Startti

Voisiko joku neuvoa miten starttimoottori herkistetään?
Startti vain naksahtelee kun avaimesta kääntää. Muutaman
yrityskerran jälkeen kone starttaa.
5559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En tiedä herkistämisestä, mutta itse katsoisin kaikki sähköjohtojen liitokset, tiukentaisin niitä ja voisin vaikka ruiskautta niihin CRC:tä tai vastaavaa. Vika tuntuu olevan sellainen, joka seuraa huonosta kontaktista jossakin virtapiirissä. Tarkista varsinaisten "paksujen" kaapeleiden liitokset sekä lisäksi solenoidille tulevat johdot.
Vika voi tietenkin olla myös solenoidissa eli jospa se olisi likainen - avaa ja puhdista huolellisesti niin, että se pääsee helpolla liikkumaan.
Jos nämä ei auta, niin toivotaan tietävämpien kertovan totuudet…

Äänestä

Kovin kuullostaa tutulta, juu. Kyllästytän taas ihmisiä kertomalla Busterista ja Terhi 50:stä, mutta... Oireet olivat siis aivan samat. Startti joko lähti pyörimään tai sitten naksahti vain. Ja syykin selvisi lopulta.

Startti on sähkömoottori, varsin tehokas sellainen, ja imaisee kaikkien sähkömoottorien tavoin aika tavalla sähkövirtaa etenkin juuri sillä hetkellä, kun se on lähtemäisillään pyörimään. Lisäksi se haluaa vähintään tietyn jännitteen, että se ylipäätään pyörisi. Sähkövirta ja jännite taas ovat naimisissa keskenään suunnilleen Ohmin lain mukaisesti, eli jännite on vastus kertaa virta. Akkusi antaa vakiojännitteen 12 volttia, joten jos startin virtapiirissä (akun plusnapa - punainen paksu kaapeli - startin kytkentärele - lyhyt kaapelinpätkä releeltä itse starttiin - starttimoottorin sisukset - starttimoottorin kiinnitysrauta - moottorin runko - musta paksu kaapeli - akun miinusnapa) alkaa esiintyä tavallista suurempaa vastusta, niin suurivastuksisessa kohdassa tapahtuu tavallista suurempi jännitehäviö eikä startti saa kaipaamaansa jännitettä.

Se teoriasta. Pidin Terhin virta-avainta käännettynä, kiroilin toimimatonta starttia ja aloin vasta sitten ihmetellä, että mikäs täällä sihisee ja mistä tuollainen savu nousee. No vaihdevaijerin tupen päässä oleva muovinen suojahuppuhan se siellä tipahteli sulina tippoina moottorikaivon pohjalle. Vaihdevaijeri tuppineen kuumeni hulluna.

Syy: musta paksu kaapeli, jonka piti toimia sähkövirran paluutienä moottorista takaisin akkuun, oli moottorin puoleisesta päästään sekä hapettunut että löysällä. Sähkövirta ei päässyt sitä pitkin takaisin, joten se tuli seuraavaksi parasta virtatietä pitkin: moottorin runkoa pitkin vaihteistoon, sieltä vaihdevipuun, vaihdevaijeria pitkin kaukosäätölaitteeseen ja sen kiinnitysruuveista (alumiini)veneen runkoon, josta oli oma maadoituskaapelinsa akun miinusnapaan. No totta helkutissa tällä reitillä oli moninkertainen vastus verrattuna suoraan, sormenpaksuiseen kuparikaapeliin. Lähes kaikki tarjolla oleva jännite hupeni häviöihin vaihtoehtoisella virtatiellä, ja starttiparka yritti tulla toimeen jollain voltin osilla.

Opetus: käy läpi joka ikinen sähköjohtojen liitoskohta mainitsemallani virtatiellä. CRC on ensiapu, mutta parempi olisi irrotella ruuvatut liitokset, hangata hiekkapaperilla, kiristää kunnolla ja suojata vaseliinilla.

Yksi mahdollinen heikko kohta on starttirele. Se on suhteellisen halpa kapistus, jos sen ostaa harakiristä eikä venetarvikeliikkeestä - aina on mahdollista, että starttirele toimii huonosti ja vaihtamalla sen ongelma poistuu. Rele on kuitenkin niin yksinkertainen värkki, että en epäilisi sitä ensimmäisenä (joskin Terhiin tietysti itse vaihdoin starttireleenkin, ennen kuin edellä kuvattu asioita selventävä tapahtumaketju tapahtui...)

Vasta jos sähköjen ja releen läpikäynti ei auta, kannattaa irrottaa startti ja viedä se johonkin autosähkökorjaamoon huollettavaksi. Startin ainoa heikko kohta ovat hiilet tai harjat, jotka ovat kuluva osa, mutta verrattuna esim. siihen mitä laturien hiilet joutuvat kokemaan, startissa ne pääsevät tosi vähällä. En siis usko, että ongelmasi on itse starttimoottorissa.

Ja tietysti se helpoin mahdollinen: onhan akkusi kunnossa?

Äänestä

Hei

Jos johdot on tarkistettu niin startin toimimattomuus voi johtua myös siitä että startin akseli on jumissa. Johnssonissa ainakin pitää startin akseli vaseliinata umpeen, sitten alkaa pieni hammaspyörä toimia luotettavasti ja jokakerta käynnistäessä nousee vauhtipyörään kiinni. Tarkista siis "liikkuvat osat" ja vaseliinaa kunnolla.

t.Heikki

Äänestä

taitaa olla solenoidi kypsä .se ei yhdistä virta johtimia toisiinsa ,vaan naksahdus kuuluu pelkästä solenoidin liikkeestä kun se työntää startin akselin vauhtipuyörälle.

Äänestä

Merkkarin startti teki aivan samaa viimekesänä...
Purin solenoidin, kontaktit huonossa kunnossa, ja näköjään oli jo kerran käännettykin, joten vaihto edessä. Samalla vaihdoin hiiletkin starttiin, kun oli muutenkin levällään koko hoito.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti kirjoitti:

Voisiko joku neuvoa miten starttimoottori herkistetään?
Startti vain naksahtelee kun avaimesta kääntää. Muutaman
yrityskerran jälkeen kone starttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu