9-3 autom. ilmastointi

Moi

Apua kaivataan.

Saabin ilmastointi reistailee, alussa toimii ok mutta puolen tunnin jälkeen ei jaksa puhaltaa kylmää eikä kuumaa ilmaa. Puhallin tuntuisi kuitenkin pyörivän !? Ohjauspaneeli vaihdettu turhaan.

Onko vastaavia kokemuksia ?
107360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Veikkaisin syyn aiheuttajaksi joko ilmastoinnin askelmoottorin kärvähtämistä tai sitten jotain relettä. Tuo askelmoottori maksaa vanhoissa markoissa noin 600 mk.

9-3:ssa on kaksi ilmastoinnin askelmoottoria, toinen hoitaa ilmansekoitusta (lämmin/viileä), toinen ilman jakelua eri alueille (tuulilasi, kojelauta, jalkatila jne.).

Oletko tsekannut, onko mikään noista eri alueista poissa pelistä? Kalibroi ilmastointi ja katso kuinka monta vikaa ilmastointijärjestelmä antaa "itsevikadiagnoosissa" (mahdollisuudet 0-5 vikaa).

Tässä ohjeet kalibrointiin (suoraan Saabin omasta huolto-ohjelmasta Workshop Information System):

"Jos akku on ollut irrotettuna tai tyhjentynyt tai jos ACC-paneeli on vaihdettu, pitää tehdä kalibrointi. Kalibrointi käynnistetään painamalla samanaikaisesti painikkeita "AUTO" ja "OFF". Samalla käynnistyy myös itsetesti. Kalibrointi ja itsetesti tapahtuvat rinnakkaisesti ja kestävät alle 30 sekuntia. Aluksi hävitetään kaikki tallennetut viat ja kalibroinnin/itsetestin aikana esitetään löydettyjen vikojen lukumäärä ACC-paneelin näytöllä. Kalibrointi pitää tehdä myös, jos jokin askelmoottoreista on vaihdettu."

Äänestä
  • Itsellänin jää välillä ilmeisesti tuo askelmoottori jumiin, koska puhaltaa vain lämmintä tai kylmää. Esim tänä aamuna kun oli viileetä niin puhalsi lämmintä ihan ok, mutta kun ilma alkoi lämmetä, niin ei heittänytkään viileempää ilmaa kehiin.
    Onko tietoa kuinka vaikea on kyseinen moottori vaihtaa. Eli onnistuuko poro peukalolta :) vai joutuuko viemään huoltoo :(

    Äänestä

  • Korkki kirjoitti:

    Itsellänin jää välillä ilmeisesti tuo askelmoottori jumiin, koska puhaltaa vain lämmintä tai kylmää. Esim tänä aamuna kun oli viileetä niin puhalsi lämmintä ihan ok, mutta kun ilma alkoi lämmetä, niin ei heittänytkään viileempää ilmaa kehiin.
    Onko tietoa kuinka vaikea on kyseinen moottori vaihtaa. Eli onnistuuko poro peukalolta :) vai joutuuko viemään huoltoo :(

    Onnistuu, jos olet roplaillut NG900/9-3:sia aikaisemmin (muistaakseni sinulla oli 9-3).

    Pura autosta hanskalokero ja keskikonsolin oikeanpuolinen verhous. Keskikonsolin yläpuolelle kurkkaamalla näkee kaksi pyöreähköä "härveliä", missä on toisella puolella "hammasratasmainen" profiili. Ne ovat askelmoottorit. Tietysti kannattaa ottaa akun (-)napa irti, ennen kuin alkaa vaihtelemaan noita moottoreita, ettei saa tsägäriä :)

    Jos tuon kalibroinnin jälkeen ACC:n näytössä komeilee 1-5 vikaa, niin sitten askelmoottorissa voi olla vikaa. Jos näytölle tulee puhdas 0, niin silloin vika tuskin on askelmoottorissa.

    Tässä tekninen selostus ilmaseosläpän askelmoottorista (otettu NG900:n Saabin huolto-ohjelmasta Workshop Information System):

    "Askelmoottorissa on kaksi käämiä. Käämit saavat jännitteen eri järjestyksessä lyhyinä pulsseina. Tällöin moottori liikkuu lyhyin askelin, siitä nimi askelmoottori. Pyörimissuuntaa voidaan muuttaa. Moottorin seistessä molemmat käämit ovat jatkuvasti jännitteellisiä. Askelmoottori ei tarvitse takaisinkytkentää ACC-ohjausyksikölle. Lähettämällä määrätyn määrän pulsseja ACC-ohjausyksikkö tietää aina kuinka pitkälle läppä siirtyy. Edellytyksenä on, että ohjausyksikkö kalibroi itsensä kääntämällä läpän toiseen ääriasentoon siten, että ohjausyksikkö tietää missä läppä on. Kalibrointi tapahtuu ISAT:n avulla tai painamalla samanaikaisesti painikkeita AUTO ja OFF. Kalibrointi pitää tehdä, jos akku on kytketty irti/tyhjentynyt tai jos ACC-paneeli tai askelmoottorit on vaihdettu. ACC-ohjausyksikkö ohjaa ilmaseosläppää ilmaseoksen lämpötila-anturin avulla siten, että saadaan sopiva seosilman lämpötila. Matkustamon lämpötila, valittu lämpötila sekä ulkolämpötila ovat merkitseviä seosilman lämpötilalle. Jos ilmaseosläppä on suurimman jäähdytyksen asennossa, eikä tämä kuitenkaan riitä valitun lämpötilan säilyttämiseen, valitaan uudelleenkierrätys. Jos valittu lämpötila on "HI" tai "LO", ilmaseosläppä asettuu suurimman lämmityksen tai suurimman jäähdytyksen asentoon."

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    Tein tuon kalibroinnin ja nollaa näyttää. Lämpotilan vaihtuessa välillä kuuluu pientä rutina tuolta hansikaslokeron suunnalta. ilmeisesti siellä on jokin säätö läppä jumissa tai jotain. onko ideoita ??.

    Olisiko sitten jompikumpi ilmastoinnin ilmaseosläpistä (tai niitä käyttävä moottori) mennyt epäkuntoon, tai sitten seosilman lämpötilantunnistin?

    Tässä juttua seosilman lämpötilatunnistimesta:

    "Seosilman lämpötilatunnistin on NTC-tyyppinen ja piikkimäinen tuntoelin, joka on asetettu yhteen ilmanvaihtokotelon lattiaulostuloista.

    Sijoittaminen lattiaulostuloon johtuu siitä, että ilma siellä on täysin sekoittunutta ja että tunnistimen ilmansaanti on kunnollinen riippumatta ilmanjako-asennosta säädellyn vuodon ansiosta.

    Kun ACC-ohjausyksikkö on määrittänyt tarvittavan seosilman lämpötilan, seosilman lämpötilatunnistimen mittausarvoa käytetään seosilmaläpän asennon korjaamiseen.

    Jos valittu lämpötila on "HI" tai "LO", seosilman lämpötilatunnistimen arvoa ei käytetä. Jos seosilman lämpötila-arvo puuttuu, käytetään jäähdytysnesteen lämpötilaa ja ilmaseosläpän asentoa korvausarvon laskemiseen."

    Tässä ohjeet seosilman lämpötilantunnistimen irroittamiseen:

    1. Irrota käsinekotelo.
    2. Poista paneeli keskikonsolin sivulta.
    3. Irrota lattiailmakanava.
    4. Pujota seosilmatunnistin irti ja vedä se pois.
    5. Irrota liitinkappale ja paina tunnistimen sähköjohtimet irti liitinkappaleesta.

    Tässä ohjeet asentamiseen:
    1. Paina sähköjohtimet kiinni liitinkappaleeseen ja kytke liitinkappale.
    2. Laita seosilmatunnistin paikalleen ilmanvaihtolaitteistoon. Tarkasta, että tunnistin tarttuu kiinni.
    3. Asenna lattiailmakanava.
    4. Asenna paneeli keskikonsolin sivulle.
    5. Asenna käsinekotelo.
    6. Kalibroi ACC-järjestelmä painamalla painikkeita "AUTO" ja "OFF" samanaikaisesti.

    Aika vaikeata etsiä vikaa, kun ACC ei anna vikakoodeja. Tuohon vianetsintään tarvitsisi Saabin huoltokorjaamoilla olevan diagnostiikkalaitteen ISAT:in.

    koska kun räplää lämpöjä ylös alas niin välillä läppää säätävä moottori pitää surinaa ja välillä jää niinkuin jumiin esim maks lämmölle. Eli ilmeisesti vika on läppää ohjaavassa moottorissa.

    Jos sieltä tuollainen ääni kuuluu, niin sitten vika on varmaan läppää ohjaavassa moottorissa. Ilmeisesti ACC ei sitten välttämättä näytäkään vikaa, jos ilmanseosläpän askelmoottori on rikki???

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    Jos sieltä tuollainen ääni kuuluu, niin sitten vika on varmaan läppää ohjaavassa moottorissa. Ilmeisesti ACC ei sitten välttämättä näytäkään vikaa, jos ilmanseosläpän askelmoottori on rikki???

    ja ostamaan uutta osaa ja repimään kojelautaa auki, sillä se toivottavasti hoituu ;)

    Viikonloppuja

    Äänestä

  • Korkki kirjoitti:

    ja ostamaan uutta osaa ja repimään kojelautaa auki, sillä se toivottavasti hoituu ;)

    Viikonloppuja

    Toivottavasti homma hoituu tuolla askelmoottorin vaihdolla. Sen vaihto ei ole kovin vaikea homma.

    Viikonloppuja myös sinnekin päin.

    Äänestä

  • miten saan lektin pyörimään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jari kirjoitti:

Moi

Apua kaivataan.

Saabin ilmastointi reistailee, alussa toimii ok mutta puolen tunnin jälkeen ei jaksa puhaltaa kylmää eikä kuumaa ilmaa. Puhallin tuntuisi kuitenkin pyörivän !? Ohjauspaneeli vaihdettu turhaan.

Onko vastaavia kokemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu