Hyvät palstailijat. Kyllä sydämeni näistä Lutherin selityksistä eri Raamatun teksteistä. Katsokaapa tuota alla olevaa pätkää galatalaiskirjeesta:
”Mutta evankeliumin totuus on tämä: meidän vanhurskautemme on yksin uskosta, ilman lain tekoja. Evankeliumin valheellisuus eli väärennys taas on tämä: meidät vanhurskautetaan uskosta, mutta ei lain teoitta. Valeapostolit julistivat evankeliumia liittämällä siihen tämän ehdon. Samaa meikäläiset sofistit [ja paavilaiset] opettavat: on uskottava Kristukseen, ja usko on autuuden perustuksena, mutta se ei vanhurskauta, ellei rakkaus ole sitä ilmentänyt. Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan jotakin sellaista, mikä näyttää evankeliumista ja on sitä olevinaan. Mutta tosi evankeliumi on näin: teot eli rakkaus eivät ole uskon kaunistuksena tahi täydellistymänä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja jumalallinen aikaansaannos sydämessä, ja se tekee vanhurskaaksi siitä syystä. että se omistaa itse Kristuksen, Vapahtajan. Ihmisjärki pitää kohteenaan lakia: tämän olen tehnyt, tuon jättänyt tekemättä. Uskolla taas varsinaisessa tehtävässään ollessaan ei ole kerrassaan mitään muuta kohdetta kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on annettu alttiiksi maailman syntien edestä. Se ei kiinnä katsettaan rakkauteen; se ei sano: «Mitä olen tehnyt? Mitä olen rikkonut? Mitä olen ansainnut?«, vaan se sanoo: «Mitä Kristus on tehnyt? Mitä hän on ansainnut?« Tähän evankeliumin totuus sanoo: «Hän lunasti sinut synnistä, perkeleestä ja iankaikkisesta kuolemasta«. Usko siis suostuu siihen, että sillä tuossa persoonassa, Jeesuksessa Kristuksessa, on syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Sillä, jolta tämä kohde katoaa, ei ole oikeaa uskoa, vaan tyhjää kuorta ja luulotelmaa, ja hän siirtää silmänsä lupauksesta lakiin, joka nostattaa kauhua ja ajaa hänet epätoivoon”
ja erityisesti tätä lausetta:
”on uskottava Kristukseen, ja usko on autuuden perustuksena, mutta se ei vanhurskauta, ellei rakkaus ole sitä ilmentänyt. Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan jotakin sellaista, mikä näyttää evankeliumista ja on sitä olevinaan”.
Tämä on sitä harhaoppia, jota Siionissamme esiintyy erilaisten elämäntapaoppien parissa. Onko meilläkin noita sofistien piirteitä? Mitä on todellinen kristityn vapaus?
Ei tarvita syntilistoja, kun uskovaisen ihmisen sydämessä vaikuttaa armo, joka opettaa hylkäämään pahanmenon ja siveästi elämään. Ja samalla aina palaamaan takaisin Jumalan sanan ääreen Kristusta katselemaan. Siitä sydän iloitsee. Armosta uskomassa herättää meissä rakkauden joka saa aikaan hyviä tekoja eli lähimmäisen palvelemisen.
Kyllä olen iloitsen näistä Lutherin selityksistä. Todellisia helmiä. Meidän ei tarvitse alkaa rakentelemaan mitään omatekoisia ”suojamuuria” maailman ympärille. Psalmissakin sanotaan: ”Opi hillitsemään himojasi vihollistesi keskellä”. Antaa armon vaikuttaa meissä hyvät teot ja tekemättä jättämiset. Ei lähdetä itse niitä listaamaan ja keksimään. Pois sofismi meistä!
”Mutta evankeliumin totuus on tämä: meidän vanhurskautemme on yksin uskosta, ilman lain tekoja. Evankeliumin valheellisuus eli väärennys taas on tämä: meidät vanhurskautetaan uskosta, mutta ei lain teoitta. Valeapostolit julistivat evankeliumia liittämällä siihen tämän ehdon. Samaa meikäläiset sofistit [ja paavilaiset] opettavat: on uskottava Kristukseen, ja usko on autuuden perustuksena, mutta se ei vanhurskauta, ellei rakkaus ole sitä ilmentänyt. Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan jotakin sellaista, mikä näyttää evankeliumista ja on sitä olevinaan. Mutta tosi evankeliumi on näin: teot eli rakkaus eivät ole uskon kaunistuksena tahi täydellistymänä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja jumalallinen aikaansaannos sydämessä, ja se tekee vanhurskaaksi siitä syystä. että se omistaa itse Kristuksen, Vapahtajan. Ihmisjärki pitää kohteenaan lakia: tämän olen tehnyt, tuon jättänyt tekemättä. Uskolla taas varsinaisessa tehtävässään ollessaan ei ole kerrassaan mitään muuta kohdetta kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on annettu alttiiksi maailman syntien edestä. Se ei kiinnä katsettaan rakkauteen; se ei sano: «Mitä olen tehnyt? Mitä olen rikkonut? Mitä olen ansainnut?«, vaan se sanoo: «Mitä Kristus on tehnyt? Mitä hän on ansainnut?« Tähän evankeliumin totuus sanoo: «Hän lunasti sinut synnistä, perkeleestä ja iankaikkisesta kuolemasta«. Usko siis suostuu siihen, että sillä tuossa persoonassa, Jeesuksessa Kristuksessa, on syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Sillä, jolta tämä kohde katoaa, ei ole oikeaa uskoa, vaan tyhjää kuorta ja luulotelmaa, ja hän siirtää silmänsä lupauksesta lakiin, joka nostattaa kauhua ja ajaa hänet epätoivoon”
ja erityisesti tätä lausetta:
”on uskottava Kristukseen, ja usko on autuuden perustuksena, mutta se ei vanhurskauta, ellei rakkaus ole sitä ilmentänyt. Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan jotakin sellaista, mikä näyttää evankeliumista ja on sitä olevinaan”.
Tämä on sitä harhaoppia, jota Siionissamme esiintyy erilaisten elämäntapaoppien parissa. Onko meilläkin noita sofistien piirteitä? Mitä on todellinen kristityn vapaus?
Ei tarvita syntilistoja, kun uskovaisen ihmisen sydämessä vaikuttaa armo, joka opettaa hylkäämään pahanmenon ja siveästi elämään. Ja samalla aina palaamaan takaisin Jumalan sanan ääreen Kristusta katselemaan. Siitä sydän iloitsee. Armosta uskomassa herättää meissä rakkauden joka saa aikaan hyviä tekoja eli lähimmäisen palvelemisen.
Kyllä olen iloitsen näistä Lutherin selityksistä. Todellisia helmiä. Meidän ei tarvitse alkaa rakentelemaan mitään omatekoisia ”suojamuuria” maailman ympärille. Psalmissakin sanotaan: ”Opi hillitsemään himojasi vihollistesi keskellä”. Antaa armon vaikuttaa meissä hyvät teot ja tekemättä jättämiset. Ei lähdetä itse niitä listaamaan ja keksimään. Pois sofismi meistä!
Vastaukset 22
Vanhimmat
kyllä - tunnistan tuosta heti nykyisen meikäläisten johtajien kiristyneen lakihenkisen ilmapiirin.
Siitä juuri Luther vakavasti ja oikein varoittaa. Ei MIKÄÄN ei edes "yhteinen rakkaus" VOI MENNÄ tämän edelle, ja mikä siis YKSINÄÄN RIITTÄÄ ja sen TÄYTYY riittää eikä sitä VOI korostaa liikaa:
.........teot eli rakkaus eivät ole uskon kaunistuksena tahi täydellistymänä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja jumalallinen aikaansaannos sydämessä, ja se tekee vanhurskaaksi siitä syystä. että se omistaa itse Kristuksen, Vapahtajan.
voi kun jaksaisin aina pysyä TUOLLAISEN USKOVAISEN , mitä Luther tässä painottaa, PAIKALLA!
"sofistit käyttivät loogisesti epäpäteviä argumentteja, jotka vain näyttivät päteviltä taitavien retoristen menetelmien ansiosta. "
Sofisti= viisastelija, saivartelija, näennäisen viisaan kuuloinen, mutta harhaanjohtavia perusteluja ja tahallisia virhepäätelmiä esittävä. Tätä ainakin.
Luther kirjoittaa kyllä riittävän selvästi, miten vahingollisia yhdenmukaiset tapavaatimukset ovat. Ainakin Lutherin opetukset on täydytty vl-liikkeessä tietoisesti sivuuttaa - ei kai niistä tietämättömiäkään voida olla.
"Tästä syystä tarkoituksemme on ensinnä osoittaa, että usko yksin tekee jumalattomasta vanhurskaan, toisin sanoen ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen.
Muutamia loukkaa tuo vähäinen sana YKSIN, vaikka Paavalikin sanoo:" Päätämme siis, että ihmiset vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja", ja niin ikään Efesolaiskirjeessä:" Ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi", ja samoin Roomalaiskirjeessä:" Saavat lahjaksi vanhurskauden." Jos ei tämä poissulkeva sana YKSIN heitä miellytä, pyyhkikööt myös Paavalin lauseista nämä poissulkevat sanat "lahjaksi", "ette tekojen kautta", "se on lahja" jne. Ovathan nämäkin poissulkevia. Mutta se, minkä me suljemme pois, on käsitys ansiosta."
(Ausburgin tunnustuksen puolustus)
Muistelen erään vl-saarnamiehen puhuneen, ettemme voi kaikkia Lutherin tekstejä allekirjoittaa. Silloin en ajatellut isommin asiaa, mutta nyt kiinnostaisi tietää, onko tällaisia ajatuksia esiintynyt laajemmin ja mitä tekstejä mahdollisesti karsastetaan? Toisaalta saarnoissa vedotaan jatkuvasti Lutheriin, mutta ilmeisesti valikoiden.
Lutherin kirjallinen tuotanto käsittää yli 60000 sivua tekstiä. Siitä löytyy monille erilaisille viiteryhmille mieluisaa lukemista aina kansallissosialisteista lähtien.
Lutherin sivuuttamisella tarkoitin nimenomaan kysymystä uskonvanhurskaudesta, eli kristinuskon keskeisintä ajatusta. Siihen viittasin muutenkin kommentissani.
Sitä ei luterilaisuutta tunnustavana voi ohittaa sillä perusteella, että Lutherin tuotanto on laaja ja käsittää monenlaisia teemoja.
Ei pidä, Rudolf, sekoittaa asioita eli harjoittaa sofisteriaa :)
En usko sekoittaneeni asioita. Oletan, että saarnamies, johon nimimerkki Hymiö viittasi, tarkoitti juuri sitä, että Lutherilta löytyy monenkirjavaa tekstiä. Lisäksi oletan, että kyseinen saarnamies selittäisi Lutherin opettaneen uskonvanhurskaudesta samalla tavalla kuin vl:t uskovat. :)Sorry, en ole kovin selväsanainen kommunikoija.
Seuraava lainaus lähteestä:
Kaarina Turtia
Sivistyssanat
Otava 2001
Sofisti, sofista (kreik. sofistes, sofistai < sofia 'viisaus') 1) Ant. kreikk. viisauden opettajia, >>valistusfilosofeja>> , jotka n. v:sta 440 eKr. kiertelivät yleissivistyksen opettajina kasvattaen nuorisoa julkista elämää varten mm. puhetaitoa opettamalla; nimitys sai myöh. negatiivisen sävyn ja >>näennäisviisastelijan>> leiman. - 2) Viisastelija, saivartelija.
Galatalaiskirjeessä Paavali tiivistää uskonvanhurskauden ytimen, ykisn uskosta Kristuksen tähden. Tässä galatalaiskirjeen alussahan Paavali puhuu Pietarille ja nuhtelee häntä ulkokultaisuudesta eli lain sekoittamisesta evankeliumiin.
2:14: Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan -
Luther:
”Aiemmin minä olen huomauttanut siitä, kuinka monella on evankeliumi, mutta ei evankeliumin totuutta. Niin Paavalikin tässä sanoo, että Pietari, Barnabas ja muut juutalaiset eivät vaella suoraan evankeliumin totuuden mukaisesti, toisin sanoen, heillä tosin on ollut evankeliumi, mutta eivät ole sen mukaisesti oikein vaeltaneet. Vaikka he näet sangen voimakkaasti julistivatkin evankeliumia, he kuitenkin ulkokultailemisellaan, mikä ei voinut pysyä evankeliumin totuuden rinnalla, pönkittivät lakia; ja lain pönkittäminenhän tietää evankeliumin kumoamista ja hävittämistä.”
Mielenkiintoista. Jo silloin Jeesuksen omat opetuslapset, jotka voimallisia tekoja tekivät –Pietarikin herätti kuolleista – sortuivat tällaiseen ulkokultaisuuteen. Silloin jo. Eikö vielä ennemmin meidänkin ajassa tätä voisi tapahtua? Kuinka lähellä meissä on tuon lain henki ja tekojen tai tekemättä jättämisten oppi. Näistä syntilistoista (kuorot, konsertit, urheilukilpailut jne. ) tulee kyllä väistämättä mieleen tämä sama ulkokultaisuus. Vaaditaan tekoja tai tekemättäjättämisiä milloin mistäkin asiasta.
Niin se saarnamies varmaan tarkoittikin. En minäkään voi sydämestäni yhtyä Lutherin käsityksiin esim. siinä, että Luoja loi naiselle isomman ahterin sen merkiksi, että hänen paikkansa on istua kotona. Olisin taipuvainen luokittelemaan mm. tuon näkemyksen niihin toisarvoisempiin...
Uskonvanhurskaus-kysymys on sikäli ongelmallinen, että se on kristinuskossa hyvin keskeinen asia ja periaatteessa Lutherin opetus siitä tunnustetaan vl-liikkeessä oikeaksi. Mutta käytännössä on liu`uttu toimimaan toisin. Eli elämäntapoihin liittyvillä, käytännössä ehdottomiksi tulkituilla vaatimuksilla, saatetaan edelleen ehdollistaa evankeliumi.
Eli uskonvanhurskaus ja elämänvanhurskaus menevät sekaisin. Ja se on perustavaa laatua oleva erhe.
(Emme varmaankaan ole asiasta mitenkään eri mieltä, selvensinpähän vaan vielä varmuuden välttämiseksi :)
Kyllä tämä on oikea marssijärjestys. Ensin usko ja istten teot, jotka usko meissä vaikuttaa. Ne hedelmät ovat rakkautta, rauhaa, iloa ja lähimmäisen auttamista. Ei mitään tekemistä elämäntapanormien kanssa. Kukin valitkoon ne itse ja armo opettaa. Mutta joillekin ei tämä oppi riitä. Halutaan itsekin ripustella ”namusia” kuusen oksille ikään kuin ”hyviksi hedelmiksi”. Mutta ei sellainen ole oikeaa hedelmää, puu sen itse kasvattaa. Nämä omatekoiset namuset tuuli puhaltaa pois ja ei niistä kukaan puuta tunnista. Kuinka onkaan niin lujassa nämä norminnamuset nyky lestadiolaisissa? Ja totta totisesti niistä omista namusista meidät tunnetaan, vaikka taitaa siellä puun sisällä olla tärkeämpääkin sanomaa.
Työelämässä ja ihmisten kanssa kohtalaisesti tekemisissä olevana olen etsinyt niitä namusia vl ihmisistä ja ei vl:stä. Ainoa erottava tekijä mistä vl miehen erottaa on ettei hän käytä alkoholia eikä kiroile.
Muita erottavia piirteitä on vaikea havaita joskin ne mädät hedelmät tulevat usein yhtä voimakkaasti esille kuin kellä tahansa.
Esim. kaupantekotilanteessa uskovaisuus ei takaa rehellisyyttä.
Vl uskovaisista opetetaan huokuvan sellaista iloa ja rauhaa jota tämä maailma ei voi antaa. Tähän ilmiöön en kyllä työpaikalla törmää. Vl:t ovat päinvastoin stigmaattisia, vakavia ja jopa masentuneen oloisia. Seuraappa.
Millaiseen otantaan mahtaa käsityksesi perustua?
Masennusta on suomalaisilla yleisestikin, eikö se ole kansantauti. ja työpaikoilla vallitsee yhä koveneva kilpailu ja rankka työtahti, niissäympyröissä on paljon uupuneita.
Voisi kuvitella että lesstadiolaisten tiivis ystävyysverkosto antaa tukea ja lohdustusta kun töissä on rankkaa.
En ole itse vl joten en tätä puolta tunne, mutta kuvittelisin että näin on.
Ihmmisten suuri ongelma on nykyään yksinäisyys, josta vl-uskovisten ei tarvitse samalla tavoin kärsiä. Heillä on aina ympärillään ystäviä, koska yhteistö tarjoaa tietyn ympäristön puuhailla ja toimia, ja kaveri- ja sukulaisverkosto on tiivis.
Kiitän vain avauksestasi ja totean samoin, että Lutherilla oli mahtava lahja ja kyky selittää Jumalan sanaa. Koko lainaamasi kohta vastaa kyllä omassa sydämessäni täysin aamenta, mutta en voi olla ihailematta erityisesti seuraavaa kohtaa: "[usko] ei sano: «Mitä olen tehnyt? Mitä olen rikkonut? Mitä olen ansainnut?«, vaan se sanoo: «Mitä Kristus on tehnyt? Mitä hän on ansainnut?«"
Tuohon voisi vielä lisätä, että usko ei myöskään kysy, mitä SINÄ olet tehnyt, rikkonut tai ansainnut - meillä ihmisillä kun on taipumus olla toisinaan turhan kiinnostuneita muiden ihmisten tavoista elää, varsinkin jos ne poikkeavat omastamme. :-)
Olin jo lopettaa täällä visiteeraamisen, mutta onneksi kävin, tämä ketju vastaa aamenta kyllä. Sain vahvistusta sille mitä olen hiljaa mielessäni ajatellut, mitä vapautta . Näin se on. Ja tälle voi olla uskollinen. Ehkä joka pölkyn kanssa ei asiasta voi keskustella, mutta totuus on aina totuus.
Hei, minäkin olen ollut se "masentuneen oloinen vl työpaikalla" vai miten sen joku ilmaisi, ja sittemmin olen nähnyt joitain sivusta lisää. Ikään kuin olisi jokin sosiaalinen muotti joka pakottaisi meidät tähän - siis osan meistä, esimerkiksi nuoret naiset, joille syntyy lapsia ja jotka näyttävät vähän suttuisemmilta, nuoremmilta ja väsyneemmiltä kuin muut...? Ja pelkäävät omaa erilaisuuttaan. (Kerronpa tässä että minulle ei enää sovi tuollainen malli).
Kiitos vielä Marialle kauniista sanoista, vastasit johonkin aiempaan viestiini (en muista mitä laitoin nimimerkiksi, jotain yhtä mitäänsanomatonta kai kuin tähänkin). No, sillä ei ole väliä, mutta muistan Sinut, ja nyt puolestani voimahali Sinulle ja muillekin.
En kyllä yhtään osaa yhdistää, mitä keskustelua tarkoitat. No, ei sillä niin väliäkään. Kiva jos on tullut jotain positiivisesti vaikuttavaa sanottua!
Ja kiitos voimahalista!
Se tulee erityiseen tarpeeseen näinä aikoina, kun talven pituus ja pimeys alkaa jo tuntua, arjen pyöritys loputtomine kaoottisine aamuineen ja nuutuneine iltoineen käy voimille. Sekin mietityttää, mitä tästä härdellistä jää lapsille "reppuun". Kuinka heidän persoonallisempia tarpeitaan tulee huomioitua kun tuntuu, että omat rahkeet riittävät juuri ja juuri perusasioista suoriutumiseen?
Luther kirjoittaa kirjassaan Kristitynvapaus samaan tyyliin:
”ja kuitenkaan eiwät ole työt se tosi hywä, josta hän on jumalinen ja hurskas Jumalan edessä, waan hän tekee niitä wapaasta rakkaudesta ilmaiseksi, Jumalalle kelwataksensa, siinä muuta etsimättä ja tarkottamatta, waan että se niin kelpaa Jumalalle, jonka tahtoa hän mielellään tekee mitä parhain. Tästä woi sitte jokainen itse määrätä ruumiin masentamisen mitan ja kohtuuden; sillä hän paastoo, walwoo, raataa niin paljon kuin hän näkee ruumiin tarwitsewan sen wastahakoisuuden masentamiseksi.”
Kyllä tässäkin jätetään jokaisen omaan harkintaa arkipäivän elämää koskevat tekemiset. Jokainen valitkoon itse, oikea mieli ja arvostelukyky tulee armon vapauttamasta sydämestä.
Tämä on riemullista sanomaa, vapauttavaa. Ei tässä kysytä mitä teit, mitä söit tai missä kävit. Saamme luottaa siihen että uskovainen uskon vaikuttaman rakkauden kautta ”vapaasta rakaudesta ilmaiseksi” tekee hyvia hedelmia. Miksi enää uhrata aikaa tapakristillisyyden hiomiseen. Keskitytään tutkimaan Kristuksen suuria töitä. Miten monelta turhalta riidalta, hoitkokoukselta ja rakkaudettomuudelta säästyttäisiinkään!
Johtaako tämmöinen ajattelu sitten synninluvallisuuteen? Onko meidän tiukka tapakristillisyys kaikkine kieltosuosituksineen tarkoitettu synninluvallisuuden torjumiseksi, porukan pitämiseksi ”karsinassa” vai nouseeko se perisynnin synnyttämästä luontaisesta lakihenkisyydestämme? Paavali sanoo, että kaikki mikä ei ole armoa se on lakia. Eli yhdenkin säännön vaatiminen on lakihenkisyyttä ja sekoittaa lain ja evankeliumin ja tekee siis koko saarnan tyhjäksi. Näin tiukka on Raamatun kanta asiaan ja näin Lutherkin selittää tätä kysymystä. Missä menee se kultainen keskitie?
Kyllä se taitaa vaan olla niin, että meidän tulisi jättää nämä tekoasiat jokaisen oman omantunnon varaan ja luottaa siihen, että armo meitä opettaa. Eli huolehditaan siitä että saarnataan Kristusta ja hänen tekojaan puhtaasti ja kirkkaasti ja omistetaan ne uskolla rohkeasti sydämelemme. Se vaikuttaa oikean Hengen ja rakkauden, joista seuraa sitten hyvät työt ja hedelmät. Sellainen mieli taistelee sekä lakihenkisyyttä että synninluvallisuutta vastaan. Tässä ei päde tuttu kehoitus, että mennäänpä ”sanoista tekoihin” vaan on aina pysyteltävä ennen kaikkea sanoissa ja oikein jäätäväkin niihin. Teot kyllä tulee perässä kunhan Henki saa vaikuttaa. Sillä ilman uskoa ei ole rakkautta, eikä myöskään hyviä tekoja.
Tässä on meidän uskonvanhurskaus ja elämänvanhurskaus. Ei yhtään listaa. Pidetään vain kiinni Sanasta ja kiiruhdetaan kuulemaan sitä. Tämä on todellista kristitynvapautta.
Mutta ei näin vapaata julistusta kuule enää monestikaan. Aina tuppaa jäämään pieni varaus johonkin suuntaan. Ja siitä mieli ahdistuu, eikä pääse oikealla tavalla nauttimaan armon kyllyydestä. Liian usein kuulee saarnattavan nykyään vaan siitä miten päin pitäisi täällä tallustaa että taivaaseen kostutaan. Tämä taitaa johtua enimmäkseen Raamatun ja muiden hyvien kirjoitusten tuntemisen heikkoudesta, sillä itselleni nämä kirjat ovat aian vaan uuden inspiraation lähteitä ja mielellään kertoisin juuri näistä teksteistä, enkä siitä miten ”ahdistavaa täällä on seurustella kaikenmaailman pilkaajien kanssa, jotka tuppaavat joka tilaisuuteen”. Tällaiset ovat jokaisen henkilökohtaista psalmia eikä niitä tule korostaa liikaa. Meillä on erilaisia tapoja ja mielenkiintoja elää täällä siveästi ja kohtuullisesti. Niinpä niin.
Mielipiteesi siitä, miten ihminen pääsee osalliseksi tällaisesta uskosta mitä Luther kuvailee? Jos ihminen saa osakseen tällaisen uskon, niin silloin hänellä on myös Jumalan henki vaikuttamassa.
Tämä on juuri se usko mikä on siellä ahtaan portin takana. Se ei löydy jos valitsee liian helpon tien löytääkseen sen.
Tämä usko tuo juuri sen vapauden ihmisille, eikä tarvitse pinnistellä ihmisten laatimien sääntöjen vuoksi.
Päivämies-lehti asettelee sanansa elävästä uskosta ja sen hedelmistä näin:
”Kaikkiin tilanteisiin, joihin opettaja, oppilas tai vanhemmat joutuvat ottamaan kantaa, ei ole valmiita patenttiratkaisuja. Kristittyjen kotien lapset opiskelevat koulussa myös sellaisia asioita, jotka eivät kuulu uskovaisen kodin elämään. On kuitenkin asioita, joihin emme halua lastemme osallistuvan uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi.
Erityisen tärkeää on, että vanhemmat tukevat lasta niin opiskelussa kuin uskomisessakin. Lapsen tulisi voida kokea olonsa turvalliseksi, kokea, että sekä opettajat että vanhemmat ajattelevat hänen parastaan. On tärkeää, että lapsi oppii luottamaan siihen, että kotona voi puhua vaikeistakin asioista, myös sellaisista, joista on tullut paha mieli. Iän myötä vastuu valinnoista siirtyy yhä selkeämmin nuorelle itselleen. Tällöin on tärkeää, että elämään liittyvät valinnat ovat elävän uskon hedelmää.” (Päivämies 18.1.2006)
http://www.srk.fi/index.php?p=paakirjoitus_32006
Eli pääkirjoituksen viimeisissä kappaleissa kyllä todetaan aivan oikein, että asioihin ei ole yksiselitteisiä saati yleispäteviä ratkaisuja. Tämä linja on luettavissa jopa koko pääkirjoituksen punaiseksi langaksi. Mutta miksi viimeinen virke kiepsauttaa sofistisesti koko kupin nurin?
Mitä ihmettä tarkoittaa ”[O]n tärkeää, että elämään liittyvät valinnat ovat elävän uskon hedelmää”?
Ensinäkemältä ehkä viaton muotoilu. Teko- ja armovanhurskauden kontekstissa ei kuitenkaan vakuuta. Onko opetukseen jo luikerrellut teko-oppi niin pysyvästi, että siihen viittaava lause on pakko sisällyttää kaikkiin elämänvanhurskautta sivuaviinkin teksteihin?
Halutaanko sanoa, että on olennaisempaa, että valinnat perustuvat elävään uskoon kuin että ne ovat sinänsä eimerkiksi eettisesti perusteltuja? Eikö eettisesti kestävä valinta ole aina oikein, riippumatta valitsija uskosta? Entäs, jos nuori ei halua enää uskoa, eikö silloinkin valintoja tule ohjata eettisen periaatteiden linjassa? Minä kyllä mieluummin kannustaisin kristilliseen moraaliin uskosta rippumatta!
Vai onko niin, että elämänvalintojen eettisyys saa jäädä kokonaan puntaroimatta, kunhan huolehditaan siitä, että ei poiketa esim. Päivämiehen kartoittamasta uskon hedelmä-linjasta? Tällöin viimeisen virkkeen sisältö on ristiriidassa koko edeltävän tekstin kanssa, jossa poikkeuksellisen terveellä tavalla korostetaan vanhempien vastuuta ja eettisen harkinnan merkitystä lasten koulunkäynnin tukemisessa.
Vai onko viimeisen virkkeen tarkoitus usuttaa vanhemmat haistelemaan varttunemman nuorison valintoja ja niiden perusteita siinä mielessä, että onko ne tehty oikeassa uskon hengessä? Antaako Päivämies siis sittenkään vanhemmille mahdollisuutta opettaa lapsielleen moraaliarviointia tai eettistä puntarointia elämän valintatilanteissa? Pyritäänkö viimeisellä virkkeellä kääntämään vanhempien huomio nuoren uskon arviointiin ja oikeuttamaan vanhempien harjoittama kiristys ”elävän uskon” avostelemisella ilman aitoa mahdollisuutta elämän valintojen avoimeen ja kriittiseen puntarointiin.
On ilman muuta selvää, että jos vanhemmat usutetaan luokittelemaan nuorison uskoa enemmän tai vähemmän eläväksi konkreettisten valintojen lopputuloksen eikä valintaprosessin sisällöllisen tai periaatteellisen eettisyyden perusteella, ollaan juuri siinä tilanteessa, että pelastus ei olekaan pelkkä lahja vaan edellyttää uskon tekojen hyväksyttävyyttä.
Lutherin tekstejä on jo siteerattu tässä keskustelussa todella osuvasti, mutta silti haluan liittää tähän yhteyteen katkelman Vähän Katekismuksen esipuheesta. Tässä kappaleessa puhutellaan piispoja, mutta varmasti sovellettavissa tällaiselle opetuksesta vastaavalle taholle kuten Päivämiehen toimitus:
”Voi teitä piispoja! Mitä vastattavaa teillä tosiaankaan voi koskaan olla Kristukselle, kun olette näin häpeällisesti jättäneet kansan omiin oloihinsa ettekä ole silmänräpäyksen vertaa tehneet totta virastanne? Kunpa välttäisittekin kaiken onnettomuuden! Te huolehditte siitä, että sakramentti nautitaan ainoastaan yhdessä muodossa ja pakotatte noudattamaan ihmissäädöksiänne, mutta olette sitä vastoin täysin välinpitämättömiä siitä, osaavatko ihmiset Isä meidän -rukouksen, uskontunnustuksen, kymmenen käskyä tai yhtään Jumalan sanaa. Voi teitä, myllynkivi kaulaanne!”
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html
Eikö tämä hedelmänkyttäysopetus olekin juuri sitä ihmissäädöstä, josta meitä on varoitettu? Miksemme saa opetusta yksinkertaisesti siinä, mihin Raamattu ja kymmenen käskyä meitä kehottaa? Vaikka ns. lain kolmas käyttö on torjuttu kristityn vapautta kahlitsevana periaatteena, onko meillä varaa siirtyä opetuksessa pois entisten pyhien jäljiltä? Ellei meillä ole Jumalan sanan tuntemusta, miten voimme valvoa omantuntomme pysymistä siinä? Vain Jumalan sanaan sidottu omatunto auttaa meitä kääntymästä pois Jumalasta ja siten kokonaan eksymästä syntiin – oikealle tai vasemmalle!
Synniltä ei voi välttyä, se on varmaa niin kauan kuin elämme täällä ajassa. Mutta ellei meillä ole mahdollisuutta oppia arvostelukykyisiksi aikuisiksi, meillä on vaarana ajautua lopullisesti vaikkapa omavanhurskauden syntielämään.
Ei voi olla koska Jumala itse antaa ne hedelmät ihmiselle joka on saanut uskon Häneltä lahjaksi. Ihminen saa tavallaan uuden sydämen, sen aiemman tilalle.
Jos ihminen on saannut Jumalalta lahjaksi uskon, niin ei ihmisellä ole enään mitään pelättävää, sillä häntä ohjaa nyt Jumlala itse.
Jos ihminen tämän lahjaksi saadun uskon jälkeen yrittäisi omilla teoillaan vältellä syntejä, ja toimisi jonkun muun tahdon mukaan kuin Jumalan, niin eikö se olisi jo Jumalalta saadun lahjan aliarvioimista?
Ihmettelin vl-aikoinani suuresti vl:n ulkoapäinohjautuvuutta. Itsenäinen kriittinen ajattelu koettiin pelottavana ja siitä jopa varoiteltiin ja pidettiin sokeaa kyseenalaistamatonta uskoa ihanteena. Ainakin minulla jäi sellainen kuva.
Minusta se taas tuntui pelottavalta, että toimii ja ajattelee "käskystä". Ihmettelin tätä varsinkin nuorten parissa, uskonasioista ei juuri puhuttu, kylläkin kaikenlaisesta harmittomista aiheista ja tietenkin kaikenlaista puuhastelua oli riittämiin. Kykenemättömyys itsenäiseen ajatteluun ihmetytti.
Minä taas en ollut saanut niin tiukkaa kontrolloivaa kasvatusta, joten jouduin oppimaan ajattelemaan itsenäisesti ja punnitsemaan valintojani juuri eettisyyden kannalta. Toki noudatin vl-sääntöja tunnontarkasti, vaikka en niitä kaikkia oikein ymmärtänyt.
Kyllä minulla ainakin lopulta vl-opetusten mukainen uskomisen kohde hämärtyi, minusta se perustui liikaa ihmistekoihin. Armon olemus hämärtyi ja uskosta tuli ankaraa suorittamista ja omien ja toisten tekemisien seuraamista. Minä en sellaista jaksanut, loppuaikoina olin niin ahdistunut, että vieläkin tulee kyyneleet silmiin kun sitä ajattlee.
Mutta Jeesuksesta en ole luopunut, eikähän elämää oikein voisi elää ilman kristtillistä eettisyyttä.
Ei perustu totuuteen. Ihminen voi olla vaikka kuinka ulkokultainen, noudattaa niitä käskyjä joita on anettu mistä tunnistaa elävän uskon.
Kuitenkin ne todelliset hedelmät tulevat sieltä ihmisen sisältä. Jos ihmisessä vaikuttaa itse Jumala, niin ne sisältä tulevat hedelmät ovat niitä hyviä hedelmiä. Jos ihmisessä ei vaikuta Jumala, ja hedelmät olisivat ulospäin vaikka miten kauniita, niin ne mädät hedelmät mitkä ihmisen sisältä tulevat pilaavat myös sen ulkokultaisen kaudeuden.
On varmasti vl-liikkeessäkin paljon heitä jotka ovat saanneet Jumalalta uskon lahjaksi, sitten kun eivät ole suostuneet toimimaan vasten Jumalan tahtoa tekemään parannusta milloin mistäkin höpöhöpö hengestä, niin ovat joutuneet erotetuiksi tai ovat eronneet. Eihän heidän omatuntonsa salli, että he toimisivat vastoin Jumalan Tahtoa, tämä on aivan ymmärrettävää, koska ihminen ei enään omilla teoillaan tee mitään, vaan Jumala on hänen apunaan.
Tätähän taas eivät tiukasti vl-opissa olevat tajua, koska heille vl-liike sääntöineen ja käskyineen voi vain olla ainoa oikea usko. Onko heidän Jumalansa ankara ja pelottava joka on heille antanut tälläisen lakiuskon lahjaksi?