En tiedä miksi mua on alkanut pelottamaan sosiaaliset tilanteet. Tai siis jos olen vaikka yksin kotona, systeri soittaa ja sanoo että joo me tullaan käymään siel kohta (sen poikaystävän). Niin mua alkaa jostain syystä pelottamaan. Usein keksin jonkun tekosyyn miksi he eivät voisi tulla. Tai jos pitää mennä johonki esim. kauppakeskukseen missä on paljon ihmisiä, mua alkaa ahdistamaan. Hengityskin tuntuu vaikealta. En tiedä mikä siinä on. En pidä itseäni rumana, mutta silti mä häpeen itteeni. Tai ainaki luulen, tai en tiiä. V*ttu mitä tää on. En oo läski, ei oo finnejä naamassa, mua on sanottu komeeks ja että mulla on ihanat silmät jne. Mutta SILTI JOSTAIN SYYSTÄ MUA PELOTTAA. Joo on mulla ollu masennusta, itseasiassa vieläkin. Mua on joskus ala-asteella kiusattu, mutta luulin päässeeni sen yli. Vissiin jääny jotain traumoja siitäkin. Mun perheessä on ollut väkivaltaa, tai siis faijani oli. Oon ollu pienenä TODELLA ujo, nykyään en enää niin paljon, mutta ujo silti. Mulla ei ole tällä hetkellä kavereitakaan kuin pari, joita en näe melkein koskaan, silloin tällöin meses jutellaan. Voisko tää mun tänhetkinen epäsosiaalinen elämä vaikuttaa näin voimakkaasti että olen alkanut pelkäämään? Mulla ei ole koskaan ollut tyttöystävää.. eiku hetkinen, oli mulla 6:lla luokalla 1 päivä :D Oli sellast "alax oleeee??" -meininkii, mut en oo koskaan tosissaan tai vakavissaan seurustellu, en oo edes koskaan suudellut tyttöä, monet ehkä ihmettelevätkin. En juo alkoholia, tai no joskus harvoin kesällä saunan jälkeen voin ottaa pari saunabissee, mutta muuten en ryyppäile. En polta. Enkä enää nykyisin urheilekkaan, ennen urheilin paljon, jonka takia mulla on vieläkin urheilullinen kroppa. Nykyään kaikki menee päin vittua. Tää ei oo mitään "teini-ikäsen itkemistä", vaan oon tätä miettinyt jo pitkään. Enkä mä vaan kuvittele että mun elämä on helvettiä, vaan se todellakin on. Oikeastaan tylsää, paikallaan junnaamista. Sillon kun olin yläasteella, en ollut mikään hissukka siellä nurkassa opiskelemassa, vaan olin lähinnä sellainen riehuja. Juttelin luokkakavereiden kanssa ja naurettiin jne. Oon myös huomannut että kaverin kanssa oon aivan eri ihminen, paljon sosiaalisempi, iloisempi ja niin edelleen. Nykyään kun ei ole ketään kaveria niin musta on tullut todella ujo ja hiljanen. Todellinen luonteeni? Ehkäpä.. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten että kirjoitan täällä kuinka paskaa elämäni on, elämä on kummallista. Ennen myös nukuin paljon vähemmän, ennen elämänhaluni oli paljon suurempi kuin nykyään. Tai siis en tarkoita sitä että haluaisin tehdä itsarin, vaan että tylsyys on syönyt miestä. Ennen 8 tuntinen yöuni oli minulle pitkä, nykyään nukun vähintään sen 10 tuntia, ja tekee vaikeaa nousta klo: 9 sängystä, ennen heräsin ilman herätyskelloa jo 7-8 aikaan. Nykyään ilman herätyskelloa nukkuisin varmaan koko päivän... Ja jos jonkun mielestä tämä oloni on murrosiän syytä, niin enpä usko. Murrosikäni on jo varmaankin ohi, täytän parin kuukauden päästä 17 vuotta. Tässä vaiheessa elämää muutenkin kaikki stressaa niin helvetisti, on valintoja jotka vaikuttavat koko loppuelämään. Mihin kouluun menee=millainen loppuelämäsi on taloudellisesti, siis mitä parempi koulutus, sitä "rikkaampi" on, mutta en ole koskaan ollut mikään lukutoukka, senpä takia tääkin stressaa niiin paljon. Tosin työ pitäisi olla myös sellaista, että ei tekisi pelkästään rahan takia, vaan että se olisi myös kivaa. Sehän se tärkeintä on. Ja onhan niitä muitakin valintoja todella paljon, mitkä stressaavat entisestään. Ihailen niitä ihmisiä, jotka eivät ota kaikkia asioita niin "vakavasti", toisinsanoen ei stressaa. Muttajooh, tekstini on varmaankin todella sekavaa, kirjoitin kaikkea shaissea putkeen mitkä vaivasivat, ilman sen kummempaa korjailua tai edes uudelleenlukua, joten pyydän anteeksi. Olen myöskin tällä hetkellä todella hermostunut (jostain kumman syystä). Oikeasti en jaksa jatkaa näin, elämääni pitää muuttua täysin. Jos päääsisin pois täältä suomesta ja muuttaa johonkin muualle ja unohtaa kaiken p*skan mitä täällä suomessa on saanut kokea ja unohtaa sen, tekisin sen nyt samalla sekunnilla. HALUAISIN TUNTEA ELÄVÄNI HELVETTI!! Raivostuttavaa kun tuntuu että elämä valuu hukkaan.. Kiitos ja moi!
Miksi v*tussa pelkään??
kyllästynyt...
282664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Noh, murrosikäsi ei ole ohi jos olet vasta 16 (pian 17) vuotta. Mutta kuitenkin, voisit mennä juttelemaan jollekkin psykologille vaikkapa jos siltä tuntuu...
sori mä en jaksanu lukee sun viestiä kokonaan, mut mulla on sillei sama juttu ku sulla et mua rupee pelottamaan kun on paljon ihmisiä suht. pienessä tilassa. esim ku jossain luokassa on yli 30 oppilasta mun opiskelu ei aina suju kovin hyvin. mä en edes tiedä et minkä takia mut rupee vaa ahdistamaan..
ja sit mä huomasin et sä kirjoitit et sä haluut muuttaa pois suomesta. ei kannata, kato ku ei se elämä muutu sen takia jos vaihdat sun paikkakuntaa. mun mielestä se miten ihminen reagoi tapahtuvaan riippuu vaa siitä itse ihmisesta. se et sä istut ja mietit et vooi ku tää elämä muuttuisi, nii ei varmaa hirveesti auta. :)
p.s. itseasiassa mulla ei kans oo koskaan ollu poikaystävää, että et ole ainoa sellainen :)
...jaksoin vain vähän alusta.
Joo. Ei noi sun kuviot niin oudoilta tunnu, mullakin oli samanikäsenä vaikka millaisia angsteja, johtuen osin kodin sekavasta tilanteesta ja äidin alkoholismista. Sun kannattais ehkä löytää joku mukava harrastus tai muu oma juttu, jossa tapaat ihmisiä ja saat lisää itsevarmuutta. Suhteilut tulee sitten kun on niiden aika. Naiset tykkää jos mies käyttäytyy itsevarmasti ja määrätietoisesti. Koska et sellainen ole, voit opetella näyttelemään itsevarmuutta uskottavasti - jossain vaiheessa sitä oikeaa varmuuttakin rupeaa löytymään. Neurolingvististä ohjelmointia. Googleta netistä lisätietoja.
Jos pahalta tuntuu, kandee hakea apua muualta, juttele vaikka koulukuraattorin tai opon kanssa.
Mulla on ihan sama homma mut mun elämä on kyllä vittu ihan pilalla. Oon söpö ja niin mut mä meen ihan kuoreen jos joku tuntematon vaikka istuu mun viereen. Oon itekkin pitäny tällästa "säälittävänä" tulla tänne tälleen kirjottelee mut muhun iski aika paha masennus n. vuos sitten kun oon ite nyt 17v. Ei mulla mitään harrastuksia oo ja oon on ollu nyt yksin niinku neljä vuotta ilman mitään ystäviä. Tuntuu että meen eteenpäin koska on pakko ja koska en voi kuolla ajatuksen voimalla enkä kyllä uskalla tehdä itsarii vaikka aattelen sitä aika lailla.
Oon aina pitäny vaan sellasta "kaveri" porukkaa ympärillä koulussa että ei tarttee erottua joukosta. Ei me niinku nähä tai olla missään tekemisissä vapaa-ajalla. Mullakaan ei oo tyttöystävää vaikka just viime vuonna yks tosi upee tyttö ihastu muhun mut oon vaan vältelly sitä niinku vuoden ja nyt on tosi paska olo ku tuntuu että aina kaikki menee päin persettä.
Mulle sellaset pikkujutut on vaikeimpia. Just joku kaupungissa käynti stressaa ihan vitusti ja bussin käyttö on ihan saatanan ahistavaa. Vaikka oon ihan normaali niin musta tuntuu että kaikki tuijottaa mua ja jos joku hymyilee mulle niin meen ihan paniikkiin. Tuntuu että joku intti ja ajokortti tappaa mut. Ei mulla oo vaan elämässä enää mitään ja ootan vaan että pääsen vittuun täältä et saan oman kämpän ja voin alottaa alusta jos kestän sinne asti.
Mulla on tosi paska itseluottamus ihmisten ympärillä ja muutun ihan eri henkilöks muitten kanssa. Pistän jotain ihan ihme roolia ja itekkin riehuin vain ylä-asteella ja olin joku idiootti pelle. Ainut asia mikä antaa mulle voimaa on sellane outo viha mikä pitää mut melkein elossa. Välillä taas vaivun tosi alas jos rupeen ajattelee mitä oon menettäny ja niin..
Musta tuntuu että en voi enää olla rehellisesti onnellinen koska aina kun joku paikka jossa kaikilla on hauskaa niin mulle tulee ihan paska olo ja se sama viha. Mua on käytetty hyväks ihan pentuna mut se oli kyllä ihan mun oma vika koska suunnilleen ehotin sitä itse kun en tienny mitä vittua teen ja olin tosi vitun tyhmä ihan pentuna. Musta tuntuu että mä vaan peittelen kaiken ja valehtelen kaikille ihan ilman mitään syytä.
Tiedän että kaikki tääkin vois muuttuu jos vaan saisin jotain aikaan niinku vaikka harrastuksen mut kammoon ihan vitusti sitä jostain kumman syystä. Mä tiedän että mä voisin vain "tehdä sen" mutta ei se vaan onnistu. Kaikista pahinta on just se että varmaan loukkasin sitä tyttöö mut emmä oikeesti voi sille mennä tällästa urputtaa koska se on oikeesti tosi kaunis ja sillä on ihan oikee elämä ja paljon ystäviä ja se ois vaan vittu liian säälittävää, ja mitä mä voisin tehdä sen kanssa kun mulla ei oikeesti enää oo elämää enkä tunne ketään. Kaikki muut menee vaan bilettää ja juomaan viikonloppusin mut mä yritän vaan nukahtaa tai tehä jotain fyysistä että voin uuvuttaa itteni. Kesälomatkin oon neljän seinän sisässä mut nyt yritän kyllä keksii jotain ens kesälle.
Sori jos tuli vähän pitkästi mut voisin vaikka kirjottaa kirjan tästä. Ainut neuvo mitä mulla on, on se että yritä oikeesti saada tyttöystävä jolle voit puhuu, eikä ne koulun valinnat niin ihmeellisiä oo koska ne on kaikki aika samanlaisia loppupeleissä. Ite menin lukioon josta en tuntenu ketään ja oon nyt myöhemmin siitä onnellinen koska jos oisin jääny jumittaa paikalleen niin oisin varmaan jo kuollu. Mulle on vittu ihan sama mitä tapahtuu ja miten paljon paskaa sataa niskaan, mutta häpeää ja nöyryytystä en enää kestä. En tiedä mikä musta tulee enkä oikeestaan välitä vaikka olisin pummina kadulla, koska tiedän mitä haluun tehdä joskus kolmekymppisenä. Ihan sellasia pikkujuttuja mut se on ainut mitä mulla enää on.
Viimenen juttu et jos rakastut johonkin niin oikeesti toimi eläkä jää pelkäämään niinku mä. Mulla oli oikeesti molemminpuolista ihastusta ensi-silmäyksellä ysillä mut en sillonkaan uskaltanut tehä mitään ja välillä kalvaa aika pahasti. Tohon unihommaan en muuta tiedä mut yritä vaan jaksaa...
Joo, kirjotit tosi selkeesti kaiken, ja mä ymmärrän sua 100 prosenttisesti! Koska mul on aivan sama juttu. Meen kans iha kuoreen jos joku tuntematon istuu viereen, esim just bussis, junassa tai jossain..
Oon kans miettiny itsarii, mut en uskalla. Ja jotenki musta kuitenki tuntuu, että tästä paskasta vielä noustaan jossain vaiheessa, vaikka väkisin! Elämä kandee kuiteski elää, vaikka se ois jossain vaiheessa kuinka paskaa tahansa. Kaikilla tulee vaikeet ajat jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, usko pois.
Ja mä oon ollu nyt siis ihan yksin, viime kesästä asti. Siis todellakin ihan ypöyksin ilman ketään kaveria. Kun yläasteelta siirryttiin eri kouluihin, ne vähäsetki kaverit hävis.
Eikä mulla edes oo koskaan ollu mitään ihastusjuttuja, tai en mä tiedä onko kukaan tyttö ihastunu muhun, ei mulle ainakaan kukaan oo tullu jutteleen että ois kiinnostunu.. Ja kyllä mä uskon et se tyttöystävä auttais tästä masennuspaskasta pois, ja tois sitä sisältöö tähän elämään. Mut helpommin sanottu ku tehty, jos joku tuntematon muija tulis jutteleen mulle menisin ihan varmasti ihan paniikkiin enkä sais sanaa suusta. Siin tilantees pitäs vaa yrittää olla rauhallinen ja olla itsevarma.. Sit ku se tilanne tulee (jos tulee), niin mä tartun siihen tilaisuuteen perkele ja sovin sen muijan kanssa treffit tai jotain.. Koska tiiän että se on just mitä tarviin.
Ainiin ja ku sanoit että sul on yhtä tuskaa lähtee kaupungille tai bussiin, niin mul on kanssa aivan sama juttu. Mua ahdistaa helvetisti bussit. Ja sitte vielä kun asun kaupungis nii ei tuol ulkonakaa pysty olemaan.
Ja sit ehdottaisin sulle ens kesäks hiukan tekemist, jos vaa 2-pyöräset tippaakaan kiinnostaa. Hommaa kevari. Meinaan ite hommata ens kesäksi, jos kesätöitä saan. Siinä menee kesä mukavasti, ilta-ajelut on niitä parhaimpia kokemuksia 2-pyöräsen päällä. Mä tiiän että se töiden hakeminenki/käyminen on vaikeeta, mutta meinaan silti ettiä ja käydä vaikka olis kuinka vaikeeta.
Jaksamisia sullekin.
Comrade.
Mua alko vähän pelottaa ku luin tota sun tekstiä, koska se ois voinu olla mun kirjottama parin kuukauden takaa. Eli ymmärrän mitä käyt läpi, oon itsekin kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Se on oikeestaan aika yleistä meidän ikäsillä. Sit toi Suomesta pois muuttaminen.. ymmärrän senkin, oon niin pitkään toivonu että pääsis kauas pois täältä ja unohtaa kaiken mitä oon täällä kokenu ja niinpä päätin lähteä vaihtariksi. Vaihtarivuosi on vielä edessä päin, mut toivon että ku tuun sieltä takas näen Suomen aivan uudessa valossa ja asiat positiivisempina. Kyllähän siinä vuodessa ehtii aika paljon kypsyä ja ajatella asioita kun on vuoden yksin toisella puolella maapalloa.
Mä sanoisin että tollaset vaihtarivuodet tai kielikurssit on hyvä tapa päästä hetkeks pois Suomesta ja nähdä vähän maailmaa. Mitä noihin pelkotiloihin tulee, en osaa sanoa mitään yksinkertaista konstia päästä niistä eroon. Muista että tollaset asiat hoituu usein ajan kanssa, mut jos toi menee pahempaan suuntaan niin mene rohkeasti puhumaan jollekkin psykologille tms. ne on tosi mukavia. Et menetä mitään kokeilemalla.
Onnea sulle!
Täytyy miettiä tota vaihtarijuttua, vois olla ihan hyväkin. Monenkin asian kannalta. Kiitti musume sullekin, piristit päivääni :)
Jaksamista sulle! tuntui pahalta, kun luin sun viestiä, toivottavasti löydät ulos tosta helvetistä.
Olin lapsuuteni hirveän ujo ja kiusattu aina tarhasta lähtien. Samaan tilanteeseen olisin varmaan päätynyt, jos en olisi keksinyt itselleni pakotietä ahdistuksestani: aloin harrastaa musiikkia. Itsetunto kohosi kummasti, kun tajusin, että olen jossain parempi kuin muut. Eli eikun harrastelemaan, jos sellainen touhu kiinnostaa;)
Kaikki tytöt ei luuloista huolimatta tykkää suupalteista, hiljaiset pojat on usein paljon parempia ystäviä ja keskustelukavereita.
Jaksamista!
Hyvä kun löysit tien pois tästä helvetin kuilusta. Mä todellakin olen tippunut jo syvälle. Hienoa että löysit keinon nousta ylös. Ja pidä lippu korkealla, älä anna sen masennuksen viedä liian pitkälle, sieltä ei oo helppo päästä pois, mutta ei se mahdotonta ole.
Ymmärrän sua todellakin.
Ensin katoin et huh huh pitkä teksti, mut sain luettua sen ihan vaivatta :)
Mulla ei henkilökohtaisesti ole mitään ihmisjoukkopelkoa tai muita sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta en ole mikään suupalttikaan. Joskus ala-asteella olin vielä aika hiljainen, mutta sitten päätin etten halua olla sellainen ja "ryhdistäydyin" :D
Toi sun lopputeksti onkin sitten samanlainen, jonka mäkin voisin kirjottaa. Mullakin on ihan varmasti jonkinlaista masennusta, johtuen ehkä perheoloista. Isäpuoli hakkaa äitiä yms.. Oon jutellu siitä parille kaverille, niille jotka osaa kuunnella, ja nykyään yritän vaan olla välittämättä siitä. Pidän vaan jonkinlaista "kulissia" yllä, esitän ilosta ja pirteää, mutta oikeasti olen ihan hajalla. Kaverit yrittää ehkä vähän auttaa, mutta jotenkin haluaisin selvittää asiat itsekseni.
Haluaisin ehkä jutella jollekin psykologille tjn. ja sunkin varmaan kannattais. Mulla vaan ei ole mitään hajua, mistä sellasen löytäis. Joltain kaveriltakin ohimennen tiedustelin, mutta se vaan kai luuli mun vitsailleen. Mun koulussakaan ei sellasta taida olla, tai en ole ainakaan huomannut. Nyt taas ajattelen, etten välttämättä sellaista edes tarvitsisi... Yritän olla ehkä liian sisukas ja vahva.
Tosta kielikurssista tai vaihtarivuodesta: Olin viime kesän Englannissa ja oli todella mahtavaa! Paras kesä ikinä. Sai paljon uusia kavereita yms. Kannattaa todellakin harkita asiaa. Voi periaatteessa alottaa siellä "uuden elämän" ainakin unohtaa hetkeksi vanhan.
Joskus pienempänä halusin vahtariksi ulkomaille, mutta nykyään en pystyisi siihen enää. Kesän mittainen matka oli tarpeeksi. Pelkään niin paljon kaikkea, etten selviytyisi siellä sisukkuudestani huolimatta :D Aiemmin en pelännyt mitään, mutta nykyään pelkään aivan tajuttomasti kännisiä ihmisiä, pimeää ja pelottavan näköisiä miehiä (ehkä ne kuuluu niihin känniläisiin, mutta jotain korstoja kumminkin) Pelkoni saivat myös aikaiseksi mehevän riidan ystäväni kanssa. Hän ei ymmärtänyt, kun en uskaltanut lähteä yksin kotiin keskiyöllä kaupungista.
En ole aivan varma, mutta lapsuudessani on minulle luultavasti käynyt jotain. Muistan hämärästi hyväksikäytön tapaisia asioita. Henkisiä arpia on jäänyt. Vanhempani erosivatkin tuolloin joskus.
Olen luultavasti saman ikäinen kuin sinä. Valinnat stressaavat myös minua. Lukion valitsin samantien, mutta siitä eteenpäin en tiedä mitä teksin elämälläni tai miten toteuttaisin suunnitelmani. Jonain pimeänä ja mustana iltana olen myös hautonut itsemurhaa, mutta sen tekeminen olisi mielestäni raukkamaista. Muutkin ihmiset ovat selviytyneet läpi elämänsä, minunkin täytyy pystyä. Lisäksi ajattelen liian paljon lähimmäisiäni, enkä halua tuottaa heille tuskaa ottamalla henkeni.
Haluaisin hyvän työpaikan, juuri sellaisen missä viihtyisin monta vuotta. Pelkään, että päädyn kuitenkin jonnekin siivoojaksi ja elämäni on täyttä paskaa (kirjaimellisesti) eläkeikään asti.
Kirjoitin aika sekavasti, ja juuri siinä järjestyksessä kuin asiat tulivat päähäni. Löysin muuten netin välityksellä mukavan ihmisen, jolla on samanlainen tilanne/olo kuin minulla. Päätimme olla toistemme "psykologeja" :D Se auttaa kummasti, kun pystyy puhumaan jollekin asioista ja tietää toisen taatusti ymmärtävän mitä tarkottaa. Sullekin vois tehdä hyvää sellanen seura. Lisäksi kiroittamalla on paljon helpompi (yleensä) ilmaista itseään.
Yritä nauttia elämän pienistä iloista :P ja jos haluat kysellä/jutella jotain niin vastaile...
Ei toi sun tekstis mun mielestä sekava ollut. Ja juu samanikäsiä ollaan, molemmat 89-syntyneitä. On mulle monet sanonu että voit pistää mailia jos siltä tuntuu, mutta ei oo kukaan vastaillu mitään.. Mutta ei se mitään.
Ja musta tuntuu että tää "ihmisten pelko", johtuu lapsuuden traumoista. En viitti sen enempää mun lapsuudesta kertoa, että jos se olis kokonaan videokameral kuvattu niin ikäraja olis joku 20. Ei sitä nuoremmille viittis näyttää.
Ja sitte kyllä tää masennus päätti tulla huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Kun murrosiässä muutenkin on kaikelle tavallista herkempi (mä ainakin), ja just nää kouluvalinnat ja muut stressaa niin helvetisti, niin kaikki paskaa kaatuu kerralla niskaan.
Päivä kerrallaan, joku päivä vielä masennusta ei oo, ja elämä on mallillaan. Siitä mä oon varma, sen takia tässä sinnitelläänkin vaikka ois kuinka vaikeeta. Mutta kiitos Ninnu89 sulle paljon vinkeistä ja "tuesta" :) Moikka!
Eipä tuosta mitään. Mä voin kyllä vastailla sulle sähköpostilla tai mesellä :D Tietenkin jos et halua, niin ei sitten.
Tässä joku mun sähkäriosoite: [email protected]
Mesen voin antaa sitten sähköpostissa vaikka..
isäs hakkaa MUTSIAS????????
VITTU ÄLÄ ANNA SEN HAKATA"!!!!!!!!
..Ihan normaalilta :D Hm. No joskus ei löydy sisältöä elämästä. Sun pitää olla itsevarma ja tarttua elämästä kiinni oikeesti, eikä miettiä et "onkohan mulla ny kaikki hyvin ja onkohan nyt tylsää". Mulla on välillä ollu samanlaista, mut nykyään en oikeen halua päästää tilannetta meneen noin pitkälle, kannattaa olla sisältöä; harrastus, kaverit..tavotteet?
tsemiä :)
Sulla ei vissiin oo ollu masennusta? "Ei kannata päästää sitä liian pitkälle" -Niin ei varmaan kannattais, mutta kun se vaan menee. Noista harrastuksista tai muista ole ollu mulla ainakaan mitään apua, kavereitakin on vaikea jotenkin "etsiä" kun oon muutenki ujo ja hiljanen. Mutta toi viimenen, tavotteet. Mulla on tavotteita, ja se piristi oloa jonkin verran, mutta kuitenki vaan murto-osan. Kiitti kuiteski neuvoista, oon tänään aika kireellä päällä että jos tekstissä huomaat hivenen vittuilua, niin älä ota nokkiis. Mul on huono päivä.
Hyvä pointti :)
Juuri noin pitäisikin tehrä.
Tekstisi perusteella vaikutat ihan mukavalta ja sosiaaliselta pojalta.
Musta tuntuu että sun ongelmas on just se, että kaverit puuttuu.
Koita tutustu uusiin ihmisiin!
Ja sitten siitä sun pelosta...
Täytyis kai yrittää käydä enemmän paikoissa joissa on ihmsiä, että tottuisit.
Yks mun kavereistani on mukava, mutta silti kun hän pyytää päsevänsä meille keksin tekosyyn miksei kävisi.
Se on jotain tosi outoa, enkä tiedä mistä se johtuu, mutta silti.
Ja sitten vielä luulisin että joku tyttö, *vinkvink*, elämässäsi muuttaisi kaiken.
Toisi jotain sisältöä.
Eihän ole mikää pakko seurustella, mutta se kyllä varmaankin piristäisi.
En ole itekkään vielä seurustellut, mitä nyt pieniä juttuja muttei mitään vakaavaa.
Mutta olenkin sua 2 vuotta nuorempi ja tyttö. Että se siitä.
Mutta toivotaan että mun tekstistä olit edes jotain apua! :>
"Tekstisi perusteella vaikutat ihan mukavalta ja sosiaaliselta pojalta." -Hmm, ehkä tekstin perusteella saatan vaikuttaa sosiaaliselta, mutta irl oon hiljanen ja ujo :) Mutta sitte tutuille en oo ujo ollenkaan, vaan keksin aina jotain puhumista (siis silloin ku niitä kavereita vielä oli), mut sitte tuntemattomien ihmisten kans en saa suunnilleen sanaa suusta :)
"Musta tuntuu että sun ongelmas on just se, että kaverit puuttuu." -Hyvä huomio :) Tosiaanki sekä kaverit että tyttöystävä auttais aika varmasti. Ei tarvis yksin miettiä tätä paskaa oloa, joka vielä pahentaa asiaa, vaan sais jutella kavereiden kans ja helliä omaa kultaa :)
"Eihän ole mikää pakko seurustella, mutta se kyllä varmaankin piristäisi." -Siis mähän nimenomaan HALUAISIN sen oman muijan, mut oon niin hemmetin ujo et ei tuu mitään :D Tää on ihan ihan fakta :)
Oli tuost viestistäs apua, kiva kun ihmiset vastailee :)
Hei!
Itselläni on ollut samankaltaisia kokemuksia. Pelosta pääset eroon vasta kun ymmärrät, ettei mitään pelättävää tosiasiassa ole. Suosittelen lukemaan Susan Jeffersin kirjoittaman kirjan "Turha arkuus pois", jossa valotetaan pelkojen syitä ja ratkaisuja niiden poistamiseen. Pystytkö katsoa itseäsi peilistä silmiin ja sanoa olevasi tyytyväinen itseesi? Kirjasta löytyy runsaasti harjoituksia pelon voittamiseen ja oman itsetunnon kohentamiseen. Tsemppiä!
Onko jumalauta kenelläkään nykyään enää hyvää itsetuntoa?!?!?!!?
Perse sentään kun kaikkai valittavat että on huono!!! ei tunne itseään ja muuta paskaa!!!!
Tehkää jotain!!!! Jotain edes!
Hankkikaa sisältöä elämäänne!!!
(lyhyesti) hanki elämä ja mene parturiin!!!!
Kokeileppa rukoilla ,että Jeesus auttaa..
itse olen saanut avun..
Voit jättää myös rukouspyynnön osoitteeseen:
http://kotisatama.fi/fi/rukous/
katso myös:
www.radiodei.fi
Ps. elä menetä toivoasi, Jeesus rakastaa sinua !
Olet tärkeä !
Jeesus on luvannut antaa rauhan sydämeesi, jos vain käännyt hänen puoleen. Lue Uutta Testamenttia..
Sulta tuomas kysyisin... Et miten voi tarkemmin lähestyä jeesukseen?
En voi uskoa.Kaikki oli täsmälleen samaa mitä mulla siis prikulleeen kaikki on samaa mitä kirjoitit,en voi uskoa tätä todeksi ja olen vielä hyvännäköinen enkä mikään luuseri rumilus.Ihmeellistä,mutta näköjään totta.Vielä semmoinen,että olen alkanut vihata kaikkia rumannäköisiä siis en jaksa vaivautua puhumaan tai sanomaan mitään tai käyttäydyn ylimielisesti heitä kohtaan esim jos joku tulee juttelemaan tai kysyy ja nauraa niin alkaa ärsyttämään,että etkö rumilus näe,että olen ylempiarvoisempi kuin sinä,että painu vittuun,mutta muuten kirjoitus oli täsmälleen sama ikää myöten.Ja olen vielä hyväkäytöksinen enkä mikään teinipelle.Haluan vain kaltaistani seuraa.Melkoinen tilitys.
Hahaha uskomatonta.
Koita pärjätä,olet vaan ns elitisti joka haluaa vain parasta seuraa,mutta sitä ei voi saada nuoren iän takia,kuten minä.
"Vielä semmoinen,että olen alkanut vihata kaikkia rumannäköisiä siis en jaksa vaivautua puhumaan tai sanomaan mitään tai käyttäydyn ylimielisesti heitä kohtaan esim jos joku tulee juttelemaan tai kysyy ja nauraa niin alkaa ärsyttämään,että etkö rumilus näe,että olen ylempiarvoisempi kuin sinä,että painu vittuun"
Joo no mä en sillai "vihaa" rumii ihmisii, mutta mua vaan vituttaa sellaset :D Enkä myöskään kuvittele että mä oisin jotenki ylempiarvosempi ku ne, mua vaan jostain syystä alkaa vituttamaan jos joku "rumilus" tulee kysymään jotain tai puhumaan. Ja mä oon kans hyvä käytöksinen.
Huomasitko muuten pienen ristiriidan? :D
"etkö rumilus näe,että olen ylempiarvoisempi kuin sinä,että painu vittuun", "Ja olen vielä hyväkäytöksinen enkä mikään teinipelle"
Huomasitko muuten pienen ristiriidan? :D
"etkö rumilus näe,että olen ylempiarvoisempi kuin sinä,että painu vittuun", "Ja olen vielä hyväkäytöksinen enkä mikään teinipelle"
Kyllä huomasin ristiriidan,mutta olin ihan innoissani viestistä ja tuli korjoitettua hiukan liioitellen:)