Pyydän etukäteen anteeksi, jos tämä viesti on sopimaton. Kerran aikaa sitten tällä palstalla oli kirjoitus, jossa nimimerkillä Mustalaistyttö esiintynyt henkilö kertoi pelkäävänsä oman perheensä miehiä, jotka kohtelivat häntä huonosti. Kirjoittaja viittasi Kiba Lumbergin kirjaan "Musta perhonen" ja sanoi omien kokemustensa muistuttavan tuon kirjan tapahtumia.
Viesti oli mielestäni järkyttävä, ja oli valitettavaa, etteivät monetkaan lukijat näyttäneet uskovan kirjoittajaa. Tosin jotkut tarjosivat hänelle tukeaan, mutta monet moittivat häntä, ja muutamat vastaukset olivat suorastaan asiattomia. Vaikka jotkin kirjoittajan sananvalinnat herättivät minunkin epäilykseni tekstin aitoudesta, olin erittäin hämmästynyt, kun ketju poistettiin kokonaan. Onko todella niin, etteivät romanit voi hyväksyä pienintäkään viittausta kulttuurinsa huonoihin puoliin, etenkään naisten mahdolliseen väkivaltaiseen kohteluun, vaikka joku kertoisi totuudenmukaisesti omista kokemuksistaan?
Pohdintaa
2
892
Vastaukset
- mä vaan
Jokaisessa kulttuurissa varmaan koetaan naisväkivaltaa, niin myös varmaan romaneiden parissakin. En kuitenkaa ole itse törmännyt tähän väkivaltaa omassa perhepiirissä.
eihä sillä ole mitään tekemistä kulttuurin kanssa jos joku pahoinpitelee perhettään,siinä on ihan eri syyt..
toisekseen varmaan se kertoi viestin epäaitoutta joillekin kun siitä tänne palstalle on kirjoitettu kun se ei liity millän laila kulttuurin,eikä palstakaan ole paras mahollinen käsitellä tommosia asioita vaan esim poliisi tai muut vastaavat jotka vois auttaa häntä..
ja vielä sekin että niin montaa eri juttua on ollu missä on koetettu mustamaalata romaneita yleisesti vaikka kyse saatta olla jostakin/muutamista henkilöistä joka asia ei pitäs liittää koko heimoon..
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1307162Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142519Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2631204- 1001009
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942161937En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137890Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih69879Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79764Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13723Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18711