Ahdistusta.

Olen 15 vuotias tyttö ja kärsin ahdistuksesta.Joskus tulee päiviä jolloin en saa kunnolla henkeä joten on pakko lähteä koulusta.kotona tulee vähän parempi olo kun saa rentoutua ja nukkua mutta silti ahdistuneisuus vaivaa.surullinen olo seuraa aina sitä.itken melkein koko loppu päivän..terveydenhoitaja sanoo että tämä liittyy murrosikään ja pitäisi vain osata rentoutua.

en elä kovin terveellisesti.Olen koneella joskus jopa yli 6 tuntia päivässä(netti riippuvuuden oireita).poltan usein.en liiku ulkona paljoa.syön kyllä normaalisti.

joten kysyn että voiko nämä ahdistukset johtua epäterveellisistä elämäntavoistani vaiko pelkästään murrosiästä?
51233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä tuo kuulostaa enemmänkin ahdistus-masennukselta tai millä nimellä sitä nyt haluaa kutsuakin. Murrosiässähän tunnetilat toki heittelehtivät, mutta jos tuota kuvailemaasi on jatkunut pidempään, ei sitä pitäisi pelkällä olankohautuksella ja murrosikään vetoamisella terveydenhoitajankaan kuitata.

Itselläni oli joitakin vuosia sitten aivan samanlaista, enkä ollut enää edes murrosikäinen. Minulla diagnosoitiin keskivaikea depressio, johon sain terapiaa ja lääkkeitä (lääkkeet eivät kylläkään paljon minua auttaneet, lähinnä turruttivat).

Yritä jaksaa, vaikka se kuulostaakin lattealta. Toivottavasti saat ahdistukseesi jostakin apua.

Elämäntavoillakin on merkitystä. Esimerkiksi liikunnalla on todettu olevan positiivista vaikutusta mielialaan, ihan hormonaalisellakin tasolla ja toisaalta elämänhallinnan tunteen kasvamisesta johtuen.

Äänestä

No hengenahdistus nyt voi liittyä moneen asiaan esimerkiksi astmaan. Mutta jos tiedät, että kyse ei ole astmasta tai ei johdu mistään vastaavasta kroonisesta sairaudesta, niin syy voi olla esimerkiksi paniikkihäiriöstä.

Itse kärsin paniikkihäiriöistä esimerkiksi täpötäysissä linja-autoissa tai ostoskeskuksissa. Tulee hikeä pintaan, alkaa vapisuttaan, henki ei kulje, valot saattaa pyöriä päässä ja tuntuu kuin kaikki tuijottaisivat ja maailma romahtaisi niskaan.

Toki voi olla, että käsrsit myös murrosiästä. Kannattaa tutkiskella nyt vähän alkuunsa, ennen kuin teet hätiköityjä ratkaisuja. Puhu vanhemmillesi asiasta. Voit tietysti mennä asian tiimoilta oikealle lääkärille, jos terveydenhoitaja ei usko sinua. "Sano kova sana" - jos eivät muuten usko sinua.

Lohdutuksen sanaksi nettissä olosta. Itse olen usein jopa 10 tuntia putkeen netissä oman sosiaalisen rajoittuneisuuteni takia, joten eipä tuossa kuudessa tunnissa mitään...tsemppiä

Olet vielä niin nuori, että eipä hätiä mitiä...

Äänestä

Netissä surffailu on erittäin addiktoivaa ja varmasti lisää ahdistusta. Tietoa suorastaan vyöryy(info ähky)aivojen käsiteltäväksi. Ja lisäksi helppo pääsy porno sivustoille on asia joka tekee ihmisen helposti pornoaddiktiksi. Tällaiseen kierteeseen joutunut ihminen ahdistuu, masentuu ehkä saa paniikkihäiriötä jne.

Vähennä nettailun roimasti. Ulkoile. Harrasta liikuntaa se on melkeimpä paras lääke. Nuku riittävästi.
Tiedän mistä puhun koska ylinnä mainitut asiat veivät minut ahdistuksineen kaikkinen itsarin partaalle ja pitkille sairauslomille.


Ehdottomasti kiellettyä netissä olo kello 21.00 jälkeen.
Murrosikä ei ainakaa helpota oloasi.

Äänestä

Ahdistukseen voi olla moniamonia syitä. Stressi, paniikkihäiriö, masennus yms.

Itse olen 15v. tyttö, joka kärsi aikoinaan samanlaisista oireista kuin sinä. Itse en suostunut tutkimuksiin menemään, koska luulin ahdistuskohtausten tulevan suuresta stressistä, mikä minulla on yhäkin ongelmana.

Itselläni oli myös nettiriippuvuus joskus. Istuin koneella 8h:kin päivässä! Kuitenkin sairastuttuani anemiaan ja lihottuani lievään ylipainoon oli asiat pistettävä uuteen järjestykseen.

Vähensin netissäoloani huimasti ja pistin itseni lenkkeilemään ja jätin kaiken makean. Itse olen huomannut että suurenkin stressin keskellä liikunta auttaa huimasti. Kun lähdet paukkupakkasillakin koirien kanssa käppäilemään illalla kun jo kuu ja tähdet ovat taivaalla. päästät koirat pelolle vapaaksi ja hiljennyt hetkeksi katselemaan maisemia ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Siinä mieli lepää ja tulee hyvä puhdas olo.

Tietenkin kannattaisi puhua vanhemmillesi tai kouluterveydenhoitajalle mikä sinua vaivaa, sillä he saattaisivat tietää paremmin ja hoitaisivat sinut takuuvarmasti kuntoon. Puhuminen yleisestikin auttaa ahdistukseen, mikäli et pysty puhumaan, niin kirjoita. http://www.tukinet.net
^ tuolta ainakin saa takuuvarmasti apua ahdistukseen ja masennukseen.

Mutta ehdottomasti vähennä netissä oloa!

Äänestä

Moi mullakin on ahdistusta jos haluaist puhua ahdistuksesta niin laita mulle sun mese osoite jos on jos ei niin laita sitte vaa sähärii mun osoitteesee [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loam kirjoitti:

Olen 15 vuotias tyttö ja kärsin ahdistuksesta.Joskus tulee päiviä jolloin en saa kunnolla henkeä joten on pakko lähteä koulusta.kotona tulee vähän parempi olo kun saa rentoutua ja nukkua mutta silti ahdistuneisuus vaivaa.surullinen olo seuraa aina sitä.itken melkein koko loppu päivän..terveydenhoitaja sanoo että tämä liittyy murrosikään ja pitäisi vain osata rentoutua.

en elä kovin terveellisesti.Olen koneella joskus jopa yli 6 tuntia päivässä(netti riippuvuuden oireita).poltan usein.en liiku ulkona paljoa.syön kyllä normaalisti.

joten kysyn että voiko nämä ahdistukset johtua epäterveellisistä elämäntavoistani vaiko pelkästään murrosiästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu