Kyllä oli haloselta melkoista maaseudun häpäisyä ja ylentyvää asennetta maaseutuun, kun eilisessä vaalitentissä sanoi, että on minullakin sukulaisena yksi sukuun naitu sikafarmari. Siis tämä kommentti sen jälkeen, kun Sauli kertoi viettäneensä lapsuuden kesät sukulaisissa maaseudulla osallistuen tilan töihin.
Muutenkin tuntuu oudolta, että halonen kosiskelee maasedun naisten ääniä. Pitääkö se meitä maasedun naisia jotenkin erityisen tyhminä, kun voi erikseen vedota meihin. Ihan kuin emme itse osaisia tehdä päätöksiä ja miettiä kuka on pätevin presidentiksi. Ei meihin nuoleskelemalla vaikuteta.
Minä äänestän Niinistöä. Kyllä Niinistön kotikaupunki Salo on paljon paljon enemmän maaseutua kuin Halosen kotiseutu Helsingin Kallio. Ymmärtääkseni asuu siellä vieläkin. Ei halosella vaikuta olevan mitään käsitystä maaseudusta, joka Iisalmi nyt kieltämättä on. Miten halonen muka meidän asioita ajaisi, tuskin hyvinvointimme kiinnostaa pätkääkään. Kun ei hän maaseudulla aikaansa ole viettänyt. Kalliosta ei lakkauteta kouluja, tai jos lakkautetaan seuraava koulu on melkein vieressä, eri asia täällä maalla, jossa seuraava koulu on kilometrien päässä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Niinistö ei toisella kerralla kannattanut Ahoa presidentiksi. Miten se nyt on takkinsa kääntänyt kepun suhteen? Tuskimpa.
Kokoomus ehdotti viime vaalien aluksi keskustapuolueelle sopimusta, jossa kokoomus tukisi keskustan ehdokasta toisella kierroksella ja keskusta kokoomuksen (olettaen tietenkin, ettei molempien ehdokas ole toisella kierroksella ;-)
Mutta keskusta ei tähän sopimukseen silloin suostunut. Näissä vaaleissa keskusta ja kokoomus fiksusti tekivät tällaisen sopimuksen. Onhan vasemmistoliitto ja sdp myös yhteistyössä.
Ymmärrän hyvin, ettei kokoomus silloin lähtenyt julkisesti tukemaan keskustaa, koska keskusta itse hylkäsi sopimuksen. Onneksi tällä kertaa olimme järkevämpiä. Kyllä meidän etu on ehdottomasti presidentti, joka ymmärtää jotain maaseudun päälle. Niinistö kyllä äänesti viime vaaleissa Ahoa, vaikkei sitä silloin toisella kierroksella ääneen sanonutkaan.
lähtenyt Ahoa kannattamaan. Siinä on vissi ero. Jälestäpäin on hyvä olla viisas. Mitä se kertoo .
Kertoo sen, että keskusta ei olisi myöskään lähtenyt kannattamaan kokoomuksen ehdokasta toisella kierroksella, koska eivät sopimukseen suostuneet. Se oli keskustan oma valinta.
Mutta turhaan kai täällä asiasta keskustellaan. Jokaisella olkoon oikeus omaan mielipiteeseensä.
kun olet olevinasi aina oikeassa. Muitten mielipiteistä viis
Tuo on jo lapsellista, sinä et minua tunne. Lapset alkavat kiukutella, kun eivät enää muuten pärjää.
Mutta tuo sopimusasia on kyllä tullut moneen kertaan jo ihan asianosaistenkin suusta. Olen kuullut sekä Vanhasen että Niinistön sanovan edellisvaalien aikaisesta tilanteesta ja näiden vaalien erilaisesta tilanteesta. Seuraa aikaasi niin tiedät enemmän. Jotku asiat ovat vain faktoja. On tietysti eri asia, jos ei luota kyseisten henkilöiden sanomisiin.
Sauli. Voi pyhä Sylvi en paremmin sano. Kepu ja kokoomus on kuin kissa ja koira. Repivät toisiltaan silmät päästään
pienemmälle ja on syytäkin.Tarja ei edes älyä koko asiaa.
PUNA/MUSTAKO se on hyvä? Kyllä teitä kepulaiset vituttaa parin vuoden päästä jos Halosta ootte äänestäneet. Halonen on Kallion kasvatti eikä välitä hevonpersettä savolaisista. Takäläiset mummot,nuoret ja keski-ikäiset ovat Halosen takana(onhan sillä 2 kissaa, eikä paljon tavan pulliaisesta eroa) NIIN ON TAVALLINEN!
Tuskinpa repivät, kun parhaillaan tekevät yhteistyötä.
Katsokaa toki tänään vaalikeskustelu klo 20.00 mtv3 ja todetkaa kumpi on parempi.
jäänyt vähiin. Osaatpa oikeaa puuta kuitenkin haukkua.
Kuinka niin on koulut jääneet vähiin?
Vetoan teihin, maaseueun naiset:
Äänestäkää SAULIA!!!
oot,, TALOUSMIES Suomeen pitää saada, eikä mitään MUUMIMAMMAA,,,