moi kaikki nmasennuksesta kärsivät.ulos ylös ja lenkille,turhat tressit pois,tää on ainoa ELÄMÄNNE,ÄLKÄÄ TUHLATKO SITÄ.muuttakaa arkirutiininne,t
hei masentuneet
paavo
132626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olipas taas asiantuntevaa tekstiä. Kaikesta voi puhua ja kaikkea voi suunnitella, mutta kun masennusjakso iskee päälle ovat voimat lopussa. Ehkä sitä silloinkin saa itsensä raahattua lenkille, mutta sen jälkeen voimaton ja ahdistunut olo vasta onkin. Vakaina kausina sitä luulee ymmärtävänsä masennustaan ja syitä jotka siihen johtivat, mutta uuden romahduksen jälkeen nekin luulot karisevat. Masennus muuttaa muotoaan. Se on niin syvällä ettei ulkoisilla muutoksilla sitä lopullisesti voi tappaa.
Pidennä sinä vaan niitä ulkoilulenkkejä sen verran, että et ole kirjoittelemassa tänne täyttä puppua - on kuitenkin kysymys ihmisistä ja vakavista asioista, ei mistään pahasta fiiliksestä, joka poistuu "reippailulla raikkaassa ilmassa".
Olet ihan oikeassa masennus ja siihen liittyen myös hyvin usein voimakasta ahdistusta,niin ei siihen lenkkeily paljon auta.Me ihmiset ollaan kuitenkin niin erillaisia,että se mikä helpottaa toista ei toimi minun kohdalla.
Kumpa se olisikin noin helppoa.
..kyllä että tarkoitat vain hyvää mutta masentuneena ei jaksa lähteä mihinkään, vähintään jonnekkin lenkille. Haluaa vain vajota synkkään kuiluun, pohjaan saakka. Jos joku pakottaisi masentuneen lenkille niin se luultavasti alkoisi vihata yhä enemmän elämää ja itsemurha riski senkun siitäkin suurenee.
Kuunnelkaa Ultra Brata. Se helpottaa masennusta! Ihan todella!
..jos tykkää siitä niin voihan se auttaakkin mutta jos ei tykkää niin ei auta tai jotain, ei välttämättä jaksa kuunnella mitään. Kaikilla on oma musiikkimaku.
Masentuneet, iloitkaa!
Raajarikot, kävelkää!
Kuolleet, herätkää!
Alkuperäinen kirjoittaja varmaan tarkoituksella provosoi. Ei kai kukaan oikeasti ole noin tyhmä?
Masennustakin on olemassa erilaista. On lievempää masennusta, jota voi esiintyä kenellä hyvänsä kulkekoon se sitten syysmasennuksen tai muun sellaisen nimellä. Ja sen tyyliseen masennukseen löytyy juuri sellaisia apukeinoja kuin lenkkeily, musiikin kuunteleminen tai jokin muu vastaava mielihyvää tuottava asia.
Sitten on erikseen masennus todellisena sairautena. Ja siihen ei auta kuin lääkkeet ja vielä mieluiten yhdistettynä terapiaan. Tällaiselle masentuneelle on turha sanoa, että ylös ulos ja lenkille. Jo sängystä ylösnouseminen voi olla tosi iso juttu ja vaatia suunnatonta ponnistusta ja viedä kaikki voimat kyseiseltä päivältä.
Varmaankin Paavo tarkoitti kirjoituksensa tuohon ensimmäiseen ryhmään kuuluville, kuten osa oli ymmärtänytkin.
minä olen kärsinyt noin vuoden päivät masennuksesta..alussa se oli pelkkää alentunutta mielialaa..Sitten alkoi pahenemaan, muisti alkoi pätkiä, kiinnostus yleisesti mielihyvää tuottaviin asioihin loppui...raha-asiatkaan ei ollut millään parhaimmalla mallilla ja ajattelin sitten että no tää johtuu vain siitä...kului kuukausia ja oloni vain huononi..kesä tuli ja piristyin hieman, hommasin uuden työpaikan jossa kaikki meni hyvin..Sitten nyt vähän ennen joulua sain puhelun ystävältäni joka kertoi meidän yhteisen ystävämme tehneen itsemurhan. Sitä asiaa en ymmärtänyt enkä taida vieläkään ihan ymmärtää. Menin heti seuraavana päivänä töihin, kai ajattelin että kaikki on kunnossa ja mitään ei ole tapahtunut. Suljin vain asian mielestäni. Niinpä siitä alkoikin se suuri lasku alamäkeä. Aloin juomaan ainakin 2 kertaa viikossa jolloin aina rähisin muille ihmisille ja olin ihan eri ihminen. Kaveritkin kertovat että en ollut oma itseni. Suutuin ihan pienistä asioista ja tappelin melkeen joka kerta baarissa. Jossei mitään tapahtunut aloin itse aiheuttamaan riitaa..:( Työ ei kiinnostanut enään. Mulle oli ihan sama mitä tapahtuu mun ympärillä. Mä tavallaan elin oman mustan "hunnun" alla. Nukuin tosi huonosti yöt..Pelkäsin alkaa nukkumaan koska jos joku yrittää soittaa minulle yöllä ja en kuule puhelua..Näin nimittäin kävi silloin kun sain kuulla ystäväni tehneen itsemurhan. Hän oli sinä yönä yrittänyt soittaa mulle ja minä en herännyt. :( Unet oli levottomia kaiken aikaa, nukuin tosi huonosti, itkin päivät..Itsemurha-ajatukset alkoivat pyöriä mielessäni tai oikeastaan enemmän toivoin että sairastuisin vakavasti ja kuolisin ja myös aina kun olin autossa niin toivoin mielessäni että tulisi kolari jossa minä kuolisin. Silloin mä tajusin että mun on pakko hakea apua..Tätä oli kestänyt niin kauan ja oli mennyt liian pahaan suuntaan. Lääkäri teki diagnoosin ja kertoi että kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja määräsi minulle Sepram 20mg masennuslääkettä ja viikon sairaslomaa. Lääkkeet kyllä nostivat mielialani syötyäni niitä jonkin aikaa mutta huonoja puolia niistä löytyi se että menin täysin tunteettomaksi. Päätimme lääkärin kanssa kokeilla toista lääkettä Efexor Depot 75mg, sitä olen nyt syönyt muutaman viikon ja uni ei tule..näen joka yö kaiheita unia..tänäänkin töissä itkin ilman mitään syytä..Romahdin aivan täysin...Tää tuntuu niin oudolta että miten minä voin olla näin huonona..:( kun kerroin kavereilleni ja vanhemmilleni masennuksestani niin he yllättyivät mutta huolestuivat todella koska eivät olleet huomanneet minussa mitään masennukseen liittyvää..(tappelut kännissä luulivat johtuvan viinasta) Mä olen näytellyt kaiket ajat että kaikki kunnossa..en ole halunnut huolettaa ketään enkä ole osannut puhua kellekään koska en ole tiennyt mistä puhua...En vain nyt tiedä miten jatkaa eteenpäin...Oloni on todella huono..ei jaksa yrittää mitään ja naurukin muuttunut teennäiseksi :( Tiedän että on aika sekavasti kirjoitettu mutta toivottavasti jotain ymmärrätte...
niin ja mulla ilmeni masennus alkuaikoina myös paniikkikohtauksina...nyt sitäkin pahempina...
Etpä sinä paavo tiedä masennuksen syvimmästä olemuksesta mitään...
SE ei ole pelkkä syysmasis niinku asiat ilmaistaan.SE on tuskainen ja ahdistava kokemus,painajaisineen,nukkumisongelmineen,pahanaolona,suruna,voimattomuutena.Ei auta "ylös,ulos ja lenkille" kun voimat ei välttämättä riitä edes aamulla heräämiseen. ja kun päivissä ei ole edes sisältöä.Pahaolo velloo sydämessä ja vetää voimat pois.Ihmiset kuten minä,jotka ovat sairastuneet masennukseen tietävät mitä se on,ja että siihen auttavat lääkkeet ja terapia.Mutta pitkä ja uuvuttava matka on mullakin edessä paranemiseen.
on kestänyt jo 10vuotta,joka tulee minulle aina keväällä.Lääkkeitä ole syönyt koko ajan,määriä nostettu ja nyt vaihettiin kokonaan uudet lääkkeet.Näitä olen nyt syönyt kuukauden ja oloni on paranemaan päin,Ei enää niin synkkiä ajatuksia.Terapiassa olen käynyt nyt5viimeistä vuotta.Kyllä toivoa on ja se jostakin löytyy.Minulle lääkkeet ovat ikuiset.