Kivesvikainen

koirani on ostettu kasvattajalta ihan terveeksi todettuna. kun käytin ekan kerran rokotuksessa, lääkärit huomasivat ettei toinen kives tunnu..mutta mahdollistahan on että vielä laskeutuisi. nyt ikää on 9kk eikä pojalla ole kuin yksi kives. näyttelyihin olin ajatellut viedä häntä jossain vaiheessa kun kasvattajakin sanoi että koira on hieno ja näyttelykelpoinen, mutta eihän sinne hyväksytä kivesvikaisena.

eikös kasvattajan kuulu palauttaa kolmasosa koiran hinnasta jos sillä on kivesvika.?
72299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä kuuluu palauttaa 1/ 3 osa kauppasummasta.

Äänestä

Oma koirani todettiin kivesvikaiseksi alle vuoden ikäisenä ja myös kastroitiin, sillä laskeutumattomiin kiveksiin voi syntyä kasvaimia. Ilmoitimme asiasta kasvattajalle, johon olimme muutenkin tiivisti yhteydessä, ja hän palautti kolmasosan koiran hinnasta, kuten kuuluukin. Näillä rahoilla maksoimme leikkauksen eikä mitään ongelmia ole ollut. Koirani luonnekin pysyi täysin ennallaan, onneksi :)

Valitettavasti näyttelykoiraa ei kivesvikaisesta tule, sillä näyttelyitähän pidetään juuri siksi, että todistetusti lajinsa parhailla jatketaan sukua ja pidetään rotu mallikelpoisena. Oma koirani oli kasvattajan mukaan myös valiomitoissa, mutta eipä tullut herrastamme näyttelykoiraa... vaikka emme sitä kyllä olisi halunneetkaan. Hyvä, ettei nyt mennyt vain omistajien haluttomuuden takia lupaava näyttelyura hukkaan ;)

Suurin osa koirista viihtyy parhaiten siellä näyttelykehän ulkopuolella, joten ei kannata surra näyttelykelvottomuutta. Kivesvikaisessa koirassa ei ole mitään vikaa :) Ja ainakin oma herramme on erittäin tietoinen miehuudestaan edelleen, joten ei sille ole ollut haittaa kivesten menetyksestä.

Äänestä
  • pitää odotella vielä ja tarkkailla että laskeutuuko se sieltä. ei itseänikään suuresti haittaa vaikkei koiramme näyttelykehiin pääsiskään, ihana se on silti! :)

    Äänestä

  • Hauveli_ kirjoitti:

    pitää odotella vielä ja tarkkailla että laskeutuuko se sieltä. ei itseänikään suuresti haittaa vaikkei koiramme näyttelykehiin pääsiskään, ihana se on silti! :)

    Meillä on vajaa 4 kk:n ikäinen uros pentu, jolla oli luovutushetkellä molemmat kivekset paikoillaan. Pian toinen kuitenkin pompsahti pois ja siitä lähtien on tuntunut toisessa ´nivusessa.

    Liikuttamalla saan sen lähestulkoon oikeaan osoitteeseen, toivo siis elää vielä uudelleen laskeutumisesta. Olen kuullut koirista joilla kives on laskeutunut vielä lähestulkoon vuodenkin iässä. yleensä kait puolta vuotta pidetään jonkin moisena rajapyykkinä.

    Onko kellään kokemusta tulisiko kivestä hieroa vai olla hieromatta? Molempia mielipiteitä löytyy, mutta onko kellään omakohtaisia kokemuksia myöhemmästä kivesten laskeutumisesta ja mahdollisia "poppakonsteja" joilla sitä voisi auttaa? Homeopatiasta ainakin olen kuullut joillekkin olevan apua....

    Tiedän että koira voi elää täysin normaalia elämää ja harrastaa muuta kuin näyttelyä, mutta näyttelykoiraksi tuo otettiin ja on todella lupaava sillä sektorilla...ei se puuttuva kives koiran tunnearvoa vähennä missään nimesssä, mutta olisin kyllä erittäin tyytyväinen jos se sinne vielä ilmestyisi....

    Äänestä

  • Pallipuoli kirjoitti:

    tulisko lisää kokemuksia, onko kives vielä laskeutunut ja minkä ikäisenä? Voiko kiveksen laskeutumista edesauttaa jotenkin. mm. e-vitamiinista väittävät olevan apua...

    Äänestä

Luontaislääkinnällä olen saanut hissikiveksen aikoinaan hoidettua omalta urokseltani ;)

Äänestä
  • No et satavarmasti ole saanut. Järkyttävintä näissä idiotismin huipentumissa on se, että pöljäkkeet ihan oikeasti itse uskovat siihen, mitä haluavat uskoa. Sinunkin piskisi tapauksessa tepsi AIKA, ei mitkään hemmetin höpöheinät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hauveli_ kirjoitti:

koirani on ostettu kasvattajalta ihan terveeksi todettuna. kun käytin ekan kerran rokotuksessa, lääkärit huomasivat ettei toinen kives tunnu..mutta mahdollistahan on että vielä laskeutuisi. nyt ikää on 9kk eikä pojalla ole kuin yksi kives. näyttelyihin olin ajatellut viedä häntä jossain vaiheessa kun kasvattajakin sanoi että koira on hieno ja näyttelykelpoinen, mutta eihän sinne hyväksytä kivesvikaisena.

eikös kasvattajan kuulu palauttaa kolmasosa koiran hinnasta jos sillä on kivesvika.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu