemmilla on omat salaisuutensa ja yksityisyytensä, emme esitä olevamme yksi ja sama persoona tai jotenkin yhteen hitsautuneita.
Miehellä ei ole mitään halua jutella aiheesta, vaikka olen tilaisuuksia antanut sopivissa väleissä, tuskin tulen hänelle aiheesta suoraan sanomaan.
Nyt haluaisin tietää teiltä, kuinka toivoisitte kumppaninne suhtautuvan sairauteenne? Mitä voisi tehdä? Keskustella, tiedän, mutta muita keinoja olisin vailla, kun mies ei tee aloitetta keskusteluun.
Itseasiassa, olen itse liikunnallinen ja terveet elämäntavat omaava, niin minulla ei ole edes tietoa, mitä haittaa bulimia elämään tuo. Hampaat menevät ja ruokatorvi palaa, muuta? Voiko oksentaminen olla vain tilapäinen toiminto, tilanne korjaantuu itsestään vai onko puututtava?
Luonnollisestikin en toivo kumppanilleni mitään pahaa ikinä, mutten mielestäni ole valmis loukkaamaan hänen yksityisyyttään asian takia... Asiahan on kovin vähäpätöinen, vai onko?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja lisä kysymyksiä herää:
Bulimiassahan ei ole kyse, kuten anoreksiassa, tahdosta hallita itseään ja täydellisyyden tavoittelusta, vaan bulimiahan on hallinnan menettämistä, siis mässäilyä. Niin onko bulimiassa kyse vain itsetunnosta? Onko syyt vain itsetunnossa ja ulkonäölliset?
Auttaisi siis ehkä jos koettaisin jotenkin pönkittää miehen itsetuntoa? Ulkonäköä kehumalla? Vai?
Onhan oksentamisen syy se, että ruoka ei kerkeä imeytyä ja siten koetetaan laihduttaa, siis koetaan huonoa omatuntoa syömisestä? Siis oksentaminen itsessään ei voi olla se tyydytystä tuova juttu? Syy on siis laihduttaminen? Se on aika pinnallinen juttu... Joten tuota pinnallista puolta pitäisi yrittää pönkittää? Eli kehua ulkonäköä...
Mies on työssä käyvä ja ammatillisesti kehuttu. On sosiaalinen ja kaveriporukassa pidetty. Parisuhteessa ja harrastuksissaan tyytyväinen jne. Minun on vaikea keksiä mikä aiheuttaa huonoa itsetuntoa. Vatsakas on kyllä, mutta myös sen verran fiksu, että luulisi ymmärtävän laihduttamisen toimivan muuten kun oksentamalla.
Lähdenkö siis liikkeelle tästä itsetunnosta? Jotenkin sitä pönkittämään vihjaamatta, että tiedän hänen tavoistaan oksentaa, sillä ei sitä ilmeisestikään halua minulle julkituoda... Niin ja onko siitä enää hyötyä? Auttaako tässä vaiheessa enää vain terapia tai vastaava, kun paska on jo housussa?
haluaisin vastata kysymyksiisi kunnolla ja ajan kanssa mutta valitettavasti olen tällä hetkellä töissä. haluan kuitenkin oikaista sua siinä että ei bulimia välttämättä ole teinityttöjen "sairaus", itse olen 26 vaikka oireiluni alkoikin jo 12 vuotta sitten. mielestäni bulimia onkin oire jostain, eikä sairaus tms. kyllä, pyrin hoikkuuteen, miksei siis miehetkin, mutta bulimia ei ole avain siihen, jonka vuoksi olenkin anorektikko nykyisin. yleisen uskomuksen (siis ihmiset jotka eivät paljoa tiedä syömishäiriöistä) mukaan bulimian varmaan uskotaan laihduttavan. minun bulimiassani kyse on myös kontrollista, minkä laitan sisään saan sen myös halutessani ulos, mutta nykyisin syötyäni se ei ole enää oma valintani, vaan minun on pakko saada se ulos tai oloni on sietämätön.
en tunne ihmismieltä niin hyvin että voisin/yrittäisin arvioda toisten syitä/tarvetta tähän. itse tarvitsen sitä, se on "sairas" tapani käsitellä asioita, jonka jo nuorena opin. ero on tietysti siinä jos miehelläsi se on vasta hiljattain alkanut. miksi nyt? mitä on tapahtunut? jokin syy siihen täytyy olla, se voi myös tietenkin olla paino ja ettei osaa hyväksyä itseään sen kokoisena kuin on.
ja haluaisin vielä sanoa että ehkä sinun täytyisi yrittää puuttua asiaan ennen kuin siitä kasvaa ongelma, itsekin tiedän että ei ole normaalia oksentaa ruoan jälkeen. siihen jää helposti koukkuun ja siitä tulee tapa.
ulkonäköä kehumalla ei aina auta asiaa, jos itse saan kehuvia kommentteja se innostaa minua jatkamaan, jos taas negatiivisia se taas pakottaa jatkamaan.
ainoa neuvoni on että yrittäisit saada hänet puhumaan, sillä kaikki ei ole kohdallaan.
huolehtivat isosta mahastaan tai läskistä, vaikka eivät sitä sanokaan kovin mielellään, juuris kun se on ns. teinityttöjen juttu.
Oletko ajatellut, että ehkä hän on muuten vain sairas jollain tavalla ja pelkää ottaa selvää mikä hänellä on?
Oh, toivon, että sinulla olisi ollut aikaa tai mielenkiintoakin perehtyä asiaan tarkemmin, sillä tiedät varmasti sairaudesta enemmän, kun voin ikinä mistään opiskella.
Oli apua jo tuostakin, kyllä. Itse aloin kanssa ajattelemaan miksi nyt? Kaikki on hyvin niin työelämässä kuin yksityiselämässäkin, mitään traagista ei ole tapahtunut. tai itse asiassa kyllä on; minulla oli hiukan ongelmia ja paineita ja pääsi muutamia kiloja kertymään. Olen nyt terveellisesti niitä yrittänyt karistella, mutta tietäähän tuon eukkojen turhamaisuuden; olen pyörinyt peilin edessä ja väännellyt vatsaani jne. Olen kuitenkin normaali painoinen, mutta tunnen oloni tukalaksi näiden muutaman liikakilon kanssa. Miehellänikin on liikakiloja, mutta hänellä on ollut ne aina ja olen aina hänestä pitänyt juuri nallemaisena, pidän isoista miehistä. Voisiko tälläinen laukaista miehellä jonkinlaista alemmuutta, itsekritiikkiä, kun minä olen tuskaillut painoni kanssa? Minä olen lisännyt liikuntaa, mutta mieheni ei raskaamman työn takia jaksa liikkua kanssani, joten hän oksentaa?
Mieheni on perus mies. Ei asioihin mennä niin vaan puuttumaan... Olen kysellyt silloin kun selvästi olen kuullut oksentavan, että mikä on, antanut näin puhua, mutta ei ole puhunut, asia kuitataan jollain selityksellä. Menepä sille sanomaan, että olen huolissani, epäilen sinulla olevan syömishäiriön, siitä ei tule kuin taistelu. Minusta tämä asia nyt täytyisi jotenkin muuten hoitaa kun riitelemällä.
Ehkä oli vähän hölmösti ajateltu tuo ulkonäön korostettu kehuminen. En vain keksi muutakaan keinoa äkkiseltään miten toisen itsetuntoasioihin voisi puuttua, kun tuo keskustelu on melkein unohdettava. Harrastuksia hänellä on, kavereita on, työtään kiitellään ja aina baarissa vieraatkin emännät kiinnittävät häneen huomiota, joten ei voi kokea itseään hirveän epämiellyttäväksikään ulkoisesti, siis kiitosta saa myös ulkoisesta olemuksestaan.
Mä alan oleen aika mutkalla tän jutun kanssa. Aiemmin ajattelin vain, että tehköön miten haluaa. Mutta nyt kun eilen ekan kerran luin tätä palstaa alkaa valkeamaan, että käsillä saattaa olla ihan oikeakin ongelma.
Niin ja teinityttöjen sairautena syömishäiriöitä pidän siksi, että ulkonäköasiat alkavat vaivaamaan juuri teini-iässä, kuten sinullakin. Toivon sinulle hyviä jatkoja ja parempaa tulevaa...
Tarkoitatko, että hänellä olisi jokin elimellinen syy miksi oksentaa, eikä olisi psyykkistä?
Tuo ei oikeastaan ole käynyt mielessäni, sillä oksentaminen liittyy ylensyömiseen poikkeuksetta. Tietenkin voisihan olla jokin elimellinen vaiva joka laittaa oksentamaan kun vatsa on liian täysi, vatsahaava, kasvain tai vastaavaa, mutta epäilen siitä tulevan muitakin oireita. Ja varmasti silloin oksentaisi avoimemmin, eikä yrittäisi minulta salailla ja vähätellä.
Uskon, että on psyykkistä ja salailu todellakin juuri siksi, että tietää mikä on normaalia ja mikä ei ja häpeää "teinimäisyyttään".
Oksentaminen sinänsä on jo koukuttava tapa. Se poistaa jännitystä, laukaisee stressiä ja rentouttaa "turruttaa pään". Toiset syövät voidakseen oksentaa.
Pelkään itse sairastuvani bulimiaan, minua ahdistaa usein ja tekee mieli oksentaa.
Minulla on myös huono itsetunto, varsinkin ulkonäön osalta, olen kuullut niin monia loukkauksia, vaikka luulin olevani ihan normaali.
Poikaystäväni sanoo minulle joka päivä, että sinussa ei ole mitään vikaa, olet kaunis tuollaisenaan..
En vain pysty uskomaan siihen enää. Kaikki on jo liian pitkällä.
Yritä siis pönkittää miehesi itsetuntoa niin nopeasti, kun pystyt, jos se vielä auttaisi.. aina pelkkä kehuminen ei vain auta.
Jos niin käy, niin kannattaisi ehkä harkita ammattiauttajalle puhumista.. koskaan ei ole liian aikaista pyytää apua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta halusin kertoa oman tarinani :)
Mietin tuota itsetuntoa sanana tässä yhteydessä, se taitaa olla huono. Sinullahan on hyvä itsetunto; tiedostat asiat kuinka sinulla menee, tunnistat itsestäsi ahdistusta, tiedät olevasi ihan "normaalin näköinen" jne... Kun pidät itsesi tuntemisen hyvällä tasolla ja realistisesti joskus pysähdyt arvioimaan omaa itseäsi, kykyjäsi, heikkouksiasi, voit kehua omaavasi hyvän itsetunnon.
Kun tunnet itsesi hyvin, kuten sinäkin teet, voi alkaa arvioimaan, millainen itseluottamus itsellä on. Luottamusta omiin kykyihin ja puutteidensa myöntämistä meidän jokaisen olisi hyvä joskus harjoitella. Tunteminen on tie luottamiseen, kuten kaikissa asioissa maailmassa, niin myös itsessä. Kun sinulla on realistinen kuva minkänäköinen olet, voit luottaa itseesi; jos olet mielestäsi ok, voit osallistua missikisoihin. Mutta useimmat meistä onneksi tiedostavat, että missikisoihin ei ole mitään asiaa omalla pärställä. Mutta mitä siitä, ei se tarkoita, että meillä olisi huono itsetunto, emme vaan pysty luottamaan ulkonäköömme niin, että emme tekisi itseämme lavalla naurettaviksi. Pysymme siis pois lavalta, se on itsetuntoa.
Kauneus on katsojan silmissä. Jokainen ei pidä kauniina juuri tälläistä nenää kun minulla, on vähiten itse tietenkin sitä pitää sopivimpana. Mutta minä tiedän minkälainen nenä minulla on, ehkä jonkun mielestä jossain päin maailmaa se on juuri se kaunis nenä. Jos ei itse vastaa sitä mikä on oma ihanne kauneudesta, niin onko sillä merkitystä. Pääasia on, että itse tietää minkä näköinen on, silloin voi loukkaantumatta osallistua keskusteluun omasta ulkonäöstä. Joku kertoo, että minulla on hirveä kolvi, voin alkaa keskustelemaan siitä, miski se on tälläinen ja mistä suvun haarasta se on tullut... Se, että tietää omat avunsa auttaa rakentamaan itseluottamusta. Ja itseluottamus on se mitä tässä maailmassa tarvitaan!
Niin ja innostuinpa ohi aihaan... Mutta kiitos sinullekin vastauksestasi.
Niinkö? Minä kun olin ihan varma, että ihan vain sen oksentamisen riemusta kukaan ei hommaan ala.
Mutta tässä tuli taas yleistettyä se, että kun itse ajattelen näin, niin muidenkin on näin ajateltava. Itsestäni oksentaminen on maailman inhottavinta hommaa ja on vaikea kuvitella, että joku alkaisi siihen vain sen takia, eikä saavuttaakseen muita päämääriä, eli tyhjentääkseen kalorit elimistöstään.
niinhän se alkoi, elimistön "puhdistamisena". mutta vuosien sairastelun ja "kokemuksen" myötä oppi että näin ei käy, mutta silti jatkan, joskus syön vain siksi että saisin oksentaa vaikka ruokaa ei tekisi edes mieli (anokreksian negatiivinen puoli, elimistön kai pakko ravita itseään).
kuulostaa varmaan ristiriitaiselta mutta tällaista tämä on, itsekin menen solmuun kun yritän ajatuksiani selventää koskien syömishäiriötä.
ehkä sinun pitäisi varmistaa joltain lääkäriltä jos jokin elimellinen sairaus, niinkuin joku jo mainitsi, voisi aiheuttaa tämän, ainakin saisit vaihtoehtoja karsittua pois. mutta olen samaa mieltä kanssasi, hän puhuisi siitä avoimemmin jos oksentaminen ei olisi itseaiheutettua, ainakin itse koen sen häpeällisenä ja tiedän että muut ajattelisivat sitä tosi sairaana. en ole edes poikaystävälleni tästä ikinä puhunut, vaikka hän aina ihmettelee kun en syö mitään.onhan se ulkopuolisesta varmaan outoa, 26v eikä vieläkään osaa syödä. itse en sitä niin koe, olen niin tapoihini pinttynyt sillä näin olen elänyt jo yli 10 vuotta.
aina kun elämässäni (millä osa-alueella tahansa) tapahtuu pieninkin muutos, huomaan kamppailevani entistä enemmän tämän asian kanssa. olen miettinyt monta kertaa että pitäis varmaan mennä lääkärin puheille, jos psykiatri osais selvittää että miksi teen näin. uskon että ongelmani on pään sisällä. "terve" järkikin sanoo että eihän se ole normaalia laihduttaa kun muutekin on alipainoinen. en tiedä, jotenkin kai luulen pääseväni kaikista huolista eroon tämän avulla, kontrolloin itseäni kaiken tämän sekamelskan keskellä.
yrittäisit jotenkin vihjata miehellesi että jatkuva oksentelu turvottaa sylkirauhasia ja naama turpoaa, tuhoaa hampaita, rasittaa ja heikentää vatsalaukkua, nestetasapainosta ei kohta ole tietoakaan, kaliumarvot sun muut heittää häränpyllyä, eikä vaikuta painoon. eli rasittaa elimistöä ja aiheuttaa riippuvuutta.
hyvä jarna että muistutit tuosta!
jo se pelkkä hyvä olo mikä tulee kun syö itsensä täyteen voi olla koukku,mutta sepä vasta koukuttaa kun saa mahan tyhjäksi...
"muillakin" nimimerkille suosittelisin lämpimästi vierailua syömishäiriöistentuki.fi:n sivuilla.olisi hyvä että toisit kokemuksesi sielläkin julki.yhtään vastaavaa tapausta en siellä muista olleen,mutta luulen että löytäisit ehkä joitan juttuja jotka saattavat auttaa ymmärtämään miestäsi...
en voisi kuvitella yhtään tapaa jolla neuvoisin sinua lähestymään häntä.
itse otan lähes poikeuksetta nokkiini jos joku kyselee:) vasta jälkikäteen tajuan ettei olisi kannattanut..
toivotan voimia ja kärsivällisyyttä.edessäsi on luultavasti vuosien kamppailu
Moneen elimelliseen sairauteenkin kuuluu oksentamista ja varsinkin vatsakipua, jota joku voisi yrittää hillitä oksentamisella.
Tosin, jos se liittyy aina ylensyömiseen niin ei kai todennäköisesti kyseessä ole muu kuin bulimia. Kun itse jäin kiinni, vielä kotona asuessa bulimiasta, vannotin, etten enää koskaa tee niin, odotin vain että vanhemmat lähtee pois ja salasin kaiken. Kannattaa olla varovainen, ettet säikäytä miestäsi, niin ettet enää tiedä ollenkaan missä mennään. Häpeä asiasta on varmasti suuri, varsinkin miehelle. Ikävää sairaudessa on juuri se, että se vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan kuin vain laihtumiseen, niistä täällä on jo kerrottukin.
Ehkä voisit kertoa niistä miehellesi, jos keskustelette tilanteesta avoimesti. Kaikkea syyttelyä kannattaisi välttää, vaikka pinnan alla olisitkin vain huolissasi, mutta hän luultavasti näkee kaiken negatiivisen olevan "lihavuutensa" syy, ja laihduttaa joka vastoinkäymisen jälkeen aina enemmän.
Asiasta kolmanteen.. Muillakin on ollut tämä kokemus, että oksentaminen rentouttaa, turruttaa. Itse saan sen avulla jopa unta, vaikka unihäiriöihin eivät auta aina unilääkkeetkään. En nyt mitenkään silti kehota unihäiriöisiä tähän, mutta todellakin se toimii samalla tavalla toisinaan kuin unilääke tai muu rauhoittava lääke.
Mitäköhän ruumissaa tapahtuu fysiologisesti verensokerin huiman nousun ja oksentamisen jälkeen, kun tämä euforia tai tokkuraisuus syntyy?
Samanlaisia "euforian" tunteita olen kokenut minäkin oksentamisen jälkeen. Kellään tietoa mistä se johtuu? Toisinaan onnistun välttämään oksentamisen polttamalla savukkeen raskaamman syömisen jälkeen, mikä nyt sekään ei kyllä ole kovin terve vaihtoehto.