Ajoin

Vein Bemmuni vahattavaksi ja jouduin ottamaan sijaisautoksi pari vuotta vanhan Toyota Avensiksen. En ollutkaan ajanut itäautolla pitkään aikaan ja ajattelin että nytpä tulee sekin ihme nähtyä että millaista kehitystä japsit ovat saaneet aikaan vuosien varrella.

Tämän kokemuksen jälkeen on ihan turha tulla ainakaan mulle selittämään että: 1. Toyota olisi jotenkin hyvä auto, juu ei ole ja 2. Toyota on jollain osa-alueella Bemaria parempi, juu ei ole sitäkään. Säälittävä rimpula koko pokemon.
563852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Kokeilin uutta 300-sarjalaista Suomen talvessa. Hirveä!!!! Tosin, monta talvea on tullut ajettua quattrolla, että tiki kontrasti oli suuri. Mutta silti. Kyllä tämä Siperia taas opetti. Kohti quattrokauppaa jälleen kerran!

Äänestä
  • paikkaansa. Tuskinpa ajoit jos tuota mieltä olet. Tai sitten et osaa ajaa. Uusi kolmonen on aivan loistava talvella. Neliveto on parempi umpihangessa mutta esim. märällä asfaltilla quattro ei pärjää uudelle kolmoselle. Tästähän oli testikin uudessa Auto Bildissä. Sitäpaitsi jos on pakko saada neliveto niin ehkäpä kannattaisi suunnata kohti X-Drive kauppaa. Se quattro kun on aikas vanhanaikainen systeemi ja Bemari on tuonut markkinoille huomattavasti paremman. Tietysti jos olet jämähtänyt quattroon niin mikäs siinä. Kannattaisi kuitenkin ainakin kokeilla Bemmun uutta systeemiä.

    Äänestä

  • ei pidä kirjoitti:

    paikkaansa. Tuskinpa ajoit jos tuota mieltä olet. Tai sitten et osaa ajaa. Uusi kolmonen on aivan loistava talvella. Neliveto on parempi umpihangessa mutta esim. märällä asfaltilla quattro ei pärjää uudelle kolmoselle. Tästähän oli testikin uudessa Auto Bildissä. Sitäpaitsi jos on pakko saada neliveto niin ehkäpä kannattaisi suunnata kohti X-Drive kauppaa. Se quattro kun on aikas vanhanaikainen systeemi ja Bemari on tuonut markkinoille huomattavasti paremman. Tietysti jos olet jämähtänyt quattroon niin mikäs siinä. Kannattaisi kuitenkin ainakin kokeilla Bemmun uutta systeemiä.

    Meille ei kyllä jatkossa osteta autoja joita "tarvitsee osata ajaa". Niitä on jo vuosikymmenten varrella ollut tarpeeksi, karmeimpana muistona menneiltä vuosikymmeniltä takaveto-taunus. Ukon nykyinen pemari on aivan samassa sarjassa. Neliveto olisi varmaan asia erikseen mutta niin on sitten sen hintakin.

    Äänestä

  • Automiehen muija kirjoitti:

    No uusi Bemari ei todellakaan ole samassa sarjassa. Nykyaikainen takavetoinen auto hakkaa etuvetoisen mennen tullen. Jopa nelivetoisen joissain tilanteissa. Lue Auto Bildistä.

    Aika rohkeaa kommenttia heität ajamatta koko autoa. Vaikka voihan se olla ettei taunuskuskille Bemarikaupasta autoa ajettavaksi edes anneta.

    Äänestä

  • todella viisas kirjoitti:

    Kun on kerran siirtynyt nelivetoon, ei enää osta etu- tai takavetoista autoa. Monelle käy samoin myös siirtyessään manuaalista automaattiin, takaisin ei ole paluuta. Uusin xDrive on paras neliveto tällä hetkellä...
    (Kokemusta on myös Haldex ja Torsen nelivedoista. Torsen on myös oikein hyvä mielestäni,
    Haldex on lähinnä parannettu etuveto).

    Miten voit olla noin ulkona. Kun puhumme BMW:n takaveto-ominaisuuksista, ei nillä ole mitään tekemistä Taunuksen kanssa.

    Koejoin viikonvaihteessa BMW 325iX -mallin. Oli melko täydellinen ajoneuvo, uskomaton suorastaan.

    Mutta...meikäläisen normaaliajossa tuosta upeasta nelivedosta ei paljon ole hyötyä. Pärjään takavedolla loistavasti ja ihmeekseni katselen taustapeilista horisonttiin jääviä etuvetoja. Totta!

    Seuraava bemari tulee kuitenkin melko varmasti olemaan nelivetomalli.

    Äänestä

  • 525xiA kirjoitti:

    Kun on kerran siirtynyt nelivetoon, ei enää osta etu- tai takavetoista autoa. Monelle käy samoin myös siirtyessään manuaalista automaattiin, takaisin ei ole paluuta. Uusin xDrive on paras neliveto tällä hetkellä...
    (Kokemusta on myös Haldex ja Torsen nelivedoista. Torsen on myös oikein hyvä mielestäni,
    Haldex on lähinnä parannettu etuveto).

    Mä olen kyllä siirtynyt automaatista takaisin manuaaliin.

    Äänestä

  • Automiehen muija kirjoitti:

    Meille ei kyllä jatkossa osteta autoja joita "tarvitsee osata ajaa". Niitä on jo vuosikymmenten varrella ollut tarpeeksi, karmeimpana muistona menneiltä vuosikymmeniltä takaveto-taunus. Ukon nykyinen pemari on aivan samassa sarjassa. Neliveto olisi varmaan asia erikseen mutta niin on sitten sen hintakin.

    Kymmeniä vuosia vanha Taunus ei ole missään suhteessa verrattavissa nykyautoihin, olkoon sitten etu-, taka-, tai nelivetoinen. Jos muistelet ajokokemuksiasi vanhalla Taunuksella, niin siitä et voi vetää johtopäätöksiä millaiselta nykyajan takavetoautolla ajaminen tuntuu. Painojakauma, jousitus/alusta ja renkaat ovat muuttuneet vuosien saatossa niin paljon, että ajo-ominaisuudet ovat ihan eri luokkaa esim. 2000-luvun Bemarilla kuin 70-luvun Taunuksella. Lisäksi mukaan on tullut luistonesto ja ajovakautus, joten kyllä tässä nyt puhutaan ihan eri vehkeistä. Varmaan itsestänikin se vanha Taunus tuntuisi aika hirveältä jos nyt joutuisi sellaisella ajamaan... Muistatko miltä 240 Volvo tuntui aikanaan ? Sekin oli takaveto !

    Jokaista autoa pitää osata ajaa, ja varsinkin naisille se tuntuu olevan joskus ylitsepääsemättömän vaikeata riippumatta vetotavasta. Useimmille naisille tosin riittää, että auto on pieni ja punainen.

    Äänestä

  • neropatti.. kirjoitti:

    Joo naisilla on vähän sama juttu kuin TM:n testaajilla. Autossa pitää olla tilaa ja mukava jousitus. Näillä pärjää, muulla ei ole väliä. Niiden kannattaisi varmaan ottaa mukaan 70 luvun lopun Oldsmobile Delta. Kyllähän sellainen aina Bemarin voittaa siinä missä VW Passatkin.

    Mistähän saisi vanhan Taunuksen. Olisihan sillä mukava fiilistellä ja vetää kahva edellä.

    Äänestä

  • todella viisas kirjoitti:

    No uusi Bemari ei todellakaan ole samassa sarjassa. Nykyaikainen takavetoinen auto hakkaa etuvetoisen mennen tullen. Jopa nelivetoisen joissain tilanteissa. Lue Auto Bildistä.

    Aika rohkeaa kommenttia heität ajamatta koko autoa. Vaikka voihan se olla ettei taunuskuskille Bemarikaupasta autoa ajettavaksi edes anneta.

    Juurihan tuossa ylempänä toinenkin kirjoittaja totesi että bemarilla pitää osata ajaa. Se ei käy meillä.

    Saahan tämän lukea autolehdistäkin. Ongelmia suuntavakavuuden kanssa on kautta malliston, ja siis ei Toyotalla. Vaikea se vaan varmastio on tunnustaa bemariuskovaisille.

    Äänestä

  • raicca kirjoitti:

    Minulla on työnantajan järkkäämä Avensis käytössä eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan mainostaa suuntavakaaksi. Muutenkin ihmeellinen muovihimmeli. Vituttaa kun jouduin vaihtamaan Audini tällaiseen paskaläjään.

    Äänestä

  • Automiehen muija kirjoitti:

    Juurihan tuossa ylempänä toinenkin kirjoittaja totesi että bemarilla pitää osata ajaa. Se ei käy meillä.

    Sanoin ettei se toinen kirjoittaja ilmeisesti osaa ajaa. Bemari menee kuin itsestään. Myös liukkaalla. Paljon helpompi ajettava kuin vastaavan teholuokan etuvetoinen.

    Äänestä

  • niin sanonut kirjoitti:

    Sanoin ettei se toinen kirjoittaja ilmeisesti osaa ajaa. Bemari menee kuin itsestään. Myös liukkaalla. Paljon helpompi ajettava kuin vastaavan teholuokan etuvetoinen.

    menee kuin itsestään ojaan...torvi.

    Äänestä

  • se menee kirjoitti:

    Joo naisilla on vähän sama juttu kuin TM:n testaajilla. Autossa pitää olla tilaa ja mukava jousitus. Näillä pärjää, muulla ei ole väliä. Niiden kannattaisi varmaan ottaa mukaan 70 luvun lopun Oldsmobile Delta. Kyllähän sellainen aina Bemarin voittaa siinä missä VW Passatkin.

    Mistähän saisi vanhan Taunuksen. Olisihan sillä mukava fiilistellä ja vetää kahva edellä.

    taas oikein urakalla paskaa, kyllä sen tuolla liikenteessä näkee miten takavetosilla bemareilla ei uskalleta ajaa edes suurinta sallittua ja näistä takaveto ihmeiden ominaisuuksista on lehdissä fakta tietoa. Itekin oon ajanut bemaria ja ei todellakaan ole parempi kuin etuveto, ei edes luistonesto päällä. bmw pystyy suurinpiirtein samanlaiseen liikkumiseen liukkaalla kuin etuvetoinen ilman luistonestoa.

    Äänestä

  • kuules kirjoitti:

    Minulla on työnantajan järkkäämä Avensis käytössä eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan mainostaa suuntavakaaksi. Muutenkin ihmeellinen muovihimmeli. Vituttaa kun jouduin vaihtamaan Audini tällaiseen paskaläjään.

    audis vaan korjattavaks, ihan turhaa hehkutusta saksalaisten muka paremmasta ajettavuudesta, semmosia jököjä ajettavuudeltaan ja möhköjä muotoilultaan ja laatu on täyttä sontaa, ei kuukauttakaan ilman vikoja. Nyt kun on japanilainen auto niin voi olla varma että pääsee aamulla liikkeelle eikä tarvi kuunnella pomon kyselyjä/vittuiluja.

    Äänestä

  • puhutaan kirjoitti:

    taas oikein urakalla paskaa, kyllä sen tuolla liikenteessä näkee miten takavetosilla bemareilla ei uskalleta ajaa edes suurinta sallittua ja näistä takaveto ihmeiden ominaisuuksista on lehdissä fakta tietoa. Itekin oon ajanut bemaria ja ei todellakaan ole parempi kuin etuveto, ei edes luistonesto päällä. bmw pystyy suurinpiirtein samanlaiseen liikkumiseen liukkaalla kuin etuvetoinen ilman luistonestoa.

    olet ajanut?

    Äänestä

  • Miten sinä vertailet quattroa ja takavetoista keskenään? Olisit ajanut bemun nelivedon, niin sitten kommenttisi olisi jotenkin ollut ymmärrettävissä.

    Äänestä

  • Automiehen muija kirjoitti:

    Meille ei kyllä jatkossa osteta autoja joita "tarvitsee osata ajaa". Niitä on jo vuosikymmenten varrella ollut tarpeeksi, karmeimpana muistona menneiltä vuosikymmeniltä takaveto-taunus. Ukon nykyinen pemari on aivan samassa sarjassa. Neliveto olisi varmaan asia erikseen mutta niin on sitten sen hintakin.

    "tarvitsee osata ajaa". ??? Minulla on takavetoinen 330d ilman ajonhallintaa ja koskaan ei ole tullut mitään ongelmia takavedon suhteen. Itse asiassa kokemattomampi ei edes osaisi sanoa kummasta päästä se vetää. Nuo jutut takavedon mahdottomuudesta talvella on tietämättömien juttuja. Itsekin kun pitkästä aikaa siirryin takavetoon olin hieman kauhuissani, kun olin lukenut täältä "asiantuntijoiden" kirjoituksia, mutta todellisuus oli jotain ihan toista. Ei vetele ratti ja auto menee hienosti kelistä riippumatta. Ilman luistonestoa tilanne on varmaankin varsinkin kokemattomalle vaikeampi, mutta esim. e46 mallissa on ollut aina vähintäin luistonesto.

    Äänestä

  • raicca kirjoitti:

    Saahan tämän lukea autolehdistäkin. Ongelmia suuntavakavuuden kanssa on kautta malliston, ja siis ei Toyotalla. Vaikea se vaan varmastio on tunnustaa bemariuskovaisille.

    itsekin kiinnitin aluksi huomiota, kun auto tuntui hakevan kokoajan. Sitten huomasin, että veivaan rattia edes takas ihan turhaan. Kun lopetin sen, niin auto kulkee täydellisen suoraan. Ainoa huono tilanne on voimakas sivutuuli, mutta IV-malinen golfikin haki tietä kun oli tarpeeksi tuulta sivusta. Samoin monet aikaisemmin omistamani autot. Uskonnosta tässä ei ole kyse missään määrin. Itse voisin ostaa vaikka minkä merkkisen auton, jos vain löytyisi samanlaisia koneita kuin BMW:llä on tarjota. Mutta kun ei, niin ajelen tyytyväisenä nykyisella 220hv dieselillä 6,5L/100km kulutuksella.....

    Äänestä

  • se paskaläjä kirjoitti:

    audis vaan korjattavaks, ihan turhaa hehkutusta saksalaisten muka paremmasta ajettavuudesta, semmosia jököjä ajettavuudeltaan ja möhköjä muotoilultaan ja laatu on täyttä sontaa, ei kuukauttakaan ilman vikoja. Nyt kun on japanilainen auto niin voi olla varma että pääsee aamulla liikkeelle eikä tarvi kuunnella pomon kyselyjä/vittuiluja.

    Eli japsipojat väittävät tietävänsä miten saksalaisissa on vikoja ja japseissa ei. On se vaan ihme, kun meidän porukoissa on paljon Bemuja ja ei niissä mitään kumempia ongelmia ole ollut. Mukana on paljon ajettuja (320tkm) ja vähemmän ajettuja ja toistaiseksi kukaan ei ole manannut laitettaan. Mutta ehkäpä sinä tiedät sitten paremmin.....

    Äänestä

  • jurpo kirjoitti:

    ei ikinä saksalaista vanhentunutta skeidaläjää mulle, kiitos!
    japsit on teknologiassa eurooppaa edellä noin valovuoden.

    Äänestä

  • mie vuan kirjoitti:

    Miten sinä vertailet quattroa ja takavetoista keskenään? Olisit ajanut bemun nelivedon, niin sitten kommenttisi olisi jotenkin ollut ymmärrettävissä.

    Oikkein!

    Äänestä

  • puhutaan kirjoitti:

    taas oikein urakalla paskaa, kyllä sen tuolla liikenteessä näkee miten takavetosilla bemareilla ei uskalleta ajaa edes suurinta sallittua ja näistä takaveto ihmeiden ominaisuuksista on lehdissä fakta tietoa. Itekin oon ajanut bemaria ja ei todellakaan ole parempi kuin etuveto, ei edes luistonesto päällä. bmw pystyy suurinpiirtein samanlaiseen liikkumiseen liukkaalla kuin etuvetoinen ilman luistonestoa.

    Itselläni on E30 koppainen vanha kutosbemari, ja kyllä silläkin vaan etuvetoiset kepitetään.
    Töistä lähtiessä liukas ylämäki ja etuvedot sutii,
    Bemulla mennään ihan normaalisti, tosin kaasun annostelun kanssa pitää vähän varoa.
    Kerran oli kova lumipyry, etuvedot ei päässyt
    pihaan ylämäkeen, vaikka oli jo minun tekemät
    raiteet!
    Kaikille takaveto ei sovi, ne ajakoot etuvedolla.

    Äänestä

Jees, nämä tojotatrollit tällä palstalla ovat tuskin edes ajaneet Bemarilla. Niillä on vain joku pakottava tarve vittuilla. Muistuttaa mielisairautta.

Äänestä

Nyt sinua kaduttaa ja raskaasti: Parikymmentä tuhatta meni kuin pieru Saharaan.

Laatuvaikutelma ja materiaalit "itäautossa" olikin vuosikymmenen edellä karua pölkky-lankkumuotoiltua edustavaa harmaa-ämpärimuovi -linjalla olevaa bemaria, jonka ajettavuus lisäksi vaatii mutkaista tietä kunnei suoraan nimittäin mene millään. Talvella pelottaa pirusti että on poikittain kun kaasua painaa.

Heh, koita kestää! Ehkä seuraavaksi sitten se parempi "itäauto"!

Äänestä
  • kovin lähelle Bemaria. olet ilmeisesti vain kaukaa ulkopuolelta ihaillut ja nyt teet täällä itsestäsi pellen. Eiköhän kaikki uudella Bemmulla ajaneet kuitenkin tiedä miten asia oikeasti on. Kyllä mä ainakin ennemmin omia silmiä ja kokemuksia uskon kun sun provoiluja.

    Kaikki suakin pelottaa. Tojota puskee mutkat suoraan kun taas Bemmu menee sinne mihin ohjataan. Eikä sitä saa poikittain edes yrittämällä kunhan pitää DSC:n päällä. Tojotan muuten saa samoilla nopeuksilla poikittainkin vaikka etuvetoinen onkin. Todella arvaamaton peli.

    Jokainen tyylillään mutta kannattaisi sunkin ensin ajaa sillä Bemarilla ja huudella vasta sitten.

    Äänestä

  • tainnut päästä kirjoitti:

    kovin lähelle Bemaria. olet ilmeisesti vain kaukaa ulkopuolelta ihaillut ja nyt teet täällä itsestäsi pellen. Eiköhän kaikki uudella Bemmulla ajaneet kuitenkin tiedä miten asia oikeasti on. Kyllä mä ainakin ennemmin omia silmiä ja kokemuksia uskon kun sun provoiluja.

    Kyllä bemaria myyvään autokauppaan pääsee ihan ilmaiseksi kunhan vaan menee, eli on Uskokin sellaisia kapineita ihan itsekin nähnyt ja muotoiluun ja materiaaleihin pahasti pettynyt.
    Ja onpa sellaista ajanutkin, antoivat myyntimiehet koeajoihin niitä ihan mielellään ja erityisesti pyytämättä.

    Yhteenvetona: Merkki on eri asia kun sen alla myytävä tuote. Ehkä sinun itsesi kannattaisi yrittää nähdä merkin sokaisun läpi ja tunnustaa että Usko on harvinaisen oikeassa: hinta ja sillä saatava tuote eivät ole ollenkaan linjassa tässä bee-autossa.

    Äänestä

  • Usko Vainen kirjoitti:

    ...ja materiaalit ovat makuasioita. Etenkin se muotoilu. Mitähän mieltä olet Toyotan materiaaleista?

    Mulla on nyt ensimmäinen BMW. Aiemmin on ollut Ford, Nissan, Toyota, VW ja Audi. Japsit on täysiä paskoja saksalaisiin verrattuna ajettavuudeltaan. No eihän Ford mikään kovin erikoinen myöskään ollut. Vioista on vaikea sanoa mitään kun niitä ei pahemmin noissa ollut.

    Hinta??? Niin, jos hinnasta pitää puhua niin sitten ei kannata Bemareita katsella. Persaukisten autoja ne eivät ole. Laatu ja ajo-ominaisuudet sensijaan on hyvinkin kohdallaan. Ajettavuudeltaan parempaa autoa en onnistunut löytämään tässä kokoluokassa alle 50 tonnilla joten valinta oli harvinaisen selvä kun ostin 325i:n. Ostin siis auton todellakin ajettavaksi. Eli pakko on sanoa että Usko on harvinaisen väärässä. Taitaa Usko olla aika vanha äijä, vai mitä?

    Äänestä

  • muotoilu... kirjoitti:

    Kyllä Usko on jo senverran täysi-ikäinen että muutkin karvat kuin nöyhtäviikset kasvaa, ja painoakin senverran ettei enää neuvolassa punnita. Mutta ei sentään mikään eläkevaari vielä, hyvä että edes puolivälissä.

    Totta kai jonkun Corollan matskut lienee jonkin verran huokeampia kuin 5-sarjan bemarin, muutenhan sua kusetettais jo niin paljon ettei ilkeä edes sanoa. Pitäiskö verrata kumminkin jonkun sortin Lexukseen rehellisyyden nimissä, joka on edes samalla hintahehtaarilla?

    Makuasioita, mutta kyllä 3-sarjan bemari on sisustukseltaan ankea skodillacci ja se siniharmaa muovi on todella karu sisustusmatsku. Ja ajettavuuden puolella tuossa hintaluokassa voisi katsoa vaikka Volvoja.

    Mä ainakin maksan ihan mielelläni Bemarista sen mitä pyydetään. Pelkästään sen takia ettei vaihtoehtoa ole. En löytänyt yhtään hyvää vaihtoehtoa vaikka kävin jotakuinkin kaikki merkit läpi. Onhan se hinta kova mutta jos haluaa sellaisen auton niin sitten on maksettava.

    Vertaapa pois Lexukseen. Verrataanko vaikka IS250 vastaan 325i. Ollaan samalla hintahehtaarilla ja tässä tapauksessa en näe kyllä mitään eroa materiaaleissa. Ihan samalla viivalla ollaan. Muotoilu onkin sitten toinen juttu. Henk. koht. ajan mieluummin autolla mikä ei näytä Hyundailta.

    Makuasioita joo. Minun mielestä 3-sarjalainen on sisältä yksinkertaisen selkeä ja sellaisena klassisen kaunis. Japsit on täynnä vilkkuvaloa ja jos jonkinlaisia kilkkeitä. Vähän samaan tyyliin kuin venäläisillä naisilla.

    Omasta autostani en kyllä löydä etsimälläkään siniharmaata muovia. Materiaali on ihan vastaavaa kuin mainitsemassasi Lexuksessa. Kukahan on kopioinut ja keneltä? Sen Japsit osaavat.

    Kyllä ei Volvoa voi verrata ajettavuudeltaan Bemmuun. Bemmu on paljon sporttisemmaksi viritetty (en puhu nyt moottoreista, niitä löytyy joka lähtöön molemmilta). Sen verran täytyy tosin sanoa etten ole ajanut tätä uutta pikkuvolvoa. Toisekseen etuveto ei talvikelillä enää pärjää takavedolle. näin oli ennen mutta ei ole enää. Maailma muuttuu ja kehitys kehittyy.

    Äänestä

  • tainnut päästä kirjoitti:

    kovin lähelle Bemaria. olet ilmeisesti vain kaukaa ulkopuolelta ihaillut ja nyt teet täällä itsestäsi pellen. Eiköhän kaikki uudella Bemmulla ajaneet kuitenkin tiedä miten asia oikeasti on. Kyllä mä ainakin ennemmin omia silmiä ja kokemuksia uskon kun sun provoiluja.

    Kaikki suakin pelottaa. Tojota puskee mutkat suoraan kun taas Bemmu menee sinne mihin ohjataan. Eikä sitä saa poikittain edes yrittämällä kunhan pitää DSC:n päällä. Tojotan muuten saa samoilla nopeuksilla poikittainkin vaikka etuvetoinen onkin. Todella arvaamaton peli.

    Jokainen tyylillään mutta kannattaisi sunkin ensin ajaa sillä Bemarilla ja huudella vasta sitten.

    Itselläni on vain luistonesto ja koskaan sitä ei ole saanut pyörähtämään paitsi jos niin olen halunnut tehdä. Luistonesto toimii upeasti, mutta ilman sitä olisi varmaan hakalaa, kun on aika paljon voimaa...:)

    Äänestä

Tähän on sanottava yksi kommentti: Uuden BMW:n suuntavakavuudesta puhutaan paljon. Ei helvetti, käykääpä ajamassa Avensista ja Bemaria. Sen jälkeen voitaisiin uudestaan miettiä kummassa autossa niitä ongelmia OIKEASTI on.

Äänestä

kohta koko loppupäivän!
Kohta menen taksilla autokauppaan. Siellä autosihteeri luovuttaa mulle tuliterän kolmosen kaikilla nameilla.
Kaikki mahdolliset vehkeet tuli testattua puolen vuoden aikana, neliveto turboa myöten. BMW vei voiton.

Äänestä
  • Mä tosin sain autoni jo viime viikolla. Testasin huolella kaikki mahdolliset merkit läpi. Bemari vei selvästi voiton. Vaikka täytyy myöntää että A4 Quattro 2,0 FSi turbolla oli aika mehukas peli. Etenkin kun kävin hiekkatiellä luukuttamassa (ei mielestäni kovin tärkeä ominaisuus ja harvoin pääsee kokeilemaan). Se ei kuitenkaan ollut ihan yhtä jämäkkä kuin Bemmu ja lisäksi sisustaltaan jotenkin aikansa eläneen näköinen. Sisätiloiltaan lisäksi pienempi kuin uusi kolmonen. Nelivetoakaan en tarvitse koska ajan ihan normaaleilla teillä. Etuvetoisena taas jos tehoa on riittävästi moni auto on todella v-mäinen ajettava etenkin liukkaalla.

    Yllätyin suuresti takatuupparin talviominaisuuksista. Mielessä oli välikoppa Escortilla aikoinaan saadut kokemukset. Ne kannatti unohtaa heti alkuunsa. Kyllä uusi kolmonen on talvikelillä loistavasti ohjautuva ja tasapainoinen ajettava. Lisäksi kun DSC ei puutu liian hanakasti peliin, mutta kuitenkin tarpeeksi, niin voidaan puhua todellisesta ajamisen ilosta.

    Onnea uudelle autolle!

    Äänestä

  • sama juttu kirjoitti:

    Mä tosin sain autoni jo viime viikolla. Testasin huolella kaikki mahdolliset merkit läpi. Bemari vei selvästi voiton. Vaikka täytyy myöntää että A4 Quattro 2,0 FSi turbolla oli aika mehukas peli. Etenkin kun kävin hiekkatiellä luukuttamassa (ei mielestäni kovin tärkeä ominaisuus ja harvoin pääsee kokeilemaan). Se ei kuitenkaan ollut ihan yhtä jämäkkä kuin Bemmu ja lisäksi sisustaltaan jotenkin aikansa eläneen näköinen. Sisätiloiltaan lisäksi pienempi kuin uusi kolmonen. Nelivetoakaan en tarvitse koska ajan ihan normaaleilla teillä. Etuvetoisena taas jos tehoa on riittävästi moni auto on todella v-mäinen ajettava etenkin liukkaalla.

    Yllätyin suuresti takatuupparin talviominaisuuksista. Mielessä oli välikoppa Escortilla aikoinaan saadut kokemukset. Ne kannatti unohtaa heti alkuunsa. Kyllä uusi kolmonen on talvikelillä loistavasti ohjautuva ja tasapainoinen ajettava. Lisäksi kun DSC ei puutu liian hanakasti peliin, mutta kuitenkin tarpeeksi, niin voidaan puhua todellisesta ajamisen ilosta.

    Onnea uudelle autolle!

    Aika moni on tosi kateelinen teille.

    Minä onnittelen kumpaakin!

    Voi jopa olla että nykyinen E60 vaihtuu keväällä 2007 E92:een.

    Äänestä

  • BMW Power kirjoitti:

    miehille onnitteluista!
    Pakko oli tulla syömään välillä ja sitten taas baanalle..

    Äänestä

Bemuahan voisi verrata hyvännäköiseen virolaiseen huoraan. Monet sitä haukkuu ja harva sen uskaltaisi itselleen hommata, mutta kaikki haluaisi sitä kuitenkin kokeilla.

Joo kokeiltu on ja paluu tuttuun merkkiin tuli nopeasti eteen. Niin siis se että oliko kyse nyt huorasta vai BMW:stä jääköön teille mietittäväksi ;)

Leikkikalujahan nuo takavetoiset ovat. Tosin mulla se leikki-ikä meni ohi parin vuoden takavetoisen pidon jälkeen. Loogisia ajaa, ei yllättäviä auton käsistä lähtemisiä ja varmasti jäi liukkailla valoissa etuvetoisille (->syy vaihtoon). Kulkuvälineitähän autot vaan on, joten ei oteta aina niin vakavasti näitä juttuja :) Se on makuasia sano Musti, kun muniaan nuoli... ja niistähän ei aikuiset kiistele :P

Äänestä
  • No vittu, meni ihan pilalle.

    Vanhat takavetoiset on erikseen. Ei muuten jää enää liikennevaloissa etuvetoiselle.

    Äänestä

  • pilalla kirjoitti:

    No vittu, meni ihan pilalle.

    Vanhat takavetoiset on erikseen. Ei muuten jää enää liikennevaloissa etuvetoiselle.

    tarkoita että jos ite oot päättäny että otanpa kovan kiihdytyksen tästä risteyksestä (tuon japanilaisen autokuskin kiusaks) että se lähtee sun kanssa kisaamaan. Jos todella joku sun kanssa kisaa etuvetoisella liukkaalla luistoneston kanssa niin jäät kuin tikku paskaan.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    Sekä A3 Audi 1,8 Turbo, etuveto ja 325i Bemari. Onhan Bemmussa paljon enemmän tehoa mutta ei sillä liukkaalla ole niin merkitystä. Joka tapauksessa Audi jää sutimaan paikalleen kun Bemmu taas ei. Sano mitä sanot mutta kannattaisi ensin itse kokeilla ennen kuin alkaa uhoamaan.

    Äänestä

  • "Tosin mulla se leikki-ikä meni ohi..."

    --> "...varmasti jäi liukkailla valoissa etuvetoisille (->syy vaihtoon)"

    Jotenkin nyt vaan tuntuu että se leikki-ikä pokemoneineen kaikkineen on vielä täysillä päällä.

    Äänestä

  • mulla on kirjoitti:

    Sekä A3 Audi 1,8 Turbo, etuveto ja 325i Bemari. Onhan Bemmussa paljon enemmän tehoa mutta ei sillä liukkaalla ole niin merkitystä. Joka tapauksessa Audi jää sutimaan paikalleen kun Bemmu taas ei. Sano mitä sanot mutta kannattaisi ensin itse kokeilla ennen kuin alkaa uhoamaan.

    jää sutimaan paikalleen ja bmw ei ha haha hahh ja bmw:ssä ilmeisesti luistonesto päällä ja audissa ei just joo, ota nyt järki käteen.

    Äänestä

  • audi+ kirjoitti:

    jää sutimaan paikalleen ja bmw ei ha haha hahh ja bmw:ssä ilmeisesti luistonesto päällä ja audissa ei just joo, ota nyt järki käteen.

    Oletko testannut uutta kolmossarjalaista liukkaalla? Tuskinpa. Kai mä nyt saatana tiedän mitä mun autot tekee. Molemmissa tietysti ajonvakautus päällä.

    Äänestä

  • kokeillut?? kirjoitti:

    Oletko testannut uutta kolmossarjalaista liukkaalla? Tuskinpa. Kai mä nyt saatana tiedän mitä mun autot tekee. Molemmissa tietysti ajonvakautus päällä.

    paikallaan luistonesto päällä, varmaan audissas on se rikki. Ja ootko ottanut huomioon että A3 on pikkuauto verrattuna bemariin ja siten bmw:ssä painoa on enemmän vetävillä pyörillä, myös renkaat vaikuttavat asiaan. Tämä selvennys siksi kun muutenkin tuntuu olevan tekniikka vähän hakusessa, kun autoja verrataan pitää ottaa huomioon kaikki asiat eikä antaa sen bmw alitajunnan verrata eriluokan autoja keskenään.

    Äänestä

  • renkaat sutimaan kirjoitti:

    Sellaisella autolla kun et tiedä. Eihän se tietenkään kirjaimellisesti koko ajan tyhjää lyö. Sen verran kuitenkin ettei lähde liikkeelle heti.

    Niin no, kerroit jo itsekin mikä se pointti on miksi Bemmu on niin paljon parempi lähtemään. Eikä muuten varmasti ole BMW:llä enemmän painoa vetävillä pyörillä. Ei ainakaan suhteessa omaan massaan. Eli siihen mikä pitää saada liikkeelle. olisikohan pitänyt kuunnella fysiikan tunneilla hiukka paremmin?

    Uudessa Auto Bildissä verrattiin Passatiin mikä ei ainakaan ole pienempi auto. Bemari voitti sielläkin.

    Äänestä

  • varmaan ajanut kirjoitti:

    Bemarilla painojakauma on tunnetusti hyvin läheellä 50/50.
    Audi taasen etuvetoisena (tässä tapauksessa) on keulapainoinen, arvioisin painojakauman n. 60 edessä ja 40 takana.

    Eli Audissa on tasaisella ajettaessa enemmän painoa vetävillä pyörillä.

    Mutta tilanne muuttuu kun autoja lähdetään kiihdyttämään (paikalta).
    Jokainen on varmasti nähnyt että perä painuu ja keula nousee silloin eli painojakauma muuttuu ja siirtyy taka-akselille.

    Tästä syystä takavetoisella on kiihdyttäessä enemmän pitoa vetävillä (työntävillä) pyörillä.

    Vastaavasti jarruttaesa paino siirtyy eteen.

    Onko tullu koulussa lintsattua ne tunnit joilla opeteltiin lukemaan tuloksia noinkin yksinkertaisista testeistä mitä Auto Bildissäkin oli?

    Kiihtyvyys metalliradalla (=jäällä)
    TULOKSET:
    Audi (ei ESP:tä)___14,3s
    Audi (ESP:llä)_____14,0s
    BMW (ei ESP:tä)___21,3s
    BMW (ESP:llä)_____21,7s
    VW (ei ESP:tä)____20,1s
    VW (ESP:llä)______18,9s

    Siis 21,3s tai 21,7s on nopeampi aika kuin 20,1s tai 18,9s... hyvä että kerroit :P

    Testistä lainattu pätkä:
    Simuloimme pitoa jäätyneellä tienpinnalla erityisellä koeradalla, jonka pinta muodostui kostutetuista teräslevyistä. Audi kiihdytti vaivatta, vain 14 sekunnissa, 180-metrisen radan päähän. BMW on vertailun kevein vetävältä akseliltaan, ja se tarvitsi reilut 7 sekuntia enemmän. Sitä oli kytketystä DSC:stä huolimatta pidettävä radalla kevyin korjausliikkein.

    Niin VW oli BMW:tä parempi myös silloin, kun testattiin kiihtyvyyttä lumessa nousun ollessa 5%.

    Että se siitä takavedon pärjäämisestä liukkaalta jäältä lähdettäessä. xD

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    "...Todellisesta yllätyksestä piti huolen 3-sarjan BMW. Sen NEUTRAALI käyttäytyminen kaarteissa yhdessä tarkan ohjauksen kanssa PALKITTIIN NOPEIMMILLA KIERROSAJOILLA. Tämä tarkoittaa sitä, että sen renkaat tarttuivat tienpintaan PARHAITEN, ja auto oli helppo hallittava. Lopputunnelmaksi jäi siis, että NIMENOMAAN TAKAVETOINEN auto oli käytännön tilanteissa TURVALLISIN." Pitää näköjään oikein LIHAVOIDA teksti joka oli Auto Bildissä/Nr 1. Kun et näytä osaavan lukea tekstiä loppuun saakka!

    Äänestä

  • BMW Power kirjoitti:

    Bemarilla painojakauma on tunnetusti hyvin läheellä 50/50.
    Audi taasen etuvetoisena (tässä tapauksessa) on keulapainoinen, arvioisin painojakauman n. 60 edessä ja 40 takana.

    Eli Audissa on tasaisella ajettaessa enemmän painoa vetävillä pyörillä.

    Mutta tilanne muuttuu kun autoja lähdetään kiihdyttämään (paikalta).
    Jokainen on varmasti nähnyt että perä painuu ja keula nousee silloin eli painojakauma muuttuu ja siirtyy taka-akselille.

    Tästä syystä takavetoisella on kiihdyttäessä enemmän pitoa vetävillä (työntävillä) pyörillä.

    Vastaavasti jarruttaesa paino siirtyy eteen.

    että bemarin painoa siirtyy liukkaalla niin paljon taakse että pito paranee paljon. Liukkaalla kun lähdetään liikkeelle niin se tapahtuu varoen joten sitä painoa ei siirry taakse juuri ollenkaan. Eikä se sitä tarkota että Audissa on enemmän painoa eturenkailla kuin bemarissa takarenkailla koska Audi on kevyempi auto, yksin Audia/Audin kokonaispainoa vertaamalla painoa on edessä enemmän mutta bmw:ssä painavampana autona painoa on enemmän takarenkailla. Niitä ei tietenkään voi verrata suoraan.

    Äänestä

  • Bild kirjoitti:

    "...Todellisesta yllätyksestä piti huolen 3-sarjan BMW. Sen NEUTRAALI käyttäytyminen kaarteissa yhdessä tarkan ohjauksen kanssa PALKITTIIN NOPEIMMILLA KIERROSAJOILLA. Tämä tarkoittaa sitä, että sen renkaat tarttuivat tienpintaan PARHAITEN, ja auto oli helppo hallittava. Lopputunnelmaksi jäi siis, että NIMENOMAAN TAKAVETOINEN auto oli käytännön tilanteissa TURVALLISIN." Pitää näköjään oikein LIHAVOIDA teksti joka oli Auto Bildissä/Nr 1. Kun et näytä osaavan lukea tekstiä loppuun saakka!

    testissä bmw pärjää jonka kertoo jo oma kirjoituksesi -todellisesta yllätyksestä piti huolen- niin se ei tarkoita sitä että takaveto muuttuu samantien paremmaksi, varsinkin kun aikasemmat/muiden lehtien testitkin on teidän bemaristien mielestä valehtelua ym. Ja lueppa uudestaan Bildin testi niin huomaat ettei siinä niin mairittelevaa tekstiä bmw:tä koskien ole. J a renkaillakin on oma osuutensa.

    Äänestä

  • yhdessä' kirjoitti:

    Moi !

    Jokainen autolla liikkuja kokee todellisuuden juuri näinä päivinä ulkona.

    Ainakaan minulla ei ole mitään valittamista kelistä, autosta eikä liikkumisesta. Menee kuin juna ja pelaa hienosti.

    Testit voin jättää omaan arvoonsa. Olen erittäin tyytyväinen bemariini juuri tälläkin kelillä. Toivottavasti tekin omaan valintaanne ;-)

    --

    Äänestä

  • yhdessä' kirjoitti:

    testissä bmw pärjää jonka kertoo jo oma kirjoituksesi -todellisesta yllätyksestä piti huolen- niin se ei tarkoita sitä että takaveto muuttuu samantien paremmaksi, varsinkin kun aikasemmat/muiden lehtien testitkin on teidän bemaristien mielestä valehtelua ym. Ja lueppa uudestaan Bildin testi niin huomaat ettei siinä niin mairittelevaa tekstiä bmw:tä koskien ole. J a renkaillakin on oma osuutensa.

    sä kaveri oikein höpiset?!! Ettei muka Auto Bildissa ollu kauheen mairittelevaa asiaa Bemarista. Pitääkö tämä vielä rautalangasta vääntää sulle uudelleen vai onko sulla lukihäiriö?!! Auto Bild: "..lopputunnelmaksi jäi siis, että NIMENOMAAN TAKAVETOINEN auto oli KÄYTÄNNÖN TILANTEISSA TURVALLISIN".(eikös sitä yleensä ajeta juuri näissä "KÄYTÄNNÖN TILANTEISSA"). Sitten kirjoitit että "renkaillakin oli osuutensa". No hölmö, eihän ilman renkaita voi ajaa! Mutta siinä onkin taito että osataan suunnitella alusta sellaiseksi että voidaan sanoa...."renkaat tarttuivat tienpintaan parhaiten, ja auto oli helppo hallittava"

    Äänestä

  • helkkaria kirjoitti:

    kohtaa http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=564&posting=22000000013396507 ja millä perusteella bemari uskovaiset nyt uskoo testejä kun olette aikasemmin väittäneet niitä valeiksi ym. Ja tuon herrasmiehen kirjoittamasta osasta johon minä viittaan niin huomataan miten bemari lähtee jäältä vaikka joku aikasemmin mussuttaa että bemari on niin hyvä liukkaalta lähdettäessä...voi pojat teitä. Minä voin myöntää että tuon testin mukaan bemari on saanut testimallissa HUOM! ajonvakautuksen ja luistoneston ansiosta talviajo-ominaisuukset muiden tasolle, mutta se tosiasia ei muutu että etuveto on parempi talvella kokonaisuutena, ajonvakautus ja luistonesto pois kytkettynäkin. Yksi esimerkki tältä talvelta, lunta auton pohjaan asti ja bmw jämähti paikoilleen sutimaan eikä liikkeelle millään, etuvetoisellakaan ei kunnolla päässyt menemään mutta sepä ei jäänytkään kiinni vaan aina lähti liikkeelle koska painoa eturenkailla. Ja vielä yks asia mikä kannattaa ottaa huomioon on tämä puhuttu lastaus asia, miten bemari käyttäytyy liukkaalla ajossa kun painopiste siirtyy taakse. Veikkaan että ajat tippuu ja jos auto lähtee käsistä jossain ääritilanteessa niin kokematon ei osaa tehdä sille mitään. Etuvetoisen painojakauma paranee kun lastataan ja jos se (eikä lähde niin helposti) lähtee käsistä niin sitä on helpompi hallita kokemattomankin etuvedon ja paremman painonjakauman ansiosta.

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    tekisi sinullekin hyvää. Ainakin tietäsit mistä puhut. Kaikki kolmosta ajaneet tietävät miten epätoivoista juttua heität, vailla omaa kokemusta koko autosta. Teet itsestäsi vain pellen.

    Äänestä

  • BMW:llä kirjoitti:

    tekisi sinullekin hyvää. Ainakin tietäsit mistä puhut. Kaikki kolmosta ajaneet tietävät miten epätoivoista juttua heität, vailla omaa kokemusta koko autosta. Teet itsestäsi vain pellen.

    että bmw huono ajettava on, tuskin koeajollakaan kukaan ääritilanteisiin joutuu. Mutta turha teidän on väittää että takaveto on etuvetoa parempi liukkaalla, normaalissa ajossa eroa tuskin kukaan huomaa. Minä voin myöntää että takavetokin luistonestolla on hyvä liukkaalla, erot tuleekin esille ääritilanteissa ja riippuu renkaista, autoista, kuskeista ja painoista. Mistä sinä muka tiedät mitä olen ajanut, ja bemaristit tekee itestään pellen väittämällä aivan älyttömiä juttuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

itäautoa kirjoitti:

Vein Bemmuni vahattavaksi ja jouduin ottamaan sijaisautoksi pari vuotta vanhan Toyota Avensiksen. En ollutkaan ajanut itäautolla pitkään aikaan ja ajattelin että nytpä tulee sekin ihme nähtyä että millaista kehitystä japsit ovat saaneet aikaan vuosien varrella.

Tämän kokemuksen jälkeen on ihan turha tulla ainakaan mulle selittämään että: 1. Toyota olisi jotenkin hyvä auto, juu ei ole ja 2. Toyota on jollain osa-alueella Bemaria parempi, juu ei ole sitäkään. Säälittävä rimpula koko pokemon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu