Miksi islamissa rukoillaan määrättyyn aikaan joka päivä, eikä ihmiset rukoile silloin kun on tarvis.
Varmasti miljonat rukoilijat miettivät siinä polvistuessaan ihan muita asioita, kuin rukousta.
Samoin on meidän kirkoissa, pappi sanoo, että rukoilkaa ja me panemme päät alaspäin ja olemme vakavan näköisiä.
Minusta rukous on hyvin yksityinen tapahtuma, enkä usko, että jumala tai allah, erikseen vaatisi meitä rukoilemaan määrättyinä aikoina tai -päivinä.
Varmasti miljonat rukoilijat miettivät siinä polvistuessaan ihan muita asioita, kuin rukousta.
Samoin on meidän kirkoissa, pappi sanoo, että rukoilkaa ja me panemme päät alaspäin ja olemme vakavan näköisiä.
Minusta rukous on hyvin yksityinen tapahtuma, enkä usko, että jumala tai allah, erikseen vaatisi meitä rukoilemaan määrättyinä aikoina tai -päivinä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä ihmiset rukoilevat ihan varmasti myös silloin kun on tarvis - näiden pakollisten rukousten tarkoitus on lähentää ihmistä Jumalaan, auttaa miettimään Jumalaa ja yksi sääntö onkin, että ellei juuri sillä hetkellä kykene keskittymään rukoukseen ja ne ajatukset päässä karkailevat jonnekin ihan muualle, on parempi olla sillä kertaa rukoilematta kokonaan. Vaikka taatusi silti ne miljoona rukoilijaa suorittavat monotonisesti rukouksensa silti, ihan muita asioita ajatellen - onko sellaisesta rukouksesta sitten paljonkaan hyötyä? En tiedä. Siinä olen samaa mieltä, että rukous on yksityinen asia ja lähinnä ihmistä itseään - ei Jumalaa varten. Jumala kun näkee ihmisen mieleen ja sydämeen ja tämän hyvyyteen tai pahuuteen ihan ilman rukouksiakin. Rukoilu ei yksistään varmasti ole mikään automaatti olla hyvä muslimi/uskovainen ja varma keino pelastautua, kyllä se vaatii sen ajatuksen siihen kanssa :)
ovat perinne Muhammadin armeijan sulkeisjärjestyksestä. Puolet rukoilee ja puolet vartioi turvallisuutta, ja sitten toisin päin. Opillisesti sillä ei ole mitään tekemistä Koraanin julistaman islaamin kanssa.
Rukoileminen on erityinen kiitollisuudenosoitus Allahille.
Allah pitää meistä huolen joka ikinen hetki. Emmekö olisi kiitollisia siitä ja muistaisi Allahia, joka on meidän elämämme ylläpitäjä, edes viisi kertaa päivässä?
Allah ei tarvitse meiltä mitään, mutta me tarvitsemme Allahia joka hetki. Sinä hengität koko ajan, etkä edes ajattele sitä, että se on Allah, joka antaa sinun elää ja hengittää. Oletko sinä kiitollinen? Sinun ruumiissasi ei tarvitsisi mennä kuin yksi mitättömän pieni systeemi pieleen kun sinä kuolisit.
Jos ihminen haluaa pysyä terveenä ja hyvinvoivana, hänelle suositellaan, että hän söisi viisi kertaa päivässä sopivan kokoisia aterioita. Samalla tavalla me rukoilemme viisi kertaa päivässä saadaksemme hengen ravintoa. Tietysti voisimme syödä vain silloin kun meillä on "tarve", mutta silloin emme voisi hyvin.
Imaami Ali (rauha hänelle) on kertonut, että on olemassa ihmisiä, jotka palvelevat Allahia eri motiiveilla:
Imaami Ali (rauha hänelle) on sanonut: On olemassa ihmisiä, jotka palvovat Allahia saavuttaakseen Hänen Suosionsa, tämä on kauppamiesten palvontaa; kun taas on joitakin, jotka palvovat Häntä pitääkseen itsensä vapaana Hänen Vihastaan, tämä on orjien palvontaa; on muutamia, jotka tottelevat Häntä kiitollisuuden ja sitoumuksen tunteestaan, tämä on vapaiden ja jalojen miesten palvontaa. [Nahj Al-Balagha, Imam Alin (as) sanonnat, nro 206]
Oletko sinä kauppamies, orja vai vapaa ihminen? :)
Oletko sinä ihminen, joka pitää rukoilemista vain palvelusten pyytämisenä Allahilta? Kun olet hädässä, sinä rukoilet ja vannot, että palvelet vain Allahia, mutta kun Allah pelastaa sinut, sinä unohdat hänet?
"Kun onnettomuus kohtaa ihmisiä, he rukoilevat Herraa kääntyen Hänen puoleensa, mutta kun Hän antaa heidän maistaa armoansa, niin katso, osa heistä alkaa asettaa muita jumalia Hänen rinnalleen. Täten he kieltävät sen, minkä olemme heille antanut. Nauttikaa aikanne, kyllä viimein tulette palkkanne saamaan. Olemmeko lähettänyt heille ketään, joka olisi valtuuttanut heidät asettamaan muita Jumalan rinnalle? Kun annamme ihmisten maistaa armoa, he iloitsevat siitä, mutta kun heitä kohtaa onnettomuus heidän tekojensa johdosta, niin katso, he joutuvat epätoivoon." (Pyhä Koraani 30:33-36)
"Mutta jos he kääntyvät pois, niin Me emme ole lähettänyt sinua heidän valvojakseen; sinun tehtäväsi on vain julistaa ilmoitusta. Ja totisesti, kun annamme ihmisen kokea armoamme, hän iloitsee siitä, mutta jos häntä kättensä töiden tähden kohtaa jokin onnettomuus, tulee hänestä kiittämätön." (Pyhä Koraani 42:48)
Miksi et kiittäisi ja ylistäisi Allahia, pyydä anteeksi syntejäsi, pyydä hyviä asioita itsellesi ja muille? Rukous on kaikkea tätä.
Sinä teet joka päivä monia päätöksiä elämäsi suhteen. Miksi et rukoilisi viisi kertaa päivässä ja pyytäisi, että Allah johdattaisi sinut oikealle tielle, niiden tielle, joille Hän on suosiollinen - ei niiden, joiden päälle Hänen vihansa lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä...? :)
Muista nyt r-s, että et mene kyykkimään yhdesä miesten kanssa, vaan menet omalle puolellesi.
Rukoiletko sinä kuukautisten aikaan, eikö se ole vähän arveluttavaa, kun olet oman profeettasi mukaan saastunut silloin.
Rukoilisit jumalaasi, että hän näyttäisi sinulle oikean tien, vapaiden, jumalaa arvostavien ei pelkäävien puolelle.
Jokainen voi rukoilla vaikka 10 kertaa päivässä tai kerran, jos se tulee sydämestä eikä määrätyistä tavoista, se on varmasti vähintään yhtä arvokas kuin päivittäinen rituaali.
... paitsi muslimeilla myös juutalaisilla ja kristityillä on yhteisiä jumalanpalvelustilaisuuksia, joissa rukoillaan yhdessä. Muodot ja perinteet ovat kaikilla toki jossakin määrin erilaiset.
Tuskinpa juutalaiset, kristityt tai muslimit yleisesti luulevat, että Jumala ei tulisi toimeen ilmankin.
Rituaalit vahvistavat yhteisöä.
Olen kiitollinen Allahille monista syistä. Jos olemme kiitollisia jollekin, emmekö silloin kiitä häntä? Vai olemmeko niin kiittämättömiä, että kuvittelemme kaiken tulevan meille *hupsis-itsestään?*
Kiitän Allahia, koska olen kiitollinen Hänelle elämästäni, olen kiitollinen Hänelle ravinnostamme, ilmasta, jota hengitämme! (vaikka teollisuusvaltiot pyrkivätkin tuhoamaan maapallomme)
Jos rukoilisin silloin, kun minulle itselleni se sopii, olisin itsekäs hyödyntavoittelija, joka rukoilee vain henkiset jättioptiot mielessään.
Tahdon myös rukoilla ystävieni puolesta, tahdon tehdä heille pyyntörukouksen.
En halua kulkea eksyksissä, siitäkin tiestä kun minulla on kokemusta - läheiseni enkä minä emme voineet hyvin.
Mutta kuitenkin se on Allah, joka päättää Tuomiopäivänä, olenko kulkenut oikeaa polkua, en minä tai ystäväni sitä voi päättää - ainoastaan voin pyrkiä parempaan.
Siinä auttaa ainakin itseäni säännöllinen rukous, vuoropuhelu Hänen kanssaan. Viidesti päivässä JA pyyntörukoukset päälle...
Saathan sinä rukoilla niin paljon kuin haluat, mutta älä pakota muita tekemään samaa.
....
Olenko väittänyt sellaista?
Miksipä ketään pakottaisinkaan rukoilemaan, ei se ole minun tehtäväni. Moneen kertaan tälläkin palstalla on esiintynyt lause "uskonnossa ei ole pakkoa"; ei ole niin, sitä yritän itsekin noudattaa.
Aikoinaan ainoan pakon olen kokenut uskonnossa, kun ollessani vielä ev.lut. ja käydessäni rippikoulua, jouduin osallistumaan niihin saarnatilaisuuksiin...olisi tuohon aikaan ollut muutakin tekemistä ;-)
Mutta siitä on jo aikaa...
Enää en koe olevan pakkoa uskonnossani.
Ei kukaan pakota sinua rukoilemaan. Me vain kehoitamme. :)
Tosiaankaan kenenkään ei ole pakko valita edes oikeaa tietä.
"Uskonnossa ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä, ja se, joka hylkää saatanan ja uskoo Jumalaan, hän pitää kiinni mitä lujimmasta kädensijasta, joka ei murru. Jumalahan on kuuleva, tietävä." (Koraanin jae 2:256)
Tuomiopäivänä ei kannata sitten valittaa, ettei Allah pakottanut valitsemaan oikeaa tietä ja estänyt teitä tekemästä vääryyttä itsellenne kieltämällä Allahin.
"Totisesti, Jumala ei tee vähäisintäkään vääryyttä ihmissuvulle, mutta ihmiset tekevät vääryyttä itselleen." (Koraanin jae 10:44)
Allah on antanut ihmiselle vapaan tahdon. Sen mukana tulee myös vastuu. Te ette voi syyttää Allahia omista vääristä valinnoistanne ja sen seurauksista, joista Allah on varoittanut etukäteen. Allah on Oikeudenmukainen.
"Ja suorittaessaan jotakin häpeällistä he sanovat: »Olemme havainneet esi~isiemme tehneen niin, ja Jumala on sen meille siten asettanut.» Sano: »Jumala ei määrää mitään häpeällistä; panetteko Jumalan tiliin asioita, joita ette tiedä?» Sano: »Herrani on asettanut oikeuden. Hurskaat olkoot siis kasvonne (koko olemuksenne) joka rukoushetkenä ja Häntä ainoata huutakaa avuksi hartaasti palvoen. Sellaisina, joiksi Hän alussa loi teidät, palaatte te jälleen (Hänen) luoksensa." (Koraanin jakeet 7:28-29)
"Ei kukaan pakota sinua rukoilemaan. Me vain kehoitamme. :)"
Asuessani Saudi-Arabiassa näin näitä "kehoituksia" aivan yllinkyllin. Homman nimi on se että mitään valinnan vapautta muslimilla asiassa ei ole. Kyllä uskonnollinen poliisi pitää huolen siitä että rukoushetkiä noudatetaan.
"Ei ole oikeauskoisella miehellä eikä naisella valinnan varaa sellaisessa asiassa, jonka Jumala ja hänen sananjulistajansa ovat jo ratkaisseet ; kuka ikinä on tottelematon Jumalalle ja Hänen sananjulistajalleen, hän ilmeisesti kulkee harhaan." (Koraanin jae 33:36)
Uskovalla muslimilla ei ole valinnanvaraa sellaisessa asiassa, jonka Allah tai Profeetta (saas) on päättänyt, mutta eihän kenenkään ole pakko kuulua uskovien joukkoon. Jos sinä sanot olevasi uskovainen, niin sitten sinä teet sen mukaan mitä Allah ja/tai Profeetta (saas) on määrännyt, ellet halua olla niin sanotusti tekopyhä.
Missä viipyy sensuuri, rukoilijasirkan teksti on loukkaavaa ja saristista.
Hän puhuu omasta kansanryhmästään, että se on oikeauskoinen.
Tuo on kaikkia muita uskontoja loukkaavaa tekstiä, sillä siinä samalla tuomitaan kaikki muut, kuin islamin kannattajat vääräuskoisiksi.
Minä luulen että monella on vähän erilainen käsitys oikeasta ja väärästä.
tietenkin pitää omaa uskontoaan oikeimpana. Muutenhan hän ei olisi oman uskontonsa uskovainen. Mitä kummallista siinä on?
Minä luulen, että jokaisella on tähän oikeus. Sinullakin. Mikä sitten uskontosi tai uskonnottomuutesi lieneekään.
Höh, missä Rukoilija-Sirkka tuomitsee muut vääräuskoisiksi?
Mikä hänen tekstistään rasistisen tekee?
Oleenko minä rasisti, jos totean Suomen olevan hyvä maa asua (enkä samalla ylistä maailman muita n. 180 valtiota vastaavalla tavalla hyviksi)
Jos totean islamin olevan hyvän uskonnon, niin missä kohdassa ylläolevaa lausettani sitten tuomitsen muut uskonnot?
Kyllä minäkin osaan tuomita minkä tahansa rasistis-fasistisen luopioklikin saastuneeksi jäseneksi, mutta silloin kaiketi käytän jo 70-luvun alussa muodissa olleita poliittisen laitavsemmistomme sanoja...en uskonnollisia.
Asia asiana.