pian kuukauden ikäinen vauva

Mulla oli aluks ihan samanlainen tunne,kun synnäriltä lähin,et osaanko mä tätä pikku rääpälettä ees hoitaa.Olen ammatiltani lastenhoitaja ja tuntuu et se kolmen vuoden koulutus on valunut hukkaan=(.Jotenkin kun on kyse omasta pikkukaverista häviää todellisuudentaju,ja tuntuu et oon maailman surkein mutsi.muut on kokoajan neuvoos mitä tehä ja miten tehä.Mutta mutta kyllä se täs pikkuhiljaa alkaa suttaantuun.voimia

oli tollain samanlainen tunne tos vaihees. Poika on nyt reilu vuoden vanha. Asuttiin sillon alkuu mun äidin luon ja äiti tuntu ain tietävän mikä muksul on, kun ite koitin vaik mitä. Oli tosissaa semmoi huono mutsi fiilis. Mut se vie aikans ennen kun ns tutustuu lapseensa ja oppii sen tavoille, kun ei ole ennestää lapsia. Aattele nyt, sun anopillahan on vuosien kokemus muksujen hoidosta! Että et sie sen huonompi mutsi ole, vaik et heti tietäs mikä vaavia vaivaa :) Itseluottamusta ja aikaa vain, niin kyllä se siitä alkaa sujua! Ja älä turhaan kärsi huonommuuden tunteesta. Ei se niin mee et naiset on luonnostaan äitejä. Siihen äitiyteen kasvetaa lapsen myötä :) Voimia sulle mult kans!

Luulenpa, että alat pikkuhiljaa tulkitsemaan vauvaasi... Voin sanoa 17 v lastenhoitoalalla olleena 3 lapsen äitinä, että 3 lapsi kun syntyi, tuntui, että tätä lasta en osaakaan hoitaa.
Mutta, kyllä se siitä alkaa, ja jos anoppisi on kuitenkin läsnä, vaistomaisesti annat vapauden hänelle, koska vauva siten rauhoittuu. Kerronpa sen, että vaikka osasin tulkita kahden ensimmäisen lapseni tarpeita, ja kolmannen en, niin tämä vauva oli juuri myös sellainen, että kenen muun sylissä tahansa hän rauhoittui, ja sehän ei tietänkään äitiyttäni kohentanut.
Mutta vauvasi on vasta kk:n ja kun nyt vain yhdessä olette ja touhuatte, niin alat huomaamaan, että osasitkin tulkita vauvasi nälkää, väsymystä ym... ja muista, vaikka neuvolasta ja muilta saa hyviä vinkkejä, sinä teet ja hoidat oman lapsesi niinkuin sinä parhaaksi näet. Vinkit ja neuvot ovat aina hyviä säilyttää mielessä, mutta muokkaile ne teidän juttuihin sopiviksi.
Kyllä se siitä!!!!TSEMPPIÄ! Ja luota itseesi!

Varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on harjoittelua. Ja otteetkin yms. ovat vielä vähän haparoivia ja hakusessa. Ja sen lapsikin aistii.
Koska anopillasi on viisi lasta niin otteetkin ovat varmoja.

Yleensä kumminkin lapsen paras hoitaja on äiti. Ei vauvan mummo voi ottaa sinun paikkaasi. Kyllä se siitä pikkuhiljaa rupeaa sujumaan. Ajan kanssa. Tarvitsette molemmat tutustumista toisiinne. ja ennen kaikkea harjoittelua.

Ehkä yrität liikaa ? Tarkoitan sillä sitä, että kun oikein yrität ja hermostut itseesi ja väsyt, niin vauvakin aistii sinun hermostuneisuutesi. Ja kun äiti on hermostunut, niin yleensä lapsikin on hermostunut.

Melkeimpä jokainen äiti miettii mitä traumoja sitä onkaan tullut tehtyä esikoiselleen.

Sinulla on vielä niin pieni vauveli, että varmasti sinulla on vielä vähän baby b:tä ilmassa. Anna itsellesi ja lapsellesi aikaa. Olette vasta alussa. Älä vaadi liikoja itseltäsi !

Ja onnea uudelle vauvalle ja äidille :-)

Minun poikani on 3vko vanha ja tunteet ovat lähes samat kuin sinulla. Tuntuu hassulta kun noudattaa sairaalasta ja neuvolasta saatuja ohjeita ja sitten kun yrittää toimia niiden mukaan kuulee sukulaisilta että "miksi sä noin teet? Toihan on ihan väärin"... olen ottanut sen kannan asiaan että opettelen itse vaikka kantapään kautta mikä on pojalle parasta. Toki kuuntelen jokaisen neuvon ja ohjeen ja pistän korvan taakse mutta en ota niitä itseeni. Meidänkin poika rauhoittuu isin ja mummin sylissä helpommin kuin minun mutta luulen ettei se johdu minusta vaan tilanteista.

Sinähän olet se joka lapsen huutoje eniten kuuntelee ja kenelle lapsi eniten huutaa.ÄITI.
Kyllä lapset tietää milloin ne äidin sylissä ja osaavat vaatia rintaa tms. Äidille sitä on turvallista kiukutella,se jaksaa kuunnella.

No tuosta neuvomisesta. Olin itse oman mummoni luona kun tyttöseni oli noin 2kk. Mummoni on joskus 50-luvulla ollut lastenhoitaja ja pitää muutenkin itseään kovin korvaamattomana ja taitavana.

Voi sitä neuvojen määrää.... Vierailu kesti noin kolme tuntia ja itkin koko matkan kotiin ja siihen vielä pari tuntia päälle,koska tunsin itseni niin huonoksi.

Mulle kävi samat että tyttö huusi kokoajan ja rauhoittui sitten vasta mummoni sylii, salaman nopeasti. Ja ainakun oli mun sylissä niin huuto alkoi.
Mummohan ei tietenkään antanut minun olla rauhassa lapsen kanssa, pelkäsi varmaan että jotain tapahtuu. ja eihän mummelit aina muista miten herkkää on olla juuri synnyttänyt tuore äiti.

Jälkeenpäin tajusin syitä mitkä mahdollisesti vaikuttivat huutoon: täysin vieras ympäristö, se että mulla oli verenpaineet tapissamummon takia ja lapsi aisti hermostukseni ja se että taisin olla aika lämmin. Väsymystäkin oli ilmassa.

Oma äitini sanoi että lapsi hämmästyi mummon sylissä niin, että missä olen ,saako tuolta tisua,mitä häh.Ettei sen takia huutanut ja sitten minun sylissä huudettiin äidiltä lohdutusta.

Ei sitä kaikkea voi omaksua heti,siis lapsen hoidossa.Ei kukaan voi sellaista vaatia. Anoppisi voi luulla ,että on pelkästään asia hyvä että hän auttaa. Muista sanoa heti hänelle jos se häiritsee sinua! Minua aina ärsytti muiden neuvot.

Muutama vinkki piene lapsen kanssa.

Sitä ei uskoisi miten usein pieni lapsi voi syödä, Tarjoa ekana huutoon maitoa vaikka olis justa syönyt. Sitten ainakin se vaihtoehto pois suljettu.

Pienet lapset itkee tosi paljon, meillä pahin itkuvaihe oli just ton ikäsenä.
Tee niinkuin susta tuntuu parhaalta ja koita pysyä itse rauhallisena. Jos lapsesi on anopin hoivissa, voisit harkita vaikka pientä kävely hetkeä,esim 15 minsaa.

Olen varma että toi vaihe menee ohi! Tsemppiä teidän perheeseen.