Olen tässä jo useamman vuoden koittanut kasvattaa tilliä mutta ei vaan viihdy meikäläisen hoivissa. Muut yrtit viihtyivät oikeen hyvin ja rehottivat. Missähän on vika? Yrttitaimia on pihalla, mökillä ja sitten vielä kasvimaa erikseen. Lannoitetta on ollut lähinnä kananpaska joko papanoina tai suoraan kanalasta keväällä. Tilli pysyy haalean värisenä ja ei tee lehtiä. Parhaiten tuntui viihtyvän mökillä turpeessa mutta ei sieläkään hyvin.
Vastaukset 8
- ostin tuossa yksi päivä
tulppaaneja, valkoisia ja pinkkejä, pinkit kukoistaa vieläkin mutta valkoset kuoli melkein heti. Höh. :(
- Onttomukulakiurunkannus
Muistan jostain lukeneeni, että tillin suuresta suosiosta huolimatta sen kasvattaminen on hankalaa. Tiedän monta ihmistä, jotka siinä ovat onnistuneet, itse en lukeudu heihin, vaikka joka vuosi täytyy yrittää.
Käsittääkseni se tarvitsee runsasravinteisen maan, tarpeeksi vettä ja valoa sekä varjelusta kirvoilta. Sitten se joko kasvaa tai ei.
Itse olen tehnyt niin, että leikkaan tillit noin 15 - 20 cm:n pituisina poikki, nypin ja silppuan lehdet ( ne vähäiset! ) ja pakastan. Varret pakastan kokonaisina ja käytän sitten talven mittaan esim. naudanlihan keittoliemessä makua antamassa.- kantapään kautta
Sain tillini kasvamaan lisäämällä paljon, paljon kuivatettua nokkosta mullan päälle ja asettamalla vanhan ikkunanpokan v-muotoon pienoiskasvihuoneeksi.
- kun mulla
kasvoi oikein hyvin,on aina kasvanut.En lannoita mitenkään,maa on savityyppistä maata.Siinä kasvaa hyvin porkkanat herneet perunat,salaatti ja se tilli.Punajuuri ja nauris heikommin.
- HighlandWolf
Tilli nyt kasvaa vaikka missä. Oiskohan käynyt niin, että ap. on laittanut liikaa typpeä sen kanankakin kanssa. Viljelykokeissa eri kasveilla on käynyt ilmi, että liiallinen typpilannoitus tekee maasta suolaisen (nitriitti) ja se rajoittaa kasvua; suolaväkevyys heikentää veden imeytymistä kasviin. Minä kun asun hiekkakummulla, ei ole tullut omakohtaista kokemusta liian ytystä viljelymaasta... oppikirjatarinaa tässä välitän...
Sinun kannattaa laittaa booria kasvimaahasi. Punajuuret tarvitsevat sitä ja porkkanastakin saa parempaa laatua, kun maassa on riittävästi booria. Haarakkaiden, tynkäkasvuisten ja "karvaisten" porkkanoiden osuus väheni tosi paljon, kun lisäsin lannoiteboraattia kasvimaahan.
- vastata
missä tilli kurkistaa.
tilli viihtyy baarissa ja pilkillä! - Anonyymi
Karvaisten porkkana tynkien ja sokeri herneiteiden seassa oli joku tilli. Viime vuonna. Olen aloittelija. Mutta ohjeiden mukaan yritän saada tomaatin ja kurkun kasvihuoneeseen ja salaatin ja tilli ja ruoho sipulin kasvamaan tämän vuoden aikana ja perunan ja sipulin kasvulaareissa. Mutta pitääkö salaatin ja tilli suojata. Paikka on iltaauringossa. Viime vuonna ruoho sipuli kellastui ja kuumassa. Missä salaatti kasvaa parhaiten.
- Anonyymi
Minulla on lavassa. Lavassa on säkkimultaa ja aivan vähän kanankakkapohjaista lannoitetta. On toiminut ihan hyvin.
Lavan puolikas on jaettu neljään kepeillä ja kylvän tillit parin viikon välein, niin on koko ajan eri kasvuvaiheissa olevaa tilliä.
Kuivalla olen kastellut kerran viikossa lava-alueen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672027Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43661
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48541