Jokainen ihminen on tärkeä! Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Lähde sinäkin Jumalan joukkoihin, ja tekemään töitä Herralle! Siitä on iankaikkinen palkinto!
Seuraavassa on ote Kathryn Kuhlmnin kirjasta "Sinulle joka jäit jälkeeni"
Sielumme ei nuku
Jumalan ääntä ei aina kuulla sanoina.
Jumalan ääni voidaan tajuta myös salaisuutena sydämessä.
Elämä itsessään on suuri mysteeri.
Mutta voi miten ihmeellinen, ainutkertainen ja kallisarvoinen se onkaan!
Ihminen on kolminainen.
Hänessä on ruumis, sielu ja henki.
Ruumis ei ole sama kuin sielu. Sielu ei ole sama kuin henki. Henki ei ole sielu. Sielu ei ole ruumis. Ne kaikki ovat erillisiä, mutta sittenkin yksi ainoa yhtenäinen kokonaisuus.
Tarvitaan uuden elämän löytäminen. Uudestisyntymisen ihme, ja nämä runoilijan sanat alkavat elää aivan uudella tavalla:
"Tämä ei ole kuolema.
Tämä on kunnia.
Tämä ei ole pimeys.
Tämä on valo.
Tämä ei ole enää haparointia, etsimistä.
Sillä minä olen löytänyt Elämän.
"Viimeinen kyyneleeni on pyyhitty pois.
Ikuisesti kestävän päiväni aamu on vihd-
doinkin koittanut.
Enää ei ole rukousta. Ei anomista.
Ei ole kysymyksiä. Ei vastauksia.
Nyt minä kuuntelen. Minä ymmärrän Hänen
armonsa suuria ihmeitä.
Enää en pyydä voimaa kestääkseni elämäni
tuskia, sillä
pieninkään varjo tuskien maasta ei kosketa
olemustani.
"Miten minä milloinkaan kestin maallisen
vaellukseni?
Miten kestin elämää, joka ei ollut elämää?
Miten kestin silloin kun en vielä tiennyt
sieluni sovituksesta mitään?
Kun en vielä tiennyt uudesta ihmeellisestä
elämästä?
"Miten vähän me näemmekään elämän merestä!
Vain pienen pienen matkan rannalta katsoes-
samme.
Mutta aina minä tiesin että kaiken takana
on paljon enemmän...
paljon enemmän kuin milloinkaan voin käsit-
tää.
Voi miten vähän me näemmekään!
"Tämä elämä on vain osa kokonaisuutta.
Ystäväni, vielä voit kokea paljon enemmän
- sitten kun sydämesi lakkaa lyömästä ja
näet Hänet kirkkaudessaan, kasvoista kas-
voihin."
Mitä ihminen sanoo kääntymykseksi, onkin todellisuudessa suuren ystävän löytämistä. Mitä ihminen sanoo uskonnoksi, onkin hyvän ystävän tuntemista. Mitä ihminen sanoo pyhitykseksi, onkin tämän hyvän ystävän seuraamista.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään, muistan
aina onnellisten päiviemme kauniit hetket.
Keväällä minä odotan ruusujen puhkeamista
ja muistelen sinua, ystäväni.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään taiste-
len minä elämän taistelut sinua muistaen...
Kuuntelen sinun ääntäsi,
Muistelen sinun hymyäsi.
Muistan aina lämpimän kätesi kosketuksen
kun autoit minua tuskani hetkellä.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään on mi-
nulla paljon suloisia muistoja jotka autta-
vat tietä käymään.
Me joimme yhdessä ilon mlajasta... sinä ja
minä.
Ja minä tiedän...
vielä kerran me juomme yhdessä maljasta,
jota kuolema ei voi tavoittaa.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään
tiedän. että kerran saan kulkea kuoleman
hiljaisia polkuja
sinun luoksesi...
ja kerran sinä kuulet, kuinka minä kutsun
sinua nimeltä
tuolla yksinäisellä, yksinäisellä tiellä."
Seuraavassa on ote Kathryn Kuhlmnin kirjasta "Sinulle joka jäit jälkeeni"
Sielumme ei nuku
Jumalan ääntä ei aina kuulla sanoina.
Jumalan ääni voidaan tajuta myös salaisuutena sydämessä.
Elämä itsessään on suuri mysteeri.
Mutta voi miten ihmeellinen, ainutkertainen ja kallisarvoinen se onkaan!
Ihminen on kolminainen.
Hänessä on ruumis, sielu ja henki.
Ruumis ei ole sama kuin sielu. Sielu ei ole sama kuin henki. Henki ei ole sielu. Sielu ei ole ruumis. Ne kaikki ovat erillisiä, mutta sittenkin yksi ainoa yhtenäinen kokonaisuus.
Tarvitaan uuden elämän löytäminen. Uudestisyntymisen ihme, ja nämä runoilijan sanat alkavat elää aivan uudella tavalla:
"Tämä ei ole kuolema.
Tämä on kunnia.
Tämä ei ole pimeys.
Tämä on valo.
Tämä ei ole enää haparointia, etsimistä.
Sillä minä olen löytänyt Elämän.
"Viimeinen kyyneleeni on pyyhitty pois.
Ikuisesti kestävän päiväni aamu on vihd-
doinkin koittanut.
Enää ei ole rukousta. Ei anomista.
Ei ole kysymyksiä. Ei vastauksia.
Nyt minä kuuntelen. Minä ymmärrän Hänen
armonsa suuria ihmeitä.
Enää en pyydä voimaa kestääkseni elämäni
tuskia, sillä
pieninkään varjo tuskien maasta ei kosketa
olemustani.
"Miten minä milloinkaan kestin maallisen
vaellukseni?
Miten kestin elämää, joka ei ollut elämää?
Miten kestin silloin kun en vielä tiennyt
sieluni sovituksesta mitään?
Kun en vielä tiennyt uudesta ihmeellisestä
elämästä?
"Miten vähän me näemmekään elämän merestä!
Vain pienen pienen matkan rannalta katsoes-
samme.
Mutta aina minä tiesin että kaiken takana
on paljon enemmän...
paljon enemmän kuin milloinkaan voin käsit-
tää.
Voi miten vähän me näemmekään!
"Tämä elämä on vain osa kokonaisuutta.
Ystäväni, vielä voit kokea paljon enemmän
- sitten kun sydämesi lakkaa lyömästä ja
näet Hänet kirkkaudessaan, kasvoista kas-
voihin."
Mitä ihminen sanoo kääntymykseksi, onkin todellisuudessa suuren ystävän löytämistä. Mitä ihminen sanoo uskonnoksi, onkin hyvän ystävän tuntemista. Mitä ihminen sanoo pyhitykseksi, onkin tämän hyvän ystävän seuraamista.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään, muistan
aina onnellisten päiviemme kauniit hetket.
Keväällä minä odotan ruusujen puhkeamista
ja muistelen sinua, ystäväni.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään taiste-
len minä elämän taistelut sinua muistaen...
Kuuntelen sinun ääntäsi,
Muistelen sinun hymyäsi.
Muistan aina lämpimän kätesi kosketuksen
kun autoit minua tuskani hetkellä.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään on mi-
nulla paljon suloisia muistoja jotka autta-
vat tietä käymään.
Me joimme yhdessä ilon mlajasta... sinä ja
minä.
Ja minä tiedän...
vielä kerran me juomme yhdessä maljasta,
jota kuolema ei voi tavoittaa.
"Jos sinä menet ensin ja minä jään
tiedän. että kerran saan kulkea kuoleman
hiljaisia polkuja
sinun luoksesi...
ja kerran sinä kuulet, kuinka minä kutsun
sinua nimeltä
tuolla yksinäisellä, yksinäisellä tiellä."
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samoilla linjoilla. Uskon asiat on yksilön vapaa valinta, johon ei kuulu painostaminen ja jatkuva kilvoittelu taivaspaikasta.
on armo uus Miks siis huolta saamme.Varjot haihtuu ja puutteisuus Kiittäin veisaelkaamme.Kiitos Herran mi auttaa tiellä Jeesus kanssamme tänäänkin viel on Tuopi meill Isän suosion .Rauhan luonansa siellä.
SL. 227