saatanalliset säkeet

Kirjoitin äsken näytelmän käsikirjoituksen arasta aiheesta, kirjoittajanimellä shakespire ja ymmärrän , että se poistettiin. Ei siksi, etteikö sanat olisi voineet olla täyttä totta,vaan siksi ettei islamia, saa edes verhotusti yhdistää pedofiliaan. Jutun nimi olikin ,että poista tämä ja poisto ei ollut lainkaan vakavaa, vaikka siinä tietysti hiukan minun "tekijänoikeuksijani" loukattiinkin.
Moni kuitenkin muistaa Salman Rusthien kirjoittaman saatanalliset säkeet kirjan ja hänen siitä saamansa kuolemantuomion, jota ei vieläkään ole pantu täytäntöön. Jos oikein huonosti menee, ei ehditäkkään ennen kuin kirjailija kuolee luonnollisen kuoleman.
Minulla on tuo kirja ja minusta siinä ainut tuomittava asia on se, että se on niin tylsä, ettei sitä yksinkertaisesti jaksa lukea.
En tiedä osasiko ajatolla Khomeini lukea, mutta sen tiedän , ettei hän varmasti ollut tuota kirjaa lukenut, ainakaan kokonaan, ennenkuin tuomitsi kirjailijan.
Oikea tuomio saatanallisesista säkeistä olisi ollut sen julistaminen vuoden puuduttavimaksi kirjaksi ja Salman olisi rangaistukseksi joutunut kirjoittamaan vaikka vitsikirjan muslimeille.

En ymmärrä, miten niin mahtavaksi uskonnoksi itseään noteeraava uskonto pelkää noin paljon sanoja, niin täällä ,kuin tuolla suuressakin maailmassa.

Minä tunnustan tässä samalla omat tapani kirjoittamisesta. Mikäli mielestäni joudun aiheetta sensuuriin kouriin, niin "palkkioksi" tästä kirjoitan jutun, joka varmasti sensuroidaan.

Tämä juttu kai on niin kiltti, että voimme keskustella hiukan kirjallisuudesta ja sanan vapaudesta islamissa:)
7343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

islamin uskoisissa maissa pieni osa osaa lukea,siksi johtajien on helppo jaella kuoleman tuomioita kirjailijoille ja muille arvostelijoille,tarkoituksella tyhmänä pidettävä kansa sitten huutaa mukana vaikka ei ole itse edes lukenut moista kirjaa,kouluttamattomuus on yksi vallan väline,tyhmää on helpompi kusettaa kuin viisasta.

Äänestä
  • välttämättä ole tyhmiä. kouluttamattomuuteen voi olla muita syitä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    välttämättä ole tyhmiä. kouluttamattomuuteen voi olla muita syitä.

    et vissiin ymmärtänyt pointtia?tarkoitin MASSOJA aukesko???

    Äänestä

  • lue kirjoitti:

    et vissiin ymmärtänyt pointtia?tarkoitin MASSOJA aukesko???

    sinäkin voisit valita sanasi paremmin niin ei tarvitsisi hermostua.

    ai että täällä tämä porukka on sitten helposti ärsytettävissä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    välttämättä ole tyhmiä. kouluttamattomuuteen voi olla muita syitä.

    et voi olla tosissasi,tottakai kouluttamattomuuteen on useita syitä,kyllä sivistys ja koulutus kulkee käsi kädessä,menisikö sivistyneelle suomalaiselle läpi jos tarja halonen määräisi arto paasilinnalle kuoleman tuomion koska tämä on muka loukannut jotain asiaa kirjassaan?tuskin,kyllä kouluttamattomia on helpompi johtaa harhaan,tekemään typeryyksiä.ja faktaa on se että monissa islamin maissa tieten jarrutetaan koulutusta,silloinhan kansa voisi alata ajattelemaan omilla aivoilla.

    Äänestä

  • lukenut kirjoitti:

    tyhmyyden (vastakohta älykkyys) älyn lahjojen vähyydellä, joka aiheuttaa taas sen, että ihminen ei kykene oppimaan lukemaan tms.

    olen asiassa samaa mieltä mutta alkuperäinen kirjoittaja oli tehnyt väärän sanavalinnan.

    Äänestä

Vaikka poistettiinkin, niin se näkyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskomaton kirjoitti:

Kirjoitin äsken näytelmän käsikirjoituksen arasta aiheesta, kirjoittajanimellä shakespire ja ymmärrän , että se poistettiin. Ei siksi, etteikö sanat olisi voineet olla täyttä totta,vaan siksi ettei islamia, saa edes verhotusti yhdistää pedofiliaan. Jutun nimi olikin ,että poista tämä ja poisto ei ollut lainkaan vakavaa, vaikka siinä tietysti hiukan minun "tekijänoikeuksijani" loukattiinkin.
Moni kuitenkin muistaa Salman Rusthien kirjoittaman saatanalliset säkeet kirjan ja hänen siitä saamansa kuolemantuomion, jota ei vieläkään ole pantu täytäntöön. Jos oikein huonosti menee, ei ehditäkkään ennen kuin kirjailija kuolee luonnollisen kuoleman.
Minulla on tuo kirja ja minusta siinä ainut tuomittava asia on se, että se on niin tylsä, ettei sitä yksinkertaisesti jaksa lukea.
En tiedä osasiko ajatolla Khomeini lukea, mutta sen tiedän , ettei hän varmasti ollut tuota kirjaa lukenut, ainakaan kokonaan, ennenkuin tuomitsi kirjailijan.
Oikea tuomio saatanallisesista säkeistä olisi ollut sen julistaminen vuoden puuduttavimaksi kirjaksi ja Salman olisi rangaistukseksi joutunut kirjoittamaan vaikka vitsikirjan muslimeille.

En ymmärrä, miten niin mahtavaksi uskonnoksi itseään noteeraava uskonto pelkää noin paljon sanoja, niin täällä ,kuin tuolla suuressakin maailmassa.

Minä tunnustan tässä samalla omat tapani kirjoittamisesta. Mikäli mielestäni joudun aiheetta sensuuriin kouriin, niin "palkkioksi" tästä kirjoitan jutun, joka varmasti sensuroidaan.

Tämä juttu kai on niin kiltti, että voimme keskustella hiukan kirjallisuudesta ja sanan vapaudesta islamissa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu