tähystys

keuhkotähystyksessä annettiin rauhottava esilääkityksenä!
mielestäni tähystys oli kamala kuitenkin.
nyt on edessä vatsatähystys.paperissa lukee ravinnotta/tupakatta.esilääkityksestä ei mainintaa?eli tehdäänkö se ilman rauhoittavaa?
81233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No jos et itse pyydä (mielellään jo etukäteen) niitä rauhoittavia, niin ei niitä yleensä anneta. Mutta eiköhän se ole melko yleistä, että jos potilas pyytää, niin ainakin jotain saa. Toki on kiinni varmaan myös tekopaikasta.

Itselläni tehtiin marraskuussa sellaisessa "humautuksessa" eli sain suoneen jotain (nimi on nyt unohduksissa), jonka avulla olin suunnilleen nukuksissa koko tuon lyhyen tutkimuksen keston. Halusin tätä etukäteen, koska mulla oli paniikkireaktio keskeyttänyt edellisen kerran alkuunsa ja silloin ei mitään rauhoittavia ollut.

Äänestä
  • jo etukäteen ilmoitettuna esilääkitys paperilla.kyseessä oli keuhkojentähystys.esilääkityksestä huolimatta sain melkein paniikki kohtauksen)

    Äänestä

Esilääkitystä ei varmaan missään automaattisesti tarjota, mutta kunhan hyvissä ajoin etukäteen pyytää ja kertoo että pelottaa, ei pitäisi olla mitään estettä.
Mulle yritettiin ensin ilman, mutta ei onnistunut herkän yökkäysrefleksini takia, seuraavalla kerralla sanoin jo vastaanotolla että ilman esilääkitystä en suostu, ja sain kanssa tuollaisen humauksen. Mulla käytettiin Dormicum-nimistä ainetta, se on nopeavaikutteinen bentso, joka himmentää tajuntaa sen verran ettei tutkimuksesta ole juuri tietoinen eikä muista jälkeenpäin koko juttua.

Äänestä
  • 3 kertaa olen letkun niellyt ja aina on tarjottu esilääkitys pyytämättä.

    Äänestä

Eipä muuten ainakaan Joensuussa annettu esilääkitystä pyynnöistä huolimatta. Edellisen tähystyskerran jälkeen pyysin esilääkitystä uuteen tähystykseen - enkä saanut sitä. Joten missä kaupungissa olette saaneet esilääkityksen?

Äänestä
  • Hesassa HYKSin gastrossa sain tuon "humautuksen".

    Aiemmin oli yritetty tehdä Hesan kaupungin erikoissairaanhoidossa ja silloin en edes tajunnut pyytää mitään lääkitystä, joten en tiedä olisinko saanut. Puudutussuihkeen toki sain.

    Nykyisin tiedän, että myös tuolla kaupungin erikosisairaanhoidossa (ns. sisätautien konsultaatiopoli) saa esilääkitystä, mutta tuosta "humautuksesta" en ole varman, luulen, että ainoastaan joitain pillereitä voisi saada.

    Äänestä

  • Sain pyytämättä esilääkityksen liuoksena. Määrä oli tälläinen osaston lääkemitta

    Äänestä

Olen käynyt 3 kertaa gastroskopiassa, kahtena kertana ilman yhtään mitään lääkitystä, nyt viimeksi pari viikkoa sitten minulle tarjottiin ekaa kertaa hiukan puuduttavaa suihketta kurkkuun. Ei siitä paljon hyötyä ollut, mutta ei sattunut se letkun työntäminen niin paljon, mutta oksennusrefleksi oli silti ihan yhtä paha kun aikaisemminkin.
Olen pärjännyt sillä että hengitän syvään ja rauhallisesti, silmät kiinni ja ajattelen koko ajan että "TÄMÄ ON KOHTA OHI, TÄMÄ ON IHAN JUST OHI!!!"
Viikon päästä menen uudestaan, ja silloin päätetään menenkö leikkaukseen vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkuri kirjoitti:

keuhkotähystyksessä annettiin rauhottava esilääkityksenä!
mielestäni tähystys oli kamala kuitenkin.
nyt on edessä vatsatähystys.paperissa lukee ravinnotta/tupakatta.esilääkityksestä ei mainintaa?eli tehdäänkö se ilman rauhoittavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu