Olen 15 vuotias tyttö. Mittani ovat tällä hetkellä 162/56. Käyn tanssitunneilla melkein joka päivä.
Ajattelutapani on vääristynyt, sillä ajattelen olevani ruma, lihava, surkea kaikessa ja ynnä muuta paskaa. Olen joka tapauksessa paljon huonompi ihminen kuin kukaan muu. Sairastan omien päättelyideni mukaan jotain syömishäiriötä ja masennusta.
Ennen yritin laihduttaa sen takia että tahdoin olla kaunis ja ihailtu. Ahmin, paastosin, ahmin, paastosin, ahmin ja laihdutin ja sitten en jaksanut enääääää! Nykyään olen kaikkeen väsynyt kusipää, joka tahtoo kuolla. Eli nykyään yritän laihduttaa niin pitkälle että kuolen. Itsemurha.
Olen viillellyt ja polttanut ihooni palovammoja sytkärin ja suitsukkeiden avulla. Mikään ei kiinnosta minua enää. Ei edes tanssi. Jos nauran, nauran väkisin. En tahdo että kukaan huomaa mitään. Tiedän että monet ovat huomanneet, mutta ei niitä oikeasti kiinnosta. Ne ajattelevat että olen vain tällainen huomionkipeä omaan maailmaansa sulkeutunut kakara, joka ei tajua mistään mitään. "pidä huoli itsestäsi"
Toivon että ihmiset hylkäisivät minut. Toivon todella. Helpompi kuolla. Itken päivät ja itken yöt. Minulla on niin kamala olo. En ole puhunut mitään niille sosiaallilässyttäjille, enkä tule kertomaan jatkossakaan. Inhoan heitä.
Minulla on kuitenkin paras ystävä. Olen yrittänyt saada hänet inhoamaan itseäni, mutta en ole onnistunut. Olen kertonut hänelle jotain pahaan olooni viitaten ja itsemurha aikeistakin olen jotain puhunut. Mietin että olisiko minun järkevää kertoa syömishäiriöstäni? Ymmärtäisikö hän? Sama se, kuolen joka tapauksessa, mitä ikinä teenkin.
Ajattelutapani on vääristynyt, sillä ajattelen olevani ruma, lihava, surkea kaikessa ja ynnä muuta paskaa. Olen joka tapauksessa paljon huonompi ihminen kuin kukaan muu. Sairastan omien päättelyideni mukaan jotain syömishäiriötä ja masennusta.
Ennen yritin laihduttaa sen takia että tahdoin olla kaunis ja ihailtu. Ahmin, paastosin, ahmin, paastosin, ahmin ja laihdutin ja sitten en jaksanut enääääää! Nykyään olen kaikkeen väsynyt kusipää, joka tahtoo kuolla. Eli nykyään yritän laihduttaa niin pitkälle että kuolen. Itsemurha.
Olen viillellyt ja polttanut ihooni palovammoja sytkärin ja suitsukkeiden avulla. Mikään ei kiinnosta minua enää. Ei edes tanssi. Jos nauran, nauran väkisin. En tahdo että kukaan huomaa mitään. Tiedän että monet ovat huomanneet, mutta ei niitä oikeasti kiinnosta. Ne ajattelevat että olen vain tällainen huomionkipeä omaan maailmaansa sulkeutunut kakara, joka ei tajua mistään mitään. "pidä huoli itsestäsi"
Toivon että ihmiset hylkäisivät minut. Toivon todella. Helpompi kuolla. Itken päivät ja itken yöt. Minulla on niin kamala olo. En ole puhunut mitään niille sosiaallilässyttäjille, enkä tule kertomaan jatkossakaan. Inhoan heitä.
Minulla on kuitenkin paras ystävä. Olen yrittänyt saada hänet inhoamaan itseäni, mutta en ole onnistunut. Olen kertonut hänelle jotain pahaan olooni viitaten ja itsemurha aikeistakin olen jotain puhunut. Mietin että olisiko minun järkevää kertoa syömishäiriöstäni? Ymmärtäisikö hän? Sama se, kuolen joka tapauksessa, mitä ikinä teenkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miten sinä haluaisit että sinua autettaisiin? auttaisiko sinua jos tietäisit että suomessakin on paljon tyttöjä joilla on samanlaisia ongelmia kuin sinulla!? voisin yrittää kirjoitella sinulle jos haluat, ja sillä tavalla olla avuksi! minä tiedän miltä sinusta tuntuu, joten voisin ehkä olla avuksi!:) laitan tänne sähköpostiosoitteeni jos haluat kirjoitella!
Sopii minulle, jos todella itse haluat. Eikä yksi ystävä lisää olisi varmaankaan pahitteeksi. :)
sähköpostiviesti osoitteeseeni [email protected], niin kirjoitan sinulle!:)
En tiedä kykenenkö kirjoittamaan sinulle. En millään pysty. Tahtoisin kyllä, mutta kun tiedän että pitäisi ja... se saa minut stressaantumaan. Olisi helpompi puhua mesessä. Sinulla ei sitä ilmeisesti ole, joten katsotaaaaaaaaaan nyt että miten tässä käy. Tuskin kirjoitan.
luin sun juttua ja melkeinpä tunsin sun olon...!olin sillon jotain 14v..ja ajattelin aivan samalla tavalla itsestäni kuin sinä..viiltelin käsiäni..itkin iltaisin itseni uneen..söin omenan päivässä..ihmiset alkoivat sanoa että:voi kun sä olet laihtunut kauheasti,ja se tuntui hyvältä..olin muiden silmissä laiha!en tietenkää omasta mielestäni..sillä kun katsoin peiliin, näin siellä läskin, ruman tytön jolla ei ollut yhtään mitään...vaikka todellisuudessa minulla oli ja on edelleen paljon ihmisiä ympärilläni.
Kun tulin vanhemmaksi, ajatteluni ikäänkuin jäi taka-alalle..rakastuin ihanaan poikaan ja minulla oli sellainen olo että minusta välitetään!niinpä aloin lihoa ja ajattelin että mitäpä tuosta..!
Kuitenkin..vuosia myöhemmin se ns.ongelma alkoi,pelottavaa kyllä, ilmaantua takaisin..vaikka minne katsoo, jokapuolella näkyy langanlaihoja ja kauniita naisia!enhän minä ole mitään muiden rinnalla..!no..erosin sitten poikaystävästäni..koska "kasvoimme" erilleen..ehkä osaksi minun ajatusmaailmani takia..petin häntä..koska halusin tuntea itseni halutuksi..(nyt kun jälkeenpäin miettii)nykyään olemme kuitenkin hyviä ystäviä..
Minulla on tällä hetkellä uusi,ehkä maailman paras poikaystävä..ja asiani on muutenkin hyvin..pääsin opiskelemaan haluamaani kouluun ja olen lähdössä matkalle..mutta silti jossain minun päässäni on se ajatus joka kalvaa minua päivittäin..(olen siis tällä hetkellä 19vuotias..)käsitys ulkonäöstäni ei ole muuttunut tippaakaan ja näen peilistä vieläkin sen saman läskin ruman tytön..baarissa:kukaan ei katso..kaupungilla kävellessä:kukaan ei katso..missään:kukaan ei katso..se tuntuu pahalta..ja aina kun poikaystäväni katselee kauniita laulajia tai muita niin tulee sellainen olo että olisi kaikille helpompaa kun minua ei olisi!
Kaikkien näiden vuosien jälkeen se tunne kalvaa vieläkin...vain siksi etten ole halunnut puhua,tehdä sille mitään...!sä oot viel todella nuori..tee asialle jotain..kerro ystävällesi..et sä mihinkään kuole:)tee mitä tahansa et saat sun "ongelman" pois..mä oon puhunut nyt yhdelle ihmiselle, etkä usko kuinka helpottavalta se tuntuu...ehdotan kokeilemaan...ennenkuin on liian myöhäistä!
Viestisi oli kuin olisin lukenu omaa tarinaani, eli samanlainen tapaus minullakin, paitsi olin 17 ku aloin sairastaa anoreksiaa, ja sitä kestin vuoden verran. Parantuminen vaan alkoi siitä, kun sain opiskelupaikan, muutin paikkakunnalta toiselle ja tapasin poikaystäväni (nykyisen avopuolisoni), ja olen lihonut tässä muutamassa vuodessa 15 kg siitä niin kauniista lukemasta kuin 50 (tai pari kiloa alle).
Nyt olen 21, ja ajattelen ihan samalla tavalla kuin sinä. Ajattelen että olen ruma, läski, ei haluttava.. Ja kauheinta on nähdä kuinka avouolisoni katselee musiikkivideita, jotain elokuvaa, tai ohjelmaa, jossa kauniita hyväkroppasia naisia, silmät kiiluen.. Se satuttaa, tunnen olevani nolla, ilmaa hänelle.. Ihan sama jos minua ei olisi.
Enää en saa painoa tiputettua. 10 kg olisi todella hienoa saada pois, mutta olen yrittänyt jo niin kauan! Paino ei hetkahdakaan..
Tiedän, miten saavuttaisin sen; syömällä vähemmän ja lisäämällä liikuntaa, mutta ongelmana on se, etten ehdi liikkumaan, tai olen liian väsynyt koulutöiden takia. Ja olen huomannut, että harrastan ylensyöntiä, ja syön vaikkei ole nälkä.. En tiedä miten tästä pääsisin.. Miten korjaisin tilanteen. Minulla ei ole edes ketään kelle puhua tästä asiasta.
Apua...