Olemme perheen kanssa harkitsemassa päivämatkoihin käyttämämme moottoriveneen vaihtamista purjeveneeseen, joka mahdollistaisi viikonloppu- ja--kokemuksen kartuttua--myös 1-2 viikon matkat Itämerellä. Meillä on 3-vuotias lapsi, minkä vuoksi olisimme valmiit panostamaan turvallisuuteen ja mukavuuteen hieman kovemmankin kelin sattuessa.
Hyvä tapa aloittaa lienee kurssien käyminen ja veneen vuokraaminen, mutta tiedustelisin silti jo nyt, millainen vene sopisi yo. kaltaiseen käyttöön?
Erityisesti meitä kiinnostaisi tietää veneen koon vaikutus? Hintaahan se tuntuu nostavan merkittävästi, mutta emme ole löytäneet juurikaan tietoa esim. sen vaikutuksesta matkanteon tasaisuuteen eri keleillä, vapaiden vierasvenepaikkojen määrään, veneen käsiteltävyyteen rantautuessa/purjehtiessa, purjeiden käsittelyn raskauteen/monimutkaisuuteen, jne.
Näyttää siltä, että 26-jalkaisistakin veneistä löytyisi jo etsimämme perusmukavuudet, mutta toisaalta reilusti yli 30-jalkaisia veneitä saa erityisesti käytettyinä lähes siedettävään hintaan. Kannattaako koosta maksaa, vai pystyykö hieman pienemmälläkin veneellä purjehtimaan mukavasti ja turvallisesti?
Hyvä tapa aloittaa lienee kurssien käyminen ja veneen vuokraaminen, mutta tiedustelisin silti jo nyt, millainen vene sopisi yo. kaltaiseen käyttöön?
Erityisesti meitä kiinnostaisi tietää veneen koon vaikutus? Hintaahan se tuntuu nostavan merkittävästi, mutta emme ole löytäneet juurikaan tietoa esim. sen vaikutuksesta matkanteon tasaisuuteen eri keleillä, vapaiden vierasvenepaikkojen määrään, veneen käsiteltävyyteen rantautuessa/purjehtiessa, purjeiden käsittelyn raskauteen/monimutkaisuuteen, jne.
Näyttää siltä, että 26-jalkaisistakin veneistä löytyisi jo etsimämme perusmukavuudet, mutta toisaalta reilusti yli 30-jalkaisia veneitä saa erityisesti käytettyinä lähes siedettävään hintaan. Kannattaako koosta maksaa, vai pystyykö hieman pienemmälläkin veneellä purjehtimaan mukavasti ja turvallisesti?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koolla on väliä, koska auts! Tää onkin joku vene/moottori palsta. No, siitä huolimatta KOOLLA on väliä ;)
Kyllä kannattaa ostaa heti vähän isompi vene jos vaan varat antaa periksi .Noin 30 jalkainen on mielestäni juuri sopivan kokoinen perhe käytössä,
riittävät tilat ja mukavan kokoinen käsitellä ja asua pidempäänkin.Purjehdus niksit oppii ajan kanssa jokainen mutta alkuun kannattaa käydä purjehdus kurssi niin säästyy monelta ikävältä kohellukselta.Veneeksi ostaisin jonkun vanhemman veneen joka on pidetty hyvin ja esim.moottori kunnostettu/vaihdettu ,esim.olsson 29 ,antilla 30
jne.Onnea veneen hankintaan!
Matkanopeus on suhteessa rungon vesilinjan pituuteen. Avoimilla vesillä pidempi, ja raskaampi, vene tietysti kulkee tasaisemmin.
Venepaikkoihin ja rantautumiseen ja kolmen-neljän jalan kokoero vaikuta. Enemmän rantautumiseen vaikuttaa se, että moottorissa on kokoon nähden tarpeeksi tehoa (jos pitää rantautua tuuleen).
Sisämoottori, sen kunto ja ikä, vaikuttavat purjevenen hinnassa paljon. Jos kone menee pikapuoliin vaihtoon, tulee helposti 3000 - 4000 €:n ostos päälle.
Purjeiden kuntoon kannattaa myös kiinnittää huomiota. Jos takila on hyvin suunniteltu, voi pienellä porukalla hallita suurtakin alusta: tuttavallani on 17 metriä pitkä kaksimastoinen Rover, jota voi hyvin purjehtia kahdestaan. Rullagenua helpottaa ja alentaa kynnystä nostaa seilit ylös, suosittelen.
Venesuosituksia tuossa jo tulikin, lisäisin listaan ruotsalaisen Maxin: ei ihan huippupurjehtija mutta tilava, tukeva ja turvallinen.
Jos ei lompakko anna myöden, pienemmälläkin kyllä pärjää. Kävin itse viime kesällä Saarenmaalla 6,8 metriselläni ja onpa joku mennyt alta 8-metrisellä Maxilla maailman ympäri.
Tässähän näitä, lykkyä pyttyyn.
Asumismukavuudet ovat suuremmassa veneessä paremmat. Matkan aikana on helpompi kokata, tehdä tarpeita ja satamassa on väljempää asua veneessä. En kuitenkaan ostaisi liian suurta venettä, koska voimat köysistössä kasvavat paljon, rantaumiset vaikeutuvat ja mukaville päiväpurjehduksille ei tule niin helposti lähdettyä. Mielesäni 30 jalkaisissa on jo ihan hyvät sisätilat ja ne ovat riittävän turvallisia itämerelle, mutta kuitenkin vielä keveitä ja helppoja käsitellä.
Kannattaa mieti tarkoin veneen käyttötarkoitus ja ostaa oikean kokoinen vene, joka täyttää kaikki asettamasi vaatimukset.
sillä oppirahat jäävät pienemmässä vähemmiksi, niitä nimittäin tulee. Tulee elementti, vaadittavat voimat, veneen käyttäytyminen jne. tutuiksi ja myös se, oletko sittenkään purjehtija. Itse aloitin 24-jalkaisella, sitten olivat 27- ja 34-jalkaiset, ja nyt 42-jalkainen. Puuhun on hyvä nousta tyvestä.
Itse ostin ensimmäisen purjeveneeni kolme vuotta sitten, ja katselin aluksi 24-30 jalkaisia paatteja, sellaisia kuin Finn-26, FE83, Avance 245, H-star, H-323, Ohlsson-29. Lopulta päädyin kuitenkin 10 vuotta vanhempaan mutta hieman isompaan veneeseen. Sisätilaa en saanut sen enempää, koska veneeni on kapea, saaristoristeilijätyyppinen. Mutta kuulostaapa komealta kun sanoo omistavansa 35-jalkaisen veneen.
Minulla kun on moottorivenetausta, niin halusin veneessä olevan luotettavan diesel sisämoottorin, jos luovilaiskuus iskee tai taidot loppuu. Perämoottorin pärinä on rasittavaa kuunneltavaa ja 2-tahti bensiini kallista. Lisäksi saattaa perämoottorista loppua teho, silloin kun sitä kaikkein eniten tarvitsee.
Moottorin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota purjeiden kuntoon. Voin myöntää itse tulleeni hieman huijatuksi kun ei ollut asiantuntemusta purjeiden kunnon arviointiin. Ensimmäisen kesän jälkeen uusin purjeet, mikä maksoi 21.000 silloista rahaa, sisältäen tosin genuan rullalaitteen, ja täytyy sanoa että vaikutus purjehdusominaisuuksiin oli aloittelijankin selvästi huomattavissa. Jos olisin tiennyt purjeiden todellisen kunnon, olisin yrittänyt tinkiä hintaa alaspäin tai siirtynyt katselemaan muita tarjokkaita.
Isommassa veneessä vallitsevat tietysti isommat voimat niin kiinnitysköysissä kuin takilassakin, mutta jos vene on vähänkään asiallisesti varustettu, niin helat on suunniteltu veneen koon mukaan. Itse rakennettua venettä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota tähän seikkaan, ettei vinsseissä ja muissa heloissa ole säästetty.
Vierasvenepaikkojen määrään veneen koko alkaa vaikuttaa vasta kun pituutta on reilusti yli 40 jalkaa, leveyttä yli 4 metriä tai syväystä yli 2 metriä. Moniin luonnonsatamiin ei ole menemistä jos syväystä on yli 2 tai 2,5 metriä. Turun saaristossa yhteysalusväylät on yleisesti 2,4 metrin väyliä ja monien siltojen korkeus 16 metriä.
Purjeiden käsittelyyn vaikuttaa enemmän takilan suunnittelu kuin veneen koko. Jos on barduunoita tai muita "ylimääräisiä" köysiä, niin aloittelijalle tulee helposti kiire varsinkin pienellä miehistöllä.
Myös veneen turvallisuus ja mukavuus riippuu koon lisäksi monista muista seikoista, rungon muodosta, kölistä, käytetyistä ainevahvuuksista. Oma veneeni on malliltaan sellainen, että kestää pienet ja vähän reilummatkin karilleajot ja masto pysyy pystyssä pitämättä.
nimittäin vanhat 60/70-luvun konstruktiot on aivan eri (sivu)profiilin omaavia kuin esim.90-luvun modernit pystykeulaiset. Vanhoissa veneissä on vesilinjan pituus suhteessa kokonaispituuteen huomattavan paljon vaatimattomampi. Vanhat veneet myös yleensä ovat kapeampia ts. 2,4-2,7 metriä, kun nykyaikainen 30jalkainen omaa leveyttä 2,8-3,1. Sisätilojen avaruudessa ko. erot huomaa selvästi!
Kulun vakauteen vaikuttaa rungon ja kölin muoto sekä veneen kokonaispaino purjepinta-ala. Jos haluat vakaan veneen, ostat hitaan pitkäkölisen veneen! Jos haluat raaserin, ostat kevyen sisäverhoilultaan vaatimattoman. Kompromissa ei juuri ole. (sanovat että jos vene tarjoaa asuntovaunun asumismukavuudet se myös purjehtii yhtähyvin kuin asuntovaunu!)
Päädyitpä mihin kokoluokkaan hyvänsä, osta vene jonka valmistaja on tunnettu korkealaatuisesta työn jäljestä. Vanhaa huonosti valmistettua venettä joudut kauppaamaan kauan, mutta laaadukkaaksi klassikoksi muuttuneen käytetyn veneen saa aina eteenpäin - jos vaikka tarpeet muuttuvat kesien vieriessä ;-)
mielstäni albin vega olisi aika sopiva vene aloittelijalle. Turvallinen ja vakaa. Sitä ei merestä arvaamattomasti nousevat kivet häiritse. Vegalla pärjää itämerellä mainiosti pituutta sillä 8.35 ja leveyttä 2.45 (muistaakseni) syväys on vain n.125 cm .
Itse olen omalla vegaalla seilannut nyt kolme kesää. Kausi alkaa pari viikkoa ennen vappua ja loppuua marraskuussa. Todella tyytyväinen olen ollut . Ja hinta ei huimaa kukkaroa., oman ostin ruotsista ja oli todella edukas verrattuna Suomen hintoja. Vanhoissa Vegoissa on Albini bensa koneita , ne kannattaa vaihtaa heti pois, mutta Ruotsista ostettuna ovat aika hyvin varusteltuja ja edullisia. Käy katsomassa : www.marinan.com sieltä köp&sälj privat sitten merkiksi Vega . Kyllä on paljon hyviä veneitä myytävänä. Muutenkin kannattaa katsella kyseiseltä sivulta muitakin veneitä, ovat edullisia. Ja Eu:ssa on vapaa tavaran ja henkilön liikkuvuus, joten ei veroja !
Onnea valisemallasi tiellä, ei mitään moottorin murinaa enää , vaan tuulen henkäyksiä....
Koolla ja erityisesti koko konstruktiolla on vaikutusta, yllättäviäkin.
Meidänkin perhe aloitteli aikoinaan Albin Vegalla siitä sitten vaihdettiin suurempaan 30 -jalkaiseen ja yllätys oli suuri kun kaikki muuttui niin paljon helpommaksi ja mukavammaksi.
Niin purjehtiminen, rantautumiset ja etenkin koko veneen käyttömukavuus ja asuttavuus.
Pitkäkölisen veneen käsiteltävyys hitaahkossa nopeudessa on vaikeaa - peruuttaen sitä on jopa mahdoton kääntää sinne minne pitäisi ja eteenpäinkin täytyy olla riittävä vauhti jotta peräsin ohjaa. Ahtaassa vierassatamassa pulmallinen yhtälö.. Etu on tietysti karilleajokestävyys ja yleensäottaen matalahko syväys - reissua voi todennäköisesti jatkaa kunhan vain saa veneen irti :)
Nykyaikainen venekonstruktio varustettuna rullagenoalla/-fokalla, itselukitsevilla vinsseillä ja niin että takilan kaikki köydet tulevat istuinlaatikkoon helpottaa manöövereita hirvittävän paljon - en vaihtaisi pois mutta enpä tätäkään tietäisi jos en olisi itse kokeillut.. :)
Eväkölinen vene kääntyy kuin unelma nuihin pitkäkölisiin verrattuna ja jos vene on hyvin suunniteltu ei peräsinpaine ole suuri reippaissa tuulissakaan, nykyveneeni on kevyempi ohjata kuin Vega aikoinaan - sitä sai käskeä reilusti myötäaallokossa ja ohjaus oli varsin raskasta.
Teillä on jo veneilykokemusta - voisi olettaa että vesilläkulkeminen on kaikille tuttua ja homman voisi siten aloittaa isommallakin heti alkuun..
Mitä suurempi vene sen suuremmiksi kasvavat ylläpitokulut - varusteet täytyy hankkia veneen koon mukaan... nostot ja kuljetukset muuttuvat myös hankalammiksi ja kalliimmiksi. Tässä pitää olla tolkku ettei tule puolivuosittaista riidan aihetta kun rahaa menee telakointiin / kevätkunnostukseen...
Mutta harrastus on hieno!