Naista ystavista on viela "pakko" jatkaa...Eras ystavani pystyy "nakemaan" minun tuntemuksiani ja luonteenpiirteitani "kauko-ohjatusti" eli webin valityksella...
Lisaksi han pystyi "profiloimaan" esim. naapurini samalla tavalla.
Olen syysta ylpea...:):)
Lisaksi han pystyi "profiloimaan" esim. naapurini samalla tavalla.
Olen syysta ylpea...:):)
Vastaukset 67
Vanhimmat
Miten minusta tuntuu että porukka tällä palstalla on yli-innokasta magian suhteen? Tämä tuntuma muutamien luettujen viestien perusteella. Älä nyt loukkaannu, en väitä etten uskoisi sinua :)
Tässä kuvaukseni sinusta. Kerro miten lähelle osuin, niin paljastan sitten, miten tuon profiloinnin tein. ;-D
t. Saag Paneer
Siis tässä "Noita-Naisen" profiili:
"Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen."
Heh, taytyy myontaa, etta ei tuossa kylla paljon vaarin mennyt.;)
MUTTA tama selittyy minun mielestani silla, etta SINA olet taitava profiloimaan jo ILMAN testiakin. Koska sinun piti kuitenkin osata asettua "minun asemaani" testia tehdessa.
Ja sita vain ajoin takaa jo ihan aluksi, etta tama kyseinen "www-telepaatti" ei ole tehnyt muuta kuin jutellut yhtena paivana minun kanssani chatissa ja teki sen perusteella "profiilit" seka minusta etta naapuristani...
LISAKSI han tiesi asioita elamastani, joita tuollainen naistenlehden testi EI VOI tietaa.
>>LISAKSI han tiesi asioita elamastani, joita tuollainen naistenlehden testi EI VOI tietaa.
"Millaisia asioita?"
No han esim. "naki", että minuun liityy jotenkin eras "italiaano".
Ja olin juuri n. viikko sitten tormannyt baarissa italialaismieheen, joka olikin sitten soitellut ahkerasti sen jalkeen.
Jotain vastaavaa eivat naistenlehtien testit tieda...
Nyt kun kerran vauhtiin päästiin, niin profiloidaan lisää....
Siis Quadesha:
"Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen."
Eiköhän sitä kolmessa vuodessa jonnimmoisen profiilin jo onnistukin kutaisemaan.
Tuo matka/tehtävä kuulosti varsin osuvalta. Siinähän se sitten pieleen meneekin elämässäni, kun tulee niitä kausia että sisäinen tyhjyyden tunne musertaa niin että elämästä on jokin inspiroiva kiksi kokonaan hävöksissä. Valuvika.
Faktoista en ymmärrä että mikä on niinkuin fakta. Semmoisenkin väitteen olen kuullut että masentuneet ihmiset näkevät itseasiassa maailman realistisemmin kuin kaikenlaiset haihattelijat ja ekstrovertit vouhottajat. En tiedä. Fakta tuntuu usein olevan se mitä joku ensimmäisenä ehtii väittämään omasta päästään käsin.
Logiikka... Eiköhän jokaisella ihmisellä ole se oma logiikkansa oman katsomuksensa tai elämäntapansa kautta siivilöitymässä. Aika pimeäähän se tietysti voi olla jonkun uskovaisen logiikka. Ehkä omanikin. En tiedä. Tietenkin tässä tulee kuvaan taas mielen puolen puutteet.
Voihan sitä tietysti profiloida että joidenkin ihmisten mielestä olen käsittämätön, minkäs sille voi jos niin on.
Muuten ihan ok.
Itse en lähtisi ihmisiä profiloimaan, semmoiseen en järjellä näperrellen pysty. Jos näkyisi joku visio, niin semmoisen voisin aina kertoa. Eipä ole näkynyt viime aikoina kuin jotain samaa vanhaa josta tässä viis.
Kun hieman oppii tuntemaan toisen reaktioita ja mieltymyksiä, niin sen housuihin asettuminen on suhteellisen helppoa - ainakin pinnallisella tasolla. Muistanpa vaan takavuosien "nikinvaihtoviikot"...
Tämän profiloinnin pohjana on tietenkin naistenlehtitason persoonallisuustesti. Ihme kyllä noinkin harvoilla kysymyksillä, se osuu kohdalleen aika hyvin.
Tietenkin itse osaa vastata parhaiten, mutta tämän profiilin tein miettimällä mitä vastaisin, mikäli olisin sinä. Erot selittyvätkin sitten sillä, miten toinen toistaan tulkitsee. Et varmaankaan näytä kaikkia puoliasi täällä, joten siinä se profilointikin menee metsään.
Tai kokeile sinä: vastaa kuten mielestäsi rödis/topu vastaisi, niin ihmettelen sitten mikä meni vikaan. ;-D
Testi on täällä: http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php
Hm, no tuommoista se lykki sinulle:
>Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.<
Ne nikinvaihtoviikot. Sitten kun joku päivä ihan oikeasti pystyn nauramaan niille, niin hyvä. Minulle niistä jäi vaan paskan maku suuhun. Olin ja olen edelleenkin siinä määrin tosikko että en pidä siitä että minun väitetään sanoneen jotain mitä en ole sanonut: Babuhan väitti "leikin" jälkeen että minä olin ollut se joku ihmehiippari jolla oli jopa muutama positiivinen kommentti sanottavanaan vakinikistäni. Pitäisi olla paljon kehittyneempi ihminen kuin olen, että pystyisin tuosta noin vaan kehumaan itseäni vähät välittämättä siitä että olen siten omahyväinen paskiainen.
Mikä ihme siinä onkaan? Luterilainen kansantauti, vaatimattomuus kaunistaa. Minä syön näitä käpyjä, syö sinä poikamme tämä ossopukko. Voi ziisus.
Kaippa se on se harha että jos vähänkin sanoo jotain hyvää itsestään, niin tulee joku ja NOLAA. Osoittaa että oletkin naurettava pelle, paskaa täynnä ja EI SUSTA KUKAAN TYKKÄÄ. Torjuu.
Ett silleen... Kas, kuinka taaskin pääsin omaan itseeni, vaikka sinuahan tässä piti profiloida...
*pussaa persettään*
Kuvasi minusta on huomattavasti sosiaalisempi ja ekstrovertimpi kuin todellisuudessa. Mitä ilmeisimmin kommunikoin krjallisesti rohkeammin ja päättäväisemmin kuin IRL. Myyntitykki, juontaminen... huh,huh! Lojaalina itseäni pidän, mutta en konservatiivina. Kyseenalaistan järjestään joka hemmetin asian. Enkä koskaan IRL anna toisten kuulla kunniaansa! Yksinkertaisesti siksi, etten ole mikään verbaaliakrobaatti. Häviän aina huutokilpailut.
>>Kaippa se on se harha että jos vähänkin sanoo jotain hyvää itsestään, niin tulee joku ja NOLAA. Osoittaa että oletkin naurettava pelle, paskaa täynnä ja EI SUSTA KUKAAN TYKKÄÄ. Torjuu.
Jep, en minä aina itsekään tiedä mitä kaikkea kestän ja mitä en. Sen vuoksi tulee sellainen Joukahais-ilmiö että ensin uhotaan ja sitten jo porataankin suohon sotkettuna. Hyh hyh. Tai joku Aino... Vinkuu vaan sitä että en mene vanhalle miehelle ja toikkaroi sitten niin että hukkuu järveen (tarkka lukija havaitsee että hän EI hukuttanut itseään vasiten). Ja sitten jo myöhemmin sanookin Väbälle että olisin minä tullut sinulle. Hullu ämmä!
Ei kukaan tiedä kenestäkään ikinä kaikkea, ja joskus minua epäilyttää ettei ihminen itsekään pysty itseään täysin hahmottamaan 100 % oikein. Sitten syntyy niitä "peilailuita" joissa tämä meidän kaikkien kaveri Böbö on niin himokkaana tutkimassa mitä kaikkea ihmisestä saa irti, ja lopulta kaikilla on vain paskanmaku suussa. Ellei sitten homma ala huvittaa, ja ainahan se ei ala. Itselläni kun on vielä tämä naiseuden (hah hah) taakka niin uskallan väittää että ei yksikään ukko ikinä saa minusta täysin tyhjentävää kuvaa aikaiseksi vaikka niin nerokkaassa pikku päässään kuvittelisi tehneensä. Mutta miten vain. Se mikä minua itseäni ihmetyttää itsessäni on se että miten voin olla niin pohjattoman lääpälläni itseeni, kun naisena sellainen on taatusti kiellettyä. Naisena "pitäisi" rakastaa lapsia, kissanpentuja (pidän enemmän aikuisista kissoista), kaupoissa juoksemista, kodin laittoa etc. Kälättäminen ja toisten asioihin puuttuminen kai minulta jossain määrin toki luontuu. Mutta kaikessa kumminkin aina tässä maassa väikkyy takana että jos olet nainen, niin itseäsi et saa KOSKAAN asettaa etusijalle missään asiassa.
Siispä naiset tekevät sen kierosti. He ryhtyvät sosiopaateiksi, marttyyreiksi... Mutta jollakin ilveellä heidän ON päästävä kaiken keskipisteeksi, koska kukaan ei halua viettää koko elämäänsä jonkinlaisena sidekickinä muille. Ei naiseus voi ihmisestä tehdä sekundääri-ihmistä joka vaan sivusta tukee ja ymmärtää niitä jotka oikeasti menevät ja tekevät.
Haenko minäkin siis tuon tuostakin huomiota, haluanko paistatella parrasvaloissa? Ihan taatusti. Sitä on vain pirun vaikea myöntää, koska tällä pallolla naiseus on liitetty kaikkeen muuhun kuin sellaiseen riikinkukkomaiseen elvistelyyn (mistä yllättäen tulee nyt mieleeni Freddie Mercury). Madonna on minusta hieman huono esimerkki naisille sikäli että hänellä ei tunnu olevan omia lahjoja. Tämä nykyisin soiva Abba-jumputus ei todista mitenkään hänen oman luomisvoimansa puolesta.
Ennemmin valitkaamme Kate Bush esikuvaksi. Mutta jostain syystä tässä maailmassa todellinen luovuus ei ole mitään sen rinnalla että osaa hyödyntää markkinavoimia.
Ja siltikään en kauheasti aina samaistu "naiseuteen", mutta menköön tämä näkemys nyt tämän kerran tänne, saa nähdä sitten pystynkö tukkimaan turpani hyvän sään aikana jos tästä tulee jotain polemiikkia.
Aika hiljaista kyllä on. Eikä minulla ole nyt hinkua hillua täällä, on kaikenlaista muuta mikä vaatii huomiotani.
>>>Tai kokeile sinä: vastaa kuten mielestäsi rödis/topu vastaisi, niin ihmettelen sitten mikä meni vikaan. ;-D
Saagin naistenlehtitestillä kaikista ihmisistä saa varmaan suurinpiirtein samanlaiset. Mielenkiintoista olisi tietää voiko tätä samankaltaisuutta havaita muillakin menetelmillä... MIKÄ meidät kaikki vetää näillä foorumeille? Viihdytys tietysti.
En lähde naistenlehtitesteillä enempää touhuilemaan. Heitän lonkalta mitä itse arvelen.
Lukemieni kommenttien perusteella yhteenveteleisin että Babu on jossain määrin elävässä elämässä junteilta turpaansa saanut ukko joka on havainnut turvallisimmaksi rääpöstellä ihmisten omituisuuksia netissä. Tunnistamalla ja tunnustamalla oman itsetärkeytensä hän arvelee olevansa sovelias rokottamaan muita joita pitää kaltaisinaan tai suurempina pölvästeinä kuin itse on.
Tätä tarvetta ronkkia ihmisiä hän saattaa ehkä tosissaankin kuvitella tarpeeksi tehdä "hyvää". En tiedä kuinka vakava hänen hyvän tekemisensä harha on, koska sillä saralla puurot ja vellit menevät niin herkästi sekaisin että ihminen voi todistella itselleen aivan mitä hyvänsä, saada muut todistelemaan itsestään aivan mitä hyvänsä ja kertakaikkiaan laittaa systeemit niin sekaisin että siitä ei ota enää pirukaan selvää.
Onko tällaiseksi jokerihahmoksi korttipakkaan päätyminen tietoinen valinta vai psyykkiseen rakenteeseen liittyvien erityispiirteiden aiheuttama "ajautuminen" - se on vaikea selvittää, sillä jokerina olemiseen kuuluu olennaisesti faktojen ja fiktion hämärtäminen.
Ja siksi toisekseen minua ihmetyttää että mitä väliä meillä kaikilla oikeastaan toisillemme on... Vaikka sata vuotta netissä tässä kupattaisiin niin eipä tässä paljon hullua hurskaammaksi tule vaikka profiloisimme toisemme banaanilla anaalia ronkkiviksi marakateiksi. *loppukevennys*
Mutta viihdytään toki.
Tunnistatko itsesi?
"Olet innokas, ulospäin suuntautunut, analyyttinen ideapakkaus. Ihmistyyppisi on monilahjakkuus, joka on kiinnostunut lähestulkoon kaikesta. Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisiä ja riippumattomia, mukautumattomia ja toisinaan jopa kapinallisia ja riitaisia. Ihmistyyppisi toimii inspiraationa toisille, jotka saattavat seurata sinua kuin gurua tuntemattomille vesille, joilla saattaakin olla vaaroja. Ihmistyypilläsi on toisinaan vaikeuksia tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia tai kohdata vastoinkäymisiä tai sietää auktoriteetteja. Sinulle soveltuu ammatiksi itsenäinen yrittäjä – toisten järjestelmiin sinun on vaikeampi sopeutua kuin omiisi. Sinulla on kyky menestyä monilla alueilla, ja saatatkin vaihtaa alaa monta kertaa elämäsi aikana. Etsit aina uusia haasteita, kun nykyinen toiminta on jämähtänyt rutiineihin. Ammattialoista sinulle sopivat parhaiten myyntityö, tiede, taide, kirjoittaminen ja psykologia – ja oikeastaan kaikki muukin, jos voit tehdä sitä oman mielesi mukaan. Löydät itsesi usein visionäärin, markkinoijan tai tutkijan roolista."
>>Sitä on vain pirun vaikea myöntää, koska tällä pallolla naiseus on liitetty kaikkeen muuhun kuin sellaiseen riikinkukkomaiseen elvistelyyn (mistä yllättäen tulee nyt mieleeni Freddie Mercury).
Vautsi. Ihan alkuperäisen oman ajatuksen minä kuvittelin saaneeni, mutta mistä näistä tietää...
***
Mielenkiintoisimmat ihmiset ovat niitä jotka estottomasti sekoittelevat ääripäitä keskenään. Ai lav väiskivemmelsääriä - aina siihen pisteeseen asti että pupu pomppaa silinterihatusta päin näköäni.
Mutta ehkä tuo joukahaisuus nyt oli sentään vähän liikaa... Voi toki olla että tapaan toisinaan myös isotella, mutta ne joille isottelen eivät välttämättä ole itsekään aivan väinämöisiä. Mene tiedä. Ilmarisen sisko, kielikello muistaakseni, kuvastaisi mahd. paremmin meitsiä.
Kalevala kun joskus on ollut melko rakaskin minulle, niin olisi kiintoisaa hahmotella missä määrin itsekustakin löytyy ketäkin. Ne Kalevalan hahmot ovat varsin loistavia arkkityyppejä.
Q:n rofilointi meni ihan pieleen, tuo osuu lähemmäs, vaikka siinä huomaakin turhan korostuneesti savolaisen piällysmies-stereotypian vaikutuksen.
Näin tuli omilla vastauksilla:
"Olet itsenäinen, looginen ihminen, jolla on sisäinen ideoiden ja mahdollisuuksien maailma. Toisten mielestä olet rauhallisen itsevarma, toisinaan jopa jääräpäinen, nykyisten olojen arvostelija, joka on vakuuttunut siitä, että asioita ja tulevaisuutta voi muuttaa. Kun asioita, teorioita, järjestelmiä tai olosuhteita tarvitsee muuttaa, on ihmistyyppisi kulissien takana tekemässä tarvittavia muutoksia. Kaltaisesti ihmiset vetävät helposti muitakin mukaansa kohti omaa päämääräänsä. Toisten mielestä olet joko inspiroiva tai sitten sinulla on heidän mielestään päähänpinttymä. Tämä mielipide riippuu siitä, miltä kannalta he toimiasi tutkivat. Olet sisäänpäin kääntyvä, ja toisinaan jopa ujo, ja luotat sekä loogiseen analyysiin että sisäiseen intuitioosi kun teet päätöksiä ja tärkeitä ratkaisuja. Tunteikkaampien ihmisten mielestä olet viileä, ja käytännönläheisten mielestä voit olla epärealistinen, mutta välität ainoastaan sellaisten ihmisten mielipiteistä jotka omasta mielestäsi ovat älykkäitä. Menestyt useissa ammateissa, sekä matemaattisilla että filosofisilla ja kirjallisuuteen liittyvillä aloilla. Parhaiten olet kotonasi teoreettisissa, analyyttisissä ja metodologisissa alueissa."
...oikein seikkaperäisesti mitä itse kuvittelet itsestäsi?
Aim ööl iörs. Ja hiiteen nyt nuo naistenlehtihölmöilyt, kuten jo aiemmin taisin todetakin. Kai.
Ko. testin mukaan mikäli minä olisin minä, saisin tällaiset vastaukset:
>Olet tosiasioihin pitäytyvä, järkevä, looginen ja mietiskelevä. Nautit toiminnasta, itsenäisyydestä, riippumattomuudesta ja yksinäisyydestä. Voit tehdä töitä tyytyväisenä ja tehokkaasti 20 tuntia yhteen menoon. Ihmistyyppisi on utelias, käytännöllinen ja usein mekaanisesti suuntautunut. Useimmat taitavat käsityöläiset ja teolliset muotoilijat, sekä elektroniikan ammattilaiset, insinöörit, mekaanikot ja menestyvät urheilijat ovat ihmistyyppiäsi. Kaltaisesi ihmiset ovat mestareita monimutkaisten järjestelmien hallitsemisessa ja analysoinnissa, ja usein keksivät niihin parannuksia. Keksit usein keinoja, miten sama työ voidaan tehdä helpommin tai nopeammin. Työpaikalla olet siksi yrityksen vahvuus, mutta toisaalta myös riski, koska helposti ”oikaiset” joitakin turhina pitämiäsi sääntöjä ja määräyksiä. Liike-elämässä ihmistyyppisi nousee helposti huipulle, koska siinä yhdistyy tosiasioihin perustuva toiminta ennakkoluulottomaan kokeilemiseen ”miksipä ei kokeiltaisi tätä” –tyylillä. Olet objektiivinen, kilpailukykyinen ja viileän järkevä useimmilla elämän alueilla. Tunteikkaampien ihmisten mielestä saatat olla irrallinen ja ehdollinen yksinvaltias. <
Tota noin joo...
Joku kysyi jo vuosia sitten että mikä tämä oikein tämä juttu sinun ja Babun välillä. En muista mitä vastasin. Koska nyt kuitenkin pää jäi auki, niin auotaan sitä vielä lisää.
Tämä lienee joku ikiaikainen kissa ja koira -hommeli. Babu on, tai esittää olevansa, ihminen jota ei muka ikinä saa mistään nalkkiin vaikka hän itse olettaa kai olevansa kovakin guru muita näykkiessään. Babun, fantasiahahmon, elämä perustuu sille että sanoi kuka tahansa mitä tahansa mitään ei myönnetä ja aina voi vängätä vastaan. Babu on liukas luikku nettipersoona.
Minulla ei ole mitään erillistä persoonaa nettiä varten, vaan minä olen aina minä. Tästä kai juontuu se että otan asioita välillä aivan liian raskaasti. Ja että olen tosikko. Eihän kukaan kestä jatkuvaa esillä ja kritisoitavana olemista omana itsenään. (Kuka käskee olla? Introvertti tässä omaa sisäisen pienen ekstrovertin, ei sen kummempaa...)
Se mikä minut, huumorintajuttoman ja itseriittoisen pikku omahyväkkään, on saanut melkein vihaamaan Babu-persoonallisuutta on se oma kokemukseni tässä maassa tästä elämästä että aina riittää ihmisiä jotka yrittävät päästä osoittamaan että kukaan ei ole yhtään mitään. Toki - ei kenelläkään ole oikeasti mitään merkitystä koko maapallon tasolla, mutta ei ihmiseltä voi ottaa pois hänen itsensä merkitystä itselleen ja toivottaa hyvää päivän jatkoa päälle. (Tai haistattaa p-skaa jos käy niin että ihminen ei suostu tästä omanarvon tunteestaan luopumaan.) Helvetti soikoon, millä tässä ihmisen pitäisi porskuttaa ja selvitä milloin mistäkin pienestä tai suuresta kriisistä jos hänen pitäisi lähteä siitä peruslähtökohdasta että pelkkä paskahan tässä ollaan?!
Babu puhuu valheista, Babu ilmeisesti myös puhuu valeita minkä ehtii. Hän ei ole ikinä mitään mitä toinen sanoo hänen olevan. Hän voi viisaasti vaieta siitä mikä hän on, hän antaa olettaa ja antaa ymmärtää ja sitten sanoo oletukseen että ei se noin mene. Mikä kaiken tällaisen pelleilyn takana on? Tarve pysytellä muiden yläpuolella? Ja sieltäkö sitten korkealta katsoen eniten ärsyttävät ne ihmiset jotka ilmaisevat tarvetta pysytellä kaiken ulkopuolella (niinkuin minä jossakin vaiheessa tein)? Entä onko ylä = ulko, onko se aina niin automaattisesti?
Käykö Babu niiden kimppuun joita hän pitää kaltaisinaan, vai tallaako Babu nimenomaan niitä joilla on vielä jotain harhakuvitelmia siitä että olisivat aitoja ja ainutlaatuisia?
Olen välillä elämässä aikonut suistua kyynisyyteen ja olen viljellyt liikaa tekoälyllisyyttä (josta saa herkästi tartunnan jos viihtyy netissä). Olen ajatellut että ehkä minun pitää tulla sellaiseksi kuin Babu, kivikovaksi ja jääkylmäksi. Ehkäpä kumminkaan ei. Oli Babu sitten kuinka syvälle iskostunut hänet kehittäneeseen ihmiseen, omakseni en tuollaista "zeniläistä" persoonallisuutta halua. Kun kohtaan ihmisen joka kaikin tavoin pyrkii "ojentamaan" muita heti kun heissä viriää jonkinlaisia inhimillisyyden merkkejä, tunnen sekä viehätystä että puistatusta. Viehätystä sitä kohtaan että ei ikinä antautuisi muiden armoille, ei ikinä antaisi mitään itsestään. Se on turvallista. Se on älykästä. Se on "siistiä" ja "coolia" yms. Mutta se on myös pelottavaa. Se on masentavaa.
On varmasti olemassa muunkinlaisia roolimalleja. Jokatapauksessa luulen että entistäkin enemmän tulen olemaan netissä "oma itseni", mitä se sitten onkaan. Jos se vaihtelee päivittäin, ei se ole mikään vale. Vale on niin hieno sana että siihen on varaa vain uskovaisilla ja muilla fanaatikoilla. Elämä ja ihmisenä oleminen on muutosta. Eihän sääkään mitään "valehtele" jos se on yhtenä päivänä yhdenlainen ja toisena toisenlainen. Ehkäpä ei Babukaan mitään valehtele. Hän vain kokeilee erilaisia mahdollisuuksia, kun ei parempaakaan tekemistä ole.
Summa summarum, minä en tykkää Babusta. Maailma ei siihen kaadu jos näin myönnän. Eikä tämä välttämättä koske sitä joka esittää Babua. Mistäpä minä tietäisin, kun en ole mikään telepaatti muukalaisia kohtaan.
Kivaa oli kumminkin filosofoida tällainen fiktio(???)hahmo teemana. En siis ole nyt erityisen ahdistunut, PMS-tilassa, uneton, pääni syönyt tms. Tämä missä tilassa nyt kirjoitin on melkeinpä normaalitilani.
Toistaiseksi.
Kumma testi. Kun sen tekee useamman kerran, niin siellä on eri kysymykset. Tein yhden nopeesti, ja toisen perään hieman tarkemmin mietiskellen Tietyt asiat toistui. Niinkus tää lojaliteettiasia ja sitten se, että olisin jotenkin erityisen empaattinen.
Mielestäni vastasin joka kerta ihan rehellisesti, mutta joka toinen kerta olen jääkylmä loogikko ja joka toinen kerta intuitiivinen emootiohihhuli. Molemmat tosin pitävät paikkansa, mutta tämä kertonee sitten niin... jostain?
"Olet oma yksilösi, älykäs, etäisen analyyttinen ja mietiskelevä. Arvostat eniten ideoita, periaatteita ja abstraktia ajattelua. Kaltaisesi loogiset ihmiset yrittävät ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta, eivätkä muuttaa tai hallita sitä. Ihmistyyppisi usein haluaa korkeampaa koulutusta ja pyrkii saamaan oppiarvoja ja tietämystä useilta elämän alueilta. Sinulle soveltuvat parhaiten akateemiset tai tutkimustyöhön liittyvät ammatit. Ei ole väliä, mistä tieteenalasta on kysymys, niin olet kotonasi kun voit tutkia asioita ja miettiä ja analysoida abstrakteja ja teoreettisia aiheita. Olet usein visionäärin, tiedemiehen tai arkkitehdin roolissa. Teet oman työpanoksesi mieluiten yksin. Sinulla voi olla vaikeuksia arkisten asioiden hoitamisessa, koska asioiden mietiskely täyttää elämäsi. Toisten mielestä saatat olla ylimielinen ja syrjäänvetäytyvä. Ihmissuhteet voivat olla sinulle ongelmallisia, koska tunteet ovat sinulle vierasta aluetta."
Oiskohan muuten niin. Vähän oudolta minusta tuntuikin kun sitä aloin toiseen kertaan tehdä, tällä kertaa itselleni. Ero sinun minulle tekemään nähden oli suorastaan irvokas. Suurin ero tuli kai jossain kohdassa missä kyseltiin jotain muista ihmisistä välittämistä tms. ja minulla nyt sattui olemaan sellainen fiilis että enpä taida paljon välittää.
Ei se nyt ihan niinkään mene. Noh, samapa tuo. Oikeastaan minun kannattaisi lopetella tässä ketjussa hyvän sään aikana. Oli vaan väistämätön hinku sanoa Babusta se mitä sanoin, koska hänen kauttaan minulla ilmeisesti on mahdollisuus opiskella sitä että kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää. Pakkopitäminen on aiheuttanut minulle elämäni varrella itkua, parkua ja hammastenkiristystä. Sen kun vielä oivaltaisi ettei itsestäänkään ole pakko pitää, ja silti voi porskuttaa.
Reaktio syntyy ja samalla sen tiedostaa, JOKU ei pidä MINUSTA, ja MÄHÄN välitän muitten mielipiteistä niin et KAIKKIEN pitäs pitää musta, mut minkäs teet, kun kukaan ei tykkää aina jos ees koskaan, ja eihän sitä itekkään aina musta tykkää (niin ketkä muuten puhuu?) niinku et sääkään susta, niin et eiks nää kaikki suhteet kaikkien ja kaiken välil oo vaa viharakkaussuhteita, voi jude ku mä oon pyörryksis, mitä mä oikeen selitän --- mut siis toi dilemma oli siis se, et kuka mä oisin, jos sä et pitäis musta kii, vaan oisit oikeesti pitämättä, ja painamatta siitä saatanan napista, josta tää vieteriukko ponkaisee, ja niinku jos MÄ jotenkin tiedostasin tän mekanismin, niin en kai MÄ sit reagois niinku tälleen, vai mitä hä???
MUN mielestä tossa ton edellisen depiilin tekstissä oli jotain sellasen omalaatusta nyrjähtäneisyyttä, joka oli oikein esteettisellä tavalla häiritsevää.
Onks tää sitä, mitä me sanotaan itserakkaudeksi?
...itserakkautta on sitä kun osoittaa toisten itserakkauden ja itse katsoo olevansa kaiken tuollaisen maallisen komhoijauksen yläpuolella, koska on niin vitun viilee - kaikkine zeeneineen, perkele.
>
Viisaasti sanottu.
Kerrotko opastusta anovalle vielä tämän: onko se itserakkaus sitten synti vaiko eikö?
... pitääkö sadismia syntinä.
Jumankauta. Jätkät hoitivat homman kotiin ilman että minun piti sanoa enää yhtään mitään! Wow!!!
Onko sadismi sitten sitä kun osoittaa toisten sadismin ja itse katsoo olevansa kaiken tuollaisen maallisen sadomasoilun yläpuolella?
....sinulla ongelma pohdittavaksi.
"Toisen sadismin"... Olenko minä kaikki nämä vuodet kisaillut jonkun taatan kanssa jolla on ihan yhtälailla lantussa vikaa kuten minullakin?
Pitäisikö nauraa vai itkeä.
Ehkä joskus on tervettä puhua asioista myös niiden oikeilla nimillä.
>>>Ehkä joskus on tervettä puhua asioista myös niiden oikeilla nimillä.
Sadismi.
Senkin sadisti.
Bissee pötsiin, pössyy myssyyn ja lykkyy pessään, katotaan mihin ajatukset laukkaa ja mitä ruudulle näpyttävät.
Ai niin sitä bissee. Jotain kehää ne aatokset ainakin kiertää ja rientää hän NYT!
Ja poikkesin tietenkin samalla istumalla parveketupakalla, mitäs tää elämä täällä muuta ku addiktioiden luettelemista. Niistäkö eli niitäkö pitäs jatkaa. Nettikirjottelu tietenkin, kaikenlaiset ajatustottumukset, miellyttämisenhalu, niin pois päin. Kyllähän me nää tiedetään kaikki, kaikkimullehetitännenytjutut. Hui katoku keinuttaa, ihan ku isos laivas valtamere aalloil. Huisii. Jee.
Nii mitä mä äsken sanoinkaa, kaikkihetitännemulllenytjutut, näinks helppoo tää onki paitti ton kaikkihetimulletännenytjutut-sanan kirjoittaminen. Huh huh. Olipas taas elämä vaikeeta. Hörppy helpottas.
HÖRPS
Pakko se oli ja tänne kirjottaa, näemmä. Huojutaan taas vähän. Oli niin asiaa olevinaan, mutta eihän tul täst ny mittään. Nii mitä mä teille sanosin jos mä teille ittellenne puhuisin, enkä nettipersoonille. Vai kelle sitä muka puhuu, omille ajatuksilleen ja projektioilleen vaan kuitenki, mistä sen niinkutsutun itten eli TOISEN muka tuntee ja ymmärtää, ja siks kai niitä nappei ettii ja hipoo, siis mukamas vaan hipoo, tai niin no, olin siis sanomassa enkä muista mihin liittyen, että vaikka kommunikaatio on mahdotonta ja ainoa järkevä tapa kommunkoida on kommunikoida siitä miten kommunikoidaan, toistaa hän papukaijana hänelle ja miks mä oikein hänettelen siis toistaa hän papukaijana hänelle ja tää tuli ihan vahingossa emmä tiijä huomasiksä ees ja nyt tulee tosi outoo juttoo mistähän sit puhuttas niin se papukaijajuttu eli toistaa papukaijana kolmannen kerran hänelle kommunikoidun ei siis mitään omaa ajatusta itse keksimäänsä vaan ihan vaan omimaansa ja tiedustaa että onko sitten muunkinlaisia kysymyksiä samaan sävyyn papukaijoitellen taas tällä kertaa UG:n aatoksia. Sitaattiapparaatti nääs näitäkin addiktioita.
Mut siis mistä sitä tietää mitä pinnan alla tapahtuu kun pinnan päällä bamlataan, mähän tuun jo uniinki niinku naguaali, en siis missään unennäössä muistaakseni ainakaan vaan ihan vaan symbolisesti, jos sitä yhtään mietit, et varmaan, satuimpahan vaan nyt tommosenkin ajatuksen aattelemaan ja torjumaan. Kai se tuntu sit jotenki tarpeelliselta. Ja taas rullaa, otetaan hprprrööö tää laivaa keinuuutaaas
Mähän lupasin kehänkiertoo ihan ensisanoiks tai ainakin melkein, et onks täs taas joku kausaliteetti vai et tääks on se kausaliteetti vai huhheijaa.
Et niinku sadismi. Mitäs se sadismi nyt olikaan. Ai niin sitä et kun on ne tunteet ja addiktiot ja mekanismit ja muut, niin nehän toimii niin, et meikä kirjottaa ja panostaa piristeiden ja päristeiden avulla melkein instant almost non edited tajunnanvirtaa niinku ei oo koskaan ennen panostanut, et kattokaa ny ku hei helppoheikki hyppää, noi helppoo se teidät tästä syyllistää. Okei piste. Jotain mä äsken muistelin. Muistelisko vielä. Ei en mä muista vieläkään muistelisko, nyt vie vä eiku näpit. Huijasin vaan pikkusen, hähhähhää.
Moi taas, aiku mä kirjotin paljon tuol parveketupakal ja tautisen hyvää tietysti. Valehtelematta. Mut mitähän sit. Jos härrppääis ja kkeinuis joooo
Niin no vaikka nää päihteilyt, pössyt hidastaa ajatuksia paikka paikoin lähes kirjoitusnopeudelle ja bisse hmm ja nii tää keinutus kiitetää siitä muute vaa, niin sosiaalisia estojaan voi aina poistella ja katsoa sitten jälkeenpäin että vieläkö jälkeenpäin hävettää sanoo nimimerkki rohkea rokan syö, enkö olekin!
Ja sit, nyt on putki päällä, sit toi uni mihi jäätii, must se oli hyvä juttu ja tekstiki vaikutti ihan positiivises sävys kirjotetult, näin pitää pätee ja ittelleen todistella, vai kysyks mä jotai en nyt. Kysy. Mitään vaan jatkan, huokaan huokaan ja jatkan ja keinun ja ojensin käden ja kysyn että alanko jo väsyy vai välttelenkö vai käynkö ylkierroksil vai kaynkl ainkaaaaan
Hengitetään. Ja hävetäänkö vähän? Juu, justhan me näköjään luvattiin ja niin tää keinu keinuu taas,
näin tää juttuu toimii näköjään, että lupaukset pidetään heti eikä huomenna, sanotaan mitä luvataan ja toimitaan, siis tavataan.
Joo oli ihan selvä pisteen paikka toi, ensin oli menevinään että kirjotetaan eikä tavataan, mut toi tavataan editoitu siihen välittömästi koska siinä oli pisteen paikka. Ihan kummallista kehäjuttuu. Hyörii ja pyörii. Myörii. Ja häpeää taas, joo tähän tulee selvästi tää wiccalainen kolminkertaisuuden laki, kolmanteen sukupolveen pahat tekosi kostetaan. Joo tiedätte että valehtelen ihan tarkotuksella nii sehän ei sillon oo mitään oikeeta valehteluu. Vaan vitsailuu, mut eipä nyt naurata, on mutrusuu, eiks yhtää hymyilytä vielä, hymyileks jo vai häpeeks mää?
Kehtaaks kukaan kertoo et toimiks toi ei vai, eli mil taval ton oli siis toimii ja kelle, mulle se tietenki toimi. Mut riittääks se? Bissee riittää vielä kolmaskin pullo, ekasta tosin kuohahti yli aika iso osa, jäin tämänkin tähän kirjoittamaan ennen hakureissua ja arvaa käynks samal tupakal NYT
eli kolmanteen sukupolveen kostetaan, ja mähän kostan, NIMESI ON ANALOGIA! mut jos menee yli kolmen, JA MULLAHAN MENEE, niin onks sit jo kysees
nii joo, näin voi tosiaan kirjottaa, tiedoks kaikille TEILLE jotka äsken muttette enää päässäni väititte vastaan.
addiktio?
Finitoi hän taiturillisien kuvion nyt taidollensa kiitosta ylistäen samalla huomaten lyöntitarkkuuden hupenevan, sitten tarkentuvan, ja sitten taaas heikentyvän kun itseään kiitti, pois siis siitä. Toimiiks tää samal tavalla, miettien rikkoikokysymysmagian?
No ei suinkaan tai väliäkö hällä, siis palaamme ensimmäiseen persoonaan niinkö ja kuka keneltä tiedustaa
asunko minä kaulassa, kaulan yläpuolella vai kaulan alapuolella. Katsokaamme hörpäten.
Arvasittekin jo vitsin jonka tuosta kehitin, joten sitä on tarpeetonta toistaa. Vai katsoitko takaisin?
Hmmm.
Olen salaperäinen.
Hihitän. siis kerran vaan, eli siiskö hihahdan?
Kihahdan jos vielä häpiän. Häpeä eli häveliäisyys eli kunnioitus eli kunniantunto,
pohjalaisilla on kova kunniantunto, on muillakin, mutta harvemmin yhtä kova.
SE ON KAUHIA SOKAISTUS SE KUNNIANTUNTO!
huutaa saarnaajan ääni korvassa. Ote löystyy. Löystyköön, pakkaaks tässä. Onkohan näissä joku ylämerkkiraja. Ei kai, on han noi ta jee sus pos tei lui ta ollut pitempiäkin. Joo oli tarkotuskin olla rasittavaa luettavaa, tolle jekulle on kai ihan joku oma nimikin, ei vaan nyt muistu mieleen, ei niin että mä ITTELLENI kiitosta ottaisin, juttu menee niinku menee sanoo matti nykanen.
Tittelintuure. Olut vitsin konkreettinen jälleeneläminen ilman muistitahraa siitä miten se vitsi meni. Kun olin salaperäinen.
Vai onko se tahra ettei muista, sekö asia on salaperäinen?
Kuulen kyllästymisen ääniä. Juu kyllä tätä ihan miellyttämistarkoituksessa on kirjoitettu ja kirjoitetaan. Kokeilunhalun tarkoitus lienee johtaa miellyttäviin kokemuksiin, kun on tämä vaisto nimeltä uteliaisuus. Että mitähän tuossa seuraavaksi lukee.
Ja miltähän tämän lukee, kun lopettaa, lähettää viestin, polttaa seuraavan spliffin, hörppää olutta ja lukee. siis niiku olis jo.
Nii ja sitte ne pikkupojat ja pikkutytöt rupee luulee, et päihteide avul voi kehittää luovuutta.
Tsot tsot pikkupojat ja pikkutytöt. Ei niin saa ajatella.
Koska te tiedätte että tää oli mulle vaan yks konsti kehuu itteeni, tajuutte kai kaikki noi äsken sanotun implikaatiot, joit vain nää häpeen ja kunniantunnon mekanismit sun muut editoinnit estää suoraan sanomasta, ja siis että mä häpeen sitä että lupasin olla häpeemättä ja petin lupauksen ja häpesin ihan vahingossa vaan mutta en tiedä enää missään järjestyksessä että kattokaa ny miten noloo on kysyy et toimisko tää how low can you go jo tarpeeks varottavana esimerkkinä että pysysitte eros näist aineist ainaski joksku aikaa ja arvatkaa onks mull vittumaine virne naamal
No sullahan juttua pukkaa...:)
Joo siis "kohtuus kaikessa", mita "piristeisiin" tulee, mutta toisaalta "ei tippa tapa, eika ampariin huku"...
* Taidankin hakea huomenissa maistuvaista punaviinia yhden merkkipaivan kunniaksi...
Oiskos siellä joku nyt jäänyt koukkuun tyhjän jauhamiseen?
Mutta eiköhän me molemmat lopeteta häpeäminen. Minä en jaksa hävetä sitä että mieleni on sellainen kuin on ja tylsyyttä ja tyhjyyttä pelätessäni kiedon itseni satuihin ja tarinoihin. Sinun olen toki toisinaan suonut häpeävän haluasi nälviä ihmisiä, mutta etpä sinä kai ylimielisyydellesi mitään mahda.
Vammansa kullakin.
Omaa ylimielisyyttäni: minun ei sentään tarvitse turvautua huumeisiin tai viinaan kyetäkseni kirjoittamaan maratoonikirjoituksia. Ja jos niiden kirjoittelu sattuu minua huvittamaan, so what.
Kaikilla meillä on joskus identiteettiongelmia.
Muistat varmaan, kun lukiossa sai psykan kirjan käteensä ja innostu Desmond Morrisista ja intoutu analysoimaan ihmisten käyttäytymistä. Enste se oli kivaa ja sit se alko vituttaa ja lopulta huomas olevansa joku saatanan friikki, joka oli elämästä ulkona ku lumiukko. So it goes, sano Vonnegut.
Mutta se oli lukiossa se. Vai mitä?
Muistan psykantunneist et en kyllä monella ollu, se oli semmone ryhmä jos oli kymmenen tyttöö ja mä, ja sit idiootti ussanope myös psykkaa opettamas. Jotenki, en muista tarkkaan miten, onnistuin keplotteleen itteni koko psykkasta eroon, sen muistan että syy miks halusin oli kun en jaksanu kuunnella sitä idioottimaikkaa, mut annoin maikan uskoo keksimäänsä teoriaan et mä halusin veks koska olin ainoo poika. Kiltti toistentunteethuomioonottavaihmistaimi hän siis.
Desmond Morrisii mä luin ihan omin päin mutsin kirjahyllyst. Ne apinajutut oli kivoi. Lumiukoista tulee mielee aina ne eltaantuneet ku oli vatssassa väärinpäin siinä Bumbtsikabum-biisis.
Mut mieluummin vanha kuin aikuinen. Vai mitä?
Emmä tuomitse päihteitä (sana "huume" on monel tapaa typerä, mut jaksa selittää miks) millään lailla, et siinä suhtees ylimielisyys tai häpee ei juuri kolahda, ja enkä mä käytä päihteitä kirjottaaksi tänne vaan kirjottelen siitä huolimatta että pilvee poltan, sitä kun sattuu nyt vaan olemaan.
Mut mistä sä tiedät että mä haluun nälviä ihmisii tai oon ylimielinen? Vai onks jo se et mä en mahdollisesti oo sama mieltä tästä stoorista ylimielisyyttä? Sä tuot usein julki jotkut tuskatilat sun muut puuskat, mut myös nannatuntemukset, joita sä saat tai oot saanu vuorovaikuksista näillä palstoilla. Emmä osaa arvioida kumpaan suuntaan vaaka on kallellaan, jos tässä ees punnitsimisesta on kysymys. Siitä, että mä oon ollut jossain tai useemmissa rooleis mukana noissa vuorovaikutuksis on sit synnyttäny semmosta tarinaa ja sitä kautta itteensä toistavaa kuvioo näihin kirjotteluihin, joka on kuitenki pohjimmiltaan muna-kana kuvio, et mistä sitä oikeesti tietää et kumpi pyytää ja kumpi saa ja siinäkö vaihtoehdot. Vai entäpä "jos yks voittaa nii kaikki voittaa!"?
Jospa toi ois niinku se rajaton itserakkaus, tätä jo eilen mietin ja tarinaa kehitin, kuinka on tavallaan kahden välissä, rajattoman itserakkauden ja sitä rajaavien häpeä/kunnia-kuvioiden, kuten jotain eilen olin nimeävinäni, ehkäpä tosiaan jossain sen kaltaisessa merkityksessä kuin sosiaalisten ehdollistumien kermavaahto - vaiko peräti koko vati?
Kysymykset synnyttävät vain lisää kysymyksiä.
Niin sitä siis edelleen kysyn, että olisiko se niin simppeliä että ittesä häppeemisen ja itteihailun (=ylimielisyyden?/=kohtuuttoman nautinnon?) välillä vallitsee öbaut fifti-fifti-balanssi? Olisiko tämä emppiirisesti tutkittavissa? Epäilen kysymystä tyhmäksi, no okei, emmätiiä.
Niin mitä se itsetärkeys siis on, tai sen menettäminen? Liittyykö se jotenkin kysymykseen itserakkauden ja itseihailun välisestä erosta, jos sellainen on. Ihailussahan on aina se jonkin TOISEN läsnäolo välttämätön, mutta onko rakkaudessa välttämättä? No meni sanamäärittelyks. Ja sillohan katoaa se vähäinenki ymmärryksenjyvä, vaikkei tietenkää aina.
Nii selväähän on, että mä en tiedä mitä tarkottaa itsetärkeyden menetys, sattuneesta syystä, joten tää on vaa spekulaatiota, et lakkaa kertakaikkiaan välittämästä muitten mielipiteistä ja sillälailla rakastaa itteensä autuaasti. Eli siis ihailee. Joo ei oo rakastamisen ja ihailun välillä eroo, näin huomaan. Vaik mitä mä tiedän.
"Yhden tiedän, etten tiedä mitään", sanoi Sokrates. Olenko muka Sokratesta viisaampi?
Vaan ei silti Sokrates lakannut keskustelemasta ja nuorisoa turmelemasta, vaan vasta myrkkymalja kansan tuomion toi turmion... ja maineen ikiaikaisen... saduissa ja tarinoissa...
Niin se hyvä puoli näissä hörhökuvioissa ja siis kieltolain ainoo hyvä puoli (mukamas) et ku tutustuu uutee tyyppii ja pääsee sille asteelle et aletaa vertailee kokemuksii laittomien päihteitte paris, nii siinähän jo samassa syntyy vahva perusluottamus. Aste-eroi tietysti aina löytyy luottamusjutuissa, jos jaksaa ja kun pitää harmaan sävyjä erotella. Jepjep, niin ne "piirit" vie mukanaan. >^)
T. Nuoriston Turmelija
("Kenen muun omatuntoo mun pitäs kuunnella paitti omaani?")
Taas kylla harvinaisen sekava viesti sinulta, mutta yritetaan ottaa selvaa...
Mistaan "jepjep":sta en tieda...itse pysyttelen punaviini-linjoilla ja sitakin satunnaisesti.
Mutta jos siis ajat takaa sita, etta nuorilla pitaisi olla muutakin kuin paihteet elamassaan, niin olet taysin OIKEASSA!
Tähtään häpeän nujertamiseen, joskaan konstini eivät ehkä aina ole järin onnistuneita. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe minkäänlaista häpeää mistään mitä olen sanonut. Jos ajatellaan taannoista untani, niin roolikuvastossani olisit ollut kyllä oikeammin castanedalainen toiminnan mies Genaro, mutta uni tykkäsi laittaa mutkat suoriksi ja tehdä sinusta naguaalin. Ilmeisesti tilanteesta unessa piti tehdä mahdollisimman hankala (minkäänlaisena laumanjohtajana kun tuskin pystyisin sinua koskaan kunnioittamaan) jotta virkosin todellisuuteen. Rasittavuus ja sietämättömyyshän oli unen keskeinen tunnetila, joskin toki myös imarteleva tunne että olen spesiaali ja erityinen.
Olen aiemminkin nähnyt unen jossa nagge naguttaja (sillä kertaa itsensä don Juan seurueineen - tosin unen aluksi muistaakseni Star Trekin Kirk kavereineen valaita etsimässä...) huoli minut joukkoihinsa, ihmetellen kovin mikä mahdankaan olla kun käyttäydyin niin omituisesti siinä unessa.
En ole kuten nämä netin kyynisimmät ihmiset jotka pystyvät älyllisesti näpertelemään asioita rutikuivan neutraalisti, minulla on voimakkaita tunteita ja ihanteita ja läp läp... Ei se ole mikään ihme jos jään kiinni Tarinaan ja mielelläni olisin osa jotain suurempaa. En koskaan kaivannut edes naggenaiseksi, vaan ihan avan lännen noidan viittaa itselleni sovittelin, kun niin umpihulluna itseäni pidin jo muutenkin valmiiksi.
Oma noitaseurue. Mitään sen rakastavampaa tuskin pystyn jostain tietoisen ja tiedottoman väliseltä vyöhykkeeltä toivomaankaan. Heh... Aikansa kutakin. Olihan se ihan hieno harha. Sitten tuli haistapaskaa ja ämmää. Voin olla hienohelma, mutta ei nuo vaan sovi Tarinaani. Päättyköön siis koko uni. SE uni. Muitahan toki riittää.
***
Minulle itseihailu taitaa olla ontto korvike jonka olen kehittänyt sille ihailulle (rakkaudelle) mitä en koskaan ole kokenut saavani oikein mistään enkä keneltäkään. Sen vuoksi itserakkauden korttitalo on valmis romahtamaan pienimmästäkin tuulenviristä. Mutta kyllä minustakin tuntuu ettei rakkaudessa välttämättä muita tarvita. Tai erityisiä kohteita.
Sinun taholtasi tullut jatkuva syöttö että "et ole mitään, olet ihan paska, jos vaan jotakin itsestäsi keksit sanoa niin kyllä siitäkin jotain tusinatavaraa tehdään" tietysti vitutti päivästä nolla lähtien. Siis tietenkään kukaan ei ole yhtään mitään, mutta toisaalta kaikki ovat myös kaikkea. Minkä takia koko ajan pitäisi rämpiä siinä iänikuisesti mitättömyyden suossa? Jos kirjoitan pidemmän jutun, mäkäti jäkäti ja soo soo. Ohjeita kirjoittamiseen riittää. Jos puhun tunteistani, voi hellandyydeli. Kyllä siinä alkoi tuntua että teikäläisellä on joku ihme vimma painaa ihminen niin maanrakoon kuin suinkin mahdollista.
Päättelinkin sitten että jos minä olen mitättömyys-paska, niin sinä olet paha-paska. Jotkut siis ovat paskoja rasittavuuttaan ja jotkut vittumaisuuttaan. Valitsee siitä sitten paskuutensa lajin, jos voi. Jos ei voi niin voi voi.
Mutta... paskasta jauhaminen saa jäädä. Ehkäpä jokaisella on oikeus olla oma itsensä, olkoot jonkun toisen mielestä vaikka kuinka tympivä ja vastenmielinen. Ja jos alan kokea että en nimenomaan sinulle tyypillisiä tympeyksiä jaksa, niin ei minun tarvitse niitä omaan niskaani kasata, kaikki kun EI ole aina minun syytäni eikä ongelmani. (Tämän kun olisinkin tajunnut erinäisissä elämäni tilanteissa...)
Sitten viikonlopun pähkylä: jos sinulle itserakkaus on tosi kova juttu, minkä takia vaikutat hyökkäävän muiden ihmisten itserakkauksia vastaan? Onko se sinulta pois että joku toinen omalla tahollaan rakastaa itseään?
Perhana kun aina unohtuu jotain.
Tehtäköön tiettäväksi että en häpeämättömyyttä etsiskellessäni ja toisinaan löytäessäni tarkoita että ihminen saa käyttäytyä ihan miten vaan. Ihanteeni on että tietää ettei tee mitään oikeaa pahaa ja sen vuoksi ei ole mitään syytä hävetä itseään.
Tiedätkö sinä ettet tee mitään oikeaa pahaa "näpäyttäessäsi" ihmisiä, vai onko se sinulle yksi hevon hailea? Olen toistuvasti tuonut esille että en aina tiedä mitä kaikkea itse kestän. En todellakaan tiedä. Toisinaan kuitenkin minun on helpompi unohtaa hömpötykset siitä että joku netissä tekisi pahaa hyvän nimissä. Ja silloin näenkin yhtäkkiä vain pelkän pikkupojan joka haluaa kiusata muita.
Sinä teet pahaa. Mitkään korulauseet ja kiemurtelut eivät sitä muuksi muuta. Sinä lykkäät vastuun uhrille, ajatellen kenties että mitäs tulee tänne torvena toitottamaan itsestään. Sinäkö tämän paikan omistat?
Minä päädyn aina altavastaajaksi. Minulla on tarve hyökätä niitä vastaan joiden tunnen yrittävän ajaa minut pois, tukkia suuni tai vääristellä sanomisiani tai nälviä kaikkea mitä sanon.
Ne joille pösilöiden ojentelu on mannaa, kenties olettavat että se on ihan oikein että vähän näpäyttelee. Onko? Mikä siinä on niin ihanaa, mikä niin oikeaa ja onko hyvä mieli aina kun jollekin toiselle saa pahan mielen? Eroaako tämä mitenkään jostain typerien teinien SM-geimeistä ja nokkimisjärjestysasetelmista?
Luoja mitä paskaa olenkaan sietänyt.
Joku varmasti kokee sen rasittavana että asioita ei jätetäkään flirtisti ilmaan roikkumaan, vaan tongitaan ja pengotaan rasittaen niin muita kuin omaa itseäänkin kunnes tulee vastaan jotain niin järeää kamaa että siinä viekoittelevaan "kaikki on niin suhteellista" -hölynpölyyn sairastuneet nyrpistelevät nokkaansa... Yritän tuosta hölynpölystä nimittäin itse irti. Se ei sovi minulle, ei semmoinen että mitä tahansa saa sanoa ja tehdä ja vastuu on aina jonkun muun, mutta ei tekijän. Sellainen mädättää sielun. "Kunhan mulla on kivaa niin muut sotkettakoon vaikka suohon"?!
Tätä tämänkertaista oikeaa nimeä, sadismia, pohtiessani tajusin että eihän sadisti sitä osaa erikoisemmin tiedostaa että hän sellainen on, koska hän olettaa että kaikki ovat! Sadisti, tai ehkä ennemmin oma lempilapseni sosiopaatti, kokee että koko elämähän on ihmisten välistä pikku peliä jossa välillä yksi kurmuuttaa toista, ja mitä viattominkin hölötys onkin merkki jostain syvästä kieroudesta (vaikka mitään muuta kieroutta ei olisi olemassakaan kuin sadistin oma kierous).
Sosiopaatti tekee toisille sen mitä hän pelkää hänelle tehtävän. Hän pelaa muut pussiin ennenkuin nämä ehtivät kissaa sanoa, ja sitten kun muut ovat pussissa, alkaa sosiksella pyöriä pelko että mitäs jos ne nousevat sieltä ja kostavat. Parasta valita uhreja joista ei kostamiseen ole! Tai sitten sosis, hienoisesti katuvaisena, alkaa selitellä että emmää mitään silleen niinku oikeesti ja kaikkihan me ollaan tämmösiä eiks joo hei!
Tottakai me kaikki ollaan, niin. Kaikissa ihmisissä on vähän kaikkea, mutta joissakin on jotain isommalla kauhalla annosteltuna kuin muissa.
Pitäisikö joka miehen tiedostaa olevansa raiskaaja sen takia että mahdollisuus siihen on jokaisessa miehessä?
Pitäisikö jokaisen myöntää olevansa pedofiili sillä siunaaman hetkellä kun joku pedofiili alkaa vedota muihin että kaikkihan me tykätään katsella lapsia vähän sillai eiks je?
Silloin kun ihmisessä on joku yksi tietty piirre jonkinlaisessa määräävässä asemassa niin että suurin osa toiminnasta värittyy tuon piirten kautta, ihminen ei ole oikeastaan kykenevä tekemään enää yhtään objektiivista arviota muista ihmisistä, jos itsestäänkään. Tällaisen poikkeuksellisen yksipuolisesti värittyneen ihmisen kanssa joutuu helposti joron jäljille, sillä hänen olemuksensa jollaintavoin hapertaa muidenkin ihmisten näkökykyä ja selväjärkisyyttä pelkällä läsnäolollaan. Kaikki havaitsevat pelaavansa yksi-piirteisen pussiin tavalla tai toisella, eikä tämä "yksi" välttämättä asiasta edes nauti, tai tiedosta sitä erikoisemmin.
Koska "yksi" näin tavallaan tartuttaa muut ihmiset, hänen on helppo väittää että muut ovat kuten hän, ja hän on väitteessään tavallaan oikeassa. Häneltä itseltään kai tuskin voi odottaa kauheasti vastuuta tekemisiinsä, joten todellakin jää muiden tehtäväksi karistaa yltään hänen sairaalloinen vaikutuksensa.
Omaa "lataustaan" on toki vaikeampi mieltää kuin muiden, mutta kun tänään katsoin itseeni minusta vaikutti siltä että oman v-ttumaisuuteni avainsana on idealismi.
Koska olen idealisti oletan että minun pitää tulla paremmaksi koko ajan, ja tähän toki käytän kaikki mahdolliset tilanteet ja keinot. Ellei edistystä tapahdu, masennun ja puran tuskaani. Idealistina mäkätän ihmisille milloin tahansa havaitsen heissä jotain vastenmielistä tai puutteellista, sillä odotan tietenkin muiltakin jatkuvaa "kasvua".
Idealistina olen sotinut taantuneita uskovaisia vastaan, ynnä kaikenlaisia sortajia, varsinkin itseni sortajia.
Idealismini on ääliömäistä sikäli että vaikka harhoissani niin halusinkin itseltänikin salaa uskoa, eivät muut jaa sitä kanssani. Muilla on omat juttunsa eikä heitä kiinnosta oikeasti paraneeko maailma, he itse, minä... Ne tilanteet joita arvelin saaneeni ikäänkuin lahjaksi tullakseni paremmaksi olivatkin kaikki vain pelkkää suunpieksäntää mitä duunataan kun ei muutakaan tekemistä ole. Menin suolle pomppimaan kokeillen että kuinka syvälle voin upota, ja ainahan sitä suohon vajoaa kun tarpeeksi siellä hyppii tasajalkaa.
Mitäs siitä voi oppia? Idealistikin se vajoaa suohon kun tarpeeksi pomppii ja tärisee.
Jotenkin minun pitäisi kai oppia suojelemaan itseäni omalta idealismiltani, etten olettaisi naivisti hyvää kaikista mahdollisista ihmisistä silloinkun kun näiden läsnäolo tekee minulle pahaa. Olen tosielämässä kohdannut sosiopaatteja ja nämä ovat jättäneet lähtemättömät arvet vain sen vuoksi että minun on ollut äärimmäisen vaikea ymmärtää miten he voivat olla sellaisia kuin ovat. Miten joku voi olla tieten tahtoen paha???
Noh, kaikkeen siihen verrattuna joku Babs on pelkkä varjon varjo. Mutta ehkä olen tarvinnut tämmöistä pitkällistä sähläilyä ja ihmettelyä netissäkin ymmärtääkseni että kaikkea ei voi ymmärtää. Tarvitseekokaan.
>>>Minä päädyn aina altavastaajaksi.>Minulla on tarve hyökätä niitä vastaan joiden tunnen yrittävän ajaa minut pois, tukkia suuni tai vääristellä sanomisiani tai nälviä kaikkea mitä sanon.>Sinä teet pahaa. Mitkään korulauseet ja kiemurtelut eivät sitä muuksi muuta. Sinä lykkäät vastuun uhrille, ajatellen kenties että mitäs tulee tänne torvena toitottamaan itsestään. Sinäkö tämän paikan omistat?
Ja vielä, kun tuohtumusta riittää:
>>>Sitten viikonlopun pähkylä: jos sinulle itserakkaus on tosi kova juttu, minkä takia vaikutat hyökkäävän muiden ihmisten itserakkauksia vastaan? Onko se sinulta pois että joku toinen omalla tahollaan rakastaa itseään?
>>>Silloin kun ihmisessä on joku yksi tietty piirre jonkinlaisessa määräävässä asemassa niin että suurin osa toiminnasta värittyy tuon piirten kautta, ihminen ei ole oikeastaan kykenevä tekemään enää yhtään objektiivista arviota muista ihmisistä, jos itsestäänkään.>Omaa "lataustaan" on toki vaikeampi mieltää kuin muiden, mutta kun tänään katsoin itseeni minusta vaikutti siltä että oman v-ttumaisuuteni avainsana on idealismi.
No kato ny kui ailahtelevaisii nää tunnetilat ja mielialat on!
Ja miten sanat heiluttaa!!!
Pelkät sanat.
Jotka kertoo tarinoita.
Joita keksii ajatukset.
Jotka kätkee totuuden.
Joka on ideaalinen.
Rullaati, rullaati, rullaati, rullaa.
...että yritetään, edes, olla ns. sujut keskenämme. Voi toki olla että minun on mahdotonta nähdä teikäläisen kaltaisia ihmisiä muuna kuin tunteettomina paskiaisina. Tunneihminen olen itse henkeen ja vereen, enkä välttämättä halua siitä edes muuksi muuttua. Tunteen vimmallahan minä asioita teen. Jos ei tunnu mitään, mikä pointti missään on?
Vaikka naurettavaahan se toki on.
Tunteellisena ihmisenä olen yrittänyt moneen kertaan ns. puhua suuni puhtaaksi ettei sitten jäisi enää mitään vitutuksia, mutta siinä tietysti käy niin että hommalle ei loppua näy. Kun kerran pääsee alkuun, on vaikea lopettaa.
Kyllä minäkin olen helvetin kyllästynyt. Minulle näiden tunnepyöritysteni lomassa on kai hyvin tärkeää löytää jotain jämerää ja konkreettista, eikä pelailla netissä joillain ihme "vaikutelmilla" ja sotkea itseäni kaikenmaailman profilointeihin yms. Siitä tulee pelkkää pahaa oloa aina ennemmin tai myöhemmin.
En minä tiedä pitäisikö vain jättää sinun juttusi lukematta - sitten pitäisi tietysti aina arvata nikistä että jaaha siellä on henkilö joka on minulle kuin myrkkyä. Se että itse jättäisin vastaamatta - no sehän olisi jo ihmeiden ihme. Hetken ajan voin vastustaa kiusausta, sitten taas rämähtää päälle jumalaton ideoiden vuo. Eli oivalluksia pukkaa. Sairaita ja joskus jopa terveitä.
En voi todellakaan julistaa sinua joksikin ylipääyyperhypersaatanaksi, kun niin paljon olen kumminkin sinusta, sinulta tai sinusta huolimatta tältä palstalta saanut. Mutta kyllästyyhän sitä kaikkeen, joskus ihmisiinkin. Ymmärrän kyllä miten rasittava itse olen, mutta minun on ikäänkuin pakko oppia elämään välittämättä siitä, jos yleensä elää aion. Ja hittovie aion.
Opettaja-harhoista olen kumminkin jo läpeensä kypsähtänyt. Sanokoon täälläkin kuka tahansa mitä tahansa, en ehkä ole enää niin vaikutettu ja innostunut oikein yhtään mistään. Entäpäs jos kukaan ei ole koskaan ollutkaan täällä minua kummoisempi missään mielessä... Hui...
>Kumpikohan meistä oikeesti enempi ihmisiä pelkää?
Vuodesta erkki olen tietysti olettanut että minä olen pelkurien pelkuri, kaikkien surkimusten surkein susikappale...
Mut. En kyllä uskalla eteenpäin ajatellakaan, etten aloita jotain ihan uutta ihme sekovaihetta tässä enää kaiken päälle.
Silti. Kyllä. Niin. Omaa voimaanihan minä tässä olen koko ajan etsinyt, ei voi vastaan väittää... OLENKO minä niin voimaton kuin masentuneena ja pessimistisenä helpoiten ajattelen olevani?
Sinun kanssasi kai eniten on pänninyt että ei ole lepoa, ei rauhaa. Välillä olen siitä kiittänyt, välillä syyttänyt, välillä ei vaan jaksa enää yhtään mitään. Mutta tietenkään kaikki ei ole sinusta lähtöisin, vaan aimo annos ihmevirityksistä tulee todellakin minun puoleltani. Joutuukohan sitä väistämättä olemaan julma muille ihmisille kun nämä herättävät omassa itsessä jotain semmoista mitä ei välttämättä haluaisi kohdatakaan?
Minun on aina ollut hyvin vaikea mieltää mitä pitäisi tehdä jos ei kykene suhtautumaan 100 % myönteisesti johonkuhun.
Äh, no minä minä minä. Ehkäpä minun pitäisi löytää joku terapeuttisen neutraali ihminen kuuntelemaan loputonta lässytystäni. Joku joka ei reagoi vaikka lekalla päähän löisi (vaikka mitäs siitä sitten oppii).
...mutta kyllä vaan edelleenkin tapulissa lepakoitsee ja vintillä viuhahtelee kun minusta alkaa tuntua että helvettiäkö teikäläistä kurmuuttamaan mistään. (Oli kuitenkin antoisaa ajatella niitä näitä sosiopatiasta ja sen sellaisesta.)
Jotenkin niin iisi olo yhtäkkiä. Herrattaren rauhaa siis lajitoveri. Tai ihan mitä hyvänsä, jotain kivaa.
Ja NYT pois.
Ei hemmetti, vieläkin vaan poiki mieleen eräs pikku arvoitus...
Vuosia X sitten liikuskelin jollain foorumilla, olisiko ollut Buddhalaisuudessa vaiko Idän uskonnoissa, en muista, ja yllättäen joku nimimerkki BlackLily tai Black Lily tms. avautui minulle ja sanoi että hän on Babuloksen uhri. Nimenomaan käytti tätä sanaa. BL:n kova hinku tuntui olevan tehdä Babusta oikein demonin perikuva, mutta jotenkin minä en silloin sille lämmennyt, kun se tyrkytys mielestäni haisi. Ajattelin että siinä se Babu varmaankin yrittää väkisin demonisoida itsensä toisella nimimerkillä.
Vaihtoehtoja.
a) Kyseessä oli oikea erillinen nimimerkki joka on entuudestaan vittuuntunut Babuun. Kertooko tämä siis siitä että Babu tosiaan on vittumainen, enkä minä ole ainoa joka on jossain vaiheessa saanut tarpeekseen?
b) Jos kyseessä oli Babu itse, eikö tämä sitten taas osoita että hänellä on hinku näyttäytyä niin synkeänä varjon perikuvana, ettei hän mitenkään voi tosissaan suiviintua mistään mitä hänelle sanoo, koska hänellä ei enää ole inhimillisiä tunteita? Jossa tapauksessa kaikkinainen mukamas-harmistuminen ja penseys on vain taas pelkkää esittämistä. Ja jolloin minun fiilikseni olisivat taas kerran hänen takataskussaan, väänneltävänä ihan mihin tahansa suuntaan. (Minähän aina kesyynnyn helposti, ei tarvitse kuin pari leppoisaa sanaa ladella ja vihjata ohimennen jonkinlaiseen omaan inhimillisyyteen, oli sitä tai ei.)
Keissi jäänee avoimeksi, sillä BL:n kommenttia en nettihullun vimmallakaan löytänyt enää mistään, ja jos minä tätä alkaisin märehtiä niin hommahan mennä sytkyttäisi taas täysin palkein eteenpäin: provosoituminen, raivo, kyllästyminen, tyhjyyden tuntemukset, "ollaan kavereita", hiljaiselo, provosoituminen etc. Mutta semmoistahan se tietysti ihmisten kanssa on että koko repertuaari tulee aina väkisinkin käytyä läpi, varsinkin jos itse ei ole järin vakaa ihminen. Eikä minuun vakautta väkisin kaadeta vaikka pidettäisiin pillistä kiinni ja kita revittäisiin ammolleen.
Pitää vaan oppia elämään tietoisena siitä että pienimmästäkin yllykkeestä saattaa lähteä mieli trippailemaan, ja pitää suhtautua etäisemmin ihmisiin joilla on huono vaikutus minuun. Halusivat sitä itse tai eivät!
Piiri pieni pyörii.
BlackLily oli yllekirjoittaneen alter ego. Silloin suivaantuneena siitä, että sanoi mitä tahansa, niin vastauksena oli aina pelkkää vittuilua. Magiapalsta nuivettui, koska aloitti kuka mitä tahansa, oli vastassa kyyninen besserwisser, joka kuittasi koko hoidon pohjalta "ei uutta auringon alla".
Toki itsetunto- yms. ongelmat voidaan kaataa aina ihmisen itsensä niskaan. Sanot mitä tahansa, niin ongelma on aina omasi. Tosin tällaiseen ei tarvitse uskoa. Kaikkea ei tarvitse uskoa, mitä viisaat kirjoittaa.
Ihmiselliseen ja inhimilliseen elämään kuuluu myös sosiaalisuus, toisten ihmisten kunnioittaminen, empatia, huomaavaisuus ja tämäntyyppiset jutut. Kukin meistä tajuaa, ja reagoi toisten vajavaisuuksiin, ottaa ne omassa käytöksessään huomioon. Tai ainakin pitäisi.
Millaiseksi sellaista ihmistä sitten tulisi luonnehtia, joka vammaisen nähdessään menee tämän eteen huutamaan: "TIESITKÖS SINÄ ETTÄ OLET VAMMAINEN!? SE ON KUULE SUN IKIOMA ONGELMASI, EI MUN!"
Se joka vierestä seuraisi moista tilannetta, tuntisi iolonsa epäilemättä vaivaantuneeksi. Myötähäpeä ihmisen puolesta, joka ei tajua rajojaan.
Jo ajat sitten heitin, että mielestäni Babu on jonkinasteinen psykopaatti, joka mitä ilmeisimmin ei ymmärrä tai pysty käsittelemään tuonkaltaisia ilmiöitä. Pitämään tervettä hajuarakoa toiseen ihmiseen. Seurattuani jo jonkin aikaa tuota debattianne, mieleeni pulpahti tuo "sadismi". Siitähän siinä loppujen lopuksi on kyse. Eikä sellaista tarvitse sietää. Ei sinunkaan, eikä minunkaan.
Luonnehäiriöinen tarvitsee paskasankonsa saadakseen tyydytyksen. Vain uhrit vaihtuvat.
Emmä tiedä mistä juontaa juurensa tuo tunneihmisten nonsoleeraus. Se että sinä käsittelet ilmiöitä tunteella jonkun toisen analysoidessa niitä logiikalla, ei tee havainnostasi huonompiarvoista.
Tunnehavainto on totta ja oikein, ja mikäli tunnehavaintosi on se, että sinua riepotellaan sadistisesti, on se todennäköisesti myös totta. Loogikko ei tätä välttämättä edes tajua. Ei edes halua tajuta, koska sille ei ole loogista selitystä. Tai se logiikka on sitten sitä, "ettei tuossa ole mitään logiikkaa" ja paskanheitto senkun jatkuu.
*phuih*
Siinä meni sitten yksi ihmeellinen pähkäiltävä, ettei tarvitse enää jollain outoudella päätänsä rassailla...
Se on kai kun itse olen tällainen rajatilassa hoippuva: ei terve, muttei umpihullukaan (noh, useimmiten ainakaan ei...) niin minun on sitten sitäkin vaikeampi mieltää ihmisiä selkeästi, tai tajuta heidän motiivejaan. Se panee uteliaan mieleni loputtomiin pohdintoihin, ja sitten tietysti kun olen mädättänyt pääni kaikenmaailman CC:lla - tervemenoa helvettiin. Varsinkin jos joku harrastaa ilkeilyä eikä edes itse osaa mieltää että se olisi jotenkin väärin.
Tosielämän sosiopaatteja kohdattuani ja heidän kanssaan itseni puolustuskyvyttömäksi todettuani minulle on jäänyt vimma yrittää pärjätä edes netissä, mutta se nyt ei mitään hyödytä vuodesta toiseen kärhämöidä kaikenlaisten (muiden) friikkien kanssa. Kostonhimosta puhutaan... No, pitäisikö minun ihan todella niellä kaikki aina vain purematta?
Olisi helpompi tietysti olla välittämättä jos en suhtautuisi puheeseen kuin jumalan sanaan. Kuka tahansa sanoo mitä tahansa, niin hän on muka aina oikeassa ja kaikki on minun syytäni meni niin tai näin. Tämä on tietysti sitä iänikuista huonoa itsetuntoa. Eivät ne taistele jotka tietävät jo etteivät ole sen parempia tai huonompia kuin muutkaan.
Suomen laissa on käsittääkseni määritelty rikolliseksi myös rikokseen yllyttäminen.
Olen moneen kertaan tuntenut itseni melkeipä rikolliseksi (=voimakas syyllisyydentunto) kun olen "automaattisesti reagoinut" johonkin vittuiluun ja ryhtynyt tukkanuottasille tarpeenani osoittaa että minua ei sorreta ja joku oikeudenmukaisuus pitää olla olemassa. Mutta entäs yllyttäjät? Miten netissä muka voi olla sellainen hemmetin villi länsi että he pääsevät aina kuin koira veräjästä, ovat muka hauskoja hupiveikkoja ja heidän syntinsä voi kasata provosoituvan tosikon niskaan?
Yllyttäjät, provosoijat ja muut kiusanhenget perustavat toimintansa siihen arvioonsa että kohteessa on jo lähtökohtaisesti jotain omaa vikaa, jolloin häntä saa kiusoitella, näpäytellä ja pompottaa mielensä mukaan, "mitäs on niin rasittava pösilö".
Ja ennenkuin joku tulee tähän ilkkumaan, niin JOO KYLLÄ myönnän että olen itse kiusannut uskovaisia aikoinani kovastikin. Oppia ikä kaikki, siitä jää useimmiten paskan maku suuhun. Eiköhän tämä siis osoita että en itse ole vielä absolut paatunut ihminen? Toivottavasti.
Mutta ei uskovainen uskostaan luovu. Ja jos ihmisellä on mielenterveydellisiä ongelmia, eivät ne jollain SM-koirakoululla parane. Ja kuka sen sitten määrää että sen ongelmaisen pitäisi vain sievästi sitten väistyä sivulle ettei vaan häiritse ketään läsnäolollaan.
Jos ei olisi häirinnyt alunperinkään, kun ei olisi yllytetty ja myllytetty. Jotkut tarvitsevat kipinän räjähtääkseen.
Mikä ei nyt sitten tarkoita sitä että minä luovun jostain "vastuusta", mutta jumankauta minä en ala enää syntipukiksi KAIKKEEN mahdolliseen.
Varsinkin kun nykyisin on melkoisen illuusioton olo, vihdoin viimein.
Totta, en ehkä tajua rajojani, tai koitan olla tajuamatta. Mikä tietysti rajoittaa, kaikki koittaminen ja yrittäminen ja idealisointi ja sensemmoinen.
Hajuraon pitäminen on tietysti normatiivista ja vielä korostuneemmin normatiivista moraalia ehkä jossain kulttuuri-, perhe- yksilötaustoissa kuin toisissa. Kun lastuja ajelehtii alavirtaan, lähdetään kirveen kanssa ylävirtaan, näin hajuraot ja naapurisovut suomimyytissä.
>>>Millaiseksi sellaista ihmistä sitten tulisi luonnehtia, joka vammaisen nähdessään menee tämän eteen huutamaan: "TIESITKÖS SINÄ ETTÄ OLET VAMMAINEN!? SE ON KUULE SUN IKIOMA ONGELMASI, EI MUN!"
Omalta osaltani olen pariin otteeseen viitannut, ehkä epämääräisesti, rajatilaisuuteeni. Kyseessä ei ole mikään hieno diagnoosi jonka vaan nappaan ilmasta kun sattuu huvittamaan, asialle on vankempi perusta josta en ala täällä lörpötellä. Masennuksestani olen entuudestaan jorissut liirumit ja laarumit, mutta masennushan sinänsä ei tee ihmisestä välttämättä taitamatonta ja tarkkaamatonta, vaan ainoastaan energiattoman ja epäonnekkaan.
Vetoamiseni händikäppeihini ei ole ekskyyssi käyttäytyä miten sattuu, vaan selitys siihen minkä vuoksi saatan olla mustavalkoinen ja liian mielikuvituksekas. En ole itsekään tästä ilmiöstä ollut järin kauaa tietoinen, en varsinkaan "nostalgisina aikoina 2003" - mitkä ajat olivat minulle pelkkää sekoilua, eivätkä mitään nostalgiaa. Vasta tässä viime aikoina olen alkanut ymmärtää miten se käytännössä ilmenee että on luonteeltaan epävakaa.
Agwen kanssa emme keksineet miten masentunut voisi olla maagikko, ja tuskinpa kenenkään muunkaan kanssa keksin miten epävakaa voisi olla maagikko. Toisaalta kun "näiden" asioiden parissa viihtyvät ihmiset harvemmin kai ovat järin normaaleita tai tervepäisiä enivei, mietin toki onko minun vain sievästi väistyttävä syrjään kaikesta mikä vähänkin saattaisi olla mielenkiintoista - sen takia että olen muka "liian hullu".
Mieluummin jatkaisin Tiellä tietoisena siitä että minulla on tietyt taipumukset. Ja jos kaikki menetelmätavat, kuten SM-koirakoulu joksi pahimmillaan olen sinun kanssasi tekemisissä olemisen kokenut, aiheuttaa minulla vain pahaa oloa eikä enää niinkään oivalluksia tms. niin moista tullee välttää. Ei AA-kerholaistakaan vietäne keskelle baaria ja tivata että alatkos nyt juoda mitä häh.
Koska nykyisin olen rajapuolella paremmassa oordningissa (mutta en masispuolella), kokisin niin että ei tässä mitään erityisiä katkeruuksia ja kaunoja ole, onpahan vain fiilis että ei tämä peli vetele: kaikki epämääräisempi mistä voin saada jotain ihme ideoita päähäni on minulle pahasta.
Yritän pysyä kuivilla.
Odotan kuitenkin mielenkiinnolla Saagin näkemyksiä, jos hänellä on sellaisia esittää. Vaikka mitäpäs tähän kukaan enää mitään, kai? Minäkin vain enää pilkkua nus...?
No nyt kun otit itte puheeks, ehkä se on sallittuu tosta rajatilaisuudestaki jotai puhuu, ilman häpeetä, luonnevikanen luonnevikaselle.
Muistelen että sillon vuonna nollakolme sekavimpina aikoina joku tuntematon nimimerkki, kuka lie, heitti jo ton määrittelyn, jollon meikä sitten opiskeli netistä et mikä se on, ja kai tahdittomasti tai ei tuli saman sana maininneeks myös kerran tai pari.
En mä oo siihen sanaan tai määrittelyyn sittemmin kauheesti panostanu, mutta se mikä oli viimeks puheena jossain välissä, eli luottamuspuute, on kai se syntrooman joku ydin, joka sulla sitten saattaa mennä tosi pitkälle jonnekin, eli ideaaliguruun johon verrattuna keneenkään ei voi luottaan, ja jotta vois tuntee ittensä hyväksytyks yleensä, ittensä tai muitten puolesta, niin sitä luottamusta pitää epäillä ja koitella kunnepa sen vääräks osoittaa, että saa todistettuu että se mitä eniten kaipaa eli luottaminen niin siihenhän ei kukaan kelpaa. Paitti joku idea ideaaligurusta, jota ei oo olemassakaan. Tää on se kuvio, johon mä oon joskus viitannu sanalla jeesussyndrooma, ja jos ollaan ihan rehellisii, nii sä oot halunnu luottaa muhun niin että oot sitte kans koitellu. Ja tietenki pettyny.
Ei mitään psykoanalyysii eikä mitään sinnepäinkään, mut eiks täydellinen luottamuspula noin niinku dialektisesti edellytä ideaa ja idealisaatiota jostain täydellisesti luotettavasta, eli varsin mustavalkosta kuviota, jossa harmaan sävyille ei juurikaan jää tilaa?
Oli miten oli, sä oot mielestäni koko ajan klaarannu yhä selvemmille vesille, vaikka muutakin joskus väität, et ei yhteen diagnoosiinkaan tartte sinänsä takertua, ei ihminen mahdu diagnoosiin.
Topu mainostaa myös meikäläisen luonnevikaisuutta, mutta yleisen sijasta ois kiva myös munkin saada joku tarkempi leimakirves, tota sadistin roolii mä en hyväksy ainakaan siinä mielessä kuin kuvittelen sen ilmoitetun, ellei sadismilla tarkoiteta sit sitä, et ei oo vapaa kaikesta valtaskabailusta. Et Topu kulta, kyl toi sun sadismis on ja projektioo ja häpeetä ja kateutta ja valtaskabaa ja "ritarillista" alentuvaisuutta q:ta kohtaan ja, vaikkei tietysti pelkästään. En oo olevinani tietenkään kummoisempi, vaikka ehkä oonkin.
Mut jos oot viisas ja ymmärtäväinen ja myötätuntoinen, niin voisiks koittaa määritellä mun luonnevikaa paremmin ja valotta jotain jota mä en ymmärrä toi voi hyväksyä ymmärtävinäni?
Mun ymmärrys loppuu siihen, että luonnevikani on miellyttämishalua jollain kummallisella tavalla, jossa on myös jotain piittaamattomuutta, silloin jos mä ajattelen hybrisesti, että töykeily tai muu simmottis jonkun oloo pidemmällä skaalalla helpottas. Enimmäkseen ehkä kuitenkin jotain kieroutunutta estetiikkaa ynnä muuta taiteilua ja kielen kanssa pelaamista. En rohkene sanoa välinpitämättömyyttä, koska kyllähän mä niin jumalattomasti pidän väliä eli välitän, ensinnäkin siitä mitä musta ajatellaan, mut en sitten tiedä miten muihin verrattuna.
Sori Q, sun kanssa piti puhuu eikä topun, mut jos joku on ei tykkäävinään eikä puhu mulle vaan laukoo yksrivisii ja silviisii, nii sit mä temppuilen tolviisii. Koska mun mielestä mut pitää hyväksyy semmosena ku mä oon. Ja sut mä hyväksyn semmosena ku sä oot, mut sitä mä en hybrisseksäni vieläkään oikeen hyväksy, et mun pitäs hyväksyy sun kärsimykses semmosena kun ilmenee täällä, enkä sitä etten pystyis auttaa. Vaikken osaiskaan takuuvarmasti ja vaikka menis syteen tai saveen. Kiusallinen dilemma.
Opettelen varovaisuutta, hienotunteisuutta sun muuta, sen sijaan että aina heti suunistan suoraan kohti kipupistettä (jota kohtaan vaisto vetää), tai että olisin joskus edes hiljaa siitä, mitä olen mukamas löytänyt; olen hämilläni ja eksyksissä koska se mikä merkitsee on lopputulos, ei metodi, ja perinteistä metodiani opiskelin vähintäänki lievästi rajatilaisen siskoni kanssa lapsuus- ja nuoruusiän, joka kuvio taas voi liittyä siihen, että sisko eli ensimmäiset kuukautensa sairaalan kaapissa letkuissa, josta jäi joku nälkä ja tyydyttämättömyys. Ehkä tuossakin on joku taustakuvio, joka tätä pyörää on pyörittänyt.
Luonnevioista ajattelen juuri nyt niin, että näissä on varmaan joku semmoinen kuvio, että se mitä eniten haluaa ja mitä ei voi koskaan saada, on luonnevika, josta lähimmäisillekin on usein haittaa. Mut Leben und leben lassen.
Ai kun mun huomionkipeä katkeruuteni haluais topua tökkiä vielä syvemmin ja katkerammin ja syyttävämmin, niinku takasi kiertees, mut no joo. Tää vaan tätä havainnointii ja projektioo, älä ota topu ittees.
Nii et eihän mulle toi epäluottamuskuvio oo mitenkään tuntematon, vaik täl palstal onkin yks tyyppi, johon mä voisin joskus aikankin ajatella luottavinani. Ei sata, mut yhekskyt. Arvaatte kai kuka.
Ehkä tässä mun kiusaamises on takana joku semmonen kuvio, kauniisti ajatellen, et se pakottas mut paljastaa musta jotain sellasta, joka en ite itestäni tajuu, ja jota muut vois tajuta ja sitten mulle opettaa, niin että mä ja kaikki muut kasvettas taitavemmiks. Mut mun rajatilaa on sekin, etten mä keksi yhtään hyvää syytä luottaa q:hun tai topuun, heidän myötätuntoonsa ja taitoonsa, ainakaan näillä eväillä kun olen nähnyt, ainakaan enempää kuin itteeni. Q:hun kyllä tietysti vitusti enemmän (jos jotain oon palstalla oppinu, niin Q:n kanssa vuorovaikuksesta) kuin topuun, jonka kanssa ei olla oikeestaan koskaan päästy pinnallista peilailuvittuilua pidemmälle, johon kuvioon oon turhautunut jossain tilanteessa (ja varmaan päinvastoin) ja toiminu sitten turhautumistani joskus tosi taitamattomasti ja vittumaisesti, jota topu ei näköjään vieläkään väsy kostamaan. Mikä on sekin ihan OK.
Nyt pukkaa känni ja suun puhtaaks puhuminen. Kun puhuu suun puhtaaks, niin siitähän jää paskan maku. Mut kun on meno niin menköön ja jääköön.
Suhunhan toimii tää kunnian kyseenalaistaminen eli raukkamaisuutes havaitseminen. Ja raukkishan ei voi olla tosi noita, vai voiko?
Ja oot niin raukkis, että et edelleenkään vastaa, vaan kuvittelet "voittavas" jotain pysymällä raukkamaisesti vaiti. No voitatko nyt?
Joo, jä mä kuvittelen mitä kuvittelen, synninpäästöä tai mitä lie tavoitellen, mut nää jutut ei OIKEESTI toimi lineaarisesti. Sori vaikee sana, mut iski afasia.
Mut se on silti selvää, että topun mielestä luonnehärö on sitä, että topulle huomautetaan topun raukkamaisuudesta eli väsähtäneestä ja ylikyynisestä epäluottamuksesta.
Rajojen loukkaamattomuus just sitä raukkamaisuutta, et mulle kuitenkin - vaikka miten kilttiä välillä teeskentelen - on paskan hailee miten raukkamaisesti raukkamaiset egot millonkin reagoi. Ego tai moniminät on reaktio, piste. Ja noidat tai sanamaagikot reagoi reaktioitten mukatajuumisiin painamalla niitä vitun nappuloita, tai yrittämällä edes ja vähintäänkin todistamalla ittelleen, että aina osu ja uppos. Profilointi, projektointi ja peilaisu sun muut ei nyt vaan oo niin vitun vaikeita asioita, mut topun moniminät ei kestä tossa pelissä tasaverosuutta eikä varsinkaan alemmuutta, jos pelistä on pakko olla kysymys.
Mut oikeesti kysymys kuuluu, miten pitkään tätäkin kuvioo pitää toistaa, et se lakkaa vaikuttamasta ja häirittemästä. Kyllä se turtuu toistaessa, ja oppii ainakin väistämään. Vapautuminen voi olla toinen juttu, sitäpä ei voi saada eikä antaa, vaikka saamattomuudesta ja antamattomuudesta voimmekin loputtomasti toisiamme syyttää ja syyllistää.
Lämmin tuuli on jumalan oksennus.
Näin toista kiusaten ja herjaten käyttäytyy epäluottamuksesta kärsivä ja siitä toista syyttävä persoona. Olen kuin mielikuva jostakusta Josefiinasta, tere vaan, trippisisko. Enkä lakkaa itseäni enkä taitoani kiittämästä, vaan luotan.
Ja me toivotam, ja me toivotam, onnellista ja hyvää... no vaiks luottotietoja pankkisedän tai -tädin kirjanpidossa.
Enpä itsekään väittäisi että minuun voi yhtään luottaa, paitsi tietysti siten että kun tapani tulee tuntemaan, on helppo ennustaa miten käyttäydyn.
Mutta jatkuva "pelailu" ja "peilailu" tuntuu niin kertakaikkisen maskuliiniselta touhulta että ehkäpä minulla loppujen lopuksi ei ole todellista kiinnostusta kilpailuhenkiseen kirjoitteluun ellei se ole selkeästi positiivisesti hyödyllistä toimintaa. Tarkoittaen että muustakin on kyse kuin yhden ihmisen halusta pönkittää omia fantasioitaan omasta älykkyydestään ja nokkeluudestaan. Tai kahden. Taikka vaikka kaikkien!
Viime aikoina olen muutenkin havahtunut siihen etten jaksa enää nettiriitoja missään mielessä. Mikäli joku alkaa demonisoida/v-ttaa minua, häivyn paikalta. Joku toinen ehkä, Babuliini ehkä, jäisi paikalle huvittelemaan, minulle se ei tunnu hyvältä meiningiltä. Minulle se on rasite. Jotain mikä vie energiaa oleellisemmilta asioilta. Ehkei olekaan häpeäksi haistattaa välillä pitkät jonnekin, jos kertakaikkiaan kyllästyy...
Rajatila se on mielenkiintoinen juttu. Se on vähän kuin viinan vetäminen. Jälkeenpäin vasta tajuaa typeryytensä, olletikin että muistaa mitä tuli tehtyä tai sanottua. Tie rajalle on pärsyynakohtaisesti erilainen eri ihmisten kohdalla, omani tuskin olisi edes puhjennutkaan ilman erinäisiä nuoren aikuisen surkeita kokemuksia.
Mutta minkä tahansa asian kanssa VOI elää, joko tiedostavana tai tiedostamattomasti. Sitä voi olla itselleen naurava ääliö tai pelkkä ääliö.
Jos ei naurata... Lienee paras vaihtaa maisemaa. Uskonto-palstoilla olisi syytä naurattaa, sillä jos täällä hymy hyytyy, hulluus vaanii oven takana.
Täydellinen guru... Se se vasta naurettava juttu onkin.
Jeesus, romanttinen rakkaus, tuliterä auto, luksushuoneisto, intohimoinen kaiken ajan nielevä harrastus, urheiluhulluus, terveet elämäntavat... Täytettä tyhjään sydämeen.