Te jotka riitelette, ettekö voisi ehdottaa uuden palstan aloittamista, missä voitta purkaa vihojenne ja kaunojanne pois. Se taitaisi tulla aika tarpeeseen. Miten olisi "Vihan purku palsta"? Siinä olisi lupa tuulettaa ja oikein kunnolla!
Kannattaa miettiä mikä mielenpohjalla kaiken kaikkiaan raivostuttaa. Kirjoitusvirheisiin ym. taketuminen on vain oire jostakin pahemmasta.
Miettikää ketä kohtaan te olette loppujen lopuksi vihaisia?
Oletteko ehkä liian anteeksiantamottomia itsellenne ja siten puratte vihaanne kirjoittelun muodossa.
Tämä palsta pitäsi olla asiallinen palsta missä keskustellan elämän kipeistä asioista eikä suuna päänä haukuta toista. Kyllä eri mieltä saa olla, mutta senkin voi tehdä loukkaamatta toista. Toisen loukkaaminen on itsensä ylentämistä ja heikon itsetunnon kohottamista!
Haluaisin kuulla niitä tarinoita, kun joku on jäänyt "jumiin" aborttiasian käsittelyssä eli sinulle on tehty abortti vuosia sitten etkä ole päässyt siitä yli. Mitä keinoja olet käyttänyt? Oletko puhunut asiasta jonkun kanssa vai pitänyt abortin oaman salaisuutenasi?
Kannattaa miettiä mikä mielenpohjalla kaiken kaikkiaan raivostuttaa. Kirjoitusvirheisiin ym. taketuminen on vain oire jostakin pahemmasta.
Miettikää ketä kohtaan te olette loppujen lopuksi vihaisia?
Oletteko ehkä liian anteeksiantamottomia itsellenne ja siten puratte vihaanne kirjoittelun muodossa.
Tämä palsta pitäsi olla asiallinen palsta missä keskustellan elämän kipeistä asioista eikä suuna päänä haukuta toista. Kyllä eri mieltä saa olla, mutta senkin voi tehdä loukkaamatta toista. Toisen loukkaaminen on itsensä ylentämistä ja heikon itsetunnon kohottamista!
Haluaisin kuulla niitä tarinoita, kun joku on jäänyt "jumiin" aborttiasian käsittelyssä eli sinulle on tehty abortti vuosia sitten etkä ole päässyt siitä yli. Mitä keinoja olet käyttänyt? Oletko puhunut asiasta jonkun kanssa vai pitänyt abortin oaman salaisuutenasi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulle on tehty abortti 2 vuotta sitten. Raskaus oli yllätys ja olo oli sanoinkuvailematon, pelotti sekä olin onnellinen samaan aikaan. Mieheni oli sitä mieltä, että abortti on paras ratkaisu meille, samoin vanhempani. Ei ole meidän aika vielä perustaa perhettä. Mutta lopuksi hän sanoi, että kuitenkin itse teen päätöksen. Yritin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Kävin ensikäynillä kätilöopistolla, siellä mm. sovittiin abortin ajankohta. Sain pillerit, jotka oli otettava edellisenä iltana ennen aborttia. Pillereiden ottaminen oli niin vaikeeta, juttelin mieheni kanssa tuntemuksistani, epäilin, että teenkö oikein. Mieheni tuumasi siihen, että teen, se on todellakin paras ratkaisu. Hän ei halunnut vielä isäksi,vaan sanoi että odotetaan niin kauan kun saan koulun käytyä loppuun, niin mietitään sitten perheen perustamista. Tottelin kuuliaisesti. Ajattelin hänen puhuvan järkeä. Itku kurkussa nielaisin pillerit, sen jälkeen oli ratkaisu lopullisesti tehty.
Meni kauan ennenkuin pystyin käsittelemään aborttia jonkun kanssa. Suoraan sanottuna tukahdutin tunteet, tein itsestäni "sisäisesti kovan".
Kaikista pahinta oli kun n. 9kk abortin jälkeen keskustelimme mieheni kanssa lapsista, hän sanoi minulle, että hänestä tuntuu siltä että hän ei halua ikinä lapsia! Ratkaisu jonka olin tehnyt, huomasin, että se oli vain hänen parhaakseen. Järkytyin!Olin luovuttanut jotain itsestäni lähes hänen vuokseen, ilman mieheni mielipiteitä, minulla olisi 2 vuotias lapsi.
Seurustelemme edelleen, ja rakastan miestäni.Haluaisin lapsen, olen hieman saanut miestäni muuttamaan mieltään, mutta tuntuu siltä kuin kerjäisin lasta..
Tunnetko häpeää abortin tekemisestä vai mikä on pahin tunne? Koetko syyllisyyttä? Itse kannoin liki 30 vuotta syyllisyyttä abortista joka minulle tehtiin nuorena, itse en olisi sitä halunnut, mutta vedottiin terveydellisiin syihin ja viidessä päivässä piti tehdä päätös. Tulin raskaaksi pelkästä pienestä rakastelu yrityksestä. Oli todella shokki, kun tulin raskaaksi ilman ns. tavallista yhdyntää. Vasta viime vuosina ole pystynyt käsittelemään asiaa. Koen edellenkin häpeää asian tiimoilta, syyllisyys kyllä alkaa olla poissa.Toivoisin joskus kohtaavani naisen, joka on samalla tavalla "jumittunut" häpeään ja syyllisyyteen rakaudenkeskeytyksen tiimoilta.
Kiitos, kun kerroit tarinasi!On aika järkyttävää, että miehesi pani sinut päättämään abortista; se on mielestäni sama kuin pesi kätensä asiasta! Mielestäni ratkaisua ei saa sysätä yksin naisen harteille - silloinhan syylliyydetkin ja asian käsittely jää naiselle. Mies voi myös helposti syyttää joskus, että sehän oli sinun päätöksesi. Voimia sinulle ja toivon, että vielä joskus saat kokea onnellisen raskauden!
ajatellut että on egoistista synnyttää vain puoliksi toivottu (eikä yhtään suunniteltu) lapsi?
Minusta ratkaisusi ei ollut vain miehesi parhaaksi vaan myös lapsen.
Sanot rakastavasi miestäsi.Onko mieleesi juolahtanut että ehkä myös hän oli pohtinut nuo yhdeksän kuukautta ja sitten saanut varmuuden että ei halua lapsia.
Monet miehet ei käsitykseni mukaan ajattele sen kummemmin haluaako isäksi tai ei,ei siis ennen kuin aiheesta tulee erittäin aktuelli.
Niin no,ehkä kuulut pahoinpideltyihin ja nujerrettuihinn naisiin koska "tottelit niin kuuliaisesti".
Sitä suuremmalla syyllä abortti oli oikea ratkaisu.Äitien on osattava seisoa ensin omilla jaloillaan,ei hommata lasta kainalokepiksi.
Voi jeesus. Asiat EI todellakaan ole noin yksinkertaisia, minkä me jokainen tulemme jossakin vaiheessa elämää oppimaan.
Ai että kun nainen tulee raskaaksi ja mies ei halua lasta, nainen tekee sen lapsen kainalosauvaksi. Haloo? Mihinkäs se nainen tosta koko asiasta häviää? Häneltäkö ei kysytä mitään? Onko todella niin, että jossei mies halua lasta, ei sitä pidä naisenkaan haluaman!
Kenenkäs jaloilla sinä oikein seisot?
Itselläni meni samalla tavalla. Aikaa on kulunut kohta 8 vuotta, mutta se tuska ei lannistu. Tein abortin myös "kiireen" vuoksi itseäni ajattelematta ja jälki on sen mukaista. En voi vieläkään antaa itselleni sitä anteeksi. Miestä ei paljon asia kiinnostanut jälkikäteen vaikka se sattuu niin käsittämättömästi vieläkin.
Se että mies on kypsymätön hankkimaan lasta ei ole syy tehdä aborttia. Itseen se vaan sattuu. Lisäksi voisin sanoa näin, jos mies ei tollaisessa asiassa välitä toisesta osapuolesta, voit odottaa myös lisää samankaltaisia asioita, joilla hän onnistuu satuttamaan.
terveisin, toinen nurkkaan ajettu
vanhanaikainen ja sinun vittu on kuiva koska minun mielestä lapsella pitäisi olla kaksi vanhempaa.
siis ei pelkästään paperilla mikä teikätytölle riittää vaan myös läsnäolevia.
vai teetkö mukulan siksi että on sinulla on varma todistus että oot ainakin kerran saanu kullia
vanhanaikainen ja sinun vittu on kuiva koska minun mielestä lapsella pitäisi olla kaksi vanhempaa.
siis ei pelkästään paperilla mikä teikätytölle riittää vaan myös läsnäolevia.
vai teetkö mukulan siksi että on sinulla on varma todistus että oot ainakin kerran saanu kullia
vanhanaikainen ja sinun vittu on kuiva koska minun mielestä lapsella pitäisi olla kaksi vanhempaa.
siis ei pelkästään paperilla mikä teikätytölle riittää vaan myös läsnäolevia.
vai teetkö mukulan siksi että on sinulla on varma todistus että oot ainakin kerran saanu kullia
En ole kaipaamasi "jumittunut" abortin tehnyt nainen, mutta haluaisin kertoa oman 25 vuotta vanhan tarinani.
Aloin odottaa lasta kaverille, jonka tunsin hyvin aikojen takaa. Olin 20 ja opiskelin. En voinut ajatella yhteistä perhe-elämää kaverin kanssa kuten ei hänkään. Tein abortin. Onneksi huomasin raskauteni niin aikaisessa vaiheessa, että sikiö ei ollut vielä kovin "valmis".
Kun sitten olin valmistunut ja elämä vakiutui muutenkin, niin useasti ajattelin josko abortista olisi aiheutunut estettä myöhemmälle lapsen saannille.
Monesti mielessäni käy ajatus syntymättömästä lapsesta. Olisiko se ollut tyttö vai poika jne. Ajatus on kuitenkin vain ohi kiitävä hetki, se menee ohi kuten monet muutkin muistumat elämän varrelta.
Monta vuotta yritettyämme sain viidentoista vuoden kuluttua abortista ihana lapsen. Olin aika vanha, mutta nyt minulla on aikaa olla lapselleni hyvä äiti.
En ole puhunut asiasta kenenkään kanssa. Asiasta tiesi vain muutama henkilö (ei mieheni), mutta hienotunteisesti hekin ovat vaienneet asiasta.
Elämässä on monia muitakin asioita, minkä kanssa
täytyy vain oppia elämään. Pahimmat moraalisoijat
löytyvät niistä, jotka eivät asiasta mitään tiedä.
Valitsin aikanani viisaasti enkä kadu tekoani, mutta häpeän sitä vieläkin.
Kiitos vastauksesta. Olen iloinen puolestasi, että olet onnellinen ja olet saanut lapsen. Jospa vielä jokus pääset kokonaan irti häpeästä,. sillä se mielestäni sitoo ihmistä.
Itse uskon pääseväni häpeästä eroon, sillä syyllisyyskään ei ole enää juuri vaivannut, kun olen alkanut puhua asiasta ammatti-ihmiselle.
Olen tullut armollisemmaksi itselleni; enhän siinä vaiheessa osannut ja jaksanut tehdä muuta kuin raskauden keskeytyksen (siis minulle tehtiin). Kaikkiin meidän elämämme päätöksiin vaikuttaa myös hyvin paljon se, millainen meidän lapsuutemme on ollut. Jos se on rikkinäinen eikä esim. alkoholikodista saa tukea ja apua, niin kovin yksin sitä on. Ei silloin jaksa uskoa, että vanhemmat ymmärtävät (eikä ne kai omissa ongelmissaan jaksakkaan kovin paljon ymmärtää).
Puhu häpeäsi pois!