SALAKATSELIJA

Greizy

En olisi uskonut että jonain päivänä tännekin keskustelupalstalle "joudun" laittamaan viestiä, mutta haluaisin tietää eräästä asiasta hieman enemmän.

Kysymys on henkilöstä joka (kiikareilla tms.)kuvaa minua minun ollessani parvekkeella aiheuttaen suurta epämiellyttävyyden tunnetta. Joskus olen saanut hänet kiinni myös tuijottamisesta asuntooni vaikken ole parvekkeella vaan olohuoneessa aikaa viettämässä. Tällöin vedän verhot samantien ikkunan eteen ja pyrin saamaan hänet pois kurkkimasta elämääni.

Olen kerran näyttänyt hänelle kansainvälistä käsimerkkiä ja olen pyrkinyt olemaan välittämättä hänestä, mutta siltikin, aina kun hänelle tulee siihen mahdollisuus niin hän sen tekee uudelleen ja uudelleen. Tuntuu inhottavalta tuntea olonsa kotonaankin "uhatuksi".

Poliisille olen jo käynyt asiasta sanomassa, koska en enää tiennyt mitä voisin tehdä. He pyysivät minua ottamaan ylös päivämäärät ja kellonajat, mutta en kuitenkaan tunne oloani edelleenkään mitenkään mukavaksi, koska en tiedä miten pitkältä ajalta poliisi on halukas tietoja saamaan. En enää jaksa olla toisen ihmisen armoilla ja pyrkiä pitämään parvekkeella käyntejä vähäisenä sekä olohuoneen verhoja alhaalla. Miten voi olla mahdollista ettei asialle voi tehdä vielä mitään?! Olen aiemminkin joutunut naapuritalon asukkaan ahdistelunkohteeksi eikä se todellakaan tunnu mukavalta.

Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta ollut tai tällä hetkellä meneillään, onko minkäänlaisia laillisia vinkkejä asiaan liittyen.

Kiitän kovasti kaikkia jotka vastaavat, antavat edes jonkinlaista kommenttia. En nimittäin jaksa olla enää kenenkään silmätikku.

P.S. Olen myös miettinyt että menisin parvekkeelle ja antaisin hänen kiikaroida niin kauan kunnes jaksaa...mutta toisaalta, en aio ketään myöskään tietoisesti yllyttää jatkamaan toimintaansa.

29

3511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osta kiikari

      Osta kiikari ja kiikaroi takaisin.

      • Greizy

        Mutta en ole kiinnostunut kiikaroimaan häntä. Ihan kananlihalle menee kätöset kun ajattelenkin vielä kiikaroivani häntä. Hyyh. Yök.

      • Hauska törmätä silloin tällöin vanhoihin nimimerkkeihini, kuten tähän I. Keturiin. (Isaskar Keturi oli Apu-lehden pakinoitsija-nimimerkki.) Hyviä neuvoja jakelin jo tuolloin.

    • suhteenne

      Hieman kiinnostaa.
      mies vai nainen ja minkä ikäisiä,
      siis kohde ja katselija.
      Oletko antanut joskus jollain lailla aihetta.

      Ja kuinka voit varmasti todistaa että hän katselee sinua ja kuinka voit todistaa että siitä on jotain haittaa.

      Jos todistus epäonnistuu, hän voi ottaa siitä vastasyytteen ja sen häviät.

      • Greizy

        Eli minä olen 23 v neito ja hän mitä ilmeisemminkin joku nuori kaveri myöskin, en ole täysin varma koska en niin kauas näe. Hänen asuntonsa on n. 100 m päässä, ehkä kauempanakin.

        En ole tehnyt mitään tietoisesti josta hän olisi voinut luulla saaneen oikeutensa minua kiikaroida. Yllyttäminen ei kuulu minun luonteen piirteeseeni.
        Mistäs minä tietäisin mitä kaikkea hän on lopulta nähnyt asuntoni sisätiloissa, en voi olla koskaan varma vaikka on nähnytkin jotain sellaista mitä ei normaalisti ulkona minusta näkisi.

        Asunnot ovat lopuksi siten aseteltu, että mitä tahansa hän siellä kiikaroikaan, hän ei näe muualle kuin kerrostalon asuntoihin. Kiikaroija ei siis itse ole parvekkeellaan vaan hän on parvekeovensa takana. Toimii näin: ensin tulee ovelle, katsoo kerrostalolleni päin, kävelee pois, tulee takaisin, nostaa kätensä kiikarointi asentoon ja kuvaa kunnes lähden pois.

        Ja tottakai siitä on haittaa, ymmärtäisit itsekin jos olisit jonkun ihmisen kuvattavana.

        Yksityisyyden loukkaaminen on aika suurikin rikos. Luimme nimittäin poliisin kanssa lakikirjaa ja siinä mainittiin sakoista ja enintään vuoden vankeudesta.

      • Greizy

        Ystäväni asuu samassa kerrostalossa, kävi äskettäin katsomassa henkilön sukunimen joka ei kyllä ollut sellainen jonka tietäisin.

        Pelottaa sinänsä, että mitä sitten tapahtuu kun hän kyllästyykin pelkkään kiikarointiin...

      • suhteenne
        Greizy kirjoitti:

        Minäkin olen aikoinaan katsellut, joskus tilapäisesti ja vahingossa.

        Korkeammalta näkee hyvin alemmaksi ja valoilla ollessa asuntosi on kuin elokuvateatterin valkokangas.

        Eikö sinulla ole tietoa, on aivan tervettä että nuori mies katselee naisia.
        Viimeistään nyt sinun on tajuttavat miehet ovat sellaisia, koko ikänsä, vilkuilevat aina naisia.
        Niissä on sitä jotain ja mitä enemmän on vaatetta, sitä kauniimmalta tytöt näyttävät.

        Niin minäkin ole ollut sellainen,
        nyt on halittu yli 30 vuotta samaa vaimoa, lapset ovat hyvin kunnollisia ja menestyviä.
        Ja talous on erinomaisen hyvässä kunnossa.

        Eli kiikaripoika voi olla hyvä mies, ehkä hieman ujo.

        Kannatta tarkkaan ajatella, jos aikoo syyttää häntä, kaikki tulevat kuitenkin kaikkien ikätoveriesi tietoon ja siinä on sitten elettävä.

      • I. Keturi

        Oletkohan nyt ihan varma, että hän todella kiikaroi sinua?

        Kun kertomasi mukaan välimatkaa on vähintään 100 metriä, ja kun kiikarointi vielä tapahtuu sisätilasta ikkunan läpi, epäilen vahvasti havaintosi luotettavuutta. Osta nyt vain se kiikari, jotta voit varmistaa oletuksesi. Paljaalla silmällä et kyllä kertomissasi olosuhteissa voi nähdä, mitä hänen asunnossaan tapahtuu.

        Jos hän kiikaroisikin, niin miksi luulet hänen kiikaroivan juuri sinua? Ettet vain luule liikoja omasta kiinnostavuudestasi? Oletko kenties ikkunasi edessä alastomana? Jos olet, kiikaroinnin saattaisi jotenkin ymmärtää, muutoin ei.

        Jospa hän kiikaroikin jotakuta toista. Asut kai kerrostalossa, jossa on paljon muitakin kiikaroitavia asuntoja kuin sinun. Miksi luulet hänen olevan kiinnostunut juuri sinusta?

        Varmimman vastauksen tietysti saat, kun menet ja kysyt häneltä itseltään. Jos hän tuntuu mukavalta, voisit kutsua hänet luoksesi päiväkahville. Eiköhän se kiikarointi siihen loppuisi.

      • suhteenne
        suhteenne kirjoitti:

        Minäkin olen aikoinaan katsellut, joskus tilapäisesti ja vahingossa.

        Korkeammalta näkee hyvin alemmaksi ja valoilla ollessa asuntosi on kuin elokuvateatterin valkokangas.

        Eikö sinulla ole tietoa, on aivan tervettä että nuori mies katselee naisia.
        Viimeistään nyt sinun on tajuttavat miehet ovat sellaisia, koko ikänsä, vilkuilevat aina naisia.
        Niissä on sitä jotain ja mitä enemmän on vaatetta, sitä kauniimmalta tytöt näyttävät.

        Niin minäkin ole ollut sellainen,
        nyt on halittu yli 30 vuotta samaa vaimoa, lapset ovat hyvin kunnollisia ja menestyviä.
        Ja talous on erinomaisen hyvässä kunnossa.

        Eli kiikaripoika voi olla hyvä mies, ehkä hieman ujo.

        Kannatta tarkkaan ajatella, jos aikoo syyttää häntä, kaikki tulevat kuitenkin kaikkien ikätoveriesi tietoon ja siinä on sitten elettävä.

        http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:2:0:0,4:2:1:1:2005-11-05,4:338082,1:0:0:0:0:

        Hallitus lahjoitti syntymäpäiväsankari Matti Vanhaselle kaukoputken.

      • Gretzky45
        Greizy kirjoitti:

        Ystäväni asuu samassa kerrostalossa, kävi äskettäin katsomassa henkilön sukunimen joka ei kyllä ollut sellainen jonka tietäisin.

        Pelottaa sinänsä, että mitä sitten tapahtuu kun hän kyllästyykin pelkkään kiikarointiin...

        Jos kyllästyy pelkään kiikarointiin> anna sen kosketella itseään))
        Valokuvaaminen julkisella paikalla on sallittu. Kuvaamisen ei tarvitse pyytää keneltäkään lupaa. Kuvauskohteelta ei tarvitse pyytää lupaa. Julkiseksi paikoiksi katsotaan kaikki sellaiset alueet joihin jokaisella on mahdollisuus vapaasti päästä. Julkisia paikkoja ovat rautatieasemat, kauppakeskukset, lentoasemat, metroasemat, torit, kaupat, rannat ja puistot jne.

        Jotta teko olisi kiellettyä ja salakatselua, teon pitää kohdistua henkilöön. Henkilön tulee olla erityisessä paikassa, kuten kotirauhan piirissä tai julkisrauhan piirissä (virastot, tuotantolaitokset, toimistot jne) ja kyseisten paikkojen tulee olla yleisöltä suljettuja ja kuvaamisen tulee tapahtua yksityisyyttä loukaten.

        Kuvaamisen kieltäminen jollain alueella, esim. kauppakeskuksissa, metroasemilla tai lentoasemilla edellyttäisi, että alue on yleisöltä suljettu ja kuvaamisen pitäisi tapahtua oikeudettomasti ja yksityisyyttä loukaten. Vartijoilla ei siis ole näillä alueilla oikeutta kieltää kuvaamista, vaikka he näin väittäisivätkin. Missään tapauksessa otettuja valokuvia ei tarvitse kenellekään näyttää, eikä niitä tarvitse pyynnöstä poistaa, esim. muistikortilta. Myöskään poliisi ei voi kieltää kuvaamista julkisilla paikoilla. Eli jos pysähdyt kuvaamaan esim. auto-onnettomuutta, jossa poliisit ovat paikalla, poliisi ei voi kieltää sinua kuvaamasta, eikä varsinkaan vaatia otettujen kuvien poistamista

    • hehheee

      Lainaisin kaveriltani kiikarikiväärin ja silloin kun tyyppi tulee kiikaroimaan, niin "kiikaroisin takaisin".
      Saattaa kaverilla tulla kalsaripyykkiä, kun huomaa katselevansa 308:n piippuun.
      Jättäisin aseen siihen hollille joksikin aikaa, että tietää aina törmäävänsä samaan kuvaan.

      Ehkäpä huomaisi sinun huomanneen häen harrastuksensa ja tajuaisi viestisi, että koettaisi olla kiikaroimatta.

      No, tämä oli vain mielikuvitusleikkiä, mutta jotain jekkua kyllä kaverille järkkäisin.
      Voisihan parvekkeella olla vaikkapa oikeita videokuvaajia tekemässä "dokumenttia" kaverisi harrastuksesta.....

    • Igor

      Kiihotutko ja ryhdytkö riisuntumaan ?
      Sormeiletko ja hyväiletkö samalla itseäai ?

    • lääkärihoitaja

      olet selvästi vainharhainen. Onko seksuaalisuutesi kunnossa ?

    • Tom

      Kerää päivämääriä ja kellonaikoja ylös, pyri että joku ystäväsi näkee yhdessä sinun kanssa naapurin kiikaroinnin/kuvaaminen. Tämän jälkeen tekemään rikosilmoitus poliisille. Heidän on se otettava vastaan ja myös tutkittava!

      Rikoslaki 24. luku 6§

      6 §. (V:1.10.2000 M, A:9.6.2000, SK:531/2000) Salakatselu. Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa
      1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka
      2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,
      on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
      Yritys on rangaistava.
      KKO:1985-II-128.
      KKO:1990:36.

      Yksityisetsivä A oli seurannut B:n toimia hankkiakseen selvitystä vireillä olleeseen riitajuttuun, jossa B oli asianosaisena, ja tällöin valokuvannut B:tä tämän oleskellessa omakotitalonsa pihamaalla. A:n menettely katsottiin RL 24 luvun 3 b §:n 2 mom:ssa tarkoitetuksi salakatseluksi. KKO:1985-II-128.

      • Kerran syytety

        Pitää olla kunnollinen näyttö että tapahtuu salakatselu. Paljain silmin saa katsoa niin paljon kuin haluaa. Jos toteat asian kiikarilla niin joudu itse syytetyksi.
        Ainoa keino on saada henkilö itse paljastamaan itsensä.
        Vaikka sulla olisi asunto täynnä todistajia niin se ei riitä jollei joku ole nähnyt optista tai mekaanista laitetta jolla salakatselu tehdään.
        Itsestäni yritettiin saada kostoksi syyllinen salakatseluun kun näin paljain silmin asioita joita ei haluttu päivänvaloon.

    • hupisstaa

      Käy kaverisi kanssa tyypin ovella. Jos sulla on vain sen verran pokkaa. Anna palaa tuutin täydeltä ja katso mitä tapahtuu..

      • Greizy

        Juu, kaikki nuo on varmaan ihan mielekkäitäkin vaihtoehtoja, ja niille kahdelle, valitettavasti on olemassa myös minuakin sairaampia ihmisiä, ei sillä että tietäisin varmasti hänen minun asuntooni tuijottelevan, mutta kun tässä on ISO KERROSTALO hänen talonsa edessä, ei hänellä ole mahdollisuuksia muuallekaan tuijotella.

        Että silleen.

        Muihin kommentteihin en vaivaudu edes vastailemaan, jotkin ovat varteenotettavia mm. kiikaritähtäin ;)

        Kiitti kaikille kuitenkin!

      • pelle peloton

        Laita sen talon porrashuoneiden ala-auloihin nimetön ilmoitus. Tee se siististi tietokoneella.
        Ja teksti esim.: Varokaa ´Muuurahaisenpolku 10 A rapun yöllistä kiikaroijaa.

        Jos se ei tepsi lisää viikon kuluttua tarkka osoite tai nimi esim. pelkkä sukunimi ja laita siisti ilmoitus näkyviin paikkohin. Jaa se myös postiluukkuihin.Aloita ensin ilman osoitetta ja nimeä koska nimeä ei tietääkseni saa sanoa julkisesti.Tämän voit tehdä huomaamattomasti, luulen ettei heppuli pidä että asiasta tiedotetaan

        Luulen että kiikarointi loppuu aika pian.

      • I. Keturi
        pelle peloton kirjoitti:

        Typerä neuvo. Mitään varmuuttahan ei ole siitä, että Muurahasipolun asukas todella kiikaroisi asunnossaan.

    • jokunen

      teeppä sil runkkaril temppu: ota talospaperi rullan sisus,jokin lasinpala ja n.1,2m:n ohuehko rautaputki.
      laita lasinpala rullan päähän, niin et se näyttää linssilt,
      teippaat rullan putkeen, ja menet parvekkeelle.

      sit ku se runkkari tulee taas tiirailemaa,ni sil onki sit jotai muuta tiirailtavaa ;D

      tietääkseni laillinen temppu, varsinki tälläsis tilanteis :D

      en usko, et tiirailee vähään aikaan :)

      ps. temppu toimii, koska olen itse kokeillut pienempänä rautaputkel,pullonpohjal ja talouspaperi rullan sisuksel :)

      hyvä ettei tyyppi kussu housuihinsa X)

      • tappis

        Mikä tossa on ideana?

    • Stewe

      Teistä tulisi oiva pari. Toinen tirkistelee ja toinen itsensäpaljastaja. Kyllä seksi on naku nannaa.

      • KRISTER LUNDSTEDT

        Eräs käpylän toimintakeskuksessa ollut maahanmuuttajamies on kuulemma kiikaroinut omaa sukupuolielintään ihan kunnon nykyaikaisilla digitaalisilla kiikareilla niin että esinahka on ollut ihan terskan takana.

      • JERE LINDROTH

      • SEPPO
        JERE LINDROTH kirjoitti:

        Eräs käpylän toimintakeskuksessa ollut maahanmuuttajamies on kuulemma kiikaroinut omaa sukupuolielintään ihan kunnon nykyaikaisilla digitaalisilla kiikareilla niin että esinahka on ollut ihan terskan takana.

        MINULLA SEPOLLA ON TAAS SELLAINEN TUNNE ETTÄ NYT LOPPU KOKO PASKAN PUHUMINEN TÄHÄN PAIKKAAN. ELI TURVAT KIINNI KOKO PORUKKA! JUMALAUTA!

      • JORMA SUUTARI
        SEPPO kirjoitti:

        MINULLA SEPOLLA ON TAAS SELLAINEN TUNNE ETTÄ NYT LOPPU KOKO PASKAN PUHUMINEN TÄHÄN PAIKKAAN. ELI TURVAT KIINNI KOKO PORUKKA! JUMALAUTA!

        Kuules Seppo annappa kun harrastan kanssasi naisen ja mlehen intiimi paneskeluja miesten kesken niin etköhän saa siitä elämän sisällöllisen täyttymyksen tosin muusta puhumattakaan.

    • kiikarit_kiellettävä

      Olen huolestunut. Satuin huomaamaan, että minua kiikaroidaan. Paljain silmin tehty havainto vahvistui, myöhemmin uudella kameralla. Eli aloitin uuden harrastuksen ja huomasin miehen kyttäävän asuntoomme. Oma kamera oli sisällä ja säädin sitä niin ihmettelin ku huomasin, että näytöltä näkyi kiikarimies!!! En ottanut hänestä valokuvaa, enkä ota. Huomasin aiemmista kommenteista, ettei se ole laillista. Laitoin lapun ikkunaan, missä pyysin häntä lopettamaan. Noin 2 kuukauden ajan on tämä homma toistunut. Varsinkin ku nuori vaimoni on kotona! Soitin asiata tutuille ja samoin soitin vanhemmilleni. Soitin myös vaimolleni, että nyt voin sanoa varmaksi, että meitä kyylää joku mies!!! Toivottavasti saamme jäädä rauhaan. Varsin kiusallista on, että olemme rakastelleet verhot auki! Tämä varmaan sai miehen innostumaan entisestään. Koitan löytää rauhallisen ratkaisun asiaan. En halua olla ahdistunut vaimoni puolesta ja omastanikaan. Nyt on verot kiinni ja pysyy! Kaippa pitää alkaa kirjoittamaan päivämäärät ylös kellonaikojen kanssa, jos ei lopu... Pahoittelen kirj.virheistä. En jaksanu oikolukee...

      • JUKKA SUUTARI

        en edes amerikkaan muuttaneena suomalaisena ymmärrä kristeriä ja jereä KYRPÄ kiikarointiin liittyen VAIKKA SANOTAAN ETTÄ AMERIKASSA KAIKKI TAI MONET ASIAT ON SUURTA !! et on sairaita tyyppejä jere lindroth ja krister lundstedt!!!!!

      • SUKKA JUUTARI
        JUKKA SUUTARI kirjoitti:

        en edes amerikkaan muuttaneena suomalaisena ymmärrä kristeriä ja jereä KYRPÄ kiikarointiin liittyen VAIKKA SANOTAAN ETTÄ AMERIKASSA KAIKKI TAI MONET ASIAT ON SUURTA !! et on sairaita tyyppejä jere lindroth ja krister lundstedt!!!!!

        Ihana nollavastaus kahdeksan vuotta sitten aloitettuun ketjuun. Laukesitko kun sait sen kirjoittaa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe