Kuinkas moni tunnistaa ton uuden Uniklubin biisin.....aina kun sen kuulen olemassaoloni tuska paistaa suoraan vaikka olisin liikennevaloissa, koska huomenna olen kuitenkin surullinen....kaikki pitäisi olla hyvin, on hyvä työpaikka, perhe,auto,omakotitalo, ulkonäkö hyvä....mutta silti olen surullinen päivästä toiseen, en vain uskalla sitä sanoa ääneen....suru peittää kasvoni, mitä teen.....haluaisin vain hetken hiljaisuutta ja hellän kosketuksen, joka lämmittäisi.....en vain enää rakasta miestäni, mitä teen, koska tuhoan perheonnen, jos otan eron....paska olen, mutta kuitenkin minulla on vain yksi elämä, voi kun saisin kerran vielä tuntea eläväni täysillä!!!!!
"Huomenna taas olen surullinen.."
nainenuus40v
172565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tunnen tunteen.! On aikuiset lapset kaikki niillä hyvin vaan ei minulla.Otan mieliala lääkettä lääkärin määräys.Olen päättämyt vaihtaa sivua,sitä mitä elämässä on jäljellä.Toivotan sinulle hyvää tulevaisuutta ja määrätietoisuutta. heippa.
Kiitos samoin Sinulle....olet kuitenkin rohkeampi kuin minä....uskalla kääntää sivua minä en....jospa sivun toisella puolella ei ole mitään kuin tyhjyyttä:(
Niin...millainen parisuhteesi on ...siitä puuttuu jotain mitä nyt kaipaat ...omastani puuttui niin paljon, että tein päätöksen ja lopetin huonon avioliiton...there is still love out there for you...
Tosin askeesi ei ole helppoa...-A
ihmisellä on vain yksi elämä ja sitä ei kannata tuhlata murehtimiseen.Jos sinusta tuntuu että yhteiselämänne ei enää korjaannu,lähde elämään omaa elämää..
Tuo uniklubin laulu on yksi minun lemppareistani..ihana laulu jota voi kuunnella vaikka kuinka monta kertaa...
Onnea elämääsi..:)
Sinulla mii-su....jotenkin luin rivien välistä sen aidon välittämisen tunteen, jota ei monella ihmisellä enää ole....en voi moittia miestäni, en ole kriisissä, mutta olen vaan niin yksinäinen tuolla syvällä sisimmässäni. Onnea myös sinulle mii-su elämässäsi, olet sen ansainnut, Uniklubin laulut ovatkin öisin minun lohtuni...."Näiden tähtien alla..."tunnistat tämänkin varmaan ja itseasiassa nyt näkyy valtavasti tähtiä:)Ujasta prinssiä en haikaile vaan jotain, kun tietäisin itsekin mitä....
sitä itse tietää jos joku ei ole kohdallaan...Katsele rauhassa eteenpäin,ehkä silloin huomaat mitä kaipaat elämääsi..:)
Tunnen tuon Uniklubin laulun...tiesitkö muuten,että Uniklubi on ens lauantain Huuma-ohjelmassa..täytyy kyllä katsoa..:)
Tässä puhuu kokemus. Toivottavasti et pidä minua tylsänä 4-kymppisenä tätinä kun neuvon varovaisuuteen, sillä otsikkoni on toteutunut omallakin kohdalla. Ja valitettavasti liian myöhään!
Hyvin monelle naiselle tulee sellainen vaihe, että asiat pitää pirstoa ja katsoa mitä sitten alkaisi tekemänn. Se, kuulemma, kuuluukin naisen geeneihin sen jälkeen kun pienokaiset on vieroitettu rinnalta. Eli sitä alkaa odottaa uutta rakkautta koska se mies on jo tuttu jonka kanssa lapset on tehty. Uusia parempia geenejä pitäisi löytyä.
OK, hyväksyn tuon, nykyisin.
Kun olin 2 lastani saanut lähelle esikoulun alkamisikää, oli oma mies jo mielelstäni niin paska ja tyhmä, ja semmoinen joka joutaa huut hiiteen! Pitäisi löytää joku innostava, joku joka näkee kuinka hehkeä minä olen vielä. Joku joka näkee MINUT eikä vain vaimoa ja perheen äitiä.
No, kyllähän sen liittonsa rikki saa. Ja helposti.
Löytyi se uus mieskin. Ja sen kanssa tein pari uutta lastakin. Ja sitten se alkoi taas! Se sama saakelin vaihe kuinka minä olin taas onneton ja pelkkä vaimo ja pelkkä perheen äiti. Pitäisi löytää vihdoinkin joku, joka näkee MINUT.
Nyt on sitten toinenkin ero takana. Lapsia on kotona enää pari, ne vanhemmat ovat jo itsenäisiä.
Hulluintahan tässä oli se, että toisen avioliittoni aikana tajusin kuinka helvetin paljon rakastinkaan sitä ensimmäistä miestäni. Ja rakastan jollakin tapaa yhä, vaikka erosimme jo 17 vuotta sitten. Sen tajuaminen alkoi kasvattaa vihaa sitä kakkosmiestä vastaan: miksi hänen pitikin tulla elämääni juuri kun olin kriisivaiheessa?!
Minulla ei ole enää mitään mahdollisuuksia saada sitä ensimmäistä suhdetta korjattua. Toista en edes haluaisi takaisin.
Olen samaa mieltä kuin tuo herra 48: ota ihan suosiolla jotain piristävää siihen masennukseen ja noudata tarkoin saamiasi ohjeita ettei siitä tule riippuvuutta! Älä tee ihmissuhteissasi mitään radikaalia ennenkuin olet lääkkeet testannut ja aikaa on vierähtänyt ainakin vuosi. Kuvittele myös koko ajan miehesi toisen miehen syleilyssä. Ja itsesi samanaikaisesti yksin kotona lasten kanssa. Kysy itseltäsi: kestäisinkö? Haluanko todella asioiden olevan niin?
On helppoa ajatella että MINÄ tässä muutan elämääni ja MINÄ löydän jonkun muun ja MINULLA menee sitten paremmin mutta kuinka moni ajattelee eron negatiivisia puolia? Juuri niitä, joissa se oma puolisosi olisikin se joka nautiskelee toisen sylissä?
Huomenna, ensi vuonna ja varmaan vielä 10 vuoden kuluttuakin minä olen surullinen eikä se saa tehtyjä virheitäni tekemättömiksi.
"Kuvittele myös koko ajan miehesi toisen miehen syleilyssä." ARGH! Pitää kuvitella se oma mies toisen naisen syleilyssä eikä vain itseään toisen miehen syleilyssä!
Nolo kirjoitusvirhe, sorry!
Luin kirjoituksenne,pidin sen sisälöstä.Onhan se niin että karikoiset ovat rakkauden tiet.Mutta on vai yksi ja ainut elämä annettu.Joten olen sitä mieltä että Baila baila ja etenpäin elämässä.Hyvää viikonloppua Teille.heippa.
Olen sitä mieltä henk.kohtaisesti,ei kannata kivi rekeä vetää kun ei se ole mitenkään pakko älä ajattele muita, ei sukulaisia ota pässiä sarvista ja tee ratkaisu oman parhaaksi,Meri on täynä hyviä rakastavaisia miehiä.Tjemmpiä.herra 48.
Nykyjään erotaan todella paljon. Ymmärrän hyvin tuon tunteen, ettei ole kuin yksi elämä, mutta riskihommaa on molemmat lähteminen ja jääminen...minä lähdin, joskaan ei lapsia ja tavallaan en kadu koska siinä ei ole järkeä, mutta karikkoista on tämä yksinolokin eikä se ole sanottu että parempi luuraa jossain tai tosiaan parempana pysyy sitten loppuelämän. No, jos jotakin opin, niin ainakin todella yrittämään ja olemaan varovainen parisuhteissa. Tärkeintä kai on elää nykyhetkeä, ei murehtia menneitä tai tulevia, koska mennyttä ei voi muuttaa, eikä tulevaisuutta tietää.
Siis, mitä mieltä on aina olla surullinen? Miettiä aina sitä, että tää ei oo nyt mua varten? Mä niin tasan tiedän ton tunteen..seurannut mua jo 3 vuotta, mut kun se rohkeus puuttuu kaikkeen, kaikkeen.. Lapset aikuisia, omaa elämää ois nyt aika alkaa elämään..mut mut.. Sitä vaan kuvittelee, että on sille toiselle niin tärkeä, ettei vois lähteä ja vaikka sen kertoiskin ja toiselle tulisi paha mieli/olo, niin syyllisyys alkaisi painaa. Miksi minä tän kaiken HÄNELTÄ rikon? Mutta kuitenkin on vaan yksi elämä(tää fraasi)ja jokaisen oisi se elettävä parhaalla mahdollisella tavalla, omalla tavallaan, omalla valitsemallaan tavalla. Ei syyllistämällä itseään, ei olemalla säälistä yhdessä, eikä leikkimään sitä, että kaikki hyvin, vaikka mikään ei oo.. Tasan tarkkaan tiedän, että kaikki se tulee jossain kohdin purkautumaan ulos..tulee patoutuneena vihana, riitelynä ja kaikkena sinä, mikä rikkoo arkipäivän ja sen liiton kokonaan.. Ehkä olisi paras ratkaisu, lähtö, ennenkun sanoo mitään täysin harkitsematonta ja rikkoon sen tunneidyllin ja jättää toiselle edes sen kuvan, että mä se syyllinen tässä oon ja mä se p**ka..
Ehkä sun kannattaisi kokeilla korjata sitä suhdetta siihnen nykyiseen mieheesi vaikka kyllästyttääkin. Itsellä tuli ero 3-vuotta sitten kun vain yksinkertaisesti kyllästyimme molemmat 16 vuotta kestäneeseen liittoomme. 2 lasta ja omaisuutta aika reilusti.
Kun mietin kuinka se niin meni eli syyt:
1. Lapset ja työt veivät niin suuren osan ajastamme, että vieraannuimme toisistamme.
2. Se geneettinen vaihtelun tarve, kun on jo yhden kanssa lapset tehty voi aloittaa toisen kanssa saman touhun.
3. Elämän tasaisuus ja jo toisen täydellinen tunteminen, lisänä se, että olimme niin paljon erillämme, että olimme muuttuneet molemmat aivan toisiksi ihmisiksi kuin mitä alussa olimme tutustuessamme. Emme enää pitäneet edes toisitamme edes ystävinä. Seksiä kuitenkin harrastimme suhteen loppuun asti. Koetimme korjata suhdetta, mutta se vain ei lähtenyt käyntiin se rakkaus.
Nyt kun olen uuden parin kanssa ollut 2 vuotta, niin asia on niin, että se sama kaava alkaa toistaa itseään. En osaa sanoa olenko onnellisempi sen paremmin nyt kuin silloin ennenkään, jotenkin vain "ohuempi".
Tämä vaihe on taas se kun se rakkauden huuma on ohi ja alkaa seesteisempi suhteen vaihe. Tässä vaiheessa olisi taas helppo erota ja kokea uusi ihastus ja rakastuminen, vaan eipä taida huvittaa enää liki nelikymppisenä. On syntynyt sellainen kiintymysrakkaus, joka ei ole hassumpaa sekään.
Luulen, että asia on lopulta Summa Summarum sama.
Eli ei se suhde vaihtamalla miestä parane välttämättä kuin pariksi vuodeksi ja sitten mahdollisesti alkaa taas vaihtelun halu kiinnostaa. Lopulta sitten on itse niin palasina niiden kaikkien suhteiden jälkeen, ettei enää sopeudu "uuteen" pariin vaan alkaa kaivata niiden aikaisempien partnereiden summaa. Itsekin toivoisin niitä hyviä ominaisuuksia ensimmäisestä puolisostani nykyiseen vaan eipä kukaan ole täydellinen. Silti sitä on tuntenut eläneensä nyt 2 vuodessa enemmän kuin 7 aikaisemmassa. Muutoksia ja erilaista muuttuvaa elämää koko ajan, mikä on kyllä pitänyt mielen virkeänä.
Itsestä tuntuu, että mitä useamman suhteen käy läpi sitä "ohuempaa" se rakkaus on aina jatkossa.
Luulen, että se johtuu pelkästään vanhenemisesta ja siitä ettei halua enää lapsia ja kovin tiivistä perhettä perustaa.
Toki jos puolisosi on täysin kylmä, eikä halua yrittää parantaa suhdettanne niin kannattaa se vaihtaa, meillä on vain yksi elämä. Ja nämä suhteiden vaihdot sitä kyllä rikastuttaa, tuntee olevansa nuori jälleen, vaikka toisaalta se vanhuus hiipii ja sitä haluaa jo rauhoittua, mutta se pitkällisen luottamuspohjan rakentaminen uuden lyhyen suhteen pohjalle on henkisesti rankka prosessi.
Tämä nyt oli tällänen sekalainen ajatusvirrassa kirjoitettu teksti puolesta ja vastaan, mutta toivottavasti siitä jotain sinulle sopivia pointteja löytyy.
BTW: olen muuten mies, ajattelin heittää sen sanomisen vain sen tänne loppuun jotta lukiessasi et suhteuta näkemystä sukupuoleen.
olen tähänkin asti toimeen tullut ja toivon, että myös tulevaisuudessakin. Olen ollut 22 vuotta saman miehen kanssa.......hän on ihan ok, vaikka olen 40v, silti olen sen verran elämänhaluinen, että en vaan jaksa enää tätä normaalia arkea....olen ollut liian kauan "kiltti", tahtoisin, jos uskalttaisin antaa elämän vain viedä. Totta puhut, että vaihtamalla ei parane mies tai nainen, mutta en ole etsimässä mitään uutta miestä, tottahan tunnustan, että pelkkä ajatuskin vieraasta miehestä saa minut melko levottomaksi....se on vain niin, että tavallaan en tunne olevani 40v, koska olen tosin hyvin säilynyt ja nuorekas, joten nautin suunnattomasti kun miehillä kääntyy päät...varsinkin kesäisin olen aivan sekaisin....ei ollut tälläistä olotilaa noin 5 vuotta sitten, nyt on se on vain tunnustettava....pitää miettiä hitsi mitä tekee...kiva kuitenkin, että näinkin monet ovat kommentoineet....yhdessätekemisen meininkin!
Sillä lähti meikäläisen autot ja talot, mutta sain elämän ilon takaisin. Tuo lääke avasi itselleni ja muille sisällä pitämäni jutut.
Tiedän mikä on minulle tärkeää ja se tieto on minulle tärkeää. Anna idyllin romahtaa, se vasta on rohkea ja itsenäinen teko. Itseäsi varten täällä olet, et muita.
avioliittonne eteen.Yllätä miehesi asioilla joista hän pitää.Rakkautta pitää hoitaa ja vaalia joka päivä.Anna suukko lähtiessäsi ja palatessasi.Kerro joka päivä rakastavasi häntä vaikkei aina niin tuntuiskaan.jonain päivänä sä oikeesti tunnet sen.Katso tätä maailmaa miten vaikeeta joillakin on elämä.Opettele kiittämään joka päivä siitä ettei sulla ole syöpää. Opettele kiittämään ihanasta kodista mikä sulla on-tulipalo voi viedä hetkessä kaiken.Lapsi voi jäädä auton alle ja vammautua loppuiäksi.Herrajumala missä pumpulissa sä ihminen elät!?Silloin kun kaikki on liian hyvin sitä polkee hunajaakin.näin se sanotaan Isossa kirjassakin.Aloita uusi harrastus ja ota miehesi mukaan siihen.Keksikää joku uusi juttu elämäänne joka tuo sitä elämää teille.Sulle on annettu kaikki hopeatarjottimella.Jos et rakasta niin etsi uusi jota voit rakastaa.ongelma on vaan että mistä sellasen löytää..ei niitä kasva joka oksalla ja aina joutuu joko petetyksi tai hyväksikäytetyksi.Tiedän sen kolme vuotta sitten eronneena ja uutta etsiessäni.Olisitko yksin onnellinen.Ilman seksiä ja läheisyyttä.Se on kamalimpia kokemuksia eron jälkeen.Flirttailulla saa sitä vauhtia elämään ja hyvää tuulta itselle ja toisille, mutta mistä löytää ihmisen.johon luottaa ja joka rakastaa mua tällaisena.Mieti elämän vakavia arvoja.voit viheltää pelin poikki ja kokeilla jotain muuta, antaako se sulle mitään.useimmiten puolisot palaa yhteen kun tajuaa että ei siellä kylmässä maailmasa ollut mitään mulle arvokasta.Harvat vaan kestää näitä pausseja jos ei niitä ole yhdessä sovittu.puhu miehellesi tunteistasi ja ajatuksistasi.siitähän se lähtee.Ja muista että sekin voi löytää jonkun paremman elämäänsä ja sä voit menettää sen.kaikki on mahdollista.Mä olen vain toivonut että saisin tasaisen ja rauhallisen elämän nyt uuden mieheni kanssa.aiemmin elin vain kriisistä toiseen ja elin kyllä täysillä.se ajoi mut henkisesti ihan nollille.sitäkö tarkoitat..kannattaa kouluttaa itseään ja hakeutua kriisipalveluun töihin niin tiedät mitä on elämä oikeesti ja opit arvostamaan omaasi...ehkä
ERONKIN JÄLKEEN ON ELÄMÄÄ tarkotan sillä sitä että elämä voi alkaa uudelleen ja voit tosiaan alkaa elää omaa elämää, jos vain haluat. Ero on aina kipeä ja vaikea-asia, jos joku väittää että "oli helppo ero niin ei tiedä asiasta mitään" Tsemppiä sulle ja yritä jaksaa tai tee radikaali ratkasu. ps.vasta eronnu