Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Struuma

ultrassa

Niin kävin yksityisellä kaulan ultrassa kun oli oikealla puolella erilaista tunnetta. Ja ultrassa näkyi molemmissa kilpirauhasissa alkavia struumakyhmyjä, mutta oikealla puolella enemmän. Mitään pahanlaatuista ei ollut. Ohutneulanäytteitä ei otettu.
Ja sen jälkeen kävin lääkärille viemään tuloksen ja sanoi että kuukauden päästä tule uudestaan niin katotaan onko tuntemukset hävinneet ja miltä rauhanen sillon tuntuu. Siis ihan tavalliselle lääkärille vastaanotolle.
Onko muilla vastaavaa?Ja onko toi struuma varmasti "hyvä juttu"?Lääkäri ainakin sanoi että hyvä ettei ole mitään pahanlaatuista löytynyt. Miksi joillakin on otettu ohutneulanäyte?Ja minulle sanottiin ultran perusteella että se on struumaa?
Multa otettu kilpirauhas arvot lokakuussa jolloin ne oli 14.8 ja 1.05 eli normaalit. Ajattelin otattaa joku päivä et onko nytkin normaalit.Mutta onko struumassa jotain oireita vai onko se vaan siellä ja möllöttää?
Ja sitä vielä et kuinka yleistä tälläinen struuma on?Onko nuorilla?Itse oon parikymppinen.

103

113331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---

      "Mutta onko struumassa jotain oireita vai onko se vaan siellä ja möllöttää? Ja sitä vielä et kuinka yleistä tälläinen struuma on?Onko nuorilla?"

      Struuma tarkoittaa siis suurentunutta kilpirauhasta. Suurentuneessa kilpirauhasessa (mutta myös normaalikokoisessakin) voi olla kyhmyjä tai kystiä.

      Struuma voi aiheuttaa esim. paineen/puristuksen tunnetta kaulalla. Huomaat sen kyllä, jos sinulla sellaisia oireita on. Tuntuu kuin paidan kaulus ahdistaisi, vaikka ylläsi olisi avokauluksinen paita. Ole iloinen, jos et tunne mitään oireita! Struuma voi olla vaikka kilpirauhanen toimii normaalisti. Jos kilpirauhasen toiminnassa on häikkää, ilmenee se liika- tai vajaatoimintana. Näissä tulee omat oireensa, esim. väsymystä, lihomista/laihtumista... Kilpirauhasen toimintaa tutkitaan noilla verikokeilla.

      Minulle lääkäri on sanonut, että struuma on yleistä nuorilla naisilla. Itsekin olen nuori ja valitettavasti mullakin on struuma.

      Oliko sulla siis kyhmyjä vai kystiä? Oliko sulla jotain oireita, kun hakeuduit lääkärille?

      • nuori...

        No mulla oli sellanen "jännä tunne" kaulalla. Ei se oikein puristanut kurkkua eikä ollut mitään nielemisvaikeuksia. Vaan tuntui oikea puoli kurkusta erilaiselta. Kaikki alkoi mielestäni siitä kun yhtenä yönä oli kurkku kipeä ulkopuolelta siis toisin sanoen kaula varmaankin. Sillon en meinannut saada nukuttua kun tuntui sellanen ärsyttävä tunne kaulalla. Sen jälkeen on ollut koko ajan se tunne, ennen sitä en muista että olisi ollut mitään.Ja sit kun kävin muissa asioissa lääkärissä niin kysäsin siitä ja olin varma että saan vastaukseski että olet vainoharhanen mutta lääkäri kokeili kaulaa ja sanoi että tuntuu patti ja sit mentiin ultraan parin päivän päästä.
        Ja tulos oli se että molemmat kilpparit normaalikokoset mutta molemmissa myös niitä kyhmyjä ja useita. Oikealla puolella on enemmän. Ja ne on jotain 6mm-9mm kokoisia. Radiologian erikoislääkäri sanoi että ne on alkavia ja hyvänlaatuisia.Ja lausunnossa lukee että on myös kystia.Niitä myös oikealla enemmän ja vasemmalla muutama.Joltain tohtorisivuilta luin että se on joku monikyhmyinen struuma..
        Nyt kun olen lukenut niistä kilpirauhassairauksista, voisi olla että minulla olisi liika/vajaatoimintaa. Koska olen laihtunut, joskus enemmän väsymystä, hiuksen ohentunut, iho huonompi mitä on normaalisti... eikö noi voisi selittyä tällä kilpirauhasvaivalla?
        Miten sinulla struuma vaikuttaa?Onko suuri, haittaako koko ajan?
        Mietin sitä että mitäs kun minulla ainakin niitä struumakyhmyjä on useita niin voiko niitä koskaan edes leikata jos kauheesti kasvavat?Päässä pyörii miljoona kysymystä mitä ei tullut mieleen päivällä lääkärin luona..
        "Mukava" kuulla että on joku muukin jolla on nuorena struuma. :) tunne ketään jolla olisi struuma. Ainut jonka tunsin jolla oli struuma oli mummuni joka tosin kuoli hiljattain. Ja siitä johtuen mietin et voiko tästä struumasta tulla joskus syöpä vai onko varmaa että se on aina struuma?
        Kiva jos jaksat vastailla edes johonkin jos olet enemmän näistä asioista tietoinen kuin minä. :)

      • Tiinuska
        nuori... kirjoitti:

        struuma kaksvitosena, elikkä siis kymmenen vuotta sitten.
        Minulla oireina oli sydämen "hakkaaminen", laihtuminen, kylmä hiki, väsymys.
        Kaulalla ei tuntunut mitään möykkyä, vaan vika selvisi verikokeissa, kun lisäkilpirauhasarvot olivat todella korkeat.
        Minulla tätä ei saanut enää millään lääkityksellä hillittyä, vaan jouduin leikkaukseen.
        Leikkauksessa minulta poistettiin neljästä lisäkilpirauhasesta yksi, siis se sairastunut "möllykkä".
        Muut pelkästään tarkistettiin leikkauksen yhteydessä, ja ne olivat aivan terveet.

        Nyt kaulalla muistona leikkauksesta arpi, mutta joka tietysti on todella vaalea eikä enää edes kovin kummoisesti näy, kun leikkauksesta on aikaa kymmenisen vuotta.

        En tarvitse siis mitään lääkitystä, elikkä lisäkilpirauhasarvot palautuivat leikkauksen avulla aivan normaaleiksi.

        Hyvä, että lääkärisi tutki kilpirauhasesi ja sitä nyt seurataan =)

        Väsymys, hiusten, ihon ja painon muutokset voivat tosiaan liittyä kilpirauhaseen, mutta ei välttämättä, kun verikokeesi kuitenkin oli normaali (kannattaa pyytää joskus kontrolliverikokeet!). Hyvä huomioida muutoksia voinnissa, mutta joskus kun lukee lääkärikirjoja / sairauksista, saattavat oireet alkaa tuntua suuremmilta kuin ne ovat alunperin olleetkaan ja voi huolestua liikaa turhaan, vaikka kyseessä olisi jokin suht "normaali" reaktio esim. jos on viime aikoina ollut stressaantunut. Joten kannattaa ottaa ihan kaikessa rauhassa ja yrittää keskittyä positiivisiin asioihin. Ja tietysti käydä kontrollikäynneillä.

        Käsittääkseni jos kyhmyt kasvavat todella suuriksi ja häiritseviksi, niitä voidaan poistaa. Pahanlaatuiset tai kyhmyt, joita epäillään sellaisiksi poistetaan aina. Hyvänlaatuisten kyhmyjen kanssa pyritään kai pärjäämään muilla keinoin. Joissain tapauksissa lääkehoidolla voidaan hillitä kyhmyn kasvua, mutta voi olla, että silloin pitäisi olla kilpirauhasarvoissakin jotain häikkää, että lääkehoito on järkevää aloittaa.

        Mulla siis todettiin struuma. Nukkuessa tuntui painon tunne kaulalla ja päivällä oli sellainen puristava tunne / palan tunne kurkussa. Päällepäin kaulalla näkyy vähän pullotusta. Onneksi tällä hetkellä puristuksen tunnetta ei tunnu paljon. Erilaisia oireitakin on, mutta niiden syy ei ole vielä selvinnyt. Käsittääkseni kilpirauhasvaivat ovat yleisiä, joten et varmasti ole ainoa nuori, jolla on kilpirauhasongelmia.

        Koska ihan maallikkona aiheeseen itse tutustuneena kirjoittelen, kannattaa suhtautua tietoihin tietyllä varauksella, mutta toivottavasti tästä on sinulle edes hiukan apua. Tässä vaiheessa tiedonjano on varmasti suuri! Lisää tietoa ja keskusteluja kilpirauhasesta on osoitteessa www.kilpirauhas.info

      • Tiinuska
        --- kirjoitti:

        Minun struumakyhmyni oli hyvälaatuinen, mutta silti se poistettiin leikkauksen avulla. Mutta minulla olisi siis kyse LISÄKILPIRAUHASESTA, ei kilpirauhasesta itsestään.

      • 1234

        no mulla on kans sellanen jännä tunne vasemmalla puolen kaulaa ihan kuin leivän pala ois jääny kurkkuun nyt sain sitten varmuuden et sruumahan se siellä mut se jäi epäselväksi lääkärissä et mikä sen tänäpäivänä aiheuttaa jos ei kerran enää jodinpuute niin kuin ennenvanhaan oisko ympäristössä jotain epäputauksia vai ainoastaan perintötekijät- tädilläni oli kilpirauhas ongelmiajoku parikymmentä vuotta sitte.vuoden kuluttuu tutkimuksiin jos ei aikaisemmin oireet pahene. NIELESKELLÄÄN VAAN!

      • paukku
        nuori... kirjoitti:

        No mulla oli sellanen "jännä tunne" kaulalla. Ei se oikein puristanut kurkkua eikä ollut mitään nielemisvaikeuksia. Vaan tuntui oikea puoli kurkusta erilaiselta. Kaikki alkoi mielestäni siitä kun yhtenä yönä oli kurkku kipeä ulkopuolelta siis toisin sanoen kaula varmaankin. Sillon en meinannut saada nukuttua kun tuntui sellanen ärsyttävä tunne kaulalla. Sen jälkeen on ollut koko ajan se tunne, ennen sitä en muista että olisi ollut mitään.Ja sit kun kävin muissa asioissa lääkärissä niin kysäsin siitä ja olin varma että saan vastaukseski että olet vainoharhanen mutta lääkäri kokeili kaulaa ja sanoi että tuntuu patti ja sit mentiin ultraan parin päivän päästä.
        Ja tulos oli se että molemmat kilpparit normaalikokoset mutta molemmissa myös niitä kyhmyjä ja useita. Oikealla puolella on enemmän. Ja ne on jotain 6mm-9mm kokoisia. Radiologian erikoislääkäri sanoi että ne on alkavia ja hyvänlaatuisia.Ja lausunnossa lukee että on myös kystia.Niitä myös oikealla enemmän ja vasemmalla muutama.Joltain tohtorisivuilta luin että se on joku monikyhmyinen struuma..
        Nyt kun olen lukenut niistä kilpirauhassairauksista, voisi olla että minulla olisi liika/vajaatoimintaa. Koska olen laihtunut, joskus enemmän väsymystä, hiuksen ohentunut, iho huonompi mitä on normaalisti... eikö noi voisi selittyä tällä kilpirauhasvaivalla?
        Miten sinulla struuma vaikuttaa?Onko suuri, haittaako koko ajan?
        Mietin sitä että mitäs kun minulla ainakin niitä struumakyhmyjä on useita niin voiko niitä koskaan edes leikata jos kauheesti kasvavat?Päässä pyörii miljoona kysymystä mitä ei tullut mieleen päivällä lääkärin luona..
        "Mukava" kuulla että on joku muukin jolla on nuorena struuma. :) tunne ketään jolla olisi struuma. Ainut jonka tunsin jolla oli struuma oli mummuni joka tosin kuoli hiljattain. Ja siitä johtuen mietin et voiko tästä struumasta tulla joskus syöpä vai onko varmaa että se on aina struuma?
        Kiva jos jaksat vastailla edes johonkin jos olet enemmän näistä asioista tietoinen kuin minä. :)

        Minulla leikattu kilpirauhasesta hyvänlaatuisia kystia 26- vuotiaana.Vajaatoimintaa tuli leikkauksen jälkeen, mutta thyroxin tabletit hoitaa homman.Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin todettiin toisella puolella kyhmyjä, siis struumaa.Jään odottelemaan kontrolli ultraa viiden kuukauden kuluttua.sittenpä näkee ,et mitä ja minkä laatuista kyhmyä löytyy.

      • kirsikka-69
        Tiinuska kirjoitti:

        struuma kaksvitosena, elikkä siis kymmenen vuotta sitten.
        Minulla oireina oli sydämen "hakkaaminen", laihtuminen, kylmä hiki, väsymys.
        Kaulalla ei tuntunut mitään möykkyä, vaan vika selvisi verikokeissa, kun lisäkilpirauhasarvot olivat todella korkeat.
        Minulla tätä ei saanut enää millään lääkityksellä hillittyä, vaan jouduin leikkaukseen.
        Leikkauksessa minulta poistettiin neljästä lisäkilpirauhasesta yksi, siis se sairastunut "möllykkä".
        Muut pelkästään tarkistettiin leikkauksen yhteydessä, ja ne olivat aivan terveet.

        Nyt kaulalla muistona leikkauksesta arpi, mutta joka tietysti on todella vaalea eikä enää edes kovin kummoisesti näy, kun leikkauksesta on aikaa kymmenisen vuotta.

        En tarvitse siis mitään lääkitystä, elikkä lisäkilpirauhasarvot palautuivat leikkauksen avulla aivan normaaleiksi.

        Kiitos ,viestisi oli kannustava ,eikä lainkaan mikään kauhutarina joita jokainen tuntuu leikkausesta kertovan,kun nyt tyhmänä tulin näitä tutkimaan. Itselläni kilpirauhasen liikatoiminta ja ei tunnu millään sammuvan,menen struumaleikkaukseen ensi kuussa.Kertomasi perusteella ei sitten pelota enään ollenkaan,kiitos.

      • maini

        Minulla on todettu struumamyhkyröitä, kaksi halkaisijaltaan noin 2cm:ä läpimitaltaan ja toistakymmentä pienempää myhkyrää. Minulla todettiin nukkuessa hengityskatkoksia ja itse epäilen niiden johtuvan struumamyhkyröistä. Ei kuulema leikata ennen kuin ovat 4 cm:n kokoisia. Ei taida enää sitten henki kulkea, kun nyt jo ahdistaa.

      • Anonyymi
        --- kirjoitti:

        Hyvä, että lääkärisi tutki kilpirauhasesi ja sitä nyt seurataan =)

        Väsymys, hiusten, ihon ja painon muutokset voivat tosiaan liittyä kilpirauhaseen, mutta ei välttämättä, kun verikokeesi kuitenkin oli normaali (kannattaa pyytää joskus kontrolliverikokeet!). Hyvä huomioida muutoksia voinnissa, mutta joskus kun lukee lääkärikirjoja / sairauksista, saattavat oireet alkaa tuntua suuremmilta kuin ne ovat alunperin olleetkaan ja voi huolestua liikaa turhaan, vaikka kyseessä olisi jokin suht "normaali" reaktio esim. jos on viime aikoina ollut stressaantunut. Joten kannattaa ottaa ihan kaikessa rauhassa ja yrittää keskittyä positiivisiin asioihin. Ja tietysti käydä kontrollikäynneillä.

        Käsittääkseni jos kyhmyt kasvavat todella suuriksi ja häiritseviksi, niitä voidaan poistaa. Pahanlaatuiset tai kyhmyt, joita epäillään sellaisiksi poistetaan aina. Hyvänlaatuisten kyhmyjen kanssa pyritään kai pärjäämään muilla keinoin. Joissain tapauksissa lääkehoidolla voidaan hillitä kyhmyn kasvua, mutta voi olla, että silloin pitäisi olla kilpirauhasarvoissakin jotain häikkää, että lääkehoito on järkevää aloittaa.

        Mulla siis todettiin struuma. Nukkuessa tuntui painon tunne kaulalla ja päivällä oli sellainen puristava tunne / palan tunne kurkussa. Päällepäin kaulalla näkyy vähän pullotusta. Onneksi tällä hetkellä puristuksen tunnetta ei tunnu paljon. Erilaisia oireitakin on, mutta niiden syy ei ole vielä selvinnyt. Käsittääkseni kilpirauhasvaivat ovat yleisiä, joten et varmasti ole ainoa nuori, jolla on kilpirauhasongelmia.

        Koska ihan maallikkona aiheeseen itse tutustuneena kirjoittelen, kannattaa suhtautua tietoihin tietyllä varauksella, mutta toivottavasti tästä on sinulle edes hiukan apua. Tässä vaiheessa tiedonjano on varmasti suuri! Lisää tietoa ja keskusteluja kilpirauhasesta on osoitteessa www.kilpirauhas.info

        Struuma pitää aina leikata pois mulla oli kyhmystruuma 2015 tehtiin totaali poisto olo kova paineen tunne kurkussa aivan ku joku kuristaa kurkkua , nivelkipuja oli jaloissa ja äänen käheuttä ja limaisuttaa olin 56 vuotias kuten äitini jolla oli myrkkystruuma eli liikatoiminta..mulla löytyi 4 mm mikrokarsinooma pesäke kaikki saatiin pois ....loppu elämän turoksiini lääkitys ..nyt 8 vuotta ongelmia ths 0,14 mulla jäi omaa kilpirauhas kudosta eli on omaa toimintaana 100 mikrg päivittäin tuli liikatoiminta oireita likalääkitys kuulemma nyt 2x100 mikg 5x 50 mikrog 5 viikon päästä kontrolli koe toivon mukaan nousee ths 1 - 2 välillä paras olo

    • jemmi

      itsellä todettu tällähetkellä vajaatoimintaa ja ultraan pääsyä odottelen. sain ajan 3viikon päähän. eli vielä kuukaus pitäs jaksaa odotella ennenkuin selviää varsinaisesi mitään.
      olen 21 vuotias, eli nuori myöskin. ei taida ikää katsoa tämä "tyhmyys."

      • "Mummo"

        Olen n. 43.v. Minulle tuli huomattavat oireet yhtäkkiä, kaulalle, uudenvuoden jälkeisenä päivänä. Nyt on aika,7.2, kurkku,-nenä,-korva polille, näkeeköhän ne siellä, jos on suurentunut kilpirauhanen??? Vastaanottoapulainen sanoi, ettei näin nuorella voi olla kilpirauhasissa mitään, kun perusterveyskin on kunnossa.
        Kaulaultraan on aika vasta 28.2. Huomenna soittaa oma lääkäri, jolle pitäisi ehdottaa kilpirauhaslabrakokeita. Kuinka kauan labrakokeiden valmistuminen kestää?? Tää on yhtä helvettiä näiden oireiden kanssa, ahdistaa, sydän pomppii välillää ihmeellisesti,inhottavinta on tämä tunne kaulalla.Laihtunut olen hieman, mutta se voi johtua muustakin syystä.
        Unettomuutta ei ole, eikä suuremmin voimattomuuttakaan. Eipä tässä oikein voi muustakaan olla kyse kuin kilpirauhasista. Enpä olisi uskonut törmääväni tähän sairauteen, pelottaa, jos ehdottavat leikkausta. Joudun paniikkiin.

      • "Mummo"

        Lääkäri ei tuntenut kaulalla mitään, kun kokeili.
        Ehkä tämä on alkanut pikkuhiljaa, en tiedä.

      • Huolestunut tytär
        "Mummo" kirjoitti:

        Olen n. 43.v. Minulle tuli huomattavat oireet yhtäkkiä, kaulalle, uudenvuoden jälkeisenä päivänä. Nyt on aika,7.2, kurkku,-nenä,-korva polille, näkeeköhän ne siellä, jos on suurentunut kilpirauhanen??? Vastaanottoapulainen sanoi, ettei näin nuorella voi olla kilpirauhasissa mitään, kun perusterveyskin on kunnossa.
        Kaulaultraan on aika vasta 28.2. Huomenna soittaa oma lääkäri, jolle pitäisi ehdottaa kilpirauhaslabrakokeita. Kuinka kauan labrakokeiden valmistuminen kestää?? Tää on yhtä helvettiä näiden oireiden kanssa, ahdistaa, sydän pomppii välillää ihmeellisesti,inhottavinta on tämä tunne kaulalla.Laihtunut olen hieman, mutta se voi johtua muustakin syystä.
        Unettomuutta ei ole, eikä suuremmin voimattomuuttakaan. Eipä tässä oikein voi muustakaan olla kyse kuin kilpirauhasista. Enpä olisi uskonut törmääväni tähän sairauteen, pelottaa, jos ehdottavat leikkausta. Joudun paniikkiin.

        Isältäni leikattiin struuma vasemmalta puolelta
        7.8.2006. 29.8.2006 tuli tieto, pahanlaatuinen..syöpä siis. Uusi leikkaus huomenna 1.9, jolloin poistetaan struuma toiseltakin puolelta. Jatkohoidoksi yksi sädetys noin kuukauden kuluttua sekä lääkitys loppuelämän ajaksi. Väittävät, että homma ok sen jälkeen. Aiheuttajaksi epäilevät saatua varjosäteilyä eli tsrnobyl tms. ???
        Kirjoitin tämän siksi, että kaikki leikkauttaisivat struumansa, jotta pystytään tutkimaan mitä sieltä todella löytyy. Ohutneulanäyte ei todellakaan vakuuta ainakaan minua eikä isääni.
        Leikkauksesta, isäni koki leikkauksen positiivisena ja voi hyvin sen jälkeen. Kotiutettiin seuraavana päivänä. Haava on siisti ja arpeutunut hyvin.
        Mielestäni leikkaus on hyvä juttu. Ei kannata odottaa ja antaa mahdollisten syöpäsolujen jyllätä vuosia kaikessa rauhassa.Useita ihmisiä sivusta seuranneena uskon, että hoitamattomat patit yms. kehittävät itseensä syövän hoidon puutteessa.

      • Toinen mummo

        Joko mummolle on selvinnyt, oliko kysymyksessä struuma ja mitä sille on tehty? Itselläni todettiin flunssahoidon yhteydessä patti kaulalla, vasemmalla puolella, joulukuun alussa. Nyt on ultralla katsottu ja ohutneulanäyte otettu. Jännityksellä vastausta odotan. Vasemmalla puolella on on kiristävää tunnetta, joka säteilee korvan takaa päähän, pakotusta. Onko jollakin tällaisia oireita? Vastaisitko nuori Mummo, jos huomaat tämän. Nimim. Toinen mummo.

      • 95% struumaa eli hyvänlaatu...
        Huolestunut tytär kirjoitti:

        Isältäni leikattiin struuma vasemmalta puolelta
        7.8.2006. 29.8.2006 tuli tieto, pahanlaatuinen..syöpä siis. Uusi leikkaus huomenna 1.9, jolloin poistetaan struuma toiseltakin puolelta. Jatkohoidoksi yksi sädetys noin kuukauden kuluttua sekä lääkitys loppuelämän ajaksi. Väittävät, että homma ok sen jälkeen. Aiheuttajaksi epäilevät saatua varjosäteilyä eli tsrnobyl tms. ???
        Kirjoitin tämän siksi, että kaikki leikkauttaisivat struumansa, jotta pystytään tutkimaan mitä sieltä todella löytyy. Ohutneulanäyte ei todellakaan vakuuta ainakaan minua eikä isääni.
        Leikkauksesta, isäni koki leikkauksen positiivisena ja voi hyvin sen jälkeen. Kotiutettiin seuraavana päivänä. Haava on siisti ja arpeutunut hyvin.
        Mielestäni leikkaus on hyvä juttu. Ei kannata odottaa ja antaa mahdollisten syöpäsolujen jyllätä vuosia kaikessa rauhassa.Useita ihmisiä sivusta seuranneena uskon, että hoitamattomat patit yms. kehittävät itseensä syövän hoidon puutteessa.

        siis 95% struumista on struumia ja hyvänlaatuisia koko elämän ajan
        5% on kilpirauhassyöpää
        Leikkauksessa on myös tosi pahoja riskitekijöitä, esim, ääihuulten halvaus ja mahdollinen vajaatoiminta tai sen lisääntyminen ja elinikäinen lääkehoito siitä syystä johtuen.
        Jos ei ole oireita, niin kyllä tuo 95% aika hyvin vakuuttaa pelkästä struumasta.

      • Väärälä
        95% struumaa eli hyvänlaatu... kirjoitti:

        siis 95% struumista on struumia ja hyvänlaatuisia koko elämän ajan
        5% on kilpirauhassyöpää
        Leikkauksessa on myös tosi pahoja riskitekijöitä, esim, ääihuulten halvaus ja mahdollinen vajaatoiminta tai sen lisääntyminen ja elinikäinen lääkehoito siitä syystä johtuen.
        Jos ei ole oireita, niin kyllä tuo 95% aika hyvin vakuuttaa pelkästä struumasta.

        "95% struumista struumia ja hyvänlaatuisia koko elämän ajan." Väärin. Struuma on jo muutos (luokka 2) ja solumuutos luokka voi pahentua helposti kolmoseen, joka on jo pahanlaatuista ja pitaa leikata.

        Toinen ongelma on se, etta ihan täyden varmuuden saa soluista vain leikkauksessa. Ohutneulanäytteissa ei aina onnistu tulemaan positiivinen ja tulee väärä negatiivinen tulos.

      • kysyvä juujuu
        Väärälä kirjoitti:

        Onko tosiaankin niin, että ohutneulanäytteet eivät aina onnistu? Se onnistuminen riippuu ongelman sijantipaikasta?

      • 20 g kevyempi
        kysyvä juujuu kirjoitti:

        Onko tosiaankin niin, että ohutneulanäytteet eivät aina onnistu? Se onnistuminen riippuu ongelman sijantipaikasta?

        Olen juuri toipumassa kilpparileikkauksesta, minulla oli siellä syöpä. Olen 33 vuotias nainen. Mnun pattini kuvattiin ultralla helmikuussa ja samalla otettiin ohutneulanäyte, sen tulos viittasi syöpään, ollen puhtausluokka kolme. Mutta siltikin vasta leikkauksessa voitiin varmistua syövästä 100%. Minulla on hyväennusteinen papillaarinen karsinooma, etäispesäkkeistä en vielä tiedä, se tutkimus on vasta tulossa kahden viikon kuluttua. Ei syytä huoleen kuitenkaan :-) syöväksi osoittautuu näistä kilpparin pateista vuodessa vain 250-300 kappaletta eli 5% kaikista.

    • sari.l

      Kävin tänään kaulan ultrassa. Ohutneulanäytettä ei otettu, koska lääkäri ei epäillyt syöpää. Molemmin puolin oli turvonneet rauhaset. Huomenna menen yleislääkärille, joka luultavasti laittaa vielä labraan, vaikka aikaisemmin aina kilpirauhasarvot ovat olleet ihan normaalit. Luulisin saavani jonkun lääkkeen, jolla yritetään pienentää rauhasia. Oireita tähän on ollut jo pidempään, en vaan ole tiennyt, että ne liittyvät kilpirauhaseen. Olen ollut väsynyt, haluton, aloitekyvytön, mikään ei huvita eikä innosta, sellainen mikä ennen oli kivaa, ei enää huvita. Toivottavasti saan hyvän lääkkeen ja oloni jälleen piristyy.

      • Annu81

        Mulla on patti kaulassa, tuntuu että on kasvanut. Sijaitsee kaulalla, itsestä katsoen oikealla puolella. Niellessä hypähtää ja liikkuu kuin miehen aataminomena. Mitään muita oireita ei ole ollut, joskus vain tuntuu että kaulalla on jotain "liikaa". Ja tietenkin olen alkanut joka välissä peilaamaan ja hipeltämään tuota kaulanpuolta.

      • maaihi

        Itselläni sama systeemi menossa. Ultrassa todettiin molemmilla puolilla, rypälestruuma.
        Sain Thyroxin lääkitykseksi 25 mikrog, 2 tap pv. Odottelen vaikutusta.
        Olisin kiinnostunut minkälaisen lääkityksen Sinä sait. Ja onko vaikutusta näkynyt.
        Piristystä ja omaa minää, luonetta kaipaava.

      • Jotain kummaa kaulalla
        maaihi kirjoitti:

        Itselläni sama systeemi menossa. Ultrassa todettiin molemmilla puolilla, rypälestruuma.
        Sain Thyroxin lääkitykseksi 25 mikrog, 2 tap pv. Odottelen vaikutusta.
        Olisin kiinnostunut minkälaisen lääkityksen Sinä sait. Ja onko vaikutusta näkynyt.
        Piristystä ja omaa minää, luonetta kaipaava.

        Mulla ongelma on alkanut sillä tavalla, että herään yöllä siihen, että tuntuu että oksentaisi tai happi loppuu. Kurkussa tuntuisi olevan jotain ylimäärästä ja varsinkin vasemmalla kyljellä tai selällään nukkuessa kurkku tuntuu "liian täydeltä" ja omituiselta.

        Uniapnea on jo tutkittu ja sitä se ei ole. Muina oireina on kovaa hikoilua, väsymystä, hiuspohjan ongelmia, menkkojen epäsäännöllisyyttä ja yllättäen alkanut raju akne. Ikää on 38 ja risat. Onko muilla ollut vastaavia oireita? Lähinnä tuo nukkumisongelma kiinnostaisi.

      • menninkäinen
        Jotain kummaa kaulalla kirjoitti:

        Mulla myös tuntunut pitkään kurkussa olevan jotain ylimääräistä, nielemisvaikeuksia, vaikeuksia äänen ja puhumisen kanssa sekä väsymystä ja univaikeuksia, myös aknea. Kilpirauhaskokeet ok. Kaulalla marraskuusta alkaen selvästi näkyvä patti oikean kilpparin kohdalla. Ultrattu ja näyte otettu (hyvänlaatuinen), kooltaan 2cm x 2.5cm. Myös vasemmalla useita pienempiä kyhmyjä jotka eivät näy. Olen menossa leikkaukseen, oikea poistetaan kokonaan ja vasemmalta pyritään poistamaan vain kyhmyt ja jos ei onnistu muutoin kuin poistamalla koko lohko niin poistetaan sekin. Tämä on kirurgin päätös ja hoitosuositus. Sitten tulen pärjäämään lääkityksellä.

      • hepe9
        Jotain kummaa kaulalla kirjoitti:

        Mulla ongelma on alkanut sillä tavalla, että herään yöllä siihen, että tuntuu että oksentaisi tai happi loppuu. Kurkussa tuntuisi olevan jotain ylimäärästä ja varsinkin vasemmalla kyljellä tai selällään nukkuessa kurkku tuntuu "liian täydeltä" ja omituiselta.

        Uniapnea on jo tutkittu ja sitä se ei ole. Muina oireina on kovaa hikoilua, väsymystä, hiuspohjan ongelmia, menkkojen epäsäännöllisyyttä ja yllättäen alkanut raju akne. Ikää on 38 ja risat. Onko muilla ollut vastaavia oireita? Lähinnä tuo nukkumisongelma kiinnostaisi.

        mulla on samoja oireita.

    • No, ihan ulalla

      tällaiseen kysymykseen, kun poikani kävi terveyskeskuslääkärillä otattamassa kilpirauhasarvot, jotka ovatTSH 5 T4V 14 ja kaulalla on toisella puolen iso struuma.
      Siis, lääkäri sanoi, että TSH on normaalin sisäpuolella ja oli sitä mieltä, että ehkä struuma painaa kilpirauhasta ja aiheuttaa sen TSH:n kohoamisen eli vajaalla kaiketi mennään.
      Puolen vuoden päästä uusiin verikokeisiin, mutta minä tilasin yksityislääkärin, koska en oikein usko tuota juttua, vai onko joku henkilö palstalla kuullut jotain tällaista. Jos on, olisin kiitollinen vastauksesta.

      • struumakyhmyt itselläki

        Moi!

        Sinä joka kerroit arvoiksesi TSH5, TVH 14, mielestäni arvot viittavat selvästi vajaatoimintaan. TK lääkärit eivät valitettavasti useinkaan osa kilppariasioita hoitaa, eivät tunne asiaa eivätkä sen hormonien vaikutuksia tarpeeksi. Sinuna todellakin menisin yksityiselle ja kokeilisin tyroksiinilääkitystä. Sillä voisi olla kohdallasi kahdenlainen vaikutus: vajaatoiminta lakkaisi ja myös mahdollisesti struuma pienenisi.

        Sisätautien erikoislääkäri, tai mieluummin vielä endokrinologi olisi oikea henkilö hoitamaan sinua.

        lisää tietoa runsain mitoin löytyy kilpirauhasinfosta. Haepa netistä!

    • eijatuulikki

      Minulla todettiin 4 vuotta sitten hyvänlaatuinen monikyhmyinen struuma. Menin alunperin lääkäriin, kun huomasin voidetta levittäessäni, että kaulassa tuntui kyhmy. Minulta otettiin ohutneulanäyte sekä ultrattiin, ja todettiin hyvänlaatuiseksi. Jonkun verran se on kasvanut, mutta verikokeet ovat normaalit. Ainut tunne on juuri se painon tunne kaulassa ja tunnusteltaessa tuntuu kyhmy, mutta ei se ulospäin juurikaan näy. Käyn kerran vuodessa muutenkin lääkärissä verikokeissa, samalla otetaan kilpirauhaskoe, eli tarkkaillaan. Minullakin oli ennen hirveät ennakkoluulot ja kuvitelmat, mutta kyllä tämän kanssa näköjään elää... :-) Lohduttavaa nähdä, etten ole ainoa...

      • 1982

        Mulla on struuma, olen 26v nainen. Mua mietityttää kun mua pistää kaulaan, tuohon keskelle, vihloo ja vasenta korvaakin vihloo välillä ja se on paino arka. Mä kävin lääkärissä ja verikokeissa maaliskuussa ja silloin kilpirauhasarvot oli normaalit lääkärin mukaan, tosin minä en niitä tuloksia nähnyt...
        Terveyskeskuksen lääkäri kysyi onko struumaa suvussa ja onhan mulla, sekä äidin, että isän puolelta, melkein kaikilla naisilla.
        Mun kilpirauhasarvot on normaalit,mutta toi struuma vaivaa, on siis selkeät patit kummallakin puolella, vihloo kurkkua ja korvia ja on palan tunne kurkussa. En voi oikein nukkua mahallaan jos tyynyn reuna painaa kurkkua, kun nielettää kauheasti ja selälläänkin on monesti epämukava olla, kun painaa. Tää vihlonta on alkanut vasta nyt, ei ollut viime kevättalvella oireita, kävin lääkärissä muista syistä ja samalla lääkäri huomasi suurentuneen kilpirauhasen.
        Voiko millään lääkkeellä hoitaa oireita jos kilpirauhasarvot on normaalit, eli ei ole liika eikä vajaatoimintaa?
        Kiitos vastauksista!

      • Anni 35
        1982 kirjoitti:

        Moi kohtalotoverini!
        Onpa kiva että täällä on keskustelua asiasta vaikka tää ketju on näköjäs lähteny liikkeelle jo ajat sitten.
        Struuma mullakin just todettu :( ja vahvasti sukuvikana sitä meilläkin on. Mulla on noita samoja oireita kuin sulla; kelju painontunne kaulalla, ihan kuin paita kiristäisi koko ajan. Olen googlettanut paljon aiheesta sanoilla suurentunut kilpirauhanen, kilpirauhasen liikakasvu, struuma.. Ja netistä kyllä löytyy ihan asiallistakin tietoa, Duodecimin artikkelit ovat varmasti luotettavia. Olen sairaanhoitaja neurologisella vuodeosastolla, mutta en silti tiedä struuma-asioista juuri mitään,,,vielä.

        Mutta ehdottomasti varaat nyt itellesi lääkärin vastaanottoajan!!!!!
        Siellä se tunnustelee kaulasi ja määrää labroja ja muita tutkimuksia.

        Mulla oli just kyseinen vastaanottokäynti ja labrojen peusteella multa löytyi myös vahva kilpirauhasen vajaatoiminta. Struumasta otetaan parin viikon päästä ultraäänitutkimus ja näytepala. Huomenna aloitan thyroxin lääkityksen vajaatoimintaan ja lekuri sanoi, että on mahdollista että sekin voisi pienentää struumaa.

        Oikeastaan myös henkinen puoli on aika iso juttu, sillä labravastauksia odotellessani viikon, tuntui ihan kamala ahdistus kurkulla, taisin vain jännittää niin kovasti. Nyt kun tutkimukset ovat hyvässä vauhdissa ja lääkitkys alkamassa on kuin ei kaulalla mitään olisikaan.. hassu tuo ihmismieli.

        Vajaatoiminnan oireita mulla on ollut väsymys ja aloitekyvyttömyys, mutta niiden luulin johtuvan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jonka olin ihan itte itselleni diagnosoinut kun aina vaan mieli maassa ja väsytti. Mutta nyt kun diagnoosi löytyykin kilpparin tiimoilta, niin olenkin aika helpottunut.

        Jaksamisen voimaa Sulle ja muillekin =)

        Olisi kiva kuulla sitten miten sulla asiat etenivät, jos jaksat tänne niitä raapustella.

      • 37v.
        Anni 35 kirjoitti:

        Mulla todettiin struuma kans ihan tässä äskettäin. Menin lääkäriin toisesta syystä kun löysin n. helmen kokoisen patin korvan takaa joka kylläkin on nyt jo kadonnut ja ultrassa todettiin normaaliksi imusolmukkeeksi. Sivulöydöksenä löytyi sitten tämä monikyhmystruuma, tuli totaalisen yllätyksenä. Mulla ei ole mitään oireita (luojan kiitos) eikä struumaa ole suvussakaan, mummollani tosin vajaatoimintaa. Kyhmyni on pieni ja labra-arvotkin oli ihan normaalit, ei siis liika- eikä vajaatoimintaa. Endokrinologi sanoi että radiologisesti hyvänlaatuinen mutta suositteli vuoden päästä kertaalleen kaulan ultraa ja siinä yhteydessä ohutneulanäytettä. Oon nyt alkanut miettiä että miten todennäköstä on että struuma muuttuu pahanlaatuseks...riski kait olemassa, ei kait ne muuten sitä ohutneulanäytettä ottas. Sattuuko se ohutneulanäytteen ottaminen? Oon tosi kipuherkkä. Hirvee tunne...tässä nyt vaan säkälläkö oottelen vuoden ja toivon ettei muutu pahaks, miks joillakin otetaan heti se ohutneulanäyte ja joillakin vasta vuoden päästä?? Tk-lääkäri sanoi että struuma on hyvänlaatuinen sairaus mutta eihän se paikkansa sitten pidä jos kerta ohutneulanäytteellä pitää seurata.
        Te joilla struumaa niin onko teillä ollut puutetta jodista ruokavaliossa? Itselläni ei, joten mysteeri mikä sen aiheuttanut.
        Kiitos jo etukäteen jos joku osaisi vastata kokemuksensa perusteella näihin kysymyksiin.

      • vasta leikattu
        37v. kirjoitti:

        Mulla löydettiin kyhmyjä kaulalta reilu 5 vuotta sitten. Kävin ultrassa ja minulta otettiin myös ohutneulanäyte. Minäkin olen kipuherkkä, mutta tuo koe ei sattunut. Eikä kestänyt kauaa. Pari päivää kaula oli jotenkin herkkä, muttei kipeä. Tulokset olivat hyvät ja minulle sanottiin, että jos kyhmyt kasvavat ja alkavat häiritä elämää, niin sitten leikataan.

        Elämääni ne alkoivat häiritä viime syksynä. Olin jo pidempään seurannut kaulalla kasvavia patteja, mutta lääkäriin hakeuduin vasta, kun oli "pakko". Alkoi ilmetä puristuksen tunnetta, nukkuminen muuttui hankalaksi, minulla oli välillä myös nielemisvaikeuksia.

        Labrakokiessa ei ilmennyt vikaa, eikä olotilakaan viitannut liika- tai vajaatoimintaan. Struuma oli kuitenkin kasvanut niin kookkaaksi ja kyhmyjä levinnyt jo solisluiden alle, että leikkaus tuli ajankohtaiseksi. Ainakaan näin kookkaaseen struumaan ei lääkehoitoa ollut, varsinkaan kun rauhasen toiminnassa ei muuten ollut häikkää. Ohutneulanäytettä ei otettu sillä kertaa, kuulemma riitti hyvänlaatuinen tulos viisi vuotta aiemmin.

        Leikkaus on nyt takana, koko rauhanen poistettu. Loppuelämä lääkityksellä, opetteluvaiheessa mennään. Ensi viikolla selviää koepalan tulokset, syöpää ei ole ainakaan alunperin epäilty. Käsittääkseni struuma on useimmiten hyvänlaatuinen. Korjatkaa, jos olen väärässä.

        Struumani syytä voi vaan arvailla... se jäänee lopullisesti arvoitukseksi. Äitini syyttää Tsernobyliä. Itse en jaksa asiaa pohtia sen tarkemmin ainakaan tällä hetkellä. Olen onnellinen, että puristus kaulalla on poissa. Toivottavasti lääkityksen kanssa ei tule harmeja..

      • vasta leikattu
        vasta leikattu kirjoitti:

        lisäys vielä edelliseen...

        Ultrassahan ei sitten näy luiden alle levinneet kyhmyt, joten struuman lopullinen koko selviää vasta leikkauspöydällä.

      • Sari , 43 v.

        Tervehdys kaikille kanssasisarille ja -veljille. Ihan samantapaisia oireita on itsellänikin kuin kaikilla teillä muillakin: painetta kaulalla, nieleminen tuntuu. Onko teillä muilla ollut jatkuvaa, limaista yskää, varsinkin aamupäivisin? Voisiko se liittyä struumaan?! Entä onko kurkkunne kovin kylmänarka? Minulla todettiin nyt kevättalvella molemminpuolinen kyhmyinen struuma, oikea puoli on isompi kuin vasen. Minun struumani on esteettisesti jo sen verran iso, että se varmasti kiinnittää huomiota. Minulla on leikkausaika tämän kuun lopulla. Jotenkin toivon että se päivä ei oikeasti koskaan tulisi, että se päivä olisi aina vaan jossain hamassa tulevaisuudessa... pelottaa valtavasti. Hakeuduin välittömästi homeopaatin luo kun sain kuulla, että leikkaus olisi kohdallani ainoa vaihtoehto. Ajattelin, että voihan sitä ainakin yrittää. Struumani ei ole homeopaattisten lääkkeiden avulla alkanut pienentymään, mutta yhden avun olen saanut; minulla oli lievää ylitoimintaa ja siihen liittyi mm. järjetön paleleminen, mutta se loppui homeopaattisen lääkkeen avulla!!! Kovin vähän on asiantuntijatietoa siitä, millaista elämä on leikkauksen jälkeen. Olisi todella mielenkiintoista kuulla, miten sinun "vasta leikattu" ja muiden leikattujen elämä on edennyt leikkauksen jälkeen. Ilmeisesti itse leikkaus kohdallasi sujui hyvin? Kuinka kauan olit sairaslomalla (3 viikkoako)? Vaivasiko haava sinua kovasti? Miten lääkitys on onnistunut, millaisia tuntemuksia sinulla on ollut?

      • vasta leikattu
        Sari , 43 v. kirjoitti:

        Nyt on kulunut reilu 3kk leikkauksestani. Leikkaus sujui hyvin ja pääsin seuraavana päivänä kotiin. Kipuja ei ollut sen vertaa, että olisi tarvinnut särkylääkkeitä. Niskat sain kyllä ihan jumiin ekan viikon aikana, kun en voinut laskea hartioita kokonaan rennoksi - teippi haavan päällä kiristi. ;-) Kolme viikkoa olin sairaslomalla. Muutaman päivän totuttelun jälkeen työt alkoi sujua ihan entiseen malliin. :-) Leikataanko sinulla kilpirauhanen kokonaan pois, vai tehdäänkö osittainen poisto? Minullahan vietiin koko rauhanen ja aloitin heti leikkauksen jälkeisenä päivänä thyroxin-lääkityksen. Alkuun söin kaksi viikkoa totutteluannostusta (ennen leikkausta en tarvinnut lääkitystä, koska minulla ei ollut liika- taivajaatoimintaa) ja sitten siirryin yhteen kokonaiseen tablettiin. Kalkkia söin myös yhden kuukauden, lääkäri suositteli näin tekemään, koska leikkaus lääkärin mukaan voi tilapäisesti lamaannuttaa lisäkilpirauhasten toiminnan ja tästä seurauksena kalkkitasapainon romahdus. Labroissa olen käynyt pari kertaa ja parin viikon päästä menen taas. Aluksi menin totutteluannoksen myötä hieman vajaatoiminnan puolelle. Silloin olin vähän väsynyt, aloitekyvytön ja hidas. Myös muisti teki tenän ja unohdin mm. nimiä yms. Vointi kuitenkin koheni ja nyt olotila on ollut pitkään hyvä. Paino nousi alkuun pari kiloa, mutta on palautunut taas entiselleen. Olen aloittanut monivitamiinit, niistä mm. sinkki, seleeni ja c-vitamiini ovat hyviä haavan paranemisenkin kannalta. Pitää vaan yrittää muistaa päivän mittaan niitä ottaa, aamusta kun en uskalla thyroxinin kanssa yhdessä ottaa. Jostain olen muistaakseni lukenut, että sinkki ja/tai seleeni voivat estää tyroksiinin imeytymistä. Pidän aamulla muutenkin noin puolen tunnin tauon lääkkeen oton jälkeen ennen kuin otan aamupalaa. Itse haava (tai sen arpi) on vähän punertava vielä, mutta siististi parantunut. Ympärysalue tuntuu välillä aika kireältä ja rasvailenkin sitä ahkerasti pari-kolme kertaa päivässä. Huiveja en pysty pitämään (ehkä sitten syksyllä), ne tuntuvat ihan kuin leikkauskohdan ympäriltä hiertäisi. Tässäpä tätä lyhyesti, kysele toki lisää, jos jotain tulee mieleen. Tsemppiä leikkaukseen, hyvin se menee! Edessä on ihana kesä, kaventuneine kauloineen. ;-)

      • Sari, 43 v.

        Hei!!! Todella mukava kuulla ihan oikealta henkilöltä ihan oikeita tuntemuksia!!! Kun lukee kaikkea mitä käsiinsä saa ja kuuntelee mielipiteitä, niin on päästä aivan sekaisin kun ei ollenkaan tiedä, että onko se leikkaus hyvä juttu vai onko se kauheinta mitä voi tapahtua. Minulta on tarkoitus poistaa koko kilpirauhanen, joten thyroxin-lääkitys on siis edessä. Minäkään en ole lääkitystä aiemmin tarvinnut, vaikkakin labra-arvot ovat olleet lievästi liikatoiminnan puolella. Olin eilen jälleen jutuissa homeoppattilääkärini kanssa, ja olen tänään aloittanut Reckeweg R51-tipat, joten on mielenkiintoista seurata onko näillä mitään vaikutusta. Leikkaukseen olen toki menossa jos mitään apua en homeopatiasta saa. Sinä kirjoitit, että sinulla todettiin struuma jo 5 vuotta ennen tätä leikkausta. Itselläni on vähän samanlainen tausta, tosin sitä ei ollut todettu struumaksi, mutta itse ja varsinkin äitini kiinnitti jo useita vuosia sitten kaulaani huomiota. Olisi mielenkiintoista tietää, oletko lähellä minun ikääni, koska olen miettinyt voisiko se, että struuma on äitynyt kasvamaan, liittyä jollakin tavalla siihen, että huomaan itsessäni muitakin hormonaalisia muutoksia. Minua toki pelottaa itse leikkaus, sen riskit, äänihuulten mahdollinen vioittuminen, mutta todella paljon myös pelottaa se, että mitä on elämä kun ei ole enää omaa kilpirauhashormonitoimintaa. Mutta sinun kirjoituksestasi päätellen ainakin sinun elämä sujuu ilmeisesti kuten ennenkin?! Kapeniko sinun kaulasi todellakin heti leikkausen jälkeen, siis tarkoitan, että sen todellakin siis huomaa, että se struuma ei siellä enää pullota?!?! On niin kurja kun struuma aiheuttaa sellaisen kaksoisleuan kun se painaa PIENTÄ kaksoisleukaa näyttämään isommalta kuin se on ;-) Kirjoitit että luiden alle kasvanut struuma ei näy ennen kuin leikkauksessa, mutta entä tunsitko sen jollakin tavalla, painoiko se sinua jotenkin siten, että osasit epäillä että se olisi kasvanut myös luiden alle? Koko ajan punnitsen mielessäni näitä kaikkia tuntemuksiani, toisaalta olen niin tottunut näihin; kuristavaan tuntemukseen, nielun ärsytykseen, mutta toisaalta ne ovat niin häiritseviä. Ei kai se ole normaaliakaan että kyököttää kun ottaa vaikkapa ylähyllyltä tavaraa! Mutta siltikään en vielä ole varma tunteistani leikkausta kohtaan. Onhan se suuri elämänmuutos. Mietitkö sinä tällaisia myös ennen leikkaustasi?

      • vasta leikattu
        Sari, 43 v. kirjoitti:

        Hei taas! Vastailen samantien kysymyksiisi, kiva olla Sinulle avuksi! Mietin ennen leikkausta ja välillä vieläkin, että oliko tuo leikkaus oikea vaihtoehto tilanteessani. Ehkä jos olisikin joku lääke tms voinut auttaa?!? Toki varsinkin nyt ilman sitä ikävää puristuksen tunnetta on helppo spekuloida.. Muistan kyllä miten tuskaa sen puristuksen kanssa välillä oli ja miten hirvittävän ruma kaulani oli. Niin epämuodostuneelta se näytti etenkin oikealta sivulta katsottuna. Lääkäri perusteli rauhasen poistoa hyvin ja oli heti sitä mieltä, että koko poisto olisi paras ja ainut vaihtoehto. Lopullinen päätös oli kuitenkin minulla, olisin voinut halutessani pyytää säästämään vasemman puolen. Vasen puoli oli kuitenkin sekin kohtalaisesti suurentunut ja todennäköisesti uusi leikkaus olisi tullut vastaan jossain vaiheessa. Toisaalta vasemman puolen säästäminen olisi voinut hoitaa tyroksiinin tuotannon parhaassa tapauksessa kokonaan. Eli spekulointeja on tosiaan tehty ja asiaa punnittu paljon niin ennen kuin jälkeenkin leikkauksen. Loppujen lopuksi olen ainakin tällä hetkellä tyytyväinen koko poistoon. Olen 34v. Struuma todettiin esikoista odottaessani ja pari vuotta myöhemmin toisen lapsen syntymän jälkeen aloin enemmän seurata kaulani tilannetta. Varmasti hormonitoiminnalla on ollut jotain vaikutusta asiaan, tosin viime syksynä tapahtunut kasvu johtuu sitten jostain muusta kuin raskaana olosta. Ja se "äitymisen" tunne johtunee varmaan siitä, että struuma levisi solisluun alle. Luu kun ei anna yhtään periksi niinkuin kaula, jossa struuma pääsee kasvamaan "ulospäin". Kasvu painoi suoraan hengitysteihin. Lääkäri totesi leikkauksen jälkeen, ettei kyllä yhtään ihmettele että oloni on ollut tukala. Se selitti lyhyellä aikavälillä tukaloituneen olotilani, jota en kyllä itse osannut etukäteen syyksi epäillä. Ja Kyllä. Kaulani kapeni välittömästi leikkauksen jälkeen. Haavan alue oli kuukauden verran vähän turvoksissa, mutta muuten minua katsoi peilistä joutsen! ;-)) Arpialue on todella siisti ja päivä päivältä parempi. Leikkautin hiukseni hiljattain lyhyeksi, nyt kun saa kaula näkyä. :-) Tiedätkö- ennen leikkausta kuvittelin, että on ihan normaalia, että leukaa ei saa painetuksi rintaan tai että on ihan normaalia, kun alkaa puoli-istuvassa asennossa lukiessa painamaan ja ahdistamaan kaulaa. Ja miten Koko profiilini varmaan muistuttikaan ylpeää snobia, kun aavistuksen verran leuka pystyssä kuljin. ;-) Leikkauksen jälkeisenä yönä sairaalassa heräilin tunnin välein ja joka kerta ihastelin olotilaani. Minulla oli paksu paperitumppu teipattu kaulan päälle ja muistan vaan, miten ajattelin, että tämähän ei aiheuta minkäänlaista ahdistusta! Aiemmin kun revin vähänkään kaulalle tulevia kauluksia ym, ulkoilutakkia ei voinut pitää vetskari ylös asti kiinni, kun tuntui kuristuvansa. Kohdallani on lääkitys ainakin toistaiseksi ollut varsin toimiva ja toivottavasti näin tulevaisuudessakin. Toki "surutyötä" on tehty elinikäisen lääkityksen suhteen, mutta toisaalta tämä on ollut niin helppoa hoitaa itseään yhdellä pillerillä ja vointi ollut hyvä, etten koe olevani oikeutettu valittamaan asiasta. Ymmärrän pelkosi niin leikkauksen kuin leikkauksen jälkeisen elämänkin suhteen. Ajatuksesi ovat kuin omiani tuohon aikaan. Toivottavasti positiivisista kokemuksistani on Sinulle apua. Minäkin sain tuttavaltani hyvää tsemppiä silloin ja se kyllä huojensi mieltäni paljon. Itselläni on kaksi alle kouluikäistä lasta ja arvaa vaan, miten olen pelännyt heidänkin puolestaan. Pelkäsin epäonnistunutta leikkausta, syöpää, lääkitystä, jaksamistani... Mieheni sanoi minulle ihanasti; " Tapahtuipa meille mitä vaan, niin meidän lapset kyllä pärjää aina!" Tuo kommentti oli omiaan rauhoittamaan mieltäni. :-)) Tuli mieleen, olisiko meidän kenties joskus mahdollista tavata kasvotusten ja vaihtaa kokemuksia? Lääkitys on minullekin vielä uusi asia ja vertaistuki olisi joskus tervetullutta. Itse asun pääkaupunkiseudulla ja perhettä löytyy myös Kaakkois-Suomesta. :-) Jos en kuule Sinusta enää, niin toivotan onnea leikkaukseen. Sinä selviät. :-)

        Tosi ihana lukea viestisi!... Olisi kyllä mukava olla yhteydessä, puhelimitse tai vaikka sähköpostilla ja antaa ja saada vertaistukea! Osaatko sanoa keinon miten se onnistuisi?!

      • vasta leikattu
        Sari, 43 v. kirjoitti:

        Tosi ihana lukea viestisi!... Olisi kyllä mukava olla yhteydessä, puhelimitse tai vaikka sähköpostilla ja antaa ja saada vertaistukea! Osaatko sanoa keinon miten se onnistuisi?!

        Hei, Sari! Loin uuden väliaikaisen s-postin, jotta päästään alkuun. Laitatko minulle viestiä sinne, niin vastaan sitten vakipostiosoitteestani. [email protected]

      • Sari2
        Sari , 43 v. kirjoitti:

        Tervehdys kaikille kanssasisarille ja -veljille. Ihan samantapaisia oireita on itsellänikin kuin kaikilla teillä muillakin: painetta kaulalla, nieleminen tuntuu. Onko teillä muilla ollut jatkuvaa, limaista yskää, varsinkin aamupäivisin? Voisiko se liittyä struumaan?! Entä onko kurkkunne kovin kylmänarka? Minulla todettiin nyt kevättalvella molemminpuolinen kyhmyinen struuma, oikea puoli on isompi kuin vasen. Minun struumani on esteettisesti jo sen verran iso, että se varmasti kiinnittää huomiota. Minulla on leikkausaika tämän kuun lopulla. Jotenkin toivon että se päivä ei oikeasti koskaan tulisi, että se päivä olisi aina vaan jossain hamassa tulevaisuudessa... pelottaa valtavasti. Hakeuduin välittömästi homeopaatin luo kun sain kuulla, että leikkaus olisi kohdallani ainoa vaihtoehto. Ajattelin, että voihan sitä ainakin yrittää. Struumani ei ole homeopaattisten lääkkeiden avulla alkanut pienentymään, mutta yhden avun olen saanut; minulla oli lievää ylitoimintaa ja siihen liittyi mm. järjetön paleleminen, mutta se loppui homeopaattisen lääkkeen avulla!!! Kovin vähän on asiantuntijatietoa siitä, millaista elämä on leikkauksen jälkeen. Olisi todella mielenkiintoista kuulla, miten sinun "vasta leikattu" ja muiden leikattujen elämä on edennyt leikkauksen jälkeen. Ilmeisesti itse leikkaus kohdallasi sujui hyvin? Kuinka kauan olit sairaslomalla (3 viikkoako)? Vaivasiko haava sinua kovasti? Miten lääkitys on onnistunut, millaisia tuntemuksia sinulla on ollut?

        Hei!
        Sari myös tällä, ikä myös 43 vuotta.
        Minulta leikattiin vas. kilpirauhanen toukokuun alussa.
        Nyt leikkauksesta on kulunut 3 viikkoa ja ensi viikolla pitäisi aloittaa taas työt.

        Leikkaus meni ihan OK.
        Itse kuvittelin toipuvani leikkauksesta nopeammin, mutta olen ollut aika väsynyt ja voimaton. Haava on parantunut hyvin, mutta niska ja hartia ovat ihan jumissa.
        Myös äänihuulet vaurioitui leikkauksesta, mutta jospa se vielä toipuisi.

        Minulla on ollut struuma jo vuosia. Sitä on kontroloitu muutaman vuoden välein ultralla, mutta ohutneulanäytettä ei ole otettu kuin vasta nyt.
        Jouduin leikkaukseen kun ultran yhteydessä otetussa ohutneulanäytteessä löytyi kolmannen asteen solumuutoksia. Poistetusta lohkosta otettiin koepala.
        Kilpirauhasarvot ovat olleet minulla aina ihan hyvät.

        Nyt sitten odottelen tuloksia siitä onko minulla syöpä vai ei.
        Tulokset pitäisi saada ensiviikolla.

        Sen ainakin opin, että pelkän ultran varaan ei kannata jäädä.
        Kannattaa ottaa se ohutneulanäyte ainakin kerran, koska ultra ei todellakaan kerron sitä onko liikakasvu hyvän vain pahan laatuista.
        Näytteen otto ei koske ollenkaan.

      • Sari, 43 v.
        Sari2 kirjoitti:

        Kirjoitan tätä viestiä tikit kaulalla, leikkauksestani on nyt 4 päivää.

        Leikkaukseni sujui oikein hyvin, kilpirauhanen poistettiin kokonaan ison kokonsa vuoksi,oli kuulemma helppo poistaa ja molemmin puolin säilyi yksi lisäkilpirauhanen vahingoittumattomana. Yllättävän hyvä olo leikkauksen jälkeen sen puolesta, että kaulanalueen leikkaushaavat eivät yleensä ole kovin kipeitä ja se varmaankin edesauttaa toipumista.

        Niska ja hartiat olivat leikkauksen jälkeen aivan jumissa. Leikkauksessa ollaan, tapauksesta riippuen, lähes tunti asennossa, jossa kaula on ylöspäin ja kun on jo entuudestaan kipeä hartiaseutu on leikkauksen jälkeen hartiat aivan lukossa. Haava on teipattu siten, että ei pääse kallistamaan päätä taaksepäin, joten pää on koko ajan vähän etukumarassa. Täytyy vain muistaa vähän väliä rentouttaa hartiat ja olen vähän yrittänyt hieroa hartioitani ja valjastanut mieheni ja lapsetkin siihen hommaan niin se helpottaa oloa. Kun ei kuitenkaan jaksa vain makoilla niin tulee pää nopeasti kipeäksi kun joutuu katselemaan maailmaa ikäänkuin alta kulmain.

        Aloitin leikkauksen jälkeen syömään Thyroksinia 1 tablettia / päivä. Annos on iso, mutta koska minulla oli ennen leikkausta lievästi ylitoiminnan puolella, on annos varmaankin minulle sopiva, kuten ystäväni totesi: tuolla annoksella "pysyn pinnalla" koko ajan, ei tule vajaatoiminnan oireita. Oloni on ollut hyvä leikkausen jälkeen, toki olen varmaan vielä väsynyt kaikesta, mm. jännitin leikkausta todella kovasti. Viime yön nukuin todella hyvin ja aamulla heräsin ja huomasin, että olin nukkunut kyljelläni ja leuka oli alhaalla rennosti kun ei ollut valtavaa struumamöhkylää estämässä hyvää asentoa!

        Toivotan sinulle Sari2 jaksamista ja positiivista mieltä odottaessasi tuloksia! Odottaminen on raskasta, toivottavasti sinulla on myös muuta ajateltavaa että saat ajatuksesi välillä irti kaulaltasi. Vertaistuki on äärimmäisen hyvä ja tärkeä asia!

        Sain tulokset ja kasvain oli hyvän laatuinen!!!!!!
        Nyt seurataan vain kilpirauhasarvoja, että jaksaako oik. puoleinen kilpirauhanen pitää arvot kohillaan vai tarvitaanko lääkitystä.

      • vasta leikattu
        Sari2 kirjoitti:

        Sain tulokset ja kasvain oli hyvän laatuinen!!!!!!
        Nyt seurataan vain kilpirauhasarvoja, että jaksaako oik. puoleinen kilpirauhanen pitää arvot kohillaan vai tarvitaanko lääkitystä.

        Onnittelut! On hienoa saada kuulla hyvänlaatuiset uutiset. :-) Toivottavasti toinen puolisko jaksaisi ylläpitää hormonitoimintaa niin, ettei lääkitystä tarvita. Minullahan poistettiin koko kilppari ja syön thyroxinia nyt viidettä kuukautta. Lääkityksen kanssa on vointi ollut hyvä ja arvot pysyneet balanssissa. Toivottavasti näin jatkossakin itse kullakin. :-)

      • Sari, 43 v.
        Sari2 kirjoitti:

        Sain tulokset ja kasvain oli hyvän laatuinen!!!!!!
        Nyt seurataan vain kilpirauhasarvoja, että jaksaako oik. puoleinen kilpirauhanen pitää arvot kohillaan vai tarvitaanko lääkitystä.

        Hieno juttu!
        Jos asia sinua yhtään kiinnostaa, voisit kokeilla homeopatiaa tukemaan oman elimistösi toimintaa. Minun tapauksessani homeopatia ei enää pystynyt vaikuttamaan struumaani niin paljoa, että se olisi tehnyt kilpirauhasen poiston tarpeettomaksi, mutta sain apua muihin vaivoihin, esim. paleluun, jota minulla ei ole ollut sen koomin. Mutta tärkeää on, että etsit apua kunnolliselta, asiansa osaavalta homeopaatilta, ammattilaiselta.
        Joka tapauksessa tsemppiä ja jaksamista sinulle!

      • Jupsa

        eijatuulikki,kumma että vain kerran vuodessa kilpirauhaskokeet,kun esim.TSH- arvo vaihtelee noin 6 viikon viiveellä ja muutkin arvot.Verikokeista myös pitäisi ottaa kalsium kokeet, nehän ovat hyvin merkittäviä kokeita,hyperkalsemia(liikatoiminta,Hypokalsemia(vajaatoiminta) Katso tarkemmin Google sekä Hyperparatyreoosi(kohonneet kalsium arvot ja vajaa D-vitamiini)Katso tarkemmin Google:Kilpirauhassairaudet

    • Tanzu

      Olen kohta 38 vuotias. Kannoin struumaa n.17 vuotta ja se todella olla möllöttää paikallaan kasvaen pikkuhuljaa. Struumahan on kilpirauhasen sairaus.Itselläni kilpirauhasarvoissa ei koskaan ollut häikkiä (eli arvot oli normaalit ja viitearvojen sisällä). Toki voi olla että jos on synnynnäinen periymä niinkuin minulla ja sen vuoksi kasvoi kasvamistaan. Struumani leikattiin pari vuotta sitten ja sen myötä tehtiin koko kilpirauhasen poisto. Tällä kilpirauhasen poistolla estettiin ettei struuma enää kasva uudelleen. Itseasiassa itselläni ei ollut mitään oireita vasta kun viimeisinä vuosina. Struumaa ei leikata kosmeettisista syistä vaikka olisi millainen kupu kaulalla. Jos se alkaa oleen liian suuri ja painaa henki-ja ruokatorvea on leikkaus suoritettava. Leikkauksestanihan pidättäydyttiin nuoren ikäni vuoksi. Ultrassa kävin viimeisen 8 vuoden aikana pari kertaa ja verikokeita otettiin vähintään kerran vuodessa. Yleisestiottaen struuma on hyvänlaatuinen mutta siinä on toki toinenkin puolensa. Ultran kaiun ja kasvaimen rakennne näyttävät onko kyseessä hyvän-vai pahanlaatuinen kasvain. Ohutneulanäyte biopsiaa ei tarvitse tehdä jos on hyvänlaatuinen. Joissain tapauksissa radiologi voi tehdä biopsian jos on sruuman reunalle kehittynyt nestettä ja haluaa ottaa näytteen varmistaakseen tilanteen. Struumahan on yleisintä kuulemma n.60 vuotiailla ja nuorilla harvinaista.

      • lääkärille pääsyä

        Hei,
        laitoin tämän viestin nyt tähän kun en tiedä mihin väliin.

        Olen 21- vuotias tyttö ja aloitin tänän vuonna opiskelun. Terveydenhoitajan tarkastuksessa sitten pyysin että minulta tutkittaisiin kilpirauhasarvot, sillä olin edellisenä vuonna alkanut kärsiä siitä että heräilin öisin hiestä märkänä ja muutenkin kävin ylikierroksilla.
        Tämän vuoden alusta lähtien kärsin hajuttomasta hikoilusta,talvella jouduin olemaan hihattomissa,en kestäny yhtään lämpöä. Minulla oli koko ajan nälkä ja liikunta suoritusten teho alkoi kärsiä. Leposyke hakkasi 80 kun se normaalisti on ollut 40-50. Verikokeista paljastui että THS oli yli viitearvojen, jotain 8.7, mutta T4-V oli normaali. Minulle laitettiin kuukauden päähän uusi kontrolliaika.

        Sitä odotellessa aloin kärsiä väsymyksestä, hengenahdistuksesta, jo pelkkä portaiden ylösnouseminen sai haukkomaan happea. Pulssi ja verenpaine kävivät ylikierroksilla. Tuntui että joutui kokoajan haukkomaan happea ja mitään ei silti tule. Minulle tehtiin kaikki astmatestit yms. ja mitään viitteitä sinne ei ollut.

        Kuukauden päästä THS oli noussut, 13.7, T4-V oli normaali, mutta jokin muu arvo, jota en nyt muista, oli noussut. Koululääkäri laittoi lähetteen sisätautilääkärille.
        Sitä odotellessa oireeni ja oloni pahenivat ja minun oli hakeuduttava ensiapuun.
        Siellä minulta otettiin kaikki mahdolliset verikokeet, sydänentsyymit yms. CRP-arvot olivat normaalit. Laskokin otettiin, mutta jostain syystä se ei valmistunut sille päivälle, enkä vieläkään tiedä oliko siinä jotain.
        Lääkäri palpoi kaulaa, ei sanonut siitä mitään mutta laittoi edelleen lähetteen sisätautien erikoislääkärille ja aloitti minulla thyroxinin, ½ tabletti ekan viikon ajan,1 tabletti 25mg päivässä sen jälkeen.

        Oireita on ollut monenlaisia: Pahoinvointia, mahakipua. Pari kertaa on ollut niin voimakkaita, 5-10 min kestäviä, jonka jälkeen ihoni on mennyt kylmännihkeäksi ja hirmuinen hiki on valahtanu ylleni. Puristava tunne kurkulla on edelleen, tuntuu että kokoajan pitäisi nieleksiä, kuin jotain ylimääräistä olisi siellä. Pari kertaa kurkku on kipeytynyt ja vähän sen jälkeen yskin sieltä isot valkoiset klöntit. Olen kärsinyt tammikuusta asti nuhasta ja pienestä lämpöilystä, jota on aamulla ja illalla, 37.2- 37.5.

        Ensi viikon maanantaina pääsen vihdoin lääkäriin, sitä ennen kävin vielä labroissa.

        Jotenkin ahdistaa tämä tilanne, kun tietää että itsellä on kurja olo, niin väsynyt kuin mikä saati sitte nämä oireet ahdistaa.Kaikkia oireita jaksa edes luetella. Ja ulkoisesti näytän suht normaalilta, ja siksi tuntuu että muut luulevat minua luulotautiseksi.

      • Tanzu
        lääkärille pääsyä kirjoitti:

        Noi sinun oireet mistä kirjoitit tuntuu todella tutulta. Ennen minun struuma leikkausta/kilpirauhasen koko poistoa oireeni oli samankaltaisia. Elämä niiden kanssa ei todellakaan ole helppoa ja minä jouduin odottamaan niistä irtautumista 17 vuotta. Kaikkia oireita onkin toki vaikea tostavaan listata kun niitä on niin paljon.
        Nyt leikkauksen jälkeen onkin minulla uudet oireilut. Toki sain leikkausken yhteydessä todella pahan hypokalsemian(kalkkiarvot romahti alle 1.4 ja normaalisti ne pitäisi olla 2.53 ja koko kropan lihaksisto jäykistyi sekä puhekyky oli hukassa johtuen poski ja kielilihasten jäykistymisestä. siinä vierähti viikko kun saatiin arvot nostettua 1.8 ja sitten vasta minut kotiutettiin. Kilpirauhasen poistoleikkauksen jälkeen on mahdollista saada kalkkivajetta, mutta näin valtavan paha hypokalsemia reaktio on todella harvinaista. Nyt joudun kotioloissakin potemaan hypokalsemiasta. Kalkki ei imeydy eikä varastoidu vereen ja d-vitamiini ei auta ihmeemmin. Tällä hetkellä kalkkiarvoni on 1.97-2.13. Tämän kanssa saan elää niin kauan kuin henki pihisee... Ei muuten paljon lohduta kun sen mukana saan roppakaupalla lisää erilaisia oireiluja. No sitä on tottunut elään tän kans ja pakko kärsiä kun olen tänne syntynyt. Monesti mietityttää mitähän pahaa olen tehnyt että tällaiset jutskat olen ansainnut.... No tähän on vain todettava että täähän on vain mun elämää. Näistä on kiva kun saa toisten kans keskustella jotka potevat lähes samoja oireita ja tuntee ettei olekkaan mikään kummajainen täällä maanpäällä vaan muutkin saavat osakseen jollaintapaa samanlaisia oireita.
        Toivottavasti saisivat pikaisesti tutkituksi sinut perinpohjaisesti ja ettei tarvitsisi epätoivoisena elää kun ei itse tarkalleen kaikkia tiedosta. Sen annan neuvoksi että ota paljon asioista selvää ja vaadi että saat kaiken tiedon koski se mitä tahansa tutkimuksia. Tänä päivänä lääkärit ei selvitä kaikkia perinpohjaisesti vaan tarvii aina "lypsämällä" keskustella asianhaarat sekä vaatia mahdollisia jatkotoimenpiteitä.
        Todella mukavaa kun vastasit viestiini. Toivottavasti nautit lämmöstä ja auringonsäteistä tällähetkellä. Ja eiköhän asiat selviä, mutta pitkä latu saattaa olla edessä. Ilmoittele aina välillä mikä tilanne ja jos pystyn antamaan vinkkejä joissain asioissa teen sen mielelläni.

      • lääkärille pääsyä
        Tanzu kirjoitti:

        Harmillista että jouduit odottamaan niin pitkään että sait jonkunlaista selvyyttä ja apua tilanteeseesi :/. Onko sinulla suvussasi ollut kenelläkään ongelmia kilpirauhasen kanssa?
        Mummollani ja enollani on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta heillä oireet olivat ihan selkeitä vajaatoimintaan viittavia, eikä tälläinen sekametelisoppa mikä minulla vallitsee.

        En osaa kuvitellakaan miten kurja tuo leikkauksen seurauksena tullut oire on :/
        Toivottavasti siihen saisi kehiteltyä jotain apua. Miten lääkitys on hoidettu sen leikkauksen jälkeen, onko sen kanssa ollut ongelmia?

        Kaverini kaverilla (24v) todettiin juuri kilpirauhassyöpä. Ennen sitä hän oli pitkään yrittäny päästä tutkimuksiin ym. mutta oli saanut aina vähän vähättelevään tyyliin saanut kuulla olevansa niin nuori, jolla tuskin on mitään. Toisin kuitenkin oli, hänen kilpirauhassyöpänsä oli ehtinyt jo levittää etäpesäkkeitä ympäriinsä.

        Kyllähän se kuitenkin on hyväksyttävä, mitä ikinä sieltä tutkimuksista löytyy ja sen kanssa sitten opittava elämään. Pitää ilmoitella sitten mitä se lääkäri sanoo.

        Auringosta on yritettävä nauttia ja uimisesta ja kohta kypsyvistä mansikoista, vaikka ei aina jaksaisikaan.
        On todella mukava että saa vaihtaa tuntemuksia ja kokemuksia ja saada uutta tietoa muilta "kohtalotovereilta", sillä ne ihmiset, joilla ei ongelmia kilpirauhasen kanssa ole, eivät ymmärrä tätä tilannetta.

        Kyllähän odottamiseen tavallaan tottui. Loppuaikana kasvain painoi ruoka-ja henkitorvea et ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin leikata pikaisesti vaikka kilpirauhaseni toimi normaalisti.
        Meillähän äidin puolella lähes kaikilla sukulaisilla on ollut struuma joten perinnöllisyys asiahan tämä oli. Äidillä leikattu kahdesti ja nyt taas kasvanut uudelleen. Mun äidille sanottiinkin kun tuli katsomaan mua sairaalaan leikkaukseni jälkeen: ymmärrät varmastikkin nyt miksi poistimme koko kilpirauhasen tyttäreltänne...
        Leikkauksen jälkeinen hypokalsemia oire oli järkytys kun en yöllä herätessäni ymmärtänyt mikä minulla oli. En saanut käsiäni pois peiton alta ja kun loppujen lopuksi sain ne pois oli ranteeni kääntynyt ja sormen oli ns.kainaloa kohti. Sormen oli vääntyillyt oudosti jne.. Ajattelin lähteä näyttämään hoitajille... Tossujen laitto tuntui vaikealta ja kun pääsin hiippailtua käytävälle jouduin sanomaan ajatuksissa itselleni : KÄVELE HITAANPAA. Mainasin monta kertaa kompastua kun ei jalat toiminut normaalisti kun lihakset oli jäykistyneet. Pelkäsin että jos kaadun millä otan vastaan kun kämmenet oli "miten sattui".... Pääsin hoitajan tykö ja piti sanoa mikä mua oikein vaivaa....eipä puhe kulkenut kun poskilihakset ja kielilihaksetkin olivat jäykistyneet. Menin osittain shokkiin sekä hätäännyin ja aloin itkemään. Jouduin odottamaan 4 tuntia kun vasta alettiin suonensisäinen kalkitus(3 kertaa päivässä) sekä kolmesti päivässä poreena kalkkia. Kylhän siinä koko vartalo oli puutuneen tuntuinen, pistelyä, kuhinaa sekä lihaskramppeja jatkui jatkumistaan... Onneksi ei toivonmukaan enää tarvi moista kokea noin pahana. Tänä päivänä syön 2 2 tbl kalkkia päivässä ja niistä kahdessa on d-vitamiinia. En saa kuulemma syödä kuin 2mg kalkkia päivässä kun maksa ja munuaiset joutuu koville....
        Nyt olen syönyt thyroxiniä 0,1mg 1 tbl päivässä.
        Toki on jouduttu jo kaksi kertaa vaihtamaan annostusta kun ensin kilpirauhasarvot oli liian korkeat ja söin joka toinen päivä puolikkaan ja joka toinen kokonaisen. Kunnes puolenvuoden päästä palattiin taas ottamaan kokonainen joka päivä kun arvot oli liian alhaiset.
        Se on tosiasia että ihmiset joilla ei ole kilpiraujas-ja tai struuma ongelmia eivät ymmärrä maidän olotilaa ja toisaalta tuntuu et välistä muut ajattelee ettei voi olla totta kun puhun omaan sairauteen liittyviä asioita.
        Muut saa mielestäni ajatella mitä lystäävät ja mä elän tätä elämääni . Olishan se kiva olla tavallinen ei sairas yksilö....
        Järkyttävää kuulla kuinka nuori ystäväsi on kilpirauhassyöpään sairastunut!
        Tässä nähdään kuinka itse pitäisi vaatia tutkimuksia eikä antaa periksi. Lääkärit vain hutkii ja tutkii, toinen sanoo sitä toinen tätä eikä tiedä ketä pitäisi uskoa.
        Toivottavasti nuori ystäväsi saisi pikaista hoitoa ja lääkityksen vaikkakin tulee olemaan todella rankkaa kun oletettavasti saa solumyrkkyä.
        Ikävää tällaista kuulla kun todella nuoret sairastuu ja ennemmin sen soisi 70-80 vuotiaille.

      • käyty

        Nyt on käyty lääkärissä, mutta tunnen itseni ihan tyhmäksi.
        Lääkäri sanoi että kilpirauhasta ei tarvitse kuvata,ettei se tunnu suurentuneelta ja sanoi vain että lääkitys oli liian pieni ja nosti sitä.
        Tuli vastaanotolla vähän sellainen olo, että lääkärin mielestä olin nostanut liian ison haloon asiasta. En halunnut mistään asiasta sen jälkeen valittaa.
        Kuukauden päästä taas kontrolli. Toivottavasti asiat sitten ovat niin, että mitään ei ole.

      • Tanzu
        käyty kirjoitti:

        Ei sun kandee itseäsi "tyhmäksi" ajatella! Lääkärithän tietävät mitä tekevät...Kait! Niinhän mäkin pidin itseäni tyhmänä kun olin omalääkärin seurannassa viimeiset 9 vuotta kun pidättäydyttiin leikkauksesta nuoren ikäni puolesta. Onnekseni kävin työterveyslääkärillä ja hän sanoi että mut on suoraansanottuna laitettu itse itseäni tarkkailemaan kotioloihin kuinka pikkuhiljaa tukehdun jne... Työterveyslääkärini kertoi mitä teen ja mistä asioista otan selvää ja kuinka sen jälkeen etenen. Sitten laikkaus suoritettiin 5 kk:n päästä. Tällöin en antanut asioille mitään periksi kun tiesin etten ollutkaan ollut TYHMÄ ja sain edes joltakin lääkäriltä kunnon palvelua! Siksi kannattaakin "kuulostella", tarkkailla ja ottaa asioista selvää että tietää kuinka asioiden pitäisi edetä. Harmillista että nykypäivänä terveyspalvelut on mitä on... Jos olis rahaa, niin kyllähän jokainen kävisi yksityisellä sektorilla lääkärissä eikä nojautuisi terveyskeskuksiin omalääkäreille. Toivottavasti seuraavassa kontrollissa olisi arvosi kunnossa...

      • niimpä niin

        Kyllähän sitä tietenkin lääkäri tietää ja pitäisikin tietää mitä tekee, ja erikoislääkärin varsinkin. Mutta tuli vähän itselle kurja olo kun kertoi jotain oireista tai kysyi jotain niistä, niin sai vähän semmosia ympäripyöreitä vastauksia ja tuhahtelua.
        Oon muutenkin hirmu herkkä, jos olen kipeä ja lääkärillä tuntee itsensä niin pieneksi ja "tyhmäksi", että monesti jää kaikki tärkeät asiat kysymättä.
        Mutta toivottavasti tosiaan arvot on kohdillaan seuraavan kerran ja saisi olla kiitollinen kun pääsisi niinkin vähällä. Sinulla ja monilla muilla kun tilanne ei ole ollut niin kivuton ja helppo.
        Kiitoksia tuesta ja vastailuista :) Nyt vaan seuraamaan miten alkaa vaikuttamaan.

      • Väärälä

        "Struumaa ei leikata kosmeettisista syistä vaikka olisi millainen kupu kaulalla. Jos se alkaa oleen liian suuri ja painaa henki-ja ruokatorvea on leikkaus suoritettava. Leikkauksestanihan pidättäydyttiin nuoren ikäni vuoksi. "

        Vanhaa tietoa... Struuma/kasvain leikataan, jos se haittaa ja tietynkokoiset (muistaakseni yli 4 cm) leikataan lähes automaattisesti, jos lääkärit on lukenut uudet suositukset eikä perusta toimiaan vanhoihin tietoihin. Myös nuoret potilaat leikataan.

        "Yleisestiottaen struuma on hyvänlaatuinen mutta siinä on toki toinenkin puolensa. Ultran kaiun ja kasvaimen rakennne näyttävät onko kyseessä hyvän-vai pahanlaatuinen kasvain. Ohutneulanäyte biopsiaa ei tarvitse tehdä jos on hyvänlaatuinen. "

        Nämäkin olivat vanhentuneita ohjeita ja tietoja:

        Ultran kaiku ei näyta kaikissa syöpäsolutyypeissä pahanlaatuisuutta, koska niiden kaiku on niin samanlainen terveenkin solun kanssa. Siksi ohutneulanayte otetaan nykyään, jos kasvain/struuma on tietyn kokoinen, muistaakseni yli sentin tai pari.

        Vaikuttaa, etta lääkäreilläsi oli vanhat ohjeet muistissa ja käytössä, tai sitten säästettiin kunnan rahoja potilaan kustannuksella.

    • Oon 26v. ja...

      Mulla on vasemmalla 3,9 sentin kokoinen kyhmy, joka tuli esille 9 vuotta sitten 3 cm kokoisena. Oikealla pari muutaman millin alkua. Vasta nyt oireilee; kaulalta ahdistaa, ruoka tarttuu kurkkuun jne. Ohutneulanäyte otettu pari vuotta sitten ja samalla yritetty punktoida vähän pienemmäksi, muttei auttanut. Näytteessä ei ollut mitään. Kirurgi olisi leikannut sen jo muutama vuosi sitten mutta en suostunut, nyt se on enää ainoa vaihtoehto, kun mikään muu ei auta. Kilpirauhaslabrat on aina ollu normaalia, enkä ehkä tavii lääkitystä leikkauksen jälkeenkään, sitä ei kyllä vielä tiedä. Joten voi tämä sairaus ilmetä nuorenakin, mun kohdalla ei tiedetä että milloin tämä on edes alkanut. Kai tästäkin sitten selviää kunnialla loppuun! Tsemppiä kaikille!!!

      • struuma???

        olen 20-vuottias nainen. Mulla on ollut aina jonkinlaista hengenahdistusta ajoittain, johtuen kai pääosin psyykkisistä syistä ainakin nuorempana. Nyt viimeisen parin vuoden aikana oon huomannut, että hengästyn joskus ihan hirveän helposti esimerkiksi lenkillä olleesa tai ihan vain portaat noustessa. Myös pulssi tuntuu joskus nousevan todella korkeaksi vain pienestä rasituksesta. Olen kuitenkin ihan normaalipainoinen ja suht urheilullinen, niin olen pitänyt noita hengästymisiä aika outona.
        Nyt viimeisen viikon aikana on ollut tosi paljon ja tosi ahdistavaa hengenahdistusta. Tuntuu kuin olisi pala kurkussa tai aivan kuin joku sisältäpäin kuristaisi kurkkua. SIsäänhengitys on vaikeaa ja hengästyn todella helposti välillä ja tuntuu että happi oikeasti loppuu. Selällään ei pysty maata kun se ahdistaa henkeä entistä enemmän ja tuntuisi kuin joku painaisi kurkkuun. Nukahtaessani saatan herätä siihen, että tuntuu että happi loppuu, nyt myös muutamana yönä olen herännyt oksettavaan tunteeseen. Luin myös täältä yököttävästä tunteesta jota minulla on joskus, varsinkin kun tuntuu hengästyneeltä. Niska/hartia seutu on minulla pitkään jo ollut jumissa eikä hieronnastakaan ole apua. Olen tähän asti laittanut nämä oireet vain sen piikkiin, mutta nyt alkaa jo itseä mietityttää, että voiko se johtua vain siitä. Luulen, että stressi ja psyykkinen ajoittainen ahdistus vaikuttaa myös asiaan, ja ainakin pahentaa ahdistuksen tuntua.. mutta näitä juttuja lukiessani tuli mieleen, että voisiko minulla olla tämä struuma??
        kävin viime viikolla lääkärillä, joka teki kaikki perustutkimukset, kuunteli sydämen/keuhkot ja katsoi kurkkua.. no niillä tiedoilla totesi minut aivan täysin terveeksi ja epäili sen vain johtuvan stressistä... en vain oikein voi uskoa tähän.. ja nyt kun teidän juttuja luin, huomaan, kuinka huono suomen perusterv.-
        huolto oikeasti on! lääkäriin mennessä pitäis jo itse tietää vaihtoehdot mikä voi vaivata ja tietää myös tutkimukset joilla ne voidaan todeta, että osaa vaatia näitä tutkimuksia, koska muuten ei niihin pääse..
        kiitos jos joku vielä vastailee tietämättömälle! itse aloin panikoida, että onko jotain vakavaa.. lääkäriin ei näköjään auta mennä ennenkuin tietää itse mikä voisi vaivata..

      • ??????
        struuma??? kirjoitti:

        Pyydä tutkimaan kilpirauhasarvot TSH ja T4V. Kilpirauhasen ultrassa saattaa näkyä kilpirauhasen suurentuma (mutta ei välttämättä esim. silloin jos struuma kasvaa sisäänpäin). Hengästyminen, hengenahdistus ja henkinen ahdistus ja ylenpalttinen stressaaminen saattaa olla ihan vajaatoimintaoireitakin (nimim. kokemusta on).

      • struuma???
        ?????? kirjoitti:

        muistan myös jonkun jokin aika sitten sanoneen, että käsien pieni jatkuva tärinä (jota tosin on ollut jo pitkään) saattaa olla yksi oire kilpirauhasen häiriöstä...
        taidanpa huomenna heti ottaa asiaksi ja soittaa lääkäriin.. itse vielä pelkään aina tietysti kaikista pahinta, niin sais edes mielenrauhan jos ei muuta..

      • ???????

        Kyllä. Käsien vapina on tyypillinen liikatoimintaoire, mutta myös vajaatoimintaisella voi sitä olla (liikiksellä usein hermostuttaa, vajiksella saattaa heikottaa). Nuo mainitsemani oireet saattavat liittyä myös liikatoimintaan - oireet menevät usein ristiin, mutta nuo kokeet kertovat missä suunnassa ollaan.

    • tämän verran perehty

      Yli sentin pateista on kansallisesti suositus ottaa ohutneulakoe. Jotkut lääkärit ei tätä ehkä tiedä, mutta jos katsovat suositukset, niin voivat sen todeta. Tähän pitää terveyskeskuslääkärinkin laittaa lähete, joko ohutneulakokeeseen tai sitten suoraan erikoislääkärille, endokrinologille.

      Ohutneulakoe sen takia, että ultrasta ei saa täyttä varmuutta hyvänlaatuisuudesta. Yleensä kyllä ovat 90 % (?), mutta varmuuden vuoksi se otetaan.

      Koska olet nuori, hanki kunnon endokrinologi itsellesi, joka seuraa tilannettasi vuosittain. Ettei käy niin, että seuraamatta saat lisää kilpirauhasonglmia.

      • struuma

        mulla on vuosi sitten löydetty monikyhmystruuma, ei merkkejä vajaa- tai liikatoiminnasta. Kilppari pullottaa kaulalla jonkun verran. Nyt olen alkanut miettiä, että voiko struumalla olla jotain vaikutusta esim. urheilusuoritukseen. Olen nimittäin jo pitkän aikaa huomannut, että urheilu ei oikein suju ja varsinkin treenauksen jälkeen olen seuraavana päivänä aivan totaalisen kuollut. Mietin, että eiköhän happi oikein kulje enää vapaasti struuman takia. Yks yö sain harkkojen jälkeen aikamoisen happiloppuuahdistuskohtauksen yöllä; yskin, haukoin happea ja itkin... Onko muut huomanneet tällaista yhteyttä?

      • mitäshitsiä
        struuma kirjoitti:

        oon 16 vuotias tyttö ja oon alkany epäillä jotain struuman tapasta...
        kun oli nielurisa tulehdus joku 4viikkoa sit, mut se meni ohi mutta silti on nielurisat turvonneet, niellä pystyy taas mutta ne on vaan niin hel*etin isot! haukotellessa toista sattuu enemmän kuin toista... hmm?

        ja nyt on alle viikon ajan ollut käsien vapinaa (pientä) ja kerran kun olin koneella niin yhtäkkiä sydän alko pomppia aivan sikana. ihan kuin se olisi pompannut ulos musta...?? ja nyt pienenkin kävelymatkan aikana voi alkaa pumpata sydän niin että sen tuntee paremmin kuin ennen..

        heikottaa ja väsyttää enemmän kuin ennen.

        ja en tiedä liittyykö tämä mitenkään struumaan mutta myös tärykalvot ovat tavalleen muljahdelleet, 'normaaleilla ihmisillä' muljahtaa kerran tai pari eikä ajattele sitä isoksi jutuksi, se tavallaan sattuu, tuli kerran monta 'muljahdusta' peräkkäin ja sattu aivan kauheesti.

        sit mulla on ollut nälkää kauheesti, vaikka oon syöny ihan normaalisti... kaverit sanoo että se johtuu siitä kun on ollu mietittävää tässä lähiaikoina niin paljon että on polttanut enemmän --> kiihdyttää aineen vaihduntaa ---> on nälkä nopeempaa. mutta ei mulla sen enmpää mietittävää ole ollut kuin ikinä ennenkään..

        minulla on ollut vakava masennus melkein 10vuotta
        HELP ME PLEASE! :(

      • .........
        mitäshitsiä kirjoitti:

        Pyydä kilpirauhaskokeet - sekä TSH ja T4V ja jos niissä jotain outoa kilpirauhasen vasta-aineet. Pelkkä struumahan ei noita tärinä- ja sydänoireita tms. tee vaan taustalla voi olla esim. liikatoimintaa (joka on myös voinut kasvattaa struuman).

      • uusi vierailija
        ......... kirjoitti:

        Pyydä kilpirauhaskokeet - sekä TSH ja T4V ja jos niissä jotain outoa kilpirauhasen vasta-aineet. Pelkkä struumahan ei noita tärinä- ja sydänoireita tms. tee vaan taustalla voi olla esim. liikatoimintaa (joka on myös voinut kasvattaa struuman).

        kaikki tällä palstalla puhuvat kilpirauhasesta ja Tsh:sta ,T4v:stä ja struumasta onhan kilpirauhastautia myös lisäkilpirauhastaudissa,muunmuassa hyperparatyreoosi.Merkittävä arvo on Ionisoitunut kalkki,:oireina luumurtumat,luukivut,osteoporoosi,rytmihäiriöt ym.Lue tarkemmin Googlesta "Kilpirauhassairaudet"

      • jana11
        uusi vierailija kirjoitti:

        kaikki tällä palstalla puhuvat kilpirauhasesta ja Tsh:sta ,T4v:stä ja struumasta onhan kilpirauhastautia myös lisäkilpirauhastaudissa,muunmuassa hyperparatyreoosi.Merkittävä arvo on Ionisoitunut kalkki,:oireina luumurtumat,luukivut,osteoporoosi,rytmihäiriöt ym.Lue tarkemmin Googlesta "Kilpirauhassairaudet"

        täälä on monenlaista kokemusta, mulla on tilanne tällä hetkellä näin, että eka löysin ihan vahinkossa kyhmyn kaulalta, kävin ultrassa missä sanottiin että on struuma, ja otettiin neulanäyte varmuuten vuoksi ja siitä selvisikin että ei tietäkään siitä näyttestä sen laatua, nyt sit odottelen 2-3kk leikkausjonossa, ennen kun sielä sitten selviä että mikä see on... ja toinen juttu, että lääkäri kysyi multa että haluatko että otettaan see näyte, elikään jos olisin sanonut ei, niin olisin luullut että on struuma vaan ei mitä hätä, mutta nyt ei olekaan niin varmaa enää... onko kenelläkään sellaista kokemusta asiasta??? pelotta tässä että mitä see sit oikeesti voi olla, syöpako tai onko see sit kuitenkin vaan see struuma, no mun tapauksessa leikataan see pois nyt jokatapauksessa...kiirellisena sitä ei peettä siksi näin pitkä odotus aikaa leikkaukseen

      • Maratoonari 40v
        jana11 kirjoitti:

        Hei

        Minulle tuli epämääräisiä oireita, "sisäistä tärinää", ikään kuin olis matala verensokeri, pulssi hakkasi, olin laiha, täynnä virtaa. Eräs lääkäri epäili kilpirauhasen liikatoimintaa, mutta verkokeissa yllätys yllätys, löytyikin vajaatoiminta, tsh oli toisella kymmenellä, t4v oli kuitenkin normaali. Lisäksi löytyi monikyhmystruuma, se ultrattiin ja otettiin näyte. Eli todettiin että ilmeisimmin tulehduksesta johtuva struuma. Kuulemma oireet saattavat olla alkavassa vajaatoiminnassa ihan päinvastaiset, eli mulla liikatoiminnan oireita vaikka vajaatoiminta verikokeissa olikin.

        Aloitettiin sitten thyroxin, ja tulihan ne vajaatoiminnan oireetkin sieltä, varmaan puoleen vuoteen en mistään muusta niin unelmoinut kuin makaamisesta. Eli väsymys oli kova, yleinen haluttomuus tehdä mitään. Pikku hiljaa sitten oireet alkoi helpottaa ja struumakin on pienentynyt niin ettei lääkäri sitä enää löydä, alkuun mullakin oli painon tunnetta kaulalla, jota ei ole ollut enää vuosiin.

        Nyt tauti on hallinnassa, lääkitystä on säädetty puoleen ja toiseen vuosien myötä, osaan sitä jo itsekin aika hyvin säädellä, vaikka toki lääkäriä kuuntelen. Joskus saatan unohtaa thyroksiinit pariksi kolmeksi päiväksi, huomaan heti että siitä seuraa lievää muistihäiriötä, unohdan nimiä, sanoja, puhe hieman hidastuu, pitää hakea sanoja. Joskus taas olen käynyt verikokeissa ja yllätyksekseni on ollutkin tosi korkea tsh, vaikkei mitään oireita ole. Vajaatoiminta on yleinen sairaus, ja lääkitys turvallinen, koska kyseessä on ihmisen elimistön oma hormoni. Kuitenkin väitän että ihmisen psyyke ja hormoonisysteemit on niin herkät, että koskaan ei tämän taudin sairastaja pääse ihan siihen normaalitilaan mikä oli ennen sairautta, vaan pieniä oireita tulee aina olemaan. Purkista otettava hormooni ei toimi niinkuin oma. Täyttä elämää voi kuitenkin viettää.

      • :(
        Maratoonari 40v kirjoitti:

        varmaan struumapotilas.. epäilen siis. ultra on vasta kahden viikon päästä.
        oireet ihan hirveät, koko ajan painon tunne kaulalla, nieleminen vaikeaa.. olen syönyt pelkkää liemiruokaa viimeiset kaksi viikkoa kun en muuta uskalla pistää suuhun, tuntuu että jää kiinni. kuinka kauan ihminen tällaista kestää.. joka päivä on yhtä tuskaa. ei kyllä näitä oireita kenellekään, edes pahimmalle vihamiehelle toivoisi, kun tuntuu ettei henkeä saa. eikö mikään lääke helpota näitä oireita?? gasterix-kuuri minulle määrättiin mutten voinut syödä, koska suu ja nielu kuivui niin paljon että vaikeutti vielä lisää nielemistä.

      • -TheQuattroS6
        :( kirjoitti:

        Ite siis oon 14 vuotta ja ollu kolmisen vuotta vastaavaa tunnetta kurkussa, 31.12 ois sairaalaan lähete :P Joskus 1,5v sitten kävin sairaalassa ja sillon ainakaan näkyny mittään... Sitten ois vielä liikatoiminnan oireita PALJON... Hieno homma

      • irmeli64

        ei ohutneulanäytekään 110 pros varmuutta anna. Vaan leikkauksessa kun otetaan paksuneulanäyte, niin vasta silloin diagnoosi on varma.

    • apuaa

      mä oon menossa huomenna kaulan alueen ultraan. kuukauden ajan on ollu palan tunnetta kurkussa, mutta aattelin sen menevän itestään ohi kun joskus aiemminkin on semmosta ollu. mutta sitten viikko sitten löysin oikealta puolelta kaulasta patin joka liikkuu niellessä ja tuntuu olevan kiinni kilpirauhasessa. säikähdin tietty tosi paljon ja menin yksityiselle lääkäriin. siellä lääkäritäti hyvin hentoisesti kokeili kaulaani ja totesi, että kyllä tässä jotain pientä tuntuu, mutta ei tarvitse huolestua. sain kuitenkin lähetteen tuohon ultraan.

      pelottaa jos sieltä löytyy syöpä. ja jos se liittyy tuohon palan tunteeseen, niin mitäs jos se patti on sitten ollut jo vuoden, kun muistelen että noin vuosi sitten oli samanlainen olo kurkussa, mutta se sitten joko helpotti tai lopetin kiinnittämästä huomiota siihen tunteeseen..

      aion sanoa lääkärille että ottaa vaan sen ohutneulanäytteen jos yhtään näyttää siltä että jotain saattaisi olla. muutenkin kamala olo, kun tuntuu kuin joku pitäisi kirjaimellisesti kättä kurkulla ja puristaisi, painaa juuri tuolta oikealta puolelta kurkkua tosi pahasti.
      verikokeissa kävin tänään ja tuloksia saa kysellä sitten myöhemmin niistä. toivon niin kovasti että selviän säikähdyksellä..

      • pimisi

        Täällä myös struuma, vastatodettu. Olen vuosikausia ollut todella väsynyt, ja kärsinyt muistakin vajaatoiminnan oireista kuten palelusta ja muistin heikkenemisestä ja hitaudesta. Myös kuukautiset tiputtelee. Gynekologi otattikin tsh-näytteen joka oli 1,6. Palelemisen seurauksena vilustun herkästi, kesällä oli flunssaa, lämpöilyä ja yskää kolmisen viikkoa. Lisäksi kaulasta löytyi aika iso patti. Terveyskeskuksessa eivät halunneet minua tutkia. Onneksi olen vielä opiskelija ja pääsin sitä kautta heti lääkärille ja ultraan ja verikokeisiin. Tätä ennen olin todella peloissani, sillä terveyskeskuksesta en saanut apua ja patti painoi ja kuristi hirveästi. Patti näkyi myös ulospäin.

        Ultrassa otettiin myös ohutneulanäyte. Todettiin monikyhmystruumaksi, pari-kolme senttiä mitoiltaan. Sain myös ajan sisätautilääkärille, menen sinne piakkoin. Nyt tsh oli 2,2 ja T4 13, oireet olivat pahimmillan näytteidenotto aikoihin.

        Suvussani on ollut struumaa, eli se on kuulema perinnöllistä.

        Haluan kertoa myös tässä miten olen saanut vointini paranemaan ja pattia pienenemään. Pahimmillaan patti siis pullotti näkyvästi ja painoi niin kovasti että koko hereilläoloajan vaan kärsi paineen tunteesta, kaulan jänteetkin ihan venyivät. Olen nyt tehnyt monia juttuja joiden uskon auttaneen. Luulen että eniten on auttanut se että olen jättänyt soijatuotteet pois. Olen ollut pitkään vegaani ja käyttänyt paljon soijaa. Se kuulema jotenkin häiritsee jodin käyttöä. Lisäksi en ole käyttänyt jodioitua suolaa vaan ruususuolaa. Lääkäri sanoi että ei ole mahdollista kärsiä jodin puutteesta, mutta minäpä luulen että on. Heti jos taas käytän soijaa, patti alkaa kasvaa, joten soijaa syön enää tosi harvoin. Lisäksi olen ottanut kelp-leväpuristeita(jodi) ja l-tyrosiinia. Nyt tosin olen syönyt reilun viikon Thyroid Energy-luontaistuotetta(iherb.com, sisältää myös kelpiä ja l-tyrosiinia) ja väsymykseni on niin kadonnut että en edes kaipaa kahvia aamuisin(ennen en olisi voinut kuvitellakaan elämää ilman aamukahvia). Vihreää teetä olen juonut, senkin pitäisi olla kilpparille hyväksi. Eikä palelukaan tai äänen käheys ole enää häirinneet. Unettomuus on muisto vain siitä lähtien kun aloin joka ilta käyttämään piikkimattoa.

        Myös kaulan venyttely esim. joogassa tekee hyvää. Myös monet jooga-asanat kuten hartiaseisonta ja aura stimuloivat kilpirauhasta. Olen kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena, ja eräs näkökulma on se, että kilpirauhanen(kurkkuchakra) liittyy kommunikointiin. Itselläni onkin siinä ongelmia.

        Hoidatan itseäni monin tavoin; energiahoitoa, visualisointia, EFT:tä, homeopatiaa ym. luontaishoitoja. En haluaisi syödä hormoneja tai joutua leikkaukseen. Nyt on ainakin sellainen vointi että jaksan on hyvin ja kyhmy välillä tuntuu mutta ei häiritse. Eli tyytyväinen olen.

    • 10+11

      Pari vuotta sitten todettiin ultrassa monikyhmystruuma, verikokeissa ei mitään, ohutneulanäytettä ei otettu, mitään lääkitystäkään ei annettu, lääkäri totesi vain että leikataan sitten kun on pakko, minkäänlaisesta kontrollikäynneistäkään ei puhunut mitään, joten tässä nyt vaan kärvistelen oireitteni kanssa. Liekö tuo ikäni (55v) jo syynä siihen että ei hoideta.

      • minä vaan:))

        Heipä hei kanssasisaret ja veljet:)) Mulla todettiin struuma v.2005 kun juoksin lääkärissä hirveiden pääkipujen vuoksi.Labra-arvot oli aivan normaalit,ei siis vajaa eikä liikatoimintaa.Struuma ultrattiin ja sitä seurattiin joka vuosi ultralla ja labrakokeilla.Arvot oli edelleen normit,mutta kyhmyt alkoivat painaa nukkuessa henkitorveen,joten terkkarilääkäri laittoi lähetteen sairaalaan.Lääkäri totesi molempien kilpirauhasten olevan n.kananmunankokoiset ja leikkausaikaa varattiin.Leikkaus tapahtui huhtikuussa 2009.Molemmat kilpirauhaset poistettiin-Ne painoivat yhteensä yli 200g,kun normi kilpirauhanen painaa n.30g,eli tosiaan melko kookkaat kyhmyt.Patologi tutki ja kysessä hyvänlaatuiset kyhmyt.Lääkkeeksi thyroxin 0,1 mg/ 1 kpl/päivä.Nyt on kulunut leikkauksesta puolitoista vuotta ja edelleen rukataan lääkeannostusta kuukausittain.lääkettä menee nyt 2kpl/joka toinen päivä ja 1,5 kpl/joka toinen.Labra arvot vieläkin hiukan vajaatoiminnalla.Nyt vasta on painoa alkanut tippumaan ja olo olemaan melko normaali.kuukauden kuluttua taas uudet labrat ja katsotaan lääkeannostusta.Joten ainakin mun tapauksessa aikaa kuluu ennenkuin arvot saadaan kohdalleen.mutta kuten edelläkin on mainittu,olen saanut ihailla upeaa ohutta kaulaani:))Tsemppiä kaikille

      • 16

        10 11
        kyseessäsi on lääkärin vanhat ohjeet, joihin hän nojaa. kyllä niitä pitää seurata, patteja ja arvoja, ja kyllä se pitää leikata heti kun haittaa. hanki ajantasoinen lääkäri, joka viitsi avata lääkereiden omat "uudet" ohjeet netistä. jotkut papparaiset ei vaivaudu tai säästää kunnan rahoja.

        kyllä työikäisen ainakin pitäisi vielä saada hyvät hoidot, että jaksaa työnsä tehdä. kokemuksesta tiedän, että patit haittaa uniakin kun ahdistaa.

        mene yksityiselle, jos ei muu auta. on myös pirteitä ja ajantasaisia nuoria terveyskeskuslääkäreitä, jotka heti katsoo netistä kriteerit, ja toimii niiden pohjalta ja ohjaa eteenpäin.

        jos yksittäinen patti on (muistaakseni) yli sentin, siitä pitää ottaa ohutneulanäyte, jolla varmistetaan, että se on ok. kilpirauhasensyöpää kun ei voi havaita ultrassa. se on harvinainen, mutta jonkunhan kohdalle sekin osuu.

      • Set me free
        16 kirjoitti:

        Minullakin on jotain tämänkaltaisia oireita. Ainaista väsymystä, hieman myös lihava vaikka liikun kohtuullisesti pari kertaa vko. Ja palantunne kurkun alapuolella tai ehkä vähän enemmänkin. Asia ei ole ihan yksiselitteinen, koska joitakin vuosia sitten minut pahoinpideltiin kuristusotteella ja kurkkuun tuli trauma. Kuvattiin muistaakseni ultralla ja röntgenillä, mutta mitään ei löynynyt. Foniatrilla kävin myös. Lisänyanssina on ajoittainen hikka ja toisinaan kurkku salpautuu ja tällöin syntyy inhottaa iso ääni, jonka varmasti naapuritkin kuulevat.
        Juokseminenkin muuttui niin, että hengästyn todella nopeasti. Pientä epäilyä, että keuhko/henkitorvi olisi ottanut siipeensä?

        Ajoittainen palantunnen tosin tuntui kuitenkin jo ennen tuota pahoinpitelyä. Auttaisiko mennä yksityiselle lääkärille ja pystyykö kurkkua leikkaamaan? Harmillista oli myös, että laulunääneni aleni korkeasta tenorista hieman ja muuttui tummemmaksi.

    • Tyttö. 15v.

      Ikää on 15.v maanantaina. Tänään oli kilpirauhasultra ja ohutneulanäyte. Vasemmasta kilpirauhasesta löydyttiin 3 sentin kyhmy ja toinen pienempi, toisella puolen löydettiin 3 pientä kyhmyä. Struuma siis todettiin.
      Kaula ihan todella kipeä, ruoka ei mene kurkusta alas ja nielaseminen sattuu, kouluun ei sen takia tänään tullu mentyä.
      Hikoilenkun mikäkin possu suoraan sanoen, ruokahalu on suurta ja kuukautiskierto on epäsäännöllistä, kuivat siltä, ja ahdistava tunne hengittäessä .... saas nähdä mitä toteavat näytteestä.

    • Tyttö 23v.

      Minulla on myös todettu struuma 22 vuotiaan. Huomasin ensin kummallisen patin kaulan oikealla puolella ja terveyskeskuksesta sanottiin, että toivottavasti ei mitään pahanlaatuista ole, mutta eivät leikanneet pois huonompiakaan mahdollisuuksia. Ohutneulanäyte otettiin seuraavana päivänä ja kilpirauhaskokeet myös. Näyte tuli puhtaana ulos, eli syöpää ei löytynyt mutta ultrassa näkyi useita eri ikäisiä kyhmyjä ypäri kilpirauhasta. Nyt ei ole vuoteen ollut minkäänlaista kontrollia ja isompi kyhmy kipuilee usein.
      Kuinka iso struuman täytyy olla, että sen voi leikata pois? Ahdistaa nielua ruokailun yhteydessä ja hengitystä urheillessa. Ei kivaa... :(

    • Struuma leikattu...

      Hei!

      Minulla todettiin struuma kilpirauhasen vasemmassa puoliskossa kaksi ja puoli vuotta sitten. Aluksi ei ollut mitään oireita. Viimeisen puolen vuoden aikana alkoi ilmetä äänen käheyttä ja struumakyhmy painoi välillä hengitystä. Eli selkeitä paineoireita oli. Struumaani on seurattu koko kahden ja puolen vuoden ajan, välillä ultraten ja välillä ohutneulanäytteellä. Tulos on ollut aina hyvänlaatuinen. Lopulta sanoin lääkärille, että haluan kirurgin arvion, kannattaako leikata. Lääkärini kirjoitti lähetteen kirurgille, joka sanoi heti, että paineongelmien takia ehdottomasti leikataan pois. Nyt olen ollut leikkauksessa kolme viikkoa sitten. Leikkaus sujui hyvin, sairaalassa olin kaksi päivää, sairauslomalla vajaa neljäviikkoa, eli vielä olis viikko jäljellä. Leikkaushaava näyttää jo siistiltä ja vaalenee koko ajan.
      Ennen leikkausta kilpirauhasarvot olivat ok, nyt tietenkin joudun aloittamaan thyroksinin syönnin loppuelämäksi, mutta se on pieni asia.... Heti leikkauksen jälkeen paineongelmat katosivat ja äänikin kulkee taas normaalisti :)

    • Kalyp
      • HeidiPaula

        Hei. Minä hoidatin viime kesänä juuri tuolla tavalla oikealla puolella olevan nestekystan. Toimenpide ei ollut ikävä eikä sattunut kovinkaan paljon. Valitettavasti osa struumarakkuloistani on kiinteitä, eikä niihin voi tuota toimenpidettä tehdä. Minulle sanottiin, että joko tämän jälkeen kasvu hidastuu tai suurenee, mutta pienentyä se ei kuulemma voi. Viimeksi kun kävin lääkärissä, oli molemmin puolin hiukan suurentuneet... odottelen myös uusia labratuloksia kilpirauhasarvoista, ovat olleet normaalit aikaisemmin.

    • Missy

      Minulla vähän erilainen struumakertomus... Eli viime keväänä kaulassa alkoi tuntua painon tunnetta ja oli vaikea niellä. Työterveyslääkäti totesi palpoimalla kilpirauhasen kasvaneen ja ultrassa todettiin monikyhmyiseksi struumaksi. Ohutneulanäyte osoitti kyhmyjen olevan hyvänlaatuisia. Kaikki kilpirauhasarvot olivat siis normaalit - ei vajaa-, eikä liikatoimintaa. Päädyttiin kuitenkin leikkaukseen eli poistamaan koko kilpirauhanen/struuma nielemisongelmien vuoksi.

      Leikannut lääkäri aloitti Thyroxin lääkityksen heti leikkauksen jälkeen (1,5 x 0,1). Olin palaamassa töihin sairasloman jälkeen kun minulla oli kontrollikäynti lääkärillä ja siellä odotti melkoinen yllätys - patologi oli löytänyt struuman sisältä kaksi syöpäkasvainta - 4 mm ja 19 mm halkaisijoiltaan. Kyseessä siis on papillaarinen kilpirauhassyöpä. Thyroxin lääkitys lopetettiin välittömästi - jouduin olemaan ilman sitä 5 viikkoa ennen radiojodihoitoa. Hoito tehtiin viime viikonloppuna ja nyt olen aloittelemassa lääkityksen vaiheittain uudelleen. Perjantaina olen menossa gammakuvaukseen.

      Eli siis toisin sanoen - minua hoitavan syöpälääkärin mukaan struuman hyvänlaatuisuus voidaan todeta vain leikkaamalla se pois kuten minun tapauksessani kävi. Onni onnettomuudessa kuitenkin, että löytyi näin varhaisvaiheessa. Yleensä tämä syöpä diagnosoidaan vasta kun on muodostanut etäpesäkkeitä keuhkoihin tai imusolmukkeisiin...

    • Mie kans

      Minullakin juuri tänään todettu struuma. Kamala sanoa, mutta mukavaa, että toisiltakin löytyy... Huomasin itse pari viikkoa sitten kaulalla oikealla puolella selvän patin. Olin samana päivänä menossa lääkärille muissa asioissa, jolloin hän tutki pattia ja lähetteen kaulan ultraäänitutkimukseen, josa patti ei häviä. Tänään kävin ultrassa ja lääkäri totesi, että kyseessä on pieni struuma. Otti lisäksi ohutneulanäytteen, josta tuloksen saa reilun viikon päästä. Ainut oire siis patti kaulalla, ei mitään tuntemuksia kaulalla eikä muutenkaan elämässä. Nyt on tietysti kaula kipeä, kun on pistetty neulalla.

      • minulta ei

        Millä perusteella ohutneulanäyte otettiin ?

      • Samoin minulta
        minulta ei kirjoitti:

        Millä perusteella ohutneulanäyte otettiin ?

        Edellisvuonna epäilin struumaa lisäkilpirauhasessa vasemmalla puolella. Endokrinologi Helsingin yksityisvastaanotolla sanoi, että ei kannata kuvata ultralla eikä ohutneulanäytettä tarvita.

    • Hilkurin pentti

      Syksyllä 2002 otin flunssarokotteen ja olin sen jälkeen kuukauden flunssassa. Samassa yhteydessä kasvoi kaulan oikealle puolelle struumakyhmy. Menin tutkimuksiin ja ohuneulanäyte otettiin ja kaikki oli OK.

      Vuosien varrella se ei juurikaan isontunut, mutta kuitenkin paineen tunnetta oli. Vuonna 2008 se leikattiin pois. Arvot olivat kohdallaan aina, paitsi leikkauksen jälkeen joku aivojen kilpirauhasstimulantti oli alhaalla. Sekin korjautui reilussa vuodessa normaalisti. Muistaakseni suurin osa oikean puolen kilpirauhasesta poistettiin.

      Kyllä sitä Tsernobylin vaikutustakin olen miettinyt. Tuli poikasena pyöräiltyä kavereiden kanssa pihalla sateella onnettomuuden jälkeen. Alue oli kuitenkin 4-luokan aluetta laskeuman suhteen..

      Uutta kyhmyä ei ole kasvanut, eikä kontrolleja enää tehdä. Ainut muisto on hieno arpi kaulassa ;)

    • Manke

      Voihan hitto. Itellä ollu nyt puolitoista vuotta mitä seurattu koko sen ajan labra-arvoilla niin arvot olleet tälläiset. TSH alimillaan ollut 0,032 ja ylimillään nyt 0,088 ja t4v oli aluksi 14,3 ja nyt viimeeks 11. Lisäksi kävin viime viikolla sisätauti polilla ja lekuri tunnusteli kaulaani ja kertoi et oikealla puolelle on kasvua eli suurentunut. Vaivoja on vaiks miten. Väsynyt ja aloitekyvyttömyys siis mikään ei jaksa kiinnostaa, edes pienetkään kotihommelit, lihominen, päänsärky!!!! Olen ollu nyt 4 viikkoa sairaslomalla, vaivojeni kanssa kun ei vaa yksinkertaisesti jaksa. Mulla fyysisesti raskas työ vielä. Myös ulta-ajan sain kahen viikon päähän ja kattovat kaulan sekä myös neurologille jossai vaihees pääsen mut siitä ei vielä oo aikaa tullut. Onko tuttuja oireita???

    • Taikamar57

      Kuinkahan tämän tytön käy. Huomasin reilu vuosi sitten kaulalla kiinteyttä ihovoidetta levittäessä. Vasemmalla puolella. Ajattelin että se on joku lihasjumi tms. Noo.... se sitten lähti siitä vähän laajenemaan... On varmaan levinny siitä kurkun keskiviivasta varmaan reilu 5 cm vasemmalle sivulle päin. Kesällä mainitsin kyhmystäni kaulalla yksityispuolen lääkärille joka kokeili sitä ja sanoi että laajentunut on ja määräsi kilpparikokeet. Ne oli normaalit, en nähnyt itse tuloksia. On aiemminkin otettu useita kertoja kilppariarvot. Kerran oli kuulema "raja-arvo". Lääkäri sanoi että tilannetta seurattava. Nyt sitten kävin syksyllä työterveystarkastuksessa ja mainitsin asiasta, lääkäri sanoi että selkeä kyhmy on istmuksessa ja laittoi lähetteen ultraan ja määräsi kokeet uudestaan. Labrat oli normaalit: TSH 1.0 ja T4V 14.6. Kait nuo on normaalit. Ihanneluvut - vissiin. Röntgenlääkäri sanoi heti että monikyhmystruuma on ja ihan täynnä on kilppari sitä kyhmyä kyhmyn vieressä ja mittaili vissiin sen isoimman kyhmyn (ei sanonut lukemia) ja otti yhden ohutneulanäytteen. Tuloksia tässä odottelen. Mielenkiinnolla. Eihän tässä muuten olisi mitään hätää kun taitaa tuo monikyhmystruuma olla kovin yleinen eikä kovin useassa tapauksessa mitään pahanlaatuista. Rtg-lääkäri sanoi minulle että monta kyhmyä on aina se parempi vaihtoehto - että yksi kyhmy voi olla viite pahanlaatuisuudesta.

      No, tämä on rauhoittanut minut täysin. Mutta se mikä ottaa päähän on se, että mulla on kaikki klassisest vajaatoiminnan oireet ja arvot NORMAALIT!!! Jotain vikaa minussa on kun se struuma pamahti tulla näin nopsaan, lienee ollut jo pidempäänkin mutten ole siihen vaan kiinnittänyt huomiota. Olen ollut jo vuosia alilämpöinen, kuivaihoinen, päänahka hilseilee vaikka tekisin mitä, valtava väsymys ja saamattomuus on vaivannut varsinkin nyt viimeisen vuoden ajan. Samaten uutena oireena tuli nyt kesän jälkeen inhottavat lihaskivut ja jomotukset ja aristukset sekä silmien ympärysten kuivaminen ja kutina ja lievä rähminen (ei tulehdusta), aloitin kostustustipat. Omituisia aaltoilevia kipukohtauksia on todellakin, muisti pätkii ja tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi. Moni itsestään selvä asia ja tehtävä on jäänyt tekemättä - ne rakkaimmatkin harrasteet ovat vähitellen karsiutuneet.

      En koe itseäni masentuneeksi. Koen onnentunteita - varsinkin lasteni kanssa ollessa ja yksinkin. Haaveilen tulevaisuudesta ja pää on täynnä kaikkea mitä pitäisi tehdä ja tahtoisin tehdä. Tiedän että kun menen sen työterveyslääkärin luo hän sanoo että arvot on normaalit ja PAD-vastaus on hyvänlaatuinen että seuraillaan. EN HALUA ETTÄ SEURAILLAAN!!! Haluan että tehdään jotain että lähtee tämä kamala olo pois. Sen haluan kyllä sille sanoa. Lisäksi kesän aikana minulle tuli sellaista kakomista kun kurkussa joku on alkanut painamaan (huom. ei painanut vuosi sitten) ja jotkut liikkeet ja asennot saa kovia kakomispuuskia, joskus ruoka jää kurkkuun.

      Mitä mulle tapahtuu... saanko lääkettä, tuleeko leikkaus, vai jäänkö tähän sumuiseen unimaailmaan raahustamaan ja kitumaan... Kyllä te tiedätte tunteen, te jotka täällä kirjoitatte ja olette kokeneet samaa ja koette parhaillaan. Luulin ennen tuota ultraäänireissua että olen sairastunut pahaan masennukseen mutta nyt tiedän että jotain häikkää minussa on fyysisesti - OIKEASTI!!! Mitä voisin tehdä?

      PS. Olen 45 v. joten voihan nuo kaikki tietty laittaa vaihdevuosien piikkiin eikö... (ainakin lääkärismiehet voi).

      • koekaniini

        Minullakin iso struuma, mutta ohutneulanäytettä ei ole otettu. Sain itse koelääkityksen, kun sitä marisin aikani. . Arvot ovat nyt TSH 0,60 ja T4V 13. Ymmärrän kyl sun pointtis. Lekureiden kanssa saa aina tapella ! :/

    • Melkei parantunut

      Itse olen saanut Struuman pienentymään Hamppu öljyllä, Spirulinalla, Pellava siemenöljyllä, rakkolevä uuteella,kookos öljyllä ja pakurikääpä teellä. ( voi olla että unohin jotain viel mainitsematta )Puoli toista viikkoa oon näitä vetäny ja huomattavasti on pienentyny.

      • helgala

        Nämä luontaishoidot/vaihtoehtoiset hoidot struumaan kiinnostavat! Käytätkö öljyjä ulkoisesti vai sisäisesti? Ovatko edelle mainitut auttaneet nyt usemman kuukauden jälkeen?

        Minulla on vastikää löydetty 3*3*6 cm kokoinen monikyhmystruuma. Lääkäri ehdottaa tietenkin leikkausta, mutta itse haluaisin välttää leikkauksen viimeiseen asti (koska en haluaisi joutua syömään tyroksiinia lopun ikääni, nyt ikää 23v). Oireita tällä hetkellä saamattomuus, väsymys, alilämpö, maha toimii "liiankin hyvin", päänahka hilseilee, kurkku karhea ja kipeä aamuisin, paineen tunne kaulalla, ääni käheä, jne...

    • piia18

      HUOMENNA LEIKKAUS ja pelottaa vietävästi. Ouluun olen menossa. Struumani on 1,3cm ja ollut minulla n. 10vuotta. Sairastuin 16vuotiaana. Oireita ollut nielemisvaikeus ja hengenahdistus, muuta minulla ei ole ollut ainakaan tietääkseni (joskin tottunut olooni)? kilppari arvot parraimmat. PELOTTAA ihan hirmu paljon:((

      Onko oulun päässä leikattuja? miten meni? ja toipuminen?

    • mikvii01

      Itsellä tossa kuukausi sitten todettiin pientä struumaa mutta sanoivat ettei pitäisi vaikuttaa elämään milläänlailla, mutta kun itseni mielestä vaikuttaa ja paljonkin, kauheeta väsymystä kokoajan, ahdistaa kaulasta, sydämmen tykytykset tuntuu välillä selvästi ja kaikista inhottavin on ehkä tuo kaula kun ei voi edes t-paitaa päälle laittaa kun se jollainlailla hiostaa kaulaa, vaikea kuvailla mutta inhottavalta tuntuu päällä, kaulan tuo alaosa on tosi arka.. tekisi mieli hakea joku lääke tähän alkaa meneen hermo ja ei voi oikein töitäkään tehdä kunnolla enään. :(

      • nupputuppu

        Käy uudestaan juttelemassa lekurille. Mullakin on struuma ja aika isokin, mutta en ole tohtinut mennä leikkaukseen. Tuntuuhan se ilkeeltä tuolla kaulassa, mut yritän olla ajattelematta.

        Minkälaiset kilppariarvot sulla oli ? Mulla oli lääkitys vähän aikaa, ku aateltiin et se pienentäis tota kilpparia, mutta niin ei käynyt.

    • mikvii01

      No siis arvot ei kai ollut kauheesti kohollaan tai mitään kun eivät kertä nähneet parhaaksi antaa mitään lääkitystä, mutta sanoi että varaa uus röngten aika kesäkuulle nii katotaan uudestaan onko se kasvanu. En sit tiedä voiko ne antaa siihen lääkitystä jos mä sanon et kaula tuntuu tosi aralta et haittaa elämää :/ Onneks on kesä tulossa niin voin sentäs käyttää hihattomia paitoja mis on iso kaulusaukko :P ainut ratkasu ettei tarvi olla ilman paitaa.

      • nupputuppu

        Kyllä ne varmasti jotain tekee, jos tuosta kilpparista on haittaa.

    • Lääkäreihin pettynyt

      http://www.magneettimedia.com/kakkostyypin-kilpirauhasen-vajaatoiminta/

      Yllä on hyvä luku kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lääkäreiden tietämättömyydestä. Pari vuotta sitten eräs luontaishoitaja kertoi minun sairastavan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Menin lääkärille, otettiin verikoe ja kilppariultra. Verikoearvot olivat viitteissä ja ultrassa löytyi monikyhmystruuma. Eli lääkärin mielestä ei ollut mitään vikaa kilpparissa, vaikka vajiksen oireita luettelin yli 30 kappaletta. AInoastaan masennus noteerattiin ja siihen lääkettä määrättiin. En kuitenkaan niitä enää ottanut sillä olen parikymmentä vuotta käynyt lääkärissä valittamassa väsymystä ja aina masennuslääkettä on annettu ja olen todennut, ettei ne todellakaan auta. Olen yrittänyt viime vuosina käyttää luonnontuotteita hoitona, mutta en ole läheskään normaalissa kunnossa. Olen alla 50-vuotias.

    • Anonyymi

      Kiva kun on kohtalotovereita. Olen vuosia ihmetellyt nielemisvaikeuksiani, välillä " karheaa" ääntäni. Olin muusta jutusta radiologilla ja hän kysyi heti, että onko minulla kilpirauhaslääkitys. Olin ihmeissäni ja hän sanoi, että minulla on struuma. Monet oireet selvittyivät. Taipumus molemmilta puolelta sukua.

    • Anonyymi

      Hei! Oon 19-vuotias nuori nainen ja mullakin kuulemma struuma. Todettiin vuosi sitten kaulan ultrassa sattumalta, kun menin sinne suurentuineiden imusolmukkeiden takia, jotka kuulemma olivat normaaleja. Struuman koko 4mm, mulla ei mitään oireita ollut silloin. Ohutneulanäytettä ei otettu, lääkäri sanoi että ei mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa. Kävin myös verikokeissa, kaikki kilppariarvot normaalit. Nyt vuotta myöhemmin ei vieläkään mitään oireita sinänsä, välillä vaan tuntuu että ei saa syvään henkeä. Ja kummallista limaista ja kuivaa yskää myös. Voi toki olla myös psyykkistä. Kuitenkin, nyt mua pelottaa että mitä jos tämä ”struuma” onkin kilpirauhassyöpä. Kun ei tosiaan mitään näytteitä otettu. Mua pelottaa että se on kasvanut, ja kyseessä olisikin pahanlaatuinen kasvain eikä pelkkä struuma. Mun äidillä on kilpirauhasen vajaatoiminta ja mummulla samanlainen struuma aikoinaan kuin mulla nyt kuulemma. Pitäisiköhän mun mennä näin vuoden jälkeen uudestaan kaulan ultraan jotta nään onko tämä struuma kasvanut ja että saan mielenrauhan? Pelottaa että se onkin syöpä.

      • Anonyymi

        Silloin kun mulla todettiin tuo struuma, niin kyllä ottivat heti tuon ohutneulanäytteen.
        Oli onneksi puhdas. Meniköhän vuosi, niin leikattiin koko kilppari pois, kun ahtautti hengitystä varsinkin makuuasennossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka iso struuma sulla sitten oli kun heti kerran ottivay ohutneulanäytteen? Kun mulla tosiaan oli vuosi sitten vaan 4mm ja lääkäri ei kokenu tarpeelliseks ottaa. Tän hetkistä kokoa en tosiaan tiedä. Ja kuinka nopeasti sulla alkoi noi oireet/struuma kasvoi että ihan henkeäkin rupesi ahdistamaan?

        En muista kokoa. Minusta tuo ohutneulanäyte otettiin ihan rutiinisti, sillä varmistettiin ettei ole mitään vaarallisempaa.

        Tilannetta piti seurata, mutta jostain syystä tapahtui nopea kasvupyrähdys. Jouduin ensiksi käymään kurkku-ja nenäpolillakin, kun lekuri yritti hakea sieltä syytä ahtautuneeseen oloon. Kun mitään ei löytynyt, niin ottivat uuden ultran kilpparista ja huomattiin, että oli kasvanu todella nopeasti. Ei mennyt siitä kauaa, kun sain leikkausajan.
        Niin, jotenki nyt hämärästi muistaisin, että se koko alkoi vitosella.

        Eipä se ohutneulanäyte taida välttämättä rutiinisysteemi olla.
        Multa ei ainakaan otettu sitä, kun ultrattiin, todettiin vain että näyttää monikyhmystruumalta.

        Itse muistan, että se otettiin, koska haluttiin heti varmistaa, ettei ole vakavampaa.

        Vaikuttaako sitten koko ja se, mihin suuntaan se kasvaa.

        Kaikkinensa oli se hyvä, että leikattiin, koska se oli ruman näköinen pullotus kaulassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe