Minulla on ajoittain pahoja ihottumaläiskiä, jotka märkii ja hilseilee vuorotellen. Tämä vuosi on alkanut tosi kivasti, ainut pahempi ihottuma on alamahassa. Tosi vaikea ollut saada sitä kuriin.. onneksi on pian kesä. Mutta nyt ASIAAN:
Saattaa kuulostaa tyhmältä kysymykseltä, mutta onko teillä atoopikoilla ilmennyt myös limakalvojen kuivumista? Minulla on nyt ollut sellainen tuntuma n. kuukauden ajan, että alapää on kuivahko ja hellä, ensimmäistä kertaa elämässä. Luin luotettavilta nettisivuilta, että joskus kuivaihoisilla esiintyy myös limakalvojen kuivumista, voi aiheuttaa juuri näitä oireita. Onko kokemuksia? Vielä mainitsen tässä, että en ole altistunut kumille, jos joku ehdottaa kumiallergiaa (kondomi), sillä olen vakituisessa suhteessa,pillereitä käytän.
ATOOPIKOT huomio!
11
1764
Vastaukset
- kuiva-kaisa
on tämän asian kanssa tutuksi tullut. Minulla tämä asia huomattiin kun oli jatkuvasti hiivatulehdus ja siihen sitten etsittiin syytä. Syyksi tosiaankin löytyi kuivat limakalvot. Onneksi apteekista saa ostettua sellaista ainetta kun Ceridal-intime. Sitä olen käyttänyt ja apua on ollut. Käy muuten myös liukasteeksi tarvittaessa.
- ---
kuivuminen johtua käyttämistäsi pillereistä?
- pillereitä?
Etkö ole mistään lukenut, miten haitallisia ne ovat juuri meille atoopikoille? Itselläni alkoivat hirveät ihottumat nimenomaan pillereiden aloittamisen jälkeen joskus aikoinaan ja lopetin ne samantien.
Kondomejakin on esim. Prismasta saatavana latex-freenä.
Ja tuosta kuivumisesta; tyrniöljy auttaa siihen vaivaan. Syön itse sisäisesti joka päivä monta kapselia parasta tyrniä ja auttaa.- alkuper.
En ole kuullut!!! Eikä lääkärit ole sanoneet mitään, vaikka ihottumista ja pillereistä ovat tietoisia.. Ja kaiken huipuksi: ekat ihottumat sitten leikki-iän puhkesivat asteittain n. 15-17 v iän aikoihin, ja pillerit aloitin 15-vuotiaana. Olisiko sitten oikeasti, että ihottumat ja tämä limakalvo homma johtuukin pillereistä! Taidanpas poiketa lääkäriin..
- Edellinen
alkuper. kirjoitti:

vielä sen verran, että jos haluat hoitaa itseäsi, he ovat viimeinen ammattikunta, jolta kannattaa kysyä mitään. Hehän vain määräävät yhä rajumpia voiteita, vaikka atooppisen ihottuman syyt ovat aina jossain ihan muualla. Iho alkaa toimia entistä huonommin jos käytät apteekin voiteita. Lääkkeitä lääkkeiden päälle, sillä koulutieteen lääkärit vain tukahduttavat ihottumat. E-pillerit ovat yksi pahimmista asioista, mitä voit itsellesi tehdä.
Näistä asioista voisin kirjoittaa vaikka kirjan tähän, mutta yhden lauseen sanon sinulle;
Etsi tietoa kaikkialta muualta kuin lääkäripalstoilta! Lääkärit osaavat kyllä tehdä yhtä ja toista, tarvitaan kirurgiaa, toimenpiteitä, kuntoutusta ym.. Mutta IHOTTUMISTA heillä on teelusikallinen tietoa. Edellinen kirjoitti:
vielä sen verran, että jos haluat hoitaa itseäsi, he ovat viimeinen ammattikunta, jolta kannattaa kysyä mitään. Hehän vain määräävät yhä rajumpia voiteita, vaikka atooppisen ihottuman syyt ovat aina jossain ihan muualla. Iho alkaa toimia entistä huonommin jos käytät apteekin voiteita. Lääkkeitä lääkkeiden päälle, sillä koulutieteen lääkärit vain tukahduttavat ihottumat. E-pillerit ovat yksi pahimmista asioista, mitä voit itsellesi tehdä.
Näistä asioista voisin kirjoittaa vaikka kirjan tähän, mutta yhden lauseen sanon sinulle;
Etsi tietoa kaikkialta muualta kuin lääkäripalstoilta! Lääkärit osaavat kyllä tehdä yhtä ja toista, tarvitaan kirurgiaa, toimenpiteitä, kuntoutusta ym.. Mutta IHOTTUMISTA heillä on teelusikallinen tietoa."Vielä sen verran, että jos haluat hoitaa itseäsi, he ovat viimeinen ammattikunta, jolta kannattaa kysyä mitään. Hehän vain määräävät yhä rajumpia voiteita, vaikka atooppisen ihottuman syyt ovat aina jossain ihan muualla. Iho alkaa toimia entistä huonommin jos käytät apteekin voiteita. Lääkkeitä lääkkeiden päälle, sillä koulutieteen lääkärit vain tukahduttavat ihottumat. E-pillerit ovat yksi pahimmista asioista, mitä voit itsellesi tehdä.
Näistä asioista voisin kirjoittaa vaikka kirjan tähän, mutta yhden lauseen sanon sinulle;
Etsi tietoa kaikkialta muualta kuin lääkäripalstoilta! Lääkärit osaavat kyllä tehdä yhtä ja toista, tarvitaan kirurgiaa, toimenpiteitä, kuntoutusta ym.. Mutta IHOTTUMISTA heillä on teelusikallinen tietoa."
Itsekkin olen alkanut miettimään tätä pilleri asiaa,että kuinka se tulisi vaikuttamaan ihooni?Itse en vielä ole aloittanut pillereiden käyttöä mutta sitten kun se ajankohtaiseski tulee niin pitääpä tarkkailla ihon reaktioita.
Ilmeisesti tämäkin on yksilöllinen kysymys sillä tunnen pari atoopikkoa joista toiselle e-pillerit aiheuttivat kauheat reaktiot ja toiselle sitten taas ei koitunut niistä mitään kummoisempia oireita.
Se on kyllä huomattu,että terveyskeskuslääkäreillä ei ole mitään kokemusta ihottumien hoidosta hyvä kun edes tietävät mikä atopia on!- maikki8
Leena kirjoitti:
"Vielä sen verran, että jos haluat hoitaa itseäsi, he ovat viimeinen ammattikunta, jolta kannattaa kysyä mitään. Hehän vain määräävät yhä rajumpia voiteita, vaikka atooppisen ihottuman syyt ovat aina jossain ihan muualla. Iho alkaa toimia entistä huonommin jos käytät apteekin voiteita. Lääkkeitä lääkkeiden päälle, sillä koulutieteen lääkärit vain tukahduttavat ihottumat. E-pillerit ovat yksi pahimmista asioista, mitä voit itsellesi tehdä.
Näistä asioista voisin kirjoittaa vaikka kirjan tähän, mutta yhden lauseen sanon sinulle;
Etsi tietoa kaikkialta muualta kuin lääkäripalstoilta! Lääkärit osaavat kyllä tehdä yhtä ja toista, tarvitaan kirurgiaa, toimenpiteitä, kuntoutusta ym.. Mutta IHOTTUMISTA heillä on teelusikallinen tietoa."
Itsekkin olen alkanut miettimään tätä pilleri asiaa,että kuinka se tulisi vaikuttamaan ihooni?Itse en vielä ole aloittanut pillereiden käyttöä mutta sitten kun se ajankohtaiseski tulee niin pitääpä tarkkailla ihon reaktioita.
Ilmeisesti tämäkin on yksilöllinen kysymys sillä tunnen pari atoopikkoa joista toiselle e-pillerit aiheuttivat kauheat reaktiot ja toiselle sitten taas ei koitunut niistä mitään kummoisempia oireita.
Se on kyllä huomattu,että terveyskeskuslääkäreillä ei ole mitään kokemusta ihottumien hoidosta hyvä kun edes tietävät mikä atopia on!ei saa yleistää että pillerit olisi pahaksi kaikille atoopikoille. höpö höpö!!
- vain niitä pillereitä
maikki8 kirjoitti:
ei saa yleistää että pillerit olisi pahaksi kaikille atoopikoille. höpö höpö!!
ihan vapaasti- ja kaikkia muitakin lääkkeitä. Kaikilla ei vaikutukset näy heti eikä samalla tavalla, kuten ei antibioottikuurienkaan, masennuslääkkeiden ym.. aikaansaannokset.
Sen verran voin sanoa aiheesta kiinnostuneille, että kemiallisista lääkkeistä ja elimistön mm. normaaliin hormonitoimintaan puuttumisesta on aina haittaa. Mutta kukin tietysti käyttää omaa "järkeään" näissäkin asioissa. - Monen mutkan kautta
vain niitä pillereitä kirjoitti:
ihan vapaasti- ja kaikkia muitakin lääkkeitä. Kaikilla ei vaikutukset näy heti eikä samalla tavalla, kuten ei antibioottikuurienkaan, masennuslääkkeiden ym.. aikaansaannokset.
Sen verran voin sanoa aiheesta kiinnostuneille, että kemiallisista lääkkeistä ja elimistön mm. normaaliin hormonitoimintaan puuttumisesta on aina haittaa. Mutta kukin tietysti käyttää omaa "järkeään" näissäkin asioissa....Ja herkimmät ihmiset saavat sitten kummallisia diagnooseja, joiden syitä ei lääkärikunta halua tunnustaa, vaikka tutkimuksella todettaisiinkin:
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3610665.stm
Lue tuo juttu ensin. Siellä sanotaan, että:
"In a majority of Crohn's disease patients, this protein functions improperly and allows toxins easier access to the cell."
Tarkoitan erityisesti tuota kohtaa jutussa: "allows toxins easier access to the cell".
Cu:n ja crohnin ero on riippuvainen monesti siitä, kuka tähystää ja kuka tulkitsee tuloksia.
Jokainen ihminen on yksilö, suolitautinen vain herkempi kuin muut ja se tavallaan löytyy perintötekijöistä.
Perintötekijät taas "leimaavat" meidät tuon taipumuksen mukaan yliherkiksi, allergisiksi tms. Joku puhuu yliherkkyydestä, mikä onkin aivan väärä sana - kysymyshän on vain siitä, että on altistunut kyseiselle aineelle ja oireet tulee siitä. Moni sekoittaa sanojen merkityksiä ja siitähän alkaa helposti kunnon riita:-(
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2001/ 5-6_2001/bakteerihoito/
"Mikrobilääkkeiden käyttö on nostanut esiin toisenkin ongelman:
jokainen lääkekuuri valikoi myös ihmisen omaa normaalia bakteerikasvustoa(normaaliflooraa).
Normaali bakteerikasvusto on merkittävä osa ihmisen infektiopuolustusta."
Tämäkin on ollut tiedossa kauan aikaa:
http://www.drtolonen.com/document.asp?id=62
Selityksiä löytyy. Mun mielestä sairaan immuunipuolustus toimii ihan oikein, mutta sairas itse väärin.
Suolistosaille sanotaan usein just lääkärissä, että on ihan sama, mitä syö, vaikka potilas söis pari pussia karkkia päivässä ja napostelisi ripulilääkkeitä (ilman reseptiä) ja sitten vielä mahakipuhin särkylääkkeitä ym. MUTTA monikaan noista ei ole jättänyt e-pillereitä pois:-(
Kemiallisten ja vieraiden aineiden sitokyky voi ilmetä jo atopiana iholla - sitäpaitsi noissa suolisairaissa on todella paljon atoopikkoja, vaan ei kaikki. Suurin osa sai diagnoosinsa antibioottikuurin jälkeen... Siksi kysynkin, oletko syönyt niitä paljon ja minkälaisia muita ruokia tai suuhun pantavia valmisteita käytät.
- maikki8
itse en ole ainakaan huomannu minkäänlaista limakalvojen kuivumista.. ja pillereitä syön minäkin.. Tosin, ihottuma on ollut minulla pahana viimeksi ala-asteella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845327Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.323544Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j562927Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin372135Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611896Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861676- 471596
- 941402
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71195