Heippa!
Onko muita, jotka opiskelevat ja ovat tulleet raskaaksi? Miten sukulaiset ja ystävät ovat raskauteenne suhtautuneet? Itse pidän raskauttani maailman ihanimpana asiana ja ajattelen, että voin opiskella vielä raskauden jälkeenkin. Jotenkin on vaan alkanut tuntumaan, että olen aika yksin ajatukseni kanssa! Olen saanut kuulla ainakin sata kommenttia siitä, kuinka huono idea on hankkia lapsia kesken opiskelun. Ja jopa puolitutut kokevat asiakseen ilmoittaa, että olisi kannattanut opiskella loppuun ennen lasta. Siis olenko mä jotenkin tyhmä vai mitä, kun kuvittelen, ettei se elämä lopu siihen, kun lapsi syntyy?
Toinen ihmetyksen aihe on, että kukaan näistä huomauttelijoista ei ole käynyt yliopistotason koulutusta. Tarkoitan tällä sitä, että heillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä on opiskella yliopistossa. En koita mitenkään väheksyä ammattikoulun tai ammattikorkea koulun käyneitä, mutta ainakin oma kokemukseni parilta vuodelta on, että yliopisto-opiskelu on todella vapaata ja saa itse päättää, mitä mukaa opiskelee. Olen saanut mm. kommentin, että tulitkohan sinä liian aikasin raskaaksi, kun olet vielä opiskelija...
Tuntuu vaan aika pahalta nuo kommentit varsinkin, kun on entistä herkempi nyt raskaana ollessa. En edes ymmärrä, miksi kaikkia niin hirveästi kiinnostaa, miten minä saan vauvan ja opiskelun sovitettua yhteen! (tai siis heidän mielestään se on mahdotonta...) Ihan kuin kaikilla olisi nyt jokin erikoisoikeus kommentoida minun elämääni, kun olen raskaana...
Miten teidän muiden kokemukset? Onko raskauttanne päivitelty, kun olet opiskelija?
Onko muita, jotka opiskelevat ja ovat tulleet raskaaksi? Miten sukulaiset ja ystävät ovat raskauteenne suhtautuneet? Itse pidän raskauttani maailman ihanimpana asiana ja ajattelen, että voin opiskella vielä raskauden jälkeenkin. Jotenkin on vaan alkanut tuntumaan, että olen aika yksin ajatukseni kanssa! Olen saanut kuulla ainakin sata kommenttia siitä, kuinka huono idea on hankkia lapsia kesken opiskelun. Ja jopa puolitutut kokevat asiakseen ilmoittaa, että olisi kannattanut opiskella loppuun ennen lasta. Siis olenko mä jotenkin tyhmä vai mitä, kun kuvittelen, ettei se elämä lopu siihen, kun lapsi syntyy?
Toinen ihmetyksen aihe on, että kukaan näistä huomauttelijoista ei ole käynyt yliopistotason koulutusta. Tarkoitan tällä sitä, että heillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä on opiskella yliopistossa. En koita mitenkään väheksyä ammattikoulun tai ammattikorkea koulun käyneitä, mutta ainakin oma kokemukseni parilta vuodelta on, että yliopisto-opiskelu on todella vapaata ja saa itse päättää, mitä mukaa opiskelee. Olen saanut mm. kommentin, että tulitkohan sinä liian aikasin raskaaksi, kun olet vielä opiskelija...
Tuntuu vaan aika pahalta nuo kommentit varsinkin, kun on entistä herkempi nyt raskaana ollessa. En edes ymmärrä, miksi kaikkia niin hirveästi kiinnostaa, miten minä saan vauvan ja opiskelun sovitettua yhteen! (tai siis heidän mielestään se on mahdotonta...) Ihan kuin kaikilla olisi nyt jokin erikoisoikeus kommentoida minun elämääni, kun olen raskaana...
Miten teidän muiden kokemukset? Onko raskauttanne päivitelty, kun olet opiskelija?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eli mulla on lähihoitaja-opinnot kesken, toisen vuoden saan päätökseen nyt keväällä ja sitten jää koulutusohjelma mammaloman jälkeiseksi.
Kyllähän jotkut kysyvät että mitenkäs opiskelut, ja minulla on vielä tarkoitus jatko-opiskella mutta hei, olen 21 (loppukesästä 22) ja tässä on vuosia aikaa, mammaloman jälkeen sitä tempaisee nopeasti tuon jäljelle jäävän vuoden ja siihen sitten jatkot päälle, tekee reilun muutaman vuoden yhteensä. Ei mielestäni mikään ongelma. Ehkä jotkut eivät ikinä palaa takaisin koulunpenkille, mutta kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, itse en kuitenkaan voisi kuvitellakaan jääväni ilman kunnon koulutusta. Kolmekymppisenä siis olen jo opiskellut opiskeluni ja minulla on siinä vaiheessa todnäk jo kaksi lasta. Eli ajallisesti tilanne ei hirveästi eroa niistä, jotka ensin opiskelevat ja sitten perustavat perhettä, minulla se vaan menee eri järjestyksessä.
Kaikki tuskin kehtaavat ääneen asiaa sanoa, joten yleensä sitten totean (kun miettivät kuitenkin) että opinnot jatkuu sitten mammaloman jälkeen, se on selvää.
Itse koen mieluisammaksi tehdä lapset nyt kuin vasta kolmekymppisenä, enkä tarkoita että silloin olisi liian vanha, mutta koen sen henkkoht sillä tavoin.
Ja ihmettelen todella sitä, mikä siinä mukamas on niin hankalaa, vaikka saa vauvan kesken opintojen. Kuten totesin, ajallisesti se ei vaikuta mihinkään, järjestys on vaan eri.
Ja lapsen kanssa olen ajatellut olla kotona melkein pari vuotta, koska vielä syksyllä 2007 en halua jättää alle vuoden ikäistä lasta päivähoitoon, ja seuraava mahdollisuus aloittaa koulu on sitten vasta syksyllä 2008. Eli valmistun tuolta koulusta 2009, jolloin olen.. 25v. valmistuessani. Täytän sitten 26, ja sitten jatko-opinnot.
itsekin olen opiskelija(amk) ja raskaana.eikä mua paljon kiinnosta mitä muuta ajattelee mut positiivisesti muhun on kuitenkin suhtauduttu.
koulun ja opettajien puolelta on joustettu tosi hyvin ja oltu kannustavia esim. pitämään kunnon äitiysloma.koulussa muiden opiskelijoiden kommentit on ollu positiivisia.meiän "luokalla" vanhemmat ihmiset on sanonu mulle et hyvä ku teet lapset nuorena jne..
sukulaiset ja ystävät on kans ollu vaan positiivisia. ne näkyy uskovan siihen et jokainen tekee omat päätöksensä elämässään ja hyvä niin.
jotkut kavereistani on todennu et minusta ei tuohon olisi mutta on kuitenkin innoissaan mun puolesta.mä luulisin et opiskelu on ihan mahdollista vauvan jälkeenkin.itse aion pitää ensin hieman lomaa ja sen jälkeen jatkaa opintoja.
ole vaan rohkeasti sitä mieltä että raskautesi on maailman ihanin juttu,kyllä muut siihen sopeutuu kun ei ole muitakaan vaihtoehtoja!=D
Itse opiskelen aikuiskoulutuksen puolella terveydenhoitajaksi ja la huhtikuussa. Lähijaksot pari vkoa joudun jättämään väliin mutta opettajien kanssa sovitaan ilmeisesti tenttiminen riittää. Syksyllä jatkan opintoja normaalisti. Olen saanut positiivista sekä negatiivista kommenttia. Miten jaksat jne. lapsi tarvitsee äitiä. Minulla on mies ja suku, jotka huolehtivat esim. silloin kun olen koulussa ja koulua tosi harvoin, harjoittelua lukuunottamatta. Eikä äitiys merkitse sitä että nyhjää vain kotona. Olen nähnyt niitäkin kavereita jotka tippuneet kaikesta pitkään kotiinjäännin takia. Koulua en aio keskeyttää. Lapsi on toivottu ja tiedän omat voimavarani. Älä välitä kommenteista. Niitä tulee vaikka et opiskelisikaan. Itse jään äippälomalle ja sen jälk. olen hoitovapaalla joten varmasti jaksan paljon paremmin opiskella kuin töissä ollessa. Tämän hetkinen työni on fyysisesti raskasta. Tsemppiä : )
Moi!
Minä opiskelen yliopistossa, nyt neljäs vuosi menossa ja vauveli tulossa kesällä. Opinnot ovat sen verran hyvällä mallilla, että saan melkein kaikki kurssit käytyä ennen äippälomaa, vain gradun väsääminen on enää isompana haasteena. Plus ne pari hassua kurssia. Minun opintojani raskaus ei ole häirinnyt mitenkään, ainakaan vielä (ei pahoinvointeja tms.), enkä usko vauvelin haittaavan jatkossakaan: miksipä en voisi kirjoitella sitä gradua vaikka äitiyslomalla? Siis tietty jos omat voimavarat siihen riittävät. Saas nähdä. Silloin vauva ei hidastaisi opintoja ollenkaan! Olen yrittänyt aikatauluttaa ja suunnitella elämääni niin, että opinnot ja raskaus eivät kovin pahasti haittaisi toisiaan. No problem.
Oma äitinikin opiskeli yliopistossa silloin, kun siskoni ja minä synnyimme. Hänenkin kertomansa perusteella perheen perustamisen ei tarvitse haitata opiskelua yhtään. Eikä haitannutkaan. Kuten Jihuu sanoi, asioiden järjestys voi joissain tapauksissa olla hieman eri.
Omalla vuosikurssillani on useitakin ihmisiä, joilla on jo perhettä, eräskin sai vauvan, oli vauvan kanssa kotona vuoden ja jatkoi sitten läsnäolovelvoitteisten kurssien käymistä. Esim. kirjatenttejä ja kursseja, joilla läsnäolovelvoitetta ei ole, on ihan mahdollista suorittaa myös kotoa käsin. Eikä kukaan ole valittanut. Isosti ainakaan.
Ja muutenkin, varsinkin nyt kun omassa mahassa on pikkuinen, näen päivittäin yliopiston käytävillä "isomahaisia" tai kärryjen työntäjiä. Eipä heillä ainakaan ulospäin näy mitään epätoivoa siitä, että elämä olisi lopussa pienen lapsen takia.. Siitä kai se vasta alkaa! :)
Itse en ole vielä raskaana, mutta osittain samat on mietteet. Minulla on koulu kesken (amk) ja parhaillaan yritämme saada lasta eli jos hyvin käy niin jonkun verran se koulu vielä jää kesken osaltani. Tiedän että luokkakaverini on sitä mieltä että on typerää tehdä lapsi nyt (ovat jonkun kohdalla siitä sanoneet) ja samoin tiedän omista kavereistani että suurin osa ajattelee näin. Olen kuitenkin miettinyt, että en tule välittämää muiden kommenteista, tämä vauva-asia on tarkkaan harkittu ja mietitty mieheni kanssa ja muut saa olla mitä mieltä sitten ovatkin. Itse asiassa jos tulen pian raskaaksi en aio edes kertoa luokkakavereilleni sitä, kyllä he sen sitten huomaavat kun maha kasvaa tai viimeistään kun en palaa syksyllä kouluun...
olen saanut kuulla samaa..
mutta koskam minulla itselläni on tahto selviytyä koulustani niin kai se silloin onnistuu.
oma tahto ennen kaikkea =)
Minä opiskelen myös yliopistossa ja opintoja on aika paljon suorittamatta lapsen tulon jälkeenkin. Minua ei ole kertaakaan kaduttanut lapsen hankinta kesken opiskelun ja luulenpa, että aion tehdä toisen lapsen putkeen vähän ajan kuluttua.
Silti mua on vähän alkanut pelottamaan, herkkänä kun olen. Minulla ei asu sukulaisia samassa kaupungissa. Pitäisi viedä lapsi hoitoon max. kaksi päivää viikossa. Tällöin menetän kodinhoidontuen. Sit mun pitää alkaa tekemään keikkahommia. Kääk! Miten selviän?
Minua on kannustettu lapsenteko ja opiskeluasioissa, mutta silti olen tunteen kanssa yksin. En pelkää opiskelua, siinä kyllä pärjään. Mutta mitä jos mun tekee pahaa viedä lapsi hoitoon? Mitä jos väsyn kun joudun tekemään keikkahommia? Tällaisia pohdin. Äidin sydän on kultainen.
Opinnoistani AMK:ssa on jäljellä vuosi ja vauva-aikatauluni ja elämäntilanteeni on sikäli ihanteellinen, että saanen hoidettua opinnot kuntoon aiemmin suunnittelemassani ajassa.
Tämän vuoden olen pitänyt osittaista välivuotta, johon sisältyy ainoastaan työharjoittelu ja rästihommien teko. La on kesäkuussa ja kouluun paluu häämöttää loka-marraskuun vaihteessa syksyllä. Ehdin siis olla kotona vauvan kanssa 3-4kk, minkä jälkeen vaihdamme miehen kanssa osia, eli hän jää kotiin loppujen opintojeni ajaksi hoitamaan lasta. Valmistumiseni aikoihin lapsi on about vuoden ja on hyvinkin mahdollista, että jään kotiin häntä hoitamaan ja ehkäpä mahdollisesti kasvattamaan mahaa uudestaan. Sitten myöhemmin on työelämän aika. Mies taas on alalla, jolla hän käytännössä voi valita työpaikkansa, joten hänen uudelleentyöllistymisensä suhteen ei ole ongelmia.
Tosin tämä suunnitelma saattaa kariutua jos eteen tulee jokin iso ongelma, kuten lapsen sairaus tms. Mutta suunnitelma on nyt tämä ja sen mukaan eletään. Ja uskon opiskelujen sujuvan hyvin, koska viimeisenä vuonna meillä on paljon itsenäistä aikaa opiskella, tyhjiä päiviä, joina voin mennä koululle tekemään hommia.
Omat vanhempani tottakai kysyivät kuultuaan, että mites opiskelu, mutta kukaan ei ole tullut motkottamaan, ettei näin olisi kannattanut tehdä tms. Itse asiassa voihan olla hyväkin, kun hakeutuu sitten työelämään, että on jo se perhe ja lapset, niin ei työnantajan tarvitse pelätä heti joutuvansa kustantamaan äitiyslomia, vaan uskaltaa ehkä helpommin palkata.
mulle ei kukaan ole tullu sanomaan mitään negatiivista vaikka opiskelen ja koulu jää tauolle.ihan hyvin on kaikki tän ottanu :)
Mä opiskelen ammattikoulussa toista luokkaa ja kukaan ei ole tullut sanomaan, että olisi kannattanut käydä koulut loppuun ensin tms. Onneksi ei ole koska se saisi kuulla kunniansa. Mua ärsyttää juuri tuollainen huomauttelu, kun kai me nyt itse paremmin tiedetään kuin muut mitä tehdään. Me haluttiin lapsi nyt ja sillä siisti. Mutta ei tosiaan ole kukaan tullut aukomaan päätään.
Opiskella kerkeää kyllä myöhemminkin.
Onnea opiskeluihisi.
Terv. Minä ja masukki rv25 1