Tunnen tytön joka myy itseään.
Älä käsitä väärin, hän ei varsinaisesti tarjoa vuokralle ruumistaan, niin kuin tuosta ilmauksesta yleensä tulee mieleen. Ei, hän myy suosiotaan ja kaupittelee viehätysvoimaa. Ja maksunkin hän ottaa vain harvoin rahana, enemmän hän tahtoo ihailua ja särkyneitä sydämiä, salamoivia katseita ja henkilökohtaisia tunnustuksia.
Hän on huono tyttö. Jokaisen järki sen jo sanoo. Mutta järki painaa harvinaisen vähän näissä asioissa.
Hän näyttääkin monien mielestä samalta kuin Helsingin Kalliossa päivystävät parikymppiset kollegansa, siis huorat sanan varsinaisessa merkityksessä. Tiukkoja farkkuja, kiusallisen kireitä ja läpikuultavia t-paitoja, kaikkea sellaista tytöllä on yllään. Stringit viattomasti esillä. Meikit kohdallaan. Silmät, tummanruskeat silmät eivät jätä minua rauhaan.
Hän on rakastettava tyttölapsi. Ikää 15. Hän tuntee viehätysvoimansa ja osaa käyttää sitä hyväksi. Monet vihaavat häntä ja yhtä monet halveksivat. En ole koskaan päässyt perille hänestä. Joko hän on niin suloinen ja avuton kuin millaisena hänet näen -ja joka kerta kun näen en voi olla haluamatta omistaa- tai sitten hän on todella häikäilemätön ja itsekeskeinen, tyttö joka haluaa leikkiä muiden ihmisten kiintymyksellä ja joka ei välitä kai kenestäkään tästä maailmasta olevasta ihmisestä todella.
En tiedä myöskään miksi haikailen hänen peräänsä. Hän viehättää minua. Hän on kaunis ja hänessä on aivan erityistä viehätysvoimaa. Ehkä haluan, että juuri minä olen se joka valloitti luoksepääsemättömän huipun, se joka kesytti kauniin ja villin luontokappaleen.
Mutta kuten sanottu, hän kauppaa suosiotaan, ja minä erehdyin tekemään heräteostoksen. Sanottakoon tosin, että mainonta oli kerrassaan vastustamatonta. Mutta nyt minä maksan joka kuukausi osamaksua, riuduttavaa osamaksua, enkä tiedä milloin pääsen veloistani. Ehkä jään elinikäiseksi toivottoman rakkauden velkavangiksi. Tämäkin vain palvelee hänen päämääräänsä, tämä on juuri sitä mitä hän haluaa.
Mutta miksikö minä tätä kirjoitan? Kaikki alkoi siitä, kun toissa iltana näin hänet lähiön bussipysäkillä. En ole koskaan pystynyt täysin vastustamaan tummatukkaisia. Olin menossa omille asioilleni keskustaan päin. Sattumoisin -mutta tehän arvasitte tämän jo- hän tuli samaan bussiin. Hän änkesi istumaan viereeni, vaikka bussi oli puolityhjä. Arvelin että hän tunnistaisi kyllä vanhan helpon uhrinsa kun vain tällaisen näkisi. Puhuimme jotain jostakin arkipäiväisestä, yhteisestä tuttavastamme joka oli kaatunut mopolla ja joutunut sairaalaan, radiokanavista, parista samanlaisesta tyhjänpäiväisestä jutusta. Sitten hän nosti vähän päätään ja katsoi minua silmiin. (...)
* * *
Jatkakoon joku jos jaksaa. Heittäkää kommenttia.
Älä käsitä väärin, hän ei varsinaisesti tarjoa vuokralle ruumistaan, niin kuin tuosta ilmauksesta yleensä tulee mieleen. Ei, hän myy suosiotaan ja kaupittelee viehätysvoimaa. Ja maksunkin hän ottaa vain harvoin rahana, enemmän hän tahtoo ihailua ja särkyneitä sydämiä, salamoivia katseita ja henkilökohtaisia tunnustuksia.
Hän on huono tyttö. Jokaisen järki sen jo sanoo. Mutta järki painaa harvinaisen vähän näissä asioissa.
Hän näyttääkin monien mielestä samalta kuin Helsingin Kalliossa päivystävät parikymppiset kollegansa, siis huorat sanan varsinaisessa merkityksessä. Tiukkoja farkkuja, kiusallisen kireitä ja läpikuultavia t-paitoja, kaikkea sellaista tytöllä on yllään. Stringit viattomasti esillä. Meikit kohdallaan. Silmät, tummanruskeat silmät eivät jätä minua rauhaan.
Hän on rakastettava tyttölapsi. Ikää 15. Hän tuntee viehätysvoimansa ja osaa käyttää sitä hyväksi. Monet vihaavat häntä ja yhtä monet halveksivat. En ole koskaan päässyt perille hänestä. Joko hän on niin suloinen ja avuton kuin millaisena hänet näen -ja joka kerta kun näen en voi olla haluamatta omistaa- tai sitten hän on todella häikäilemätön ja itsekeskeinen, tyttö joka haluaa leikkiä muiden ihmisten kiintymyksellä ja joka ei välitä kai kenestäkään tästä maailmasta olevasta ihmisestä todella.
En tiedä myöskään miksi haikailen hänen peräänsä. Hän viehättää minua. Hän on kaunis ja hänessä on aivan erityistä viehätysvoimaa. Ehkä haluan, että juuri minä olen se joka valloitti luoksepääsemättömän huipun, se joka kesytti kauniin ja villin luontokappaleen.
Mutta kuten sanottu, hän kauppaa suosiotaan, ja minä erehdyin tekemään heräteostoksen. Sanottakoon tosin, että mainonta oli kerrassaan vastustamatonta. Mutta nyt minä maksan joka kuukausi osamaksua, riuduttavaa osamaksua, enkä tiedä milloin pääsen veloistani. Ehkä jään elinikäiseksi toivottoman rakkauden velkavangiksi. Tämäkin vain palvelee hänen päämääräänsä, tämä on juuri sitä mitä hän haluaa.
Mutta miksikö minä tätä kirjoitan? Kaikki alkoi siitä, kun toissa iltana näin hänet lähiön bussipysäkillä. En ole koskaan pystynyt täysin vastustamaan tummatukkaisia. Olin menossa omille asioilleni keskustaan päin. Sattumoisin -mutta tehän arvasitte tämän jo- hän tuli samaan bussiin. Hän änkesi istumaan viereeni, vaikka bussi oli puolityhjä. Arvelin että hän tunnistaisi kyllä vanhan helpon uhrinsa kun vain tällaisen näkisi. Puhuimme jotain jostakin arkipäiväisestä, yhteisestä tuttavastamme joka oli kaatunut mopolla ja joutunut sairaalaan, radiokanavista, parista samanlaisesta tyhjänpäiväisestä jutusta. Sitten hän nosti vähän päätään ja katsoi minua silmiin. (...)
* * *
Jatkakoon joku jos jaksaa. Heittäkää kommenttia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä edelleen pidän tyylistäsi kirjoittaa. Mutta kuulostaapa kyyniseltä... Voi niin. teinivamppeja on maailma täynnä, mutta mitäköhän löytyisi sisimmästä, noiden tyttöjen, melkein naisten pienistä sydämistä? Tavoitat hyvin sen, mitä minä näen veljeni ikäluokassa (ja omassanikin vielä, kallion kaunottarissa). *hymy*
Revêuse, Haaveilija, hyvä ystävä! Mukavaa että pidät tyylistäni. Minä pelkään olevani kyyninen. Ehkä se on vain kuorta, mutta juuri sehän ihmisestä näkyy ulospäin.
Kyselet, että mitä tuollaisten tyttöjen pienistä sydämistä löytyisi. Enpä tiedä. Tasoa arvostavana ja miespuolisena toivon, että emme pääse soveltamaan vanhaa hyvää sananlaskua kauniista kakusta, joka onkin silkkoa sisältä.
Naputtelin jokatapauksessa antamaasi teemaa soveltaen pienen rinnakkaistarinan omaksi ilokseni, otsikoin nimellä Tytön tilikirjat ja laitoin menemään tälle samaiselle foorumille. Mutta se mainostuksesta ja itsekehusta. Kyynisyyden lisäksi olen myös hyvä narsismissa.
Ja vielä anteeksipyyntö kaikille Kallion neidoille, mutta fakta ainakin mediamme mukaan on, että ainakin takavuosina Kallion tienoot olivat melkoisia huorakortteleita, siis ammatinharjoittajien puolesta.
Bravo! ja aplodeja. Sujuvastipa kirjoitat. Tuohon tarinan jatkoksi omalle rivilleen "Olin myyty." Heeh, vitsi vitsinä. Nyt kun poikkeuksellisesti aloin kirjoittaa jatkontynkää toisen tarinaan siitä tuli tällaista aikamuotoa pohtivaa sotkua. Toivottavasti joku jaksaa kirjoittaa paremman, sillä voisipa tuosta novellista lukea lopunkin.
* * *
Voi tuota katsetta kuinka se polttikin. Hetkessä tiesin että nyt silmilläni lepäävä kuva jäisi jäljennöksenä leijumaan mieleeni. Jäljennöksenä, jota vielä niin monesti saapuisin katsomaan, ja jota ajan ei tarvitsisi kullata. (Ei, sillä nuo silmät olivat kultaa.)
Elelisinkö yli varojeni jos lankeaisin niihin taas? (Käännä katseesi, ennenkuin on myöhäistä, tiedäthän tuon tytön.) En kai sentään, kyllä minulta löytyisi vielä jotain tuhlattavaksi. Jotain hänelle kelpaavaa.
Ja voi, miksi järjen ääni olikaan niin hiljainen sinä päivänä, mietin usein myöhemmin.
"Miks sä katot mua noin jännästi?" tyttö kysyi muka viattomana, ikään kuin ei olisi tilanteesta lainkaan perillä. Luojan kiitos, hän ei silti laskenut katsettaan.
(Koska mä en vaan voi muuta. Koska mä ajattelen sua yöt ja päivät, ja koitan vihata niinku monet muut, mut mä en pysty. Koska mä sekoisin jos en sais kattoo sua. Koska mä maksaisin mitä vaan saadakseni sut omakseni...)
Huolimatta päähän tulvivista lauseista pysyin hiljaa. Intuitioni kertoi minulle, että nyt voisin todella saada tuon tytön. Valoin uskoa itseeni pyyhkien mieleni tyhjäksi, sillä tiesin jo miten tästä edetä.
Silloin olin peluri. Voisi sanoa, että olo tuntui onnekkaalta. Päätin tuplata -ei vaan moninkertaistaa panokset. Mitäpä sen väliä, ajattelin, yhäpä maksan korkoja edellisestä kerrasta, ja nyt olisi oiva tilaisuus päästä veloistaan. Mutta olihan sillä väliä.
* * *
aivan sanoinkuvaamattoman kaunista kerrontaa kummaltakin kitjoittajalta. odottelen vielä jatkoa innoissani.
Minä kiitän. Pidin tavattomasti tuosta jatkostasi, Aleksi13. Siinä oli jotain... En osaa selittää. Se oli aito.
Jatka! Tai jatkakoon joku muu! Haluan tietää miten tässä käy! =)