Mistä pääkaupunkiseudulta löytäsi edullisesti Tomtom navigaattorin? Ja muutenkin kertokaa lisää kyseisetä tuotteesta.
Mistä Tomtom
Bisher
113079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
toimiiko tomtom myös nokia 6630:ssa???
Olen nyt puolen vuoden ajan käyttänyt TomTomin kolmesatasta ja täytyy sanoa, että on todella hyvä laite. Moottoritiellä opastaa liittymät hyvissä ajoin, kaupungeissa korkeiden kerrostalojen keskellä ääniohjaus ei aina toimi, vaan silloin kannattaa mennä näytön kartan mukaan.
Itse kyllästyin karttakirjoihin sekä netistä tulostettuihin karttoihin. Lisäksi oman jännitteensä vieraassa kaupungissa tuovat taitavasti piilotetut katujen nimikyltit. Nyt voin keskittyä pelkästään ajamiseen ja välillä vilkuilla TomTomista, mihin pitää kääntyä.
Jos ajaa harhaan, laite joko käskee kääntymään takaisin tai opastaa uuden reitin.
Suosittelen.
viimeeksi olen Suomessa ajaessani tarvinnut karttakirjaa kolme vuotta sitten... Tuskinpa navigaattoria sen useammin tarvitsisin... Tai okei, jos jonnekin esikaupunkialueen liikkeeseen menossa niin täytyy tod. näk. ennen kotoa lähtöä tsekata puehlinluettelon karttasivuilta...
Pitäisi toimia 6630:n kanssa handsfree. Tosin en ole G0500:een saanut mitenkään ladattua puhelimesta osoitekirjaa. Eli näytöllä näkyy vain numero, ei nimeä, kun joku soittaa.
www.marinea.fi/shop
http://www.verkkokauppa.com/
Tilattavissa netin kautta / löytyy myymälän hyllystä (Ruoholahden kauppakeskuksessa).
Hinnat saat vertailla itse. Nettisivuilta löytyvät.
ennemmin, on paljon parempi.Laita hakusana navicore ja katso.
tomtom vai navicore...ensin olin hankkimassa navicoren,sitten tomtom..nyt olen kahdenvaiheilla.Onko kukaan kokeillut kumpaakin ja huomannut eroja jne?
Eli osta Tom Tom, silloin ei tarvitse ainakaan ostaa kännykäksi Nokian luuria, mikä on aina erittäin positiivinen juttu.
Minulla on jo Nokia 6630...eli siihen sopivaa navigaattoria etsiskelen.
nokia ja muihinkin gsm bluetoothilla varustettuihin puhelimiin voit ostaa myös tom tomin, eli mobile 5 joka on myös näissä ylivertainen tuote, gps-mokkulakin on pieni ja siisti, ja opastus ja softa pelaa hyvin ja on helppo käyttää, suosittelen, saat hyvin varustetuista kodinkone-liikkeistä